P-HUA Mietteitä kuluvasta vuodesta Syksy on saapunut, kisoja riittää vielä tiiviillä tahdilla lokakuullekin, mutta vuoden pari viimeistä kuukautta ovat kevään rospuuttokauden lisäksi ne ainoat rauhalliset hetket kilpailukalenterissa. Vuoteen on mahtunut seuramme osalta monenkirjavia tapahtumia. Omat kilpailumme osuivat tänä vuonna alkuvuoteen. F-cupin osakilpailu Kurussa oli suuri voimainkoetus. Heti perään Festivaalit kaksipäiväisenä Jäähdyksessä. Tämän jälkeen olemme avustaneet ekjärjestäjinä, ratatuomareina ym. toimitsijatehtävissä lukemattomissa eri naapuriseurojen järjestämissä kilpailuissa. Suuret kiitokset kaikille aktiivitoiminnassa mukana olleille, ilman teidän useina viikonloppuina tekemiänne lähtöjä ei olisi kisoja. Samoin ovat kiitoksen ansainneet aktiiviset kilpailijamme, jotka huoltojoukkojensa ohella ovat olleet trailereineen liikkeellä lukemattomina viikonloppuina. Sama pätee teille: ilman teitä kilpailijoita ei olisi kilpailuja. JÄSENTIEDOTE 3/2005 Kuluva vuosi on ollut myös monilla tahoilla erittäin menestyksekäs. Jokkiksessa menestystä on tullut niin kansallisissa kuin Sm-tason kisoissakin. Kirkkaimpana tähtenä mainittakoon Antti Harjun koko vuoden jatkunut menestysputki, joka on tuottanut mm. kaksi SM-mitalia, lukuisien muiden loistosuoritusten lisäksi. Henkilökohtainen SM-hopea, sekä liigakulta Honkajoen joukkueessa. Parhaimmat onnittelut vuoden menestyksestä Antille ja taustajoukoille jo tässä vaiheessa. Ralliteillä on saavutettu menestystä laajalla rintamalla. Mainittakoon tässä A-junioreiden F-cup, joka on aika ajoin mennyt lähes jäsentenväliseksi. Viimeinen osakilpailu Kotkassa näyttää lopulliset sijoitukset loppupisteissä. Myös muissa kilpailuissa ovat rallimiehemme näkyneet tulosluetteloissa komeilla sijoituksilla. Erikoismaininnan ansaitsee Kangasahon Toni, jonka kausi on ollut erittäin nousujohteinen. Paljon tuloksia löytyy toisaalta tästä tiedotteesta.
Haluan vielä nostaa vuodesta esiin erään piirteen toiminnassamme, joka on tyypillinen kaikille harrasteille, olipa kyseessä uppopallo tai autourheilu. Aktiivisten toimijoiden pieni joukko. Malliesimerkkinä olkoon elokuussa järjestetty erikoiskoe Vilppula-rallissa. Laitoimme Kurun, Virtain ja Ruoveden paikallislehtiin kahteen numeroon ilmoitukset, jossa haimme sulkuväkeä pätkälle. Samoin asiasta kerrottiin edellisessä jäsenlehdessä. Valitettava tulos oli, ettei yhden yhtä henkilöä ilmoittautunut hommiin. Toki on muistettava, että samaan aikaan ajettiin liigafinaali, jossa joukkueemme huoltoineen taisteli urheasti ja menestyksellä. Meillä kaikilla on paljon aktiviteettejä, emmekä ehdi kaikkiin tapahtumiin mukaan, mutta ehdotan, että otamme itse kukin itseämme hieman niskasta kiinni, ja aktivoidumme, kun talkooväkeä ollaan hakemassa. Sillä tavoin saamme toimintomme jatkossakin pyörimään ja meillä sekä naapureissa ajetaan kilpaa. Aurinkoista syksyä toivotellen Raija, Minna ja Tuomo PILKKIKILPAILUT pidettiin keväällä. Tulokset saatiin selville vasta äskettäin joten tässä ne. YLEINEN 1. Ville Kulmala 320g 2. Elina Kangasmäki 240g 3. Simo Sipilä 225g 4. Kalle Naskali 220g 5. Janne Ilomäki 120g 6. Hannu Kangasmäki 75g 7. Anssi Hirvonen 60g 8. Tapio Suvela 50g 9. Esa Pulkkinen raitista ilmaa 10. Markku Pyydysmäki raitista ilmaa NUORET POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJAT ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Jäähdysradan kerhohuoneella keskiviikkona 2.11.2005 klo 19.00 Esillä sääntömääräiset asiat TERVETULOA! 1. Elisa Hietakangas 100g 2. Jesse Pulkkinen 10g 3. Anna Kulmala 10g SAMPOLA KARTING Virroilla ajettiin 1.-2.7.2005 Sampola Karting-kilpailu. Seuramme naisten joukkue voitti sarjansa. Naisten joukkueessa ajoivat Ulla Keljo, Anu Koponen, Helena Lehtomäki, Sanna Niemi ja Minna Urrila. Miesten joukkue (Antti Harju, Anssi Keljo, Jorma Keljo, Juha Keljo ja Kari Urrila) sijoittui Pro-sarjassa sijalle 7. Karting-kilpailun väliajalla oli leikkimielinen Kuplan työnnön haastekisa, jossa viime vuoden voittaja Virtain Kaupunki haastoi Pohjois-Hämeen UA:n joukkueen. Joukkueemme voitti tämän haastekilpailun. Kilpailusta saadut palkinnot ovat esillä kerhohuoneella.
JÄÄHDYS-JM 14-15.5.2005 Toukokuun puolessa välissä ajettiin kaksipäiväinen jokkiskisa Jäähdyspohjan radalla Virroilla. Kilpailijamäärän olessa n. 150, yleisen, naisten, nuorten ja etuveto/kardaani kuljettajien kilpaillessa suurta kiitosta saaneista todella hyvistä palkinnoista. Palkintoihin panostus sai myös kiitosta kisan valvojalta. Lauantai oli jo sään puolesta hyvä ja muutenkin koko kisaviikonloppu saatiin viedä hyvässä hengessä läpi, ilman murheita. Kilpailijat omalla rennolla käytöksellään ja siistillä ajolla auttoivat kisan läpiviennissä todella. Muutamia kaatoja lukuunottamatta, jotka kuuluu lajin luonteeseen, kisa saatiin viedä läpi ilman suurempia taukoja. Molemmat kisapäivät saatiin menemään hyvin nopeasti läpi, eikä pitkämatkalaisetkaan joutuneet yötämyöten ajelemaan koteihinsa. Suuri kiitos kuuluu kisan alla radan kunnostukseen osallistuneille talkoolaisille, jotka ratamestarin avustuksella saivat rata-alueen kestämään ja saimme kisat ilman tuota monivuotista pölyongelmaa.joskin osuutta asialla taisi olla myös la-su välisen yön sateella.kisan läpivienti näin johtajan ominaisuudessa on helppoa, kun on asiansa osaavat toimihenkilöt jokaisessa hommassa.ei tarvinnut kisan aikana miettiä ja pohtia toimiiko jokin asia tai ei. Pystyi täydellisesti keskittymään lähtöjen kulkuun. Kilpailun valvoja kysyi ensimmäisenä kysymyksenään kisa-aamuna, että " missäs ne kaikki vanhat jääräpäät täältä päätoimihenkilölistalta on?" Siihen oli helppo vastata, että tuollahan ne taustatukena ja hengessä mukana ovat edelleen. Mutta kiitteli samalla, että olemme saaneet niin paljon nuoria ja uusia, innokkaita toimitsijoita mukaan touhuun. Myös me johtajat haluamme kiittää kaikkia, ketään erittelemättä, koko kilpailun onnistumisessa mukana olleita toimitsijoita, talkoolaisia, kaikkia. Ilman teitä emme olisi saaneet kisaa ajetuksi. Näin lopuksi voimme vain todeta valvojan sanojen mukaisesti: TODELLA HYVÄ KILPAILU! T. Mari ja Markku KIITOS teille kaikille, jotka olitte tekemässä kanssamme Vilppularalliin erikoiskoetta. Mukava huomata että vielä löytyy uutta verta mukaan. T. Tapio, Markku ja Raija POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJAT ry:n PERINTEINEN PIKKUJOULU PIDETÄÄN 5.12.2005 Virtain perinnekylässä, perinteisessä paikassa Ruokailu Mikontalon ravintolassa klo 18.00-19.30, joka on jäsenistölle maksuton, muilta 10,-. Palkintojen jako klo 21.00 Illan isäntänä toimii Juhani Viita Illan aikana viihdyttää Arvo vaan Karstulasta TERVETULOA!! KILPAILIJA-AVUSTUKSET Vuosi alkaa olla lopuillaan ja kilpailijoiden on aika alkaa kerätä kilometrejään ja sijoituksiaan paperille. Seurahan maksaa taas joulukuussa kilpailijaavustuksia tietyn pisteytyksen mukaan. Eli paperille kisan nimi ja pvm, kilometrit ja sijoitus. Maksamista varten samaan paperiin nimi ja pankkiyhteystiedot. Palauta os. Raija Palomäki, Hakatie 1 B 10, 34600 Ruovesi, tai raija.palomaki@netti.fi. Palautukset pikkujouluun mennessä. Otan anomuksia vastaan vielä pikkujoulussa. VUODEN P-HUAlainen Vuoden P-HUAlaisen äänestystä ei ole tänä vuonna. Pidämme siinä muutaman vuoden tauon, koska äänestyslappuja palautettiin viime vuosina todella vähän. Viime vuonnakin palautettiin n. 10 äänestyslappua kun seurassa on lähes 200 jäsentä.
JM-LIIGAA AJETTIIN TAAS... Tänä vuonna joukkueemme suunnisti kohti Vääksyn alkukilpailua. Hollolaan toki olisimme halunneet, olihan sieltä viime vuodelta jo kokemusta, mutta arpa mokoma heitti meidät Vääksyyn. No, rata sekin ja sieltä oli kuitenkin ihan yhtä hyvät mahdollisuudet semifinaaliin ja finaaliin Hollolaan. Joukkueemme oli tänä vuonna pääosin sama kuin viimevuotinen, vain Mäkäräisen Arton poissaolo ja Naskalin Kallen mukaantulo muuttivat kokoonpanoa. Alkukilpailussa saimme tällä kertaa vastaamme Raision, Someron, Rauman, Länsiväylän ja Hyvinkään joukkueet. Kovia joukkueita kaikki, joten saisimme tehdä töitä jatkopaikkaan, mutta kaikki olisi kuitenkin täysin mahdollista. Päivä alkoi, kuten kisapäivät yleensäkin, jo varhain aamulla. Ensin kun autot oli lopulta saatu varikolle ja huoltoautotkin jotenkuten mahtumaan, astelimme hanhenmarssia ilmoittautumaan ja katsastukseen. Kaikki sujui täysin suunnitelmien mukaan, eikä ongelmia ollut kenelläkään. Ensimmäiseen erään lähdettiin Matin, Anssien sekä Mikan voimin. Matin sijoitus ensimmäisessä lähdössä kolmas, molemmat Anssit toivat viidennet sijat ja Mika oli lähdössään hienosti toinen. Ensimmäisen erän jälkeen siis olimme kokonaistilanteessa kolmantena Rauman ja Länsiväylän perässä. Toisessa erässä vauhtiin pääsivät Hannu, Kalle, Jorma ja Kari. Hannu jäi erässään viidenneksi, Kallen sijoitus oli kuudes, Jorma oli hienosti toinen ja Kari kolmas. Näiden lähtöjen jälkeen kokonaissijoituksemme oli viides, toki piste-erot olivat vielä todella pieniä. Kolmannessa erässä joukkueelle pisteitä ajoivat Heikki, Mika, Anssi Keljo sekä Jorma. Heikin tuoma kolmas sija, Mikan toinen, Anssin kuudes ja Jorman lähtövoitto upean ohituksen jälkeen nostivatkin meidät kokonaistilanteessa jaetulle kolmannelle sijalle. Tässä puolivälissä kilpailua Rauma näytti jo hieman karkaavan, mutta toisesta jatkopaikasta sunnuntaille Hollolaan tultaisiinkin sitten taistelemaan vielä neljän joukkueen voimin, Raisio alkoi jo tässä vaiheessa hieman jäädä muista. Neljäs erä ja pisteitä hakemaan Matin, Hannun, Karin ja Heikin voimin. Tästä erästä saaliina kolmas, kolmas, kuudes ja viides tila. Erän jälkeen kokonaistilanne näytti todella mielenkiintoiselta, vain muutama piste erotti kakkosen ja viitosen, meidän sijoituksemme tässä vaiheessa neljäs. Viidenteen erään sitten pisteitä keräämään Jorma, Mika, Kalle sekä Anssi Kukkonen. Jorma jatkoi hyvää sarjaansa ollen toinen, Mika toi kolmannen sijan, Kalle ikävä kyllä jäi pisteittä, mutta Anssi toi meille toisen lähtövoiton, joten tämän erän jälkeen vaikka sijoituksemme oli edelleen neljäs, kaikki oli edelleen täysin auki. Kuudenteen ja viimeiseen erään pisteitä hakemaan lähtivät Matti, Anssi Kukkonen, Jorma ja Mika. Sijoituksiltaan Matti ja Anssi kolmostiloillaan ja Jorma ja Mika lähtövoitoillaan nostivat meidät lopulta kuuden pisteen päähän siitä paljon puhutusta jatkopaikasta. Rauman ja Hyvinkään joukkueet saivat pakata autonsa ja lähteä kohti Hollolaa. Siis jälleen niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. Jälleen teimme kaikki joukkueena parhaamme, mutta se ei kovatasoisessa ja äärettömän tasaisessa kilpailussa riittänyt kuin lohkon kolmanteen sijaan. Länsiväylä, Somero ja Raisio jäivätkin sitten loppupisteissä jo selvemmin taakse. Haluankin jälleen kerran kiittää kaikkia joukkueen kuljettajia, huoltomiehiä, avustajia ja muita yhteistyökumppaneita onnistuneesta kilpailupäivästä, vaikka se haave jäikin saavuttamatta. Samalla haluan myös onnitella Harjun Anttia ja Urrilan Karia hyvistä suorituksista, Anttihan ajoi tämän vuoden mestarijoukkueessa ja Kari neljänneksi tulleessa Someron joukkueessa. Uusi vuosi, uudet kujeet, niinhän on tapana sanoa, katsotaan keväämmällä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Liigaterveisin, Virpi
Kuljettajamme ovat menestyneet kesän kisoissa seuraavasti: JOKKIS: sijoitus 5.6. Nokia JM Naiset Anu Koponen 5. 18.-19.6. Kaanaan Titaani Yleinen Mika Peltola 5. Naiset Anu Koponen 1. 3.7. NCC Roads JM Naiset Anu Koponen 5. 9.-10.7. JM SM-Yleinen Yleinen Antti Harju 2. 15.-17.7. Poikkinaintiajot XX Yleinen Kari Urrila 4. Antti Harju 7. Naiset Tarja Nätkin 8. 30.-31.7. Kardaanikunkku Yleinen Antti Harju 1. Naiset Tarja Nätkin 3. 6.8. Karvia JM Yleinen Jorma Keljo 9. Hannu Salo 16. 13.8. Vilppulan Rallicross, JM-luokka Yleinen Hannu Salo 1. 3.-4.9. Mansen Muhkurat Yleinen Antti Harju 8. Jorma Keljo 15. Hannu Salo 23. Naiset Anu Koponen 3. Ulla Keljo 4. Tarja Nätkin 6. Papat Heikki Hietaranta 4. 10.-11.9. Kokemäen kuhmut Yleinen Antti Harju 1. sijoitus 11.9. 20.Ähtärin Ähellys Yleinen Anssi Kukkonen 4. Mika Peltola 6. Kari Naskali 19. Naiset Anu Koponen 1. 19.9. Vallitien Vauhtiajot Yleinen Mika Peltola 3. Naiset Anu Koponen 4. RALLI: yleiskilpailu luokka 28.5. Nuutajärven Lasi-Ralli Kari Urrila 3. 2. Toni Kangasaho Juha-Pekka Perämäki 11. 6. Mika Kangasaho Ari Kilpi 15. 8. Janne Nevanpää Janne Siirilä 20. 10. Sami Akkala Santtu Antila 13. 5. 11.6. III Revontuliralli Sami Akkala Santtu Antila 10. 1. Ari Akkala 24. 15. 11.6.23.Salpausselkä-ralli Toni Kangasaho Juha-Pekka Perämäki 7. 2. 15.-16.7. SM O.K.Auto-ralli Toni Kangasaho Juha-Pekka Perämäki 3. 1. 29.-30.7. Pirelliralli Toni Kangasaho Juha-Pekka Perämäki 2. 1. Janne Nevanpää Janne Siirilä 3. 2.
yleiskilpailu luokka 27.8. Vilppula Ralli John Tanninen Kalle-Pekka Hietalahti 11. 4. Marko Nyykooli 1. 1. Toni Kangasaho Juha-Pekka Perämäki 5. 2. Janne Nevanpää Janne Siirilä 9. 5. Pasi Viitala Ari Kilpi 13. 7. Juha Laine Juha Keljo 26. 2. Tapio Hakala Kimmo Viitanen 32. 13. 10.9. Tahko-Ralli Toni Kangasaho Juha-Pekka Perämäki 7. 3. Kari Urrila 9. 4. Janne Nevanpää Janne Siirilä 10. 5. SPRINT: 25.9. Hämeenkyrön Rallisprint Juniorit Kimmo Nevanpää 3. 2. Janne Nevanpää 6. 4. Toni Kangasaho 17. 8. Tapio Hakala 43. 18.