TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2011
Tuomasyhteisö ry on vuonna 1988 perustetun Tuomasmessun taustayhdistys. Helsingistä, Mikael Agricolan kirkosta ympäri maailmaa levinnyt messu toimi vuonna 2011 jo 23 toimintavuottaan. Yhteisön päätavoitteena oli toteuttaa laadukasta Tuomasmessua. Yhteisöllisyyttä vaalittiin järjestämällä vapaaehtoisille rukous- ja ehtoollisavustajille koulutus ja työnohjausta, pienryhmiä sekä erilaisia tapahtumia, hiljaisuuden päiviä ja retriittejä. Yhteisönä pyrittiin myös verkostoitumaan muiden toimijoiden kanssa, ensisijaisesti Agricolan kirkossa toimivan Agricolaliikkeen kanssa. 1. JÄSENKOKOUKSET JA HALLITUS Tuomasyhteisö ry:n jäsenkokoukset pidettiin Mikael Agricolan kirkolla: - kevätkokous ma 11.4. klo 19.00 Cafe Agricolassa ja sitä edelsi Satu Kantolan esitys Kirkko 2020 selonteosta. - syyskokous ti 4.11. klo 19 Cafe Agricolassa ja sitä edelsi Karoliina Malmelinin ja Petri Lehtipuun selostus Tuomasyhteisön strategisista pohdinnoista. Hallituksen puheenjohtaja oli Tuula Sääksi ja varapuheenjohtaja Mikko Rajala. Muut hallituksen jäsenet olivat Petri Laaksonen, Petri Lehtipuu, Karoliina Malmelin, Jaana Räntilä ja Matti Verkasalo. Hanna-Leena Nuutinen oli kokouksissa läsnä vanhemmiston puheenjohtajan ominaisuudessa ja toimi kokousten sihteerinä. Tuomasmessujen musiikista vastaava tuomaskanttori oli myös läsnä kokouksissa. Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Strategiatyöskentelyä työntekijöiden ja keskeisten vapaaehtoisten kanssa järjestettiin kaksi kertaa HelsinkiMission kerhosalissa 16.4. ja Laajarannassa 29.8. Vuoden 2011 jouluinen kiitospäivällinen nautittiin Cafe Agricolassa yhdessä hallituksen, työntekijöiden ja keskeisten vapaaehtoisten kanssa 28.11. 2. JÄSENET, TYÖNTEKIJÄT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT Yhteisön jäsenmäärä oli vuoden lopussa 900 (2010/836) henkilöä, joista jäsenmaksun maksoi vuoden aikana 711 (2010 / 737). Kaikkiaan osoiterekisterissä oli 3268 (2010 / 3.191) henkilön tai yhteisön yhteystiedot. Tuomasyhteisön palkattuina työntekijöinä toimivat kokopäiväinen toiminnanjohtaja, tuomaspappi Pirjo Kantala, osa-aikainen (50 %) toimistonhoitaja Hanna Haavikko ja osa-aikainen (60 %) musiikkivastaava ja tuomaskanttori. Palkkiopohjaisena tiedottajana toimi Marjo Soulanto kesäkuuhun 2010 asti. Tilintarkastaja oli Anders Söderholm ja toiminnantarkastaja Marja Jussila. Tuomasyhteisön toimisto oli Mikael Agricolan kirkon sivusiivessä (Tehtaankatu 23 B) sijaitsevissa tiloissa, jotka seurakunta on antanut yhteisölle maksutta käyttöön. Toimisto oli avoinna pääsääntöisesti maanantaista keskiviikkoon klo 10 15 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Hanna Haavikko huolehti kaikista toimisto- ja taloushallinnon tehtävistä sekä palkkojen ja palkkioiden maksusta. Kirjanpitäjänä toimi Marjut Kotila. Syksyllä 2011 Tuomasyhteisössä oli työharjoittelussa Raija Pautola. Tuomasyhteisön tärkeimpiä yhteistyökumppaneita olivat vapaaehtoiset toimijat ja kannattajat ja heidän lisäkseen Agricola-liike, Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten seurakuntayhtymät, HelsinkiMissio, Helsingin Diakonissalaitos, Radio Dei, Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta ja Suomen Lähetysseura. Tuomasyhteisö on Helsingin ekumeenisen toimikunnan (HET), Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN), Kirkkopalvelut ry:n, Hiljaisuuden Ystävät ry:n, Sinapinsiemen ry:n ja Vala ry:n (Vastuullinen varainhankinta) jäsen.
Piispa Irja Askola avasi kotinsa ovet Tuomasmessussa vapaaehtoisina toimiville papeille 24.8. 2011. Tilaisuuteen otti osaa kolmisenkymmentä pappia ja Tuomasyhteisön vastuuhenkilöä. Tilaisuuden teemana oli Onko saarnalla väliä? ja puheenvuoroja käyttivät piispa Irja Askola, Kaisa Raittila, Karoliina Malmelin, Miikka Ruokanen ja Olli Valtonen. Tilaisuudessa musisoivat Petri Laaksonen ja. Yhteyksiä pidettiin yllä myös muihin Tuomasmessujen järjestäjiin ja Tuomasmessusta kiinnostuneisiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Koulutusvierailumatka tehtiin lokakuussa Viroon Tallinnan Tuomasmessun järjestäjien luokse Jaanin seurakuntaan. Vierailijoita ja ryhmiä vastaanotettiin Puumalasta, Haminasta, Vantaalta, Sveitsistä ja muun muassa Tansanian ev.lut.kirkon piispa Malasusa vieraili Tuomasmessussa. 3. TOIMINTA 3.1. Tuomasmessu Tuomasmessua toteutettiin viikoittain, joka sunnuntai Mikael Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23. Tuomasmessun kohderyhmä oli edelleen etsijät ja epäilijät. Tuomasyhteisö pyrki varjelemaan messun kaikille avointa ilmapiiriä ja takaamaan sen, että kynnys hengellisten asioiden kohtaamiseen olisi matala. Kirkkosalissa sunnuntaisin klo 18-20 + teejatkot kryptassa klo 20 21 Aika: 9.1. 29.5. ja 4.9. 28.11. ja Jouluinen Tuomasmessu 24.12. klo 23.00 (yht. 35 messua): Kävijät: keskimäärin 505 henkilöä/ messu, yhteensä 17.689 (2010: 507/ 17 231). Kolehdit: keskimäärin 4,40 / kävijä, yhteensä 81 238,55(2010: 4,26 / 73.389,24 ). Kevät- ja syyskauden messut radioitiin suorana Radio Dein kautta ja radiointi tavoitti RadioDein ilmoituksen mukaan noin 25 000 kuulijaa. Lisäksi messuja kuvattiin suorana nettiin ja netin kautta tavoitettiin messun aikana 100-150 ja useita kymmeniä, jopa satoja katselukertoja messun jälkeen. (Tuomasmessujen kausilistat liitteinä) Tuomasmessun hyvää laatua pidettiin yllä tasaisesti kiinnittämällä erityistä huomiota saarnoihin. Saarnaajina tai liturgeina olivat muun muassa Petri Merenlahti, Miikka Ruokanen, Matti Peiponen, Pentti Miettinen, Marketta Antola, Mari Teinilä, Antti Siukonen, Teemu Laajasalo, Tuula Sääksi, Hans Tuominen, Yrjö Ikonen, Mikko Malkavaara, Kaisa Raittila, Pertti Torppa, Sari Vapaavuori, Arto Antturi, Jaana, Räntilä, Hilkka Olkinuora, Anna-Maija Viljanen-Pihkala, Aarne Kiviniemi, Mark Saba, Helena Castren, Esko Koskenvesa, Kaisa Iso-Herttua, Outi Lantto, Pauliina Kainulainen, Marianne Heikkilä, Piialiina Ristolainen, Karoliina Vidgren, Sini Hulmi ja Pirjo Kantala. Tavallisuudesta poikkeavia puhujavieraita Tuomasmessuissa olivat filosofi Tuomas Nevanlinna, metropoliitta Ambrosius, ruotsalainen kirjailija ja helluntaipastori Peter Halldorf,europarlamentaarikko Mitro Repo, Pelastusarmeijan komentaja Vibeke Krommenhoek, evankelista Kalevi Lehtinen, toimittaja Johanna Korhonen sekä esseisti Antti Nylén. Vetovoimaisimpia Tuomasmessuja olivat 9.1.saarnasi piispa Björn Vikström ja laulaja Joel Hallikainen, 595 hlö, 10.4. saarnasi Pauli Annala, 650 hlö, 24.4. Olli Valtonen, 680 hlö, 18.9. Olli Valtonen, musiikkivieraana Tuure Kilpeläinen, 572 hlö, 25.9. Jaakko Heinimäki, musiikkivieraana Maria Ylipää ja Hannu Lepola, 650 hlö, 27.11. Kalervo Salo, musiikkisvieraana Johanna Rusanen-Kartano, 857 hlö. Messut toteutettiin pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Jokaisen Tuomasmessun toteuttamiseen osallistui noin 70 vapaaehtoista. Koulutettuja rukous- ja ehtoollisavustajia oli 146. Palkkioita
maksettiin muusikoille, äänentoistajille ja lastenhoidosta vastaaville. Messujen kokoajat ja muut keskeisiin vastuutehtäviin nimetyt vapaaehtoiset olivat Tuomasmessun käytännön toteutuksen avainhenkilöitä. Messutoiminnan talous perustui kolehtituottoihin. Tuomasmessulle kokonaan kerättiin 7 kolehtia kevät ja syyskauden Tuomasmessuissa ja kaksi kolehtia Kesäisissä Tuomasmessuissa. Lopuista 39 kolehdista puolet käytettiin kattamaan messusta aiheutuvia kuluja ja puolet tilitettiin eteenpäin. Kolehtipartio Esko Joensuu, Juha Laitinen ja Tuula Sääksi yhdessä toiminnanjohtajan kanssa valitsi kolehtikohteet. Kolehdin laskemisesta messuissa vastasi Tiina Hetemaa. Rukousalttareista ja rukouksien päivittämisestä vastaavat Seija Hatakka ja Anja Virkkala. Tuomasmessujen tarpeistosta vastasi Helena Kärki-Cavén ja kalustosta Seppo Pätsikkä. Tuomasmessujen kokoajat ja esirukousjohtajat, liturgit, saarnaajat ja muusikot löytyvät vuosikertomuksen liitteenä olevista kausilistoista. Tuomasmessujen musiikki Tuomasmessun musiikinjohtajina on toiminut vuoden 2011 aikana 14 henkilöä: Tuomas Hautala, Mikko Helenius, Tuomo Huhdanpää, Matti Kallio, Petri Kangas, Hilkka Kangasniemi, Auroora Kiiski, Pentti Martiskainen, Markku Pihlaja, Sirkku Rintamäki, Tommi Varis, Inna Vintturi, Juha Vintturi ja Antti Vuori. Musiikinjohtaja kokosi messua varten mieleisensä ja pyhän teemaan ja sovituksiin soveltuvan esilauluryhmän ja soitinyhtyeen. Tuomasmessujen musiikkityylit vaihtelivat musiikinjohtajasta riippuen: välillä Tuomaslaulut kaikuivat irkku- tai lattarityyliin ja välillä taas swingin tahtiin. Joskus seurakuntaa säesti jousikvartetti, välillä jazzyhtye, suurkuoro tai puhallinorkesteri. Tuomasmessun muusikkolistoilla on n. 150 nimeä, osa näistä aktiivisia ja osa ehkä kerran vuoden aikana messussa vierailleita. Tuomasmessun musiikkiin panostetaan joka sunnuntaina merkittävästi. Erityisvieraita ja - tapahtumia oli vuoden 2011 aikana paljon: Messussa musisoivat muun muassa Joel Hallikainen, Hannu Lepola, Antti Vuori ja lattariorkesteri, tanssinohjaaja Outi Alaja ystävineen tanssitti messussa ja teejatkoilla, Matti Kallio ja irkkuyhtye, Pääsiäisen Big band Markku Pihlajan johdolla, Petri Laaksonen ja Vox Silentii, viulisti Pekka Kuusisto, Lähetysseuran Cumina- kuoro Antti Vuoren johdolla sekä saksalainen säveltäjä ja saksofonisti Uwe Steinmetz, namibialainen Vocal Motion Six yhtye (yhtye oli kärkisijoilla Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailussa), Tuure Kilpeläinen, Maria Ylipää ja Hannu Lepola, Reeta Vestman, Elina Vettenranta ja Johanna Rusanen- Kartano Tuomaskuoron ensisijainen tehtävä oli toimia Tuomasmessussa esilauluryhmänä ja seurakunnan laulun tukijana. Tuomaskuoron rinnalla toimi myös pienempi, kuorolaisista koottu 4-12- henkinen lauluyhtye. Myös vierailevia kuoroja oli messussa vuoden 2011 aikana muun muassa Otaniemen kappelikuoro Katja Kankaan johdolla, lapsi- ja nuorisokuoro Kannelkellot Sirkku Rintamäen johdolla, Papas no mamas Juha Vintturin johdolla, Meijoy-kuoro Niina Tillin johdolla sekä His Masters Noise.
3.2. Kesäinen Tuomasmessu Kesäinen Tuomasmessu on rakenteeltaan yksinkertaisempi kuin Tuomasmessu ja usein juontaja ja esirukousjohtaja oli sama henkilö samoin kuin liturgi ja saarnaaja sama pappi. Ehtoollista jaettiin intinktioehtoollisena ja kuudessa jakopisteessä. Kirkkosalissa klo 19.00 20.30 Aika: 5.6. 28.8. (yht. 13 messua) Kävijät: keskimäärin 361 henkilöä/ messu, yhteensä 4694 (2010: 365/ 4751). Kolehdit: keskimäärin 4,25 / kävijä, yhteensä 20.070 (2010: 4,65 / 22 110,83 ). Kesämessuista on 11 vuotta vastannut Liisa Väätäinen. Kesämessuissa toimi liturgina ja/tai saarnaajana muun muassa Matti Poutiainen, Arja Vaulas, Jose Turunen, Heli Ojalehto, Ulla Kosonen, Juha-Pekka Rissanen, Tapio Aaltonen, Jukka Valkama, Jussi Mäkelä, Pekka Vauromaa, Tuija Filppula, Timo Virtanen. Kesämessujen musiikinjohtajina toimivat Tuomasmessuista tutut musiikinjohtajat. Aiemmin mainittujen lisäksi myös Taneli Helminen ja Aarni Seppälä toimivat kesämessujen musiikinjohtajina. Suurin ero musiikissa Kesämessujen ja Tuomasmessujen välillä oli se, että Tuomaskuoro ei osallistunut Kesämessuihin. Musiikinjohtaja ja esilaulajat huolehtivat myös kuoron osuuksista. Helluntain 12.6. Kesäistä Tuomasmessua vietettiin juhlamessuna, jossa siunattiin tehtäviinsä 19 rukous- ja ehtoollisavustajaa. 3.3. Erityismessut Valon päivän messu 3.2. klo 18 yhdessä Helsingin seurakuntayhtymän ja mielenterveysjärjestöjen kanssa. Osallistujia oli 130. Messua edelsi kryptassa vietetty Valon juhla. Kiirastorstain aamumessu 21.04.2011 paikalla 82 henkilöä. Helluntain 12.6. Juhlamessu, jossa siunattiin tehtäviinsä uudet rukous- ja ehtoollisavustajat. Saarnasi tuomiorovasti Matti Poutiainen ja liturgina Pirjo Kantala, musiikissa Lähetysseuran Cumina- kuoro Antti Vuoren johdolla sekä saksalainen säveltäjä ja saksofonisti Uwe Steinmetz. Osallistujia 490. Messun jälkeen kesäiset jatkot kirkon pihalla. Jouluyön Tuomasmessu 24.12. klo 23.00. Saarnasi Olli Valtonen, liturgina Pirjo Kantala, musiikissa Petri Laaksonen ja. Osallistujia 470. 3.4. Messuja tukevat toiminnot 3.4.1. Messujen äänentoisto, radiointi ja videointi Kunnollinen ja ammattimaisesti toteutettu äänentoisto on olennainen osa Tuomasmessua. Äänentoistovastaavana oli Tom Häggblom, lisäksi messuissa miksasivat Juha Liesilinna sekä kevätkaudella silloin tällöin Rasmus Häggblom. Kesä- ja syyskaudella miksaajien joukkoon liittyivät alaa opiskelevat Sami Juutinen ja Joonas Saikkonen. Radio Dei lähetti Tuomasmessun suorana lähetyksenä joka sunnuntai kesää lukuun ottamatta. Radioinnista vastasi Aku Lundström. Radioinnille kerättiin kevätkaudella rahoitusta Tuomasyhteisön kautta, syyskaudella radioinnin rahoituksen hankkiminen siirtyi Kristityt yhdessä ry:n vastuulle.
Videotiimi kuvasi Agricolan kirkon videotekniikan avulla 33 Tuomasmessua vuoden 2011 aikana. Videoinnille haettiin Kirkon mediasäätiöltä rahoitusta toiminnan kehittämiseksi. Videointitiimistä ja sen toiminnasta vastasivat Jukka-Pekka ja Vesa-Matti Kantala. Agricola-liikkeen studioisäntä Vili Lahti antoi tukensa toiminnan käynnistämiseen. Radion ja internetin kautta messuun osallistuvien oli mahdollista lähettää esirukouspyyntöjä Tuomasyhteisön www-sivujen kautta tai kännykällä tekstiviestinä. 3.4.2. Tuomasmessun tulkkaus Tulkkitiimi on tulkannut Tuomasmessuja pääasiassa englannin kielelle. Kaikkiin Tuomasmessuihin löytyi tulkki vuoden 2011 aikana. Pääasiallisesti tulkkaus tapahtui englannin kielelle, mutta myös yksi saksankielinen ryhmä sai tulkkausta omalla kielellään. Tulkkitiimissä aktiivisia jäseniä oli vajaa kymmenen. Syksyn aikana tulkkijoukko sai lisävahvistusta ja samalla kielivalikoima laajeni ranskan kielellä. Yleensä tulkkausta on kuuntelemassa 2-3 henkeä, mutta on sellaisiakin messuja, joissa kaikki 15 kuuloketta olivat käytössä. Tulkkitoiminnasta vastasi Anna Raatikainen. 3.4.3. Tuomasmessun teejatkot Teejatkot järjestettiin kevät- ja syyskaudella kirkon kryptassa messun jälkeen 34 kertaa. Teejatkoilla toteutettiin kestävän kehityksen ideologiaa ympäristöystävällisillä tuotevalinnoilla, Reilun kaupan tuotteilla. Jatkovieraita oli keskimäärin 100 150 hlöä/ krt. Laskiaissunnuntaina järjestettiin jatkoilla laskiaistanssit ja tanssinohjaaja Outi Alanko opetti salsan askelia. Teejatkotiimin vetäjänä oli Jaana Mäkinen apunaan joukko uskollisia vapaaehtoisia. Teejatkojen emäntinä toimi n. 10 aktiivista teejatkotiimiläistä. Muusikkojen välipalasta ja minituomaiden tarjoilusta vastasi Satu Kauppinen. Tarvittavat tuotteet Heinon Tukusta noutivat Ari Mäenpää ja Milla Räikkönen. 3.4.4. Minituomaat Minituomaat kokoontui keväällä 21 ja syksyllä 13 kertaa Tuomasmessun aikana kirkon parven viereisessä tätä toimintaa varten suunnitellussa tilassa. Minituomaat on lasten oma pyhäkoulu, joka jakautuu vapaaseen sekä ohjattuun leikkiin ja askarteluun, pyhäkouluhetkeen ja iltapalaan kirkon kryptassa. Pyhäkouluhetken pohjana oli Pyhäkoululehti ja Lasten Raamattu, sekä hartauskirja "Avataan tästä". Raamatun kertomuksia tehtiin eläväksi mm. näyttelemällä, piirtämällä ja keskustellen. Kirkkovuoden tapahtumien lisäksi pyhäkoulussa huomioitiin myös muita tärkeitä päiviä, kuten Isänpäivä. Lapsia oli yhdellä kerralla 3-14, tavallisesti 8-9. Lasten iät vaihtelivat 3 ja 12 vuoden välillä, 5-6 vuotiaat oli suurin ikäryhmä. Myös muutama alle 3 vuotias oli tutustumassa pyhäkouluun vanhempien tai isosisarusten kanssa. Yhteensä käyntejä oli 260 vuoden 2011 aikana. Minituomastoiminnasta vastasi Taru Nurkki yhdessä 6 muun nuoren kanssa. Raija Pautola, joka oli työharjoittelussa Tuomasyhteisössä syksyllä 2011 antoi erityisen panoksen Minituomaiden toiminnan kehittämiseen. 3.4.5. Arkimessu ja avoin messukokous Tuomasyhteisön arkimessu kirkkosalissa tiistaisin klo 17.00-17.30. Arkimessun liturgia on yksinkertainen ja yhteisöllinen. Tuomasyhteisön avoin messukokous Cafe Agricolassa 17.30-18.30 arkimessun jälkeen.
Aika: 13.1. 26.5. ja syyskaudella 1.9. 25.11. Arkimessun papit ja muusikon rekrytoi tuomaskanttori. Kävijät: 21 hlöä/ kerta (17 v.2010), yhteensä 714 (574 v.2010) kävijää messussa ja kokouksessa. Arkimessun liturgeina toimivat Pirjo Kantala, Teemu Laajasalo, Pirkko Lehtiö, Tuula Sääksi, Sari Vapaavuori, Anna-Leena Verkasalo ja Olli Valtonen. Tiistain arkimessuissa musiikista vastasi useimmiten huiluineen ja joskus Leena Kojonen viuluineen tai Otso Salminen kitaroineen. Arkimessun musiikki oli luonteeltaan pienimuotoista ja meditatiivista. Musiikki koostui useimmiten virsistä, joskus muista Tuomaslauluista sekä instrumentaalimusiikista. Avoin messukokous pidettiin arkimessun jälkeen kevätkaudella 20 ja syyskaudella 13 kertaa. Kokouksessa käytiin palautekeskustelu edellisen viikon tapahtumista ja todettiin seuraavan viikon tapahtumien valmistelutilanne. Kokous oli kaikille avoin ja siellä sovittiin messutoiminnan kannalta tärkeistä juoksevista asioista hyväksytyn toimintasuunnitelman ja hallituksen ohjeiden mukaan. Paikalla olivat yleensä näiden tapahtumien vastuuhenkilöt, työntekijät ja muita yhteisön aktiiveja. Messukokouksen puheenjohtajina toimi Pirjo Kantala ja sihteerinä. Kahvit kokoukseen keitti kevätkaudella suntiot ja syyskaudella Satu Kauppinen. 4. MUSIIKKI 4.1. Musiikkitoiminnan sisältö Tuomasyhteisön musiikkitoiminnan tarkoituksena on ollut vuoden 2011 aikana järjestää musiikkia Helsingin Tuomasyhteisön tilaisuuksiin, kuten viikoittaisiin Tuomasmessuihin, arkimessuihin, sekä kesällä kesämessuihin. Lisäksi musiikkia on järjestetty satunnaisiin tilaisuuksiin, kuten Tuomasmessun vanhemmiston ja vastuunkantajien kokoontumisiin, retriitteihin, vuosikokoukseen ja hiljaisuuden iltapäiviin. Muista satunnaisia tilaisuuksia ovat olleet mm. Valon messu, laulutilaisuudet Cafe Agricolassa, Kesäiset tuomaspäivät, Askel eheyteen -tapahtuma, Kiirastorstain aamumessu, tuomaspapiston tapaaminen piispa Irja Askolan luona, Kalevi Lehtisen hautajaiset, Anna-Maija Raittila -konsertti ja Kynttiläkonsertti. Tuomaskanttori (60%työaika) toimenkuvaan on kuulunut ennen kaikkea Tuomasmessujen musiikin koordinointi ja kehittäminen. Tähän kuuluu yhteydenpito musiikinjohtajiin, kuoronjohtajiin, tuomaspappiin, juontajiin, kuorolaisiin, miksaajiin, tuomashallitukseen, esiintyviin artisteihin sekä messumusiikista kiinnostuneisiin musiikinvetäjiin ympäri Suomea. Työhön kuuluu merkittävänä osana vastuu Tuomaskuoron ja Naamakuoron harjoituksista ja kehittämisestä. Lisäksi tuomaskanttorin vastuulla on ollut uusien muusikoiden ja vierailevien laulajien ja kuorojen rekrytointi sekä teostoasioiden hoito. Useimmissa Tuomasmessuissa tuomaskanttori on ollut myös musiikin- tai kuoronjohtajana tai muusikkona. Työhön on sisältynyt myös musiikkiin ja messuihin liittyvän tiedottamisen ja mainonnan suunnittelua yhteistyössä tiedottajan ja tuomaspapin kanssa. Lisäksi tuomaskanttori on kirjoittanut omia musiikkiin liittyviä juttuja Tuomaslehteen muutaman kerran vuodessa. Toukokuussa tuomaskanttori kutsuttiin musiikkia ja musiikinteologiaa käsittelevään seminaariin Kirkon koulutuskeskukseen kertomaan Tuomasmessun musiikista ja keskustelemaan jumalanpalvelusmusiikista Suomessa.
Marraskuussa tuomaskanttori kutsuttiin pitämään luento Sibelius- Akatemian kanttoriopiskelijoille aiheesta Tuomasmessu ja erityismessut. Kanttoriopiskelijat kävivät myös paikan päällä Tuomasmessussa tutustumassa messuun. 4.2. Tuomaskuoro Tuomaskuoron ensisijainen tehtävä on valmistautua Tuomasmessuihin ja toimia siellä esilauluryhmänä ja seurakunnan laulun tukijana. Muutama Tuomasmessu toteutettiin vuoden aikana ns. kuoromessuna. Niissä kuoro vastasi koko messun musiikista. Näitä messuja varten pidettiin erilliset leiripäivät. Tuomasyhteisön kuorotoiminnasta vastasi vuonna 2011 tuomaskanttori. Kuoronjohtajina toimivat messuissa myös aktiivisesti Hilkka Kangasniemi sekä joskus myös Juha Vintturi. Tuomaskuoron puheenjohtajana toimi Juha Lehtinen ja varapuheenjohtajana Mika Lätti. Kuoron kokonaisvahvuus kevätkaudella oli 48 jäsentä. Yhdessä Tuomasmessussa lauloi kevätkaudella keskimäärin 14 laulajaa. Syyskaudella kuoron kokonaisvahvuus oli 53 laulajaa. Laulajia messua kohti oli keskimäärin 16. Kuoroharjoituksia pidettiin joka sunnuntai ennen Tuomasmessua klo 16 18 Agricola Cafe:ssa. Joskus harjoitukset aloitettiin stemmaharjoituksilla jo klo 15.30. Silloin tällöin pidettiin erillisharjoituksia messua varten. Kevätkausi päätettiin leiripäivään Laajarannassa 24.5. Syyskauden viimeinen tapahtuma Tuomaskuroon osalta oli Kynttiläkonsertti 18.12. Tuomaskuoron rinnalla toimi myös pienempi, kuorolaisista koottu 4-12- henkinen lauluyhtye. Yhtyeeseen pidettiin erilliset pääsykokeet. Tämä Tuomaslauluyhtye vastasi musiikista kahdessa kesämessussa sekä korvasi Tuomaskuoron parissa Tuomasmessussa. Tuomaskuoro teki retken Tallinnan Tuomasmessuun 29.-30.10. Kuoro oli mukana lauantain koulutuspäivässä ja osallistui messuun yhdessä Tallinan kuorolaisten ja muusikoiden kanssa Pyhän Jaanin kirkossa. 4.3. Vesperkuoro ja Naamakuoro Iso osa tuomaskuorolaisia on mukana Tuomaskuoron rinnalla toimivassa Naamakuorossa ja Vesperkuorossa. Vesperkuoro osallistui Hiljaisuuden tiimin järjestämiin Tuomasmystiikkailtapäiviin. Naamakuoro on laajempi projektikuoro, jossa on tuomaskuorolaisten ja vesperkuorolaisten lisäksi myös muita laulajia. Naamakuorolla on oma Facebook-sivu, jonka kautta toiminnasta pyritään tiedottamaan laajemmallekin piirille. Kuoroa johti Juha Vintturi yhteistyössä n kanssa. Naamakuoro kokoontui kesä- ja syyskaudella harjoituksiin ja esiintymisiin 17 kertaa. Näistä 11 kertaa liittyi Paratiisin tuoksu - konserttiin, joka pidettiin Suomenlinnan kirkossa perjantaina 16.9. Konsertti koostui Anna-Maija Raittilan sanoittamista ja Juha Vintturin kuorolle ja soitinryhmälle sovittamista virsistä. 50-henkinen kuoro, puheenvuorot (Kaisa Raittila, Mikko Malkavaara, Olli Valtonen, Pirjo Kantala ja Hanna- Leena Nuutinen) ja runsas väkimäärä, 302 henk., kirkossa takasivat onnistuneen illan. Piispa Irja Askola saapui kirkon penkkiin myös ja siunasi lopuksi seurakunnan. Kynttiläkonsertti pidettiin 18.12. Agricolan kirkossa. Siinä esiintyivät Naamakuoron lisäksi Reeta Vestman, Maria Ylipää, Jukka, Mikko ja Tove Leppilampi sekä suuri orkesteri Antti Vuoren johdolla. Tuomasyhteisön ja HelsinkiMission yhdessä järjestämässä tilaisuudessa oli yli 800
ihmistä. Kuoro lauloi tilaisuudessa omia lauluja sekä avusti yhteislauluissa. Konserttia varten pidettiin 5 erillisharjoitusta. 4.4. Musiikkitilaisuudet Cafe Agricolassa Vuoden 2011 aikana pidettiin neljä musiikkitilaisuutta Cafe Agricolassa: Suosituimmat tuomaslaulut 8.3. ( & Hilkka Kangasniemi), Virsi- ja veisukaraoke 10.5. (Timo Granström & Inna Vintturi) ja Kevään leikit 17.5. (Petri Laaksonen, Mikko Helenius ja ). Näissä illoissa laulettiin yhdessä sekä kuunneltiin musiikkiesityksiä. Syyskausi huipentui vanhemmiston järjestämään pikkujouluun Cafe Agricolassa 29.11. Illan aikana Timo Granström ja järjestivät joululaulukaraoken. Illan aikana laulettiin yhdessä myös perinteisiä joululuja ja kuultiin laulukvartetin esittämiä joululauluja. 5. HILJAISUUDEN TOIMINTA Rukous, mietiskely ja kontemplaatio ilmentävät kaipausta Jumalan puoleen Tuomasmessussa ja Tuomasyhteisön muissakin toimintamuodoissa. Hiljaisuuden tiimi kehittää erityisesti hiljaista rukousta ja mietiskelyä sekä vahvistaa niiden läsnäoloa yhteisön toiminnassa. Lisäksi tiimin jäsenet pitivät yllä yhteyksiä muihin hiljaisuuden liikkeen toimijoihin ja ekumeenisiin yhteistyökumppaneihin kuten Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen neuvottelukuntaan, Hiljaisuuden Ystävät ry:een, Sinapinsiemen ry:een, Helsingin ekumeeninen toimikuntaan (HET) ja Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) paikallisjaokseen. Tiimiin kuuluivat Pekka Y. Hiltunen (puheenjohtaja), Harri Liuksiala, Mikko Paloniitty, Jaana Räntilä, sekä Pirjo Kantala. Tiimi kokoontui 4 kertaa ja piti huolta hiljaisuuden viljelyyn liittyvien tilaisuuksien tiedottamisesta ja toteutumisesta yhdessä vastuuhenkilöiden kanssa. Hiljaisuuden toiminnan lisäksi hiljaisuuden tiimi suunnitteli ja vastasi yhdessä vanhemmiston puheenjohtajan Hanna-Leena Nuutisen ja työvaliokunnan kanssa Kesäisten Tuomaspäivien toteutuksesta. Kaikille avoin osin englanninkielinen ja Tuomasyhteisön kanssa yhteistyössä toteutettu Kristillisen mietiskelyn ryhmä - Christian Meditation jatkoi noin tunnin mittaisia ohjattuja mietiskelykokoontumisia Mikael Agricolan kirkon kappelissa tiistaisin klo 18 läpi vuoden. Ryhmän vastuuhenkilö oli Timo Huotari. Tuomasyhteisön hiljaisuuden retriitit pidettiin Heponiemen Hiljaisuuden keskuksessa Karjalohjalla seuraavasti: - 18.- 20.03.Rukous- ja ehtoollisavustajakoulutuksen retriitti, ohjaajina Pirjo Kantala ja Anna- Leena Verkasalo, osanottajia 16-21. - 24.04. Pääsiäisretriitti, ohjaajina Pekka Hiltunen, Pirjo Kantala ja Jaana Räntilä, osallistujia 19. - 10. - 12.06. Tuomasretriitti, ohjaajina Olli Valtonen, Juha Laitinen ja, osallistujia 17. - 24. 31.07. Ignatiaaninen retriitti (Heponiemi järjestää, Tuomasyhteisö markkinoi ja osallistuu Pekka Hiltusen ja Pirjo Kantalan panoksella) - 05.- 07.08. Kesäiset Tuomaspäivät Heponiemessä, mukana hijaisuuden tiimi, kuorolaisia Inna ja Juha Vintturin johdolla, Hanna-Leena Nuutinen. Osallistujia 53+kuorolaisia - 21. - 23.10. Tuomasretriitti, phjaajina Pekka Hiltunen, Pirjo Kantala ja musiikissa Elsa Sihvola, osallistujia 18. - 02. - 04.12. Tuomasretriitti, ohjaajina Olli Valtonen, Jarmo Rautiainen ja, osallistujia 16.
- Lisäksi Stella Mariksessa 11.-13.2.2011 Ihan hiljainen retriitti, ohjaajana Pekka Hiltunen, osallistujia 11. Tuomasmystiikka-iltapäivät Mikael Agricolan kirkon kryptassa 5.2. TT Pauli Annala, osall. 87 5.3. Pyhän Teresan rukous, Ulla Lumijärvi, osall. 55 9.4. Kristiillinen mietiskely mitä se semmoinen on? Pekka Hiltunen, osall. 25 15.10. Pyhät tanssit, Sanna Bäckvell, osall. 45 Iltapäivien ohjelma alkoi rukoushetkellä kirkkosalissa klo 14 (syyskaudella klo 15) ja jatkui kahvin ja teen ääressä ohjelmallisena kryptassa. Vesperkuoro osallistui Tuomasmystiikka-iltapäivpäivien päivärukoushetkiin: noin puolen tunnin hetki koostui moniäänisesti lauletusta psalmista, virrestä sekä rukouksista. Vaikutteet musiikkiin on saatu pääasiassa Lerinsin luostarisaarelta sistersiläismunkkien hetkipalveluskulttuurista ja psalmilaulutraditiosta. Päivärukousten musiikkia on ollut toteuttamassa 10-15 hengen sekakuoro Juha ja n johdolla. Tuomasmystiikka-iltapäivien lisäksi Vesperkuoro lauloi 22.1. Uspenskin katedraalissa ekumeeninen iltamusiikki - tilaisuudessa ja 26.3. Askel-lehden päivän vesperissä. Lisäksi TT Pirkko Lehtiö ohjasi yhteistyössä Marita Sammalmetsän kanssa hengellisen ohjauksen ryhmää, jossa käytettiin maalaamista välineenä. Ryhmään osallistui 7. 6. VANHEMMISTO Tuomasmessun vanhemmisto on neuvoa ja virikkeitä antava elin, joka toimii yhdyssiteenä messun palvelutehtävissä toimivien kesken. Tuomasyhteisön syyskokouksessa 2010 vanhemmiston jäseniksi vuodelle 2011 kutsuttiin entiseen tapaan kaikki rukous- ja ehtoollisavustajat, vastuuhenkilöt ja tiimien ja ryhmien vetäjät, edellisenä vuonna juontajina ja esirukousjohtajina toimineet, aktiivisesti mukana olevia pappeja sekä muutamia muita messun tukijoita, yhteensä 218 henkilöä. Vanhemmiston jäsenyyden ehtona oli Tuomasyhteisön jäsenmaksun maksaminen ja kutsutuista sen maksoi 154 henkilöä. Vanhemmiston toimintaa organisoi Tuomasmessun vanhemmiston työjaos (TuVaJa), johon kuuluivat Hanna-Leena Nuutinen (puheenjohtaja), Timo Granström (varapuheenjohtaja), Helena Kärki-Cavén, Satu Lambert, Marja Lampola, Tarja NIkkanen ja Liisa Väätäinen. TuVaJa piti kolme kokousta ja lähetti kolme kirjettä vanhemmiston jäsenille. Vanhemmiston Kevätretki järjestettiin 12.5. Suomenlinnaan, jonka kirkon kryptassa nautittiin yhdessäolosta ja eläydyttiin Tuomasmessun ekakertalaisten kohtaamiseen teatteri-ilmaisun ohjaaja Sanna Ristaniemen johdolla. Osallistujia oli 28. Kesäiset Tuomaspäivät järjestettiin 5.-7.8. Heponiemen Hiljaisuuden keskuksessa Karjalohjalla ja niiden vastuuhenkilöissä ja osallistujissa oli monia vanhemmiston jäseniä. Vanhemmiston pikkujoulua vietettiin 29.11. Café Agricolassa yhdessäolon, yhteislaulun ja joululaulukaraoken merkeissä. Vetäjinä Timo Granström ja Inna Vintturi, osallistujia 40. TuVaJa vastasi tarjoilun järjestämisestä Askel-lehden ja Tuomasyhteisön Askel eheyteen - iltapäivässä, joka pidettiin 26.3. Agricolan kirkossa. Tuoretta pullaa ja kahvia myytiin n. 200 vieraalle. TuVaJa järjesti tarjoilun myös 16.9. Suomenlinnan kirkossa pidetyn Paratiisin tuoksu - konsertin Naamakuorolle sekä muille esiintyjille. Iltapalaa tarjottiin n. 60 hengelle. Lisäksi TuVaJan edustaja oli mukana Tuomasyhteisön matkalla Tallinnassa 29.-30.10. kouluttamassa paikallisen Tuomasmessun aktiiveja.
TuVaJan jäseniä osallistui Tuomasyhteisön hallituksen järjestämään strategiatyöskentelyyn 16.4. ja 29.8. ja vanhemmiston puheenjohtaja osallistui hallituksen kokouksiin. Puheenjohtaja kuului jäsenenä nimitysvaliokuntaan, joka teki ehdotuksen Tuomasyhtesön hallituksen, vanhemmiston sekä sen työjaoksen uusiksi jäseniksi vuodelle 2012. 7. KOULUTUS JA MUUT VAPAAEHTOISTAPAHTUMAT Tuomasyhteisö rukous- ja ehtoollisavustajakoulutus aloitettiin syksyllä 2010 ja se jatkui kevääseen 2011. Koulutukseen osallistuu 19 henkilöä. Koulutus järjestettiin yhteistyössä Laajasalon opiston kanssa. Koulutuspäiviä oli sekä Laajasalon opistolla että Agricolan kryptassa. Koulutus sisälsi 75 tuntia seuraavia aiheita: sielunhoidon perusteet, kriisissä oleva ihminen, suru ja masennus, ratkaisukeskeiset menetelmät, sielunhoidon psykologisia ja teologisia perusteita, hengellisyys ja psykologia, sielunhoitajan spiritualiteetti, seksuaaliset kysymykset sielunhoidossa, ehtoollisen teologiaa sekä kuunteleva rukous. Koulutuksessa oli mukana myös asiantuntijoita kouluttamassa eri aiheista. Lisäksi koulutukseen kuului retriitti sekä pienryhmätyöskentelyä ja kirjallisuuteen tutustumista koulutusten väliajoilla. Koulutuksesta vastasi tuomaspappi Pirjo Kantala yhdessä Anna-Leena Verkasalon kanssa. Koulutus päättyi keväällä 2011 ja helluntain Tuomasmessussa siunattiin uudet rukous- ja ehtoollisavustajat tehtäviinsä. Kesäiset Tuomaspäivät järjestettiin Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa jo toista kertaa 5.- 7.8.2011. Ohjelmassa oli erilaisia kanavia: mietiskelyä ja rentoutusta, Elämän ympyrää ja yhteislaulua. Sunnuntaina vietettiin yhteinen messu. Kanavista ja ohjelmasta vastasivat Pekka Y. Hiltunen, Pirjo Kantala, Jaana Räntilä, Inna ja Juha Vintturi sekä Hanna-Leena Nuutinen. Illalla kokoonnuttiin seuroihin rantakalliolle. Lauantaina mukana oli kuorolaisia harjoittelemassa omaa ohjelmistoaan. Ohjelmasta vastasi hiljaisuuden tiimi yhdessä vanhemmiston työjaoksen kanssa. Ryhmätyönohjausta Tuomasmessun rukous- ja ehtoollisavustajille piti Anna-Leena Verkasalo ja Pirjo Kantala kolme kertaa kevät- ja kolem kertaa syyskaudella. Illat rakentuivat yhdessä jakamisesta, pohdiskelusta ja rukouksesta. Osallistujamäärä vaihteli 5 10. Askel eheyteen päivä 26.3. 2011 yhteistyössä Askel-lehden kanssa. Osallistujia oli 600. Päivä sisälsi runsaasti ohjelmaa, puhujina muun muassa psykologi, psykoterapeutti Mirja Sinkkonen ja toiminnanjohtaja Olli Valtonen. Musiikkivieraana oli Tomi Metsäketo, Petri Laaksonen, Hanna Ekola ja Elina Vettenranta. laulatti yhteislauluja ja päivä päättyi Tuomasyhteisön vesperkuoron laulamaan vesperiin. 8. PIENRYHMÄTOIMINTA 8.1. Rukousryhmät Tuomasmessussa esirukouspyyntöjä tuli kolmen rukouskanavan kautta: messun rukousjakson aikana rukouslapuille kirjoitetut rukouspyynnöt, messun aikana tekstiviesteinä lähetetyt rukouspyynnöt ja netin kautta lähetetyt rukouspyynnöt. Kaikkien jätettyjen rukouspyyntöjen puolesta rukoiltiin rukousryhmissä. Rukousryhmiä oli kahdeksan. Rukousryhmät kokoontuivat viikolla kodeissa, tekstiviesteinä tulleiden rukouspyyntöjen puolesta rukoiltiin kappelissa heti messun päätyttyä. Osa rukouspyynnöistä meni tiistaina kokoontuneeseen avoimeen rukouspiiriin. Rukousryhmien koordinaattorina toimi Päivi Aho. Messussa tulleet rukouspyynnöt rukouspyyntökuoriin ryhmille jakoi Orvokki Sutinen. Kotona kokoontuvien rukousryhmien vetäjinä
toimivat Leena Kojonen, Petteri Lehtonen, Malla Leinonen, Marja-Liisa Suutarinen, Liisa Väätäinen, Lena Öhrnberg. Tekstiviesteinä tulleiden rukouspyynnöt puolesta rukoilevaa rukousryhmää veti Päivi Aho. Anna Edelmann ja Nina Klemmt rukoilivat netin kautta tulleiden rukouspyyntöjen puolesta. Rukousryhmät rukoilivat viikoittain noin 300 jätetyn rukouspyynnön puolesta. Viikoittain messussa jätettiin 200-250 rukouspyyntöä, tekstiviesteinä rukouspyyntöjä tulee 50 70 ja netin kautta rukouspyyntöjä tulee noin 20 30. Syyskaudella tulleita rukouspyyntöjä oli n. 4000. 8.2. TNA - Tuomasyhteisön Nuorekkaat Aikuiset TNA:lla oli kaksi raamattupiiriä, jotka kokoontuivat vuoroviikoin. Raamattupiireissä kävi aktiivisesti yhteensä noin 10 15 henkilöä. Tämän lisäksi TNA on vuonna 2011 järjestänyt tai osallistunut erilaisiin tapahtumiin. Tapahtumien osallistujamäärät vaihtelivat 5 20 henkilön välillä. Osallistujien ikähaitari oli kaksikymppisistä yli viisikymppisiin. Toiminta oli omakustanteista. Toiminta oli monimuotoista elokuvissa käynnistä pyöräretkiin ja keilaukseen. Vastuuhenkilönä toimi Satu Lambert ja lisäksi kullakin tapahtumalla oli oma yhteyshenkilö. Tapahtumista tiedotettiin tuomasmessu.fi-sivustolla ja TNA:n sähköpostilistalla. TNA järjesti oman Kesäisen Tuomasmessun ja osallistui kerran kevät- ja syyskaudella Tiuomasmessun kokoamiseen. 8.3. Sukkapiiri Keväällä 2011 sukkapiiri kokoontui 10 kertaa, syksyllä 8 kertaa. Sukkapiirissä neulottiin, kahviteltiin ja rukoiltiin. Innokkaiden neulojien määrä vaihteli 3-10. Sukkapiiri lähetti yli tuhat sukkaparia, lapasia, pipoja ja kaulaliinoja Venäjän vankiloihin sekä lastenkoteihin. Lisäksi joka vuosi on neulottu sukkia ja muuta lämmintä vaatetta Asunnottomien yöhön. Seija-Liisä Kyrönseppä vastasi piiristä. 8.4. Lähetystuomaat Lähetystyöstä kiinnostunut ryhmä kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Ryhmään kuului muutama aktiivi, postituslistalla oli n. 40 henkilöä, kokoonkutsuja oli Marja Lampola. Ryhmä toimii esirukousryhmänä lähetystyölle ja pyrkii pitämään esillä lähetystyön ja kansainvälisyyden tärkeyttä sekä kristittyjen yhteyttä. Tuomasmessun nimikkolähettejä ovat Anu ja Juha Väliaho Keski-Venäjällä. Alkuvuodesta lähetystuomaat osallistuivat lähetyshenkisen Tuomasmessun järjestämiseen. 9. TIEDOTUS Tiedotuksen päätavoitteena oli kertoa Tuomasmessuista, ja sen lisäksi tiedotettiin muun muassa arkimessuista, retriiteistä, Tuomasmystiikkaa-iltapäivistä, konserteista, seminaareista ja pienryhmien tilaisuuksista. Tuomasyhteisön toiminnasta ja ihmisistä kertova Tuomasmessu-lehti ilmestyi neljä kertaa. Keväällä 2011 tehtiin yksi numero yhteistyössä Tampereen Tuomasmessun kanssa. Ilmoituksia Tuomasmessuista julkaistiin Kirkko ja Kaupunki, Esse ja Vantaan Lauri lehdissä ja Tuomiokirkkoseurakunnan Katedraali-lehdessä, HelsinkiMissio-lehdessä, radiohartauslistoilla sekä Radio Deissä. Lisäksi viestittiin tuomasmessu.fi -sivuston, sosiaalisen median, ohjelmalehtisten, julisteiden ja esitteiden avulla. Laajalevikkinen aikakauslehti Askel julkaisi kesäkuussa Tuomasmessu-erikoisnumeron, joka lähetettiin myös kaikille Tuomasyhteisön postituslistalla oleville.
Messuvuoden 2011 syksyllä toteutettiin Kutsumessu-kampanja. Kampanja koostui edellisen vuoden tapaan laadukkaan Tuomasmessun sekä kutsukirjeen, lehden erikoisnumeron ja mainosten suunnittelusta. Tarkoituksena oli vedota lahjoittajiin Tuomasmessun talouden kohentamiseksi. Kutsumessu tuotti vuoden 2011 aikana 3791 euroa (luvattu 6099 euroa). Tiedotustöistä vastasi alkuvuodesta kesään saakka messutiedottaja Marjo Soulanto tehden yhteistyötä lukuisten sisällöntuottajien, graafikkojen ja valokuvaajien kanssa. Viestinnän päälinjauksista vastasi toiminnanjohtaja Pirjo Kantala. Hän vastasi kesästä alkaen myös lehden toimittamisesta. Asiantuntijoina ja kirjoittajina antoivat apuaan muiden muassa Airi Hyytiäinen, Karoliina Malmelin, Olli Valtonen, Tuula Sääksi ja. Hanna Haavikko vastasi kesän jälkeen nettisivujen päivittämisestä. 10. AGRICOLA-YHTEISTYÖ Kolmivuotinen Agricola-projekti jatkoi toimintaansa yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymän, Tuomiokirkkoseurakunnan, Tuomasyhteisön ja HelsinkiMission kanssa. Agricola-liikkeen toimitusjohtaja oli Tuomiokirkkoseurakunnan pappi Teemu Laajasalo. Kokoukset Agricola-ohjausryhmässä Tuomasyhteisöä edusti puheenjohtaja Tuula Sääksi. Muita jäseniä olivat Petri Laaksonen, Matti Poutiainen, Pentti Miettinen ja Olli Valtonen. Pirjo Kantalalla oli läsnäolo-oikeus ohjausryhmän kokouksissa. Agricola-johtoryhmässä Tuomasyhteisöä edusti toiminnanjohtaja Pirjo Kantala. Muita jäsenia olivat Henrietta Grönlund ja Mika Lehto, puheenjohtajana Teemu Laajasalo ja sihteerinä Niina Pihlajamaa. 11. TALOUS Avustuksia seurakuntayhtymiltä ja säätiöiltä saatiin 61.500 euroa (2010 / 62.500), jäsenmaksuja 18.222 euroa (2010 / 18.340), kannatusmaksuja 50.435 euroa (2010 / 52966) ja kolehtituottoja 63.974 euroa (2010 / 58.565). Henkilöstökulut olivat yhteensä 147.274 euroa (2010 / 144.683). Tuomasmessujen radioinnin toteuttaminen Radio Dein kautta rahoitettiin lahjoituksilla. Lahjoituksia kertyi vuoden aikana yhteensä 15.187 euroa. Syksyllä radioinnin rahoitus siirtyi Kristityt yhdessä ry:n vastuulle. City-yhteisöjen Tuki ry. on Tuomasyhteisön toiminnalliseen ja taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluva yhdistys. Yhdistyksellä ei ollut varsinaista toimintaa vuoden 2011 aikana. Helsingissä 28.3.2012 TUOMASYHTEISÖ RY:N HALLITUS
Tuomasmessut Agricolassa Kevät 2011 Tilanne 12.6.2011 PVM JUHLAPÄIVÄ / JÄRJESTÄVÄ TAHO/ JUONTAJA / LITURGI / MUSIIKINJOHT. / TEEJATKOT/ KOLEHTIKOHDE Teema KOORDINAATTORI ESIRUKOUSJ. SAARNAAJA KUORONJOHT. TULKKI 9.1 1. sunnuntai loppiaisesta TY Liisa Väätäinen Tuomasmessu Kasteen lahja Esko Joensuu Pirjo Kantala Hilkka Kangasniemi 16.1 2. sunnuntai loppiaisesta KUA Karita Linden-Lemmetti Petri Merenlahti KUA/Haiti Jeesus ilmaisee jumalallisen Tiina, Helena Kaarina Nieminen Outi Lantto Hilkka Kangasniemi 23.1 vvvoimansa..voiman voimans 3. sunnuntai loppiaisesta Ekum. rukousviikko Hanna-Leena Nuutinen Matti Peiponen Mikko Helenius SEN Jeesus herättää uskon Tarja Harri Liuksiala Piispa Ambrosius InnaVintturi 30.1 4. sunnuntai loppiaisesta Liisa Pekka Vauromaa Auroora Kiiski Pisara ry. Jeesus auttaa hädässä Arja Parttimaa Pentti Miettinen Hilkka Kangasniemi to 3.2 klo 18 Valon päivän messu Anja Korte Tarja Nikkanen Marketta Antola Mielenterv. kuntoutujat 6.2 Kotimaa-lehti Pekka Hietanen Antti Siukonen Tommi Varis Yhteisvastuu Kynttilänpäivä Hanna-Leena Pirjo Kantala Mari Teinilä 13.2 Agricolan nuoret Hanna Uimonen Anna-M Viljanen-Pihkala Kyrönseppien 6.sunnuntai loppiaisesta Tiina Krista Ylinen Teemu Laajasalo mukan. Hannu Lepola pirjo.makinen@ppo.inet.fi kohde 20.2 3. sunnuntai ennen paastonaikaa One Way Mission Ari Mäenpää Yrjö Ikonen PM ja Boulevard Boys TNA Ansaitsematon armo Liisa Juha Raussi Tapani Suonto Hilkka Kangasniemi matti.verkasalo@fimnet.fi One Way Mission 27.2 2. sunnuntai ennen paastonaikaa Lähetystuomaat Marja Lampola Kalervo Salo Hilkka Kangasniemi Vanamo ja Jaana SLS/Väliahot Jumalan sanan kylvö Helena Anja Pylkkönen Tuula Sääksi leena.kojonen@viritys.net 6.3 Laskiaissunnuntai (Esto Mihi) Lattareita ja laskiaista, abit Susanna Monni Hans Tuominen Antti Vuori Merja Mikola Tuomasmessu Jumalan rakkauden uhritie Päivi Hanna Junkkari Tuomas Nevanlinna pirjo.makinen@ppo.inet.fi Tuhkakeskiviikko, Tuhkamessu Yhteistyössä Anglikaanisen kirkon ke 9.3 Katumus ja paasto Agricola-messun ja kanssa 1.paastonajan sunnuntai Hanna-Leena Mikko Paloniitty Pirjo Kantala Markku Pihlaja Sari H.+Kati H. SLS 13.3 Jeesus kiusausten voittaja Pekka Y. Hiltunen Peter Halldorf 2. paastonajan sunnuntai Liisa Tuulikki Vuorinen Yrjö Ikonen Matti Kallio Tapani Ö+ Kati K. SPR: Japani 20.3 Rukous ja usko Jaana Theman Pauliina Kainulainen Hilkka Kangasniemi 27.3 Marian ilmestyspäivä Herran palvelijatar Tiina Lena Öhrnberg Pekka Hiltunen Mikko Malkavaara Kaisa Raittila Mikko Helenius Kirsti A+Tuomo W Dalitien solidaarisuusverkosto 4. paastonajan sunnuntai Pelastusarmeija Anna Edelmann Pertti Torppa Eija N + Sanna H Pelastusarmeija 3.4 Elämän leipä Helena Kisi Tolvanen Vibeke Krommenhoek JV+Papas no Mamas 10.4 5. paastonajan sunnuntai Päivi Jukka-Pekka Kantala Antti Siukonen Antti Vuori & Raimo P + Kristian L World Vision 17.4 Kärsimyksen sunnuntai Palmusunnuntai Matkalla-ryhmä Marja Vuorinen Virve Vuolasvirta Pauli Annala Arto Antturi Kamariork. Petri Hilkka Kangas, Kangasniemi Katja pirjo.makinen@ppo.inet.fi Anna F+ Hanna M anniina. SLS/Pakistan Kunnian kuninkaan alennustie Tarja Erkki Haarala Jaana Räntilä Kangas+ Otan.kuoro naumanen@yahoo.com 21.04 to 7.30 Kiirastorstai Pyhä ehtoollinen Aamupiiri ja TY Olli Valtonen Pirjo Kantala 24.4 1.pääsiäispäivä Liisa Timo Turja Pirjo Kantala Markku Pihlaja+ Laura M + Anna Koskinen Tuomasmessu Kristus on ylösnoussut Tiina Korvela Olli Valtonen puhallinork, JuhaV. 1.5 1.sunnuntai pääsiäisestä VAPPU! Liisa Väätäinen Matti Helimäki Jaana M + KUA Ylösnousseen todistajia Riitta Kurvinen Mitro Repo Hilkka Kangasniemi anna@datainno.fi 8.5 2. sunnuntai pääsiäisestä Toivo ja rauha ry. Maija Ojala Jaana Räntilä Auroora Kiiski Raimo P+ anniina. naumanen Toivo ja rauha ry. Hyvä paimen Sari Hongell Marianne Heikkilä @yahoo.com 15.5 3. sunnuntai pääsiäisestä KRS Terhi Rajala Piialiina Ristolainen Pentti Martiskainen& Mira P+ Tuomo W KRS 22.5 Jumalan kansan koti-ikävä 4. sunnuntai pääsiäisestä HelsinkiMissio Kaisa Penttilä Hanna Rinkineva Kalevi Lehtinen Olli Valtonen Boulevard Boys Hilkka Kangasniemi Mikko Helenius, Petri matti.verkasalo@fimnet.fi Kirsti A + Tuomo W HelsinkiMissio Taivaan kansalaisena maailmassa 29.5 5. sunnuntai pääsiäisestä, rukoussun. Sydämen puhetta Jumalan kanssa Tiina Korvela Ilari Rantakari Jykke Virtanen Hanna-Leena Nuutinen Johanna Korhonen Karoliina Vidgren Sini Hulmi Laaks., Vox Silentii anna@datainno.fi Hilkka Kangasniemi Nina K+ anna@datainno.fi Tuomasmessu
PVM Tuomasmessut Agricolassa Kesä 2011 Tilanne 1.9.2011 JUHLAPÄIVÄ / Teema 5.6. 6.sunnuntai pääsiäisestä Pyhän Hengen odotus JÄRJESTÄVÄ TAHO MESSUN KOKOAJA / ESIRUKOUSJ. Sirkka Nissinen Anja Korte LITURGI / SAARNAAJA MUSIIKINJOHT. / KUORONJOHT. KOLEHTIKOHDE / TULKKI Marketta Antola SLS/ OLK Venäjä matti.verkasalo@fimnet.fi 12.6. Helluntaipäivä Pyhän Hengen vuodattaminen Valkopuk. siunaus Karoliina Malmelin Pirjo Kantala Matti Poutiainen Antti Vuori ja Cumina orkesteri Tuomasmessu pirjo.makinen@ppo.inet.fi 19.6. Pyhän Kolminaisuuden päivä Salattu Jumala TNA Satu Lambert Johanna Komonen Arja Vaulas Jose Turunen Tuomo Huhdanpää TNA/ Urbaani Unelma 26.6. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet 3.7. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Liisa Väätäinen Yrjö Ikonen Mikko Helenius Kris ry Juhani Lohikoski Pertti Torppa Taneli Helminen Sansa leena.kojonen@viritys.net 10.7. 4. sunnuntai helluntaista Kadonnut ja jälleen löytynyt Jykke Virtanen Heli Ojalehto Erkki O. Auranen Aarni Seppälä Tuomasmessu 17.7. 5. sunnuntai helluntaista Armahtakaa! 24.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Hanna-Leena Nuutinen Ulla Kosonen Äiti Teresan sisaret anna@datainno.fi (050 3252 314) Veronica Witikka Juha-Pekka Rissanen Mikko Helenius KUA/ Haiti matti.verkasalo@fimnet.fi 31.7. 7. sunnuntai helluntaista Rakkauden laki Petri Lehtipuu Jutta Saanila Tapio Aaltonen Auroora Kiiski Tuomasmessu 7.8. Kirkastussunnuntai Kirkastettu Kristus Sanna Karelius Raimo Partanen Jukka Valkama Jussi Mäkelä Kristillinen koulu (?) 14.8. 9. sunnuntai helluntaista Totuus ja harha 21.8. 10. sunnuntai helluntaista Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamis. Pisara Ry Arja Parttimaa Juha Raussi Arto Antturi Pekka Vauromaa Tuomas Hautala Pia Nordlund Marketta Antola Pentti Martiskainen ja Boulevard Boys Pisara ry raimo.partanen@welho.co m (041 543 3354) Al-tuki ry leena.kojonen@viritys.net 28.8. 11. sunnuntai helluntaista Etsikkoaikoja Motoristit Tapio Kyllönen Pirjo Kettu Tuija Filppula Timo Virtanen Petri Kangas SLS/ Door of Hope raimo.partanen@welho.co m (041 543 3354)
Tuomasmessut Agricolassa Syksy 2011 Tilanne 30.12.2011 JUHLAPÄIVÄ / PVM Teema 04.09. 12. sunnuntai helluntaista Itsensä tutkiminen JÄRJESTÄVÄ TAHO TMS. Hallitus JUONTAJA / ESIRUKOUSJ. Mikko Rajala Leena Liukkonen LITURGI / SAARNAAJA Pirjo Kantala Miikka Ruokanen MUSIIKINJOHT. / KUORONJOHT. Hilkka Kangasniemi KOORDINAATTORI/ TULKKI Helena KOLEHTIKOHDE Tuomasmessu 11.09. 13. sunnuntai helluntaista Jeesus, parantajamme 18.09. 14. sunnuntai helluntaista Lähimmäinen 25.09. 15. sunnuntai helluntaista Kiitollisuus 02.10. Mikkelinpäivä, Enkelien sunnuntai Jumalan sanansaattajat 9.10. 17. sunnuntai helluntaista Jeesus antaa elämän 16.10. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus 23.10. 19. sunnuntai helluntaista Rakkauden kaksoiskäsky 30.10. 20. sunnuntai helluntaista Usko ja epäusko 6.11. 21. sunnuntai helluntaista Jeesuksen lähettiläät 13.11. Valvomisen sunnuntai Valvokaa! 20.11. Tuomiosunnuntai Kristus, kaikkeuden herra Anna-Maijan laulut HelsinkiMssio KUTSUMESSU Lapsikuoro Mahdollisuus muutokseen -kampanja Vieraat Puumalasta Opiskelijamessu Sininauhaliitto Tulkaa kaikki Matkalla-ryhmä Lena Öhrnberg Leena Kojonen Tapio Aaltonen Leena Lehtonen Olli Valtonen, isäntä Jukka Järvinen Tiina Korvela Raija Pautola Heidi-Maria Pautola Tuulikki Vuorinen Henna Rasilainen Helena Asteljoki Ari Autio Tiina Korvela Jukka-Pekka Kantala Kirsi Tolvanen Mekdes Miettinen Satu Taiveaho Anneli Pienimäki Mari Lamminen Matti Peiponen Henna Rasilainen Saija Kainulainen 27.11. 1. adventti sunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä Hallitus Petri Lehtipuu ja Satu Lambert 24.12. Jouluaaton Tuomasmessu Marjut Kotila Tiina Korvela Mikko Malkavaara Kaisa Raittila Sari Vapaavuori Olli Valtonen Pirjo Kantala Jaakko Heinimäki Jaana Räntilä Pertti Luumi Arto Antturi Hannu Haukka Helena Castren Esko Koskenvesa Kaisa Iso-Herttua Antti Nylen Mark Saba Sam Paul, Intia Eva Kanerva Aarne Kiviniemi Olli Valtonen Hilkka Olkinuora Anna-Maija Viljanen-Pihkala Arto Antturi Pirjo Kantala Kalervo Salo Pirjo Kantala Olli Valtonen, Juha Vintturi, A-MR-suurkuoro Hilkka Kangasniemi Hilkka Kangasniemi Sirkku Rintamäki Kannelkellot-lapsikuoro Petri Kangas Hilkka Kangasniemi Petri Laaksonen Nina Tilli Meyjoy-kuoro Hilkka Kangasniemi Auroora Kiiski Timo Granström ja kvartetti Markku Pihlaja His Masters Noice Mikko Helenius Boulevard Boys Antti Vuori, Petri Laaksonen Hannuski anna@datainno.fi Pirjo Päivi matti.verkasalo@fimnet.fi Helena anna@datainno.fi Raija/ Päivi pirjo.makinen@ppo.inet.fi Liisa annina_naumanen@yaho o.com matti.verkasalo@fimnet.fi Raija pirjo.makinen@ppo.inet.fi Liisa inari.arjas@gmail.com Hannuski annina_naumanen@yaho o.com Tiina taru.aaltonen@gmail.com Päivi pirjo.makinen@ppo.inet.fi Dalitien solidaarisuusverkosto HelsinkiMissio Tuomasmessu SLS/ Itä-Afrikka Pääkaupunkimissio World Vision KUA SEN Vastuuviikon kolehti Sininauhaliitto Paldiskin lapset One Way Mission Tuomasmessu World Vision/ Lasten syntymärek.