Juha Pentikäinen, puh. 041 433 1626, Helsingin yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori, Lapin yliopiston pohjoisen etnografian ja kulttuurin dosentti, tutkimusjohtaja Pohjoinen tähtitaivas mielen kognitiivinen kartta Myytit ajatteluttavat meitä (Claude Lévi-Strauss, ranskalainen etnografi, 100 vuotta 28.11.2008). Dialuento 10.12.2008, jonka kuvat ja kertomukset Juha Pentikäisen kenttätutkimuksista (www.etnika.fi). Alla tiivistelmä Leena Tähtisen Tiede-lehden artikkelista, taustalla Juha Pentikäisen haastattelu 2008. Hirvi karkasi taivaalle Metsäsuomalaisten tähtitaivas oli kansainvälisten myyttien temmellyskenttä. Jotkin tuhansia vuosia vanhoista myyteistä pystytään paikallistamaan nykyisiin tähdistöihin. Kiitos Siperiassa yhä toimivien samaanien. Muinaissuomalaisen tähtitaivas oli kuin reiällinen kupoli, joka kääntyi maailmanpatsaan ympäri. Kalevalassa sitä nimitettiin kirjokanneksi, selittää Turun yliopiston folkloristiikan professori Pekka Hakamies. Eläydynköhän aikamatkaani liian intensiivisesti! Tarkoitukseni on nimittäin katsella öistä taivasta ja kuvitella, mitä satoja, tai jopa tuhansia vuosia sitten eläneet metsäsuomalaiset ajattelivat sen näkymistä. Olen pohjustanut tähtien katselua kysymällä Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Juha Pentikäiseltä muinaissuomalaisten taivaskäsityksistä. Pentikäinen on tehnyt muun muassa yli kaksikymmentä tutkimusmatkaa Venäjän pohjoisosiin. Siperiassa suomalais-ugrilainen kulttuuri on säilynyt ikään kuin pakastuneena, selittää Pentikäinen. Esi-isämme harrastivat samanlaisia samanistisia rituaaleja 6000 7000 vuotta sitten kuin siperialaiset vielä nykyäänkin. Moni rituaalien pohjana ollut myytti puolestaan heijastui taivaalle. Kuusijalkainen peura 24. tammikuuta 1990 kello 19:00 hantisamaani näytti Juha Pentikäiselle sarvipäistä olentoa esittävän tähtikuvion. Sisällä mökissä hän vielä piirsi kuvion ääriviivat Pentikäisen muistilehtiöön. Peura liittyy Ob-joella asuvien hantien taloudellisen hyvinvoinnin takaavaan porouhriin ja sen rituaaleihin. Siksi siitä kertova myytti on erittäin tärkeä. Samaanin mukaan aikojen alussa, kun elämä oli vasta ilmestynyt Maan pinnalle, peuralla oli kuusi jalkaa. Se oli niin nopea, ettei paraskaan metsästäjä tavoittanut sitä. Peuraa ei saanut kiinni kesällä jalkaisin, eikä talvella hiihtäen. Maan jumalan poikakin oli yrittänyt turhaan jo pitkään. Eräänä talvena hän lähestyi järven jäällä olevaa eläintä, joka ei näyttänyt edes yrittävän pakoon. Ehkä se oli sairas tai väsynyt. Metsästäjä vetäisi esiin veitsensä ja leikkasi kiukuissaan peuralta kaksi takajalkaa. Samalla hän manasi kuusijalkaista sarvipäätä isänsä erehdykseksi ja taikoi nelijalkaisen kuvan taivaalle. Siellä se saisi näyttää tietä pimeässä metsästäville. Amputointi näkyy Palattuaan Suomeen Pentikäinen näytti siperialaisen piirtämää tähtikuviota Helsingin yliopiston tähtitieteen dosentti Tapio Markkaselle. Markkanen katsoi, missä asennossa taivas oli ollut 24. tammikuutta kello 19, jolloin sarvipää oli loistanut Obin taivaanlaella.
Tähtikartassa samalla paikalla oli kaksi nykyistä tähdistöä: Perseus ja Kassiopeia. Katson Kassiopeian tähtien muodostamaa kaksoisveetä, joka loistaa lähes pääni yläpuolella. Siitä saakin komeat sarvet taivaalliselle peuralle tai hirvelle. Perseus puolestaan koostuu tähdistä, jotka sijoittuvat Kassiopeian ja Ajomiehen tähdistön kirkkaimman tähden Capellan väliin. Näihin tähtiin ei juuri tule kiinnittäneeksi huomiota, mutta himmeähköstä tähtirykelmästä saa helposti hahmoteltua vartalon ja jalat sarvipäälle. Kaikkein mielenkiintoisin huomio liittyy eläimen jalkoihin. Niiden lähellä on nimittäin Perseukseen kuuluva Algol niminen tähti, jonka kirkkaus muuttuu säännöllisesti. Välillä tähti himmenee niin, ettei sitä erota paljain silmin lainkaan. Pentikäinen pitää mahdollisena, että Pohjois-Siperian kansat ovat huomanneet kirkkauden vaihtelun, joka länsimaissa hoksattiin vasta 1700-luvun lopulla. Tämä edellyttää jo hyvin tarkkaa havainnointia. Ehkä taru peuran jalkojen amputoimisesta alkoikin silloin tällöin katoavasta tähdestä. Ikään kuin taivas muistuttaisi eläimen kuusijalkaisesta historiasta erittäin hitaasti välkkyvän neonvalon tapaan. Kaikkien sarvipää Peura tai hirvi juoksi myös muinaissuomalaisten taivaalla. Sama taivaalla myötäpäivään liikkuva sarvipää näkyy varsin yleisesti pohjoisen asukkaiden samaanirumpujen kalvoissa ja kalliomaalauksissa, kertoo Pentikäinen. Jeremei ja Ivusef Sopotshin, jotka ovat sarvipäätarinan Pentikäiselle kertoneen hantisamaanin poikia, vierailivat Suomessa 15 vuotta sitten. He tulkitsivat Ristiinan lähellä olevan Astuvansalmen kalliomaalauksia hieman eri tavalla kuin suomalaistutkijat. He pitivät esimerkiksi suomalaisten veneiksi hahmottamia kaaria peuran tai hirven sarvina. Lisäksi he näkivät 3000 4000 vuotta sitten kiveen maalatuissa kuvissa kuusijalkaisen sarvaan, jonka takajalkoja samaani oli poistamassa. Myöhemmin suomalaiset tutkijatkin katsoivat kyseistä hirveä uusin silmin. Mutta varmuudella ei tietenkään tiedetä, onko kyse kuusijalkaisesta, vai ei. Kirjokannen valoihin liittyvät tarinat ja uskomukset tallentuvat myös kansanrunoihin. Usein sama tarina löytyy kaikista kolmesta: rummuista, kallioista ja runoista, toteaa Pentikäinen. Huippunopea sarvipää esiintyy muun muassa Kalevalan runossa Hiiden hirven hiihdäntä. Siinä suomalainen samaani Lemminkäinen potkaisee kerran ihmesuksillaan silmin siintämättömähän. toisen kerran potkoakse korvan kuulemattomahan, kolmannen kohenteleikse lautasille Hiiean hirven. Silti hirvi pääsi pakenemaan taivaalle. Siperialaiset, saamelaiset ja suomalaiset eivät ole ainoita, joiden myytteihin taivaallinen sarvas kuuluu. Euroopassa ajettiin saksanhirveä ja Intiassakin kerrottiin tarinaa erityisen nopsan sarvipään metsästämisestä. Siellä eläin oli gaselli tai antilooppi, eikä metsämiehillä tietenkään ollut suksia. Otavasta arktiseen Innostun metsästäjää pakenevasta, jättiläismäisestä hirvestä Kassiopeiasarvineen niin, että minun on muistutettava itselleni, etteivät myyttien tarinat suinkaan aina liity määrättyihin tähtikuvioihin. Usein sama tarina kuvitetaan eri tähdin. Ei tarinoiden sarvaskaan suinkaan aina liittynyt Kassiopeiaan ja Perseukseen. Sitä on sovitettu esimerkiksi Otavaan, joka loistaa hantien sarvipäästä itään. Myyttien sisältämä tieto on hajanaista. Lisäksi samankin ryhmän käyttämät myytit saattavat olla keskenään ristiriitaisia, muistuttaa Pekka Hakamies. Muinaissuomalaiset eivät pelästyneet
tarinoiden epäloogisuutta. Eikä heillä ollut Kansainvälistä tähtitieteen unionia vastaa elintä, joka olisi huolehtinut taivaan näkymien yksiselitteisestä nimeämisestä. Useimmiten Otavan tähtikuviota on kuitenkin pidetty karhuna ja nykyään se kuuluu Ison Karhun tähdistöön. Olen aina ihmetellyt, miten sen liemikauhan muotoon järjestyneistä tähdistä hahmottuu karhu. Nyt hämmästelen sitäkin, miksi myyttien pyhää karhua nimitettiin muun muassa kiertoilmaisulla Otava. Tämä siitä huolimatta, että vanha kantauralilainen otava -sana merkitsee lohiverkkoa tai esteeksi rakennettua aitausta! Tuliko Otavasta siis karhun salanimi, vasta sen jälkeen, kun karhumyytti oli siirtänyt karhun sen kohdalle? Toisaalta Turun yliopiston suomenkielen professori Kaisa Häkkinen kertoo, että Mikael Agricolan rukouskirjassa otava mainitaan tähtikuvioiden yleisnimenä. Ehkä karhu oli niin tärkeä kulttieläin, että siihen liitettiin tähdistö kuin tähdistö, tai sitten Otava oli niin tärkeä kuvio, että yleisnimestä tuli sen erisnimi. Päätön karhu Joka tapauksessa hantien karhumyytti, joka on toinen heidän porouhriinsa liittyvistä myyteistä, kertoo miten mesikämmen joutui taivaalle. Sen mukaan otso on aina ollut petoeläin, joka hyökkäsi ihmisten ja eläinten kimppuun. Maan jumala rankaisi sitä mokomasta käyttäytymisestä katkaisemalla sen pään. Päättömän karhun jumala lähetti taivaalle: Kun et osaa elää maanpäällä, elä sitten taivaalla. Suorakaidetta muistuttava ruho, on jo helppo sijoittaa taivaalle, Otavan tähtikuvioonkin. Lisäksi tarvitaan yksi tähti merkkaamaan katkennutta kaulaa. Kosmiseen karhuun ja moneen muuhun tähtien esittämään hahmoon pätee sama kuin taivaalliseen hirveen: niitä käsittelevät myytit ovat kansainvälisiä. Muun muassa kreikkalaiset ovat nimittäneet Otavaa Karhuksi ikiajoista asti. Sana arktinen on muuttunut yleisesti pohjoiseen ilmansuuntaan viittaavaksi sanaksi sen takia, että sillä suunnalla loistaa Otava, jota nimitettiin kreikaksi arktokseksi, selittää Häkkinen. Yleisesti ottaen täällä uskottiin muinoin siihen, mihin muuallakin. Paikalliset olot ja kulttuuri tietysti näkyivät tarinoissa: Linnunrata oli täällä Karhua tai hirveä metsästävän Orionin tähdistön hiihtolatu tai samaanin luminen polku. Lämpimimmissä maissa se oli sula tie. Tammi Linnunratana Kansanrunojen Linnunrata on myös lintujen muuttoreitti tai sielujen kulkuväylä. Mutta Kalevalassa kaadetun ison tammenkin voisi tulkita siksi. Sehän tunkeutuu taivaaseen asti ja estää jopa tähtien liikkumista. Seison paikassa, jossa katuvalot eivät häiritse näkymää. Täällä Linnunrata kaartuu hohtavana, maitomaisena vyönä taivaan halki kosmisen hirven sarvia hipoen. Ehkä sitä voisi ajatella jonkinlaisen jarrumattona, tähtien tielle kaatuneena puuna. Runo kertoo, kuinka Tammen lehdet hohtavat hopeaa ja kimmeltelevät kultaa aivan kuin ne miljardit himmeät tähdet, joista Linnunrata koostuu. Kaiken kukkuraksi puu kaadettiin talvisen Linnunradan suuntaan. Sen latva rojahti etelään, jossa maitomainen tähtivana ikään kuin haaraantuu entistä rehevämmäksi. Taru olisi siis syntynyt havaitun perusteella. Näin päätteli Uno Harva viime vuosisadan alussa. Tammiruno on muuten vanhimpia kansanrunojamme. Sillekin löytyy vastineita eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi jotkin Pohjois-Amerikan intiaaniheimoista näkivät Linnunradan puuna. Myös Indokiinassa ja Japanissa kerrotaan jättiläismäisestä puusta. Jälleen päädymme kysymään, syntyikö
tarina vain kerran. Jos, niin missä? Mitä on siellä, minne emme näe? Talveksi myytit lähettivät sinne myös muuttolinnut. Joskin joidenkin myyttien mukaan kirjokansi raottuu siellä sen verran, että linnut pääsevät viettämään talvea jumalaisille hengille varattuun yliseen maailmaan, joka alkaa tähtitaivaan tuolla puolen. Yksi linnuista jäi kuitenkin aina kirjokannen väliin. Kosmos lähellä Pannukakkumaisen maan ja kirjokannen raosta pujahtelivat taivaalle myös tähdenlennot, jotka olivat lohikäärmeitä eli traakeja. Hetken tulta syöksevä traaki hiveleekin mieltä aivan eri tavalla kuin avaruudesta satava pöly, joka hehkuu kuumuuttaan kunnes haihtuu kokonaan. Metsäsuomalaisten, kuten muidenkin luonnonkansojen, maailmankuvassa todelliset tapahtumat ja myytit kietoutuivat toisiinsa saumattomasti. Esi-isämme eivät erottaneet edes elävää ja elotonta toisistaan. Asioilla ja esineilläkin oli henget, joita nimitettiin haltijoiksi. Muinaissuomalainen näkikin kirjokannen rei istä yliseen maailmaan, jota kansoittivat jumalien henget ja apuhenget. Heidän tähtitaivaansa ei muodostunut ydinfuusiolla loistavista kaasupalloista kuten meidän, vaan se oli kahden todellisuuden ylisen ja keskisen maailman - välinen raja. Myyteillä henkien kakofoniaan saatiin jonkinlainen järjestys. Niillä myös pohjustettiin haltijoiden miellyttämiseksi ja lepyttämiseksi tarkoitettuja uhrimenoja ja rituaaleja. Jollain lailla muinaissuomalainen oli lähempänä taivasta kuin me. Esimerkiksi ihmisen kehoa pidettiin osana maailmankaikkeutta. Sen vammat ja sairaudet järkyttävät koko kosmoksen tasapainoa. Samaanin johtama parantamisriitti yrittää palauttaa kadotetun tasapainon, selittää Juha Pentikäinen. Yöllä metsästäessä suunnistettiin Pohjantähden ja Otavan avulla. Hantien myyttien mukaan suunta saatiin myös taivaallisen Peuran tähtikuviosta. Pohjoinen tähtitaivas on mielen kognitiivinen kartta. Antiikin mytologiassa se on jumaliksi korotettujen ihmisten hautausmaa. Mielenkiintoista oli lokakuulla 2008 keskustella Kristina Reginan kapteenin kanssa Adrianmeren tähtitaivaan merkeistä, joista hän yhä suunnan kertoi ottavansa. Aurinko näytti myös aikaa, mutta myös muiden tähtien asentoa tutkailtiin: Kun on oikein Otava, sarvet suorahan suvehen, pursto perin pohjasehen, silloin nuorten nousuaika, vanhojen lepuuaika. Kylvöjä ajoitettiin ja metsälle lähdettiin kansainväliseen tapaan Kuun vaiheiden mukaan. Periaate oli se, että kaikki sellainen, jolta odotettiin menestystä, lisääntymistä tai kasvamista, oli suoritettava kahden ensimmäisen neljänneksen aikana. Työt, jotka edellyttävät kuivumista, kuolemista loppukuussa. Avioliiton onnistuminenkin on tarvinnut uutta kuuta. Tätä nykyä Pohjantähti on vain vajaan asteen päässä taivaannavasta, mutta vuonna 150 julkaistussa Almagest -teoksessa se oli vielä kymmenisen asteen päässä ja hieman yli sadan vuoden kuluttua se alkaa jälleen etääntyä siitä. Noin 12 000 vuoden kuluttua taivaan kupu näyttää pyörivän jo lähestulkoon Lyyran tähdistön kirkkaan Vega-tähden ympäri. Siinä olisi komea napatähti. Taivaannavan liikkuminen johtuu siitä, että maapallon kiertoakselin suunta muuttuu 26 000 vuoden jaksoissa. Pyörimisakseli ikään kuin piirtää pientä ympyrää avaruuteen. Pohjantähti ei ole siis voinut toimia kovin pitkään myyttien napatähtenä. Mutta silloin tällöin paikalle on osunut joku muu tähti, jota epäilemättä nimitetty niin ikään
Pohjantähdeksi, pohjoisessa kun ollaan. Suurimman osan ajasta taivaannavan kohdalla ei kuitenkaan ole ollut lainkana kirkasta tähteä. Kolmikerroksinen kosmos Samaanikulttuureille on tyypillistä, että kosmos jakaantuu kolmeen eri kerrokseen, yliseen, keskiseen ja aliseen maailmaan, kertoo Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Juha Pentikäinen. Tähtitaivas eli reiällinen kirjokansi on tavallaan ylisen ja keskisen maailman välipohja ja tähdet ovat ylisen valoja. Keskinen, jossa ihmiset syntyvät ja elävät, on litteä laatta. Sen alla on alinen maailma, Tuonela, jossa asuvat kuolleet esi-isät. Pentikäinen huomauttaa, että muinaisen maailmankaikkeuden rakenne tukihirsineen (maailmanpatsaineen) on periaatteessa sama kuin kodan tai jurtan: arki venyy kosmoksen kokoiseksi. Kosmosta voi verrata myös ihmiskehoon, jossa on yläkeski- ja alaosa. Oliko maailmanpatsas Sampo Uno Harva on esittänyt, että Kalevalan Sampo olisi maailmanpylväästä tehty toteemiveistos. Sellaistakin on ehdotettu, että Sampo olisi maailmanpylväs itse. Takoihan Sammon sama seppo Ilmarinen kuin kirjokannen. E. N. Setälä meni pidemmälle ja ehdotti, että Sampo olisi Pohjantähti, johon maailmantolppa on kiinnitetty. Luen vuonna 1954 julkaistusta Tähtitieteen harrastajan kirjasta, että Pohjantähteä olisi jopa joskus nimitetty Sampaaksi, joka on diminutiivissa Sampo. Kuulostaa siltä, että Sammon arvoitus on ratkaistu! Kysyn vielä Pohjantähden nimistä Kaisa Häkkiseltä: Pohjantähden synonyymejä ovat ainakin Pohjannaula ja Pohjanperännaula. Se, että Pohjantähteä (tai näkymätöntä maailmanpatsasta, jonka huipulla Pohjantähti kiinnittyy taivaan kanteen) olisi nimitetty Sampaaksi, on ainoastaan kansanperinteessä mainittujen epäselvien kohtien tulkintaa. Mitään varmaa näyttöä sanan tästä merkityksestä ei ole. Sammas-sanan vanhoja varmoja merkityksiä ovat '(kivinen) rajapyykki, rajakivi, pylväs, patsas'. Shamaani tietää ja muistaa Laulu ja rummutus käyvät vähitellen yhä hurjemmiksi ja kovemmiksi, ja läsnä olevien jännitys ja kiihtymys kohoaa pitkin matkaa, ei ainoastaan samaanin sanojen johdosta, vaan kenties yhtä paljon siitä, että he koko ajan ottavat itse toimitukseen osaa, näin kirjoittaa kielitieteilijä ja antropologi Kai Donner siperialaisen samaanin työskentelystä viime vuosisadan alussa. Donner kertoo edelleen, että noitumisensa ensimmäisen jakson aikana samaani kuvailee matkaansa henkien asunnolle. Hän kuvailee yksityiskohtaisesti vaaroista, jotka kohtaavat häntä erämaiden, palavien metsien, myrskyisten merien, myrkytettyjen vesien, sairaudenpirujen ja monen muun riesan hahmossa. Äkkiä kaikki soitto ja laulu lakkaa ja muutaman hetken vallitsee ääretön hiljaisuus. Mutta pian nousee jälleen melu, samaani on kuin hulluna, hänen silmänsä pullistuvat ulos kuopistaan ja hänen äänensä on kamala kuulla, jatkaa Donner. Transsissa oleva samaani on ylisessä maailmassa. Teksti ilmaisee siirtymistä hallitusta tämänpuolisesta hallitsemattomaan tuonpuoleiseen, selittää Juha Pentikäinen. Ihmisen ja kosmoksen yhteys edellyttää tällaisia henkimatkoja. Tavalliset naiset ja miehet voivat päästä henkimatkoille unessa, mutta pääasiassa samaani hoitaa matkat. Samaani on kirjaimellisesti välittäjä, joka sukkuloi maailmankaikkeuden kerrosten ja ihmisten,
eläinten, henkien sekä kuolleiden maailman välillä, kiteyttää Pentikäinen. Kerrosten välillä sukkuloiva samaani toimii ikään kuin pääneuvottelijana luonnon ja ihmisten välillä. Perinne määrä tarkasti, miten riitein käytävät neuvottelut sujuvat. Samaanit eli noidat eivät olleet klovnimaisia poppamiehiä. He olivat henkilöitä, joiden tehtävä on tietää, muistaa kansansa kertomukset, laulaa ne (epiikka) ja parantaa kansansa sairaudet. Samaani hallitsi myös tähtitaivaaseen liittyvät uskomukset, myytit ja rituaalit. Nimet ulkonäöstä ja uskomuksista 1920-luvulta lähtien tähdet on jaettu taivaan hahmottamisen helpottamiseksi 88 tähdistöön. Niiden rajat ovat mielivaltaisia ja niihin kuuluvat tähdet liittyvät toisiinsa yleensä vain näennäisesti. Kolmiulotteisessa todellisuudessa saman tähdistön tähtien välimatkat saattavat olla huikeita. Tähdistöjen ja kirkkaimpien tähtien nimet ovat usein peräisin antiikin kreikkalaisilta tai arabialaisilta. Mutta eteläisellä taivaalla on myös löytöretkeilijöiden nimeämiä tähdistöjä. 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa kerättiin suomalaisten käyttämiä vanhoja tähtien ja tähdistöjen nimiä. Keräysten perusteella suomalaisten tärkeimmiksi taivaankappaleiksi osoittautuivat Pohjantähti, Plejadit, Orionin vyön kolme tähteä ja muutkin Orionin tähdet, Kotkan tähdistön rivissä olevat tähdet sekä Pohjan Kruunu, Venus-planeetta ja tietysti Linnunrata. Osa kansan käyttämistä nimistä perustuu tähtiryhmän muotoon, joka sattumalta muistuttaa jotain tuttua esinettä. Osa puolestaan ristitään jonkin uskomuksen perusteella. Joskin jälkimmäisessäkin tapauksessa tähtiasetelman mieleen tuoma asia tai esine vaikuttaa nimeen. Tunnetuimmista tähdistöistä ja tähdistä tavattiin käyttää monia nimiä. Usein on mahdoton jäljittää, mitä kuviota tai mitä tähteä nimellä milloinkin tarkoitettiin. Samaa nimitystä on nimittäin saatettu käyttää joskus jopa yhdellä paikkakunnalla kahdelle tai useammalle eri tähdelle. suomalaisia nimiä Orionin vyön kolme tähteä Aaronin sauva, Aatamin sauva, Härkäpari, Jaakobin sauva, Kalevan miekka, Keppiset, Kolmonen, Kolmoset, Kolmioiset, Korento, Mooseksen sauva, Orjan kyynärä, Pietarin sauva, Sauvaset, Sudenkorento, Taivaan kororento, Väinämöisen viikate, Väinön viikate, Viikate, Väinön vyö, Ämmänrukki Plejadit eli Seulaset Kakaravasu, Koirakopelo, Koiran kiermitsä, Koiran kiimatähdet, Koirankuono, Koirankärppä, Koirankärsä, Koirankäräjät, Koiran pennut, Lapin Otava, Marian kruunu, Pajulöttö, Pikki Otava, Rianseula, Ryhmätähti, Rykelmätähti, Rysmänen, Seiliäinen, Seula, Seulajaiset, Selaset, Seulanpohja, Seuliaiset, Siankärsä, Viron seula, Virsu, Väinämöisen virsu, Väinämöisen virsun jälki Otava eli Iso Karhu; sana otava on toiminut myös kaikkia tähtikuvioita tarkoittava yleisnimenä Otava, Oikea Otava, Pohjan Otava, Suomen Otava, Seitsentähti,
Pieni Karhu Pohjantähti Kaksosten tähdistön Regulus, Neitsyen tähdistön kirkkain tähti Spica ja Mars-planeetta tai jokin muu tähti Härän tähdistön tähti Aldebaran tai Karhunvartijan tähdistön tähti Arcturus Venus Lapin Otava, Pieni Otava, Ruotsin Otava Naulatähti, Naulanperäntähti Kuunseuraaja, Kuunrenki, Kuunkasakka Kukkotähti aamuisin Aamutähti, Huomentähti, Kointähti; iltaisin Ehtootähti, Iltatähti Taulukon lähde: Kansanrunouden tutkija Jouko Hautalan artikkeli Kansanperinteen tähtitaivas, Tähtitiedettä Harrastajille III (WSOY 1954) Lisää samanistisista kulttuureista: Juha Pentikäinen Samaanit/Pohjoisten kansojen elämäntaistelu, Etnika, 2006 Suomalaisista kalliomaalauksista: Juha Pentikäinen ja Timo Miettinen, Pyhän merkkejä kivessä, Etnika 2006 Vaikka suomalaisten uskomukset olivat pitkälti samanlaisia kuin muualla maailmassa, muualla suosittua astrologiaa täällä ei harrastettu. Rumpu on samaanin kartta, johon on koodikielellä merkitty erilaisia asioita. Noitarumpu on tavallaan tietokone. Koodit tunteva saattoi lukea sen pinnalta muun muassa terveydentilansa ja kuolemansa, kirjoittaa Juha Pentikäinen. Vain osa rummun tiedoista oli julkista. Sen takana olevat symbolit tunsi vain samaani.