Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joulun aika Rekolan seurakunnassa"

Transkriptio

1 Joulun aika 2016 Rekolan seurakunnassa

2 Poika asioille Vanhempani lähettivät minut lapsena kauppaan jo ennen kuin osasin laskea rahoja. Jännitin, mutta olin samalla ylpeä, kun olin jo niin iso. Muistan ojentaneeni kassalla kaupan tädille pienen nahkakukkaron, josta täti otti kolikoita sen verran kuin ostokset maksoivat. Joulua vietämme siksi, että Jumala kerran lähetti Poikansa asioille. Hän lähetti Jeesuksen pelastamaan maailman ei yhtään vähempää! Aikuisena Jeesus teki sen, mikä hänen täytyi, mutta tullessaan maailmaan hän oli niin pieni, ettei edes olisi osannut ojentaa kukkaroa kauppiaalle. Niin pienen Jumala uskalsi lähettää. Kun katselemme jouluseimeä, edessämme on se ihme, että Jumalan Poika syntyi ihmiseksi. Samalla edessämme on se ihme, että Jumalan armo ulottuu jokaisen ihmisen elämään. Jeesus Kristus pelasti kaikki ihmiset pahan vallasta, teki jopa itse kuoleman aseettomaksi. Vastasyntyneen lapsen suloisuudessa on kaikki Jumalan hyvyys. Siksi enkelit jouluevankeliumissa ylistävät Jumalaa, siksi paimenet yhtyvät ylistykseen ja siksi tietäjät kumartavat Jeesus-lapsen edessä. Siunausta ja kiitollista mieltä joulunviettoon! Laura Maria Latikka kirkkoherra

3 Keskiviikko Koivukylän Lions Clubin joulukonsertti. Mikael Konttinen ja Jenna Bågeberg. Ohjelma 15 e, sisältää kahvit ennen konserttia. Perjantai ja lauantai klo 9 15 Lähetysmyyjäisten valmistelutalkoot kirkolla. Leivotaan ja tehdään joululaatikoita. Tuoteselosteella varustettuja leivonnaisia otetaan kiitollisena vastaan. Ilm mennessä ja tiedustelut: Päivi Peittola p tai paivi.peittola@evl.fi. 1. adventtisunnuntai Messu kirkossa, Arto Nuutinen, Noora Hultin ja Linda Isokangas. Lauluryhmä Dolcetti, joht. Hanna-Perkola-Musikka. klo Lähetysmyyjäiset kirkossa. Joulupuuroa, torttuja ja kahvia paikan päällä syötäväksi. Joululaatikoita, leivonnaisia, käsitöitä ja monenlaisia tuotteita kotiin vietäväksi. Tuotto seurakunnan lähetystyölle. Jos tuot messuun tullessasi esim. kotona leipomasi kakun myyjäisiin, muista kirjoittaa tuoteseloste! Tiistai Rekolan sekakuoron adventtikonsertti kirkossa. Sanan ja rukouksen ilta kirkossa. Päivi Peittola. Keskiviikko Avoimen joululaulukuoron harjoitukset kirkossa. Joululaulukuoro laulaa joululauluja joka keskiviikko jouluun saakka. Kaikki joulumieliset aikuiset tervetuloa mukaan! Kuoroa johtaa Linda Isokangas. klo 20 Iltamessu kirkossa. Ben Ahlroos, Mipa Kettunen, Noora Hultin.

4 Torstai Perjantai Lauantai klo 9 15 Seurakuntailta kirkolla. Kirkkoherra Laura Maria Latikka kertoo kirkkojen maahanmuuttajatyöstä Kööpenhaminassa ja Irma Liljeström ja Irene Juvonen-Rokkanen Sant Egidio-yhteisön toiminnasta Roomassa. Keskustelua, kahvitarjoilu ja vapaaehtoinen kolehti kirkon kansainväliseen työhön. Christmas Carols kauneimpia joululauluja eri kielillä Korson kirkossa (Merikotkantie 4). Samuel Luak, Airi Saloniemi, Vox Mea -kuoro. Diakoniamyyjäisten talkoot kirkolla. Leivotaan, paistetaan sekä järjestellään myyntipöytiä. Tuoteselosteella varustettuja leivonnaisia otetaan kiitollisena vastaan. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Irma Liljeström p tai irma.liljestrom@evl.fi. klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut kirkossa, Noora Hultin. 2. adventtisunnuntai Maanantai klo 9 15 Messu kirkossa, Laura Leverin, Noora Hultin. Pyhäkoululaisten joulujuhla kirkolla. Diakoniamyyjäisten talkoot kirkolla. Leivotaan, paistetaan sekä järjestellään myyntipöytiä. Tuoteselosteella varustettuja leivonnaisia otetaan kiitollisena vastaan. Itsenäisyyspäivä, tiistai klo 9.30 Lipunnosto kirkon pihalla, mukana partiolaisia Rekolan Metsäsiskoista ja Metsäveikoista. Aamun kauneimmat joululaulut kirkossa, Linda Isokangas Diakoniatyön myyjäiset kirkolla. Jouluiset kahvit, leivonnaisia ja laatikoita, käsitöitä sekä arpoja. Aamupäivällä

5 klo 12 Torstai riisipuuroa ja soppaa. Tauko jumalanpalveluksen ajan. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus kirkossa, partiolaisten kirkkopyhä. Vappu Olsbo, Helena Meriläinen, Linda Isokangas. klo Hartaus Foibekartanon takkatilassa (Sairaalakatu 7), Arto Nuutinen. klo Yksinhuoltajien pikkujoulu Asolan seurakuntatalossa. Mikkolan koulun musiikkiluokkien joulukonsertti kirkossa. Lauantai klo 11 Koko kylän joulupuurojuhla Koivutorilla yhteistyössä Toimiva Koivukylä Toimari ry:n ja Vantaan kaupungin kanssa. Ota oma lautanen ja lusikka mukaan. 3. adventtisunnuntai klo 16 Messu kirkossa. Ben Ahlroos, Matti Hyöky, Noora Hultin. Kauneimmat joululaulut kirkossa. Vappu Olsbo, Noora Hultin. Maanantai klo 11 Tiistai klo 13 Kauneimmat joululaulut Tuulikontissa (Konttitie 4). Arto Nuutinen, Noora Hultin. Vanhemman väen joulujuhla kirkolla. Herkutellaan joulupuurolla ja torttukahveilla, lauletaan ja hiljennytään joulun sanoman äärelle. Lucian kruunaus kirkon sisäpihalla. Järjestäjänä Rekolan talkooporukka. Kauneimmat joululaulut Asolan seurakuntatalossa. Vappu Olsbo, Noora Hultin.

6 Keskiviikko klo 9 klo 13 Aamumessu kirkossa. Laura Maria Latikka, Linda Isokangas. Diakonian joulujuhla kirkossa. Tarjolla jouluruokaa sekä ohjelmaa. Rekolan seurakunnan alueella asuva, hae 2 euron hintainen osallistumislippusi kirkkoherranvirastosta alkaen viraston aukioloaikoina, lippuja rajallinen määrä. klo Vanhemman väen kauneimmat joululaulut Koivukylän vanhustenkeskuksessa (Karsikkokuja 13). Laura Leverin, Linda Isokangas. klo Vanhemman väen kauneimmat joululaulut Havukosken auditoriossa (Eteläinen Rastitie 12). Laura Leverin, Linda Isokangas. Torstai Nuorten joulujuhla kirkolla, päättyy iltahartauteen klo 20. Valo syttyy pimeään Tikkurilan Mieskuoron joulukonsertti kirkossa. Joht. Jussi Linnanmäki, solisti baritoni Pekka Laakso. Liput aikuisilta 12 e, 7 12-vuotiaat 5 e. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Perjantai klo 9 12 Perheiden avoimen olohuoneen jouluinen brunssi ja tonttupolku kirkolla. 4. adventtisunnuntai klo 13 Tiistai Kauneimmat joululaulut -messu kirkossa. Arto Nuutinen, Linda Isokangas, joululaulukuoro ja -orkesteri. Saa joulun ihme koskettaa Petri Laaksosen joulukonsertti. Liput 20 e tuntia ennen ovelta tai Lippupalvelun kautta. Jouluaatto, lauantai klo 13 klo 15 klo 23 Jouluaaton hartaus Asolan seurakuntatalossa. Laura Maria Latikka, Linda Isokangas. Jouluaaton hartaus kirkossa. Laura Maria Latikka, Linda Isokangas. Jouluyön messu kirkossa. Laura Leverin, Noora Hultin.

7 Joulupäivä, sunnuntai Sunnuntai 8.1. klo 8 Messu kirkossa. Laura Leverin, Noora Hultin. Urut on pop! Star Wars, Mestaripiirros... Uutta musiikkia häihin, hautajaisiin ja kasteisiin. Vapaa pääsy. Noora Hultin, urut ja laulu. Joulukirkko. Vappu Olsbo, Linda Isokangas, joululaulukuoro. Tapaninpäivä, maanantai klo 15 Tapaninpäivän pihakirkko Asolan seurakuntatalolla. Joululauluja, glögiä ja makkaranpaistoa. Ville Haavisto, harmonikka, Arto Nuutinen ja Linda Isokangas. Sunnuntai klo 12 Uudenvuodenpäivän messu kirkossa. Vappu Olsbo, Noora Hultin. Loppiainen, perjantai Loppiaisen messu kirkossa. Vappu Olsbo, Sirkku-Liisa Niemi. Saarnaamassa Suomen Pipliaseuran toiminnanjohtaja Markku Kotila. Kirkkokahveilla Markku Kotila kertoo raamatunkäännöstyöstä Namibiassa.

8 Rakenna joulupuu! Lasten joululahjaverkko kirkkosalissa alkaen. Voit antaa nimettömän lahjasi seurakuntamme alueella asuvalle lapselle, joka muuten saattaisi jäädä ilman joululahjaa. Lahjaksi voit antaa uutta tai itsetehtyä tavaraa ja vaatetta enintään 50 euron arvosta. Paketoidut ja lapsen lapulla varustetut paketit tuodaan kirkolle tiistaihin mennessä. Tule hakemaan toivelappu joululahjaverkosta! Lisätietoa osoitteesta rakennajoulupuu.fi. Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma ti klo 9 ja 10 kirkossa ke to klo 9 ja 10 Asolan seurakuntatalolla Vantaalla 102 MHz. Rekolan seurakunta rekolansrk Pyhän Andreaan kirkko (Kustaantie 22) Asolan seurakuntatalo (Asolantie 6)

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

Rauhallista joulunaikaa! REKOLAN SEURAKUNTA

Rauhallista joulunaikaa! REKOLAN SEURAKUNTA Rauhallista joulunaikaa! REKOLAN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto avoinna ma-pe klo 9-15, suljettu 24.-26.12. p. 09 830 6700 Kustaantie 22 D Rekolan kirkko Kustaantie 22 Asolan seurakuntatalo Asolantie 6

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua Kuva: Laura Laine Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen Joulu tuo useimmille meistä mieleen paljon lämpöisiä muistoja lapsuuden

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Lauantai 28.11. Wiipurilaisen osakunnan kuoron konsertti klo 16 Sammonlahden kirkossa, Hietakallionk. 7. Ensimmäinen adventtisunnuntai 29.11. Messu klo 10 Joutsenon kirkossa,

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 JUMALANPALVELUKSET KOLMAS ADVENTTI su 13.12. klo 10 Paavalinkirkko Kolmas adventtikynttilä syttyy Paavalinkirkon messussa. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Siunattua joulunaikaa!

Siunattua joulunaikaa! Joulu ja kevät Siunattua joulunaikaa! Joulunajan jumalanpalvelukset ja hartaudet Nokian kirkko Su 2.12. adventin perhemessu klo 10, lauletaan Hoosiannaa! Kirkon jälkeen avautuu Pappilan joulu. To 6.12.

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Joulu. Töölön ja Meilahden seurakunnissa

Joulu. Töölön ja Meilahden seurakunnissa Joulu Joulutervehdys-2018_TOO-MEI_PRINT.indd 1 Töölön ja Meilahden seurakunnissa 13.11.2018 12.52.39 Lämmin joulutervehdys J oulun evankeliumi kutsuu meitä uskon, toivon ja rakkauden äärelle. Maailman

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2018 1 2 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntai 2.12. messu klo 10 Mari Silin, Miika Kolari, Hanna Autio; Lähde-kuoro. Tule aloittamaan

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Hyvää joulua toivottaa Nokian seurakunta

Hyvää joulua toivottaa Nokian seurakunta Hyvää joulua toivottaa Nokian seurakunta www.nokianseurakunta.fi www.sokeripaloja.fi www.facebook.com/nokianseurakunta www.instagram.com/nokianseurakunta www.twitter.com/nokian _ SRK Tapahtuu näinä päivinä

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2017 1 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntain Hoosianna-messu 3.12. klo 10 Sami Lahtinen, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen.

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri 2016 TAPAHTUMAKALENTERI VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON Joulukalenteri 2016 TAPAHTUMAKALENTERI Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva, 1450-luvulta peräisin oleva Pyhän Laurin kirkko kylineen on vanhan ajan maaseutuidylliä huokuva

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Yhteys. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin

Yhteys. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua 2016 YHTEYS JOULU 2016 Yhteystiedot ja osoitteet... 2 Linkkivinkit... 2 Jouluevankeliumi... 3 Joulunajan messut ja hartaudet... 4 Joulupuu...

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Joulun musiikkia kirkoissa

Joulun musiikkia kirkoissa Joulun musiikkia kirkoissa Tulkoon joulu! La 1.12. klo 17, Kulosaaren seurakuntasali Anna ja Amanda Sandström esittävät laulu- ja pianomusiikkia. Vapaa pääsy. Konsertti Su 2.12. klo 18, Myllypuron kirkko

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva, 1450-luvulta peräisin oleva Pyhän Laurin kirkko kylineen on vanhan ajan maaseutuidylliä huokuva

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2017

ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2017 ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2017 Heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsi viaton. Enkelparventie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan. Ranskalainen joululaulu SISÄLLYSLUETTELO MÄNTYHARJUSSA Jumalanpalvelukset

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Joulukuu 2015 Joulu/2015 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Wilskmannintie 1, 63600 Töysä puhelin 050-376 4319 s-posti: Kotisivuiltamme osoitteesta toysa.4h.fi löydät ajankohtaista

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon

Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventin messu su 27.11. klo 10 Marja Heltelä, Mari Järvinen, Anne-Maria Ranta-aho ja Olli Mönttinen. Cantabilen

Lisätiedot

En kuitenkaan tahdo moralisoida tai kyseenalaistaa. Jokaisella on omat juhlaperinteensä. Jokainen saa itse valita.

En kuitenkaan tahdo moralisoida tai kyseenalaistaa. Jokaisella on omat juhlaperinteensä. Jokainen saa itse valita. Joulu on taas, joulu on taas Joko taas, joko nyt, ajattelin, kun tavaratalossa soi taustalla joulumusiikki. Tuntuu, kuin viime joulu olisi ollut vasta äsken. Tosin vielä tätä kirjoittaessa on marraskuun

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Tapahtumia ja hiljaisuutta

Tapahtumia ja hiljaisuutta Adventin ja joulun aika Imatran seurakunnassa 2016 Tapahtumia ja hiljaisuutta Enkeli taivaan -virttä lauletaan kirkoissa tänä jouluna erityisen painokkaasti, sillä olemme aloittaneet reilun vuoden pituisen

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

SYKSY 2018 REKOLAN SEURAKUNTA

SYKSY 2018 REKOLAN SEURAKUNTA SYKSY 2018 REKOLAN SEURAKUNTA YHTEYSTIEDOT JA PÄIVYSTYKSET Kirkkoherranvirasto avoinna ma-pe klo 9-15, 09 830 6700, Kustaantie 22 D Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, Kustaantie 22 Asolan seurakuntatalo, Asolantie

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 MESSUT JA HARTAUDET I adventin messu su 29.11.2015 Klo 10 Huopalahden kirkko Marja Heltelä, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen. Mukana Lähdekuoro, joht.

Lisätiedot

Tikkakosken. alueseurakunnan

Tikkakosken. alueseurakunnan Tikkakosken alueseurakunnan Syksy 2019 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA Tikkakosken alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat Tikkakosken

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Levin Joulu 2014. Tervetuloa viettämään joulua Leville!

Levin Joulu 2014. Tervetuloa viettämään joulua Leville! Levin Joulu 2014 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8 2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Joulun aika 2015 Tamperelain en seurakunta lehti Seuraava ilm.päivä 5.1.2016 siltalehti.fi ÄLKÄÄ PELÄTKÖ Emme saa antaa pelolle sijaa, sanottiin Pariisin iskujen

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

VAUVASTA NUOREKSI. Seurakunta on mukana kasvun joka vaiheessa. REKOLAN SEURAKUNTAπ

VAUVASTA NUOREKSI. Seurakunta on mukana kasvun joka vaiheessa. REKOLAN SEURAKUNTAπ VAUVASTA NUOREKSI Seurakunta on mukana kasvun joka vaiheessa REKOLAN SEURAKUNTAπ OLEMME SINUA JA LAPSIASI VARTEN! Rekolan seurakunta on mukana lapsesi elämässä hänen syntymästään aina aikuisuuden ovelle

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Lammin seurakunta ADVENTTI JA JOULUAIKA

Lammin seurakunta ADVENTTI JA JOULUAIKA Lammin seurakunta ADVENTTI JA JOULUAIKA 2016 JUMALAN- PALVELUKSET su 27.11. klo 10 klo 18 su 4.12. klo 10 ti 6.12. klo 11 su 11.12. klo 10 su 18.12. klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa Adventtihartaus

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunnan joulu 2017

Pirkkalan seurakunnan joulu 2017 Pirkkalan seurakunnan joulu 2017 Nyt juhlimaan tulkaa Joulukuu on tänä vuonna juhlakuukausi. Hoosiannan laulamisesta alkaa joulun odotus. Odotuksen keskellä on Suomi 100-juhlat. Juhlat tuovat valoa pimeän

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA 86/ Liite Sivu 1 / 6 KEVÄT 2017 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAA VÄRIT: NAISTENPIIRI (LEHTEEN) MIESTEN SAUNAILTA (LEHTEEN) SANAN JA RUKOUKSEN ILTA (LEHTEEN) SIIONIN VIRSI SEURAT (LEHTEEN) RY SUNNUNTAISEURAT

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 2/2016 Seurakuntaneuvosto 11.2.2016 sivu 1 (9) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 11.2.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan.

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan. Syksy ja joulunaika 2013 Kohtaamisia? Seurakunnan toiminta on sitä, että ihmiset kohtaavat toisia ihmisiä. Näin tapahtuu seurakunnan tilaisuuksissa vauvasta vanhuksiin: perhekerhoissa, päiväkerhoissa,

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Maanantai Tiistai Keskiviikko Ajalle

Tahko.com - Tapahtumia. Maanantai Tiistai Keskiviikko Ajalle .com - Tapahtumia Maanantai 20.11.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 21.11.2017 Aiempaa kokemusta

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Kauneimmat Joululaulut Ajankohta: 7.12.16 klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut Järjestäjä: Kuoreveden seurakunta Kenelle: Kaikille avoin Tapahtuma:

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi S-Market Rusko, osoite (Myllymäentie 2), 31.10.2014 kello 15.00 19.00. Seurakuntavaalit ovat toistaiseksi ainoa

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Joulu TIKKURILAN SEURAKUNNASSA.

Joulu TIKKURILAN SEURAKUNNASSA. Joulu TIKKURILAN SEURAKUNNASSA 2015 www.tikkurilanseurakunta.fi Suuri ilo kaikille kansoille Kirkas valo leimahti pimeyden keskelle. Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman. Nämä olivat enkelin

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Joulunajan markkinat ja myyjäiset 21. 22.11. Kaupunkikeskustan Joulunavaus ja Magic by Christmas 29.11. 14:00 Joulumyyjäiset Abc Viipurinportilla

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kallion seurakunnan. Joulu

Kallion seurakunnan. Joulu Kallion seurakunnan Joulu 2013 KALLION KIRKOSSA Su 1.12. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. Laajasalo, Männistö, Riihelä, Jussila-Gripentrog, Niskala. Avustajat Uoti, Pätsikkä, Anhava, Varjoranta, Partti.

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Syyskauden 2015 toimintaa

Syyskauden 2015 toimintaa 47/ Liite Sivu 1 / 5 Syyskauden 2015 toimintaa Palokan alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Alueella asuu yli 12 000 Jyväskylän seurakunnan jäsentä. Asuinympäristöt

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot