Lestijärven kunnassa on avoinna RUOKAPALVELUN EMÄNNÄN kokoaikainen toimi

Samankaltaiset tiedostot
LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su klo

JOULUMYYJÄISET JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Lestijärven kunta AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA torstaina klo

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI JA SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2010

TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT

KAUPUNKITIEDOTE 11/2015

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina lääkärin vastaanotto suljettu klo henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

HE 161/2004 vp. rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän

KOULUAVUSTAJAN TEHTÄVÄ lukuvuodeksi

Kunnantoimisto on SULJETTU

Lestijärven kunta

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

Lestijärven kunta Suomi 90 vuotta ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET LESTIJÄRVELLÄ torstaina

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta Lestin koululla su klo Johtaa Veronika Ellilä

Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin

Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3.

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

Lestijärven kunta

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Lestijärven kunta HUUTOKAUPPA

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

KORJAUS-JA ENERGIA-AVUSTUKSET KORKOTUKILAINAT

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNTA

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Sikainfluenssa: Tietoa influenssa A(H1N1) viruksesta

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

ESPOON KAUPUNGIN VETERAANIPALVELUT PALVELUOPAS

LIIKUNTASALIVARAUKSET Lv

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Tekninen ja ympäristötoimiala

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

LESTIJÄRVEN KUNTA. JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS STIPENDEJÄ MUUALLA OPISKELEVILLE NUORILLE

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

HILJAISEN VIIKON KONSERTTI

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Jaetaan kaikkiin talouksiin

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNNASSA julistetaan haettavaksi KUNNANJOHTAJAN VIRKA

Lestijärvi, Keskuskoulu, kotitalousluokka

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Lestijärven kunta Lestijärven kunnan perusturvalautakunta julistaa haettavaksi klo mennessä

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

Joulukuu 2016 ADVENTIN AJAN TOIMINTAA VELKUALLA

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Avointa toimintaa Hattulassa

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Siikalatvalla to K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Transkriptio:

Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnassa on avoinna RUOKAPALVELUN EMÄNNÄN kokoaikainen toimi Vanhusten palvelutalo Kotipirtin yhteyteen valmistuu ensi vuoden aikana keskuskeittiö, jossa tullaan valmistamaan ateriat koulukeskukseen, päiväkotiin ja vanhusten palveluasuntojen sekä kotipalvelun asiakkaille. Emännän tehtävänä on vastata kunnan ruokahuollosta ja toimia lähiesimiehenä sekä ruokahuollon- että koulun siivoustyöntekijöille. Toimeen valittavalta edellytetään suurtalousesimiehen tutkintoa tai vastaavaa aikaisempaa koulutusta. Toimi täytetään 1.2.2010. Kokemus keittiö- ja esimiestyöstä sekä ATK-taidot katsotaan eduksi. Palkkaus KVTES:n mukainen. Hakuaika päättyy 21.12.2009 klo 15.30. Toimeen kuuluu 4 kk koeaika. Valittavan työntekijän tulee esittää hyväksytty lääkärintodistus ennen toimeen hyväksymistä. Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee lähettää osoitteeseen: Lestijärven kunta Lestijärven sivistyslautakunta Lestintie 40 69440 Lestijärvi Lisätiedot rehtori Tarja Mäkelä puh. 044 0540839

AURAUKSET VUONNA 2010 Yksityisteiden auraukset vuonna 2010 hoitaa: Esa Kiiskilä Kangasvieren, Tahitin, Arto Hautalan, Hannu Saaren, Niemen koulun, Peuralan, Koivu- ja Raino Oikarin tien puh. 8638814 tai 0400-830995 Aki Rautapuro, puh. 040-4167221 ja Juha Nevala, puh. 0400-792234 Ruisahosta-Valkeisen alueella Ari Lintilä Syrinkylän tiet, puh. 044-2967063 Kirkonkylän kaavateiden auraukset Pekka Kangasvieri hoitaa kirkonkylän kaavateiden ja kunnan kiinteistöjen pihojen auraukset ja hiekoitukset vuonna 2010 puh. 0500-668189 KIRJASTO Kirjaston jouluaukiolo: Viikko 51 TI suljettu KE 13.00-19.00 TO 12.00-16.00 PE 12.00-17.00 Viikko 52 TI suljettu KE 10.00-14.00 Jouluaatto, suljettu Joulupäivä, suljettu Viikko 53 TI 11.00-15.00 KE 13.00-19.00 TO 10.00-14.00 Uudenvuodenpäivä, suljettu Viikko 1 TI suljettu Loppiainen, suljettu TO 12.00-16.00 PE 12.00-17.00 NÄYTTELYT KIRJASTOSSA: Yläkoulu 20-vuotta! Valokuvanäyttely kirjastossa 8.12.2009-29.1.2010. PELTIPURKKI Pentin keräämiä jouluaiheisia peltipurkkeja esillä 15.1.2010 asti. JOULUSEIMI- NÄYTTELY esillä 8.1.2010 asti. Hyviä lukuhetkiä ja lämmintä joulumieltä lestiläisille! LESTIJÄRVEN YRITTÄJÄILTA ti 29.12.2009 klo 19.00 Lestijärven valtuustosalissa Tilaisuudessa palkitaan vuoden 2009 yrittäjä, muistetaan muutamia muita yrittäjiä sekä opiskelijoita. Tarjoilun järjestämistä varten ilmoittautumiset etukäteen viimeistään ma 28.12.2009 klo 10:een mennessä Marketta Similälle, puh. 044-524 2462 tai sähköpostitse:marketta.simila@kase.fi. Tervetuloa! Tilaisuuden järjestäjät: Lestijärven kunta ja Lestijärven Yrittäjät r.y. KUTSU LESTIJÄRVEN OPISKELIJOILLE Lestijärven kunta järjestää yrittäjä- ja opiskelijaillan ti 29.12.2009 klo 19.00 Lestijärven valtuustosalissa. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki lestijärveläiset yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa opiskelevat. Tervetuloa! P.S. Tarjoilun järjestämiseksi ennakkoilmoittautuminen viimeistään 28.12.2009 klo 10:een mennessä, puh. 044-424 2462/Marketta Similä tai sähköpostitse:marketta.simila@kase.fi.

VAPAA-AIKATOIMI MAANANTAINA 7.12.09 KLO 18-20 SUKSIEN VOITELUKURSSI Lestin koululla. Ala-Korven Antero Urheilu-Shopista tulee neuvomaan suksiasioissa ja Huhtakankaan Eero antaa voiteluvinkkejä. Mahdollisuus ostaa suksivoiteita. Tervetuloa! MAANANTAINA 14.12.09 KLO 18.30 HYVINVOINTI-ILTA koululla. Liikuntatieteiden maisteri Nina Hietanen tulee kertomaan ravitsemuksesta, liikunnasta sekä painonhallinnasta. Tervetuloa kuuntelemaan ja esittämään kysymyksiä kyseisistä aiheista! Nuoppari avoinna yläkoululaisille ja sitä vanhemmille maanantaisin klo 18.00-20.00 sekä perjantaisin klo 19.00-21.30 (perjantaisin nuoppari suljetaan aiemmin, jos ei kävijöitä). Nuoppari jää joulutauolle 11.12. jälkeen ja avautuu ensi vuoden puolella pe 8.1.10. Kaikilla Kivaa Liikkuen-kerho 5-12-vuotiaille torstaina 10.12.09 klo 18.15-19.00, isommat pelaa sählyä, pienten ryhmä peruttu yhteensattumien vuoksi. Ensi vuoden puolella jatketaan hiihtoharjoituksilla Yli-Lestin pururadalla, jos lunta. Lestijärven kunnan oma HIIHTOKAMPANJA 1.1-31.3.10 merkkaa hiihtokilometrisi suoritusvihkoihin, jotka löytyvät valaistujen latujen läheisyydessä. Osallistujien kesken arvontaa! SÄHLYTURNAUS lauantaina 2.1.10 klo 10.00. lmoittautumiset klo 9.30 mennessä paikanpäällä, minkä jälkeen joukkueet arvotaan. Sählyturnaus on tarkoitettu yläkouluikäisistä ylöspäin, miehille sekä naisille. Tervetuloa runsain joukoin sähläämään! ABBA-KONSERTTI perjantaina 15.1.2010 klo 19.00 Ylivieskan akustiikassa. Oulaisten nuorisokuoro esittää ABBA-sävelmiä. Lippu+kyyti 20, yhteiskyyditys järjestetään mikäli väh. 20 lähtijää. Sitovat ilmoittautumiset tiistaihin 29.12.09 mennessä Niinalle puh. 050-4437023 tai s-postilla niina.tiala@lestijarvi.fi. Kaunis kiitos kaikille kilpailijoille, toimitsijoille, huoltajille, kyyditsijöille sekä talkoolaisille kuluneesta vuodesta. Liikunnallista ja mukavaa joulunaikaa toivottaa Niina Tiala KOULUTOIMI YLÄKOULUN HISTORIAA Yläkoulun perustamisesta tulee 20 vuotta tänä syksynä. Sen kunniaksi kirjastossa on näyttely, jossa on esillä Lestin yläkoulun historiaa, valokuvia ja esineitä koulutyöstä yläkoulun ajalta. Näyttely on esillä joulu- ja tammikuun ajan kirjaston aukioloaikoina. Käykääpä tutustumassa ja muistelemassa! JOULUJUHLA Lestin koulun joulujuhla pidetään ke 16.12. klo 19.00 Lestin koululla. Tervetuloa! Koulussa on joululoma ajalla 23.12.2009-6.1.2010. TARJOUSPYYNTÖ Sivistyslautakunta pyytää tarjouksia Syrin jääkiekkokaukalon ylläpidosta ja Syrin valaistun ladun ylläpidosta tammi-maaliskuun 2010 ajaksi. Tarjoukset tulee jättää 18.12.2009 mennessä Lestijärven sivistyslautakunnalle. Tiedustelut rehtori puh. 044-0540839 / 06-8889232. HUUTOKAUPPA maanantaina 28.12. klo 10.00 alkaen Yli-Lestin koululla jatkuu Lestin koululla * Käteismaksu * tavara vietävä pois samana päivänä klo 16.00 mennessä * myytävänä mm. höyläpenkkejä, vitriinikaappeja, pulpetteja, tuoleja, täytettyjä eläimiä ym. ym.

JOKIVARSIKUNTIEN YHTEISTOIMINTA-ALUE SIKAINFLUENSSAROKOTUSTEN AIKATAULU Viikoilla 49 ja 50 rokotetaan koululaiset. Rokotuspäivästä ilmoitetaan erikseen koululle. Torstaina 10.12. klo 14.00 16.00 kaikki alle 25-vuotiaat nuoret, jotka eivät vielä ole saaneet rokotusta. Torstaina 17.12. klo 9.00 15.00 yli 65-vuotiaat sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat. HUOM! Terveitä yli 65-vuotiaita ei vielä rokoteta tässä vaiheessa! Riskiryhmään kuuluvat: - säännöllistä lääkitystä vaativa sydän- tai keuhkosairaus - tabletti- tai insuliinihoitoinen diabetes - krooninen munuaisten tai maksan vajaatoiminta - potilaat, joiden sairastama tauti heikentää vastustuskykyä, esim. leukemia, lymfooma - potilaat, jotka saavat vastustuskykyä heikentävää hoitoa, esim. elinsiirtopotilaat, syöpälääkkeet, eräät reuman hoidossa käytettävät lääkkeet, kortisonihoito - krooninen neurologinen sairaus, esim. MS-tauti - sairaalloinen ylipaino (BMI > 40) Terveyskeskus on kiinni 21.12-31.12.2009 välisenä aikana. Laboratorionäytteistä otetaan vain Marevan - kokeet ja lääkärin määräämät kiireelliset päivystysnäytteet. Nämä kokeet sovitaan erikseen jokaisen potilaan kanssa, samoin tulosten ja Marevan lääkitysten annostus. Ei kiireelliset laboratoriokokeet voidaan ottaa Toholammin terveyskeskukessa arkisin klo 8.00-10.00. Lääkärin vastaanotto Toholammin terveyskeskus puh. 06-8885300 tai 06 8889241. Näistä numeroista voitte myös tiedustella muita terveyden- ja sairaanhoitoon liittyviä asioita. Huomioikaa reseptien uusinnat ajoissa apteekkiin. Lääkärinpäivystys iltaisin ja öisin sekä viikonloppuna Kokkola puh. 06 8624 500.Yleinen hätänumero 112. RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUS VUONNA 2010 Hakuaika RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEEN VUONNA 2010 alkaa 1.12.2009 ja päättyy 29.01.2010. Rintamaveteraanien kuntoutukseen voivat hakeutua rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen tai rintamatunnuksen omaavat miehet ja naiset, joiden sotavammasta aiheutuva haitta-aste on alle 10%. Kuntoutusta voidaan antaa avo-, päivä- tai laitoskuntoutuksena. Hakemuksessa pyydetään mainitsemaan, mitä kuntoutusta haette ensisijaisesti. Hakemuksen liitteenä tulee olla kuntoutussuunnitelma/lääkärinlausunto, joka ei saa olla 1 vuotta vanhempi. Hakemuslomake palautetaan omaan terveyskeskukseen ilmoituksessa mainittuun osoitteeseen. ERÄISSÄ SUOMEN SOTIIN LIITTYNEISSÄ TEHTÄVISSÄ PALVELLEIDEN KUNTOUTUS (Laki 1039/97) Todistusten haku Sota-arkistosta päättyi 31.12.2004. Todistuksen määräaikaan mennessä hakeneilla on oikeus hakea kuntoutukseen uudelleen. Kuntoutuksen piiriin saattavat kuulua vuonna 1926 syntyneet, jotka vuoden 1939-1945 aikana ovat palvelleet puolustusvoimien koulutuskeskuksissa asevelvollisuuslain nojalla, miinanraivaukseen ja raivausesteiden purkamiseen puolustusvoimien alaisuudessa osallistuneet /1945-1952), ulkomaalaiset vapaaehtoiset (1939-1945) sekä sotien aikana puolustusvoimien hoitopaikoissa sairaanhoitotehtävissä palvelleet (1939-1945). ERÄISSÄ SUOMEN SOTIIN LIITTYNEISSÄ TEHTÄVISSÄ PALVELLEIDEN KUNTOUTUS (Laki 1039/97 ja 984/2004) Kuntoutuksen oikeutettujen piiri laajeni 1.1.2005. Uusina ryhminä mukaan tulivat karjan evakuointitehtäviin sotatoimialueella osallistuneet miehet ja partisaani-iskujen kohteiksi joutuneet henkilöt, jotka ovat saaneet Valtiokonttorista kertakorvauksen iskujen johdosta. Kuntoutusoikeutta tuli hakea 31.12.2006 mennessä. Todistuksen määräaikaan mennessä hakeneilla on oikeus hakea kuntoutukseen uudelleen. Eri kuntoutusmuotoja koskevia hakemuslomakkeita ja lisätietoja antavat rintamaveteraanikuntoutuksen yhdyshenkilö. LESTIJÄRVI: Lestijärven terveyskeskus, Veteraanikuntoutus Inkeri Jussila Niemeläntie 3 A, 69400 Lestijärvi, Puhelin 050-5935552

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS Pelastuslaitos etsii Lestijärven sopimuspalomiehistön savusukelluskoulutukseen rakennuksia poltettavaksi. Mikäli Sinulla on tarpeeton, polttamalla hävitettäväksi soveltuva rakennus ota yhteyttä palolaitokseen palotarkastaja Jari Nygård 044-3745273 tai yksikönjohtaja Osmo Haasiomäki 050-5967345. Tule mukaan palokuntatoimintaan. Lestijärven toimipisteen sopimuspalomiehistö kaipaa uusia toimijoita pelastustoimen pariin. Mikäli olet terve, auttamishaluinen 16 vuotta täyttänyt henkilö ja haluat olla tekemässä turvallisuustyötä ja auttamassa lähimmäisiäsi, ota yhteyttä meihin niin keskustellaan sopimuspalokuntatoiminnasta lisää. Aluepalopäällikkö Veikko Alanko 044-3745271 tai yksikönjohtaja Osmo Haasiomäki 050-5967345. LESTIJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA JOULUMYYJÄISET lauantaina 12.12.2009 klo 11.00 14.00 rukoushuoneella tuoretta pullaa, joulutorttuja, piparia ym. leivonnaisia käsitöitä, koreja ym. Arvontaa ja joulukahvit pihassa Kakkolammen lohimyynti JOULUJUHLA KAIKILLE sunnuntaina 20.12.2009 klo 16.00 rukoushuoneella jouluevankeliumi kuvaelma joululauluja miesten lauluryhmä ym. jouluista ohjelmaa lapsille joulupussit joulupuuro ja kahvit Jokainen sydämellisesti tervetullut! ILOINEN KERHO POJILLE JA TYTÖILLE perjantaisin klo 17.30 18.30 Lestin koululla vielä 4.12. ja 11.12. sitten alkaa kerhon joululoma. Tule kaverisi kanssa Iloiseen Kerhoon. LESTIJÄRVEN TAKSIT VIIKONLOPPUPÄIVYSTYKSET Perjantai illasta klo 20.00 maanantai aamuun klo 6.00 saakka pe-ma 04.12. 07.12. Jaakko Mattila0400 365631 pe-ma 11.12. 14.12. Sakari Similä 040 5040304 pe-ma 18.12. 21.12. Pertti Huhtala 050 5207329 JOULUNAIKA torstai 24.12. klo 20.00 maanantai 28.12. klo 6.00 Pertti Huhtala torstai 31.12. klo 20.00 maanantai 04.01. klo 6.00 Pertti Huhtala pe-ma 08.01. 11.01. Jaakko Mattila0400 365631 pe-ma 15.01. 18.01. Sakari Similä 040 5040304 pe-ma 22.01. 25.01. Pertti Huhtala 050 5207329 pe-ma 29.01. 01.02. Jaakko Mattila0400 365631

Kiiston johtokunta vuodelle 2010 Timo Syrjälä puheenjohtaja Pekka Sassali sihteeri muut jäsenet Leila Kinnunen Raili Savolainen Merja Lamminpää Tapio Tuikka Virpi Bozkurt Niina Tiala Jarmo Hirvinen Suomenselän kansalaisopisto Tiistaina 8.12 klo 18.00-20.30 rautalankalyhty-kurssi. Väännetään rautalangasta riippuva tuikkulyhty. Kurssin vetäjänä Niina Tiala. Kurssimaksu 5 +materiaalit.(vuosikortti ei korvaa) Tiistaina 15.12 klo 18.00-20.30 dipattavia sydämiä. Metallilankasydämiä kastellaan valkoiseen massaan ja niistä saadaan joulukuusenkoristeita. Kurssin vetäjänä Paula Tiala. Kurssimaksu 5 +materiaalit.(vuosikortti ei korvaa) Kierrätysmateriaaleista koruja ja sisustustarvikkeita to 14.1.2010 klo 18.00-21.00 Lestijärven yläasteella. Kurssimaksu 24 tuntia /32 euroa. Kurssin tarkoituksena on hyödyntää kaapin perukoille jääneitä tavaroita. Voit valmistaa ihan mitä tahansa mieleen tulee. Lisätietoja Kansalaisopiston oppaassa. Opettajana Paula Tiala Kierrätysmateriaalipunonta ke 20.1.2010 klo 18.00.- 21.00 Lestijärven yläasteella, jtv. Kurssimaksu 20 tuntia /24 euroa. Kurssilla käytetään punontaa ei perinteisiä punontamateriaaleja kuten esim. pahvi, tapetti, sanomalehti ym. Tekniikkana vino-ja suoraruutuinen palttina sekä tuulimylly. Ota mukaan mittausvälineet, sakset, liimaa, tilkkutyöleikkuri tai mattoveitsi, klemmareita, pyykkipoikia. Opettajana Paula Tiala Yli-Lestin Työväentalon Joulumyyjäisten arvonnassa kinkun voitti JUHA NEVALA. kiitokset ja hyvää joulua kaikille myyjäisiin osallistuneille ostajille ja myyjille Kotipirtin asukkaat ja henkilökunta toivottavat Hyvää Joulua! Lestijärven kalastuskunta Joulukuun kokous koululla kotitalousluokassa tiistaina 22.12.2009 klo 19.00 Esillä sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu.

LESTIJÄRVEN 4H-YHDISTYS Luontokerho keskiviikkoisin klo 12.45 14.00 Lestin koululla, kokoonnutaan ala-asteen aulassa. Ohjaajana Henna Honkaperä Koirakerho sunnuntaina 6.12 klo 13.00 Yli-Lestin koululla. Ohjaajana Katariina Asteljoki Kirkonkylän 4H-kerho torstaisin klo 14.30 Lestin koululla. Ohjaajina Mirka Mäkelä ja Titta Brandt Aamukerho perjantaisin klo 8.00 8.30 Lestin koululla. Ohjaajana Henna Honkaperä Lisätietoja kerhoista voit kysyä vs. toiminnanjohtajalta, ohjaajat ilmoittavat kerhoista myös koulujen ilmoitustauluilla. TOP TEHTÄVIÄ osoitteessa www.4h.fi Valitse tehtävä ja tee se, ota ohjaajan kuittaus esim. vanhemmiltasi ja palauta 4H-toimistoon. Yhteystiedot: vs. toiminnanjohtaja Henna Honkaperä, p. 0500 971 179, 4h@lestijarvi.fi Hyvää Joulua ja Onnea tulevalle vuodelle t. Lestijärven kunta ja henkilökunta PS. Kunnantoimisto on suljettu 21. 23.12.