12.2.2015 Hannu Korhonen BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT Keski-Suomi on osaava ja hyvinvoiva bio- ja digitalouden kansainvälinen maakunta 1
Keski-Suomen strategia: Biotalous toimii Keski-Suomen aluetalouden veturina Biotaloudella on Keski-Suomessa vahva asema nyt ja tulevaisuudessa. Asumme uusiutuvien luonnonvarojen maakunnassa, jonka metsistä ja pelloilta saatavista raaka-aineista valmistetaan pitkälle jalostettuja tuotteita vientiin ja kotimarkkinoille. Uusiutuva energia ja puhdas vesi sekä niihin liittyvä teknologia ja osaaminen ovat tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpiä. Puhdas luonto, luomu- ja lähiruoka ovat myös vetovoimatekijöitä.
Biotalous työllistää maakunnassa 18 500 Biotalouden työllisten määrä Keski-Suomessa 18 000 17 500 Biotalouden ennustetaan työllistävän jo lähivuosina yli 2 000 henkilöä nykyistä enemmän, jolloin alan osuus maakunnan työllisistä on lähes 15 % 17 000 16 500 16 000 Biotalouden kasvu heijastuu myös kuljetuksen alalle satoina uusina työpaikkoina 15 500 15 000 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Lähde: VATT, Työlliset maakunnittain ja toimialoittain / alustava ennuste
Kasvua monella toimialalla 20 000 Biotalouden toimialojen työllisten määrä Keski-Suomessa 18 000 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Maatalous ja metsästys Metsätalous ja kalatalous Kaivostoiminta ja louhinta Elintarviketeollisuus ym. Puuteollisuus Paperiteollisuus ja painaminen Kemianteollisuus Energiahuolto Lähde: VATT, Työlliset maakunnittain ja toimialoittain / alustava ennuste
Biotuotetehtaan aikataulu ja investoinnin vaiheet
Osaamis- ja työvoimatarpeita selvittäneessä työryhmässä olivat mukana Lasse Brandt, Metsä Fibre Hanna Vainio, Kuljetusliike Taipale Oy Raimo Alen, Jussi Kukkonen, Hanna-Leena Pesonen, Jyväskylän yliopisto Pasi Raiskinmäki, Pekka Äänismaa, Mari Hakkarainen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Kaija Haapasaari, Teija Taskinen, Juha Koskenniska, Pekka Maltamo, Petteri Järvinen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Juha Kuulasmaa, Tarja Naskila, Hannu Pönkä, Pekka Janhonen, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Sari Åkerlund, Ääneseudun Kehitys Oy Marianna Raivio, Sari-Anne Myllyaho, Keski-Suomen ELY-keskus Talvikki Tuimala, Satu Hovisalmi, Keski-Suomen TE-toimisto Anu Tokila, Kirsi Mukkala, Hannu Korhonen, Hannu Koponen, Keski- Suomen liitto
Äänekoskelle suunniteltuun investointiin liittyvät uramahdollisuudet ovat monipuoliset Ala tarjoaa työtilaisuuksia koko maakunnan alueella. Ovat myös monesti ns. lähityöpaikkoja maakunnan eri osissa. Suunnitellun investoinnin myötä työtilaisuuksia syntyy tehtaan rakentamisessa (mm. rakennusalan työt, maanrakennusalan työt, kuljetustyöt, koneurakointityöt), rakentamisajan palveluissa (mm. majoitus-, ravintola-, toimisto- ja harrastuspalveluissa) laiteasennuksissa (mm. LVI-työt, metallirakennuksen työt, telinetyöt, sähköautomaatioasennuksen työt), puunkorjuussa (mm. metsäkoneenkuljettajan työt, metsurin työt, metsäkoneen asentajan työt),
Äänekoskelle suunniteltuun investointiin liittyvät uramahdollisuudet ovat monipuoliset Suunnitellun investoinnin myötä työtilaisuuksia syntyy kuljetuksessa ja logistiikassa (kuljettajia mm. raaka-aineen, kemikaalien, kappaletavaran ja valmiiden tuotteiden kuljetuksiin), tehtaan toimintaan ja prosessialaan liittyen (mm. prosessiteollisuuden työt, kemian alan ja kauppatieteellisen alan työt), erittäin laaja-alaisesti yrittäjyydessä ja liiketoimintaosaamisessa (mm. tuotannon sivuvirtojen hyödyntämisen sekä huollon ja koneasennusten tehtävissä), tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa (mm. uusien tuotteiden innovointi, tuotekehitys- ja jatkojalostustehtävät).
Alan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi tunnistetaan ennakoinnissa biotalouden työvoimatarpeet suunnataan alalle koulutusresursseja ja lisätään aikuiskoulutusta sidotaan opetus tiiviisti elinkeinoelämään innostetaan yrittäjyyteen nostetaan alan kiinnostavuutta julkisessa keskustelussa nyt ja tulevaisuudessa teetetään opiskelijoilla lopputöitä yrityksissä tiivistetään yhteistyötä koulutuksen järjestäjien kesken rakennetaan alueellinen innovaatioalusta huolehditaan yksityisistä ja julkisista palveluista
Vetovoimaa uudella ilmeellä
Työ jatkuu Biotaloudesta ammatti! brändin hyödyntäminen yhteistyössä TE-toimiston ja yhteistyöverkoston infotilaisuudet eri puolilla maakuntaa vuosien 2015-2016 aikana, yrityksille sekä työnhakijoille omat osiot Mittakaavaltaan kevään tapahtumaa suurempi vetovoimaseminaari syksyllä Pohjoisen Keski-Suomen ESR-hanke, jossa nuoret tutustutetaan alan yrityksiin ja yrittäjät vierailevat oppilaitoksissa, toimintapäiviä Tarvaalan biotalouskampuksella. Muotoilun mahdollisuudet mukaan karstulalaisen Artranta-yhteistyön kautta. Yritysten ja koulutusorganisaatioiden tutustuminen toisiinsa ja jatkuvien yhteistyömuotojen luominen