KALLION SEURAKUNTA Joululehti 2014
Älä pelkää Jouluevankeliumin ensimmäinen viesti ei ole se, että Jumala on tullut maailmaan, Jeesus on syntynyt. Jouluevankeliumin ensimmäinen viesti on: Älä pelkää. Ennen kuin enkelit ilmoittavat yhtään mitään, he sanovat: Älä pelkää. Jumala aloittaa suhteen ihmiseen kovin usein näillä sanoilla. Ennen paimenia, enkeli ilmoittaa Marialle ihmeellisen raskauden aloittamalla sanomalla: Älä pelkää. Ja kun Jeesus ilmestyy myöhemmin opetuslapsille, hän sanoo samat sanat. Jumala tietää, että ihminen pelkää. Vastaanottamisen helpottamisen halu korostuu äärimmilleen siinä, että Jumala tulee maailmaan vauvana. Kuka sellaista voisi pelätä? Ihmisen suhde Jumalaan on luonnostaan etäinen ja vieras, epäilevä ja vaikea. Siksi ihmiseltä ei vaadita Jumalan ymmärtämistä tai Jumalan luokse pyrkimistä. Siksi tänäkin jouluna Jumala tulee ihmisen luokse. Ja sanoo vielä päälle: Älä pelkää. Hyvää joulua! Teemu Laajasalo kirkkoherra kirkkojen aukioloajat joulunaikaan Kallion kirkko Alppilan kirkko Jeesus syntyi epätäydellisiin olosuhteisiin Talli loistaa taivaallista valoa, ja puhtaiden olkien keskellä makaa vastasyntynyt vauva ikionnellisten vanhempiensa huomassa. Tämä on yleinen mielikuva joulun ihmeestä. Enkelten kanssa -joulunäytelmä pureutuu syvemmälle ihmisyyteen ja kyseenalaistaa kiiltokuvamaisen mielikuvan. Joulukuussa viisi kertaa esitettävän näytelmän käsikirjoitus sai innoituksen parisuhteen epätavallisesta alkutaipaleesta. Minä ja käsikirjoittaja Ari-Pekka Miettinen halusimme nostaa näytelmän ytimeen Marian ja Joosefin, heidän kamppailunsa, kipuilunsa, epäluulonsa ja rakkautensa yllätysraskauden tuoman tilanteen keskellä. Tämä ei ole perinteinen joulukuvaelma, vaan näytelmä perustuu Jeesuksen syntymää edeltäviin tapahtumiin, kertoo pastori Mari Mattsson, joka ohjaa näytelmän. Pyhän perheen alkutaival sisältää paljon ominaisuuksia, joita nykyisessä perhekäsityksessämme ei välttämättä pidetä ideaalina. Haluamme näytelmällämme vahvasti sanoa, että Jeesus ei syntynyt täydelliseen ydinperheeseen, vaan epävarmoihin olosuhteisiin, epävarmojen vanhempien hoivaan likaiseen talliin. Hän syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle, kaikenlaisten ihmisten, ei vain mielikuvissamme ideaalien ihmisten vaan kaikenlaisista taustoista tulevien ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten keskelle, heitä varten. Jeesus oli itse yksi niistä, jotka sinä aikana miellettiin yhdeksi niistä toisista. Jos Jeesus syntyisi tänään, hän saattaisi syntyä esimerkiksi Suomessa pakolaiskeskukseen, Mari tähdentää. Näytelmän valmistaminen ja harjoittelu on antanut koko työryhmälle vahvan kokemuksen, että kaikki ihmiset ovat tuntevia ja keskeneräisiä ja sellaisena hyviä Jumalan silmissä. Ma-pe klo 7 21 La-su klo 9 19 Poikkeukset: 6.12. klo 9 19 24.12. klo 9 19, 22 24 25.12. klo 7 19 26.12. klo 9 19 31.12. klo 7 24 6.1. klo 9 19 24.12. klo 10 auki läpi yön seuraavaan päivään 25.12. auki edellisestä päivästä lähtien klo 20 asti (ks. s. 4) Suljettu 26. 28.12. Pimeyden keskelle syntyy vuosi toisensa jälkeen maailman valo, jonka ansiosta emme jää pimeyteen ja epäluuloon, Mari lopettaa. Enkelten kanssa näytelmän esitysajat Kallion kirkossa ke 17.12. klo 19, to 18.12. klo 19, pe 19.12. klo 19 ja la 20.12. klo 15 & 17. Käsikirjoitus Ari-Pekka Miettinen. Ohjaus, lavastus ja puvustus Mari Mattsson. Näyttelijöinä nuorten aikuisten teatteriryhmä. Vapaa pääsy ja ohjelma. Lisätietoja Mari Mattsson 050 380 3285 tai mari.mattsson@evl.fi 2 3
Koko joulu kirkossa? Taivas varjele, tuliko valmista? Ajatus kirkon ovista avoinna koko aaton ja joulupäivän syntyi Kallion seurakunnan pastorin Marjaana Toiviaisen omasta työtilanteesta. Mä olen pappina töissä jouluna, ja suku asuu kaukana. Miksen olisi sitten töissä kirkossa koko joulun, nukkuisinkin siellä? Miksi menisin yksin välillä kotiin? Marjaana kysyy. Kaikilla ei ole perhettä tai ystäviä, joiden kanssa viettää joulua, tai omasta perinteisestä joulusta on tullut liian raskas. Toisenlainen joulu on vaihtoehto esimerkiksi heille, mutta toki aivan kaikki ovat tervetulleita. Keneltäkään ei kysellä, miksi haluaa osallistua yhteisölliseen jouluun. Ihmisillä on siihen eri syitä. Joitakin väsyttää suomalainen suljettu joulunvietto perheen kesken. Oma perhe ja suku on tullut tuijotettua, ja puheenaiheet ovat aina samat. Joulustressi, siivous, lahjavuorien haaliminen juhla on muuttunut suoritusten tulokseksi. Joulu on tullut olenko valmis? En lähettänyt kortteja, lahjan sain hankituksi vain siskon lapselle ja jouluruokaakaan en laittanut. Kyllä se joulu tuli silti, mielessä. Ai niin mutta olenko minä valmis? En taida olla enkä taida koskaan valmiiksi tulla. Mutta sellaista ihmisyys usein on. Keskeneräistä ja sellaisenaan täydellistä ihmisyyttä. Aina on varaa parantaa, mutta muistaa myös armeliaisuus itseään kohtaan. Syntyikö Kristus tänäkin vuonna? Ihan varmasti syntyi niille, jotka sitä odottivat. Joulu tulee siitä huolimatta monelle muullekin, sen sisältö ja merkitys on eri asioissa: traditiossa, läheisten kanssa olemisessa, ruoassa, lahjoissa, Kristuksessa tai jossain ihan muussa. Joululla on yhtä monta muotoa kuin on sen viettäjääkin, kaikki yhtä arvokkaita, kun ne tekevät ihmisen onnelliseksi tai olon edes siedettäväksi. Jeesushan sanoi, että sapatti on ihmistä varten, ei ihminen sapattia varten. Kaipa Jeesus olisi voinut sanoa saman koskevan joulua tai mitä tahansa, millä helposti ajattelemme olevan jokin tietty, "oikea" ja "alkuperäinen" muoto. Rinnakkain elämme rauhassa kukin omien joulumerkityksiemme kanssa, kerromme omistamme toisillemme, vaikutumme toisistamme ja luomme yhdessä uutta, kaikille oikeudenmukaista. Vanha, uusi, perinteinen ja vieras syleilevät toisiaan. Minulle se on suuri joulun ihme, jota Jumalan rakkaudeksikin voi kutsua. Heli Yli-Räisänen Teksti on alun perin julkaistu 25.12.2011 Kirkon tiedotuskeskuksen Joulu tulee oletko valmis? blogissa. http://joulutulee.blogspot.fi/ Alppilan kirkon ovet ovat auki aaton ja joulupäivän. Toisenlainen joulu ei ole valmiiksi suunniteltu, vaan toteutetaan yhdessä. Suunnittelutiimiin pääse mukaan. Jouluna 2011 Marjaana sai lahjaksi lämpöisen karvalakin. Tästä joulusta tulee toisenlainen. Tämän asetelman tavoin joulu on tullut monelle valmiiksi. Mukaan kutsutaan kauppoja ja ravintolaita, jotka haluavat lahjoittaa ylijäämäruokia joulunviettäjille. Materiaalista kulutusta voitaisiin hillitä siten, että lahjaksi tuotaisiin vaikka runo, laulu, musiikkiesitys tai jotain muuta vastaavaa omien kykyjen mukaan. Ehkä joku nuori perhe, johon on juuri syntynyt vauva, haluaisi lapsensa kastettavan jouluna kirkossa monen ihmisen rakkauden ympäröimänä? Marjaana ideoi. Kirkko pitää myös koristella, tarjoilut hoitaa ja suunnitella ohjelmaa. Kaikille löytyy varmasti mieleistä tehtävää. Kirkossa on lautapelejä, pelikortit, laulukirjat ja piano, joten tekemistä illan mittaan riittää varmasti. Ja parasta kaikessa on, että kirkon jumppasalissa saa yöpyä, patjat vain siskonpediksi lattioille! Haluatko mukaan suunnittelemaan Toisenlaista joulua? Tsekkaa Facebookista Toisenlainen joulu, sieltä löydät tarvittavaa tietoa! Kuva: MorgueFile, cohdra 4 5
Jumalanpalvelukset Kallion seurakunnassa joulunaikaan ALPPILAN kirkko La 29.11. klo 17 Sateenkaarimessu Su 30.11. klo 16 1. adventtisunnuntain messu. Lauletaan Hoosiannaa! Su 7.12. klo 16 2. adventtisunnuntain messu To 11.12. klo 18 Kivimessu Su 14.12. klo 16 3. adventtisunnuntain messu klo 16 Kauneimmat joululaulut -messu. Su 21.12. klo 11 Vironkielinen joulujumalanpalvelus ja konfirmaatiomessu Su 21.12. klo 16 4. adventtisunnuntain messu Ke 24.12. klo 14 Jouluaaton hartaus To 25.12. klo 10 Joulukirkko Pe 26.12. klo 16 Tapaninpäivän messu Su 28.12. klo 16 Viattomien lasten päivän messu Su 30.11 klo 16 Salonkikuoro To 1.1. klo 16 Uudenvuodenpäivän messu Su 4.1. klo 16 Messu Ti 6.1. klo 16 Loppiaisen messu Ma-pe klo 7.30 aamurukous, klo 12 päivärukous, klo 16 päivän raamatunluku, klo 18 arki-illan ehtoollinen La klo 9 aamurukous Pappi tavattavissa ma-pe klo 16-19 La 29.11. klo 18 Ekumeenisen Karmeliittayhteisön Kontemplatiivinen messu Su 30.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. Lauletaan Hoosiannaa! klo 18 Armas Maasalon adventtivesper Ke 3.12. klo 18 Keskiaikainen hiljainen rukouslaulumessu To 4.12. klo 18 Wähäväkisten juhlaveisuu ja Herran pyhä ehtoollinen puutteenalaisille yhteistyössä Herättäjäyhdistyksen kanssa La 6.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän jumalalanpalvelus Su 7.12. klo 10 2. adventtisunnuntai. Toisenlaisen joululahjan messu Ke 10.12. klo 18 Keskiaikainen hiljainen rukouslaulumessu Su 14.12. klo 10 3. adventtisunnuntain Kauneimmat joululaulut -messu Ke 17.12. klo 18 Hiljennyn seimen äärellä Keskiaikainen hiljainen rukouslaulumessu joulun lauluilla klo 16 17 Anima mean avoimet harjoitukset klo 17.30 rukouslaulumietiskely To 18.12. klo 18 Kivimessu Su 21.12. klo 10 4. adventtisunnuntain messu Ke 24.12. klo 16 Jouluaaton hartaus To 25.12. klo 8 Joulukirkko Pe 26.12. klo 10 Tapaninpäivän messu La 27.12. klo 18 Ekumeenisen Karmeliittayhteisön Kontemplatiivinen messu Su 28.12. klo 10 Viattomien lasten päivän messu Ke 31.12. klo 18 Keskiaikaisen hiljaisen rukouslaulun messu klo 23 Uudenvuoden yön messu To 1.1. klo 10 Uudenvuodenpäivän messu Su 4.1. klo 10 Messu Kallion kirkko Ti 6.1. klo 10 Loppiaisen messu 6 7
Joulunajan musiikkia Kallion seurakunnassa yui katada JOHTAJA A-tutkintokonsertti 22.11. klo 18, Kallion kirkko Vapaa pääsy Samuli Edelmann Hiljaisuuden Valo -konsertti 28.11. klo 19.30, Kallion kirkko Lippuja ovelta tuntia ennen konsertin alkua ja Lippupalvelusta, 27,5 Jari Arjoranta ja Tuomas Heikkilä Hoosianna! Laulamme adventtivirsiä 29.11. klo 14, Kallion kirkko Marja Kotakorpi Liturgi, Riitta Männistö PUHE, Kallion Kantaattikuoro, Tommi Niskala kanttori Armas Maasalon Adventtivesper 30.11. klo 18, Kallion kirkko Sairaanhoitajalaulajat Silja Kulon ja Female Voices Ida Olssonin johdolla Jouluista naiskuoromusiikkia 30.11. klo 18, Alppilan kirkko Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 KALLION MUSIIKKIKOULU 5.12. klo 17.30 ja 19, Alppilan kirkko Jippu Rakkauden Joulu 5.12. klo 20, Kallion kirkko Olli Pyylampi ja tommi niskala Itsenäisyyspäivän urkukonsertti 6.12. klo 13.30, Kallion kirkko Pasi Hyökki JOHTAJA, Tuuli Takala sopraano, Ville Urponen urut Ylioppilaskunnan Laulajien perinteinen joulukonsertti 7.12. klo 17.30 ja 20, Kallion kirkko Liput Lippu.fi:sta 27,5/17,5 (sisältää palvelumaksun). Ovelta 25/15. International Christmas Carols / Kauneimmat kansainväliset Joululaulut 7.12. kat 7.30 pm, Alppila Church Evening full of singing and sharing! You ll get to sing international Christmas carols, hear stories all around the world, enjoy music and taste Finnish Christmas delicacies. No admission fee Dani Juris KUORONJOHATAJA Emriikka Salonen sopraano Helsingin Filharmonisen kuoron joulukonsertti 8.12. klo 19.30, Kallion kirkko Liput 15/10 ovelta ja ennakkoon (12/8) Tiketistä (www.tiketti.fi) ja kuorolaisilta. Vivika Oksanen ja liisa Enwald On ruusu putkahtunna laulamme vanhoja joululauluja 10.12. klo 14, Kallion kirkon kirkkosali Jonna Vehmanen & co. Tähti Joulu EMO Ensemblen kanssa 10.12. klo 21, Kallion kirkko Liput ennakkoon laulajilta (18/10 ) ja Tiketistä (18/10 + palvelumaksu) sekä tuntia ennen ovelta (20/12). SUOMEN KUORO-OPISTON YKSINLAULAJAT 10.12. klo 19, Alppilan kirkko matti hyökki JOHTAJA Laulu-Miesten 100 joulua! 11.12.2014 klo 18, Kallion kirkko Liput 25, ennakkoon Lippupalvelusta ja kuorolaisilta. Kauneimmat vironkieliset joululaulut 12.12.2014 klo 18, Alppilan kirkko Kallion ala-asteen Lucia-tytöt ja kuorolaulukoulu Raakkujat, Mari Mattsson, Tommi Niskala Kaikenikäisten Kauneimmat joululaulut 13.12. klo 11, Kallion kirkko Sanan ja rukouksen ilan joulukonsertti 13.12. klo 17, Alppilan kirkko tommi niskala JOHTAJA J.S. Bach: Jouluoratorio 13.12. klo 18, Kallion kirkko Vapaa pääsy, ohjelma 10 Kauneimmat joululaulut 14.12. klo 18, Kallion kirkko 8 9
Kyösti Makimattila & Yona Joulumuistoni 15.12. klo 19, Kallion kirkko Ohjelmamaksu 30 Total Cello Ensemble ja Mari Palo SOPRAANO 22.12. klo 19, Kallion kirkko Liput 20/10 Muita joulunajan tapahtumia ja tempauksia Hiljaa Ensemble 16.12. klo 19, Alppilan kirkko Vapaa pääsy. Ohjelma 10. Nuorten aikuisten Kauneimmat joululaulut 16.12. klo 20, Kallion kirkko Sateenkaarikuoro Ääniset, Petra Lampinen JOHTAJA, Kimmo Puunenä KANTTORI, Jaana Partti pastor Sateenkaarikansan kauneimmat joululaulut 20.12. klo 15, Alppilan kirkko KAMARIORKESTERI REFUGIUM MUSICUM Notte di Natale 20.12. klo 19.30, Kallion kirkko Liput 20/15/10 Lippupalvelusta ja ovelta. Soile Isokoski sopraano, Lapin Kamariorkesteri, John Storgårds JOHTAJA Yleisradion joulukonsertti 21.12. klo 15, Kallion kirkko Päivi Hakkari-Ohmero, Vivika Oksanen Kauneimmat joululaulut 23.12. klo 18, Alppilan kirkko Kallion seurakunnan muusikot Jouluyön musiikki 24.12. klo 23, Kallion kirkko Anna Rajamäki alttoviulu, Satu Elijärvi piano, Lumikki Väinämö lausuja Schumann & Brahms sanoin, sävelin 28.12. klo 18, Kallion kirkko Vapaa pääsy. Vivika Oksanen, urkuharmoni Laulamme vanhoja pyhäkoululauluja 1.1.2015 klo 18, Alppilan kirkon seurakuntasali MuT Riitta Hirvonen kertoo laulujen taustoista. 4.12. klo 13-14, Kallion kirkko Torstaina iltapäivällä: Enkeli taivaan jouluvirsistä rakkain. Emerituspiispa Eero Huovinen ja kanttori Tommi Niskala saavat jouluvirren soimaan. Ennen tilaisuutta klo 12 Päivärukous kirkossa, kahvit Kappelisalissa. 17.12. klo 13, Kallion seurakuntakoti Eläkeläisten joululahja Joulupuuroa sekä jouluista ohjelmaa. Mukana ovat myös iltapäiväkerhon pikkuiset tontut. 29.11. klo 10 14, Alppilan kirkko Adventtimyyjäiset Myyjäisistä voi varata myyntipöydän 5 euron hintaan Päivi Hakkari-Ohmerolta, 09 2340 3616. Torstaina iltapäivällä Torstaina iltapäivällä on niin ruumiin, sielun kuin hengen ravintoa sekä kauneutta, yhteisöllisyyttä ja hengellisyyttä kaikille, joilla on aikaa iltapäivisin. Tilaisuuksia järjestetään viikoittain. Lahja tarvitsevalle lähimmäiselle! Diakoniatyöntekijät jakavat lahjoja ennen joulua tarvitseville. Jos haluat lahjoittaa joululahjan aikuiselle, voit tuoda esimerkiksi uusia sukkia, pipoja, käsineitä ja kaulaliinoja tai kahvia ja suklaata 1. 12.12.2014 Kallion seurakunnan kirkkoherranvirastoon, Neljäs linja 18. Jos haluat antaa lahjan lapselle tai nuorelle ota yhteyttä Anne Mäki-Kokkilaan 09 23403631. Jouluseimi-ikkuna Alppilan kirkolla on nähtävissä viikolta 51 lähtien aina vuoden 2015 toiselle viikolle asti. Tule ihastelemaan päiväsaikaan tai tuomaan valoa pimentyviin iltoihin ja öihin! 10 11
kyrkan i helsingfors Mitä meiltä puuttuu? Mitä sinä toivoisit seurakunnalta? Kerro kirkkoherra Teemu Laajasalolle kirkkoherra.kalliosrk@evl.fi