TOIMINTAKERTOMUS 2017 Hallinto Yleiset kokoukset 6.4. Kevätkokous Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Paikalla oli 31 jäsentä. Timo Telkola ja Markku Varjonen valittiin uudelleen vaaleja valmistelevan työryhmän jäseniksi vuosiksi 2017-2018. 16.11. Syyskokous Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja valittiin erovuorossa ollut varakommodori Juhani Soini uudelleen kolmivuotiskaudelle 2018-2020. Paikalla oli 25 jäsentä. Hallinto Samuli Salanterä (kommodori), Juhani Soini (varakommodori), Juha-Matti Liukkonen (varakommodori), Reijo Suomi, Marjut Putkinen, Kari Salonen, Seppo Merimaa Hallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa. Seuran operatiivisista asioista vastasi toiminnanjohtaja apunaan toimistosihteeri, Kaiken kaikkiaan palkkaa maksettiin vuoden aikana 24 henkilölle mukaan lukien satamamestari, vierassataman kesätyöntekijät, ohjaajat ja valmentajat. Tilintarkastajat Varsinaiset Mika Suoranta, KHT Varalla Ilkka Yli-Räisänen, KHT Jari Viljanen, KHT Harry Siren
Vaaleja valmisteleva työryhmä Markku Alhopuro, Timo Telkola, Ville Valtonen ja Markku Varjonen. Työryhmä on pitänyt yhden kokouksen. Toimikunnat, jaostot, ohjaajat ja valmentajat Veneilyturvallisuustoimikunta Sami Tainio (pj), Markku Alhopuro, Risto Aronpuro, Tiina Heikkilä, Olli Hirvimäki, Lasse Hurme, Pekka Kantola, Toomas Kasemets, Paavo Koivisto, Pekka Koivisto, Juhani Laaksonen, Kari Laaksonen, Heikki Leino, Jouni Mustalahti, Riku Mäntymäki, Christer Nyholm, Lasse Pentti, Kari Pohjonen, Katja Rytkönen, Samuli Salanterä, Kari Salonen, Tommi Servanto, Maarit Suomi, Jaakko Tolonen, Arto Talvio, Hannu Wainio Satamatoimikunta Sami Tainio, Heikki Bang, Jari Granqvist, Rami Sjöroos, Reijo Suomi, Sami Tainio, Erkki Johansson Vammaispurjehdusjaosto Johanna Roivanen, Mari Harkke, Heikki Ajanko, Markus Norelma, Sirpa Helander Kilpailutoimihenkilöt Mikael Maksimow (pj), Arto Kiiski (IJ, KT), Juhani Soini (IJ, KE, KP), Jukka Haaslahti (KJ), Juha Harjula (KT), Kia Kokkonen (AT, KJ), Pauli Kokkonen (AT, KJ), Sauli Jankari (KP), Vesa Laakso (KJ), Anssi Laaksonen (KP), Kjell Lax (KJ), Paul Pakarinen (KP), Juhani Saarelainen (KP), Pekka Kataja (KJ), Aimo Mäkinen (KJ), Karoliina Rytkönen (KJ), Katja Rytkönen (KJ), Samuli Salanterä (KP), Santeri Salanterä (KP), Markku Varjonen (KJ) Veneilyjaosto Marjut Putkinen (pj), Tiina Heikkilä, Outi Hyytinen, Veijo Jormalainen, Pertti Koskinen, Juha Nurmi, Kai Lindström, Jukka Sainio, Rami Sjöroos, Jaana Sjöroos Saari-isännät ja emännät Juha-Matti Liukkonen (pj), Seija Liukkonen, Ralf Hoefft, Riikka Hoefft, Leif Kronberg, Päivi Ovaskainen, Mikael Maksimow, Anu Maksimow, Pekka Koivisto, Päivi Koivisto, Pasi Virtanen, Mia Lindström, Kimmo Kostia, Kirsi Kostia, Juha Impilä, Kaisa Impilä, Timo Ahlroos, Päivi Tauriala-Ahlroos Purjehduskouluttajat Reijo Suomi (pj), Samuli Salanterä, Ville Valtonen, Antti Kokkala, Veijo Pönni, Maarit Suomi, Sonja Voipio, Jouni Salminen, Arto Hihnala, Veijo Eronen, Pekka Kataja, Matti Yli-Paunu, Anssi Laaksonen, Sauli Jankari, Kaapo Seppälä Juniorijaosto Vesa Laakso (pj), Maija Pirvola, Juhani Soini, Petri Holmberg, Matti Harmovaara, Aki Ruohonen, Sauli Saarinen, Petter Vane-Tempest, Ilmari Peltonen, Venla Soini, Merja Mäenpää, Seppo Rantala 2
Jäsenistö ja venerekisteri Jäsenistö 31.12.2017 Veneitä rekisterissä 31.12.2017 Kunniajäseniä 6 Köliveneitä 453 Kutsuttuja jäseniä 23 Kevyt- ja junioriveneitä 56 Vakinaisia jäseniä 467 Purjeveneitä yhteensä 509 Vuosijäseniä 893 Moottoriveneitä 114 Senioreita yht. 1389 Kaikki yhteensä 623 Nuorisojäseniä 97 Junioreita 82 Jäsenistö yhteensä 1568 Matkaveneily Veneilyjaosto järjesti vuoden aikana seuran yhteisiä tapahtumia, koulutuksia, yhteispurjehduksia sekä juhlia. Tapahtumia on vuoden aikana järjestetty erilaisille purjehtijoille ajatellen mm. lapsiperheitä ja matkapurjehtijoita. Jaosto teki kiinteää yhteistyötä koulutustoiminnan sekä saari-isäntien ja -emäntien kanssa. Jaoston järjestämät tapahtumat: - Tukholman saariston paratiisisaaret -teemailta 9.2. - Rantatapahtuma Ruissalossa 18.5. - Uusien jäsenten perehdytystilaisuus 18.5. - Juhannusjuhla Katanpäässä 23.6. - Mälaren eskaaderi 4. - 14.7. Lähtö: Maarianhamina, päätös: Nynäshamn - Kesäjuhlat, Pyytinkari 5.8. 3
- Lasten ja nuorten purjehdustapahtuma, Pyytinkari 19.8. - Trubaduurien yö, Svinö 2.9. - Omatoimiset rapujuhlat, Pyytinkari 9.9. Saaritukikohdat Saaritukikohdissa toteutettiin polttopuu- sekä huolto- ja kunnossapitotöiden lisäksi seuraavat hankkeet: Pyytinkari Tukikohtaan asennettiin uudet uimaportaat sekä keskityttiin aiemmin aloitettujen projektien viimeistelytöiden loppuun saattamiseen. Uudistetun itälaiturin yhteyteen suunnitellun grillipaikan rakentaminen lykkääntyi. Svinö Tukikohdassa suoritettiin poijutarkastus ja etelälaiturin yhteyteen lisättiin yksi poiju. Lisäksi tukikohdassa uusittiin yksi puucee. Marholmsören Grillipaikalle johtavat portaat uusittiin ja niiden jatkeeksi tehtiin uusi kulkusilta. Saaritukikohdissa järjestettiin talkoot seuraavina ajankohtina: Pyytinkari 20.5. ja 9.9. Svinö 6.5. ja 2.9. Marholmsören 10.6. 4
Käynnit saaritukikohdissa ja niiden saunoissa käyntikirjojen mukaan: veneet saunakäynnit Pyytinkari 639 366 Svinö 542 340 Marholmsören 123 115 Yhteensä venekäyntejä 1304 821 Koulutus Seuran purjehduskoulu on Suomen Purjehdus ja Veneilyn auktorisoima. Yhteensä purjehduskoulussa on kaksi liittokouluttajaa, kaksi avomeriopettajaa, neljä purjehduksenopettajaa, kaksi purjehduksenohjaajaa ja neljä purjehduksenohjaajaa. Purjehtijakursseja järjestettiin vuonna 2017 kaksi. Kevään kurssilla oli 11.5. 6.6. ja sillä oli 14 oppilasta. Syksyn kurssi pidettiin 21. 31.8., oppilaita kurssilla oli 15. TSYKin merilinjan opiskelijoille järjestettiin jälleen oma purjehduksen peruskurssi. Oppilaita kurssilla oli yhteensä 22. Päällikkökurssi järjestettiin keväällä ja sillä oli viisi osallistujaa. Kurssilla oli myös mahdollisuus antaa näyttö purjehdustaidosta kansainvälisen huviveneen kuljettajan todistusta varten. Kurssien lisäksi järjestettiin erillisiä purjehdukseen tutustumisia ja tyky-purjehduksia yrityksille sekä purjehduspäivät mm. lääketieteen opiskelijoille. Teemailtasarja Koulutustoimikunnan järjestämä Veneily ja Saaristo teemailtasarja järjestettiin Purjehduskeskuksessa maaliskuussa seuraavin aihein: 2.3. Rikin säätö ja trimmaus, 7/8 ja 9/10 takilan erot, Timo Telkola 7.3. Viron arkkitehtuuri, Reijo Suomi 16.3. Suomesta Karibialle ja takaisin - purjehdusta valtamerillä, s/y Dyssel, Arimo Leppä 5
Junioritoiminta Turun Pursiseura on Valon Sinettiseura. Toimintaa ohjaa junioriohjelma, jonka tavoitteena on kehittää seuran junioritoiminnan laatua ja selkeyttää eri toimijoiden rooleja ja vastuita. Seura auditointiin Sinettiseuratoiminnan osalta marraskuussa 2017. Turun Pursiseuran juniorien purjehduskoulun kurssit pidettiin kesä- ja elokuussa. Oppilaina kursseilla oli yhteensä 91 tyttöä ja poikaa. Optimistipurjehtijat harjoittelivat kaudella kolmessa eri tasoryhmässä: optiharrastajissa (22 purjehtijaa) ja optihaastajissa (21 purjehtijaa). Sekä optihaastajat että optiharrastajat oli jaettu vielä kahteen tasoryhmään. Optihaastajissa osa purjehtijoista siirtyi kilpailemaan ranking-kilpailuihin. Seuran Zoom-tiimissä oli kaudella 2017 11 purjehtijaa ja E-jollatiimissä viisi purjehtijaa. E-jollatiimin purjehtijat osallistuivat vesikauden ulkopuolella Turun Seudun Urheiluakatemian tarjoamaan lajivalmennukseen. Lajivalmentajana TSUA:ssa oli Petter Vane-Tempest. Juniorikiertopalkinnot Risto Järvisen keskiviikkomalja E-jollat keskiviikkokilpailujen paras Turun Kristallin keskiviikkomalja II Optimistijollat keskiviikkokilpailujen paras Zoom-malja, keskiviikkokilpailujen paras Junioripurjehtijan Taistelijanmalja Aleksi-Elias Ruohonen Ida Björkqvist Matias Rantala Artturi Joutsamo 6
Piriste 13-lautanen Kari Lahtisen Optimistihaarikka Otsiria-pokaali Tulevaisuuden Toivon Tuoppi Vuoden optipoika Minna Aallon pokaali parhaiten menestyneelle tytölle Vuoden Zoom-purjehtija Vuoden juniorisuoritus Vuoden valmentaja Lentävä Pursiseuralainen Jesse Fahlbom Felix Maksimow Martin Edelman Kalle Pirilä Santeri Holmberg Martta Soini Simon Laurén Martta Soini Petter Vane-Tempest Petter Vane-Tempest Kilpapurjehdus Seura järjesti kaudella 2017 seuraavat kilpailut: Ursuit Jääkarhu Cup, Vappukilpailu, Kihti TwoStar, Pyytinkarin purjehdus, Turun Hopea sekä Purjebäg- ja Logitech Cupit. Lisäksi järjestettiin elokuussa yhteistyössä alueen muiden seurojen kanssa Airisto Regatta, jossa oli mukana 7
seuraavat luokat: Optimisti, Optimisti kadetti, Finn, Laser Radial, Laser Standard, Star, Vikla, 505. Regatassa oli yhteensä 182 osallistujaa. Parhaasta menestyksestä vuonna 2017 vastasi Martta Soini, joka voitti Europe-luokassa EM-kultaa ja PMhopeaa. Hänet palkittiin lajinsa parhaana Varsinais-Suomen Urheilugaalassa. Paavo Nurmi keskuksen kannustuspalkinnon esimerkillinen nuori urheilija myönnettiin Aleksi-Elias Ruohoselle. Niko Salomaa jatkoi purjehdusuraansa maajoukkuepurjehtijana 2.4 mr luokassa. Venekalusto 31.12.2017 606-veneitä Laser-jolla Standard, Radial ja 4.7. varustein Optimistijollia Zoom-jollia 49er Arimar Rib Tornado Rib Valiant Narwal-kumivene Kirri 21 5 kpl 2 kpl 10 kpl 3 kpl 1 kpl 1 kpl 2 kpl 1 kpl 1 kpl 1 kpl Huomionosoitukset ja palkinnot Kiertopalkinnot Yleiset Ansiopokaali Filistiinan haarikka Outi Hyytinen perhe Kuusinen Kilpapurjehduksesta Avoimet Pyytinkarin kilpailut Alfadatan pokaali Miss-X Janne Lehto, TPS LYS-kannu Miss-X Janne Lehto, TPS Niinirannan malja Mizar Veli-Pekka Mäki TTPS Lundenin lenkki Exquisite Anssi Arimaa, TPS TOP-ENAVA vinssit: LYS 1 Exquisite Anssi Arimaa, TPS LYS 2 Mizar Veli-Pekka Mäki, TTPS LYS 3 Miss-X Janne Lehto, TPS Kokkiparan kattila Bellona Ari Simola, NPS Auran Kultaseppä Oy:n kunniapalkinto Miss-X Janne Lehto, TPS Turun Hopean LYS-malja Peridine Thomas Hacklin, ASS Kihti Two Star dat wor et Esa Mach, ASS 8
Purjebägit Cup LYS 1 dat wor et Esa Mach, ASS LYS 2 Merith Teppo Järä, TPS Vuoden kilpailujärjestäjä Vuoden tuomari Juhani Saarelainen Susanne Kuusansalo Matkaveneilystä TPS:n veneilijän malja TPS:n talkoomalja Eero Heino ja Kai Lindström Olavi Ontronen Ansiomerkit Suomen Purjehdus ja Veneilyn pronssinen ansiomerkki: Juhani Laaksonen, Lasse Pentti, Ilmari Mäkilä I luokka Seija Liukkonen, Varjonen Markku, Harjula Juha, Salanterä Santeri II luokka Risto Aronpuro, Markku Alhopuro, Vesa Laakso, Jukka Haaslahti, Pekka Kataja, Kari Salonen, Kai Lindström III luokka Antti Kokkala, Matti Yli-Paunu, Kirsi Kostia, Kimmo Kostia, Riku Mäntymäki, Sauli Rajaniemi, Karoliina Rytkönen Edustukset ja verkostoituminen Suomen Purjehdus ja Veneily ry Liittohallituksen puheenjohtaja Kilpailusääntölautakunnan jäsen Koulutustoiminto Valmennus- ja huippukilpapurjehdustoimikunta Liittohallituksen jäsen, Viestintä- ja markkinointitoimikunta, pj Aluejohtaja Turun alue Samuli Salanterä Juhani Soini Reijo Suomi Ville Valtonen Katja Rytkönen Ruissaloyhdistys Seuralla ei ollut nimettyä edustajaa yhdistyksen johtokunnassa. Turun Seudun Urheiluakatemia, johtoryhmän jäsen Juhani Soini International Zoom8 Class Association - member of technical committee Juhani Soini MR-liitto hallituksen jäsen Turun kaupunki, seuraparlamentti Juhani Soini Katja Rytkönen 9
Kotisatama Seuran kotisatama on Roope-satama eli venesatama, joka on hyväksytty mukaan suomalaisille venesatamille suunniteltuun ympäristöohjelmaan. Satamaan tehtiin vuonna 2017 myös ympäristötarkastus Turun kaupungin ympäristötoimiston toimesta. Tarkastuksessa ei löytynyt huomautettavaa. Sataman kaikki laituri- ja telakointipaikat olivat varattuja kaudella 2017. Kotisataman kannalta merkittävintä oli maalaiturin kunnostuksen aloittaminen joulukuussa 2017. Maalaituria tullaan kunnostamaan 60 metriä laiturialtaiden rannanpuoleisista päädyistä mitattuna. Urakoitsijana toimii Rannikon Merityö Oy. Urakkasopimuksen mukaan työn tulee olla valmis 1.5.2018 mennessä. Ravintolatoimintaa hoiti edelleen Chef Jani s Catering. Jäsentiedotus Seuran jäsenlehti Maininki ilmestyi kaksi kertaa vuonna 2017. Lisäksi julkaistiin seuran tapahtumista tiedottava TPS-kalenteri. Seuran tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista tiedotettiin aktiivisesti seuran kotisivujen sekä seuran omien Facebook-sivujen kautta. TPS oli yhdessä SPV:n kanssa mukana Koululiikuntaliiton järjestämässä Vesisankarit tapahtumassa sekä Sailing Team Finlandin, Frejan ja Hope ry:n yhteisessä hyväntekeväisyystapahtumassa, jossa vähävaraiset perheet pääsivät tutustumaan purjehdukseen. 10
Talous Seuran talous oli vakaalla pohjalla huolimatta siitä, että jäsenmäärä ja seuraan rekisteröityjen veneiden määrä laskivat hieman vuonna 2017. Sekä laituri- että telakointipaikkojen käyttöaste oli edelleen maksimitasolla. Maalaiturin kunnostamista varten jäsenkokous hyväksyi 300 000 euron suuruisen lainarahoituksen. Maksut Jäsenmaksut Vuosijäsenet 90,- 19-25 v 35,- Juniorit 20,- Liittymismaksut Seniorit 600,- 19-25 v 150,- Juniorit 20,- Venemaksu Köli- ja moottorivene 77,- Kevytvene 26,- Optimistijolla 16,- Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 osoittaa ylijäämää 5 175,85 euroa. Turussa helmikuussa 2018 Turun Pursiseura ry Hallitus 11