TAWAST GOLF RY Tawastintie 48 13270 Hämeenlinna TAWAST GOLF RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.1.- 31.12.2018 YLEISTÄ Tawast Golfin 29. toimintavuosi oli varsin vaihteleva ennätyksellisestä kuumuudesta sekä kuivuudesta johtuen. Kenttä avattiin kesäviheriöille toukokuun 2. päivä ja kesäviheriöt suljettiin 26.10. Kentällä pelattiin 25 142 (25 205) kierrosta, joista omien jäsenten varauksia oli 18 886 (19641) ja erilaisten vieraspelaajien statuksilla varauksia oli 5660 (5564). Virallisia Green fee -pelaajia kentällä kävi 1721 (1658) kappaletta. Elokuussa Tawast Golfissa pelattiin senioreiden joukkue EM-kilpailut ja kilpailut toteutettiin yhdessä Aulanko Golfin kanssa. Näissä kolme päivää kestäneissä kilpailuissa pelaajia oli yhteensä mukana yli 250 pelaajaa. Seuran vapaaehtoiset työntekijät olivat isossa roolissa tapahtuman toteuttamisen suhteen ja Tawast Golfin vapaaehtoisia oli mukana peräti 55 kappaletta. Yhdistyksen omistamista Tawastia Golf & Country Club Oy:n (51 kpl) pelioikeuksista 44 oli vuokrattuna kauden aikana. Kokonaisuutena seuran talous toteutui budjetoidusti. Eri toimikuntien ohjelmat toteutuivat suunnitellusti ja toimintasuunnitelmissa asetetut tavoitteet saavutettiin hyvin. Tawast Golf ry:n jäsenmäärät vuosina 2014-2018 v2014 v2015 v2016 v2017 v2018 Naisseniorit (yli 49v.) 206 209 209 218 208 Naiset (22-49v.) 111 124 125 116 98 Tytöt (alle 22 v.) 34 34 46 46 30 Naispuoliset yhteensä 351 367 380 380 336 Miesseniorit (yli 54v. v.2018àyli 50v.) 317 332 338 404 *398 Miehet (22-54v.) 382 402 363 294 274 Pojat (alle 22 v.) 104 106 105 111 93 Miespuoliset yhteensä 803 840 806 809 765 Jäseniä yhteensä 1154 1207 1186 1189 1101 * miesseniorit ikämuutos 50 v. TALOUS Yhdistyksen tilivuoden tuotot olivat 201 085,63 euroa ja tulos 14,64 euroa voitollinen. Suurimmat tuotot olivat vuosimaksut 93 186,69, pelioikeuksien vuokrat 32 340,92 ja kilpailutuotot 48 909,19. Yhdistys oli arvonlisävelvollinen. KILPAILU- JA TASOITUSTOIMINTA Seuramme jäsenet ovat ilahduttavan aktiivisia osallistumaan kauden aikana järjestettäviin kisoihin. Tawast Golf on kautta aikojen ollut tunnettu kilpagolfiseurana ja varmasti osaksi sen ansiosta jäsenemme käyvät innokkaasti mittelemässä taitojaan itseään ja muita vastaan. Kisoissa on aina hieno tunnelma säästä riippumatta ja klubimme sekä kenttämme Sivu 1
tarjoaa oivat puitteet mukavaan yhdessäoloon kisapäivinä. Uuden kenttämestarimme Mika Uutelan myötä kenttämme on jälleen arvoisessaan kunnossa. Toimikunta haluaakin antaa kaudesta erityisen kiitoksen Mikalle joukkoineen. Teitte erinomaista työtä haastavan edellisen kauden jälkeen ja kenttä puitteineen on nostanut tasoaan todella paljon! Kauden suosituin kisa oli itseoikeutetusti Mestaruuskilpailut joissa oli upeat 130 osallistujaa. Mestarien lista tuossa alla. Avoimia kisoja oli 20 ja siihen päälle erilaiset viikkokisat, seuraottelut, firmakisat, Mestikset ja muut jäsenille suunnatut kisat niin tapahtumia on kesän aikana lähemmäs 100. Olemme hvyin aktiivinen seura joka tarjoaa monenlaisia tapahtumia kaikille harrastajaryhmälle. Tawast Golfin mestarit vuonna 2018 eri sarjoissa: Miehet A Marko Hélen Naiset Heini Koivuniemi Naiset 50-,60-,70-v Sisko Partanen Miehet 50-v, 60-v Jari Kettunen Miehet 70-v Heikki Vehkaperä Miehet B Ari Lahti Juniorit Veikko Hiltunen Pikkujuniorit (PAR 3 pb) Jerry Koivisto Muissa seuran sisäisissä kilpailuissa voittajat olivat: Reikäpelimestaruus SCR: Olli Tapola Reikäpelimestaruus HCP: Heikki Taavitsainen Marathon: HCP Heikki Veteläinen SCR: Jonne Eerola Perhemalja: Lauri & Veikko Vuoristo Seniorit reikäpelicup: Juha Harilo Tasoitus- ja kilpailutoimikuntaan kaudella 2018 kuuluivat Heikki Veteläinen (pj), Heikki Aaltonen, Marjut Viitasalo, Heikki Kajanto, Antti Punkari, Jussi Luokomaa, Lauri Manninen, Anna-Maija Mikkotervo ja Janne Oksanen. Tasoitusluokka Jäseniä 2014 % Jäseniä 2015 % Jäseniä 2016 % 1 alle 4,5 42 3,6 43 3,6 44 3,7 2 4,5 11,4 137 11,9 138 11,4 124 10,5 3 11,5 18,4 261 22,6 258 21,4 253 21,3 4 18,5 26,4 282 24,4 307 25,4 291 24,5 5 26,5 36,0 219 19,0 230 19,1 231 19,5 6 37,0 54,0 213 18,5 231 19,1 243 20,5 Yhteensä 1154 1207 1186 Sivu 2
Tasoitusluokka Jäseniä 2017 % Jäseniä 2018 % Jäseniä % 1 alle 4,5 39 3,3 40 3,6 2 4,5 11,4 127 10,7 128 11,6 3 11,5 18,4 239 20,1 240 21,8 4 18,5 26,4 300 25,2 290 26,3 5 26,5 36,0 237 19,9 223 20,3 6 37,0 54,0 247 20,8 180 16,4 Yhteensä 1189 1101 JUNIORITOIMINTA Junioritoimikuntaan tänä vuonna kuului 8 jäsentä: Marko Helén (puheenjohtaja), Olli Tapola (vastaava juniorivalmentaja), Kari Nylander, Kati Kajanto, Vesa Toivonen, Elina Hänninen, Lauri Manninen ja Jussi Rouhento. Toimikunta kokoontui kauden aikana useita kertoja. Selkeänä teemana meillä oli juniorimäärän kasvattaminen sekä nuoret enemmän kentällä viettämässä aikaa. Uusia nuoria saimme ryhmiin mukaan, mutta toisaalta poistuma oli suuri, joten juniorimäärä pysyi ennallaan. Harjoitusryhmissä selkeä tavoite oli että joka toinen treeni suoritetaan kentällä. Toisaalta junioreita näkyi enemmän kentällä pelaamassa keskenään aiempiin vuosiin nähden. Tapahtumat Järjestimme useita onnistuneita tapahtumia. Golfleiri yhdessä Lasten liikunnan tuki ry:n kanssa kesäkuun ensimmäisellä viikolla, 24h -tapahtumassa olimme mukana ja keräsimme junioreille rahaa mukavat 3500 euroa, Junioreiden tukikilpailu järjestettiin kesällä, Draivia kouluun projektissa olimme myös mukana. Olli kävi Ruununmyllyn koulun liikuntatunneilla kertomassa mitä golf harrastuksena on. Hankimme muutamia Draivia kouluun -settejä jotta myös sisällä liikuntatunneilla nuoret pääsevät kokeilemaan lajia. Koulun oppilaat kävivät yhden päivän aikana tutustumassa lajiin myös paikan päällä Tawast Golfissa. Toukokuun lopulla järjestimme perinteisen ilmaisen golfkoulun edustuspelaajien vetovastuulla. Osallistujia Golfkouluun tuli noin 100 junioria. Kaikille osallistujille avoin, ilmainen golfkoulu järjestettiin ensimmäistä kertaa ennen koulujen päättymistä toukokuun lopulla. Tämä oli onnistunut kokeilu joten ensi kesänä Golfkoulu on samoihin aikoihin. Junioreiden päättäjäiset järjestettiin syksyllä Hugo Parkissa Aulangolla. Valmennus Kaudella 2018 saatiin 20 uutta green cardilaista. Valmennuksellinen ajatus oli kauden alussa, että green card suoritetaan kesän aikana. Harjoituksissa oli mukana erilaisia testejä, joiden perusteella green cardeja myönnettiin. Yksi iso osa-alue oli myös harjoituksissa mukana olo. Yhteistyö valmennuksesta aloitettiin edustuspelaajien kanssa niin, että edustuspelaajat hoitivat keskiviikon harjoitusten vetovastuun Ollin ohjeiden mukaisesti. Tätä yhteistyötä jatketaan ensi vuonna, jolloin saadaan enemmän laajuutta valmennukseen. Golfkoulusta harjoitusryhmiin harjoittelemaan jäi 13 uutta junioria. Harjoitusryhmiä kesäkauden aikana oli yhteensä 6 ja ryhmät harjoittelivat kauden aikana 1-3 kertaa viikossa. Golfkauden 2018 aikana harjoitusringissä oli mukana yhteensä 55 junioria. Sivu 3
Menestys Menestystä seuraan toivat tänä vuonna kotimaasta että ulkomailta Kerttu Hiltunen sekä Oona Kuronen. SENIORITOIMINTA Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Raimo Aho Jari Kettunen Maritta Korkia-Aho Riikka Lonka Matti Matinkari Sisko Partanen Reijo Pekarila Eino Rintala Jäsenmäärä Tawast Golf ry:n jäsenmäärä oli 31.8.2018 tilaston mukaan 1101, josta senioreiden osuus 606. Näistä oli miehiä 398 ja naisia 208. Senioreiden absoluuttinen lukumäärä on laskenut edellisestä vuodesta 16:lla ja mutta suhteellinen osuus noussut kolme prosenttiyksikköä ollen nyt 55%. (v. 2017-52%, 2016 46%). Ohjattu harjoittelu Kiinnostus talviharjoittelua kohtaan pysyi korkealla tasolla. Vuoroja oli nyt kuusi, kussakin 12 innokasta. Vuoroja oli maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Harjoituskertojen määrä oli entinen eli 10 kertaa, kukin vuoro 1½ tuntia. Harjoitusten vetäjänä toimi seuran pro Olli Tapola. Harjoittelusta perittiin pieni maksu. Kevätretki Viidestoista kevätretki suuntautui jälleen Viroon. Niitvälja, Suuresta ja Estonia Golf olivat matkakohteet. Matkalla oli mukana tällä kertaa 35 tawastilaista senioripelaajaa. TawG AGK senioreiden viikkokisat Viikkokisat pelattiin vanhaan tapaan puoliksi Tawastilla ja Aulangolla, jossa taas puolet Hugolla ja puolet Everstillä. Pelimuotoja oli jälleen säädelty edellisestä vuodesta. Nyt sarjajako perustui tasoitukseen, ei ikään. Naisilla rajat olivat 0-19,9 ja 20-36. Miehillä vastaavasti 0-15,9 ja 16-36. Tulokset kirjattiin niin, että joka kisassa huomioitiin pb sarjoittain ja scr molemmat sarjat yhdistettynä. Yhtä aikaa pyöri nyt kuusi erilaista kisaa aikaisemman 10 sijaan. Pisteitä jaettiin kaikissa sarjoissa ja kaikilla pelitavoilla vanhaan tapaan 30:lle parhaalle miehelle ja 10:lle naiselle. Tämäkin systeemi osoittautui hankalaksi hallita koska koko kauden piti seurata että pelaaja pysyi samassa kategoriassa riippumatta mahdollisesta tasoituksen muutoksesta. Edelleen kahden sarjan scr-tulosten yhteen liittäminen jouduttiin tekemään manuaalisesti, joka lisäsi toimistotyötä kohtuuttomasti. Sarjaan osallistui kaikkiaan 113 (113) miestä ja 45 (38) naista eli yhteensä 158 (151) pelaajaa. Yhteensä oltiin siis viime vuoden tasolla. Suorituksia kertyi kaikkiaan 1074 (928), joka oli selvästi edellisvuotta enemmän. Miehet pelasivat 770 (561) ja naiset 304 (367) kierrosta. Kierrosmäärässä tapahtui siis selvää nousua miesten osalta vaikka Sivu 4
pelaaja määrä pysyi entisellään. Naisissa puolestaan aktiivisuus laski selvästi. Tawastilaiset osallistuivat kisoihin selvästi aulankolaisia aktiivisemmin. Voitot jakaantuivat kuitenkin tällä kertaa aulankolaisten eduksi 4-2. Tulokset: N scr Erja Helen-Salonen N 0-19,9 Rakel Marin N 20-36 Anitta Kärkkäinen M scr Jari Kettunen M 0-15,5 Risto Saari M 16-36 Heikki Taavitsainen Viikkokisakauden loppupuolella pelattiin jälleen perinteinen kaksipäiväinen Ryder Cup. Mukana oli kolme mies- ja kaksi naisparia viikkokisojen scr-tilaston perusteella, pelimuotona ensimmäisenä päivänä fourball bestball ja toisena päivänä single. Lopputulos oli jälleen TawG:n selvä voitto pistein 11½-3½. Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut pidettiin 17.-19.8.2018. Palkituiksi tulivat sarjoittain seuraavat: Naiset 50,60,70v/36r Sisko Partanen Miehet 50v/60v36r Jari Kettunen Miehet 70v/36r Heikki Vehkaperä Senioreiden reikäpelimestaruus Senioreiden reikäpelimestaruudesta pelasi tänä vuonna ilahduttavasti 36 kilpailijaa. Mestaruuden voitti Heikki Vehkaperä, joka loppuottelussa kukisti Juha Harilon vasta neljännellä jatkoreiällä. Kolmatta sijaa jakoivat Tuija Herbst ja Timo Lyytinen. Kaavio oli tänäkin vuonna suoraan Nexgolfin ohjelman tuottama ilman etukäteisiä sijoitteluja. Maanantai Madamet Seniorinaiset jatkoivat omia tapaamisiaan Maanantai Madamet. Ajatuksena on uusien sekä vanhojen seniorinaisten oma pelipäivä ilman kilpailua miellyttävän yhdessäolon ja uusien tuttavuuksien merkeissä. Maanantaiaamuisin oli varattuna neljä lähtöä ja pelaajia riitti hyvin. Syksyllä pelaajamäärä hiukan laski, jolloin joinain maanantaina riitti kolme starttia. Tapahtuma on kuitenkin ansainnut paikkansa myös jatkossa. Seuraottelut Kilpailu Osallistujat Joukkuetulos TawG-Kurk, pb hcp 11 + 5 tappio Sivu 5
TawG-KG, pb hcp 25 + 25 227-234 tappio NGK-TawG, lp hcp 11 + 5 734-838 voitto HML-Hyvinkää lp, hcp 16 (8+8) 603-614 voitto 10 seuran ottelu pb hcp 15 1. TG Kauden päätöskilpailu 2. TawG Senioreiden kauden päätöskilpailu pelattiin 26.9.2018. Pelaajia oli mukana ennätysmäärä 46. Pistebogeynä käydyn kisan voitti Martti Jaakkola tuloksella 38. Toinen oli paras naispelaaja, Tuula Räsänen, pisteitä 35. Parhaan scratchtuloksen teki Martti Jaakkola 92 lyöntiä. Väylällä 7 tarkin oli Seppo Koponen, väylällä 11 Marketta Heiniemi. Päätöskisa yhteydessä pelattiin myös perinteinen joukkuekilpailu nimeltään valssi 1-2-3. Siinä parhaan tuloksen teki joukkue Martti Jaakkola, Esko Heiniemi, Esko Virola ja Lauri Lindberg. Seuran järjestämät avoimet kilpailut Tänä vuonna järjestettiin yksi avoin seniorikilpailu Detur Senior Open. 10 seuran ottelu järjestettiin tänä vuonna Tawastilla. Kaikilla seuroilla oli täysi miehitys, joten 120 pelaajaa hyöri kentällä yhteislähdön johdosta yhtä aikaa. Järjestelyt sujuivat hyvin ja kotiseura pokkasi historiansa parhaan sijoituksen ollen toinen. Tawastilla järjestettiin elokuun alussa ESGA:n joukkueiden EM-kisat miehille. Järjestelyt sujuivat hienosti ja kiitosta tuli myös kentän kunnosta. Suomi otti tässä sarjassa komean voiton. Valvonta Seniorit hoitivat nyt kolmatta kertaa kentän valvontaa. Mukana oli edelleen kolmisenkymmentä aktiivia, valvontapäiviä viikoittain 5-6. Valvonta oli jaettu aamupäivä- ja iltapäivävuoroihin, kumpikin kestoltaan noin 4 tuntia. Näin kullekin tuli kesän mittaan vain 3-4 vuoroa. Valvonnalle asetetut toiveet täyttyivät ja ensi kaudella jatketaan samaan malliin hiukan toimintaa hioen. Osakeyhtiö maksoi valvonnasta pienen korvauksen ry:lle, joka kasvatti senioreiden vuosibudjettia vastaavalla summalla. NAISTOIMINTA Naistoimikuntaan kuuluivat kaudella 2018 ladykapteeni Marjut Viitasalo, Sari Alori-Baillie, Anna-Maija Mikkotervo, Auli Ruokonen, Sirpa Teno, Mirja Toikka ja Leila Uotila. Naisten kausi 2018 Tawastilla oli onnistunut ja tapahtumakalenterin mukainen. Vuoden aikana pidettiin kaksi naistoimikunnan kokousta. Lisäksi toimikunta on pitänyt tiiviisti yhteyttä sähköpostein, tekstarein ja WhatsAppilla. Kaikille avoin Tawastin ladyjen oma Facebook-ryhmä toimi aktiivisesti ja sinne ladyt päivittivät kuvia ja tunnelmia. Jokaisesta yhteisestä naisten tapahtumasta ladykapteeni teki yhteenvedon seuran nettisivuille. Suunnittelukokouksia on pidetty myös yhdessä AGK:n kanssa Hämeenlinna Lady Openin järjestelyistä ja näissä kokouksissa ovat Tawastilta olleet mukana Marjut Viitasalo, Heini Koivuniemi ja Anna-Maija Mikkotervo. Ladykapteeni ja muutamat naistoimikunnan jäsenet osallistuivat tammikuussa Golfliiton golfseurojen Ladykapteeneille järjestämään kokoukseen. Sivu 6
Naisten kausi 2018 Tawastilla käynnistyi tammikuussa pro Olli Tapolan opetustunneilla sisäharjoitteluhallissa ja mukana oli täysi ryhmä 12 ladya. Kevätkokous pidettiin 26.4. klubilla ja osallistujia oli 25. Naisten alkukauden harjoittelut pro Olli Tapolan kanssa jatkuivat ihanien kevätsäiden siivittäminä ja osallistujia oli jälleen runsaasti. Ladyjen omat kisailut (Lady Captain`s Day, Birgitan malja, päätöskisa) kokosivat yhteensä 64 pelaajaa. Naisten sunnuntai -tapahtuma pidettiin teemalla Avoimet ovet, johon sai tuoda ystäviä & kavereita tutustumaan golfiin. Kauden suosituin ja eniten pelaajia kokosi jälleen yhdessä Aulangon naisten kanssa järjestetty avoin 2-päiväinen Hämeenlinna Lady Open, osallistujia yhteensä 60. Tawastin ja Aulangon naisten kanssa jo usean vuoden ajan pelatut ystävyysottelut kokosivat 48 pelaajaa ja tänä vuonna malja jäi Tawastin kaappiin talvehtimaan, hienoa! EGS-Tawg-AG ystävyysottelu pelattiin tänä vuonna Espoossa ja joukkueessa pelasi 8 ladya, 2019 järjestelyvuorossa ovat Tawastin ladyt. Toisen kerran pelattu ystävyysottelu Messilä-HyG-Tawg käytiin Messilässä ja joukkueessa pelasi 10 ladya, ensi vuonna kisaillaan sitten Hyvinkäällä. Seuran mestaruuskisat kokosivat kaikkiaan 23 ladya mittelemään mestaruudesta. Syyskokous pidettiin Tiirinkosken tehtaalla ja osallistujia oli mukavat 16. Kokouksessa päätettiin ehdottaa uudeksi ladykapteeniksi Sirpa Tenoa. Lisäksi sovittiin, että naisten talviharjoittelua pro Olli Tapolan kanssa jatketaan tammikuulla 2019. Kapteenin tehtävät ja yhteenveto 2018: Kauden avaukseen liittyvät rituaalit Kapteenin kierrokset aloittelijoille Teemapäivä HJS:n edustusjoukkueen jalkapalloilijoille Juhannus Golf -tapahtumat järjestelyt Seuraottelut (molemmat kotikentällä): Aulankoa vastaan hävisimme, Messilä voitettiin Viestintä: Kapteenin blogi netissä Facebook-päivitykset tapahtumista, kentästä ja tarpeen mukaan myös Hiltusen Kertun menestyksestä Kurinpidolliset asiat: kahta tapausta selvitelty, pelikieltoja ja muita rangaistuksia ei ole jaettu. Kauden päättäjäisiin liittyvät rituaalit Muuta Osallistuminen hallitustyöskentelyyn ja kenttätoimikuntaan Toimiminen startterina kahdessa kisassa: senioreiden viikkokisa ja naisten avauskisa Junnutoiminnassa mukana: treenien vetäminen ja 24h haastekisaan osallistuminen MUUT PALKITSEMISET Tawast Golf palkitsi päättäjäisissä Sepon Lautasella Kerttu Hiltusen. Vuoden Junioriksi valittiin Kerttu Hiltunen. Kerttu Hiltunen palkittiin myös Topin Junioripokaalilla pienimmän junioritasoituksen (+2,3) johdosta. Sivu 7
KLUBIOTTELUT Tawast Golf isännöin molempia klubiotteluita. Tawast Golf voitti Messilä Golfin. Tawast Golf - Aulangon Golfklubi klubiottelu päättyi Aulangon joukkueen voittoon. HOLE IN ONE Kaudella 2018 tehtiin 3 hole in onea seuraavassa järjestyksessä: 26.5. Taavitsainen Riitta, väylä 7 15.6. Koliseva Mauri, väylä 9 26.7. Riihinen Marko, väylä 11 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT Yhdistyksen hallitus vuodelta 2018: Jussi Rouhento (pj), Kari Nylander (vpj), Heikki Kajanto, Marjut Viitasalo, Heikki Veteläinen, Pasi Järvinen, Marko Helén ja Heikki Aaltonen. Yhdistyksen tilintarkastajina toimivat Pekka Siltala (HTM) ja Jari Määttänen (KHT) sekä varalla tilintarkastusyhteisö Moore Stephens Rewinet Oy Ab. Yhdistyksellä oli kaksi vakinaista toimihenkilöä, toiminnanjohtaja Lauri Manninen ja toimistosihteeri Anja Pirttiniemi. Molempien työpanos hankittiin ostopalveluna. Sivu 8