Ympäristöosaston taksat ja maksut Sovelletaan 26.1.2018 alkaen (hyväksytty valtuustossa 12.12.2017)
2 Sisällysluettelo Sivu Kaavoitus 3 Mittaustoimisto 4 5 Ympäristönsuojelutoimisto 6 10
3 Kaavoitus 1. Kaavaote Asiakkaan eri lupien (esimerkiksi rakennuslupien tai poikkeamisten) hakemista varten tarvitsemat viralliset kaavaotteet on tilattava mittausyksiköstä. 2. Kaavat ja kaavamuutokset Kaavojen ja kaavamuutosten laatimisesta tehdään kirjallinen sopimus maanomistajan kanssa. Kaavoitustöiden maksut pohjautuvat kaavoitussopimukseen tai maankäyttösopimukseen. Jos maksu perustuu kaavoitussopimukseen, maksu laskutetaan kahdessa erässä, 50 % kaavoituksen vireilletulon yhteydessä ja loput 50 % valtuuston hyväksyttyä kaavan. Jos aloitettu kaavoitustyö keskeytyy, asiakkaalta veloitetaan suoritetut työt. Asian käsittelyn vaatimat kuulutukset veloitetaan todellisten kustannusten mukaan. Kaupungilla on oikeus laskuttaa lisäkustannuksista, jos kaavoituksen kuluessa syntyy kuluja, jotka ovat kaupungista riippumattomia ja jotka poikkeavat tavanomaisesta kaavoitustyöstä. Normaalinlaajuisista ranta-asemakaavoista (esimerkiksi yksi tai kaksi RA-tonttia, rakennusoikeuden tarkistus) laskutetaan 3 000 euron käsittelymaksu välittömien kustannusten, kuten esimerkiksi kuulutuksista aiheutuvien kustannusten, lisäksi. Käsittelymaksu laskutetaan kahdessa erässä, 50 % kaavoituksen vireilletulon yhteydessä ja loput 50 % valtuuston hyväksyttyä kaavan. 3. Poikkeaminen ja rakentamisen erityisten edellytysten ratkaiseminen suunnittelutarvealueella (mahdollinen kantatilaselvitys sisältyy). Yksityishenkilöä koskeva päätös (esim. käyttötarkoituksen muuttaminen) Myönteinen päätös Kielteinen päätös 390 euroa 250 euroa Yhtiötä koskeva päätös (esim. rivitaloyhtiö, kerrostalo, liiketilat) Myönteinen päätös Kielteinen päätös 590 euroa 450 euroa Poikkeamispäätökset, jotka edellyttävät tavanomaista suppeampaa taustaselvitystä ja valmistelutyötä Päätös 50 euroa Tuulivoimala Päätös 590 euroa/kpl + kunnalle aiheutuvat välittömät kustannukset (esim. kuulutukset) 4. Muuta Lausunnot ja selvitykset (kirjallisesti, esim. kantatilaselvitys) Perusmaksu 120 + 80 jokaiselta alkavalta tunnilta Naapurin/osallisen kuuleminen 60
4 Mittaustoimisto 1. Rakennuspaikan ym. merkintä Ks. rakennustyön valvonnasta suoritettavat maksut 2. Toimitusmaksut Ks. kiinteistötoimitusmaksutaksa 3. Lupakartat 3.1.1 Rakennuslupakartta asemakaavoitetulla alueella (sitova tonttijako) 75 Tuote sisältää tonttikartan, kaavatiedot, koordinaattilistauksen ja johtokartan. Tuote on voimassa kuusi kuukautta. 2. Lohkomatonta tonttia varten (sitova tonttijako) 35 3. Muut alueet 35 Kartan uusiminen 20 3.2.1 Kartta poikkeamista varten, asemakaavoitetut alueet (kaikki) 40 2. Muut alueet 50 3.2.2 Kartta toimenpidelupaa varten, asemakaavoitetut alueet 30 2. Muut alueet 20 4. Karttatulosteet, kopiot asiakirjoista 4.1 Opaskartta (päivitetty)/kunnanosa (sis. alv.) 20 Koko kaupunki 50 4.2 Yleiskartta, koko kaupunki 20 4.3 Karttakopio, A4 10 pohjakartta, rekisterikartta, tonttijakokartta, tonttikartta ym. 4.4 Karttakopio, A3 12 4.5 Karttakopio, A2 15 4.6 Karttakopio, A1 18 4.7 Karttakopio, A0 20 4.8 Vahvistettu kopio asiakirjasta (esim. kauppakirja, maanvuokrasopimus, lohkomispöytäkirja) 20 5. Numeerinen aineisto (hintoihin sisältyy alv.) 5.1 Pohjakartta, vektori, hinta/ha, perusmaksu 30 + lisäys/ha 7 5.2 Opaskartta, keskusta-alue, hinta/km2 4 - haja-asutusalue, hinta/km2 1,40 5.3 Asemakaava + pohjakartta, hinta/ha, perusmaksu 40 Lisäys/ha 7 Aineistomaksu käyttäjämäärän mukaan - 2 5 käyttöoikeutta 1,5 * 6 10 käyttöoikeutta 2 * 5.4 Rekisteritiedot, perusmaksu 26 + hinta/yksikkö 0,14 5.5 Tiedot asemapiirrosta varten, hinta / 0,5 ha 45 6. Lupa kartan julkaisemiseen Internetissä Opaskartta, /km2 (sis. alv.) 7 Vähimmäismaksu 30 Käyttöoikeus on voimassa korkeintaan kolme vuotta kerrallaan Luvattomasta käytöstä veloitetaan +100 %
5 Kaupungingeodeetti voi myöntää maksusta 50 100 % prosentin alennuksen, jos julkaisulupaa haetaan järjestöjen tai yhdistysten yleishyödylliseen tarkoitukseen. 7. Maastotyöt (hintoihin sisältyy alv.) Taksa sisältää koeporauksen kiinteään maapohjaan asti (enintään 5 m) 7.1 Maastotyö, jolle ei ole määritelty erillistä maksua 50 /h/hlö 7.2 Osoitenumerokilven kiinnittäminen (sis. materiaalin) 150 7.3 Numerokilpi 50 7.4 Korkeuden merkitseminen (1 rakennuspaikkaa kohden) 50 8. Todistukset, selvitykset 8.1 Ilmoitus siitä, että kaupunki ei käytä etuosto-oikeuttaan 50 8.2 Selvitys maanomistusoloista, hinta jokaiselta alkavalta kymmenluvulta, (sis. alv.) 25 8.3 Pohjakartan hyväksyminen rantakaavaa varten, perusmaksu 250 lisäksi 50 jokaiselta alkavalta 10 hehtaarilta 50 8.4 Muu kaupungingeodeetin/kiinteistöinsinöörin todistus tai päätös 50 9. Muut palvelut (hintoihin sisältyy alv.) 9.1 Tonttijaon muutos 400 (ei alv.) 9.2 Lainhuudon hakeminen 150 9.3 Kauppakirjan laatiminen 250 9.4 Muut palvelut ilman erillistä maksua, hinta/h diplomi-insinööri, insinööri 85 teknikko 70 kartanpiirtäjä, kiinteistösihteeri 50 10. Kalastusmaksut (hintoihin sisältyy alv.) 10.1 Vuosikortti (kunnan asukkaille), hinta/yksikkö 10 10.2 Lupa onkikilpailujen järjestämiseen (ei alv.) 20 11.1 Kopiot asiakkaan omasta alkuperäiskappaleesta (hintoihin sisältyy alv.) A4 2 A3 3 11.2 Skannaus asiakkaan omasta alkuperäiskappaleesta (lähetetään sähköpostitse) 15 /kpl 11.3 Tuloste asiakkaan numeerisesta aineistosta (lähetetty sähköpostitse) 20 / kpl 12. Lainhuutotodistus maksu asetuksen mukaan 13. Rasitustodistus maksu asetuksen mukaan 14. Kiinteistörekisteriote maksu asetuksen mukaan 15. Kaupanvahvistajan palkkio maksu asetuksen mukaan 16. Venepaikka Valoniemen laituriosuuskunnan laiturissa 16.1 Luovutushinta 5 900 16.2 Vuokra/vuosi 315 16.3 Pantti avaimesta 20 /kpl 16.4 Maksu kadonneesta avaimesta todellisten kustannusten mukaan (esim. lukkojen vaihtaminen)
Ympäristönsuojelutoimisto, Paraisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisen maaaineslain (555/1981), ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksun. 6 2 Maksujen määräytymisperusteet 2.1 Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. Maksu sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. 2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut. 2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut 3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty maksutaulukossa alla. 4 Lisämaksut 4.1 Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi asian käsittelystä peritään seuraavat lisämaksut: asiantuntijaviranomaisen lausunto erillisen laskun mukaisesti konsultti- ja asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti valtioneuvoston ympäristönsuojelusta antaman asetuksen 13 :n 2 momentissa tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut. Ilmoituskulut laskutetaan erikseen toteutuneiden kustannusten mukaan. 5 Maksun alentaminen 5.1 Mikäli käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 30 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 5.2 Toiminnan olennaista muuttamista tai lupapäätöksen tarkistamista tai uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä 30 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi.
5.3 Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 50 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 5.4 Ympäristönsuojelulain voimaanpanosta annetun lain (113/2000) 5 :n 2 momentissa ja 7 :ssä tarkoitetuissa tilanteissa peritään 3 :n mukainen maksu, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä vastaa uudelle toiminnalle vaadittavan luvan käsittelyä. 5.5 Hakemuksen kohteena olevan laitoksen tai toiminnan käytössä olevan varmennetun ympäristöasioiden hallintajärjestelmän tai muun vastaavan järjestelmän taikka energiasäästösopimuksien, joiden voidaan katsoa vähentävän tarvetta selvittää toimintaa tai antaa tarkkailua ja seurantaa koskevia lupamääräyksiä, perusteella käsittelymaksu voidaan määrätä 30 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 5.6 Eläinsuojien käsittelymaksu, mikäli kyseisellä tilalla toteutetaan maatalouden ympäristötukijärjestelmään liittyviä vapaaehtoisia vesiensuojelutoimenpiteitä, voidaan määrätä 30 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 7 6 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen 6.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian taikka asian käsittely kunnan lupaviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään 3 :n mukaisesta maksusta 50 % sekä muut hakemuksen käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 7 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen 7.1 Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 70 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 7.2 Jos hakemusta tai ilmoitusta ei ole otettu käsiteltäväksi (valmisteltavaksi lautakuntaan), maksua ei peritä. 8 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu 8.1 Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian tämän taksan mukaisesta käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty. 8.2 Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 9 Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta
Ympäristönsuojelulain 199 :n 2 momentin mukaisen erikseen tehdyn hakemuksen käsittelystä koskien toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta peritään :n 2.3 mukainen tuntitaksa. 8 10 Maksun kohtuullistaminen tai määrääminen poikkeustapauksissa 10.1 Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian luonne ja merkitys huomioon ottaen kohtuuttoman suureen maksuun, voidaan erityisistä syistä käsittelymaksu määrätä 3 :n mukaista maksua alhaisemmaksi. Maksun tulee tällöinkin kattaa viranomaiselle aiheutuneet 4 :n mukaiset kustannukset ja sen tulee olla suuruudeltaan vähintään 50 % 3 :n mukaisesta maksusta. 10.2 Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen maksuun, voidaan erityistapauksissa käsittelymaksu periä 3 :n mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin maksun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muista erilliskustannuksista. 11 Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen 11.1 Maksusta, maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta ja maksun lykkäämisestä määrää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen pääasiassa annettavalla päätöksellä tai samanaikaisesti annettavalla erillisellä päätöksellä. Mikäli asiassa annetaan erillinen maksupäätös, maksupäätös ja maksulippu tulee lähettää maksuvelvolliselle samalla kun pääasiaa koskeva päätöskin. 12 Maksun suorittaminen ja periminen 12.1 Maksu on suoritettava maksulipussa ilmoitetun ajan kuluessa. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa oleva viivästyskorko korkolain (633/1982) 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. 12.2 Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimena ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. 13 Taksan soveltaminen Maksu vahvistetaan tämän taksan mukaisesti, kun asia on pantu vireille tämän taksan voimaantulon jälkeen.
9 Maksutaulukko 1. Maa-aineslain nojalla perittävät maksut 1.1 Maa-aineslupamaksu - Maksu myönnetyn tilavuuden mukaan, k-m 3 0,010 /k-m 3 - Vähimmäismaksu 500 - Kielteinen päätös 500 1.2. Maksu maa-aineslupa- ja ympäristölupahakemuksen yhteisestä käsittelystä 3 000 - Kielteinen päätös 500 1.3 Valtioneuvoston maa-ainesten ottamisesta antaman asetuksen 7 :n mukaisen valvontatarkastus 50 1.4 Yhdistetyn maa-aines- ja ympäristöluvan valvonta kohdan 2.4 mukaan 2. Ympäristönsuojelulain nojalla perittävät maksut 2.1. Ympäristölupahakemuksen käsittelymaksu Valtioneuvoston ympäristönsuojelusta antaman asetuksen 2 :n mukainen laitos tai toiminta: - Metsäteollisuus 3 000 - Metalliteollisuus 3 000 - Energian tuotanto 3 000 - Polttoaineiden valmistus taikka kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely 3 000 - Orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta 3 000 - Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto 3 000 - Mineraalituotteiden valmistus 3 000 - Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely 2 000 - Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus 2 000 - Eläinsuojat tai kalankasvatus 2 000 - Liikenne 2 000 - Jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä jätevesien käsittely 3 000 - Muu toiminta 2 000 Ympäristönsuojelulain 22 :n 2 momentissa tarkoitettu toiminta: - Toiminta, josta voi aiheutua vesistöjen pilaantumista 3 000 - Jätevesien johtaminen, mistä voi aiheutua ojan, lähteen tai vesilaissa tarkoitetun noron pilaantumista 3 000 - Toiminta, josta saattaa ympäristölle aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :ssä tarkoitettua kohtuutonta rasitusta 2 000 Ympäristönsuojelulain 28 :ssä tarkoitettu pohjavesialueelle sijoittuva toiminta 2 000 2.2. Ympäristönsuojelulain liitteessä 1 tarkoitetun toiminnan rekisteröinti, perusmaksu 150 - Korvaus ylimääräisestä työstä (käsittelyn kestäessä yli 3 tuntia) 50 /h 2.3. Ympäristönsuojelulain 118 120 :n mukaisen ilmoituksen käsittely: - Melua ja tärinää aiheuttava tilapäinen toiminta 400 - Koeluontoinen toiminta 500 - Poikkeukselliset tilanteet 500
10 2.4. Luvanvaraisen toiminnan tai rekisteröitävän toiminnan valvontatarkastus laaditun valvontaohjelman mukaisesti - Mikroyritysten tarkastusmaksu 100 - Muiden toiminnanharjoittajien kuin mikroyritysten tarkastusmaksu 200 - Maksu tarkastuksen uusimisesta tarvittaessa 50 /h 2.5 Tarkastukset, jotka ovat tarpeen 175 tai 176 :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka 181 :ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi 50 /h 2.6 Tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen sekä siihen tehtävät muutokset 50 /h 2.7 Muu ympäristönsuojelulain mukaisen asian käsittely, josta ympäristönsuojeluviranomaisella on oikeus periä maksu 50 /h 3. Vesilain nojalla perittävät maksut 3.1. Pintaveden ottamisen rajoittamista koskevan hakemuksen käsittely (vesilaki 4:2 ) 50 /h 3.2. Ojitusasioiden käsittely (vesilaki 5:5 ) 50 /h 3.3. Muiden kuin osallisten vaatimuksesta vireillepannun asian käsittely, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen perusteettomana, perusmaksu 150 - Korvaus ylimääräisestä työstä (käsittelyn kestäessä yli 3 tuntia) 50 /h Maksua ei peritä viranomaisen eikä haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireillepannun asian käsittelystä (vesilaki 18:12 ). 4. Jätelain nojalla perittävät maksut 4.1. Keräystoiminnan jäterekisteriin ilmoittamisen käsittely, perusmaksu 150 - Korvaus ylimääräisestä työstä (käsittelyn kestäessä yli 3 tuntia) 50 /h 4.2. Muiden asioiden käsittely jätelain mukaan ympäristönsuojeluviranomaisella ollessa oikeus periä maksu asian käsittelystä 50 /h 5. Merenkulun ympäristönsuojelulain nojalla perittävät maksut 5.1. Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen ml. rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään, perusmaksu 150 - Korvaus ylimääräisestä työstä (käsittelyn kestäessä yli 3 tuntia) 50 /h