Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Hannu Hietanen, Kaikissa starteissaan Tilun Taru (1) on ollut ensimetreillä epävarma ja se on ottanut alkuun pikku laukkoja. Vähitellen parannellut tamma on tehnyt asiallisia esityksiä ja tullut hyvin maaliin asti. Jaksava Tilun Taru voisi taas pystyä nipistämään hieman ennätyksestä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Tilun Taru on vielä hieman arka porukassa. Alku pitää ottaa varman päälle ja yrittää lähteä rauhallisesti matkaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan. Toni Rantanen, Liisan Isopojan (4) edellisellä omistajalla ei ollut omien kiireittensä takia aikaa laitella hevosta. Reilun vuoden meillä valmennuksessa ori on aloittanut uransa mallikkaasti. Kajaanin suoritus oli kuuman ilman takia hieman veltompi kuin Haapajärvellä. Rutinoimattomalla menijällä on vielä liikaa omia ajatuksiaan, mikä voi aiheuttaa käytöshäiriöitä startin aikana. Tuosta saatiin viimeksi muistutus. Liisan Isopoika kilpailee nyt kotiradalla, joka sijaitsee vain 600 metrin päästä sen kotitallista. Hevosella on ajettu täällä paljon, joten Liisan Isopojan käytöksestä starttitilanteessa on pieni arvoitus. Epäonnistumisvaara on olemassa, enkä uskalla alkaa lupaamaan mitään varmaa. Hevonen on terve ja tikissään. Torstain viimeistelyissä se suoritti ihan normaalisti. Vastus on selvästi kovempaa tasoa kuin viimeksi Kajaanissa. Ajotaktiikka / juoksutoive: Muualta kuin keulasta olisi hyvä päästä ajamaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Varusteisiin ei tehdä mitään merkittäviä muutoksia. Kajaanin hieman pyörivästä alustasta Liisan Isopoika ei saanut kunnon pitoa, joten se on vaihdettu tuon kisan jälkeen tuoreempaan kenkään. Jukka-Pekka Kauhanen, Pitskan (7) juoksu meni Kajaanissa huonosti. Kirivaiheessa sisemmät radat olivat tukossa, ja jouduimme kääntämään ulkokaistoille. Tamma oli paikkaamassa takasuoran lopussa ottamaansa laukkaa mainiosti, kuin toinen hyppy tuli vähän ennen maalia. Tauluaan jollain tavoin paremmassa kunnossa olevan hevosen olisi kuulunut olla tuossa kisassa korkeammalla. Pitska pystyy eri lukemiin kuin mitä viime startti antaa ymmärtää, ja pärjäämisen kannalta tuo onkin tässä tarpeen. LÄHTÖ 2 Arto Komulainen, Hieman ailahteleva Too Cool For You (5) on mennyt usein vähän turhan tasaisesti. Toissa kerralla aika terävästi loppua tullut ruuna sai viimeksi kivan reissun, mutta oikein minkäänlaista kiriä se ei pystynyt kuitenkaan tekemään. Vastus vaikuttaa aika kovalta. Pärjätäkseen hevosen pitäisi parantaa selvästi. Ajotaktiikka / juoksutoive: Oikeana päivänään Too Cool For You kirii sopivan reissun perästä mukavasti. Kengitys- ja varustemuutokset: Jotta hevonen kuulisi äänet paremmin, niin korviin laitetaan vähemmän tavaraa. Vetohuput otetaan tuon takia käyttöön. PD-1 / LÄHTÖ 3 Tuomas Pakkanen, Pari kuukautta sitten ruunatulle Tex Hörstalle (3) tämä on testistartti, jossa jo rahasija tyydyttäisi. Ajotaktiikka / juoksutoive: Reippaasti matkaan yritetään päästä ja antaa hevoselle nätti reissu. Lopussa sitten katsotaan, kuinka korkealle on mahdollisuuksia.
Kengitys- ja varustemuutokset: Kengät otetaan pois edestä. Katariina Lahti, Son's Linen (5) taukoon ei ole mitään erityistä syytä. Sen aikana hevosta on sekä ajettu että hiitattu normaalisti, ja myös pikkuisen huollettu. Paussilla ei ole ollut vaikutusta nopean hevosen vauhteihin. Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka ei ole hyvälle avaajalle liian ulkona. Kuski saa ajaa kisan tilanteen mukaan. Keulajuoksu kävisi Son's Linelle mainiosti. Kengitys- ja varustemuutokset: Edelleen kengät jalassa ja normikärryt perässä kilpailevan tamman muihin varusteisiin tehdään pientä muutosta, mutta ei mitään radikaalia. Antti Ojanperä, Electric Eye Am (8) on asiallisessa iskussa, ja lähtöpaikasta huolimatta pärjäämiseen pitäisi mahdollisuudet. Ajotaktiikka / juoksutoive: Kasiradalta on ajettava hieman tilanteen mukaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Electric Eye Am juoksee ilman etukenkiä. PD-2 / LÄHTÖ 4 Tuomas Pakkanen, Kuningatarkisassa takarivistä hyvän mailin tehneelle Vilma Lyydia (4) 3100 m loppu oli vaikeaa. Rovaniemen juoksujen perusteella tamman kunto on kohdillaan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Ravia pitää yrittää lähteä ja katsoa sitten miten homma lähtee liikkeelle. Hannu Hietanen, Joriini (5) oli Teivossa reilun kuukauden paussilta aivan hyvä neljäs. Jatkuvasti kärjen tuntumassa olleelle kunnossa olevalle oriille voisi joskus voittokin tulla. Tässä Joriinilla on taas kovia vastassa, ja ykkössijaan vaadittaisiin suosikeille jonkinlaista epäonnea. Ajotaktiikka / juoksutoive: Joriini on vähän turhan tasainen lähtemään, ja hevosella saisi olla hieman enemmän starttinopeutta. Nytkin se voi jäädä alussa hiukan turhan taakse. Reipas matkavauhti suosisi. Kengitys- ja varustemuutokset: Joriinilla ajettiin viimeksi ilman kaikkia kenkiä. Nyt niitä ei oteta pois takaa. T76-1 / LÄHTÖ 5 Antero Vesterinen, Club Nord Chip (5) on hyvä lähtemään voltista, mutta viitosrata on isolle hevoselle hankala. Jotta startti tästä onnistuu, niin voltin täytyisi toimia lähes täydellisesti. Koko ajan parantanut tamma on pärjännyt kamalilta lähtöpaikoilta. Se on tehnyt hyviä esityksiä, ja parantanut ennätyksiään sekuntitolkulla. Club Nord Chip tuntusi olevan oikein hyvällä mallilla. Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksupaikalla ja matkavauhdilla ei ole Club Nord Chipille isoa merkitystä. Kengitys- ja varustemuutokset: Kengät otetaan takaa pois. Jarno Kauhanen, Katie Ale (8) on vakiinnuttanut rutiinitasonsa täydellä matkalla 14-aikoihin, ja juoksemissaan tammalähdöissä se on ollut viittä vailla hyvä. Paperilla porukka näyttää edelliskertoja hieman kevyemmältä. Katie Ale on kuitenkin tarkka juoksustaan. Tamma voi voittaa hyvällä juoksulla tai vastaavasti sijoittua huonolla juoksulla vain kärjen tuntumaan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Katie Ale on voittanut keulasta pari juoksua, mutta tältä paikalta sinne ei ole asiaa. Takaa tamma on lyhyen kirin hevonen.
Kengitys- ja varustemuutokset: Katie Ale kilpailee lauantaina optimibalanssilla. Se juoksee ilman kaikkia kenkiä tai sitten taakse saattaa tulla kärkikenkä. Tamma on saanut voltissa sisäradan, joten taakse voidaan laittaa jenkkikärryt. T76-2 / LÄHTÖ 6 Jukka-Pekka Kauhanen, Vieremällä Vivaltsu (2) pääsi keulaan. Ori heitti lopussa vapaalle. Ravi hieman katosi, ja yksi pääsi ulkoa niukasti ohitse. Tuollaista tälle on sattunut ennenkin. Keväällä orin vire löytyi, kun se sai kisoja alle. Uskon, että samaan on nytkin mahdollisuudet. Ajotaktiikka / juoksutoive: Vivaltsu pitää yrittää pitää koko ajan asiassa, jottei ravi pääsisi katoamaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Varmaan suurin piirtein samoilla varusteilla jatketaan. Hannu Hietanen, Asiallisia juoksuja tehnyt Linkeli (6) jaksaa mennäkin jonkin verran. Novan Voitto taitaa olla tälle liian kova voitettava, mutta sijoille 2-3 tammalla voisi olla saumoja. Ajotaktiikka / juoksutoive: Linkeli on ottanut muutaman kerran harjoituslähdöissä reiluja laukkoja, ja alku joudutaan ottamaan hieman varman päälle. Nättiä juoksua hevoselle koetetaan tässä tarjota. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan. Tuomas Pakkanen, Kajaanissa hyvän esityksen tehnyt Lahjottu (11) on mennyt tänä vuonna mukavasti, ja useampi voittokin on tullut. Paikka on takarivissä ja muutama kova vastassa, joten kärkisijalle voi olla vaikea nousta. Juoksun onnistuessa totoon saattaisi olla mahdollisuuksia. Ajotaktiikka / juoksutoive: Kärjen tuntumaan täältäkin koetetaan heti päästä, Sieltä yritetään sitten roikkua niin korkealle kuin on mahdollista. Antti Ojanperä, Vappuäijä (12) on edelleen mukavassa kunnossa, ja ori voi pystyä paikasta huolimatta jollain tavoin tässäkin pärjäämään. Ajotaktiikka / juoksutoive: Tältä lähtöpaikalta ei voi oikein lähteä juoksua ennalta suunnittelemaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Muutoksia ei tehdä. T76-3/ LÄHTÖ 7/ Troikka-1 Hannu Hietanen, Hyviä juoksuja tehnyt Rapid Leader (7) avaa voltista reippaasti. Keulaan päästessään Rapid Leader voisi olla kova tässäkin tehtävässä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Alkuun satsataan, ja keulaan koetetaan päästä ajamaan. Asko Myllymäki, Rovaniemellä oli ennen lähtöä pitkät pääkilpailuseremoniat, ja Kurir Brodde (8) joutui odottelemaan starttiin pääsyä vehkeet valmiina. Varmaan tuon takia ruuna kävi lähtötilanteessa hieman kuumana, ja laukka tuli. Raville selvittyään Kurir Brodde teki hienon esityksen. Yhden tutun kellotuksen mukaan se tuli viimeiset 1800 m alta 12,5-vauhtia. Kovan ja kuuman reissun jälkeen hevonen jouduttiin kotona nesteyttämään. Tässä välissä on ajettu yksi hiitti, ja siinä Kurir Brodde suoritti normaalin hyvin. Toivotaan, että hevonen on samassa iskussa kuin viimeksi, jolloin juoksun ikävältä paikalta onnistuessa pärjäämiseen pitäisi olla ihan kivat mahdollisuudet. Ajotaktiikka / juoksutoive: Kurir Brodde käynnistyy voltista hieman hitaammin, minkä takia sillä on ajettu enemmän ryhmäkisoja. Kova matkavauhti olisi vauhtikestävälle hieman tasavauhtiselle hevoselle parasta.
Kengitys- ja varustemuutokset: Viimeksi Kurir Brodde kilpaili ilman kenkiä ja jenkit perässä. Nyt hevosella ovat kengät jalassa ja normaalikärryt takana. T76-4 / T4-1 / LÄHTÖ 8 Arto Komulainen, Toivotaan, että Vernanto (5) menee yhä starttien myötä eteenpäin. Tämä ei ole ennen juossut näin tiheällä välillä, mutta ori voisi olla sen ansiosta hieman terävämpi. Vernanto on kilpaillut kerran 3100 m matkalla. Tuon se jaksoi mennä hyvin, joten kaiken ollessa kohdillaan, hevosen pitäisi selvittää tämäkin tehtävä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Vernanton on annettava lähteä voltista sen itse haluamaa vauhtia. Startti on otettava maltilla. Katsotaan sitten, mikä paikka saadaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Entisillä jatketaan. Hannu Hietanen, Tampereella mentiin ensimmäiset 200 m tosi kovaa, ja tuo huomioiden I.P. Muskotti (6) teki mielimatkallaan oikein hyvän esityksen. Orin kunto tuntuisi tuos esityksen perusteella olevan parhaalla mahdollisella mallilla. 2600 metriä on tälle hieman turhan pitkä matka, joten kärkisijat tulisivat jonkinlaisena yllätyksenä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Epäsopivalla matkalla ori pitää yrittää piilottaa sisäradoille. T76-5 / T4-2 / LÄHTÖ 9 Jarno Kauhanen, Jos Zigge Silvio (2) tekee yhtä mainion esityksen kuin Porissa, niin kaikki on mahdollista. Kotona ruunalla on ollut kaikki hyvin. En osaa kuitenkaan vielä täysin luottaa Zigge Silvioon, joten en ala hevosesta vielä liikaa luulottelemaan. Zigge Silvio voi voittaakin, mutta yhtä hyvin sijoitus saattaa olla 4-5. Ajotaktiikka / juoksutoive: Tältä paikalta Zigge Silviolla saa ajaa joko sisärataa tai toista rataa. Hevonen on ollut joskus keulasta turhan innokas. Loppu voinut mennä silloin vaikeaksi, joten selkäjuoksua tavoitellaan. Tuollaisen reissun perästä Zigge Silvio pystyy tekemään lyhyttä kiriä jonkin verran pitemmän kirin. Kengitys- ja varustemuutokset: Zigge Silvio juoksee lauantaina optimibalanssilla ja jenkit takana. Antti Ojanperä, Boys Going In (5) oli ihan hyvä Rovaniemellä. Hevosella on kaikki kunnossa, ja hyvillä mielin kisaan tullaan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka olisi saanut olla parempi. Tästä on ajettava aika tavalla tilanteen mukaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Ei ainakaan isompaa muutosta varusteisiin. Boys Going Inillä on ajettu myös ilman kaikkia kenkiä, mutta tuolla en ole huomannut olevan merkitystä hevosen suorituksiin. Antti Ojanperä, Mafioso Face (8) ei ollut välillä ihan parhaimmillaan ja se sai hieman hengähtää. Nyt ruuna alkaa olla taas ihan ok-mallilla. Viileämpiä kelejä tämän kanssa odotellaan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksu kasiradalta menee niin kuin se menee. Kengitys- ja varustemuutokset: Kisa ajetaan todennäköisesti kengät alla. Antti Ojanperä, Tir Du Caux (9) on kunnossa, eikä suljettu paikka ole tälle katastrofi. Tir Du Cauxilla on tämän kisan hevosistamme ehkä niukasti parhaat pärjäämissaumat. Ne ovat kuitenkin keskenään aika tasavertaisia, ja juoksunkulku ratkaissee kuka niistä on ensimmäisenä maalissa.
Ajotaktiikka / juoksutoive: Puolireipas matkavauhti olisi toiveissa. Kengitys- ja varustemuutokset: Ilman etukenkiä jatketaan. Antti Ojanperä, Ypäjä Hereiamilla (10) oli viimeksi takaa mahdoton tehtävä. Kokeillaan ajaa tässä, kun oikein muutakaan ei ollut tarjolla. Hevosen pitäisi olla ihan ok-kunnossa. Ajotaktiikka / juoksutoive: Tältä paikalta ajotaktiikka riippuu paljon siitä miten juoksu lähtee menemään. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan. T76-7 / T4-4 /PD-2 / LÄHTÖ 11 Matti Halonen, Wheelie Awake (5) on ollut nyt treeneissä sellainen kuin mitä se viime vuonna parhaimmillaan oli. Kuopion maanantain esitykseen olin tosi tyytyväinen. Hevoselle jäi tuossa kisassa vielä varaakin. Sitä kuinka paljon, en osaa kuitenkaan sanoa. Startista se palautui mainiosti. 2600 m matkan uskoin sopivan ruunalla. Kuljetus on aika pitkä, mutta nykyään tämä on jo parempi matkustaja, enkä osaa olla tuosta asiasta huolissani. Wheelie Aweken pitäisi kyetä kamppailemaan tässä totosijoista. Ajotaktiikka / juoksutoive: Alkuun panostetaan ja keulasta saatetaan ajaa, jos sinne päästää. Wheelie Awake osaa kiriä selästä terävästi, joten sellainenkin reissu käy. Paikka johtavan rinnalla yritän välttää. Tasaisen reipas matkavauhti olisi vauhtikestävän hevosen kannalta parasta. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan, millä kolme viimeistä on kilpailtu. Ilman sekkiä ja muutenkin avovehkeillä mennään. Kengät ovat alla ja jenkkityyppiset kärryt perässä. Hannu Hietanen, Pitempään kunnossa ollut Grand Ale (9) häirittiin Ylivieskassa ensimmäisessä kaarteessa laukalle. Raville selvittyään ruuna teki mainion esityksen. Härmässä lähtöpaikka oli pitkästä aikaa hyvä, ja hevoselle tuli vihdoin onnistuminen. Ajotaktiikka / juoksutoive: Grand Ale painaa matkalla jonkin verran ohjille. Tuon takia tälle on 2600 m matkalla selkäjuoksu sisäradalla parempi, ja sellainenhan nyt on varmaan tulossa. Rankingit ja Toto76-vihje: Lähtö 1: 4 Liisan Isopoika on käynnistänyt uransa kypsässä kahdeksan vuoden urassa kahdella ylivoimavoitolla. Ori on vetänyt johtopaikalla omasta halustaan puolireipasta ja jättänyt vastustajansa kevyesti takaviistoon. Viivalla on nyt hieman kovempia, mutta suosikin värkeissä on varmasti vielä kiristämisen varaa. Valmentaja varoittelee tallitiedoissa kotiradalla kilpailevan suosikin mahdollisista oikuista, ja toivoo etukäteen selkäjuoksua. 1 Tilun Taru otti viime kilpailussaan kaksi laukkaa, mutta kulkui ravilla sen verran hyvin, että nousi vielä kolmanneksi. Tamma on ollut epävarma etenkin lähtösuoralla, ja sisäradan paikka voi olla myös haitta. 9 Marti oli viimeksi Kajaanissa poissa tolaltaan, mutta edellisten kilpailujen tasoinen meno riittäisi tässäkin korkealle. A: 4 B: 1,9,2,8,13,12,10,11,3,5,6,7,15,16 Lähtö 2:
2 Haley Web kokeili viimeksi siipiään Tammakriteriumin karsinnassa, mutta kärkeen ei ollut mitään asiaa 11,5-lopetuksessa ulkokautta kirien. Kolmevuotias teki aiemmissa starteissa hyvää työtä suunnilleen tämäntasoisissa lähdöissä ja on loistopaikalta selkeä voittajasuosikki. 6 Haze Check on parantanut tasaisesti starttien myötä ja nappasi viimeksi uransa avausvoiton johtojuoksulla. Vastus oli tämänkertaista kesympi, ja hyvien juoksuasemien saaminen on nyt hankalaa. 4 Gretchen teki viimeksi uransa parhaan suorituksen etenemällä Nuorten Sarjassa sisäratajuoksulla kolmanneksi. Lisää parannusta voi olla luvassa, ja voitto vaatiikin sitä. A: 2 B: 6,4,7,9,10,3,11,12,5,8 Lähtö 3: Kolmas lähtö on pelillisesti vaikea mailin pyrähdys, jossa on luvassa vauhtia lähtöauton irtoamisesta saakka. 8 Electric Eye Am oli Pihtiputaalla pettymys saatuaan helpot keulat ensimmäisellä takasuoralla ja jäätyään kiritaistossa kakkoseksi. Oulun suoritus mailin matkalla oli puolestaan loistava, kun ruuna veti reippaalla liekillä alusta loppuun. Kasirata laskee luonnollisesti osakkeita. 5 Son s Line paahtoi viime voitossaan mailin keulapaikalta kovaa läpi ja palaa nyt parin kuukauden huoltotauolta. Tamma on yksi monista eturivin nopeista. 4 Serious Sister juoksi Lahdessa montén PM-osalähdössä ja kesti kirivaiheessa kärkiparin tuntumassa hyvin. Nopea avaaja hakee tarkkaa juoksua sisäradalla. A: 8,5,4,1 B: 12,7,3,6,9,2,10,11 Lähtö 4: 1 A.T. Veeti ei pystynyt viimeksi johtavan takaa omalle tasolleen, mutta ori on tehnyt lähes kaikki parhaat suorituksensa vapaalta radalta. Lähtönopeus riittää keulapaikan puolustamiseen, ja ori pystyy hyvänä päivänään voittoon vaikka kuolemanpaikalta. Viimeisin voitto tuli juuri johtohevosen kupeelta ja 76-tasolla. 8 Hanslankari teki Rovaniemellä molempina päivinä hyvät suoritukset keulan rinnalta ja jatkaa elämänsä iskussa. Tässäkin taitaa olla luvassa sama juoksupaikka, ja jo sinne pääseminen voi maksaa ruutia. 2 Kukan Tutu ei pystynyt ohittamaan Hanslankaria Rovaniemellä, vaikka sai tarkan reissun keulahevosen takana. Nopea avaaja jatkaa nousukunnossa ja saattaa pystyä tällä kertaa tarjoamaan tiukemman haasteen. A: 1,8,2,6 B: 9,5,4,3,7 Lähtö 5, Toto76-1: Seiskakutosen avauskohteen suosikkipari saattaa päästä juoksemaan piikki-selkäasetelmissa ja voi olla kirivaiheessa ohittamaton. 1 Amanda Rose ei pystynyt Rovaniemen kuninkuusraveissa aivan kärkeen, mutta teki hyvän 14-vauhtisen kirikierroksen ja osoitti pystyvänsä kärkitaistoon tämän tason lähdöissä. Kajaanissa vastus oli helpompi, mutta juoksu meni hankalaksi, kun ulkokautta huristeltiin toisessa kurvissa väkisin keulaan ja avauskierros sujui 14-kyytiä. Ville Pohjola nosti ajokkinsa jatkossa toiselle ilman selkää, ja voitto irtosi loppua kohti hiipuvassa vauhdissa varmasti. Nopea avaaja on nappiasemissa ja pystyy puolustamaan suoran keulapaikan. 8 Katie Ale on juossut viime aikoina ikäluokkatason tammalähdöissä ja kohtaa nyt hieman pienemmän kaliiberin vastustajia. Tamman kiristä katkesi viimeksi päätössatasella paras terä, mutta vaikea suoritusta on moittia reippaan matkavauhdin vuoksi. Edellisessä lähdössä mentiin matkalla hiljempaa, eikä Katie Ale saanut todellista kirisaumaa sisäradan syövereistä. Nyt Tommi Kylliäisellä on hyvä paikka iskeä heti ajakomennolla suosikin kantaan. 5 Club Nord Chip ei ole kilpaillut volttilähdössä aikoihin, mutta ainakaan
laukalla ei tee mieli spekuloida, sillä tamma on selvittänyt uransa kaikki 36 starttia ilman askelvirheitä. Tamma on tehnyt viime aikoina hyvää työtä rahasarjoissa ja voi riittää ennätyskunnossa tälläkin tasolla. 11 Winehouse sai Seinäjoella sujuvan juoksun toisessa ulkona, tööttäsi loppukurviin mentäessä keulaan ja voitti helposti. Myös edellinen suoritus oli todella hyvä, kun tamma pystyi Härmän radalla ja maililla ulkokautta kärkitaistoon. Startin onnistuminen sisäradalta olisi tärkeää, ja silloin juoksupaikka voi löytyä hyvin läheltä kärkeä. 13 M.T. Kitty sai Joensuussa sujuvan reissun sisäradalla ja kiri päätöspuolikkaalla kolmannen kautta tasaiseen kärkiporukkaan. Voitto olisi vaatinut vielä pientä lisäpuristusta, mutta tamma vaikuttaa joka tapauksessa nousuvireiseltä. A: 1,8 B: 5,11,13,15,4,9,6,16,14,7 Lähtö 6, Toto76-2: Kaksi lahjakkuutta erottuvat A-ryhmään, eikä kaksikosta kumpikaan ole vielä näyttänyt kilparadoilla kaikkia vauhtivarojaan. 5 Novan Voitto on voittanut kahdeksasta kilpailustaan kaikki paitsi yhden, ja tappiostartissa ori ei syystä tai toisesta ollut 3100 metrin matkalla parhaimmillaan. Toissa kerran ykkössija irtosi vakuuttavan 25-vauhtisen kirikierroksen voimin, ja samanlaiset vauhdit riittävät tässäkin kärkimatsiin. 6 Linkeli paransi viimeksi ennätystään sekuntikaupalla, eikä kaikki ollut maalisuoralla pelissä. Myös edellisessä voitossa jäi varaa, ja nyt tamma kokeilee ennätysjuoksut alla 76-tasolla. Suosikkiparin keskinäinen vertailu on vaikeaa, ja molemmilta voi olla luvassa uran paras suoritus. 10 Kojamo ja 12 Vappuäijä eivät ole pystyneet suosikkiparin tasolle, mutta molemmat ovat napsineet kärkisijoja hieman tätä helpommista lähdöistä. Kojamo on saanut täksi kesäksi raviongelmansa kuntoon ja päässyt näyttämään todellista osaamistaan. Rovaniemellä Vappuäijä voitti keulasta ja jätti Kojamon taakseen, mutta nyt lähtöasetelmat ovat aivan erilaiset ja niukasti Kojamon puolella. 3 Onnetööri sai Mikkelissä onnistuneen sisäratareissun ja osoitti jatkavansa huippukunnossa kirimällä maalisuoralla tasaiseen voittomatsiin. Suosikkien haastaminen vaatii uran parasta antia. A: 5,6 B: 10,12,3,4,11,8,7,9,1,2 Lähtö 7, Toto76-3: 7 Rapid Leader suoriutui Rovaniemen vauhtijuoksusta kiitettävällä arvosanalla, kun ruuna eteni päätöskierroksella ulkokautta kakkoseksi jäätävän Cash No Limitin tuntumaan. Ruuna avasi Härmässä voltin juoksuradalta kovaa ja pystyy osallistumaan keulataistoon, mutta sisäpuolellakin on muutama rivakka avaaja. Kunto on tämän porukan eliittiä ja totosija onnistuneella juoksulla lähellä. 8 Kurir Brodde laukkasi samassa Rovaniemen lähdössä jo ennen auton irtoamista, mutta nousi rankalla esityksellä neljänneksi ja oli jopa lähdön voittajaa parempi. Edestä lähtee kohtalainen avaaja, mutta ei voltin kasirataa voi pitää vauhtikestävän hevosen kohdalla etuna. 16 Right Broline sai vetää Kaustisella keulassa omaa tahtiaan ja karkasi 10,5-lopetuksessa kevyesti muilta. Ori joutui tekemään edellisessä voitossaan enemmän töitä, kun selkä edessä ei vetänyt viimeisellä takasuoralla ja Mika Forss kierrätti ajokkinsa neljännen kautta voittoisaan kiriin. Tässäkin lienee luvassa paljon kiertämistä, ja paalulla on muutama kovakuntoinen vastustaja. 3 Shiny Boss eteni Bodenissa nopeasti keulaan ja taipui päätössatasella ulos totosta. Menohaluinen ori on ollut yleensä parempi selästä, ja nyt sopivan juoksun saamiseen on saumoja. 2 Enjoy Pepper saattaa olla alussa kaikkein nopein, ja hevosen viimeisin voitto tuli juurikin voltista, kakkosradalta ja keulajuoksulla. Vastus on nyt tuota kilpailua vaativampi. Tamman kiri ei kantanut viimeksi
Vermossa totoon, mutta tehtävä oli vaativa loppua kohti kiihtyvässä vauhdissa. 4 Diesel Degato ei ollut viimeksi lähtölaukkansa jälkeen aivan niin hyvä kuin Kurir Brodde, mutta teki kuitenkin elämänsä suorituksen. Ruuna hyötyy avojaloin kilpailemisesta tuntuvasti. Voitto vaatii näin tasokkaassa seurassa vähintään viime kilpailun tasoista menoa. A: 7,8,16,3 B: 2,4,5,1,2,10,13,14,6 Lähtö 8, Toto76-4: 5 Vernanto viimeisteli maanantaina Kuopiossa kirimällä maalisuoran omaa vauhtiaan ja voittamalla pystyyn. Ori puolsi lopussa sisäänpäin, mutta siihen oli varaa vauhtien ollessa ihan eri tasoa kuin muilla kärkihevosilla. Voittokoneen pohjia ei olla vielä nähty, eikä vastus ole nyt 76-lähdöksi järisyttävän kova, mutta viime kilpailuja tasokkaampi joka tapauksessa. Nopea avaaja voi päästä etenemään pienen paalun takaa aikaisin keulaan. 8 Menoks myllytti Rovaniemellä keulahevosta 21-vauhtisella kolmannelle puolikkaalla, mutta otti sitten itselleen ominaisen pienen laukan ja jäi jatkossa päätössatasella parhaiden vauhdista. Lähtö on nyt suosikki poisluettuna selvästi kevyempää tasoa. Menoksista kunkkarilauantaina maalisuoralla ohi kirinyt 13 Tarun Tykki voitti seuraavana päivänä vakuuttavalla kirillä ja jatkaa elämänsä iskussa. Rattailla jatkaa ammattikuski ja edestä starttaa nopea avaaja. 4 Kunnaan Tähti laukkasi Teivossa loppukurvin alkuun, kun edestä viisti laukkaava vastustaja. Tamma kiri maalisuoran ulkokautta kovaa ja sortui uudelle laukalle heti maalipaalun jälkeen. Kunto riittää voittoon, ja nyt Ari Moilanen yrittää onnistumista laukkaherkän ajokin kanssa. A: 5,8 B: 13,4,10,9,7,1,2,3,6,11 Lähtö 9, Toto76-5: 4 Starzinner korjasi St. Michelissä ennätyslukemiaan hieman hankalaksi menneellä juoksulla ja voitti Vermossa oikein sopivan lähdön keulasta. Vastus on nyt noiden kahden lähdön välimaastoa, ja keulaan ei taida olla asiaa ohi numeron 1 Bret Boko. Starzinner teki sekä Härmässä että Kaustisella loistojuoksut keulahevosen rinnalta ja voi voittaa tämän lähdön myös raskaimman kautta. 2 Zigge Silvio osoitti Porin Suurmestaruudessa kirikykynsä sekä karsinnassa että finaalissa, ja ruuna vaikutti vain parantaneen finaaliin. Lähtönopeus on kunnossa, mutta ruuna on jäänyt pari kertaa painamaan keulassa rajusti ohjille. Sopiva selkäreissu lienee tavoitteena, ja matkavauhti sanelee mahdollisuudet kirivaiheessa. Bret Boko hävisi Rovaniemellä keulasta numerolle 9 Tir du Caux niukasti, muttei saa minkäänlaisia moitteita. Taktiikkaa ei ole syytä vaihtaa, ellei ulkoa tule alussa ylimäärin painetta. 10 Ypäjä Hereiam oli aseeton Rovaniemen kovavauhtisella kirikierroksella ja kärkkyy porukan perältä ylikovaa matkavauhtia. Voitto kultadivarissa vaatii uran parasta antia. 3 Edward Ale joutui tekemään viimeksi paljon töitä keulapaikan puolustamisen eteen ja saa lopun taipumisesta huolimatta hyvän arvosanan. Tässäkin on syytä satsata lähtöön, mutta niin tekee varmasti moni muukin. Täydellä matkalla tavoitteena lienee selkäreissu. A: 4,2,1 B: 9,10,3,5,7,6,8 Lähtö 10, Toto76-6:
Ruunakunkkarien päätösmatkan lopulliset tipsit saa perjantain lähdöstä ja jälkipeleistä, mutta ennakkoon 2600 metrin matkan pitäisi olla numeron 3 Polara heiniä. Ruunalla on loistosauma edetä nopeasti porukan johtajaksi, eikä mukana ole yhtään selkeää vauhdinpitäjää. Eturivin muista hevosista 4 Nopsan Vauhti osaa avata tosi kovaa, mutta sillä tuskin aletaan vastaamaan isolle suosikille. Myös 5 Josveis on osoittanut pari kertaa olevansa erittäin nopea avaaja, ja suosikin yllättäminen alussa voi olla Antti Ojanperän taktiikkana. Josveis kiri Rovaniemellä toisesta ulkoa maalisuoralla kolmanneksi ja kirjasi samalla uudet ennätyslukemat. Ruuna ei ole taistellut maalisuoralla sataprosenttisella työmoraalilla, ja Polaran kaltaisen hirmun lyöminen vaatii nimenomaan kovuutta. 7 Diktaattori on kunnostautunut viime aikoina montén puolella, ja Rovaniemeltä irtosi vakuuttava voitto lajin SM-finaalissa. Ruuna ei riittänyt Mikkelin Suurmestaruudessa sisäratajuoksulla parempaan, mutta tässä ruunaporukassa luvassa on kärkipään sijoitus. 11 Koskelan Akseli ja 9 Vinksa ovat merkittävästi heikommissa asemissa kuin perjantain maililla ja säästävät todennäköisesti kaikki kiriruutinsa maalisuoralle. Nopsan Vauhti ei ole näytöiltään parhaiden tasolla, mutta voi yltää suosikin takaa jopa totoon, jos matkavauhti pysyy pitkään maltillisena. A: 3 B: 5,7,11,9,4,2,1,6,8,10,12 Lähtö 11, Toto76-7: Pitkillä matkoilla viihtyvä, kaksi viime kilpailuaan voittanut ja huippukunnossa jatkava 2 Onboard Broline on loistoasemista päätöskohteen suosikki. Lähtönopeus ei riitä keulataistoon, mutta sillä ei ole vauhtikestävän hevosen kohdalla merkitystä. Viime voitto irtosi 900 metrin kirillä ennen numeroa 10 Boulder Cannon, joka teki niin ikään vahvan suorituksen. Markus Porokan suojatti veti keulaan etenemisen jälkeen hieman liian kovaa, eikä jaksanut pitää muita kurissa maaliin saakka. Edellisten väliin rankingissa kiilaa keulaan tähtäävä 5 Wheelie Awake, joka voitti Kuopion välistartin johtopaikalta varmoin ottein. Vastassa on nyt muutama kovempi, ja mahdollisen keulajuoksun tuoma etu tulisi tarpeeseen. 9 Grand Ale voitti Härmässä keulasta ilman mitään ongelmia ja kärsii nyt takarivin lähtöpaikasta tuntuvasti. Menohaluinen ruuna on tehnyt parhaat suorituksensa vapaalta radalta, mutta on toisaalta kirinyt rauhallisena pysyessään vauhdilla myös toisten takaa. 1 Tip Chip on juossut viime aikoina valtaosin mailin matkoilla, mutta selvittää myös 2600 metriä. Ruuna ei taida saada puolustettua sisäradalta keuloja, mutta luvassa on säästeliäs peesijuoksu sisäradalla. Se voi riittää totosijaan saakka. A: 2,5,10 B: 9,1,6,8,4,3,11,7 Toto76-vihjesysteemit: 1,8 (5,11) 5,6 (10,12) 7,8,16,3,2 (4,5) 5 + 8,13,4 (10,9) 4,2,1 + 9,10 (3,5) 3 Polara (5,7) 2,5,10 (9,1) Pieni systeemi: 180 riviä Suuri systeemi: 1200 riviä