CHAMPAGNE REIMS JA ÉPERNAY Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen jäsenistä koostuva seurue tekee 2. 5.5.2019 matkan Champagneen. Matkalla koetaan herkullisia elämyksellisiä kevätpäiviä, joiden aikana nautitaan upeista juomista hyvässä seurassa. Matkalle osallistuu myös samppanja-asiantuntija. Alueen upeat kulttuurimaisemat ja aito ranskalainen makumaailma hurmaavat kokeneenkin kulttuurimatkailijan. Lämmin, aurinkoinen ilmasto ja seudun viihtyisä, rento elämänmeno sopii sampanjoiden maisteluun ja uusien tuttavuuksien tekemiseen. Neljän päivän aikana ehdimme nähdä, kokea ja keskustella paljon samppanjasta ja siihen liittyvästä kulttuurista. Nykyisin samppanjana tuntemamme kupliva viini kehitettiin vasta 1700-luvun lopulla eri viininvalmistajien ja ennen kaikkea munkki Dom Pérignonin uurastuksen ja valmistusmenetelmien ansiosta. Kuohuviini sai suosiota Ranskan kuninkaiden ja keisareiden keskuudessa ja levisi nopeasti myös muihin Euroopan maihin, joissa kuohuviiniä alettiin tarjoilla kuninkaallisissa juhlissa. Tämän ylevän juoman todellista luonnetta voi olla vaikea täysin ymmärtää vierailematta Champagnen alueen samppanjataloissa. Alueen maaperä, terroir, antaa kolmelle pääasialliselle rypäleelle Chardonnaylle, Pinot Noirille ja Meunierille niiden oikean luonteen ja varastointi takaa juomalle sen oikean maun. Mutta itse asiassa vasta samppanjatalojen valmistusfilosofiat ja sekoituskaavat luovat eri samppanjoille niiden lopulliset ainutlaatuiset ominaisuudet. 1/7
1. PÄIVÄ: torstai 2.5. Tapaamme Helsinki-Vantaan lentokentällä ja matkustamme aamulennolla Pariisiin, jonne laskeudumme ennen lounasta. Aloitamme matkamme kohti Champagnen maakuntaa. Arvostetuin samppanja-alue sijoittuu Reimsin ja Épernayn kaupunkien ympäristöön. Vaatimattoman maalaismaiseman ei kannata antaa hämätä. Hehtaari samppanjamaata maksaa miljoona euroa. Champagnen alueella on noin 5000 samppanjaa tuottavaa viinitaloa ja viljelijöitä kolminkertainen määrä. Suomesta katsoen pientilojen samppanjat ovat ranskalaisten salaisuus, sillä vain 13% päätyy vientiin. Juuri siksi pientiloilla kannattaa vierailla. Toinen asia, miksi pientuottajia kannattaa vierailulla suosia on tarina. Samppanja on aina kasvupaikan, kellarin ja ihmiskäden työn tuotos. Parhaimmillaan se on kahdeksan sukupolven jatkumo, jossa nykyinen isäntä tuntee perimänsä peltojen köynnökset lähes yksilöinä ja kymmenvuotias lapsenlapsi tunnistaa vaivatta eri vuosikertoja. Nautimme lounaan hiljattain avatussa Château de Sacy -hotellissa, joka toimii vuonna 1850 valmistuneessa linnassa, joka rakennettiin alun perin kangaskauppahuoneen omistajaperheen kesäasunnoksi. Ravintola Les Vignesin keittiömestari tarjoilee paikallisen keittiön kauden antimia, erityisesti riistaa ja Champagnen ja Ardennesin alueiden kulinaarisia herkkuja. Linnan 54 ikkunasta avautuu ainutlaatuinen jäähyväisnäkymä Reimsin kukkuloille, Sacyn ja Ville-Dommangen viinitarhoille sekä Reimsin alangolle. 2/7
Lounaan jälkeen jatkamme matkaa Ay-nimiseen naapurikylään, jossa Villa Bissinger järjestää maistiaisia ja kursseja, usein samppanjatalojen tilauksesta. Saamme yleiskatsauksen Champagnen eri alueista ja niiden rypäleistä. Tutustumme käsitteisiin commercialisant, négociant ja récoltant-manipulant, jotka auttavat ymmärtämään, miten alueelle niin tärkeä viininmyynti on järjestetty. Esittelyn jälkeen on vuorossa samppanjamaistelua, jolloin saamme käytännön esimerkkejä kuulemastamme teoriaosudesta. Jatkamme matkaa hotelliimme, Hôtel Pasteur. Päivä päätetään yhteiseen päivälliseen Le Temps Changent -ravintolassa, joka sijaitsee kävelyetäisyydellä hotellista. Yhteisellä päivällisellä tarjoillaan samppanjaa läpi koko aterian ja samalla saamme tilaisuuden kokea miten samppanjaa voi yhdistää kaikkien ruokalajien kanssa. 2. PÄIVÄ: perjantai 3.5. Tänään tapaamme paikallisen viinioppaamme Valentin Musset n. Hän on käynyt Troyesin kauppakorkeakoulun ja hänellä on monen vuoden työkokemus samppanjan kaupalliselta puolelta. Nykyään hän esittelee vierailijoille ympäri maailmaa suosikkituottajiensa tuotteita ja tutustuttaa kävijöitä alueen monipuoliseen viinien ja tuotannon valikoimaan. Hänen johdollaan vierailemme kahdella pientuottajalla ja yhdessä perinteisessä viinitalossa. Champagnen alueen kalkkipitoinen maaperä sitoo myös hyvin kosteutta ja luovuttaa sitä viiniköynnöksille kuivina aikoina. Maan alle on kaivettu noin 200 kilometriä tunneleita samppajan kypsytystä varten sekä suuria varastoholveja. Esimerkiksi Moët & Chandonilla on Epernayssa 28 kilometriä samppanjan varastointikäytäviä ja Veuve Clicquotilla on Reimsissa 25 kilometrin käytäväverkosto, johon mahtuu paljon kuplivaa! 3/7
Aloitamme päivän Épernayssa vierailemalla vähän tuntemattomammassa viinitalossa, Leclerc. Luclen Leclerc on toiminut jo vuodesta 1872 samppanjan tuottajana Cumièrsin kylässä. Viiden peräkkäisen sukupolven aikana Leclercin perhe on kehittänyt samppanjan tuotantoa ja kuuluu samppanjan biodynaamisen ja orgaanisen viininviljelykulttuurin edelläkävijöihin. Vuonna 1955 yritys muutti Chemin de la Chaudeen Épernayssa, jossa se toimii vielä tänäkin päivänä. Vuonna 2012 lähtien yritystä on johtanut amerikkalainen pariskunta Mark Nunelly ja Denise Dupré. He ovat puhaltaneet uudet tuulet yrityksen kehittämiseen. Jatkamme matkaa Reimsiin ja nautimme lounaan ravintolassa, Bistro-nomique. Näemme ajaessamme kuluisia samppanjataloja toisensa jälkeen, täällä on suuret samppanjan nimet. Tiemme johtaa myös 18 metrin syvyyteen, suuriin gallialaisroomalaisiin kellariholveihin, joissa on Tattingerin samppanjavarastot. Kellarit ovat Unescon maailmanperintöluettelossa. Niillä ei ole ainoastaan ollut merkitys viinien varastoinnissa vaan myös suojana sodan aikana. Tattingerin perhe omistaa edelleen yhtiön, nykyään Pierre-Emmanuel Tattingerin johdolla. Yhtiö sijaitsee entisessä Saint-Nicaisen luostarissa. Saamme maistella kahta samppanjalaatua. Vierailun jälkeen on mahdollista vierailla taidemuseossa Palais du Tau Reimsissä tai shoppailla katedraalin läheisyydessä. Reims on viihtyisä ja vilkas kaupunki, jossa on useita korkeatasoisia ravintoloita ja viini- ja samppanjabaareja. Katedraali Notre Dame de Reims kuuluu Ranskan kauneimpiin katedraaleihin ja on suuri nähtävyys. Palaamme hotellille alkuillasta, ilta on vapaaaikaa. 4/7
3. PÄIVÄ: lauantai 4.5. Aamiaisen jälkeen lähdemme pieneen kylään, joka sijaitsee Épernayn ulkopuolella. Vierailemme samppanjan pientuottajalla, jonka nimi ilmoitetaan myöhemmin. Vierailun aikana maistelemme kolmea eri samppanjaa. Vierailun jälkeen nautimme kolmen ruokalajin lounaan Michelinin suosittelemassa ravintolassa samppanjan ja viinin kera. Jatkamme matkaa kohti Hautvilliersin kylää, jossa työskenteli aikoinaan myös munkki Dom Pérignon. Samppanjan menestystarina sai alkunsa jo 1600-luvulla, kun munkki Dom Pérignon onnistui tekemään valkoista viiniä tummista rypäleistä. Kun Dom Pérignon ensimmäisen kerran maistoi samppanjaa, hän huudahti: Tulkaa pian, minä maistelen tähtiä! Dom Pérignon keksi myös niin sanotun cuvée-periaatteen, joka takroittaa eri tiloilta tulevien viinien sekoittamista keskenään, paremman lopputuloksen saavuttamiseksi. Lopulta samppanja löi itsensä läpi Ranskan aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n hovissa. Madame de Pompadour sanoikin: Se on ainoa viini, jota juotuaan nainen säilyy kauniina. Moët & Chandon osti oikeudet Dom Pérignon -samppanjan valmistukseen Hautevilliersin luostarilta 1700-luvulla. Dom Pérignon onkin nykyisin Moët & Chandonin luxussamppanja. Matkamme jatkuu Chalonsiin. Chalonsissa maistelemme Josep Perrierin kolmea eri samppanjaa. Illan vietämme päivällisen merkeissä Au Carillon Gourmand -ravintolassa, jossa nautimme herkullisten ruokien ja samppanjoiden yhdistelmistä. 5/7
4. PÄIVÄ: sunnuntai 5.5. Aamiaisen jälkeen aloitamme kotimatkamme. Matkalla lentokentälle vierailemme Câteau de Fère ssa. Linnan historia ulottuu vuoteen 1206. Kulta-aikanaan linnaa koristi seitsemän tornia. Tänä päivänä jäljellä on pittoreski Chäteau, joka on peräisen 1500-luvulta. Nykyään Château de Fère on hotelli, kylpylä ja ravintola. Täällä eletään ehdottomasti nykyaikaa, mutta vanhanaikaisella tyylillä. Linnan puu- ja kivi yksityiskohdat heijastavat sen vanhaa historiaa. Terassilta on kaunis näkymä linnan raunioille ja hulppeaan puistoon. Nautimme lounaan ravintolassa ja teemme kävelyn linnan ympäristössä. Lopuksi vielä kuuluisa sitaatti Lilly Bollingerilta, joka oli vahva nainen ja kehitti Bollingerin tavaramerkkiä neljän vuosikymmenen ajan: Juon samppanjaa ilooni ja suruuni. Joskus juon yksin. Jos minulla on seuraa, juominen on mielestäni velvollisuuteni. Maistelen sitä, kun ei ole nälkä ja silloin kun on nälkä. Muulloin en koske siihen, paitsi silloin, kun minulla on jano. I drink it when I m happy and when I m sad. Sometimes I drink it when I m alone. When I have company I consider it obligatory. I trifle with it if I m not hungry and drink it when I am. Otherwise, I never touch it unless I m thirsty. TERVETULOA mukaan Champagneen! 6/7
LENNOT: AY2573 2.5. Helsinki Pariisi (CDG) 09:25 11:30 AY1578 5.5. Pariisi (CDG) Helsinki 19:00 22:55 HOTELLI: hotel pasteur Châlons-en-Champagnen sydämessä sijaitsevan Hôtel Pasteurin tunnusmerkkejä ovat 1600-luvun portaikko ja sisäpihanpuoleinen ristikkorakenteinen julkisivu. Vieraiden käytössä on maksuton sauna ja kuntosali. Ilmainen wi-fi. Hôtel de Pasteurin kaikissa huoneissa on oma kylpyhuone, jossa on suihku. Huoneissa on moderni sisustus, TV ja minibaari. Jokaiseen kerrokseen pääsee hissillä. Buffet-aamiainen kotona leivottuine kakkuineen. Ravintolat ja baarit sijaitsevat vain yhden minuutin kävelyetäisyydellä. www.hotel-pasteur.fr HINNAT: Matkan hinta on 2095 euroa/henkilö kahden hengen huoneessa. Yhden hengen huoneen lisämaksu on 255 euroa. Vähimmäisosanottajamäärä on 12 henkilöä. Matkalle on rajoitettu määrä paikkoja. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 4.3.2019. Ilmoittautumismaksu on 450 euroa ja se maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Loppulasku erääntyy 4 viikkoa ennen lähtöpäivää. HINTAAN SISÄLTYY: Finnairin lento Helsinki Pariisi meno-paluu Hotellimajoitus aamiaisella Paikalliset turistiverot 4 lounasta samppanjan ja viinin kera 2 päivällistä samppanjan kera Paikallinen viiniopas kahtena päivänä Ohjelman mukaiset retket ja 5 samppanjanmaistelukertaa Matkanjohtaja Alumniyhdistyksestä MATKAEHDOT: Axtours pidättää oikeuden ohjelma-, hinta- ja aikataulumuutoksiin, jotka johtuvat liikennöitsijöistä, kurssivaihteluista, lentoveroista ja polttoaineen hinnankorotuksista. Pidätämme oikeuden matkaohjelman muutokseen. Lopullinen matkaohjelma lähetetään 2-3 viikkoa ennen matkalle lähtöä. PERUUTUSEHDOT: Peruutus 4.3. mennessä Peruutus 4.4. mennessä Peruutus 18.4. mennessä Peruutus 18.4. jälkeen ilmoittautumismaksu 50% matkan hinnasta veloitetaan 75% matkan hinnasta veloitetaan 100% matkan hinnasta veloitetaan. Pyydämme tarkistamaan jo varausvaiheessa, että matkavakuutuksenne ja peruutusturvanne kattavat tämän matkan peruutusehdot. passi: Matkustajilla täytyy olla mukana voimassaoleva passi. VARAUKSET: Varaukset ja tiedustelut sähköpostitse alumni@axtours.fi tai puh. 040 483 4950. 7/7