JtflKSI ELEIfIOL ÖLJY ON SOPIVIN ÖLJY UUDENAIKAL. SELLE OOTTORILLE
EUKTROL ÖLJYN AVULLA SAAVUTETAAN VOIAA, KÄYNTIVARUUTTA JA SÄÄSTÖÄ SOPIVIN ÖLJY UUDENAIKAISELLE OOTTORILLE
AUTOOOTTORIEN KEITYKSEN ohella tulivat ne vaatimukset yhä suuremmiksi, jotka asetettiin uudenaikaiseen moottoriin sopivalle voiteluaineelle ja öljyteollisuus sai tällöin erittäin vaikean tehtävän ratkaistavakseen; sen tuli nimittäin valmistaa raskaimmissakin lajeissaan kylmää kestävä öljylaatu, jolla olisi suurin mahdollinen voitelukyky ja vähäisin taipumus muodostaa kovettuvaa nokea. Vanhoja menettelytapoja käyttäen oli erittäin vaikeaa ja suuria kustannuksia kysyvää päästä mainitunlaiseen tulokseen ja seurauksena oli, että lisääntynyt menekki tyydytettiin tavallisilla vihreillä öljyillä, jotka olivat enemmän tai vähemmän paraffiinipitoisia. Paraffiini antoi kuitenkin öljylle monia huonoja ominaisuuksia, m. m. taipumuksen muodostaa palaessaan kovettuneita hiilikerrostumia, samalla kuin näillä öljyillä oli sangen epäedullinen jähmettymispiste, joten kylmällä säällä oli suuria vaikeuksia saada moottori käyntiin. Varsinkin viimeksimainittu seikka oli epäkohta, joka ajan pitkään aiheutti käyttäjälle suuria kuluja. Jähmettynyt öljy ei voitelua työskenteleville moottorin osille käyntiin pantaessa, vaan vasta senjälkeen kun syntyneen nimittäin antanut tarpeellista
hankauksen aikaansaama lämpö muutti öljyn helppojuoksuiseksi ja sai sen kulkemaan öljyputkissa. Kun ottaa huomioon, että tällainen hankaus on moottorille mitä vahingollisinta, jolta moottoria on koetettava kaikin keinoin suojella, niin ei ollenkaan ihmetytä, että moottori kului tällaisessa käyntiin panossa monin verroin enemmän kuin päivän ajossa. Voiteluöljyjen asiantuntijat ovat pitemmän aikaa väsymättömällä tarmolla työskennelleet tämän kysymyksen ratkaisemiseksi ja ovat ne nyt onnistuneet saavuttamaan tyydyttävän tuloksen. TULOKSENA ovat EUKTROL öljyt, jotka kaikin puolin täyttävät parhaimmalle nykyaikaiselle moottoriöljylle asetettavat vaatimukset.
Tähän erinomaiseen tulokseen pääseminen on johtunut m. m. eräästä seikasta, jota me erikoisesti haluamme painostaa, nimittäin raaka-öljyn luonteesta. On päivän selvää ettei huonosta raakaöljystä voida valmistaa todella hyvää voiteluöljyä. uono ja sopimaton raakaöljy jättää ehdottomasti valmiiseen tuotteeseenkin epäedullisia ominaisuuksia. ELEKTROL-AUTOÖLJY on valmistettu maailman parhaimmasta raakaöljystä ja ollen puhdistettu täydellisimmillä menettelytavoilla mitä tarkimman valvonnan alaisena ei sen ainutlaatuisia ominaisuuksia ole ainoastaan säilytetty, vaan on niitä kehitetty edelleen ja käytetty täydelleen hyvaksi. Nämä ominaisuudet kohottavat EIEXTRdL öljyn ratkaisevasti korkeammalle tasolle kuin mikään muu autoöljy on. ELEKTROL-ÖLJY edustaa siis korkeimman tunnetun raakaöljylaadun ja nykyaikaisen öljyteollisuuden mitä täydellisimpien teknillisten tietojen yhteissaavutusta.
Valmistamalla EUKIOL öljyä on siis saavutettu päämäärä, johon on pyritty. On nimittäin saatu valmistetuksi autoöljy, joka niin alkuperänsä kuin valmistustapansakin perusteella on mahdollisimman muuttumaton sekä lämpimässä että kylmässä, tehden täten mahdolliseksi perusteellisen öljytyksen kaikissa olosuhteissa ja ilmanaloissa aina moottorin käyntiinlähtöhetkestä alkaen. Kun ajattelee että lämpö sylinterien räjähdyskammioissa vaihtelee 120 0 C. aina 1550 0 C. saakka, niin ymmärtää hyvin kuinka tärkeää on ettei autoöljy ole riippuvainen lämmön vaihteluista s. o. että sillä on mahdollisimman pieni ominaisuus kaasuuntua, joka seikka esiintyessään aiheuttaa suhteellisen suurta kulutusta. Öljy ei saa myöskään hajota ja aiheuttaa nokikerroksia sylintereihin.
Ei/EKTROiv-autoöljyllä on sopiva syttymispiste ja hajaantuu se vain vähäisessä määrässä tai ei ollenkaan. Jblektrol-autoöljy on näky isä. ELEKTROL-autoöljy valmistetaan käyttämättä nokeavia paraffiinipitoisia aineita. ue ei nokea. EivEKTROiv-autoöljyn kestävyys kylmässä on myöskin tärkeä ominaisuus. Sillä ei ole ainoastaan erikoisen alhainen jähmettymispiste, vaan sillä on myöskin se ominaisuus, että se riittävän alhaisessa lämpötilassa osoittaa odottamattomia ominaisuuksia; se ei nimittäin virallisen jähmettymispisteen alapuolelle jäähdytettynä muodostu vaseliinimaiseksi, vaan tulee se kylmemmässä ainoastaan jonkunverran tahmeammaksi, joten se siis jatkuvasti puristautuu öljyputkien läpi ja jakaantuu työskenteleviin moottorin osiin ja suojaa ne tarpeettomalta kuivahankaukselta. ainitun ominaisuuden merkitystä tuskin tarvinnee erikoisesti painostaa.
Tyydyttävä On tunnettu seikka, että moottorihäiriöön on useimmiten suoranaisena syynä puutteellinen öljytys, johtuen tämä huonon tai sopimattoman öljyn käyttämisestä tai myös osittain siitä että laiminlyödään silloin tällöin tarpeellinen öljyn poistaminen kampilaatikosta ja sen täyttäminen uudella, minkä, kuten kokemus osoittaa, tulee tapahtua aina noin 1000/1500 km:n ajon jälkeen. voitelu voidaan saavuttaa ainoastaan seuraamalla tätä sääntöä ja käyttämällä oikeaa öljyä, joka on sopivaa sekä että Lajiltaan, molemmat seikat ovat aivan yhtä tärkeät. Kun pakkauksessa on ELEKTROL-ERKKI on varmaa että Laatu on oikea.
Elektrol-Voitelutaulukosta nähdään heti mikä laji sopii parhaiten kulloinkin kyseessä olevaan moottoriin. ELEKTROL-VOITELUTAU- LUKKO on laadittu tarkoin seuraten moottorin valmistajien kokemuksia ja mikäli moottori on moitteettomassa kunnossa saavutetaan taulukon osoittamalla öljyllä tyydyttävä voitelu, mutta huomattakoon, ettei millään öljyllä saada käyntiä tyydyttäväksi, jos on olemassa joku mekaaninen virhe tai muu puutteellisuus. * ELEKTROL-AUTOÖLJYÄ on seutaavla lajeja. Light = L vastaa E edium Light =L öljy edium-edium = Ford malli A öljy = edium A = eavy BB Extra-eavy= E B = Gearlubricant C
Näistä lajeista on C Gearlubricant tarkoitettu käytettäväksi. voimanjakolaitteissa ja kardaneissa. Toisista lajeista on E Extra eavy paksujuoksuisinta ja L Light ohutjuoksuisinta. Suomen vaihteleviin ilmastollisiin olosuhteisiin katsoen on nämä lajit havaittu tar koituksen mukaisiksi. Vanhoissa ja Kuluneissa moottoreissa suositellaan käytettäväksi yleensä Paksujuoksuisempaa Öljyä kuin uusissa.
Suosittelutaulukko Jieiikilöautoille Tehdas oottori Adler (Standard) (6 25. 6 24 hv.) -.. Aga (6 20) Ajax Auburn (6 66) (8 sil,) Audi (kaikki mallit) Austin (12 hv.) Bean Benz (kaikki mallit) Berliet (10 & ii hv. 6 sil.) Bianchi (S 4 20) Brasier (9 & 12 hv.) Brennabor Buick Cadillac Chandler (Special Six) Chenard & Walcker (7 & 8 hv.) (10PFI) Chenard & Walcker (15000 sp. & 16 hv. 6 sil.) L L L L L L L L L L
Belleville Tehdas oottori S:ma... Chevrolet Chrysler (4 sil.) (Imperial 80) Citroen (5 hv.) (10 hv. B 14, B 15) muut (10 hv. mallit) Cleveland (malli 31) Daimler..... Cosmopolitan... Davis Delage (11 hv.) (17 hv.) (30 hv. 6 sil.) (12 &14 hv. 6 sil.) Delahaye (16 hv. 112 & 12 hv. 102) S:ma (10 hv. 107 & 12 hv. 92) S:ma... Delaunay - (12 15 hv.) S:ma (11... hv. S4) S:ma (17 hv. S 6)... Diana Dodge Brothers ( 4 sil. sarja 124 & L L L L L L L L L L L L
Tehdas oottori Dodge Brothers (4 sil.) (6 sil.) Dyrkopp(P 8 A, P 12)... (L 3/4) Durant Elcar (4 sil.)... > (8 sil.)... (mall. 6 65) Erskine Essex Falcon (6/30 & 6/22) (Saksa) Falcon-Knight Fiat (509 509 S )... (503 507 512)... (519) (501 505 510)... (520) Flint Ford (mall. A).. (mall.t).. Franklin... Graham-Paige.. Gray ansa-lloyd orch (8 sil.).. (10/50 hv.) udson L L L L L L L L L L L LL L L L
4 Tehdas oottori Taivi upmobile (6 sil.).. Isotta Fraschini (8 A)..., Jordan Jewet Kissel (mall. 6 55) (mall. 6 70, 8 65, 8 80) Lancia (Lambda)... (Di- & Tricappa).. La Salle Lincoln Locomobile (48 sarja)..... Lorraine-Dietrich (12 hv.) (15 hv.)... E armon (8 sil.)...... athis (10 hv. Y & 10 hv. G) (8 hv. & 11 hv.) axvvell... etallurgique (Auto-)... inerva (16 hv. sil.).. (12 hv. 6 sil.)... (20, 30 & 32 hv. 6 sil.) oon (6 50, 6 58)... L L L L L L L L L L L L L L L L
Tehdas oottori oon (6 60) N.A.G. (10/45, 30)... 10/40, 10/ (Presto, 10/50, 12/ 55 hv.) S:ma Proros, 12/60, 14/70 hv.) Nash N.S.U. (5/25 hv. & 6/30 hv. 6; sil.) S:ma... Oakland... Oldsmobile (F 28)... Opel (4 hv.)... (7 hv.) (10 hv.) (12 ja 15 hv.)...... Overland (4 sil., mall. 91 & 92) S:ma Packard Paige (8 sil.) (muut. mallit Peerless (mall. 69) (mall. 90) (mall. 70, 72) L L L L L L L L L L L L L L L L
Tehdas oottori Peerless... Peugeot (5 hv. & Quadrillette) (9, 10 & 11 hv.).. (12 hv. 6 sil.)... (12 & 18 hv.)... (22 hv. 6 sil.)... Phanomobil... Pierce Arrow (mall. 33, 81) t Pontiac. Presto Protos Renault (6 hv.) (8 hv. onasix) (15 hv. 6 sil.).. Reo Rickenbacker Rochet-Schneider (20 hv. 6 sil.) S:ma... Rolls Royce (Englanti).. (U.S.A.).. Rugby Selve... Singer Standard (14/28 hv.) hv. & 14 L L L L L L L L L L L L
Tehdas oottori Standard Star (14/40 hv.) (Engl.)... (20/50 hv. & 20/60 hv.)... (U.S.A.) Stearns Knight... Stoevver (F 6)... (S 8 & G 14).... Studebaker (2-pyöräjarrut) (4-pyöräjarrut). Stutz Unic Vauxhall (20/60 & 14/40 hv.) (30/98 hv.)...... Velic (mall. 77)... Volvo... Wanderer (8/40 hv.)..... Whippet... Willys Knight (4 sil.) (6 sil.)... Wolseley (8 sil.) *... E Wolverine... L L L L L L L L L L L L
Ouosittelntaulukko kuorma- ja linja- autoille.. oottori. Tehdas I Adler (kuorma, L 9)... (linja-auto L 9)... Arbenz Audi Benz-Gaggenau Bergman (3 % tonn.).. Berliet Brennabor Brockvvay (Cj, Cont. moot.) (T, T-18, T-21, T-24) (R & K) (S, CJ, R, KB RT, KB, KR, SK,CJI, (C).. (linja-auto,.)... (linja-auto J, (linja-auto JI, JI2&J).. Byssing Chevrolet E L L L L
I Tehdas oottori Daimler (Englanti) (Saksa) De Dion Bouton Delahaye Dixi Dodge Brothers Federal Knight. Fiat Fisher (eavy Duty 6 & 2 tonn.)... Ford (TT) (AA) ( Garford & 1 tonn.)...... (linja-auto)... G..C. (T 10, T 20)... (T 40, T 50)...... Graham Bros. (k-a) (linja-auto). Gray... ansa-lloyd (kuorma) (4 sil. linjaauto) orch (1 tonn.) International (S & SD).. paketti-auto). «(33/ 43> 63, E L E L L L L L - L L L L L
I Tehdas oottori 103, 74 C, 54 DR, 54 C, 74 DR) S:ma... S:ma (linja-auto 54 L - N:o i,n:o2) S:ma (linja-auto SL & 15 henk. S sarja) S:ma (linja-auto muut mallit) Kissel (m. 2 & 4 tonn.) (linja-auto)... Lancia (Pentaiota)... (Omicron) AN (kuorma-auto Dieselmoottorilla)... S:ma (kuorma-auto puukaasumoottorilla) annesmann-ulag (kuorma- & linja-auto A 3, E 3, US&JS) S:ma (muut kuorma-autot) S:ma (muut linja-autot).. ason Road King N.A.G N.A.G. (Presto i 3 tonn. Z) (linja-auto 20 ZO).. National N.S.U. L L L L L
Tehdas oottori Opel (2 tonn.) Peugeot (4 tonn.) Presto (1 % tonn., Z) (linja-auto ZO) (C 22/8 O hv.) Rainier (R 31= 29, % & 1 tonn.)... (R 27, 6 tonn.).. (25/ 3V2 tonn.) Renault... Reo (kuorma) (linja)... Republic (11 X, (50/ 19,20,25-6) 51/ 52, 60, 61, 62) (S-25W6,25-W6... (linja-auto)... Rochet-Schneider Scania Vabis (kuorma- & linja)... (palo-auto).. Selden (malli 20 ercules 0,948.) (Road aster, 46 B, 34 B, 47 47 B, 27 B, 37 B) L L L L L L L L L
Tehdas oottori Selden (24 B) (30 C, 33 B, 50 B, 53 B, 60, 70, 70 8,).. (74 B, 96, 20, Cont, 8R)... (linja-auto)... Stewart (7 X, 10 X) (9, 21 &21 X)... (linja-auto) Stoevver (I TL, 3 TL)... United (15, 16, 20 25 D, 40 D)... Vomag (kuorma, kaikki mallit) (linja-auto O 57) (muut linja-autot) White(is/ 15 A, 15 8)... (20 &20 Ä) (linja-auto, 50 B, 54) (muut linja-autot).. L L E L L L L L L
Suosittelutaulukko moottoripyörille Tehdas oottori Abingdon King Dick (2% hv.).. Ace AJ.S. (S.V.). (0..V.) Alba Alldays (350) (680) Allright (KL,A I i2sccm) B I 811 D 111 KG Ardie (500 & 750 ccm) (muut urheilumallit) B.S.A. (2-tahti) (3.49 Super O,. V. 6:4.93 0..V.)...... Cedos (2-tahti) (S. V. Blackburne & 300 ccm S.V.A.J.P.) (Bradshaw)... E E E E E j
Tehdas oottori Cleveland (2-tahti) (4-tahti) Coventry Eagle (Villiers).. S:ma (293 ccm, 300 ccm & 350 ccm S.V.J.A.P.) S:ma Diag (suljettu moottori).. (moottoripyörät)... D.K.W. (500 cm 3 )... Douglas (3% hv. & 600 TT... D-rad (R %) (RO/4) Ebe Eichler Evans (U.S.A.) Excelsior (Engl.) (250 cm 3, 0..V., Blackburne).. S:ma (Bradshavv) S:ma (0..V., J.A.P.)... S:ma (Villiers) S:ma... F.N Francis-Barnett (Villiers).. Gillet (3% hv.) (3% hv. Sport)... E E E E E E E E E E E E
Tehdas oottori Gillet (8 hv.) (500 cm 3 Standard & Supersport)... arley-davidson (A & B) (AA & BA).. (FD, JD, arras (1924) eilo enderson. E E E E E eros (4-tahti)... umber (0..V.) E... usqvarna (20)... (600 & 180).. (180 A) E Indian (Ace) (Scout 45) (Scout, G & 37).. (Standard) E (L. Sport) E (Prince)...... E Ivy (2-tahti) (2 % hv. 0..V.)... E... James(3 hv. O..V. & 3 hv. Twin) %... E
Tehdas oottori James (Villiers)... K.C Lewis (2-tahti) (0..V.) ars (Engl.) (B & S & Villiers) (Bradshaw) (Saksa) atchless () (muut O.. V. mallit)..... awi otorbeaane (175, 250 & 308, cc 2 str.).. (350 & 500 SV) otosacoche (0..V.).... New udson (0..V.)... (2-tahti)..... New Imperial, (350 cm 3 O..V.) (muut O..V. ma11it)... '. Norton (0..C.) E E E E E E E E
Tehdas oottori Norton N.S.U O.K. (2-tahti & 250 cm 3 O..V. Blackburne).. (350 cm 3. O..V. Blackburne & J.A.P.& 500 cm 3. Std. Sports J.A.P.) (Bradshaw)...... (Supreme) (0..V.)..... Orionette (3 & 3 % hv.)... Phantom P. &. (Panther, 600 &... TT 0..V.) (Panther muut mallit) (Panthette Std. & Sport) Puch (L & LS) (220, 175, Sport 175).. Radco (2-tahti) (500 cm 3 0..V.).. Raleigh (0..V.)... Royal Enfield (2-tahti)... (0..V.).. E E E E E E E E E
Tehdas oottori Royal Enfield (S.V.). Rover Rudge-Whitworth Sarolea Snob Sun (2-tahti) (350 cm/. O..V. J.A. P.)... Sunbeam (0..V.) (3% hv. 499 cm 3. St. & 41/4 hv.) Speed).. E E E Teco... Triumph (Engl.) (junior).. (0..V.)... (Saksa, Knirps).. (K 111,K IV,KV) (S 3% hv.) (T 4 hv. T 11, T III) Ultima Wanderer Wolf (250 cm 3 O.. V. Blackburne & Villiers) (350 cm 3. O..V. E E E «Blackburne) E... 11
Tehdas oottori Wolf. Victoria 350 ) Zetge Ziro Zyndapp E E L
Suosittelutaulukko traktoreille Tehdas oottori Ali Work E Avance Benz-Sendling (T:ppi S 7) (tyyppi BK Caterpillar Combine & arwester (mall. 30)... E OE) S:ma (mall. 32).. E Cletrac (mall K.) (mall. 100)... (mall. W, 20, 30)..... Daimler E.B. Fiat (mall. P. 100) (702 702 a).. (700) Fordson ansa-lloyd International June E E E (tiejyrä)... (tiehöylä)... Lauson (idwest moottori) E... Limo alcus E 13
1 oottori Tehdas 1 c Cormick Deering, (arwester Puimakone)... S:ma unktell OilPull E Pavesi (mall P 4) E Styx Suosittelutaulukko venemoottoreille. _, _ Tehdas oottori Andros E Archimedes Ares Buffalo (malli R & eavy Duty) E E... L Caille (aster 5 Speed Twin) (muut ulkolaitamallit & Bantam) (malli Aristocrat).. L L L
Tehdas oottori Ek 0... Evinrude Fennia Fiat Gray (4 30, -50, 6 72, -75, 8 100) (A-6 & Z-6) (O, I s,1 5, 2 lo, &2- tahti)... E... Johnson... Kelvin Kermath (1 20 hv.) (50, 70 & 100).. (9,85,125/150)... muut mallit)... E Kipinä... Levahn Lockwood (malli 41)...... Niagara (Dunkirk, sarja D). (Dunkirk muut mallit) (Chicago E Olympia... Penta (B 1 & B 2)... (uom. C4,C 6, & E 6 kovassa työssä).. L L L L L L L L 15
Tehdas oottori Pierce-Budd Sarinin moottori Scripps (F 6 Jr. Gold Cup, malli G 6 & 6) (malli F 4 &F6)..... Simplex Speedway (malli K)... (malli P) (malli, Z, N & ) )>.. Star Sterk (sydänlanka- tai tiputuskupeilla)... Sterling (Neptune)...... Universal (Flexifour)... (Super-Four, malli GLR) (Super-Four, muut mallit)... Urheilumoottori Sport mo- Tor Van Blerck Wickström. Wisconsin. Ö..F.... E L E E E L L L L L L L L
Se osa AUTON KUSTANNUKSISTA. JOKA ÄÄRÄÄ VAUNUNNE lan/ ÖLJY, 3 o/o / _fa * i_'ip_tfi KANNATTAAKO SIIS KÄYTTÄÄ TOISARVOISTA OOTTORIÖLJYÄ F. TILQANNIN KIRJAPAINO