Varsinais-Suomen JÄSENKIRJE 2/2018 Aivovammayhdistys ry Syyskuu Tässä on jäsenkirje syksyn 2018 toiminnasta. Aivoitus-lehden yhdistyspalstalta löydät täydentävää tietoa tarvittaessa jäsenkirjeiden ilmestymisen välissä. Jäsenkirjeen löydät aina myös verkkosivuiltamme ja jäsenilloissa kiertävästä keltaisesta kansiosta. Varsinais-Suomen Aivovammayhdistys ry Puheenjohtajan tervehdys! Erinomaista syksyn alkua teille kaikille! Jo melkein mennyt kesä oli ainakin sään puolesta varsin erikoinen. Toivottavasti kaikki selviytyivät helteestä terveinä, vaikkei nyt sitä niin paljoa olisi ehkä halunnutkaan, aina on hyvä kuitenkin muistaa räntäsade ja miltä se tuntuu. Itse olen tuon räntäsateen muistanut ja melkein jopa toivonut kesän aikana. Mutta sitä annetaan, mitä taivaalta tulee. Aloitamme syksyn toiminnan 4.9 klo 16.30 Hyvinvointikerholla, jonka aiheena ovat tarttuvat taudit ja niiltä suojautuminen. Iltaa jatkaa jäsenilta klo 18.00 ja siinä aiheena on syksyn toiminta ja vähän vilautetaan jo kevättäkin. Kannattaa tulla kuulolle. Kokouspaikkana on tietenkin Happy House, Ursininkatu 11, Turku Syyskuu on varsin vilkas kuukausi yhdistyksessämme; ensinnä haluan mainita Ulkoliikuntaillasta torstaina 13.9, joka on tarkoitettu kaikille. Kokoontumispaikka on Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan portti ja aika on klo 17.30. Liikuntaryhmän vetäjä Annemari Pättiniemi suunnittelee ja ohjaa tuon illan, liikuntaryhmäläiset ovat mukana, samoin minä ja toivon mukaan koko hallitus. Tule mukaan sinäkin, joka et ole mukana liikuntaryhmissä, ilta voi tuoda sinulle aivan uusia näkemyksiä ja harrastemuotoja. Lisää aiheesta saatte tietoa jäsenillassa 4.9. Toinen tärkeä asia on tarkoitettu Uuteenkaupunkiin, yhdistyksemme sihteeri ja minä olemme päättäneet mennä keskiviikkona 12.9 tapaamaan ukilaisia ja keskustelemaan ryhmän tulevaisuudesta. Siellähän on ollut melko hiljaista jo pidemmän aikaan. Tulkaa siis ukilaiset keskustelemaan, yhdessä saamme varmasti jotain aikaiseksi! Paikka on Sakunkulman päiväkeskus osoitteessa Zachariasseninkatu 1 ja aika on klo 14.00. Lämpimästi tervetuloa! Kolmas tärkeä asia on osoitettu läheisille; olemme anoneet ja saaneet rahaa Läheisten Virkistyspäivää varten, joka on lauantaina 29.9. Hallituksemme varapuheenjohtaja Tarja Kiviranta on päivän ohjelman suunnitellut, häneltä saatte lisätietoja sähköpostitse tarjas.kiviranta(at)gmail.com. Tule mukaan sinäkin läheinen, joka et ole vielä ollut toiminnassamme mukana, päivä on tarkoitettu nimenomaan virkistykseksi ja vertaistueksi. Sivu 1
Yhdistyksemme voi hyvin, toimintaa on ja uusia jäseniäkin on tulossa kaiken aikaa. Toivotan kaikki tervetulleiksi mukaan. Älä jää kotiin! Parasta terapiaa on vertaiskeskustelut ja yhdistyksen yhteishenki. PS. minuun voi ottaa yhteyttä koska vaan ja missä asiassa vaan. Nähdään, kuullaan ja ollaan yhdessä! Marjatta Marjatta Pihlajamaa puheenjohtaja.vsavy(at)gmail.com puhelin 044 3144 838 Syksyn jäsenillat: 4.9. Yhdistyksen toiminnan esittely ja hallituksen esittely. 18.9. Prof. Mårten Kvist, aivovammojen tutkintamenetelmistä 2.10. Harrastusilta, harrastusten esittely ja ideointi 16.10. Aivovammaliiton tietoisku, sopeutumisvalmennuskurssit ja järjestöyhteistyö 6.11. Jouluaskartelut yms. 11.12. Joulujuhla Alla ovat yhteystietomme. Otathan meihin yhteyttä, kun syntyy kysymyksiä tai haluat lisätietoja. Postiosoite PL 115, 20101 Turku Sähköposti info(at)vsavy.fi Puhelin 044 314 4838, voit lähettää myös tekstiviestin tai jättää soittopyynnön. Kotisivut www.vsavy.fi Tilinumero Liedon Säästöpankki FI66 4309 1520 0042 74 Puheenjohtaja Marjatta Pihlajamaa, puheenjohtaja.vsavy(at)gmail.com Sihteeri Risto Savolainen, sihteeri.vsavy(at)gmail.com Huom! Korvaa sähköposteissa merkkijono (at) merkillä @. Hallituksen jäsenet vuonna 2018 Marjatta Pihlajamaa, puh.joht. Risto Savolainen, sihteeri Pirjo Saarinen Karoliina Takkinen Elina Paalanen, varajäsen Tarja Kiviranta, varapuh.joht. Terje Vainio, rahastonhoitaja Martti Ristola Marita Lindholm, varajäsen Jäsenkirjettä sponsoroi: Sivu 2
Jäsentiedotteiden postitus Seuraava jäsenkirje 1/2019 ilmestyy tammikuun 2019 alussa. Jäsenkirje on luettavissa verkkosivuillamme sekä jäsenilloissa kiertävässä keltaisessa tiedotuskansiossa. Muistathan seurata myös Aivoitus-lehden yhdistyspalstan ilmoituksiamme. Voit ilmoittaa jäsenillassa tai sähköpostilla tiedotus.vsavy(at)gmail.com, kun haluat muutoksen jäsentiedotteiden postitukseen. 1) Haluan jäsenkirjeen sähköpostiini 2) Haluan jäsenkirjeen paperisena postissa kotiini 3) Haluan sähköpostiini ilmoituksen yhdistyksen verkkosivujen muutoksista Ilmoittamaasi sähköpostiosoitetta ei anneta minkään muun tahon käyttöön. Yhdistyksen Facebook- sivut löydät osoitteessa http://www.facebook.com/varsinaissuomenaivovammayhdistys. Voit käydä katsomassa ilmoituksiamme ilman Fb- tunnuksia tai Fb- kirjautumista. Tämän jäsenkirjeen sisältö: Sivut 1) Tiedotettavaa ja tulevia tapahtumia 4 2) Toiminta- ja vertaisryhmät 5-8 3) Kevään tapahtumakalenterit 9-10 4) Salon, Uudenkaupungin ja Forssan toimintaryhmät 11 Sivu 3
Tiedotettavaa ja tulevia tapahtumia Hallituksen kokoukset Tiedoksi jäsenillemme, että yhdistyksen hallitus kokoontuu kuukausittain. Hallitus hoitaa järjestön yhteisiä asioita ja tekee niistä päätöksiä. Mikäli sinulla on asiaa hallituksen jäsenille tai haluat, että hallitus käsittelee kokouksessaan jonkin sinulle tärkeän asian, ota yhteyttä hallituksen jäseniin joko suullisesti tai kirjallisesti ja esitä heille asiasi. Yhteystiedot löydät edelliseltä sivulta. Ulkoliikuntailta Torstaina 13.9. pidetään kaikille avoin liikuntailta. Kokoontumispaikka on Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan portti ja aika on klo 17.30. Ulkoilu kestää pari tuntia, sen suunnittelee ja ohjaa Annemari Pättiniemi. Kaikki mukaan! Virkistysviikonloppu Syyskuussa 21-23.9.2017 järjestetään virkistysviikonloppu Sinapin leirikeskuksessa. Viikonloppu on omakustanteinen ja sisältää majoituksen ja ruokailut. Voit kysellä vapaita paikkoja soittamalla p. 044 314 4838 Läheisten virkistyspäivä Läheisten virkistyspäivä vietetään lauantaina 29.9.18 klo 8.30-15.30 Meri-Karinassa, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku. Päivän ohjelmassa on aamiaisen, lounaan ja iltapäiväkahvin lisäksi virkistävää liikuntaa. Aamupäivällä luvassa on vesijumppa, sauna ja äänimaljarentoutus. Lounaan jälkeen luvassa Nia ja mindfullbody tunnit. Läheisille suunnattuun tapahtumaan olemme saaneet rahoituksen Aivovammaliiton kautta STEA:lta. Osallistujamäärä on rajoitettu ja sinne otetaan aivovammautuneiden läheisiä ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistujille tilaisuus on ilmainen. Ilmoittautuminen tehdään sähköpostilla Tarja Kivirannalle osoitteeseen tarjas.kiviranta(at)gmail.com viimeistään su 16.9. Asiantuntijaluento Luento pidetään tiistaina 20.11.2017 klo 18.00. Paikkana on Ortodoksisen kirkon seurakuntasalissa, Yliopistonkatu 19 B, Turku. Illan aiheena on: Miten kuntoutan itseäni ja alustajana kliininen neuropsykologi Tarja Ketola. Luentotilaisuus on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. Sivu 4
Toiminta- ja vertaisryhmät Yhdistys toimii aivovammaisten ja eri syistä aivovaurion saaneiden ja heidän omaistensa sekä ammattihenkilöiden yhdyssiteenä. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen monenlaista vertaistukea. Keskinäiseen keskusteluun ja kokemusten vaihtoon perustuvaa vertaistukea on tarjolla sekä yksilöille että ryhmille, niin vammautuneille kuin heidän läheisilleenkin. Lisäksi vertaistuen muotona on tarjolla toiminnallisia vertaisryhmiä, joissa on mahdollisuus kehittää omia kykyjään ja samalla tavata toisia samanlaisessa elämäntilanteessa olevia. Kuntouttaviin liikuntaryhmiin hakeudutaan oman kuntouttavan tahon suosituksen perusteella. Liikuntaryhmien jäseniltä peritään lukukausimaksu toiminnan kustannusten kattamiseksi. Ryhmät kokoontuvat säännöllisesti syyskuusta toukokuuhun, lisäksi taidekerho myös kesäisin. Kokoontumisajat ja paikat on kerrottu jäljempänä kevään tapahtumakalenterissa. Aivovammaisella henkilöllä tai hänen läheisellään on mahdollisuus saada myös henkilökohtainen vertaistukihenkilö. Tukihenkilöiden välittämistä hoitaa Aivovammaliitossa Pihla Putkonen, puh. 050 550 0541. Sivu 5
Vertaisryhmät Aivovammautuneen läheisten vertaistukiryhmä kokoontuu kerran kuussa vaihtamaan kuulumisiaan vertaistensa kanssa. Kokoontuminen on yleensä kuukauden ensimmäisen jäsenillan yhteydessä Happy Housessa. Toisinaan on myös muuta ohjelmaa. Ryhmään on kaikilla vapaa pääsy. Ryhmän vetäjä: Tuula Aallontie puh 040 720 3371. Miesten ryhmä (Karjukerho) kokoontuu pari kertaa kuukaudessa. Miehet kokoontuvat kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona Happy Housessa pelaamassa jotain peliä ja päättämässä yhteisesti siitä mikä on kuukauden toisen tapaamisen aihe. Miesten ryhmään ovat kaikki tervetulleita. Miesten ryhmästä voit kysellä Risto Savolaiselta, puh. 044 314 4838 Jari Karjalaiselta, puh. 0400 818 104 Vammautuneiden naisten ryhmä kokoontuu kuukauden ensimmäisenä torstaina Happy Housessa. Myös naisten ryhmään ovat kaikki tervetulleita. Naisten ryhmän yhteyshenkilö on Pirjo Saarinen, puh. 050 528 6475. Nuorten ryhmän kuukausittaiset kokoontumiset eivät saa nuoria osallistumaan tapaamisiin, joten ne on päätetty lopettaa toistaiseksi. Nuorten toiminta keskitetään yksittäisiin tapahtumiin, mm. youth happening 2017, iloinen iltapäivä, laivaristeily ja virkistysviikonloppu. Vetäjät: Terje Vainio, puh. 040 565 3737 tai sähköposti nuoriso.vsavy(at)gmail.com. Seuraa sähköposti- ja Facebook-ilmoittelua. Vertaistukihenkilö vammautuneille on myös läsnä joka kuukauden ensimmäisessä jäsenillassa klo 18 alkaen. Mikäli haluat jäsenillan yhteydessä keskustella vertaistukihenkilön kanssa kahden kesken, toivomme, että soitat etukäteen ja varaat ajan, Pirjo puh. 050 528 6475. Voit olla heihin myös sähköpostitse yhteydessä: vertaistuki.vsavy(at)gmail.com. Heidän kanssaan voi käydä sekä ryhmä- että yksilökeskusteluja. Sivu 6
Toimintaryhmät Liikuntaryhmät Yhteishenki, vertaistuki ja liikunnan riemu ovat vahvasti läsnä liikuntaryhmien tapaamisissa. Jokainen on paikalla juuri sellaisena kuin on ja tekee liikuntasuorituksensa omien mahdollisuuksiensa mukaan ja ennen kaikkea turvallisesti! Yhdistyksen aivovammaisille tarkoitetut kuntouttavat liikuntaryhmät ovat toimineet jo vuosia. Meillä on ryhmissä ammattiohjaaja ja ryhmät kokoontuvat kevät- ja syyskaudella viikoittain. Liikuntaryhmä kokeilee kauden aikana useita eri lajeja sekä ulkona että sisällä, ja osallistuu erilaisiin turnauksiin ja tapahtumiin. Ryhmien ohjaajana toimii kuntoutuksen ohjaaja fysioterapeutti Annemari Pättiniemi. Jos haluat lähteä mukaan liikkumaan, pyydä suositusta omalta hoito- tai kuntoutustaholtasi. Suosituksen voi tehdä hoitava lääkäri, kuntoutusohjaaja, neuropsykologi, fysioterapeutti, puheterapeutti tai toimintaterapeutti. Suositus on tarpeen ryhmien tarkoituksenmukaista suunnittelua varten. Ryhmiä on kaksi. Toinen on nimeltään perusryhmä, jossa harjoitellaan liikkumista ja tasapainoa erilaisten pelien ja harjoitteiden avulla. Peliryhmässä kohotetaan kuntoa kokeilemalla erilaisia pelejä m. sählyä, jalkapallo ja muita pelejä. Ryhmät kokoontuvat joka torstai Härkämäen palloiluhallissa, Rahjekatu 3, Turku. Sali on esteetön. Perusryhmä klo 16.30-17.30 ja peliryhmä klo 17.30-18.30. Ryhmät aloittavat to 6.9. Pari ensimmäistä kertaa on uolkoliikuntaa. Liikuntaryhmän osallistumismaksu on yhdistyksen jäseniltä 50 /ryhmä/kausi, joka laskutetaan kerralla. Mahdolliset harrastusmaksut (keilarata-, biljardipöytämaksut tai osallistumis- /pääsymaksut yms.) tulevat tilanteen mukaan osallistumismaksun lisäksi. Perusryhmässä avustajalta ei peritä maksua. Vaihtoehtona on kertamaksumahdollisuus. Kertamaksu 10 maksetaan käteisellä jokaisella käyntikerralla. Uuden henkilön ensimmäisen kerran tutustumiskäynnistä ei peritä osallistumismaksua. Annemarin tavoitat numerosta 050 339 4083. Jos et tavoita Annemaria, voit jättää hänelle viestin, ja hän ottaa sinuun yhteyttä. Voit myös laittaa hänelle sähköpostia osoitteeseen annemaripattiniemi(at)yahoo.com. Taidekerho Taidekerho on kokonaisuudessaan tauolla, ainakin kevään ajan. Jos jotakuta kiinnostaa yhteissoitto, ota yhteyttä Annikki Karjalaiseen 045 876 9080 tai 044 314 4838. Hyvinvointikerho Hyvinvointikerho kokoontuu Marjatta Pihlajamaan ohjauksella kuukausittain ennen ensimmäistä jäseniltaa (lokakuussa ennen toista jäseniltaa 16.10.) Happy Housessa. Kerho aloittaa syksyn kokoontumiset syyskuun ensimmäisen tiistain jäsenillan yhteydessä 4.9.2018 klo 16.30 17.30. Marjatan tavoitat numerosta 044 314 4838. Sivu 7
Tarkista yhdistyksen järjestämien tapaamisten paikka ja aika tapahtumakalenterista. Muut kerhot Happy House, os. Ursininkatu 11, Turku, tarjoaa monenlaisia tapahtumia ja kerhoja sekä kursseja. Näistä kannattaa etsiä lisätietoja ja hintoja osoitteesta www.happyhouseturku.fi. Tässä muutamia esimerkkejä: ATC-korttipiiri kokoontuu joka kuun 2. maanantai klo 13.00. Piiri on avoin kaikille ja sitä ohjaa Marja Nevalainen. ATC-korttipiirissä tutustutaan ja vaihdetaan piiriläisten etukäteen tekemiä kortteja. Taideryhmä kokoontuu parittomien viikkojen tiistaina klo 11 13.30. Ryhmän vetäjänä toimii Marja Nevalainen ja asiantuntijana Keijo Kulmala. Taideryhmässä maalataan vesi- ja akryyliväreillä sekä pastelliliiduilla. Mukaasi tarvitset vesivärit ja pensselit, mutta ensimmäisellä kerralla voit tulla ilman varusteita. Jos lainaat värejä, on yhden kerran materiaalimaksu 50 senttiä. Kysy vapaita paikkoja. Käsityöpiiri tiistaisin klo 10 12. Piiriin voi jokainen tulla tekemään omia käsitöitään. Piirissä ei ole ohjaajaa, vaan kaikki ovat yhdenvertaisia ja kaikilta voi kysyä neuvoa. Digineuvonnassa autetaan käyttämään puhelimia ja tietokoneita. Ota oma laite mukaan! Näistä kannattaa etsiä lisätietoja ja hintoja osoitteesta www.happyhouseturku.fi. Lehtilukupiiri kirjastossa Haluaisitko tulla kirjastoon keskustelemaan uutisista ja muista kiinnostavista aiheista? Jutustellaan yhdessä ja autetaan myös muita ilmaisemaan itseään. Pääkirjastossa kokoontuu parittomilla viikoilla torstaisin ajalla 13.9. 22.11.2018 avoin keskusteluryhmä Rakkaudesta uutisiin. Ryhmä kokoontuu klo 13 alkaen. Ensimmäisellä kerralla yhteiskokoontuminen on pääkirjaston uudisosan aulassa. Ryhmän kokoontumispaikka on kahvilan yläkerrassa. Mikäli sinulla on toiveita ryhmän vetäjille, voit olla yhteydessä Tarja Rajalaan (tarja.rajala@turku.fi puh. 044 9072 944). Toteutus: Turun kaupunginkirjasto yhteistyössä Aivoliiton ja Varsinais-Suomen aivovammayhdistyksen kanssa. Sivu 8
Syksyn tapahtumakalenteri Kokoontumispaikkojen osoitteet (suluissa bussi kauppatorilta): Kohtaamispaikka Happy House, Ursininkatu 11 Turun Ortodoksisen kirkon seurakuntasali, Yliopistonkatu 19 B Härkämäen sali, Rahjekatu 3 (bussi nro 12 tai 61 kauppatorilta) Turun pääkirjasto, Linnankatu 2 Syyskuu ti 4.9. ke 5.9. 16.30-17.30 Hyvinvointikerho, Happy House. Tartuntataudit ja niiltä suojautuminen 18-20 Läheisten ryhmä, Happy House 18-20 Jäsenilta, Happy House. Yhdistyksen toiminnan ja hallituksen esittely. 12.30-14.30 Miesten karjukerho, Happy House 17-19 Hallituksen kokous to 6.9. 13-15 Naisten ryhmä, Happy House to 13.9. 17.30-19.30 Kaikille avoin ulkoliikuntailta, huom aika. Kokoontumispaikkana Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan pääportti. Kaikki tervetuloa! ti 18.9. 18-20 Jäsenilta, Happy House. Prof. Mårten Kvist, aivovammojen tutkintamenetelmistä to 20.9.. Perusryhmä klo 16.30 ja peliryhmä klo 17.30. 21.-23.9. Virkistysviikonloppu, Sinapin leirikeskus to 27.9. 16.30-18.30 Liikuntaryhmät, Härkämäen Sali la 29.9. n. klo 9-15 Läheisten virkistyspäivä, Merikarina Lokakuu ti 2.10. 18-20 Läheisten ryhmä, Happy House ke 3.10. 18-20 Jäsenilta, Happy House. Harrastusilta, harrastusten esittely ja ideointi 12.30-14.30 Miesten karjukerho, Happy House to 4.10. 13-15 Naisten ryhmä, Happy House ke 10.10. 17-19 Hallituksen kokous Sivu 9
to 11.10. ti 16.10. to 18.10. to 25.10. 16.30-17.30 Hyvinvointikerho, Happy House. Huom. päivä 18-20 Jäsenilta, Happy House. Aivovammaliiton tietoisku, kuntoutussuunnittelija Arja Kaasalainen, sopeutumisvalmennuskurssit ja järjestösuunnittelijat Pihla Putkonen ja Leena Koivusaari, järjestöyhteistyö Marraskuu to 1.11. 13-15 Naisten ryhmä, Happy House ti 6.11. 16.30-17.30 Hyvinvointikerho, Happy House. 18-20 Läheisten ryhmä, Happy House 18-20 Jäsenilta, Happy House. Jouluaskartelut yms. ke 7.11. to 8.11. to 15.11. ti 20.11. to 22.11. to 29.11. 12.30-14.30 Miesten karjukerho, Happy House 17-19 Hallituksen kokous 16.00-17.00 Turun pääkirjaston kahvila. Nuorten aikuisten ryhmän ideariihi. 18-20 Asiantuntijaluento, Ortodoksisen kirkon srk-sali. Illan aiheena on: Miten kuntoutan itseäni ja alustajana kliininen neuropsykologi Tarja Ketola Joulukuu ke 5.12. 12.30-14.30 Miesten karjukerho, Happy House ti 11.12. 18-20 Joulujuhla, Happy House ke 12.12. 17-19 Hallituksen kokous to 13.12. 13-15 Naisten ryhmä, Happy House, poikkeuksellinen päivä itsenäisyyspäivän vuoksi to 13.12. Sivu 10
Salon seudun toimintaryhmä Salon seudun toimintaryhmä kokoontuu joka kuukauden toisena tiistaina klo 18. Prykin kerhokeskuksessa. Paikka sijaitsee kävelymatkan päässä Salon rautatieasemalta. Rautatieasemalta kulkee kevyen liikenteen väylä suoraan Prykin kerhokeskukseen. Osoite on Salmenranta 2, Salo. Syksyn 2018 jäseniltojen ohjelma: syyskuu ti 11.9. Vapaata seurustelua, kesän kuulumiset, syksyn muiden jäseniltojen ohjelmasta sopiminen syksyn muut jäsenillat lokakuu ti 9.10. Suunnitelmissa ravintoterapeutin luento marraskuu ti 13.11. joulukuu ti 11.12. Vetäjät: Jaana Tuominen, puh. 040 554 3627 ja Terhi Hellberg Tervetuloa mukaan niin uudet kuin vanhatkin jäsenet! Uudenkaupungin seudun toimintaryhmä Yhdistyksemme puheenjohtaja ja sihteeri lähtevät keskiviikkona 12.9 tapaamaan ukilaisia ja keskustelemaan ryhmän tulevaisuudesta. Siellähän on ollut melko hiljaista jo pidemmän aikaan. Tulkaa siis ukilaiset keskustelemaan, yhdessä saamme varmasti jotain aikaiseksi! Paikka on Sakunkulman päiväkeskus osoitteessa Zachariasseninkatu 1 ja aika on klo 14.00. Lämpimästi tervetuloa! Forssan seudun toimintaryhmä Forssan toimintaryhmän kuukausikokoontuminen pidetään Ystävän kammarilla (Hämeentie 5) maanantaina klo 14 16. Syksyn kokoontumispäivät ovat maanantait 24.9., 22.10., 19.11. ja 17.12. Iltapäivien ohjelma vahvistetaan syksyn tapaamisissa. Tapaamisen kahvimaksu on kahvi/tee 1e, kahvileipä 1-1,50e ja pikkuleipä 0,50e. Forssan toimintaryhmä jatkaa myös liikuntaryhmän kokoontumisia, kaksi kertaa kuukaudessa Vesihelmessä. Kokoontumiset ovat keskiviikkona klo 13. Käyntiin kuuluu kuntosali ja uinti. Ryhmälipulla myös kertakäynti maksaa 3 /hlö. Tiina kerää sen osallistujilta käteisenä. Liikuntaryhmä kokoontuu klo 13 Forssan Vesihelmessä seuraavina keskiviikkopäivinä: 19.9, 10.10, 31.10, 14.11, 28.11 ja 12.12 Tervetuloa mukaan! Lisätietoja: Tiina Åhlman, tiina.ahlman(at)gmail.com Sivu 11
Sivu 12