Omavastuuaika Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Samankaltaiset tiedostot
Laki työttömyysturvan aktiivimallista

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille

Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön

Työttömyysturvailta. Salossa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturvan muutokset 2017

Lakimuutokset

LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

Työttömyysetuuden saamisen vastikkeellisuus ja PL 19.2

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Virkamiesten lomauttaminen

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen

Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset. TVY ry syysseminaari Tiina Korhonen

Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry

kevytyrittäjän työttömyysturvaopas

Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa

Voit hakea työttömyysetuutta 3 kuukauden ajalta takautuvasti.

Liikkuvuusavustus

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE

TYÖTTÖMYYSTURVA Työttömyyskassa Pro

Työttömyysturvakoulutus. Jenni Korkeaoja

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2006 vp. Hallituksen esitys osasairauspäivärahaa koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Työnhakijan työttömyysturva

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

Alkusanat. Helsingissä

TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖ- JA TARKISTUSOHJEET

Osuuskunnat ja ansioturva

Muutosturvainfo PIONR

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat

TYÖTTÖMYYSTURVAN PERUSOPAS Hyvinvoinnin tekijöiden oma työttömyyskassa

Liikkuvuusavustus

Kuljetusalan Työttömyyskassa Infopaketti 1 (2)

TYÖTTÖMYYSTURVA JA LOMAUTUSASIAA

HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Infotilaisuus Koskela Helena

Työnhakijan työttömyysturva

LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ OLEVALLE

HE 124/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 918/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Finlex 918/2012. Laki työttömyysturvalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Kevytyrittäjän sosiaaliturva

SALO KKO+PPH Ansiopäiväraha, työn keskeytyminen. Maaret Laakso

infomateriaaliksi S. 1 (5)

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.

Eläkkeelle. Olemme koonneet tähän esitykseen olennaiset osat ja miten ne vaikuttaa eri-ikäluokissa sekä ohjeita ja linkkejä aiheeseen.

Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry

Työnhakijan työttömyysturva

TYÖTTÖMYYSKASSOJEN. Etuusopas 2019

Työttömyysturvaohjeita Jytyn jäsenille ja luottamusmiehille 2014 JYTYN TYÖTTÖMYYSKASSA

Kevytyrittäjän sosiaaliturva

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA JA SEN EHDOT Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

1(5) Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Tervetuloa easiointipalveluun, Hannu Kalevi Kärkkäinen

TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2018 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA, VUOROTTELUKORVAUS JA LIIKKUVUUSAVUSTUS.

Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä

60 + työnhakijat Kelan puheenvuoro

HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista

Työttömyysturvaohjeita Jytyn jäsenille ja luottamusmiehille 2013 JYTYN TYÖTTÖMYYSKASSA

RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

Ansiopäivärahahakemus

Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi

Kelan maksama työttömyysturva

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa

PERUSOPAS 2012 TYÖTTÖMYYSTURVAN. Pikalinkki työttömyysturvavideoon. JHL myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa

Kevytyrittäjän sosiaaliturva

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta /2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0

TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2019 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA, VUOROTTELUKORVAUS JA LIIKKUVUUSAVUSTUS.

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

TYÖTTÖMYYSTURVAN PERUSOPAS Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa. Hyvinvoinnin tekijöiden oma työttömyyskassa

Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalausunto

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloittavan yrittäjän palvelut. Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto John Forsman

Keppiä vai porkkanaa - palveluja ja tukea vai uusia rangaistuksia

Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI

TYÖTTÖMYYSTURV A vuotta

Työnhakijan työttömyysturva

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain muuttamisesta

Transkriptio:

Omavastuuaika 1.1.2018 Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

OMAVASTUUAIKA Päivärahan maksaminen alkaa omavastuuajan jälkeen. Omavastuuajalta ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Poikkeus: työllistymistä edistävään palveluun osallistuvalle voidaan omavastuuajan päiviltäkin maksaa työttömyysetuutta -myös karenssiajalta! Omavastuuaika on 7 työtöntä päivää vastaava aika (31.12.2017 saakka) Omavastuuaika lyhenee 1.1.2018 alkaen viiteen päivään. Siirtymäsäännös: Viiden päivän omavastuuaikaa sovelletaan, jos ensimmäinen omavastuuaikaa kerryttävä päivä on 1.1.2018 tai sen jälkeen. Sillä ei ole merkitystä, minkä vuoksi omavastuuaika siirtyy vuoden 2018 puolelle. Ensimmäinen omavastuuaikaa kerryttävä päivä ratkaisee omavastuuajan pituuden. 2

Esimerkkejä: Jos hakee päivärahaa pe 29.12.2017 alkaen, on omavastuuaika 7 pv (29.12.2017 8.1.2018). Jos hakeekin vasta ma 1.1.2018 alkaen, on omavastuuaika 5pv (1.1 5.1.2018). Jos laittaa työnhaun voimaan la 30.12.2017 ja hakee siitä lukien päivärahaa, on omavastuu 5pv ( 1.1 5.1.2018), koska la-su ei tosiasiallisesti voi kerryttää omavastuuaikaa.

Omavastuuaikaa voi kertyä enintään 5 päivää viikolta Jos on työtä omavastuuajan keräämisen ajalla, omavastuuaika lasketaan tuntien mukaan (työtunnit vähentävät viikolta/päiviltä kertyvää omavastuuaikaa) Omavastuuaika on kerrytettävä 8 peräkkäisen kalenteriviikon aikana Omavastuuaikaa ei voi kerätä ajalta, jolta ei ole oikeutta työttömyysetuuteen (esim. taloudellisen etuuden jaksotuksen ajalta tai ajalta jolloin ei ole rekisteröityneenä työnhakijana) Omavastuuaikaa voidaan kerätä myöhässä (yli 3 kk) saapuneestakin hakemuksesta

OMAVASTUUAIKA uudelleen asettaminen Uusi omavastuuaika asetetaan kun työssäoloehto täyttyy uudelleen. Omavastuuaikaa ei kuitenkaan aseteta uudelleen, jos työssäoloehdon täyttyessä uusi enimmäisaika alkaa vuoden kuluessa edellisen enimmäisajan alkamisesta ja omavastuuaika on asetettu edellisen enimmäisajan alkaessa Kassa tarkistaa työssäoloehdon täyttyessä edellisen enimmäismaksuajan alkamispäivän ja edellisen omavastuuajan ajankohdan. 5

AKTIIVIMALLI 1.1.2018 Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

AKTIIVIMALLIN PERUSPERIAATE Päivärahan saajan tulee osoittaa aktiivisuutta, jotta päivärahan tasoa ei alenneta 4,65 % Aktiivisuutta tarkastellaan takautuvasti 65 maksupäivän tarkastelujaksoilta Työssäoloehdon täyttymisen jälkeen maksetaan alentamatonta päivärahaa ensimmäisen 65 maksupäivän ajalta Edellisen tarkastelujakson aktiivisuus vaikuttaa aina siihen, minkä suuruista päivärahaa seuraavan tarkastelujakson aikana maksetaan Täyttää aktiivisuusedellytyksen alentamaton päiväraha Ei täytä aktiivisuusedellytystä alennettu päiväraha Aktiivisuutta aletaan tarkastella 1.1.2018 lukien päiväraha voi tulla alennettavaksi ensimmäisen kerran n. 3 kk:n kuluttua

Perusesimerkkejä (ei nollautumista eikä keskeytymistä) Esimerkki 1 65 1. tarkastelujakso 65 2. tarkastelujakso 65 3. tarkastelujakso Alentamaton päiväraha - On aktiivinen Esimerkki 2 Alentamaton päiväraha - On aktiivinen Alentamaton päiväraha Jne. 65 1. tarkastelujakso 65 2. tarkastelujakso 65 3. tarkastelujakso Alentamaton päiväraha - Ei ole aktiivinen Alennettu päiväraha - On aktiivinen Alentamaton päiväraha Jne. 65 Esimerkki 3 65 65 1. tarkastelujakso 2. tarkastelujakso 3. tarkastelujakso Alentamaton päiväraha - Ei ole aktiivinen Alennettu päiväraha - Ei ole aktiivinen Alennettu päiväraha (alennus täydestä päivärahasta) Jne.

AKTIIVISUUSEDELLYTYS Aktiivisuutta edellytetään pääsääntöisesti aikana, jolta henkilö saa työttömyysetuutta Aktiivisuutta voi osoittaa palkkatyöllä yritystoiminnalla osallistumalla TE-palveluun (5 päivää) Osallistumalla muuhun työvoimaviranomaisen järjestämään työllistymisedellytyksiä parantavaan palveluun tai toimintaan (5 päivää) Osallistumalla muuhun sellaiseen työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettavaan rekrytointia tukevaan toimintaan (5 päivää), jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta.

Eri aktiivisuustapoja ei voi laskea yhteen Esim. palkkatyötä ei voi täydentää yritystoiminnalla tai palvelulla Pelkkä aktiivisuusedellytyksen täyttyminen kesken tarkastelujakson ei muuta päivärahan määrää eikä aloita tarkastelujaksoa uudelleen.

1. Aktiivisuuden osoittaminen palkkatyöllä Työskentelee 65 maksupäivän tarkastelujakson aikana yhteensä niin paljon, että se yhden kalenteriviikon aikana tehtynä täyttäisi työssäoloehdon Tavallisimmin siis vähintään 18 h töitä tarkastelujakson aikana. Työ voi olla tehtynä yhden kalenteriviikon aikana tai vaikka erillisinä yksittäisinä päivinä tarkastelujakson aikana Jos tarkastelujakso päättyy pe ja työ tehdään la-su, niin työ lasketaan mukaan edelliseen tarkastelujaksoon Työn tulee kuitenkin muutoin olla työssäoloehdon täyttävää työtä eli pelkkä tehty työaika ei riitä Palkallisen sairausloman ja vuosiloman aika voidaan lukea mukaan, jos siltä ajalta maksetaan ansiopäivärahaa

2. Aktiivisuuden osoittaminen yritystoiminnalla Palkansaaja voi osoittaa aktiivisuuden myös yritystulolla. Ansaitsee tarkastelujakson aikana yritystoiminnassa yhden viikon työansioita vastaavan määrän eli 23 % siitä tulosta, joka vaaditaan yrittäjän työssäoloehtoon kuukaudessa v. 2018 yritystuloa oltava tarkastelujakson aikana vähintään 241,04 Esimerkki: Jos verotuspäätöksen mukainen yritystuloetuus on 82 /kk, täyttääkö se aktiivisuusedellytyksen? Kyllä, sillä 65 maksupäivää vastaa n. 3 kuukautta, joten verotuspäätöksen mukainen yritystulo tulee olla sovittelussa vähintään 80,35 /kk, jotta aktiivisuusedellytys täyttyisi (241,04 /3).

3. Aktiivisuuden osoittaminen TE-palvelulla Osallistumalla vähintään 5 päivää TE-palveluun Kesto lasketaan lähtökohtaisesti palvelun ilmoitetun keston perusteella (TE-toimiston lausunto), ei todellisten osallistumispäivien mukaan. Luvattoman poissaolon ajalla ei ole aktiivisuusseurannan piirissä, eikä siltä ajalta kerry aktiivisuutta. Mikäli jäsen on niin paljon pois TE-palvelusta, että TE-toimisto antaa keskeyttämispäätöksen, ei keskeyttämisen jälkeistä aikaa voi lukea aktiivisuuteen. Esimerkki: Osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan kahden kalenteriviikon ajan ja sitä järjestetään kahtena päivänä viikossa, jäsenellä ei ole luvattomia poissaoloja. Palvelun kestoksi lasketaan 10 pv, eli täyttää aktiivisuusedellytyksen.

4. Aktiivisuuden osoittaminen muulla työvoimaviranomaisen järjestämällä työllistymisedellytyksiä parantavalla palvelulla tai toiminnalla Osallistumalla vähintään 5 päivää muuhun työvoimaviranomaisen järjestämään työllistymisedellytyksiä parantavaan palveluun tai toimintaan Esim. asiantuntija-arviointeja (työkyvyn arviointi), ammatinvalintaja uraohjausta sekä työhönvalmennusta. Palvelun tulee olla työvoimaviranomaisen järjestämää tai työvoimaviranomaisen ulkopuoliselta palveluntuottajalta hankkimaa palvelua

5. Aktiivisuuden osoittaminen muulla, työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettavalla, rekrytointia tukevalla toiminnalla Osallistumalla vähintään 5 päivää muuhun sellaiseen työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettavaan, rekrytointia tukevaan toimintaan, jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta Työkokeilu rekrytointikokeiluna Koulutuskokeilu

ALENNETTU PÄIVÄRAHA Jos ei täytä aktiivisuusedellytystä edellisen tarkastelujakson aikana, alennetaan seuraavan tarkastelujakson ajalta maksettavaa päivärahaa 4,65 % vastaa yhtä omavastuupäivää kuukaudessa Alennus tehdään täyteen päivärahaan, joka sisältää korotetun ansio-osan ja lapsikorotuksen (ei sisällä kulukorvausta) Sovittelu/vähentäminen tehdään vasta alennuksen jälkeen Jos päiväraha on jo alennettu eikä edelleenkään ole aktiivinen, ei päivärahaa enää alenneta lisää, vaan jatketaan 4,65 %:lla alennetun päivärahan maksamista Jos päivärahaa on alennettu, maksetaan se myös TE-palvelun ajalta alennettuna

TARKASTELUJAKSON NOLLAUTUMINEN Tarkastelujakso nollautuu ja alkaa alusta, kun henkilö palaa päivärahalle 1. työssäoloehdon täyttymisen jälkeen 2. yli kaksi viikkoa kestäneen kokoaikatyön jälkeen 3. yli kaksi viikkoa kestäneen päätoimisen yrittäjyyden tai omassa työssä työllistymisen jälkeen 4. sovitellun päivärahan palkkahylyn, työaikahylyn jälkeen tai Työaika ei valvottavissa hylyn jälkeen 5. karenssin jälkeen 6. työssäolovelvoitteen jälkeen Päiväraha maksetaan nollautumisen jälkeen alentamattomana ensimmäisestä maksettavasta päivästä lukien

Jos omavastuuajalta ei makseta päivärahaa, ei sen ajalla voi kerryttää aktiivisuutta. Jos omavastuuajalla maksetaan päivärahaa TE-palveluun osallistumisen perusteella, on jäsen aktiivisuusseurannan piirissä ja voi kerryttää aktiivisuutta. Karenssin jälkeen tarkastelujakso alkaa alusta ensimmäisestä maksettavasta päivästä vain mikäli karenssin ajalta ei ole maksettu päivärahaa Jos koko karenssin ajalta maksetaan TE-palvelun perusteella, ei tarkastelujakso nollaudu Pelkkä karenssin asettaminen ei siis nollaa tarkastelujaksoa, vaan pitää olla oikeudeton karenssiaika

Tarkastelujakso ei nollaudu maksajan vaihtuessa, kun siirtyy kassasta toiseen peruspäivärahalla ollut alkaa saada ansiopäivärahaa jäsenyysehdon täytyttyä (ns. tasokorotus) Huomioi kuitenkin, että tarkastelujakso nollautuu kun työmarkkinatuella ollut saa oikeuden ansiopäivärahaan, koska työssäoloehto on täyttynyt kun ansiopäivärahaa enimmäisajan saanut siirtyy työmarkkinatuelle

POISSULKUTILANTEET (Tarkastelujakson keskeytyminen) Aktiivisuutta ei edellytetä eikä sitä seurata, jos on hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta tai ei ole työmarkkinoiden käytettävissä, eikä näin olleen saa siltä ajalta päivärahaa Lisäksi aktiivisuutta ei edellytetä eikä sitä seurata, kun 1. odottaa eläkelaitoksen päätöstä työkyvyttömyyseläkkeestä (sekä osaeläke että täysieläke) Jos eläke hylätään, aktiivisuusedellytys alkaa päätöksen antopäivää seuraavan kuukauden alusta 2. työskentelee omais- tai perhehoitajana Ratkaistaan toimeksiantosopimuksen perusteella, oma ilmoitus ei riitä 3. saa TTL 4 luvun 7 :n mukaista työkyvyttömyyden tai vamman perusteella myönnettävää etuutta (ei merkitystä onko vähentävä tai vaikutukseton) Esim. osatyökyvyttömyyseläke tai ns. solita-etuudet (sotilasvammalain, liikennevakuutuslain ja tapaturmavakuutuslain perusteella saatavat etuudet) 4. kokoaikainen lomautus tai lomautus lyhennetylle työviikolle kestää yhdenjaksoisesti alle 65 maksupäivää HUOM! Huomaa ero hakemisen ja saamisen suhteen. Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen riittää poissulkuun, mutta työkyvyttömyyden tai vamman perusteella pitää saada etuutta, jotta aktiivisuusedellytyksestä vapautuisi.

Mikä vaikutus poissulkutilanteella on? Poissulkutilanteen ajalla 65 maksupäivän laskuri pysähtyy Maksetaan alentamatonta päivärahaa, vaikka sitä ennen olisi ollut oikeus vain alennettuun päivärahaan Aktiivisuus ei kerry, vaikka työ tai muu aktiivisuus muutoin täyttäisikin aktiivisuusedellytyksen ehdot Poissulkutilanteen päätyttyä Tarkastelujakso jatkuu siitä mihin se ennen poissulkutilannetta jäi, ja päiväraha maksetaan ennen poissulkua olevalla tasolla

Maksamaton aika keskeyttää 65 maksupäivän tarkastelujakson (lähde TYJ) Sama 65 maksupäivän tarkastelujakso jatkuu maksamisessa tapahtuvan katkoksen jälkeen. Sillä ei ole väliä, kuinka kauan keskeytyminen/maksamaton aika jatkuu. Voi olla vaikka kolme vuotta. Tarkastelujakso ei vanhene koskaan

Aktiivisuus ei kerry poissulkutilanteen aikana (lähde TYJ) Poissulkutilanteen aikana aktiivisuutta ei seurata, joten vaikka henkilö tekisi osa-aikatyötä omaishoitajana toimimisen kanssa samanaikaisesti, työ ei kerrytä aktiivisuutta.

LOMAUTUS JA AKTIIVIMALLI Yhdenjaksoisesti kokoaikaisesti lomautetut Aktiivisuutta seurataan vasta kun yhdenjaksoinen päivärahan saanti kokoaikaisen lomautuksen perustella on kestänyt yli 64 maksupäivää Lyhennetylle työviikolle ja vuoroviikoin lomautetut Aktiivisuutta seurataan vasta jos lomautus muuttuisi kokoaikaiseksi ja kestäisi yhdenjaksoisesti yli 64 maksupäivää Lyhennetylle työpäivälle lomautetut ovat aktiivisuusseurannan piirissä täyttävät todennäköisimmin myös aktiivisuusedellytyksen, koska heille maksetaan työpäiviltä etuutta Lomautukseen rinnastettavan syyn ajalta ansiopäivärahaa saava henkilö on aktiivisuuden seurannan piirissä EI siis sovelleta poissulkusääntöä, joka mukaan alle 65 pv kestävän yhdenjaksoisen kokoaikaisen lomautuksen aikana ei ole aktiivisuusseurannan piirissä Odottaa soveltamislinjauksen vahvistumista

Pientä kertausta AKTIIVISUUDEN OSOITTAMINEN TARKASTELUJAKSON NOLLAUTUMINEN TARKASTELUJAKSON KESKEYTYMINEN palkkatyöllä yritystoiminnalla TE-palvelulla työvoimaviranomaisen järjestämällä työllistymisedellytyksiä parantavalla palvelulla tai toiminnalla muulla rekrytointia tukevalla toiminnalla, jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta. työssäoloehdon täyttymisen jälkeen yli kaksi viikkoa kestäneen kokoaikatyön jälkeen yli kaksi viikkoa kestäneen päätoimisen yrittäjyyden tai omassa työssä työllistymisen jälkeen sovitellun päivärahan palkkahylyn, työaikahylyn jälkeen tai Työaika ei valvottavissa hylyn jälkeen karenssin jälkeen työssäolovelvoitteen jälkeen maksamaton aika (esim. äitiysloma) odottaa eläkelaitoksen päätöstä työkyvyttömyyseläkkeestä työskentelee omais- tai perhehoitajana saa TTL 4 luvun 7 :n mukaista työkyvyttömyyden tai vamman perusteella myönnettävää etuutta kokoaikainen lomautus tai lomautus lyhennetylle työviikolle kestää yhdenjaksoisesti alle 65 maksupäivää

Pientä kertausta TARKASTELUJAKSO ALKAA ALUSTA (ei nollaustilanne) Uusi 65 maksupäivän tarkastelujakso alkaa alusta, koska edellinen 65 maksupäivän tarkastelujakso on tullut täyteen. Päivärahan suuruus riippuu edellisen tarkastelujakson aktiivisuudesta. Pelkkä aktiivisuusedellytyksen täyttyminen kesken tarkastelujakson ei muuta päivärahan määrää eikä aloita tarkastelujaksoa uudelleen.. TARKASTELUJAKSO NOLLAUTUU JA ALKAA ALUSTA TARKASTELUJAKSO KESKEYTYY = POISSULKU- TILANNE Uusi 65 maksupäivän tarkastelujakso alkaa alusta, koska jokin nollautumisehto on täyttynyt. Päiväraha maksetaan alentamattomana. Edellisen jakson aktiivisuudella ei merkitystä. Aika jolloin aktiivisuutta ei edellytetä eikä sitä seurata. 65 maksupäivän laskuri pysähtyy keskeytyksen ajaksi, mutta ei nollaudu. Keskeytysajalla ei voi täyttää aktiivisuusedellytystä. Päiväraha maksetaan alentamattomana. Keskeytyksen päätyttyä päivärahaa maksetaan keskeytystä edeltävällä summalla ellei ole nollausperustetta.