Päätös ESAELY/219/2018 11.04.2018 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 118 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 5.3.2018 HAKIJA Destia Oy PL 206, 01301 Vantaa Yhteyshenkilö: Harri Korhonen puh. 0400 943 596 MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Valtatie 5:n kunnostus välillä Mikkeli - Nuutilanmäki, Juva. Melua aiheuttavia toimintoja louhinta, murskaus ja paalutus. VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai yleisötilaisuudesta, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää. Jos hanke toteutetaan usean kunnan alueella, ilmoitus tehdään sille valtion valvontaviranomaiselle, jonka toimialueella melu tai tärinä pääasiallisesti ilmenee. Ilmoitus on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen tätä ajankohtaa valtion valvontaviranomaisen ollessa toimivaltainen viranomainen. Toimenpiteeseen ei saa ryhtyä tai toimintaa aloittaa, ennen kuin ilmoituksen tekemisestä on kulunut 30 vuorokautta. Annettavassa päätöksessä viranomainen voi kuitenkin sallia toimenpiteeseen ryhtymisen tai toiminnan aloittamisen edellä mainittua ajankohtaa aiemmin. VIRANOMAISEN TOIMIVALTA Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 118 ETELÄ-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Puhelin 0295 024 000 http://www.ely-keskus.fi/etelasavo PL 164 50101 MIKKELI
ESAELY/219/2018 2/7 TOIMINNAN KUVAUS Ilmoitus koskee Destia Oy:n projektia liittyen valtatie 5:n kunnostukseen välillä Mikkeli - Nuutilanmäki, Juva. Projektin kesto on 3.4.2018-31.10.2021. Projekti on jaettu kolmeen eri lohkoon (1-3), joista lohkot 1-2 ovat Mikkelin kaupungin alueella ja lohko 3 Juvan kunnan alueella. Lohkon 1 (paaluväli 1 000-3 500) melua aiheuttavat toiminnot ovat louhinta ja paalutus. Haettu päivittäinen toiminta-aika on ma - la klo 6-22. Melua aiheuttavat poravaunut (2-3 kpl), kaivinkoneet rikotusvasaralla (2 kpl), kaivinkoneet (1-10 kpl), dumpperit ja kuorma-autot (n. 10 kpl) sekä paalutuskone. Lohko 2 (paaluväli 3 500-17 500) melua aiheuttavat toiminnot ovat louhinta, murskaus ja paalutus. Haettu päivittäinen toiminta-aika on ma - su 00-24. Melua aiheuttavat poravaunut (2-5 kpl), murskauslaitos (1 kpl), kaivinkoneet rikotusvasaralla (2 kpl), kaivinkoneet (10-15 kpl), dumpperit ja kuorma-autot (n. 20 kpl), asfalttiasema (1 kpl) sekä paalutuskone (1 kpl). Lohko 3 (paaluväli 17 500-23 000) melua aiheuttavat toiminnot ovat louhinta, murskaus ja paalutus. Haettu päivittäinen toiminta-aika on ma - su 00-24. Melua aiheuttavat poravaunut (2-3 kpl), kaivinkoneet rikotusvasaralla (2 kpl), kaivinkoneet (5-15 kpl), dumpperit ja kuorma-autot (n. 15 kpl) sekä paalutuskone ja murskauslaitos. Ilmoituksen mukainen melutaso 10 metrin päässä on maksimissaan noin 90 db(a). Hakemuksessa ei ole esitetty erityisiä meluntorjuntatoimenpiteitä. ILMOITUKSEN KÄSITTELY Hakija on täydentänyt hakemusta 19.3.2018, 20.3.2018 ja 23.3.2018 murskaustoiminnan osalta. Toiminnanharjoittaja on esitellyt hanketta 4.4.2018. Etelä-Savon ELY-keskus on varannut Juvan kunnan ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisille (Mikkelin seudun ympäristöpalvelut) tilaisuuden lausunnon antamiseen ilmoituksen johdosta. Mikkelin seudun ympäristöpalvelut on todennut lausuntonaan seuraavaa: ilmoituksen mukana olevat kartat ovat epätarkkoja. Niistä ei pysty toteamaan häiriölle altistuvia kohteita. Lohkon 1 osalta: ilmoituksen mukaan melua aiheuttavia töitä on tarkoitus tehdä ma-la klo 6-22. Mikäli työkohdan lähellä on asutusta (alle 300 m), on päivittäistä työskentelyaikaa syytä lyhentää: Räjäytyksiä saa tehdä klo 8-18 välisenä aikana. Lauantaisin työt on syytä lopettaa viimeistää klo 20. Lohko 2 osalta: ilmoituksen mukaan töitä tehdään ympäri vuorokauden kaikkina päivinä. Alueelle on tarkoitus sijoittaa myös murskausasema ja asfalttiasema, mutta niiden sijaintipaikka ei käy kartasta ilmi. Omakotitaloja ja mökkejä on lähimmillään ilmoituksen mukaan noin 150 metrin päässä. Yöllä tehtävää paalutusta, louhintaa, kiven rikotusta ja murskausta ei pidä sallia vaan se tulee rajata ma - pe klo 7-22 väliselle ajalle. Lauantaisin ja
ESAELY/219/2018 3/7 sunnuntaisin muuta rakentamiseen liittyvää, melua aiheuttavaa työtä voidaan tehdä lähellä asutusta olevissa kohteissa normaaliyksivuorotyöajan puitteissa. Yleisesti: töistä tulee hyvissä ajoin etukäteen tiedottaa tarkemmin työkohteen lähellä (alle 300 m) sijaitsevien työskentelytilojen, eläinsuojien, asuinja vapaa-ajankiinteistöjen haltijoille ja omistajille. Tiedotteesta tulee käydä ilmi työn laatu ja kesto sekä Destian yhteyshenkilö puhelinnumeroineen. Räjäytyksiin liittyvät tärinämittaukset ja kiinteistöjen katselmukset tulee tehdä tarvittaessa silloin, kun kohteen lähellä on rakennuksia. Meluilmoituspäätökseen on hyvä laittaa lause, jossa todetaan, että mikäli tiehankkeen aikana ilmenee tarvetta muuttaa meluilmoituspäätöksessä annettuja, erityisesti työaikoja koskevia ehtoja (esimerkiksi lyhentää päivittäistä tai viikoittaista työskentelyaikaa kaikkein meluisimpien töiden osalta), tämä voidaan tehdä, neuvottelemalla siitä toiminnanharjoittajan kanssa erikseen. Ilmoituksesta on kuulutettu Mikkelin kaupungin sekä Juvan kunnan ilmoitustaululla 9.3. - 23.3.2018 välisenä aikana. Kuulutus on julkaistu Länsi- Savo -lehdessä 12.3.2018 ja Juvan lehdessä 15.3.2018. Ilmoituksesta jätettiin yksi muistutus. Muistuttajat AA ja BB vastustavat ilmoituksessa esitettyä ympärivuorokautista toimintaa lohkolla 2. Muistuttajat kertovat keskustelleensa hakijan kanssa ja esittäneensä suo- javyöhykettä asuinkiinteistön ympärille. Hakija on antanut vastineensa 27.3.2018. Vastine lausuntoon: Lohko 1: Louhintaa ja paalutusta Mikkelissä Hakija esittää melua aiheuttavia töitä tehtäväksi ma-la klo 7-20 Lohko 2: Louhintaa, murskausta ja paalutusta Mikkelissä Esitämme meluavien töiden työajoiksi ma-pe klo 6-22 ja la klo 7-18. Murskauspaikat eivät ole kiviainestenottopaikkoja vaan rakennushankkeeseen liittyviä kertaluonteisia töitä. Asfalttiaseman rekisteröinti-ilmoitus ympäristönsuojelun tietojärjestelmään tehdään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Lohko 3: Työajoiksi esitämme samoja kuin lohkossa 2. Vastine muistutukseen: Muistuttajien esittämä suojavyöhyke talon läheisyyteen toteutetaan. Lähempänä kuin 200 metriä talosta olevia meluavia töitä rajoitetaan siten, että työaika on ma-pe klo 6-20 ja la klo 7-18. Työmaaliikennettä ja siitä aiheutuvaa ääntä on ilmoituksen mukaisesti ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Melua tullaan seuraamaan toiminnan aikana lähimpien kiinteistöjen kohdalla.
ESAELY/219/2018 4/7 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUKSEN RATKAISU Etelä-Savon ELY-keskus hyväksyy Destia Oy:n tekemän ympäristönsuojelulain 118 mukaisen ilmoituksen tilapäistä melua aiheuttavasta toiminnasta seuraavin määräyksin: 1. Lohkolla 1 louhintaa ja paalutusta saa tehdä maanantaista lauantaihin klo 7:00-20:00. Mikäli työkohdan lähellä on asutusta lähempänä kuin 300 metriä, tulee päivittäistä työaikaa lyhentää. Lohkoilla 2 ja 3 louhintaa, murskausta ja paalutusta saa tehdä maanantaista perjantaihin klo 6:00-22:00 ja lauantaisin 7:00-18:00. Mikäli työkohdan lähellä on asutusta lähempänä kuin 300 metriä, tulee päivittäistä työaikaa lyhentää. 22:00-6:00 välisenä aikana saa melua aiheuttavaa työtä tehdä vain pakottavista ja perustelluista syistä. Yöllä tehtävä työ tulee suorittaa mahdollisimman hiljaisin työmenetelmin ja aiheuttamatta tarpeetonta melua. Asutuksen lähellä ei öisin saa työskennellä lainkaan. 2. Räjäytyksiä saa tehdä klo 8:00-18:00 välisenä aikana. Arki-, juhla- ja kirkkopyhinä ei saa toimia. 3. Melua tulee seurata lähimpien häiriintyvien kiinteistöjen kohdalla. Melua tulee mitata tarvittaessa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa esim. mahdollisten valitusten yhteydessä. 4. Toiminnanharjoittajan tulee louhinta-, murskaus- ja paalutuskohteissa ilmoittaa alle 300 metrin etäisyydellä sijaitseville, vakituisesti asuttujen kiinteistöjen ja vapaa-ajankiinteistöjen omistajille sekä Etelä-Savon ELY-keskukselle ennen toimintajakson alkamista tarkat toiminta-ajat ja yhteyshenkilöiden tiedot. Vähintään yhden, ilmoituksessa mainitun ja toiminnasta vastuussa olevan henkilön on oltava tavoitettavissa aina töiden ollessa käynnissä. 5. Tien lähialueen asuin- ja muilla kiinteistöillä tulee tarvittaessa ennen räjäytystöiden aloittamista pitää rakennekatselmukset ja selvittää mahdolliset vaurioituvat rakenteet, laitteet ym. Tärinä ei saa aiheuttaa pysyvää haittaa rakennuksille, elektroniikalle tmv. Tärinää tulee mitata tarvittaessa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa esim. mahdollisten valitusten yhteydessä. 6. Louhinta-, murskaus- ja paalutuspäivistä tulee toiminnanharjoittajan pitää kirjaa. Kirjanpito esitetään pyydettäessä valvontaviranomaiselle. 7. Ympäristönsuojelun kannalta poikkeuksellisiin tilanteisiin on varauduttava ennakolta. Haitallisten aineiden, kuten polttoaineiden, pääsy maaperään ja vesiin on estettävä. Vahinko- ja onnettomuustilanteissa
ESAELY/219/2018 5/7 on viivytyksettä ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Öljyvahingosta on viivytyksettä ilmoitettava alueen pelastuslaitokselle. 8. Työ ja siihen liittyvät kuljetukset on suoritettava siten, että pölyäminen ja pölyn leviäminen on mahdollisimman vähäistä. 9. Mikäli murskaustoiminnan toiminta-aika ilmoituksen liitteenä olleessa kartassa esitetyillä murskauspaikoilla on enemmän kuin 50 vrk/paikka, tulee toiminnalle hakea ympäristönsuojelulain (257/2014) liitteen 1 taulukon 2 kohdan 7e) mukaisesti ympäristölupa. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Päätöksessä annettuja määräyksiä voidaan tarkentaa, jos toiminnasta aiheutuu sellaista melu- tai tärinähaittaa, jota tätä päätöstä tehdessä ei ole voitu ottaa huomioon tai toiminnasta aiheutuva melu- tai tärinähaitta on arvioitua suurempi. Ympäristönsuojelulain 6 :n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista. Ympäristönsuojelulain 122 mukaan ilmoituksen johdosta tehtävässä päätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Päätöksessä voidaan lisäksi antaa määräyksiä toiminnan tarkkailusta ja tiedottamisesta asukkaille. (Määräykset 1-5) Haitallisten aineiden, kuten polttoaineiden, pääsy maa- ja kallioperään, pinta- ja pohjavesiin tai jätevesiviemäriin on estettävä. Vahinkotilanteisiin on varauduttava ennakolta. (Määräys 7) Louhintatyöt, lastaukset, kuljetukset ja murskaus on tehtävä siten, että pölyhaitat naapurustolle ovat mahdollisimman vähäiset. (Määräys 8) Ympäristönsuojelulain (257/2014) mukaan, kiinteälle murskaamolle tai kalkkikiven jauhatukselle tai sellaiselle tietylle alueelle sijoitettavalle murskaamolle tai kalkkikiven jauhatukselle, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää, tulee olla ympäristölupa. (Määräys 9) PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Päätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta Etelä-Savon ELY-keskus määrää, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää lupapäätöksen täytäntöönpanon.
ESAELY/219/2018 6/7 SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 6, 16, 17, 118, 121, 122, 190, 200 Valtion maksuperustelaki (150/1992) Valtioneuvoston asetus (1066/2017) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskusten maksullisista suoritteista vuonna 2018. MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 825 euroa Tilapäistä melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 825 euroa. Päätöksen maksu määräytyy Valtion maksuperustelain (150/1992) perusteella annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1066/2017) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskusten maksullisista suoritteista vuonna 2018. Suoritemaksuun voi hakea myös erikseen muutosta. Muutoksenhaku tehdään samalla tavalla kuin muunkin päätöksen osalta liitteenä olevan valitusosoituksen mukaisesti. Suoritemaksua koskeva lasku lähetetään Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Laskutustiedot: PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Destia Oy PL 206, 01301 Vantaa Y-tunnus: 2163026-3 Asiakkaan viitetieto: Harri Korhonen Nimike: 3941 Toiminto: 3802301356 Suorite: 3800114201 Tulosyksikkö: 3800171402 Päätös Destia Oy PL 206 01301 Vantaa Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa tästä päätöksestä julkisesti kuuluttamalla Juvan kunnan ja Mikkelin kaupungin ilmoitustauluilla.
ESAELY/219/2018 7/7 MUUTOKSEN HAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Valitusoikeus lupapäätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä kunnanhallituksella ja viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. (YSL 190 ja 191 ) Valitusosoitus on liitteenä. Yksikön päällikkö Marjukka Kilpeläinen Ympäristönsuojelun asiantuntija Leena Mäkelä LIITEET Valitusosoitus Kartta TIEDOKSI Mikkelin seudun ympäristöpalvelut (sähköisesti) Juvan kunta, ympäristönsuojeluviranomainen (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Itä-Suomen poliisilaitos, Mikkelin poliisiasema (sähköisesti) Päätös annetaan tiedoksi muistutuksen tehneelle
Tämä asiakirja ESAELY/219/2018 on hyväksytty sähköisesti/ Detta dokument ESAELY/219/2018 har godkänts elektroniskt Esittelijä Mäkelä Leena 11.04.2018 10:29 Ratkaisija Kilpeläinen Marjukka 11.04.2018 11:50
LIITE Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen 11.4.2018 Dnro ESAELY/219/2018 Valitusviranomainen VALITUSOSOITUS Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta kirjallisella valituksella Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusaika Päätös on annettu 11.4.2018. Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä, sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tämän päätökseen valitusaika päättyy 11.5.2018. Valituksen toimittaminen Valitus on jätettävä Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamoon. Käynti- ja postiosoite: Korsholman puistikko 43, PL 204, 65101 Vaasa Telefax: 029 56 42760 Puhelin: 029 56 42611 Sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi Aukioloaika: klo 8.00-16.15 Valituksen on oltava perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Lähettäjän vastuulla asiakirjat saadaan lähettää myös postitse tai lähetin välityksellä. Asiakirjat on jätettävä postiin niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan ja viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - muutos, joka päätökseen vaaditaan tehtäväksi sekä - muutosvaatimuksen perustelut Valittajan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehensä on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: 1. päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; 2. todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta; sekä 3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 250 euroa. Tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) on säädetty erikseen eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.