Toimintatapahtumat v. 2017 4.1. Johtokunnan järjestämiskokous nro 1/2017. 5.-6.1. KAARTJR:n saapumiserä I/2017 perinnekoulutukseen liittyvän Perinnetalon informaatiotilaisuuden hoitaminen. Timo Koukkari hoiti ja Eero Hakkarainen avusti. 7. -8.1. Saapumiserä I/2017 KAARTJR:n läheistenpäivillä kiltamme toimintaa esittelivät mm. Heikki Heikkonen, Harri Heikkonen, Timo Koukkari, Markku Katainen, Erkki Kuronen, Marcus Björndahl ja Paavo Virtanen. 20.1. Autojoukkojen vuosipäivän vietto. Kukkalaitteiden lasku Sankariristille, Suomen Marsalkka Mannerheimin rautapaadelle, Presidentti Urho Kekkosen sekä kunniapuheenjohtaja Leo R. Laineen haudoille. Tilaisuuden päätyttyä siirryttiin juhlapäivälliselle Autolinnaan ravintola Kaartiin. Puheenjohtaja Timo Koukkari piti lyhyen katsauksen Autopataljoonan ja Huoltokoulutuskeskuksen kunniamarssien vaiheista. Paikalla oli kaiken kaikkiaan 34 henkilöä. Kuljetuskomppanian varusmiesten muodostama kunniavartioryhmä oli mukana. Tilaisuutta elävöitettiin myös diaesityksellä Autolinnan vaiheista. 10.2. Saapumiserän I/2017 Sotilasvalassa Santahaminassa kiltamme lipunkantajana toimi Eero Hakkarainen. Puheenjohtaja Timo Koukkari johti lippulinnaa. 17.2. Autolinnan saneerauksen seurantatapaaminen FIRA:n edustajien kanssa ja kuvaamista Töölön Pasuunan osalta (loft-asunnot). 21.2. Johtokunnan kokous nro 2/2017. 24.2. Kilta osallistui Uutisvuoto-ohjelman nauhoitukseen osana jäsentoimintaa. Nauhoituksesta maksetaan killalle pientä kulukorvausta, jolla voidaan kohentaa killan taloutta. Paikalla oli 10 kiltalaista. 8.3. AJHK:n yleinen kevätkokous. Kokouksen jatkona oli KAARTJR:n kapteeni Sutelan esitelmä sotilaspoliisi-ja sotilaspoliisikuljettajien koulutuksesta.
13.3. Talvisodan päättymisen juhlassa Suomen marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaalla Paavo Virtanen toimi killan lipun kantajana. 14.3. Autojoukkojen Helsingin kilta palkitsi KAARTJR:n korpraali Joni Rinteen saapumiserän 2/2016 parhaana sotilaspoliisikuljettajana. Kiltaveljet Paavo Virtanen ja Kai Wigren toteuttivat palkitsemisen reserviinsiirtojuhlassa. 7.4. Kilta osallistui Uutisvuoto-ohjelman nauhoitukseen. Paikalla oli 10 kiltalaista. 21.4. Kilta järjesti toimintapäivän entisillä Autopataljoonan ja itsenäisen Kaartin Pataljoonan työntekijöille. Päivänä tutustuttiin nykyiseen Kaartin Jääkärirykmentin toimintaan. Komentaja eversti Kurvisen alustuksen jälkeen KAARTP:n komentaja evl Lehmuslehti perehdytti osallistujia käytännön läheisesti varusmiesten koulutukseen painopisteenä kuljettajakoulutus ja taisteluammunnat. Välillä nautittiin lounas ravintola Saharassa. Lopuksi tutustuttiin Mechelininkadun Autolinnan uusiin tiloihin ja toimijoihin ja nautittiin omakustanteinen päivällinen. Mukana oli 46 henkeä. 22.4. MPKL:n Liittokokouksessa Helsingissä kiltaa edusti Timo Koukkari. 25.4. Kiltalaiset toimivat Autolinnan yrittäjien yleisöpäivässä oppaina kertomassa alueen entisestä armeijan ajan toiminnoista osana perinnetyötä. Samalla jaettiin tietoutta kiltamme toiminnasta. Mukana oli 14 kiltalaista. 28.4. Jäsenpäivän tilaisuuteen Autolinnassa osallistui 24 kiltalaista vaihtamaan ajatuksia AUTOP:n/ itsenäisen KAARTP:n ajalta. Tutustuttiin kaikkiin alueen yrittäjiin ja toimijoihin sekä uusin tiloihin mukaan lukien loft-asunnot. Lounas nautittiin ravintola Kaartissa. 30.4. 7 kiltasisarta ja veljeä osallistui Teekkareiden vappuriehaan Marskin Marmonin entisöintiin tutustuen sekä perinteiseen Marmonin ulkoiluttamistapahtumaan. 18.5. Kiltaretkelle Mercedes- Benz klubiin osallistui 17 kiltasisarta ja veljeä. Klubin pj Ari Kangas ja järjestösihteeri Anssi Juutilainen opastivat meitä kahvituksen kera mersun historiaan laajemminkin ja saimme nähdä klubilaisten entisöityjä autoaarteita.
23.5. Kiltaveli Timo Koukkari esitteli Autolinnan historiaa Helsingin turistioppaille. 29.5. Autolinnan piha-alueen kuvaus peruskorjausprojektin seurantaan liittyen. 31.5. Kilta oli mukana Emilia Åbergin järjestämässä Hyvän mielen lounastapahtumassa ravintola Kaartissa pitämässä seuraa vanhuksille ja kertoilemalla alueen historiasta. Lounaan jälkeen jatkettiin yhdessä hoivatalo Taivallahden Helmen asukkaiden kanssa rollaattoritansseilla ravintola Kaartin terassilla. Mukana oli 14 kiltalaista. Kiltaveli Hans-Rune Holmbergille luovutettiin Autolinnassa Autojoukkokiltojen Liiton Bensiinihusaarien miekka ansiokkaasta kiltatoiminnasta. Johtokunnan kokous nro 3/2017 hoivatalo Taivallahden Helmen olohuonetiloissa. 4.6. Killan lipunkantajana oli kiltaveli Eero Hakkarainen puolustusvoimain lippujuhlan paraatissa Helsingissä. 8.6. Automiesten ja -naisten johdettu pistooliampumaharjoittelu Santahaminan radalla, osallistujia oli 9 henkeä. 14.6. KAARTJR:n saapumiserä II/2016 reserviinsiirtojuhlan tilaisuudessa kiltamme palkitsi parhaana sotilaskuljettajana kersantti Miro Mäenpään. Tilaisuudessa kiltaamme edustivat Erkki Kuronen ja Marcus Björndahl. 8.-9.7. Saapumiserä 2/2017 KAARTJR:n Läheistenpäivänä kiltamme toimintaa esittelivät Heikki Heikkonen, Harri Heikkonen, Marcus Björndahl, Timo Koukkari ja Eero Hakkarainen. Kilta toi näytteille Polyteekkarimuseon Marmon E 75 Speedster vm 1927 teemalla SUOMI 100 Marmon 90- vuotta. Auto on ollut mm Kaartin kunniapäällikön Suomen marsalkka Mannerheimin siviilikäytössä 20- luvun lopussa. 22.7. Autolinnan piha-alueen kuvaus peruskorjausprojektin seurantaan liittyen. 18.-19.8. Kilta oli mukana omalla osastolla (polkuautorekan käsittelyrata, killan heijastimien jako, perinnetyön esittely) valtakunnallisessa vapaaehtoisen maapuolustuksen päätapahtumassa
Nuku rauhassa Helsingin kansalaistorilla. Kaksi KAARTJR:n varusmieskuljettajaa oli apuna. Tämä oli erityisesti näkyvyydeltään killan päätapahtuma vuonna 2017. 31.8. Automiesten ja naisten johdettu pistooliampumaharjoittelu Santahaminan radalla, osallistujia oli 6 henkeä. 9.9. Kilta oli edustettuna Polyteekkareiden Marmon 90- vuotta juhlatapahtumassa. 12.9. Autojoukkojen Helsingin kilta palkitsi KAARTJR:n korpraali Julian Korven saapumiserän 1/2017 parhaana sotilaspoliisikuljettajana. Kiltaveli Timo Koukkari toteutti palkitsemisen reserviinsiirtojuhlan yhteydessä. Samalla vietettiin myös KAARTP:n vuosipäiväjuhlaa Perinnetalolla. 26.9. Johtokunnan kokous nro 4/2017. 1.10. Autolinnan piha-alueen kuvaus peruskorjausprojektin seurantaan liittyen. Seurantaa jatketaan, mikäli tapahtuu oleellisia muutoksia. 4.10. AJHK:n sääntömääräinen syyskokous Perinnetalolla. Syyskokouksen jälkeen majuri Marko Maaluoto piti esitelmän Autojoukkojen alkuajan toiminnasta ja sijoituspaikoista Helsingissä. 13.10. Kiltalaisia mukana uudistetussa Uutisvuoto-ohjelman nauhoituksessa oli mukana 10 henkeä. 20.10. Vuoden toisen jäsenpäivän teemana oli saunominen Villen saunalla. Mukana oli 17 jäsentä. 30.10. KAARTJRkillan esitelmässä ZAPAD- 2017 oli runsaasti autokiltalaisia mukana (16 henkeä) kuulemassa yleiskuvan Venäjän sotaharjoituksesta. Esitelmän piti evl Juhani Pihlajamaa Strategian Laitokselta. 7.11. Kilta järjesti KULJK:n varusmiehille perinteisen tutustumisen Pääkaupunkiseudun liikenteenohjauskeskukseen osana kuljettajakoulutusta. Mukana oli 51 varusmiestä. 17.11. AJHK mukana uutisvuodon nauhoituksessa 10 kiltalaisen voimin. Kiitos jälleen osallistujille.
27.11. Tutustuttiin yhdessä Kaartin Jääkärirykmentin killan kanssa VR:n toimintaan ja operaatiokeskukseen turvallisuusjohtaja Pekka Aholan johdolla. 5.12. Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlaa vietettiin KAARTJR:n kiltojen yhteisellä juhlapäivällisellä Santahaminan Maanpuolustuskerholla. Autokiltalaisia oli mukana 17 henkeä. 9.-10.12. Kilta osallistui Lohjan Menneen ajan markkinoiden liikenteenohjaukseen. Mukana olivat Heimo Yrjönsalo, Eero Hakkarainen, Marcus Björndahl, Olavi Savolainen, Helena, Jorma Malmström ja Timo Koukkari. 14.12. Autojoukkojen Helsingin kilta palkitsi Kuljetuskomppanissa palvelleen korpraali Joona Saaren saapumiserän 1/2017 parhaana sotilaskuljettajana.. Reserviinsiirtojuhlassa kiltaa edustivat Paavo Virtanen ja Marcus Björndahl.