NUORET KOTKAT GRAAFINEN OHJEISTO
MIKÄ ON NUORET KOTKAT? Nuoret Kotkat on valtakunnallinen lapsijärjestö, joka tarjoaa turvallista ja edullista toimintaa lapsille ja nuorille. Toiminnan perustana ovat lapsen oikeudet ja työväenliikkeen arvot: tasa-arvo, demokratia, kansainvälisyys, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja yhteisöllisyys. Toimintaa toteutetaan yhdessä lasten kanssa kerhoissa, retkillä, leireillä ja erilaisissa tapahtumissa. Perustettu 6.11.1943 10 000 jäsentä Puheenjohtaja Marko Piirainen 13 piirijärjestöä
SININEN LOGO BEIGE LOGO MUSTA LOGO PUNAINEN LOGO (ENSISIJAINEN) VALKOINEN LOGO LOGOT ILMAN SLOGANIA Jpg tai pngmuotoinen Sähköinen käyttö PDFmuotoinen Painotuotteet LIITON LOGOT Logoja on kolmessa eri värissä, punainen, sininen ja beige. Lisäksi musta versio painatuksia ja mustavalkojulkaisuja varten, sekä valkoinen negalogo esimerkiksi kuvapintojen ja tummien taustojen päälle laitettavaksi. Png-versiot on tarkoitettu sähköiseen käyttöön ja niissä on läpinäkyvä tausta. PDF-versiot on tarkoitettu painokäyttöön, ne on vapaasti skaalattavaa vektorigrafiikkaa CMYK-väreissä.
Jpg tai pngmuotoinen Sähköinen käyttö PDFmuotoinen Painotuotteet PIIRIJÄRJESTÖJEN LOGOT Logoissa esiintyy sama värimaailma kuin liiton logossa. Png-versiot on tarkoitettu sähköiseen käyttöön ja niissä on läpinäkyvä tausta. PDF-versiot on tarkoitettu painokäyttöön, ne on vapaasti skaalattavaa vektorigrafiikkaa CMYK-väreissä.
50% PUNAINEN CMYK: C=7 M=73 Y=56 K=1 RGB: R=224 G=98 B=94 50% BEIGE CMYK: C=10 M=6 Y=33 K=0 RGB: R=236 G=231 B=188 50% SININEN CMYK: C=55 M=9 Y=7 K=9 RGB: R=112 G=178 B=210 MUSTA Typografiassa voi mahdollisuuksien mukaan käyttää 90% mustaa. VÄRIT
APUGRAFIIKKA Puuteemaista apugrafiikkaa voi hyödyntää esimerkiksi lomakkeiden ja mainosten alareunoissa.
HELVETICA NEUE 77 BOLD CONDENSED HELVETICA NEUE 67 MEDIUM CONDENSED Otsikoiden fontti Marketing script Toinen otsikoiden fontti Helvetica neue 55 roman (Helvetica neue 65 medium) (Helvetica neue 57 condensed) Leipätekstin fontti Caecilia 55 roman Vaihtoehtoinen leipätekstifontti pitkiin julkaisuihin ILMOITTAUDU MUKAAN Calibri bold Calibri regural Toissijainen fontti, kun ensisijaista ei ole käytettävissä. Amatic tai muu vastaava erikoisfontti harkinnan mukaan esimerkiksi tapahtumamarkkinoinnissa. TYPOGRAFIA Perustypografia muodostaa rungon, jonka ympärille on hyvä rakentaa.
HULVATONTA MENOA VUODESTA 1943 KUVIEN KÄYTTÖ Jos käytössä on kivaa kuvamateriaalia, kannustamme suuriin kuvapintoihin, ja kuvakokojen välisiin kontrasteihin, jolloin tunnetta saadaan välitettyä.
P 62 44,8 E 29 48,4 äopas 1 KKT 2017 23. 24.9.2017 K O N T I O R A N TA LASTEN KERHO KURKIMÄESSÄ KOTKAPÄIVÄT LAPSILLE, NUORILLE JA AIKUISILLE LASTEN KERHO KURKIMÄESSÄ monipuolista tekemistä tiistaisin kello 17.30 19.00 maksuton lapsille (noin 4-12 vuotiaille) TEHDÄÄN HISTORIAA 18.-19.5.2019 HÄMEENLINNA P O H J O I S - K A R J A L A J A K O N T I O R A N TA K U T S U VAT K O T K A K U N T O TA PA H T U M A A N 2 3. 2 4. 9. 2 0 1 7 Maamme historia kohtaa nykyhetken ja tulevaisuuden monella eri tavalla. 2017 vuoden KKT järjestetään Pohjois-Karjalassa, kuten historian ensimmäinenkin KotkaKuntoTapahtuma. Tapahtumapaikka sijoittuu historialliseen ympäristöön Kontiorannan entiselle varuskuntaalueelle hyödyntäen myös tulevaisuuden merkittävää talviurheilukohdetta, Kontiolahden Ampumahiihtostadionia. Kaikissa tapahtumaan liittyvissä toiminnallisissa ja kirjallisissa tehtävissä paneudumme alueen ja maamme historiaan tuoden sitä eläväksi. Tapahtuman perusajatus ei olekaan varsinaisesti kilpailu, vaan yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä, yleissivistystä ja taitoja lisäävä kokemus monen ikäisille. Ilmoittautumiset 1.9.2017 mennessä omaan piirijärjestöön. Liiton perimä osallistumismaksu 100 /hlö sisältäen yhteiskuljetukset suurimmilta osanottajapaikkakunnilta, ruokailut, ohjelman, majoituksen teltassa tai sängyssä osallistujan sarjasta riippuen. Lisätiedot tapahtumasta Laura Pietarinen 050 465 2625, pohjois-karjala@nuoretkotkat.fi tai Marika Kaatrasalo 040 152 5373, marika.kaatrasalo@nuoretkotkat.fi Kuule Kontiorannan kutsu, huomaa hurmaava Höytiäinen! Antauvvu ampumahiihtoon, ähise Ässänousussa. Jumppaa Jaamankankaalla, koisaa kasarmilla. Siis syyskuussa suven jälkeen piipaha Pohjois-Karjalaan! Savolaisten seurassa yhessä yritettään KKT:ta kasata, rasteja rustata. Metässä möngitää myökii, tuuttehan tok työkii! MITÄ KERHOSSA TEEMME: leikkejä ja pelejä istutetaan kasvien siemeniä ruukkuun retkiä: uimahalli, Hop lop tai leffa tai jotakin muuta askarrellaan leivotaan ja tehdään pizzaa mitä muuta: KERRO SINUN TOIVE!!!!! KOTKIS KERHO KOKOONTUU TIISTAISIN KLO 17.30- noin 19.00 KURKIMÄESSÄ, Kurkisuontie 6 N-talon kerhohuoneella!!!! Ensimmäinen kerhoilta on tiistaina 29.1. Lisätietoja tekstiviestillä 050 345 7184/ Esa Eppu Kaskimo. Ohjaajina myös Erika ja Sidi. Tapahtuman järjestää Pohjois-Karjalan- ja Savon Nuoret Kotkat Ilmoittautumiset 26.4. mennessä omaan piirijärjestöön tai omalle ohjaajalle Lue lisää: www.nuoretkotkat.fi Hulvatonta SATUNNAISIA ESIMERKKEJÄ ILMEEN SOVELTAMISESTA Kotkatoiminnan a meno vuodesta 1943 HÄ ME NUORTEN KOTKIEN PIENI Laulukirja KYSYTTÄVÄÄ? OTA YHTEYTTÄ 1 6. - 1 8. 3. 2 0 1 8 sa is y mo i kk Kä ä Sturenkatu 27 B, 00510 Helsinki toimisto@nuoretkotkat.fi www.nuoretkotkat.fi facebook.com/nuoretkotkat massa m aa ei t Nuorten Kotkien Keskusliitto Unga Örnars Centralförbund NKK ry Faceboo k Taitoviikonloppu H E L S I N K I KUINKA JÄRJESTÄÄ ONNISTUNUT Y L E I S Ö N P Y Y N N Ö S TÄ, V I H D O I N K I N, VIIKONLOPPULEIRI AIKUISILLE 18. 19.11.2017 Kevään koulutusviikonlopun teemana on tapahtuman järjestäminen. Viikonlopun aikana opit perusasiat tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä saat vinkkejä tapah tuman markkinointiin. Koulutus on tarkoitettu sekä vertais ohjaajaikäisille että vapaaehtoistehtävissä toimiville aikuisille. Liiton perimä hinta on alle 18-vuotiaille 100 ja täysiikäisille 110. Hinta sisältää majoituksen, matkustuksen edullisimman matkustusvaihtoehdon mukaisesti, ruokailut ja huikean mielenkiintoisen ohjelman. Ilmoittaudu oman piiriisi 23.2.2018 mennessä. ILMOITTAUDU OMAAN PIIRIISI 23.2.2018 MENNESSÄ. HOTELLI NUUKSIOSSA I L M O I T TA U D U O M A A N P I I R I I S I 2 7. 1 0. M E N N E S S Ä. OSALLISTUMISMAKSU 110. L E I R I N J Ä R J E S TÄVÄT Y H T E I S T Y Ö S S Ä U U D E N M A A N P I I R I J A K E S K U S L I I T T O. L I S Ä T I E D O T P I R J O T I R R O N E N U U S I M A A @ N U O R E T K O T K A T. F I T A I M A R I K A. K A A T R A S A L O @ N U O R E T K O T K A T. F I 18. 20.3.2016, Helsinki Koulutusviikonloppu vertsuille, vapaaehtoisille ja IP-toiminnan ohjaajille Tietoa A jatuksia Ideoita Tuttuja Osaamista ILMOITTAUDU OMAAN PIIRIISI 26.2.2016 MENNESSÄ. TYÖPAJOJEN TEEMAT: Vuorovaikutus Leikit ja pelit Kotkalaulut Vapaaehtoiset maailmalla Kädentaidot Mediakasvatus Sateenkaarifoorumin satoa Omaa ohjelmaa ip-toiminnan ohjaajille Liiton perimä osallistumismaksu on alle 18-vuotiailta 100 ja 18-vuotta täyttäneiltä 110. Hinta sisältää majoituksen 3 4 hlön huoneissa, ruokailut ja matkustuksen tapahtumaan. Tarkista mahdollinen tuki omasta piiristäsi. KKT LAPSILLE, NUORILLE JA AIKUISILLE 28.-29.9.2019 REPOVESI, NUORISOKESKUS ANJALA LAPSILLE, NUORILLE JA AIKUISILLE! 28.-29.9. LOREMIPSUM SU Osallistumismaksu sisältää matkat, ohjelman, ruokailut lauantain lounaasta sunnuntain lounaaseen sekä ryhmämajoituksen. Alle 4-vuotiaat maksutta. I SMAK UM ALL I ST OS Kotkapäivät on valtakunnallinen lasten- ja koko perheen tapahtuma, joka järjestetään vuosittain aina eri puolella Suomea. Vuonna 2019 Kotkapäiviä suunnittelee ja organisoi Hämeen Nuoret Kotkat piirijärjestö yhdessä keskusliiton kanssa. 100