7. luokan kemia Nimi
Tavoitteet ja arviointi Tässä on esitetty seitsemännen luokan kemian tavoitteet ja niihin liittyvät taitotasot. Voit näiden avulla seurata omaa oppimistasi ja pohtia omia tavoitteitasi. 2 T2 Tiedän, mitä pitää tehdä. Työskentelen opettajan antamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Arvioin omaa työskentelyäni ja pyydän apua, kun sitä tarvitsen. Asetan omia tavoitteita ja työskentelen niiden saavuttamiseksi. Tiedän ja kerron, mitä jo osaan. Kehitän toimintaani itsearvioinnin ja palautteen perusteella. Etsin, otan vastaan ja hyödynnän palautetta. T6 Muistan turvallisen työskentelyn periaatteet ja kemian työvälineiden nimet. Muistan perustyötaidot (kaasupolttimen käyttö, suodatus, haihdutus, kuumennus) Työskentelen turvallisesti ja käytän kemian työvälineitä asianmukaisesti. Työskentelen kemian työtapojen mukaisesti yksin ja ryhmässä. Toteutan ryhmän kanssa tutkimuksen ohjeen tai tekemämme suunnitelman mukaan. Teen tarkkoja havaintoja työstä. Havaitsen tutkimuksen keskeiset vaiheet ja yksityiskohdat. Teen järkeviä, suunniteltuja lisätutkimuksia tehtävänantoon liittyen. T10 Muistan seuraavien kemian käsitteiden merkityksen: Atomi, alkuaine, kemiallinen yhdiste Luokittelen aineita alkuaineisiin ja kemiallisiin yhdisteisiin. T11 Muistan alkuaineiden kemiallisia merkkejä. Yhdistän pallomallin sitä vastaavaan molekyylikaavaan T14 Annan esimerkkejä eri olomuodossa olevista alkuaineista ja yhdisteistä. Ymmärrän, että olomuodonmuutoksessa aineen rakenneosat eivät muutu. Ymmärrän kemiallisen reaktion periaatteen. Muistan käsitteet lähtöaine, reaktiotuote ja reaktio
1. Turvallinen työskentely (kirjan kappale 1) Varoitusmerkit Kaasupolttimen käyttö Turvallinen työskentely Turvallinen työskentely Kaasupolttimen käyttö 1. Varmista että ilma-aukot ovat kiinni. 2. Sytytä tulitikku ja vie se kaasupolttimen päälle. 3. Avaa kaasuhana. 4. Avaa ilma-aukot. 5. Sammuta kaasupoltin sulkemalla kaasuhana. 3 Tehtävä. Jatka lauseita. 1. Kemian luokassa ei saa syödä, sillä 2. Jos syövyttävää ainetta menee silmään, pitää 3. Jos vaatteet syttyvät palamaan, tulen voi sammuttaa tai 4. Jos oppikirja syttyy liekkeihin, sen voi sammuttaa tai 5. Kaasupoltinta käyttäessä täytyy pitkät hiukset 6. Kaasupoltinta sytyttäessä täytyy ensin sytyttää tulitikku ja vasta sen jälkeen avata kaasuhana, muuten 7. Tiskatessa täytyy käyttää suojalaseja, sillä 8. Kun kaasupolttimella kuumentaa vettä, täytyy käyttää suojalaseja, sillä
2. Aineiden tutkiminen 4 Koeputki Keitinlasi Keittopullo Mittalasi Mittapullo Upokas Upokaspihdit Koeputkipihdit Kolmijalka Kuumennusverkko Haihdutusmalja Kaasupoltin Pipetti Suppilo Kennolevy Koeputkiteline Lasisauva Huhmare Kellolasi Petrimalja Työvälineiden nimet s.8 Tutki aineita ja kirjaa ylös niiden tärkeimmät ominaisuudet. olomuoto väri ulkonäkö haju arvaa, mikä aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 5 17 18 19 20 Itsearviointi Arvioi työskentelysi ympyröimällä sopiva vaihtoehto. Ei pidä paikkaansa Pitää osittain paikkaansa Pitää täysin paikkaansa Ymmärsin tehtävänannon. 0 ½ 1 Tutkin kaikki aineet. 0 ½ 1 Tutkin aineista kaikki ominaisuudet. 0 ½ 1 Kirjasin tulokset huolellisesti muistiin. 0 ½ 1 Työskentelin järjestelmällisesti ja turvallisesti. 0 ½ 1 Otin muut ryhmän jäsenet huomioon. 0 ½ 1 pisteitä yhteensä / 6
3. Kemia arjessa ja työssä (s. 6-7) Tehtävä 1. Seuraavana on lueteltu erilaisia kemiallisia tapahtumia. Valitse näistä kolme ihmisille tärkeintä ilmiötä ja kirjoita ne tärkeyden mukaisessa järjestyksessä palkintopallille. Teen haudutus Sokerin liukeneminen Sokerin sulaminen Munan paistaminen Hiusten värjääminen Ilotulitusraketin ampuminen Bensiinin palaminen Kasvin yhteyttäminen Ruuan sulaminen Hiusten peseminen Tummentumien poistaminen hopeasta Sähkön saaminen akusta Kahvin suodattaminen Muovin valmistaminen 6 Miksi nämä kolme olivat tärkeimmät? Perustele. Tehtävä 2. Tässä on lueteltu kemistin työtehtäviä. Missä näistä mieluiten työskentelisit tulevaisuudessa? Minkälaista työ olisi? Piirrä kuva itsestäsi työskentelemässä tässä tehtävässä. Yliopiston tutkija. Lukion opettaja. Peruskoulun opettaja. Rikoslaboratorion tutkija. Sairaalakemisti. Valtion ympäristöhallinnon asiantuntija. Paperiteollisuuden tuotekehittäjä. Lääketeollisuuden tutkija. Elintarviketeollisuuden tutkija. Kosmetiikka-alan tuotekehittäjä. Teknologiateollisuuden markkinoija.
4. Olomuodot (kirjan kappale 2) Tehtävä 1. Täydennä kuvaan puuttuvat aineen olomuodot ja niiden välisten muutosten nimet. Kaasu tiivistyy 7 Tehtävä 2. Seuraava kuva on malli olomuodon muutoksista. a) Mitä asioita sen avulla voi selittää hyvin? b) Mitä asioita se ei ota huomioon? c) Mitkä asiat se kuvaa väärin?
8 5. Alkuaine ja yhdiste (kirjan kappaleet 3 ja 4) alkuaine atomi kemiallinen merkki kemialliset merkit yhdiste yhdisteen kaava Alkuaineiden kemialliset merkit Vety H Helium He Litium Li Hiili C Typpi N Happi O Fluori F Natrium Na Magnesium Mg Alumiini Al Pii Si Fosfori P Rikki S Kloori Cl Kalium K Kalsium Ca Rauta Fe Kupari Cu Sinkki Zn Hopea Ag Jodi I Kulta Au Elohopea Hg Lyijy Pb Uraani U Tehtävä 1. Onko kuvassa oleva aineen rakenneosa alkuaineen vai yhdisteen osa. Rastita oikea vaihtoehto. rakenneosa alkuaine yhdiste rakenneosa alkuaine yhdiste
Tehtävä 2 Yhdistä rakenneosanen oikeaan kemialliseen kaavaan. 9 = hiili = happi = vety CO 2 C H 2 O H 2 H 2 O 2 CO O 2 Tehtävä 3. Anna esimerkki aineista. 1. Alkuaine, joka on huoneenlämmössä kiinteä. 2. Alkuaine, joka on huoneenlämmössä neste.
3. Alkuaine, joka on huoneenlämmössä kaasu. 4. Yhdiste, joka on huoneenlämmössä kiinteä. 5. Yhdiste, joka on huoneenlämmössä neste. 10 6. Yhdiste, joka on huoneenlämmössä kaasu. 6. Puhdas aine ja seos (kirjan kappaleet 6 ja 7) puhdas aine seos rakenneosanen homogeeninen seos heterogeeninen seos liuos kylläinen liuos alkuaine, yhdiste, puhdas aine, seos heterogeeninen homogeeninen vesi ja etanoli Puhdas aine vai seos? Sekoita pienet määrät aineita koeputkessa keskenään. Ota nesteitä koeputkeen 1-2 sentin verran ja kiinteitä aineita lusikankärjellinen. Tarkastele seosta huolellisesti ja merkitse onko se homogeeninen vai heterogeeninen. vesi ja ruokaöljy etanoli ja ruokaöljy vesi ja suola etanoli ja suola ruokaöljy ja suola Tehtävä 1. Pohdi ja merkitse, onko pallomallin avulla kuvattu aine puhdas aine vai seos. puhdas aine seos puhdas aine seos
11 H2O ja CuSO4 Ota puolikas koeputkellinen vettä pieneen keitinlasiin. Lisää siihen vähitellen niin paljon kuparisulfaattia, että aivan kaikki ei liukene. Kuumenna tämän jälkeen nestettä ja lisää siihen vielä vähän kuparisulfaattia. Kaada liuos petrimaljaan ja jätä se (nimellä varustettuna) odottamaan seuraavaa kertaa. Ensimmäinen kerta: ympyröi oikea vaihtoehto ja vastaa kysymyksiin 1. Vesi on a) puhdas aine b) seos 2. Kuparisulfaatti on a) puhdas aine b) seos 3. Kun veteen lisätään kuparisulfaattia, saadaan a) puhdas aine b) seos 4. Miltä veden ja kuparisulfaatin seos näyttää? 5. Veden ja kuparisulfaatin seos on a) homogeeninen b) heterogeeninen 6. Miksi osa kuparisulfaatista jäi liukenematta? 7. Miten kuumentaminen vaikutti kuparisulfaatin liukenemiseen? Toinen kerta: vastaa kysymyksiin ja ympyröi oikea vaihtoehto. 8. Piirrä, miltä petrimaljassa oleva aine nyt näyttää? 9. Petrimaljassa oleva aine on
a) puhdas aine b) seos Miksi? 12 7. Erotusmenetelmät (kirjan kappale 8) erotusmenetelmät suodatus haihdutus uutto tislaus kromatografia Erottelutyö Tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa erottelutyö, jossa suola, hiekka, vesi ja sahajauho erotellaan toisistaan. Kiinnitä huomiota kemistimäiseen työskentelytapaan, eroteltujen aineiden puhtauteen sekä siihen, että mahdollisimman suuri osa aineista saadaan kerättyä eroteltuina talteen. Käytettävänä ovat kaikki kemian luokan välineet. Jos tarvitset jotain muuta, voit kysyä sitä opettajalta. Kirjoita tähän suunnitelma siitä, miten aiot erotella aineet. (Voit muuttaa suunnitelmaa työn edetessä, jos se näyttää tarpeelliselta.)
Vastaa kysymyksiin erottelutyön jälkeen. 1. Toteutitteko työn suunnitelman mukaan? Jos muutitte suunnitelmaa, niin kerro miten ja miksi. 13 2. Mikä työssä onnistui ryhmältäsi erityisen hyvin? 3. Mikä oli vaikeinta? Miksi? Ryhmäarviointi Arviointi tehdään yhdessä ryhmän kanssa. Keskustelkaa ja pohtikaa, miten työ meni. Tarkoitus on, että jokainen merkitsee rastit samaan kohtaan omassa työkirjassaan. Ympyröi sopiva vaihtoehto Suunnittelimme työn hyvin, ennen kuin rupesimme tekemään sitä. 0 ½ 1 Suunnitelmamme oli toimiva. 0 ½ 1 Työskentelimme järjestelmällisesti ja rauhallisesti. 0 ½ 1 Ryhmän työnjako oli onnistunut. Kaikki osallistuivat työskentelyyn. 0 ½ 1 Hallitsimme työssä vaadittavat työtavat. 0 ½ 1 Pidimme koko ajan suojalaseja, kun käytimme kaasupoltinta. 0 ½ 1 Saimme kaikki neljä ainetta eroteltua toisistaan. 0 ½ 1 1½ 2 Erottelemamme aineet olivat puhtaan näköisiä. 0 ½ 1 Saimme aineita talteen hyvät määrät. 0 ½ 1 Pisteitä yhteensä / 10
8. Kemiallinen reaktio (kirjan kappale 9) kemiallinen reaktio lähtöaineet reaktiotuotteet reaktioyhtälö 14 Tehtävä 1 Piirrä kemiallinen reaktio pallomallien avulla. C + O 2 CO 2 = hiili = happi = vety Tehtävä 2 Kirjoita reaktio kemiallisin merkein. a) b) c)
Vedyn palaminen Tarvikkeet ja reagenssit Magnesiumnauhaa Suolahappoa (HCl) Kaksi pitkää koeputkea Tulitikut Työohje Laita koeputkeen noin 3 cm verran suolahappoa. Pudota joukkoon magnesiumnauhan pala. Pitele koeputken päällä toista koeputkea ylösalaisin, ja anna syntyvän vetykaasun nousta sinne. Laita ylemmän koeputken suuaukolle peukalo ja käännä se oikein päin. Sytytä tulitikku ja vie se koeputken suuaukolle samalla, kun otat peukalon koeputken päältä pois. 15 Täydennä taulukko. Reaktio Magnesiumin reaktio suolahapon kanssa Vedyn reaktio hapen kanssa eli vedyn palaminen Vaihe 1 2 3 4 Pallomallikuva Mitkä ovat lähtöaineet: Mitkä ovat reaktiotuotteet: Miltä reaktio näyttää? Kirjaa havainnot tähän. Kirjoita tapahtuman reaktioyhtälö.
9. Reaktionopeus (kirjan kappale 9) reaktionopeus hienojakoisuus lämpötila katalyytti väkevyys sekoittaminen 16 Reaktionopeustyön arviointi (opettaja arvioi) Ympyröi sopiva vaihtoehto Työskentelysi oli turvallista. 0 ½ 1 Osallistuit ryhmän toimintaan. 0 ½ 1 Selvitit, miten lähtöaineiden valinta vaikuttaa reaktionopeuteen. 0 ½ 1 Raportoit asian selkeästi. 0 ½ 1 Selvitit, miten aineiden väkevyys vaikuttaa reaktionopeuteen. 0 ½ 1 Raportoit asian selkeästi. 0 ½ 1 Selvitit, miten lämpötila vaikuttaa reaktionopeuteen. 0 ½ 1 Raportoit asian selkeästi. 0 ½ 1 Selvitit, miten hienojakoisuus vaikuttaa reaktionopeuteen. 0 ½ 1 Raportoit asian selkeästi. 0 ½ 1 Pisteitä yhteensä / 10
Reaktionopeus A. Pudota suolahappoa (HCl) sisältäviin koeputkiin magnesiumia, rautaa, sinkkiä (sinkkirae, ei jauhetta) ja kuparia. Mitä havaitset? Kuvaile eli tapauksissa reaktiota ja sen nopeutta. a. magnesium b. rauta c. sinkki d. kupari 17 B. Ota kahteen koeputkeen vähän suolahappoa. Laimenna toista happoa lisäämällä siihen sama määrä vettä. Pudota molempiin koeputkiin yksi magnesiumpala. Miten hapon väkevyys vaikuttaa reaktionopeuteen? C. Ota kahteen koeputkeen suolahappoa. Lämmitä toista koeputkea vesihauteella. Tämä tarkoittaa sitä, että asetat koeputken keitinlasiin, jossa on vettä. Kuumenna tätä keitinlasia kuumennusverkon päällä. Tarvitset myös kolmijalan ja kaasupolttimen. Sytytä kaasupoltin vasta sitten, kun muut tarvikkeet ovat valmiina. Pudota hapon kuumennuttua kumpaankin koeputkeen magnesiumpala. Miten lämpötila vaikuttaa reaktionopeuteen? D. Ota kahteen koeputkeen suolahappoa. Pudota toiseen koeputkeen sinkkirae ja toiseen saman verran sinkkijauhetta. Miten hiukkaskoko eli aineen hienojakoisuus vaikuttaa reaktionopeuteen?
10. Palaminen (kirjan kappale 10) 18 riittävä lämpötila palava aine happi palaminen hidas palaminen liekillinen palaminen vety vesi Suunnittele palamiseen liittyvä tutkimus ja toteuta se. 1. Tutkimusongelma. Kirjoita tähän tutkimuksesi tutkimusongelma. Hyvässä tutkimuksessa on selkeä tutkimusongelma, eli kysymys, johon tutkimuksella pyritään vastaamaan. Tutkimusongelman muotoilu on avainasia tutkimuksen toteuttamisessa. 2. Hypoteesi eli ennakko-oletus. Kirjoita tähän, minkä arvelet olevan vastaus tutkimusongelmaan. Voit perustella ennakko-oletustasi, jos osaat. 3. Työvälineet. Mieti ja listaa välineet ja reagenssit, joita työssäsi tarvitset. Keskustele opettajan kanssa viimeistään tässä vaiheessa, jos kaipaat työhösi erikoisempia tarvikkeita.
4. Tutkimussuunnitelma. Suunnittele ja kirjaa muistiin tutkimussuunnitelma. Tutkimussuunnitelmassa kerrot, miten tutkimus käytännössä tapahtuu. Kirjoita teksti me-muodossa eli tyyliin Lämmitämme ensin koeputkea vesihauteessa. 19 5. Havainnot. Kirjoita tähän, mitä havaitsit tutkimusta tehdessäsi. 6. Tulokset. Kirjoita tähän, mikä on tutkimuksen perusteella vastaus tutkimuskysymykseesi. 7. Johtopäätökset. Pohdi vielä tutkimustasi ja vastaa seuraaviin kysymyksiin. a. Toteutuiko ennakko-oletuksesi? b. Miten koejärjestelyä voisi parantaa tai kehittää? c. Miten työ mielestäsi onnistui?
11. Kertausta: kemian merkkikieli Täydennä mallin mukaan. 2 K kaksi kaliumatomia Cl 2 yksi kloorimolekyyli 20 Täydennä mallin mukaan. H vetyatomi 3 Ca 2 P F 2 5 Fe 4 I 2 Hg 2 Mg 2 Cl 2 3 Al O 2
12. Yhdisteitä ja reaktioyhtälöitä Mitä seuraavat yhdisteet ja reaktioyhtälöt tarkoittavat? Tee itsellesi muistiinpanot. Nämä kannattaa opetella jatkoa varten. N 2 O 2 H 2 21 H 2O H 2O 2 HCl 2 C + O 2 2 CO C + O 2 CO 2 2 HCl + 2 Mg MgCl 2 + H 2 2 Mg + O 2 2 MgO
Kotitehtävät Selitä kurssin käsitteet ja anna niistä esimerkki. Tummennettuihin ruutuihin ei tarvitse vastata. Kotitehtävistä tulee kurssin lopussa oikein vastattujen tehtävien perusteella arvosana. pistemäärä arvosana 6 5 10 6 14 7 18 8 22 9 26 10 22 käsite selitys esimerkki alkuaine (selitys, esimerkki) atomi (selitys, esimerkki) kemiallinen merkki kemiallinen yhdiste kemiallisen yhdisteen kaava
Asiasana selitys esimerkki aineen rakenneosanen (selitys, esimerkki) puhdas aine 23 seos homogeeninen seos heterogeeninen seos liuos
Asiasana selitys esimerkki kylläinen liuos (selitys) 24 suodatus haihdutus uutto tislaus (selitys) kemiallinen reaktio reaktioyhtälö
Asiasana selitys esimerkki palaminen (selitys) hienojakoisuus (selitys) 25 katalyytti (selitys) väkevyys (selitys) Kerro ilmasta - - - - Kerro hapesta - - - - Kerro vedystä - - - - Kerro vedestä - - - -