MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3343 11 + 4321 02 SAARIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen, Jorma Paavola, Jouko Saarelainen ja Olavi Sandman 3343 09 3343 12 4321 03 TIILIKKA HIIRIKYLÄ 4321 06 KOPPELO Valtimo V 3343 08 3343 11 4321 02 MUSTOLANMÄKI SAARIMÄKI 4321 05 PAJUKOSKI Rautavaara 3343 07 3343 10 4321 01 RAUTAVAARA RASIMÄKI 4321 04 YÖTTÄJÄ Espoo 2001
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
SAARIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ 2 Sisällys KIVENNÄISMAAT...3 Yleistä...3 Kallioalueet...3 Moreenikerrostumat...4 Karkearakeiset kerrostumat...5 Hienorakeiset kerrostumat...5 Ylä-Keyritynjärven sedimentit...5 Tuulikerrostumat...7 ELOPERÄISET KERROSTUMAT...7 Turvekerrostumat...7 POHJAVESI...7 Pohjaveden esiintyminen...7 Pohjaveden laatu...8 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA...8 KIRJALLISUUTTA...8 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
KIVENNÄISMAAT (Esa Kukkonen) 3 Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 724 8,5 Mr Hiekkamoreeni 4 307 50,5 Hk/Mr 11 0,1 Ct/Mr 406 4,8 St/Mr 26 0,3 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 502 5,9 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 0,0 Ki Kivet 3 Hk Hiekka 30 0,4 Ct/Hk 33 0,4 St/Hk 5 0,1 Ht Karkea hieta 10 0,1 Ct/Ht 15 0,2 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 129 1,5 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 26 0,3 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hietavaltainen 8 0,1 Ct Saraturve 1 595 18,7 St Rahkaturve 650 7,6 Tu Turvetuotantoalue 53 0,6 Maa-aluetta 8 533 100,0 Vettä 415 Kartta-alueen pinta-ala 8 948 Yleistä Muinaisen mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin sekä kallioperään suuntauksen, joka karttakuvassa näkyy noin 325-335 suuntauksena (Kuva 1). Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 275-340. Sulavan mannerjäätikön reuna peräytyi alueelta noin 11 000 vuotta sitten. Koko karttaalue on supra-akvaattista eli vedenkoskematonta aluetta, jonne mikään muinaisista Itämeren vaiheista ei ole ulottunut. Kartta-alueen korkein kohta on Riomäellä yli 280 m mpy. Kartta-alueen alavimmat alueet ovat lounaiskulmauksessa vain noin 160 m mpy. Vaikka laaksojen ja mäkien korkeuserot ovat useita kymmeniä metrejä, ei jyrkänteitä juuri esiinny. Kallioalueet (Jorma Paavola) Kartta-alueen kallioperä on valtaosaltaan arkeeista, n. 2700 miljoonaa vuotta vanhaa migmatiittista gneissiä, jonka rakenne on muuttunut eli deformoitunut vielä proterotsooisena aikanakin (n. 1900-1800 miljoonaa vuotta sitten). Graniittiutuminen ja graniittiset - pegmatiittigraniittiset juonet ovat yleisiä. Paikoin, kuten Pumpulikirkon - Konttimäen alueella, arkeeinen kallioperä on kiillegneissivaltaista.
4 Kuva 1. Korkokuva Saarimäen kartta-alueelta. Tummat alueet ovat korkeimpia ja vaaleat alavimpia alueita. Arkeeisessa pohjagneississä on väliinpuristuneena pohjagneissiä nuorempia liuskeita. Liuske on enimmäkseen kvartsiittia, jota on laaja-alaisimmin Ukonmäen alueella, missä se hyvin kulutusta kestäneenä erottuu topografiassa kohoumana. Kiilleliusketta esiintyy kapeana vyöhykkeenä kartta-alueen kaakkoisosassa, Härkölahden ja Mätäslammen välillä. Amfiboliitit ovat yleisiä koko kartta-alueella. Monet niistä erottuvat aeromagneettisilla geofysiikan kartoilla. Ainakin osa niistä on deformoituneita diabaasijuonia. Kallioperän liuskeisuudet ovat likimain pohjois-eteläsuuntaisia ja niiden kaateet pystyhköjä. Luode-kaakkosuuntaiset siirrosruhjeet näkyvät topografiassa, geofysiikan kartoilla ja kivilajien vaihteluna. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Se on jäätikön kallioperästä irrottamaa ja sekoittamaa maa-ainesta, jota jäätikkö kuljetti mukanaan. Jäätikön alla moreeni kerrostui tiiviiksi pohjamoreeniksi. Jäätikön sisällä ja päällä kulkeutunut moreeniaines kerrostui jään sulaessa löyhäksi pintamoreeniksi pohjamoreenin päälle. Pohjamoreeni peittää kallioperää ohuena muutaman metrin paksuisena kerroksena. Monin paikoin - erityisesti kartta-alueen länsireunassa - pohjamoreeni on kerrostunut mannerjäätikön alla pitkänomaisiksi selänteiksi eli drumliineiksi, joissa moreenikerrostuman paksuus suurimmillaan voi olla yli 10 metriä. Esimerkiksi kartalle merkityssä vasaraseismisessä havaintopisteessä Kammosenniemellä on 13 m moreenia. Muita tyypillisiä drumliiniselänteitä ovat mm Paskokangas ja Partasenkangas. Mannerjäätikön sisältämästä ja eteensä kasaamasta moreeniaineksesta on syntynyt pohjamoreenia peittävää pintamoreenia. Pintamoreenimuodostumia eli kumpumoreeneita, joita on pinta-alallisesti vähän, esiintyy muun muassa Palopuron ja Yrttilampien välisessä maastossa. Pintamoreenikerrostuman paksuus näissä moreenimuodostumissa on useita metrejä. Esimerkiksi kartalle merkityssä vasaraseismisessä havaintopisteessä se oli yli 15 m. Pintamoreenimuodostumille on ominaista, että ne yleensä sisältävät vähemmän savi- ja hiesuainesta kuin pohjamoreenimuodostumat. Kuvassa 1 on esitetty muutamien alueelle tyypillisten moreenien rakeisuuskäyriä.
5 Kuva 2. Esimerkkejä alueen moreenien rakeisuuskäyristä. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli sulamisvesien tunneleita, joissa jäätikön irrottama aines peseytyi, lajittui ja kerrostui sora- ja hiekkaharjuiksi Ylä-Keyrityn ympäristöön, Kalmansaarelle, Pitkälahdenniemeen ja Keyritynniemeen. Konttimäen eteläpuolella sulamisvesivirta ei kerrostanut kuljettamaansa hiekkaa ja soraa, vaan jätti jäljelle maastossa vielä nykyisinkin näkyvän kulutusuoman. Myös kartta-alueen länsireunassa sulavan mannerjäätikön alla virtasi pohjoisesta etelään vuolas virta. Jäätikön alaisessa tunnelissa vesi virtasi paineen alaisena, josta syystä se on pystynyt ylittämään kohtaamiaan esteitä. Suunnilleen Pääkönpuron, Palopuron ja Akkopuron linjaa myötäillyt virta kulutti ylittämiinsä moreeniselänteisiin jyrkkärinteisiä kanjoneita. Kuluttamansa aineksen virta kerrosti hiekkakerrostumiksi moreeniselänteiden välisiin laaksoihin. Nämä hiekkakerrostumat ovat kuitenkin kaikkialla jääneet myöhemmin syntyneiden turvekerrostumien alle. Geologian tutkimuskeskuksen sora- ja hiekkavarojen arviointitutkimusten mukaan kartta-alueen harjujen kokonaismassamäärä on 3,8 milj. m 3, josta on arvioitu hiekkavaltaista ainesta olevan 2,0 milj. m 3, soravaltaista 1,5 milj. m 3 ja karkearakeista murskauskelpoista ainesta 0,3 milj. m 3. Hienorakeiset kerrostumat Koko kartta-alue on supra-akvaattista, jonne mikään muinaisista Itämeren vaiheista ei ole ulottunut. Tästä johtuu, että alueella ei esiinny syvään veteen kerrostunutta savea ja hiesua eikä myöskään mataliin rantavesiin kerrostunutta hiekkaista rantakerrostumaa. Ylä-Keyritynjärven sedimentit (Olavi Sandman, Etelä-Savon ympäristökeskus ja Jouko Saarelainen, GTK) Ylä-Keyritynjärven valuma-alueella on 1930-luvulta lähtien tehty laajoja metsätalouteen liittyviä töitä. Erityisesti 1970- ja -80-luvuilla metsän kasvua on pyritty parantamaan metsäojituksin ja -lannoituksin myös järven lähialueilla. Tällä hetkellä järven valuma-alueesta on ojitettu lähes 50 %. Tämän seurauksena ojien ja jokien järveen kuljettaman aineksen määrä on kasvanut. Järven syvänteeseen on kerrostunut jääkauden jälkeen noin 1,5 m liejua. Liejun keskimääräinen kerrostumisnopeus on ollut vajaa 0,2 mm/vuosi. Kerrostuman ylin hyvin vesipitoinen ja löyhä viiden senttimetrin kerros vastaa viimeistä 20 vuotta, joten siinä kerrostumis-
6 Kuva 3. Kaikuluotausprofiili Ylä-Keyrityn pohjasta, pohjoisrannalta Kalmasaaren itäpuolelle. nopeus on 2,8 mm/v. Tässä kerroksessa on havaittavissa fossiilisen piilevälajiston selkeä, järven rehevöitymistä heijastava muutos. Pääosin 1980-luvulla tehtyjen havaintojen perusteella järven vesi on humuspitoista (väriluku vastaa valtakunnallista keskiarvoa n. 100 mg Pt/l), lievästi hapanta (ph 5,9) ja sähkönjohtavuudeltaan alhaista (n. 2,0 ms/m). Kokonaisfosforin pitoisuudet ovat olleet melko korkeita ja vaihtelevat laajasti: 17-34 mg/l. Veden typpipitoisuudet ovat vastaavasti vaihdelleet 270-620 mg/l. Oheisissa kuvissa 2 ja 3 on esitetty kaikuluotausprofiili ja häiriintymätön kerrostumanäyte Ylä-Keyrityn pohjasta. Kaikuluotauslinja on Metsäkartanon länsipuolisesta lahdesta kohti Keyritynjoen suuta ja kerrostumanäytesarjassa on kuvattuna kerrossarja pohjahiedasta nuorimpaan järviliejuun. Syvyys m 0 Hum us % 10 20 30 40 Kerrostuman kuvaus Lähes mustaa homogeenista, runsaasti humusta sisältävää liejua. Lähes mustaa homogeenista liejua. 1 Yläosassa heikko kerroksellinen rakenne. Alaosassa selvä hiedan ja liejun kerroksellisuus. Hietaa. 2 1 2 3 Kuva 4. Sedimentit Ylä-Keyrityn pohjasta. 1. Liejua, 2. Kerroksellista liejua ja 3. Hietaa.
Tuulikerrostumat Pitkälahdenniemessä esiintyy harjun laella ohut kerros tuulen kerrostamaa hietaa ja hienoa hiekkaa. Tuulikerrostuma on syntynyt siinä vaiheessa, kun mannerjäätikkö oli juuri peräytynyt alueelta. Maanpinta oli vielä ilman suojaavaa kasvillisuutta ja näin ollen alttiina tuulen toiminnalle. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jouko Saarelainen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90% ja tuhkapitoisuus pieni. Karttalehtialueen maa-alasta on yli metrin syvyisiä turvekerrostumia 2 245 ha. Näistä on ravinteisia soita (Ct) 1 595 ha ja vähäravinteisia (St) 650 ha. Alle metrin syvyisiä ravinteisia soita on 454 ha ja vähäravinteisia 31 ha. Suoyhdistymätyypiltään alueen suot kuuluvat Pohjanmaan aapasoihin, lähinnä niiden alaryhmittymien Järvi-Suomen aapasoiden ja Pohjois-Karjalan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeelle. Kartta-alueen yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme. Muita yleisiä suotyyppejä ovat tupasvillarämeen muuttuma ja lyhytkortinen neva. Rämetyypit ovat neva- ja korpityyppejä yleisempiä. Alueen suot ovat kuitenkin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ojitettuja. Ojituksen ja lannoituksen takia suotyypit ovat eriasteisina muuttumina ja esim. puuston kasvu on voimakkaampaa kuin luonnontilaisilla soilla. Soistuminen alueella on alkanut alueen vapauduttua mannerjäätiköstä. Suot ovat kehittyneet joko kosteiden laaksoalueiden soistumina tai pienten järvien ja lampien umpeenkasvuna. Tällaisia umpeenkasvavia lampia on edelleenkin esim. Maamonsuolla ja Kuikkasuolla. Nykyisin alueen soiden keskisyvyys on alle kaksi metriä, mutta paksuturpeisimmat suot ovat lähes viisimetrisiä. Turvekerrostumien yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, sararahkaturve, saraturve ja rahkaturve. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettäläpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Kartta-alueen parhainta pohjaveden muodostumis- ja varastoitumisaluetta on Pumpulikirkolta Ylä-Keyritynjärvelle tuleva ja tästä kaakkoon jatkuva harjujakso. Lyhytaikaisissa koepumppauksissa on Kalmansaaren pohjavedenottamosta pumpattu yli 400 m3/vrk. Harjusaaressa olevasta vedenottamosta olisi saatavissa tätä suurempiakin vesimääriä. Suuria vesimääriä pumpattaessa harjun pohjavesi alkaa kuitenkin korvautua järven puolelta suotautuvalla vedellä. Ylä-Keyrityn vesi on hyväksi käyttövedeksi liian hapanta ja hyvin humuspitoista. Myös harjun molemmilla puolilla esiintyvissä moreenimuodostumissa, kartta-alueen länsireunalla esiintyvissä paksuissa drumliinimuodostumissa sekä korkeimpien kalliomäkien rinteiden moreenikerrostumissa syntyy pohjavettä. Drumliinien alarinteiltä purkautuva pohjavesi on synnyttänyt rinnesoita - näin esimerkiksi Maamonsuon pohjoisosassa. Suurimmassa osassa aluetta moreenikuviot ovat pieniä. Tällaisella alueella olosuhteet hyvälaatuisen ja runsaan pohjaveden muodostumiselle ovat huonot. 7
Pohjaveden laatu Alueelta on tutkittu kahden lähteen ja yhden pohjavedenottamon vesinäytteet. Lähdenäytteet ovat alueen eteläosasta toinen Saarimäestä ja toinen Kettulanmäeltä. Ottamonäyte on Ylä-Keyrityn Kalmansaaresta. Näytteet täyttävät happamuutta (ph) lukuun ottamatta hyvälle käyttövedelle asetetut vaatimukset. Kaikissa näytteissä ph-arvo on liian alhainen. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Kartta-alueen pohjoisreunassa on Pumpulikirkon hiidenkirnu. Kallioiden välisessä laaksossa muinoin virrannut vuolas virta on pyörittänyt kallionkolossa kiviä ja tällä tavoin porannut kallioon useita metrejä syvän sileäseinäisen onkalon eli hiidenkirnun. Kartta-alueen länsiosassa on pitkiä luode - kaakko suuntaisia drumliiniselänteitä, joita mannerjäätikkö on kasannut alleen. Maamonsuon länsipuolella olevan drumliinin katkaisee jyrkkärinteinen kanjoni, jonka mannerjäätikön alla muinoin virrannut virta on kuluttanut. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Korsman, K. ym. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1000000. Geologian tutkimuskeskus. Saarnisto, M. (2000) The Last glacial maximum and the deglasiation of the Scandinavian Ice Sheet. Lundqua Report 37, 26 31. 8
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm