MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 08 MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Jäppilä 3232 06 3232 09 3232 12 KUKKAROMÄKI JÄPPILÄ TIHUSNIEMI PIEKSÄMÄKI 3232 05 3232 08 3232 11 PYHITTY MAAVESI HUUTOKOSKI 3232 04 3232 07 3232 10 MONTOLA VIRTASALMI SAVUNIEMI Virtasalmi Espoo 2001
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS 2 Yleistä 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT 5 POHJAVESI 5 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 898 10,1 Mr Hiekkamoreeni 4 322 48,7 Ht/Mr 5 0,1 Hs/Mr 11 0,1 Ct/Mr 181 2,0 St/Mr 18 0,2 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 489 5,5 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 63 0,7 Hk Hiekka 127 1,4 Ht/Hk 11 0,1 Ct/Hk 11 0,1 Ht Karkea hieta 729 8,2 Ct/Ht 26 0,3 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), soravaltainen 34 0,4 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hiekkavaltainen 294 3,3 HHt Hieno hieta 129 1,5 Ct/HHt 11 0,1 Hs Hiesu 432 4,9 Ht/Hs 32 0,4 Ct/Hs 36 0,4 Lj Lieju 7 0,1 Ct Saraturve 829 9,3 St Rahkaturve 174 2,0 Tä Täytemaa 1 0,0 Maa-aluetta 8 870 100,0 Vettä 1 130 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Maastolle on luonteenomaista hyvin voimakas suuntautuneisuus, joka syntyi viime jääkauden loppuvaiheessa, kun luoteesta virrannut jäätikkö kerrosti moreenia pitkänomaisiksi selänteiksi, drumliineiksi. Maaveden kartta-alue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus kulutti myös kallioita virtaviivaisiksi silokallioiksi ja jätti kallion pintaan uurteita, joiden suunta on noin 320. Maaveden kartta-alue on enimmäkseen melko loivapiirteistä, mutta voimakkaasti suuntautunutta moreenimaastoa. Alueen keskiosassa on korkeita kalliomäkiä ja itäosassa Maaveden kylän ympäristössä maasto on hyvin alavaa. Kartta-alueen alimmat kohdat (noin 90 m mpy) ovat alueen itäreunassa Maaveden kylän itä- ja kaakkoispuolella. Kartta-alueen korkein kohta on Nupunmäki (noin 163 m mpy) alueen keskiosassa. Maaston paikalliset korkeuserot ovat kartta-alueen keskiosan kallioisilla alueilla
3 Kuva 1. Korkokuva Maaveden karttaalueesta. 125 m korkeuskäyrä on merkitty valkoisella. melko suuria; yleensä yli 30 metriä, suurimmillaan jopa yli 60 metriä. Muualla kartta-alueella korkeuserot ovat yleensä alle 20 metriä. Mannerjäätikkö suli Maaveden alueelta noin 11 000 vuotta sitten. Tuolloin Yoldiameren pinta oli tasolla, joka on nykyisin tällä alueella noin 125 metriä merenpinnan yläpuolella, joten suurin osa alueesta oli veden alla. Vesi oli suurimmalla osalla aluetta melko matalaa. Veden syvyys oli yli 20 metriä vain nykyisen Maaveden kohdalla sekä alueen itäosassa, missä vettä oli enimmillään yli 30 metriä. Kuivaa maata olivat vain kartta-alueen länsipuoliskon korkeimmat mäet (kuva 1). Maa alkoi kohota heti jäästä vapautumisen jälkeen ja Maavesi ja alueen pienemmät painanteet kuroutuivat nopeasti merestä itsenäisiksi järviksi. Saimaa ei laajimmillaankaan ulottunut aivan Maaveteen asti. Nykyisin alueen vedet laskevat itään Sysmään ja edelleen Haukiveteen. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Maaveden kartta-alueella on avokallioita ja alle metrin paksuisen moreenikerroksen peittämiä kalliomaa-aluieita melko vähän, noin 10 % maa-alasta. Valtaosa kallioalueista sijaitsee kartta-alueen keskiosissa. Kallioperä on kartta-alueen keskiosassa enimmäkseen amfiboliittia, länsiosassa kiillegneissiä ja kvartsidioriittia ja alueen itäosassa kiilleliusketta ja granodioriittigneissiä. Kallioperässä on paikoin myös kiteistä kalkkikiveä. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Se on jäätikön irrottamaa ja sekoittamaa maaainesta, jota jäätikkö kuljetti mukanaan. Jäätikön alla moreeni kerrostui tiiviiksi pohjamoreeniksi. Jäätikön sisällä ja päällä kulkeutunut moreeniaines kerrostui jään sulaessa löyhäksi pintamoreeniksi pohjamoreenin päälle. Alue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus oli tällä alueella hyvin voimakasta, mikä aiheutti pohjamoreenin kerrostumista jäätikön liikkeen suuntaisiksi virtaviivaisiksi selänteiksi eli drumliineiksi. Niiden koko vaihtelee vähäisestä maanpinnan vakoutumisesta suuriin jopa yli 20 metriä korkeisiin selänteisiin. Pituutta selänteillä voi olla useita kilometrejä. Niillä on usein kalliosydän, joka sijaitsee selänteen luoteispäässä tai keskiosassa. Drumliiniselänteissä on usein pinnanmyötäinen kerrosrakenne, jossa moreenikerrosten välissä on ohuita lajittuneita hiekka- tai silttikerroksia. Maaveden kartta-alueella on useita pitkiä ja kapeita drumliiniselänteitä, joissa kalliosydän on pieni tai se puuttuu kokonaan. Esimerkiksi Peipuskangas alueen länsiosassa on kaksi kilometriä pitkä ja kohoaa ympäristöstään jopa yli 30 metriä. Kartta-alueen keskiosissa moreeni on kerrostunut kalliomäkien päälle ja kaakkoispuolelle vaihtelevan paksuisiksi selänteiksi. Kiikalanmäki on hyvä esimerkki kalliomäen suojanpuolelle kerrostuneesta moreeniselänteestä.
4 Moreenikerrostuman paksuus on yleensä muutamia metrejä, mutta paikoin sitä voi olla jopa kymmeniä metrejä. Raekoostumukseltaan alueen pohjamoreeni on varsin hienoainespitoista. Läpimitaltaan alle 0,06 mm rakeiden (hieno hieta ja sitä hienommat lajitteet) määrä siinä on yleensä noin 40 % ja savipitoisuus (rakeiden Ø<0,002 mm) 3 9 %. Vaikka moreeni on kartalla merkitty hiekkamoreeniksi, on osa siitä hienoainesmoreenia. Tällainen moreeni on routivaa ja melko huonosti vettä läpäisevää. Nämä ominaisuudet tekevät hienoainesmoreenista ongelmallisen maa-aineksen niin rakentamisessa kuin metsätalousmaanakin, kun taas sellaisissa ympäristörakentamiskohteissa, missä ainekselta edellytetään hyvää vedenpidätyskykyä, hienoainesmoreeni on varteenotettava vaihtoehto. Alueella on myös jäätikön sisällä ja pinnalla kulkeutuneesta ja jään sulaessa kerrostuneesta pintamoreenista muodostuneita kumpumoreenimuodostumia, jotka sijaitsevat alueen lounais- ja koilliskulmissa olevien harjumuodostumien tuntumassa. Niissä moreeni on pohjamoreeniin verrattuna rakenteeltaan löyhempää ja koostumukseltaan vähemmän hienoainesta sisältävää. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli sulamisvesien tunneleita, joissa jäätikön irrottama aines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi. Maaveden kartta-alueen kautta kulkee kaksi harjujaksoa. Alueen lounaiskulmassa oleva harjumuodostuma (Kutkaharju Kalkkikivenkangas) kuuluu harjujaksoon, joka jatkuu luoteeseen Rautalammin ja Pihtiputaan kautta Kalajoelle asti ja kaakkoon Sulkavalle. Harju on osaksi kapeana selänteenä ja osaksi taas leveänä muodostumana, jossa on hiekkaan hautautuneen kuolleen jään jättämiä kuoppia eli suppia. Harjumuodostuma kohoaa ympäristöstään korkeimmillaan yli 30 metriä. Muodostuman aines on keskiselänteen kohdalla enimmäkseen soravaltaista ja matalammissa osissa hiekkavaltaista. Alueen koillisosassa olevat muodostumat liittyvät harjujaksoon, joka jatkuu luoteeseen Suonenjoelle ja kaakkoon Joroisten ja Kerimäen kautta Punkaharjulle. Aivan kartta-alueen koillisnurkassa oleva muodostuma on Maaveden kartta-alueen itä- ja pohjoispuolella olevan hyvin suuren harjumuodostuman reunaa. Korpikylän kohdalla oleva muodostuma on harjun läheisyyteen syntynyt kerrostuma. Se syntyi sulavan jäätikön reunan eteen, kun harjun kerrostaneen jäätikköjoen vedet purkautuivat jonkin aikaa etelään. Sen aines on enimmäkseen hiekkaa, mutta koillisosassa on myös soraa. Kerrospaksuus on suurimmillaan 6 7 metriä. Maaveden kartta-alueella on myös joitakin moreenimäkien rinteille syntyneitä hiekkaja hietakerrostumia, jotka ovat syntyneet pääasiassa rantavoimien vaikutuksesta. Niillä on paksuutta yleensä alle 2 metriä Alueen itäosassa Maaveden kylän alueella on laaja hietakerrostuma, jonka aines on jäätiköltä tulleiden vesien tuomaa. Alueen itäreunassa, Mökkikylän ympäristössä, on pitkiä dyyniselänteitä. Ne ovat syntyneet hieta-alueelle heti maan noustua vedenpinnan yläpuolelle, jolloin voimakkaat jäätiköltä puhaltaneet luoteistuulet ovat päässeet kuljettamaan ja kerrostamaan hietaa kinosmaisiksi selänteiksi. Dyynit ovat melko matalia. Kartta-alueen hiekka- ja sorakerrostumien arvioitu kokonaismassamäärä on 19,93 milj.m 3, josta hiekkavaltaista on 13,435 milj.m 3, soravaltaista 5,865 milj.m 3 ja karkeata murskauskelpoista 0,63 milj.m 3. Hienorakeiset kerrostumat Maaveden kartta-alueella hienorakeisia kerrostumia on ainoastaan itäosan alavilla alueilla. Hienorakeisten kerrostumien synty edellyttää yleensä vähintään 20 metrin vedensyvyyt-
5 tä, joten tällä alueella ne ovat pääasiassa 100 metrin korkeustason alapuolella. Niiden aines on hiesua ja hienoa hietaa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeessa eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90% ja tuhkapitoisuus pieni. Suoyhdistymätyypeistä tehdyn aluejaon mukaan Maaveden alue on keidassoiden esiintymisalueella, tarkemmin sanottuna Sisä-Suomen keidassoiden alatyypin, Järvi-Suomen keidassoiden alueella. Näille on tyypillistä, että suon keskusta kohoaa vain vähän tai ei ollenkaan reunaosia korkeammalle. Keidassoiden tyypilliset suurmuoto-osat (laide, reunaluisu ja keskusta) ovat erotettavissa vain kasvillisuuden perusteella. Maaveden kartta-alueen maa-alasta 11 % on yli metrin paksuisen turvekerrostuman peitossa. Alueen suot ovat enimmäkseen rämeitä, pääasiassa isovarpuisia rämeitä ja tupasvillarämeitä, ja avosoiden osuus on pieni. Alueen suot ovat lähes kokonaan ojitettuja ja ne ovat yleensä muuttuma-asteella. Suot ovat syntyneet jyrkkäreunaisiin painanteisiin suurimmaksi osaksi mineraalimaan soistumina. Kartta-alueen tutkittujen soiden keskisyvyydet ovat yleensä alle 2 metriä. Turvemäärästä yli puolet on rahkavaltaista turvetta ja turvekerrokset ovat keskimäärin hyvin maatuneita. Puunjäännöksiä sisältävän turpeen määrä on suuri. Yksityiskohtaista tietoa soista on alueen turvetutkimusraporteissa. POHJAVESI Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Pohjaveden muodostumisen ja varastoitumisen kannalta Maaveden kartta-alueen merkittävin maaperämuodostuma on alueen lounaisosassa oleva harjumuodostuma, johon varastoituu runsaasti hyvälaatuista pohjavettä. Myös koillisosan harjumuodostumaan varastoituu pohjavettä, mutta vähemmän, koska kerrospaksuus on siellä selvästi pienempi. Myös kumpumoreenimuodostumat ovat pohjaveden muodostumiselle otollisia siellä, missä kerrospaksuus on suuri, mutta niitä kartta-alueella on vähän. Pohjamoreenialueilla pohjavettä voi maakerroksen paksuudesta riippuen olla hyvinkin paljon, mutta tiiviissä moreenissa vesi liikkuu hitaasti ja kaivojen antoisuus ei ole kovin suuri. Suuret drumliiniselänteet voivat olla hyviä pohjavesivarastoja. Niissä pohjaveden muodostumiseen ja kaivojen antoisuuteen vaikuttavat muodostuman rakenne ja mahdolliset lajittuneet välikerrokset. GTK:n pohjavesiarkistossa olevien näytetulosten perusteella alueen pohjavesien laatu on hyvä. KIRJALLISUUTTA Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa..
6 Saarnisto, Matti 2000. The last glacial maximum and the deglaciation of the Scandinavian Ice Sheet. In: Sandgren, P. (ed.) Environmental changes in Fennoscandia during the Late Quaternary. LUNDQUA Report 37, 26-31. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Vorma, Atso 1971. Pieksämäki. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : kallioperäkartta 3232. Leino, Jukka ja Saarinen, Juha 1982. Väliraportti Pieksämäen mlk:n turvevarojen kokonaisinventoinnista v. 1981. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti p 13.4/82/92. 42 s. Leino, Jukka 1984. Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti p 13.4/84/145. 107 s. Leino, Jukka 1988. Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto. Turveraportti 209. 259 s. Saarinen, Juha 1983. Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto. Raportti P13.4/83/126. 65 s. + 6 liitettä. Leino, Jukka 1983. Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto. Raportti P 13.4/83/124. 119 s. + 6 liitettä. Leino, Jukka 1982. Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto. Raportti P 13.4/82/106. 145 p. + 6 liitettä.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14