muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat
Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta. Vuoden alusta väestön määrä on kasvanut 2 773 henkilöllä. Yksistään lokakuussa kasvu oli 251 henkilöä. Kuluneen 12 kuukauden väestönkasvu on ollut ennätykselliset 3 055 henkilöä. Vuoden 2013 kasvu noussee lähelle 3 000 asukasta, joka on kaupungin lähihistoriassa aivan omaa luokkaansa. Vain vuosina 1994 1996 kasvu on ylittänyt 3 000 asukasta, mutta tuolloin suuriin kasvulukuihin vaikutti merkittävästi vuonna 10993 tehty kotikuntalain muutos, joka salli opiskelijoiden vaihtaa kotikunnakseen opiskelupaikkakuntansa. Viime vuonna väestönkasvu oli 2 253 asukasta, joten jo toisena vuonna peräkkäin kaupungin kasvu tulee olemaan selvästi suurempaa kuin 2000- luvulla keskimäärin(1860). Toistaiseksi 2000-luvun ennätysvuosi on toistaiseksi ollut vuosi 2001, jolloin väkiluku kasvoi 2 306 asukkaalla. kasvu on vahvasti kotimaisen muuttovoiton ansiota (+ 1 620 asukasta), joka on kuluvana vuonna ollut vähintään kaksinkertainen aiempiin vuosiin verrattuna. Edellisenä taantumavuonna 2009 kotimainen muuttovoitto 10 kuukauden aikana oli 900 asukasta. Tampereelle on muuttanut hieman vähemmän asukkaita kuin viime vuonna mutta samanaikaisesti lähtömuutto on selvästi pienentynyt. Heikon työllisyystilanteen varsinkin vuoksi nuoret ovat jääneet opiskelupaikkakunnalleen odottamaan työmahdollisuuksien avautumista. Toisaalta epävarma taloustilanne on selvästi jarruttanut perheiden naapurikuntiin muuttoa. Ulkomailta Tampereelle muutti 600 henkilöä enemmän kuin Tampereelta ulkomaille. Syntyvyys on hieman hiipunut ennätysvuodesta 2012, lokakuun loppuun mennessä on syntynyt 2 101 vauvaa eli noin 100 vähemmän kuin viime vuonna. Kun kuolleiden määrä on säilynyt ennallaan, on syntyvyyden enemmyys pienentynyt 549 henkilöön.
kasvu keskittyy keskuskaupunkeihin Seudun kasvu on entistä enemmän keskittynyt Tampereelle. Vain Lempäälässä kasvu on ollut suhteellisesti Tamperetta suurempi. Kaupunkiseudun ennakkoväkiluku oli lokakuu 2013 lopussa 368 999 henkilöä. Väkiluku kasvoi 4 000 henkilöllä, mikä oli noin 200 asukasta enemmän kuin vuonna 2012. Kaupunkiseudun kunnista vain Nokialla ja Orivedellä on väestönkasvu ollut kuluvana vuonna suurempi kuin viime vuonna. Helsingin kasvu on omassa sarjassaan (7 677 asukasta), mutta Tampere on muuttovoitollaan kiilannut Espoon (2 938 asukasta) kantaan. Myös Oulun ja Vantaan kasvu on noussut yli 2 000 asukkaan, Turunkin lähes 2 000 asukkaaseen. Kuudesta suurimmasta kaupungista vain Espoon kasvu on kuluvana vuonna ollut viime vuotta pienempää. Suomen kuuden suurimman kaupungin kasvu oli 95 prosenttia koko maan väestön kasvusta. Espoossa, Oulussa ja Vantaalla väkiluvun kasvusta yli puolet kertyy syntyneiden enemmyydestä. Kuntien välisessä muuttoliikkeessä kaikki muut keskuskaupungit saivat muuttovoittoa lukuun ottamatta Espoota ja Vantaata, joissa kuitenkin selvästi positiivinen maahanmuutto käänsi muuttoliikkeen voitolliseksi.. Turun kasvu on melkeinpä yksinomaan muuttovoiton ansiota. Tampereen ja Helsingin kasvusta 80 prosenttia tulee muuttovoitosta. Helsingin seutukunta kasvaa täysin omilla luvuillaan. Seuraavana tulee hyvänä kakkosena edelleen Tampereen seutukunta omalla tuhatluvullaan. Kolmossarjassa ovat Oulun ja Turun seutukunnat. Maakuntasarjalaisista vielä Kuopio ja Jyväskylä seutukuntineen yltävät tuhannen asukkaan kasvuun.
Tampere ja kaupunkiseutu Tammi lokakuu 2013* Syntyneiden enemmyys Synt. Kuntien välinen muuttoliike Maahanmuutto Nettomuutto yhteensä kokonaismuutos muutosprosentti Väestö 31.10.2013 Syntyneet Kuolleet enem. Tulo Lähtö Netto Tulo Lähtö Netto Kangasala 287 177 110 1383 1340 43 49 32 17 60 170 0,2 % 30 296 Lempäälä 259 118 141 1121 963 158 56 43 13 171 312 1,5 % 21 752 Nokia 343 198 145 1410 1281 129 57 39 18 147 292 0,9 % 32 646 Orivesi 95 88 7 407 346 61 8 10-2 59 66 0,7 % 9 637 Pirkkala 235 92 143 1000 982 18 49 27 22 40 183 1,0 % 18 311 Tampere 2101 1552 549 12567 10943 1624 1147 547 600 2 224 2 773 1,3 % 220 194 Vesilahti 40 25 15 219 214 5 1 0 1 6 21 0,5 % 4 458 Ylöjärvi 348 186 162 1614 1596 18 37 27 10 28 190 0,6 % 31 705 Kaupunkiseutu 3 708 2 436 1 272 19 721 17 665 2 056 1 404 725 679 2 735 4 007 1,1 % 368 999 2012 Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen muuttoliike Maahanmuutto Synt. Syntyneet Kuolleet enem. Tulo Lähtö Netto Tulo Lähtö Netto kokonais- yhteensä muutos prosentti 31.10.2012 Kangasala 307 198 109 1 543 1 420 123 44 44 0 123 232 0,8 % 30 123 Lempäälä 264 125 139 1 402 1 044 358 38 32 6 364 503 2,4 % 21 391 Nokia 350 235 115 1 530 1 484 46 64 23 41 87 202 0,6 % 32 258 Orivesi 62 98-36 442 421 21 16 8 8 29-7 -0,1 % 9 583 Pirkkala 220 75 145 1 211 1 065 146 53 31 22 168 313 1,8 % 18 076 Tampere 2 207 1 531 676 12 681 11 877 804 1 144 653 491 1 295 1 971 0,9 % 217 139 Vesilahti 48 37 11 273 227 46 8 7 1 47 58 1,3 % 4 441 Ylöjärvi 431 165 266 1 843 1 611 232 50 27 23 255 521 1,7 % 31 463 Kaupunkiseutu 3 889 2 464 1 425 20 925 19 149 1 776 1 417 825 592 2 368 3 793 1,1 % 364 474 Nettomuutto muutos- Väestö
lisäys Tampereen kaupunkiseudulla Tammi lokakuu 2013* Tampere +2 773 Lempäälä +312 Nokia +292 Ylöjärvi +190 Pirkkala +183 Kangasala +170 Orivesi +66 Syntyneiden enemmyys Nettomuutto Vesilahti +21 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2000 2200 2400 2600
lisäys Tampereen kaupunkiseudulla Tammi lokakuu 2013* ja 2012 Tampere 1971 2773 Lempäälä Nokia Ylöjärvi 312 292 202 190 503 521 Pirkkala 183 313 Kangasala 170 232 Orivesi Vesilahti 66 21 58 2013* 2012 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2000 2200 2400 2600 2800
lisäys Tampereella kuukausittain Tammi lokakuu 2013* ja tammi-joulukuu 2012 800 700 600 500 Syntyneiden enmmyys 2012 Syntyneiden enmmyys 2013 Maassamuuton nettovoitto 2012 Maassamuuton nettovoitto 2013 Maahanmuuton nettovoitto 2012 Maahanmuuton nettovoitto 2013 400 300 200 100 0-100 -200 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu
Kuntien välinen nettomuutto Tampereella Tammi joulukuu 2009-2013* 1000 800 600 2009 2010 2011 2012 2013 400 200 Vuoden 2013 muuttovoitto perustuu lähtömuuton vähenemiseen Jo vuoden 2012 lopulla lähtömuutto alkoi vähentyä 0-200 -400 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu
Suuret kaupungit ja koko maa Tammi-lokakuu 2013* ja 2012 2013* Helsinki 1 626 3 497 2 554 6 051 7 677 1,3 % 611 645 Espoo 1 843-189 1 284 1 095 2 938 1,1 % 259 762 Tampere 549 1 624 600 2 224 2 773 1,3 % 220 194 Oulu 1 319 894 394 1 288 2 607 1,4 % 193 454 Vantaa 1 184-442 1 517 1 075 2 259 1,1 % 207 571 Turku 72 1 158 687 1 845 1 917 1,1 % 182 142 Koko maa 6 613 0 14 738 14 738 21 351 0,4 % 5 448 025 2012 Syntyneiden enemmys Syntyneiden enemmys Kuntien välinen nettomuutto Kuntien välinen nettomuutto Nettomuutto yhteensä Nettomaahanmuutto Nettomaahanmuutto Nettomuutto yhteensä kokonaismuutos kokonaismuutos muutosprosentti muutosprosentti Väestö 31.10.2013 Väestö 31.10.2012 Helsinki 1 487 2 679 3 251 5 930 7 417 1,2 % 602 801 Espoo 1 816 274 1 330 1 604 3 420 1,4 % 255 859 Vantaa 1 141-33 938 905 2 046 1,0 % 205 047 Tampere 676 804 491 1 295 1 971 0,9 % 217 139 Oulu 1 429 654 309 963 2 392 1,2 % 146 301 Turku 57 884 597 1 481 1 538 0,9 % 180 168 Koko maa yht. 7 336 0 14 630 14 630 21 966 0,4 % 5 423 233
lisäys suurissa kaupungeissa Tammi-lokakuu 2013* Helsinki +7 677 Espoo +2 938 Tampere +2 773 Oulu +2 607 Syntyneiden enemmyys Vantaa +2 256 Nettomaassamuutto Turku +1 917 Nettomaahanmuutto -1 000 0 1 000 2 000 3 000 4 000 5 000 6 000 7 000 8 000
lisäys suurissa seutukunnissa Tammi lokakuu 2013* Helsingin seutukunta +15 383 Tampereen seutukunta +4 071 Oulun seutukunta +2 925 Turun seutukunta +2 519 Jyväskylän seutukunta +1 366 Kuopion seutukunta +1 120 Seinäjoen seutukunta +546 Joensuun seutukunta +176 Lahden seutukunta -42 Syntyneiden enemmyys Nettomuutto Porin seutukunta -256-1 000 1 000 3 000 5 000 7 000 9 000 11 000 13 000 15 000
Käsitteitä ja määritelmiä Ennakkotiedot merkitty tähdellä * Syntyneiden enemmyys: luonnollinen väestönlisäys eli elävänä syntyneiden ja kuolleiden erotus. Nettomaahanmuutto: nettosiirtolaisuus eli maahanmuuton ja maastamuuton erotus. Kuntien välinen nettomuutto: kuntien välisen tulomuuton ja kuntien välisen lähtömuuton erotus. Nettomuutto yhteensä: nettomaahanmuuton ja kuntien välisen nettomuuton summa. kokonaismuutos: syntyneiden enemmyyden, kuntien välisen nettomuuton ja nettomaahanmuuton summa. muutosprosentti: kertoo, montako prosenttia väestönmuutos on ollut viimeisen tilastokuukauden lopussa edellisen vuoden lopun viralliseen väkilukuun verrattuna. Väestö: Määrä viimeisen tilastokuukauden lopussa. Tampereen kaupunkiseutu: Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi. Tampereen seutukunta: em. kuntien lisäksi Hämeenkyrö ja Pälkäne.