Kaukolämmön hintatilasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaukolämmön hintatilasto"

Transkriptio

1 Kaukolämmön hintatilasto Energiateollisuus ry laatii tilastoja tyyppirakennusten kaukolämmön hinnasta kaksi kertaa vuodessa (1.1. ja 1.7.). Tyyppirakennusten ominaisuudet on määritelty vastaamaan 2000-luvulla rakennettavien tyypillisten asuinrakennusten ominaisuuksia (energiankulutus, tehontarve). Kyseessä on hintaindeksitilasto, jonka avulla voidaan vertailla yksittäisen yrityksen hintakehitystä ja keskimääräisten kaukolämpökustannusten hintamuutoksia. Yksittäisen rakennuksen lämmityskustannuksia ei voi luotettavasti laskea tilastosta saatavilla kaukolämmön hinnoilla. Hintatilastossa esitetään tyyppirakennusten kaukolämmön verollinen hinta /MWh siten, että maksuissa on mukana energiamaksut ja kiinteät maksut (tehomaksut) veroineen (arvonlisävero, polttoaineiden valmisteverot). Eräillä kaukolämpöyrityksillä on käytössään energiamaksun kausihinnoittelu. Se tarkoittaa, että energiamaksun suuruus riippuu vuodenajasta ja kyseisen ajankohdan tuotantokustannuksista. Kausihinnoittelun tavoitteena on lisätä hinnoittelun kustannusvastaavuutta. Lisäksi tilastossa esitetään tyyppirakennusten liittymismaksut mahdollisine arvonlisäveroineen. Kausihinnoitellun tuotteen vuositasoitetun arvon laskenta Kun yrityksellä on energiamaksussa käytössä kausihinnoittelu, taulukkoon lasketaan tilastointiajankohtaa vastaava vuosikustannuksia kuvaava energiamaksu. Kausihinnoittelussa energiamaksu riippuu vuodenajasta ennalta määriteltyjen kertoimien mukaisesti. Laskennassa: vuoden kullekin kuukaudelle lasketaan tilastointiajankohdan kustannustasoa vastaava kuukausihinta kuukausihinnoista lasketaan kulutuspainotettu keskiarvo normaalivuoden jakaumalla laskennassa käytettävä normaalivuoden kulutusjakauma on: Tammikuu 14,5 % Helmikuu 13,5 % Maaliskuu 12,6 % Huhtikuu 9,5 % Toukokuu 5,5 % Kesäkuu 2,8 % Heinäkuu 2,5 % Elokuu 2,7 % Syyskuu 4,9 % Lokakuu 8,0 % Marraskuu 10,5 % Joulukuu 13,0 %

2 2 Kaukolämmön hintatilasto - tyyppit Määräytysmisperusteet ( alkaen) Tyyppit ovat uudisrakennuksia, jotka vastaavat nykyisten rakentamismääräysten mukaan rakennettavia kaukolämmitettäviä rakennuksia. Tyyppirakennukset asuntojen lkm Tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen käytettävä energia Laskennallisia tyyppirakennuksia kuvaavia tietoja rakennustilavuus ominais-kulutus rakennuksen pinta-ala energiankulutus/m MWh/vuosi m 3 kwh/m 3 m 2 kwh/m 2 omakoti rivi/pienkerros kerros

3 3 Energiateollisuus ry, Kaukolämpö Kaukolämmön hinta Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom! kausihinnoiteltujen tuotteiden energiamaksu on tässä taulukossa laskennallinen vuositasoitettu arvo (kts. tarkemmin välilehdet: Lue minut! ja Kausihintatilasto) Rakennuksen kaukolämpöteho (tunnin huipputeho), kw Vuotuinen kaukolämmön käyttö, MWh energiamaksun kausihinnoittelu 1 asunnon omakoti 15 asunnon rivi-/kerros 80 asunnon kerros 10 kw 70 kw 230 kw 18 MWh 150 MWh 600 MWh Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto Adven Oy, Eura 69,54 35,44 104, ,54 18,96 88, ,54 13,54 83, Adven Oy, Hanko 66,15 41,21 110, ,15 29,15 98, ,15 19,00 88, Adven Oy, Hausjärvi 91,51 18,60 110, ,51 9,95 101, ,51 7,11 98, Adven Oy, Inkoo 68,26 27,39 95, ,26 14,65 82, ,26 10,47 78, Adven Oy, Levi 71,87 35,01 106, ,87 16,96 88, ,87 12,64 84, Adven Oy, Loppi 68,26 38,38 109, ,26 27,15 98, ,26 17,70 89, Adven Oy, Siuntio 84,60 43,66 128, ,60 20,79 105, ,60 14,85 99, Adven Oy, Sonkajärvi 69,23 38,43 107, ,23 20,56 89, ,23 14,68 83, Adven Oy, Upinniemi 70,37 44,68 115, ,37 23,90 94, ,37 17,07 87, Adven Oy, Veikkola 107,00 27,39 134, ,00 14,65 121, ,00 10,47 117, Adven Oy, Ylistaro 73,57 32,27 105, ,57 15,95 89, ,57 11,91 85, Adven Oy, Ylämylly-Honkalampi 68,30 37,55 105, ,30 31,48 99, ,30 24,66 92, Alajärven Lämpö Oy 52,95 14,21 67, ,95 6,77 59, ,95 4,84 57, Alavuden Lämpö Oy 61,63 17,11 78, ,63 14,05 75, ,63 9,18 70, Alkkulan Aluelämpö Oy 81,84 14,90 96, ,84 17,43 99, ,84 11,53 93, Ekenäs Energi Ab, Karjaa 68,66 34,55 103, ,66 24,44 93, ,66 15,93 84, Ekenäs Energi Ab, Pohja 68,66 34,55 103, ,66 24,44 93, ,66 15,93 84, Ekenäs Energi Ab, Tammisaari 61,18 34,55 95, ,18 24,44 85, ,18 15,93 77, Elenia Lämpö Oy, Heinola 71,22 32,50 103, ,22 14,06 85, ,22 10,60 81, Elenia Lämpö Oy, Hämeenlinna 64,36 40,61 104, ,36 19,79 84, ,36 17,70 82, Elenia Lämpö Oy, Jyväskylä 65,27 40,06 105, ,27 15,69 80, ,27 13,19 78, Elenia Lämpö Oy, Kärsämäki 72,01 34,89 106, ,01 18,03 90, ,01 12,17 84, Elenia Lämpö Oy, Lammi 74,35 33,28 107, ,35 14,07 88, ,35 10,05 84, Elenia Lämpö Oy, Laukaa 68,36 30,28 98, ,36 15,97 84, ,36 11,66 80, Elenia Lämpö Oy, Oulainen 66,96 35,50 102, ,96 18,35 85, ,96 12,39 79, Elenia Lämpö Oy, Tervakoski 83,41 31,67 115, ,41 13,38 96, ,41 9,56 92, Elenia Lämpö Oy, Tikkakoski 72,12 45,56 117, ,12 15,73 87, ,12 10,38 82, Elenia Lämpö Oy, Toijala 74,49 37,78 112, ,49 15,97 90, ,49 11,41 85, Elenia Lämpö Oy, Turenki 75,85 32,22 108, ,85 15,47 91, ,85 11,06 86, Elenia Lämpö Oy, Uurainen 69,00 43,11 112, ,00 14,89 83, ,00 9,82 78, Elenia Lämpö Oy, Vilppula 71,65 35,72 107, ,65 15,10 86, ,65 10,79 82, Etelä-Savon Energia Oy 58,68 27,56 86, ,68 14,36 73, ,68 11,50 70, Fortum Power and Heat Oy, Espoo 61,88 24,48 86, ,88 20,76 82, ,88 15,31 77, Fortum Power and Heat Oy, Joensuu 57,16 24,87 82, ,16 23,66 80, ,16 20,13 77, Fortum Power and Heat Oy, Järvenpää 68,57 23,54 92, ,57 19,96 88, ,57 14,72 83, Fortum Power and Heat Oy, Kauniainen 61,88 24,48 86, ,88 20,76 82, ,88 15,31 77, Fortum Power and Heat Oy, Kirkkonummi 61,88 24,48 86, ,88 20,76 82, ,88 15,31 77, Fortum Power and Heat Oy, Tuusula 68,57 23,54 92, ,57 19,96 88, ,57 14,72 83, Haminan Energia Oy 75,64 19,26 94, ,64 10,30 85, ,64 7,36 83, Helen Oy x 50,13 29,31 79, ,13 15,67 65, ,13 11,96 62,09 39

4 4 Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom! kausihinnoiteltujen tuotteiden energiamaksu on tässä taulukossa laskennallinen vuositasoitettu arvo (kts. tarkemmin välilehdet: Lue minut! ja Kausihintatilasto) Rakennuksen kaukolämpöteho (tunnin huipputeho), kw Vuotuinen kaukolämmön käyttö, MWh energiamaksun kausihinnoittelu 1 asunnon omakoti 15 asunnon rivi-/kerros 80 asunnon kerros 10 kw 70 kw 230 kw 18 MWh 150 MWh 600 MWh Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto Herrfors Oy Ab, Alavieska 62,51 19,14 81, ,51 9,89 72, ,51 6,68 69, Herrfors Oy Ab, Pietarsaari 57,88 21,44 79, ,88 11,53 69, ,88 7,57 65, Herrfors Oy Ab, Ylivieska 62,51 19,14 81, ,51 9,89 72, ,51 6,68 69, Hyvinkään Lämpövoima Oy 61,36 19,95 81, ,36 11,88 73, ,36 9,23 70, Imatran Lämpö Oy 89,92 13,23 103, ,92 8,46 98, ,92 6,09 96, Inergia Lämpö Oy, Inari 66,96 72,91 139, ,96 23,50 90, ,96 15,06 82, Inergia Lämpö Oy, Ivalo 56,42 40,41 96, ,42 19,60 76, ,42 15,09 71, Inergia Lämpö Oy, Saariselkä 66,96 72,91 139, ,96 23,50 90, ,96 15,06 82, Jalasjärven Lämpö Oy 59,52 22,66 83, ,52 10,79 71, ,52 7,71 68, Juuan kunnan kaukolämpölaitos 60,83 15,50 76, ,83 9,89 70, ,83 7,02 67, Jyväskylän Energia Oy 63,75 24,93 88, ,75 15,62 79, ,75 13,13 76, Jämsän Aluelämpö Oy 56,09 17,91 74, ,09 16,70 72, ,09 10,62 66, Kalajoen Lämpö Oy, Hiekkasärkät 64,48 19,98 84, ,48 14,07 78, ,48 9,51 73, Kalajoen Lämpö Oy, Himanka 64,48 19,98 84, ,48 14,07 78, ,48 9,51 73, Kalajoen Lämpö Oy, Keskusta 62,00 19,98 81, ,00 14,07 76, ,00 9,51 71, Kangasalan Lämpö Oy 69,19 23,23 92, ,19 9,81 79, ,19 7,01 76, Kannuksen Kaukolämpö Oy 57,78 11,37 69, ,78 10,05 67, ,78 6,79 64, Karvian Lämpö Oy 67,21 23,06 90, ,21 11,41 78, ,21 7,70 74, Kauhajoen Lämpöhuolto Oy 69,66 15,38 85, ,66 8,23 77, ,66 5,88 75, Kauhavan Kaukolämpö Oy, Alahärmä 67,46 29,28 96, ,46 15,78 83, ,46 11,40 78, Kauhavan Kaukolämpö Oy, Kauhava 67,46 29,28 96, ,46 15,78 83, ,46 11,40 78, Kauhavan Kaukolämpö Oy, Kortesjärvi 67,46 32,16 99, ,46 16,40 83, ,46 10,95 78, Kauhavan Kaukolömpö Oy, Ylihärmä 73,90 29,28 103, ,90 15,78 89, ,90 11,40 85, Kausalan Lämpö Oy 69,45 14,53 83, ,45 8,38 77, ,45 6,01 75, Kemijärven Kaukolämpö Oy, keskusta 68,20 24,74 92, ,20 12,93 81, ,20 10,06 78, Kemijärven Kaukolämpö Oy, Pelkosenniemi 88,04 24,74 112, ,04 12,93 100, ,04 10,06 98, Kemijärven Kaukolämpö Oy, Pyhä 83,08 29,73 112, ,08 15,54 98, ,08 12,09 95, Kemijärven Kaukolämpö Oy, Suomu 91,76 29,73 121, ,76 15,54 107, ,76 12,09 103, Kemin Energia Oy 62,00 21,87 83, ,00 11,87 73, ,00 8,48 70, Keminmaan Energia Oy 58,62 22,34 80, ,62 13,53 72, ,62 8,16 66, Keravan Energia Oy, Kerava 64,52 25,22 89, ,04 14,34 80, ,04 10,26 76, Keravan Energia Oy, Sipoo 76,45 25,22 101, ,54 14,34 88, ,54 10,26 84, Keuruun Lämpövoima Oy 80,35 37,41 117, ,35 14,81 95, ,35 10,84 91, Kiteen Lämpö Oy 64,50 17,55 82, ,50 9,20 73, ,50 6,55 71, Kittilän Aluelämpö Oy 57,85 22,74 80, ,85 12,17 70, ,85 8,69 66, Kokemäen Lämpö Oy 70,68 23,97 94, ,68 17,86 88, ,68 11,41 82, Kokkolan Energia, Kokkola 40,55 18,38 58, ,55 13,31 53, ,55 9,59 50, Kokkolan Energia, Kälviä 47,18 18,38 65, ,18 13,31 60, ,18 9,59 56, Kolarin Lämpö Oy 74,00 29,72 103, ,00 13,10 87, ,00 9,35 83, KotkanEnergia Oy 62,37 26,83 89, ,37 17,17 79, ,37 12,26 74,63 47

5 5 Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom! kausihinnoiteltujen tuotteiden energiamaksu on tässä taulukossa laskennallinen vuositasoitettu arvo (kts. tarkemmin välilehdet: Lue minut! ja Kausihintatilasto) Rakennuksen kaukolämpöteho (tunnin huipputeho), kw Vuotuinen kaukolämmön käyttö, MWh energiamaksun kausihinnoittelu 1 asunnon omakoti 15 asunnon rivi-/kerros 80 asunnon kerros 10 kw 70 kw 230 kw 18 MWh 150 MWh 600 MWh Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto KSS Lämpö Oy, Kouvola keskusta 60,40 20,59 80, ,40 11,11 71, ,40 8,75 69, KSS Lämpö Oy, Kouvola taajama 75,00 20,59 95, ,00 11,11 86, ,00 8,75 83, Kuopion Energia Oy, Kuopio 62,10 23,37 85, ,10 12,47 74, ,10 8,85 70, Kuopion Energia Oy, Melalahti 75,52 11,52 87, ,52 6,14 81, ,52 4,36 79, Kuopion Energia Oy, Vehmersalmi 84,01 11,52 95, ,01 6,14 90, ,01 4,36 88, Kuortaneen energiaosuuskunta 60,15 24,62 84, ,15 22,04 82, ,15 14,09 74, Kurikan Kaukolämpö Oy 66,00 19,33 85, ,00 8,63 74, ,00 6,18 72, Köyliön-Säkylän Sähkö Oy 72,40 14,16 86, ,40 10,10 82, Lahti Energia Oy, Asikkala x 67,43 21,23 88, ,43 11,85 79, ,43 9,50 76, Lahti Energia Oy, Hollola x 65,93 21,23 87, ,93 11,85 77, ,93 9,50 75, Lahti Energia Oy, Lahti x 65,93 21,23 87, ,93 11,85 77, ,93 9,50 75, Lahti Energia Oy, Nastola x 67,43 21,23 88, ,43 11,85 79, ,43 9,50 76, Laihian Nuuka Lämpö Oy 71,20 35,67 106, ,20 26,00 97, ,20 15,82 87, Laitilan Lämpö Oy 69,10 15,21 84, ,00 15,65 79, ,00 9,65 73, Lappeenrannan Energia Oy 68,50 23,33 91, ,50 17,09 85, ,50 12,19 80, Lapuan Energia Oy 64,48 23,15 87, ,51 12,90 81, ,51 5,83 74, Lempäälän Lämpö Oy 73,67 20,86 94, ,67 13,75 87, ,67 9,02 82, Leppäkosken Lämpö Oy, Hämeenkyrö x 73,41 20,08 93, ,41 12,85 86, ,41 9,18 82, Leppäkosken Lämpö Oy, Ikaalinen x 76,24 25,02 101, ,24 18,62 94, ,24 11,27 87, Leppäkosken Lämpö Oy, Nokia x 67,45 33,30 100, ,45 33,19 100, ,45 25,58 93, Leppäkosken Lämpö Oy, Parkano x 69,47 26,60 96, ,47 19,79 89, ,47 11,98 81, Leppäkosken Lämpö Oy, Äetsä 69,44 28,45 97, ,44 23,90 93, ,44 13,65 83, Liedon Lämpö Oy 68,70 16,36 85, ,70 15,50 84, Liperin Aluelämpö Oy 95,98 17,49 113, ,98 9,36 105, ,98 6,68 102, Lohjan Energiahuolto Oy Loher 65,10 33,94 99, ,10 18,15 83, ,10 12,96 78, Loimaan Kaukolämpö Oy 61,13 13,78 74, ,13 7,52 68, ,13 5,14 66, Loiste Lämpö Oy, Kajaani 61,02 29,28 90, ,02 21,89 82, ,02 14,08 75, Lämpö Korpela Oy 82,63 18,89 101, ,63 17,86 100, ,63 13,98 96, Mariehamns Energi Ab 72,35 14,54 86, ,35 3,76 76, ,35 2,58 74, Mäntsälän Sähkö Oy, Mäntsälä 95,53 24,75 120, ,53 13,24 108, ,53 7,63 103, Mäntsälän Sähkö Oy, Saari 104,16 24,75 128, ,16 13,24 117, ,16 7,63 111, Mäntän Kaukolämpö Oy 69,44 28,99 98, ,44 15,62 85, ,44 8,17 77, Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Muurola 58,00 29,72 87, ,00 19,22 77, ,00 13,71 71, Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Rovaniemi 56,50 29,72 86, ,50 19,22 75, ,50 13,71 70, Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Ylläs 90,40 28,21 118, ,40 12,43 102, ,40 8,87 99, Nivalan Kaukolämpö Oy 63,24 15,16 78, ,24 7,31 70, ,24 4,94 68, Nurmeksen Lämpö Oy 54,20 22,64 76, ,20 8,47 62, ,20 6,08 60, Nurmijärven Sähkö Oy 63,51 20,47 83, ,51 16,80 80, ,51 10,23 73, Nykarleby Kraftverk 67,60 27,43 95, ,60 17,57 85, ,60 10,37 77, Orimattilan Lämpö Oy 60,04 26,33 86, ,04 15,80 75, ,04 7,94 67,98 42

6 6 Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom! kausihinnoiteltujen tuotteiden energiamaksu on tässä taulukossa laskennallinen vuositasoitettu arvo (kts. tarkemmin välilehdet: Lue minut! ja Kausihintatilasto) Rakennuksen kaukolämpöteho (tunnin huipputeho), kw Vuotuinen kaukolämmön käyttö, MWh energiamaksun kausihinnoittelu 1 asunnon omakoti 15 asunnon rivi-/kerros 80 asunnon kerros 10 kw 70 kw 230 kw 18 MWh 150 MWh 600 MWh Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto Otanmäen Lämpö Oy, Otanmäki 92,90 30,67 123, ,90 23,14 116, ,90 14,35 107, Otanmäen Lämpö Oy, Vuolijoki 110,20 30,67 140, ,20 23,14 133, ,20 14,35 124, Oulun Energia Oy, Haukipudas 47,08 25,76 72, ,08 10,08 57, ,08 8,35 55, Oulun Energia, Kiiminki 56,79 24,15 80, ,79 9,45 66, ,79 7,82 64, Oulun Energia, Oulun runkoverkko 47,08 25,76 72, ,08 10,08 57, ,08 8,35 55, Oulun Seudun Sähkö, Ii 76,38 22,38 98, ,38 14,52 90, ,38 11,10 87, Oulun Seudun Sähkö, Kempele 61,87 17,06 78, ,87 9,13 71, ,87 5,45 67, Oulun Seudun Sähkö, Liminka 68,32 17,69 86, ,32 11,47 79, ,32 8,78 77, Oulun Seudun Sähkö, Lumijoki 95,62 20,44 116, ,62 13,08 108, ,62 9,34 104, Oulun Seudun Sähkö, Muhos 68,32 18,76 87, ,32 12,00 80, ,32 8,57 76, Oulun Seudun Sähkö, Tyrnävä 68,32 19,19 87, ,32 12,28 80, ,32 8,77 77, Outokummun Energia Oy 72,63 19,79 92, ,63 12,67 85, ,63 9,05 81, Paimion Lämpökeskus Oy 66,96 34,00 100, ,96 28,52 95, ,96 22,38 89, Paraisten Kaukolämpö Oy 72,25 23,39 95, ,25 11,55 83, ,25 7,79 80, Pori Energia Oy, Harjavalta 72,30 12,55 84, ,30 8,03 80, ,30 7,03 79, Pori Energia Oy, Kristiinankaupunki 120,72 42,70 163, ,72 18,30 139, ,72 10,94 131, Pori Energia Oy, Noormarkku 77,38 37,11 114, ,38 22,48 99, ,38 15,91 93, Pori Energia Oy, Reposaari 82,84 37,11 119, ,84 22,48 105, ,84 15,91 98, Pori Energia Oy, runkoverkko 57,88 37,11 94, ,88 22,48 80, ,88 15,91 73, Porvoon Energia Oy 63,11 24,66 87, ,11 13,53 76, ,11 9,54 72, Raahen Energia Oy 45,37 15,82 61, ,37 12,27 57, ,37 10,24 55, Rauman Energia Oy 50,54 27,45 77, ,54 16,35 66, ,54 11,57 62, Reisjärven kunnan kaukolämpölaitos 67,27 9,43 76, ,27 8,65 75, Riihimäen Kaukolämpö Oy 58,28 21,00 79, ,28 12,30 70, ,28 8,79 67, Saarijärven Kaukolämpö Oy 74,19 20,31 94, ,19 12,49 86, ,19 9,10 83, Salon Kaukolämpö Oy 61,56 18,07 79, ,56 8,68 70, ,56 4,99 66, Sastamalan Lämpö Oy 51,65 42,78 94, ,65 22,21 73, ,65 13,45 65, Savitaipaleen kunta 79,36 19,80 99, ,36 11,91 91, ,36 9,22 88, Savon Voima Oyj, Iisalmi 72,79 19,01 91, ,79 14,30 87, ,79 12,89 85, Savon Voima Oyj, Joroinen 84,32 14,28 98, ,32 7,64 91, ,32 5,46 89, Savon Voima Oyj, Juankoski 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92, Savon Voima Oyj, Karttula 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92, Savon Voima Oyj, Keitele 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92, Savon Voima Oyj, Kiuruvesi 73,90 19,01 92, ,90 14,30 88, ,90 12,89 86, Savon Voima Oyj, Lapinlahti 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92, Savon Voima Oyj, Leppävirta 75,27 19,01 94, ,27 14,30 89, ,27 12,89 88, Savon Voima Oyj, Maaninka 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92, Savon Voima Oyj, Nenonpelto 73,90 19,01 92, ,90 14,30 88, ,90 12,89 86, Savon Voima Oyj, Nilsiä 79,48 19,01 98, ,48 14,30 93, ,48 12,89 92, Savon Voima Oyj, Nipanen 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92,87 58

7 7 Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom! kausihinnoiteltujen tuotteiden energiamaksu on tässä taulukossa laskennallinen vuositasoitettu arvo (kts. tarkemmin välilehdet: Lue minut! ja Kausihintatilasto) Rakennuksen kaukolämpöteho (tunnin huipputeho), kw Vuotuinen kaukolämmön käyttö, MWh energiamaksun kausihinnoittelu 1 asunnon omakoti 15 asunnon rivi-/kerros 80 asunnon kerros 10 kw 70 kw 230 kw 18 MWh 150 MWh 600 MWh Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto Savon Voima Oyj, Pieksämäki 72,79 19,01 91, ,79 14,30 87, ,79 12,89 85, Savon Voima Oyj, Pielavesi 76,38 19,01 95, ,38 14,30 90, ,38 12,89 89, Savon Voima Oyj, Rautalampi 77,25 19,01 96, ,25 14,30 91, ,25 12,89 90, Savon Voima Oyj, Siilinjärvi-Harjamäki 71,67 19,01 90, ,67 14,30 85, ,67 12,89 84, Savon Voima Oyj, Suonenjoki 73,90 19,01 92, ,90 14,30 88, ,90 12,89 86, Savon Voima Oyj, Tahkovuori 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92, Savon Voima Oyj, Varpaisjärvi 79,98 19,01 98, ,98 14,30 94, ,98 12,89 92, Savon Voima Oyj, Vuorela-Toivala 76,38 19,01 95, ,38 14,30 90, ,38 12,89 89, Seinäjoen Energia Oy, Peräseinäjoki 57,00 20,73 77, ,00 9,51 66, ,00 6,54 63, Seinäjoen Energia Oy, Seinäjoki 54,00 20,73 74, ,00 9,51 63, ,00 6,54 60, Someron Lämpö Oy 65,01 25,71 90, ,01 13,68 78, ,01 10,40 75, Suur-Savon Sähkö Oy, Hartola 72,20 32,11 104, ,20 20,82 93, ,20 15,23 87, Suur-Savon Sähkö Oy, Juva 68,70 23,75 92, ,70 15,40 84, ,70 11,27 79, Suur-Savon Sähkö Oy, Kangasniemi 69,60 20,49 90, ,60 13,28 82, ,60 9,72 79, Suur-Savon Sähkö Oy, Mäntyharju 69,10 18,65 87, ,10 12,09 81, ,10 8,85 77, Suur-Savon Sähkö Oy, Pertunmaa 70,80 18,55 89, ,80 12,03 82, ,80 8,80 79, Suur-Savon Sähkö Oy, Puumala 66,40 27,01 93, ,40 17,51 83, ,40 12,81 79, Suur-Savon Sähkö Oy, Rantasalmi 64,90 24,67 89, ,90 15,99 80, ,90 11,70 76, Suur-Savon Sähkö Oy, Savonlinna 66,70 21,30 88, ,70 13,81 80, ,70 10,11 76, Tampereen Kaukolämpö Oy x 71,05 31,33 102, ,05 13,12 84, ,05 7,38 78, Teuvan kunnan kaukolämpölaitos 79,36 16,55 95, ,36 8,85 88, ,36 6,32 85, Toholammin Energia Oy 75,35 18,54 93, ,35 10,81 86, ,35 7,30 82, Tornion Energia Oy 53,06 19,68 72, ,06 9,22 62, ,06 6,60 59, Turku Energia Oy Ab 72,42 21,82 94, ,42 15,35 87, ,42 10,10 82, Ulvilan Lämpö Oy 66,61 33,56 100, ,61 16,41 83, ,61 10,66 77, Vaasan Sähkö Oy 51,00 22,39 73, ,00 9,85 60, ,00 7,36 58, Valkeakosken Energia Oy 80,91 21,21 102, ,91 11,56 92, ,91 8,26 89, Vantaan Energia Oy x 58,04 27,23 85, ,04 22,52 80, ,04 15,48 73, Vapo Oy, Forssa 73,02 29,84 102, ,02 12,61 85, ,02 9,00 82, Vapo Oy, Hammaslahti 87,15 35,41 122, ,15 14,96 102, ,15 10,69 97, Vapo Oy, Ilomantsi 64,68 46,75 111, ,68 23,47 88, ,68 16,31 80, Vapo Oy, Jokela 92,38 24,33 116, ,38 23,35 115, ,38 16,38 108, Vapo Oy, Karkkila 71,47 36,94 108, ,47 14,34 85, ,47 10,26 81, Vapo Oy, Lieksa 70,08 29,84 99, ,08 12,61 82, ,08 9,00 79, Vapo Oy, Mynämäki 95,78 23,92 119, ,78 10,10 105, ,78 7,22 103, Vapo Oy, Reijola 92,03 35,41 127, ,03 14,96 106, ,03 10,69 102, Vapo Oy, Ruovesi 72,64 29,84 102, ,64 12,61 85, ,64 9,00 81, Vapo Oy, Rääkkylä 59,06 45,04 104, ,06 19,03 78, ,06 13,59 72, Vapo Oy, Sotkamo 63,12 44,21 107, ,12 18,67 81, ,12 13,33 76, Vapo Oy, Sysmä 84,13 19,39 103, ,13 9,31 93, ,13 6,65 90,78 57

8 8 Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom! kausihinnoiteltujen tuotteiden energiamaksu on tässä taulukossa laskennallinen vuositasoitettu arvo (kts. tarkemmin välilehdet: Lue minut! ja Kausihintatilasto) Rakennuksen kaukolämpöteho (tunnin huipputeho), kw Vuotuinen kaukolämmön käyttö, MWh energiamaksun kausihinnoittelu 1 asunnon omakoti 15 asunnon rivi-/kerros 80 asunnon kerros 10 kw 70 kw 230 kw 18 MWh 150 MWh 600 MWh Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) Energiamaksu Tehomaksu (energia+tehomaksu) /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto /MWh /MWh /MWh /kk/asunto Vapo Oy, Tohmajärvi 73,65 29,84 103, ,65 12,61 86, ,65 9,00 82, Varissuon Lämpö Oy 55,80 23,28 79, ,80 16,67 72, ,80 10,42 66, Varkauden Aluelämpö Oy 62,64 19,29 81, ,64 13,26 75, ,64 8,58 71, Vatajankosken Sähkö Oy, Kankaanpää 59,93 22,77 82, ,93 12,08 72, ,93 10,21 70, Vatajankosken Sähkö Oy, Niinisalo 64,79 22,77 87, ,79 12,08 76, ,79 10,21 75, Vesi-Mega Oy 62,21 15,28 77, ,21 8,18 70, ,21 5,84 68, Vetelin Lämpö Oy 73,16 25,49 98, ,16 14,62 87, Vierumäen Infra Oy 74,98 21,55 96, ,98 10,84 85, ,98 26,66 101, Wiitaseudun Energia Oy 58,00 18,61 76, ,00 9,06 67, ,00 6,11 64, Vimpelin Lämpö Oy 69,44 19,44 88, ,44 10,00 79, Virtain kaupungin kaukolämpölaitos 64,93 29,32 94, ,93 14,92 79, ,93 9,95 74, VSV-Energia Oy, Kalanti 78,44 36,17 114, ,44 17,36 95, ,44 10,85 89, VSV-Energia Oy, Uusikaupunki 70,68 25,83 96, ,68 11,57 82, ,68 7,23 77, Äänekosken Energia Oy 58,09 19,67 77, ,09 11,20 69, ,09 7,50 65,59 41 Keskiarvo, aritmeettinen 69,93 25,62 95, ,93 14,89 84, ,93 10,87 80,83 51 Asiakkaiden lukumäärillä painotettu keskiarvo 60,83 24,18 83, ,83 15,10 77, ,83 11,24 71,78 45 Kaukolämpöverkot, joissa kaukolämpö on tuotettu pääosin erillistuotannolla lämpökeskuksissa Keskiarvo, aritmeettinen 72,92 25,68 98, ,84 15,01 87, ,90 10,94 83,90 52 Asiakkaiden lukumäärillä painotettu keskiarvo 68,15 20,99 88, ,32 14,15 83, ,32 9,72 77,18 48 Kaukolämpöverkot, joissa kaukolämpö on tuotettu pääosin lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksessa Keskiarvo, aritmeettinen 63,74 25,52 89, ,82 14,65 78, ,82 10,70 74,52 47 Asiakkaiden lukumäärillä painotettu keskiarvo 59,73 24,55 83, ,73 15,29 75, ,73 11,41 71,17 44

9 9 Energiateollisuus ry, Kaukolämpö Kaukolämmön hinta Kausihinnoitellut tuotteet, energiamaksut edeltävältä 13 kuukaudelta /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh /MWh 005 Helen Oy 31,11 31,11 31,11 31,11 51,05 51,05 57,76 57,76 53,78 53,78 33,62 33,62 33, Lahti Energia Oy, Asikkala 35,45 35,45 63,82 63,82 72,99 72,99 72,99 72,99 72,99 63,82 63,82 35,45 35, Lahti Energia Oy, Hollola 34,48 34,48 60,03 60,03 68,97 68,97 71,38 71,38 71,38 62,13 62,13 35,45 35, Lahti Energia Oy, Lahti 34,48 34,48 60,03 60,03 68,97 68,97 71,38 71,38 71,38 62,13 62,13 35,45 35, Lahti Energia Oy, Nastola 35,45 35,45 63,82 63,82 72,99 72,99 72,99 72,99 72,99 63,82 63,82 35,45 35, Leppäkosken Lämpö Oy, Nokia 61,13 61,13 61,13 45,16 45,16 45,16 45, Loiste Lämpö Oy, Kajaani 52,00 52,00 52,00 52,00 52,00 74,00 74,00 74,00 52,00 52,00 52,00 52,00 52, Tampereen Kaukolämpö Oy 55,45 55,45 69,32 69,32 69,32 76,25 76,25 76,25 69,32 69,32 69,32 55,45 55, Vantaan Energia Oy 40,18 40,18 54,31 54,31 54,31 75,70 75,70 75,70 47,49 47,49 47,49 24,30 24,30

10 10 Energiateollisuus ry, Kaukolämpö Kaukolämmön hinta Uudisrakennusten liittymismaksut 1 asunnon 15 asunnon 80 asunnon Mitoitusteho 10 kw 70 kw 230 kw Adven Oy, Eura Adven Oy, Hanko Adven Oy, Hausjärvi Adven Oy, Inkoo Adven Oy, Levi Adven Oy, Loppi Adven Oy, Siuntio Adven Oy, Sonkajärvi Adven Oy, Upinniemi Adven Oy, Veikkola Adven Oy, Ylistaro Adven Oy, Ylämylly-Honkalampi Alajärven Lämpö Oy Alavuden Lämpö Oy Alkkulan Aluelämpö Oy Ekenäs Energi Ab, Karjaa Ekenäs Energi Ab, Pohja Ekenäs Energi Ab, Tammisaari Elenia Lämpö Oy, Heinola Elenia Lämpö Oy, Hämeenlinna Elenia Lämpö Oy, Jyväskylä Elenia Lämpö Oy, Kärsämäki Elenia Lämpö Oy, Lammi Elenia Lämpö Oy, Laukaa Elenia Lämpö Oy, Oulainen Elenia Lämpö Oy, Tervakoski Elenia Lämpö Oy, Tikkakoski Elenia Lämpö Oy, Toijala Elenia Lämpö Oy, Turenki Elenia Lämpö Oy, Uurainen Elenia Lämpö Oy, Vilppula Etelä-Savon Energia Oy Fortum Power and Heat Oy, Espoo Fortum Power and Heat Oy, Joensuu Fortum Power and Heat Oy, Järvenpää Fortum Power and Heat Oy, Kauniainen Fortum Power and Heat Oy, Kirkkonummi Fortum Power and Heat Oy, Tuusula Haminan Energia Oy Helen Oy Herrfors Oy Ab, Alavieska Herrfors Oy Ab, Pietarsaari Herrfors Oy Ab, Ylivieska Hyvinkään Lämpövoima Oy Imatran Lämpö Oy Inergia Lämpö Oy, Inari Inergia Lämpö Oy, Ivalo Inergia Lämpö Oy, Saariselkä Jalasjärven Lämpö Oy Juuan kunnan kaukolämpölaitos Jyväskylän Energia Oy Jämsän Aluelämpö Oy Kalajoen Lämpö Oy, Hiekkasärkät Kalajoen Lämpö Oy, Himanka Kalajoen Lämpö Oy, Keskusta

11 11 - Uudisrakennusten liittymismaksut 1 asunnon 15 asunnon 80 asunnon Mitoitusteho 10 kw 70 kw 230 kw 110 Kangasalan Lämpö Oy Kannuksen Kaukolämpö Oy Karvian Lämpö Oy Kauhajoen Lämpöhuolto Oy Kauhavan Kaukolämpö Oy, Alahärmä Kauhavan Kaukolämpö Oy, Kauhava Kauhavan Kaukolämpö Oy, Kortesjärvi Kauhavan Kaukolömpö Oy, Ylihärmä Kausalan Lämpö Oy Kemijärven Kaukolämpö Oy, keskusta Kemijärven Kaukolämpö Oy, Pelkosenniemi Kemijärven Kaukolämpö Oy, Pyhä Kemijärven Kaukolämpö Oy, Suomu Kemin Energia Oy Keminmaan Energia Oy Keravan Energia Oy, Kerava Keravan Energia Oy, Sipoo Keuruun Lämpövoima Oy Kiteen Lämpö Oy Kittilän Aluelämpö Oy Kokemäen Lämpö Oy Kokkolan Energia, Kokkola Kokkolan Energia, Kälviä Kolarin Lämpö Oy KotkanEnergia Oy KSS Lämpö Oy, Kouvola keskusta KSS Lämpö Oy, Kouvola taajama Kuopion Energia Oy, Kuopio Kuopion Energia Oy, Melalahti Kuopion Energia Oy, Vehmersalmi Kuortaneen energiaosuuskunta Kurikan Kaukolämpö Oy Köyliön-Säkylän Sähkö Oy Lahti Energia Oy, Asikkala Lahti Energia Oy, Hollola Lahti Energia Oy, Lahti Lahti Energia Oy, Nastola Laihian Nuuka Lämpö Oy Laitilan Lämpö Oy Lappeenrannan Energia Oy Lapuan Energia Oy Lempäälän Lämpö Oy Leppäkosken Lämpö Oy, Hämeenkyrö Leppäkosken Lämpö Oy, Ikaalinen Leppäkosken Lämpö Oy, Nokia Leppäkosken Lämpö Oy, Parkano Leppäkosken Lämpö Oy, Äetsä Liedon Lämpö Oy Liperin Aluelämpö Oy Lohjan Energiahuolto Oy Loher Loimaan Kaukolämpö Oy Loiste Lämpö Oy, Kajaani Lämpö Korpela Oy Mariehamns Energi Ab Mäntsälän Sähkö Oy, Mäntsälä Mäntsälän Sähkö Oy, Saari Mäntän Kaukolämpö Oy Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Muurola Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Rovaniemi Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Ylläs

12 12 - Uudisrakennusten liittymismaksut 1 asunnon 15 asunnon 80 asunnon Mitoitusteho 10 kw 70 kw 230 kw 123 Nivalan Kaukolämpö Oy Nurmeksen Lämpö Oy Nurmijärven Sähkö Oy Nykarleby Kraftverk Orimattilan Lämpö Oy Otanmäen Lämpö Oy, Otanmäki Otanmäen Lämpö Oy, Vuolijoki Oulun Energia Oy, Haukipudas Oulun Energia, Kiiminki Oulun Energia, Oulun runkoverkko Oulun Seudun Sähkö, Ii Oulun Seudun Sähkö, Kempele Oulun Seudun Sähkö, Liminka Oulun Seudun Sähkö, Lumijoki Oulun Seudun Sähkö, Muhos Oulun Seudun Sähkö, Tyrnävä Outokummun Energia Oy Paimion Lämpökeskus Oy Paraisten Kaukolämpö Oy Pori Energia Oy, Harjavalta Pori Energia Oy, Kristiinankaupunki Pori Energia Oy, Noormarkku Pori Energia Oy, Reposaari Pori Energia Oy, runkoverkko Porvoon Energia Oy Raahen Energia Oy Rauman Energia Oy Reisjärven kunnan kaukolämpölaitos Riihimäen Kaukolämpö Oy Saarijärven Kaukolämpö Oy Salon Kaukolämpö Oy Sastamalan Lämpö Oy Savitaipaleen kunta Savon Voima Oyj, Iisalmi Savon Voima Oyj, Joroinen Savon Voima Oyj, Juankoski Savon Voima Oyj, Karttula Savon Voima Oyj, Keitele Savon Voima Oyj, Kiuruvesi Savon Voima Oyj, Lapinlahti Savon Voima Oyj, Leppävirta Savon Voima Oyj, Maaninka Savon Voima Oyj, Nenonpelto Savon Voima Oyj, Nilsiä Savon Voima Oyj, Nipanen Savon Voima Oyj, Pieksämäki Savon Voima Oyj, Pielavesi Savon Voima Oyj, Rautalampi Savon Voima Oyj, Siilinjärvi-Harjamäki Savon Voima Oyj, Suonenjoki Savon Voima Oyj, Tahkovuori Savon Voima Oyj, Varpaisjärvi Savon Voima Oyj, Vuorela-Toivala Seinäjoen Energia Oy, Peräseinäjoki Seinäjoen Energia Oy, Seinäjoki Someron Lämpö Oy Suur-Savon Sähkö Oy, Hartola Suur-Savon Sähkö Oy, Juva Suur-Savon Sähkö Oy, Kangasniemi Suur-Savon Sähkö Oy, Mäntyharju

13 13 - Uudisrakennusten liittymismaksut 1 asunnon 15 asunnon 80 asunnon Mitoitusteho 10 kw 70 kw 230 kw Suur-Savon Sähkö Oy, Pertunmaa Suur-Savon Sähkö Oy, Puumala Suur-Savon Sähkö Oy, Rantasalmi Suur-Savon Sähkö Oy, Savonlinna Tampereen Kaukolämpö Oy Teuvan kunnan kaukolämpölaitos Toholammin Energia Oy Tornion Energia Oy Turku Energia Oy Ab Ulvilan Lämpö Oy Vaasan Sähkö Oy Valkeakosken Energia Oy Vantaan Energia Oy Vapo Oy, Forssa Vapo Oy, Hammaslahti Vapo Oy, Ilomantsi Vapo Oy, Jokela Vapo Oy, Karkkila Vapo Oy, Lieksa Vapo Oy, Mynämäki Vapo Oy, Reijola Vapo Oy, Ruovesi Vapo Oy, Rääkkylä Vapo Oy, Sotkamo Vapo Oy, Sysmä Vapo Oy, Tohmajärvi Varissuon Lämpö Oy Varkauden Aluelämpö Oy Vatajankosken Sähkö Oy, Kankaanpää Vatajankosken Sähkö Oy, Niinisalo Vesi-Mega Oy Vetelin Lämpö Oy Vierumäen Infra Oy Wiitaseudun Energia Oy Vimpelin Lämpö Oy Virtain kaupungin kaukolämpölaitos VSV-Energia Oy, Kalanti VSV-Energia Oy, Uusikaupunki Äänekosken Energia Oy Keskiarvo, aritmeettinen Asiakkaiden lukumäärillä painotettu keskiarvo Kaukolämpöverkot, joissa kaukolämpö on tuotettu pääosin erillistuotannolla lämpökeskuksissa Keskiarvo, aritmeettinen Asiakkaiden lukumäärillä painotettu keskiarvo Kaukolämpöverkot, joissa kaukolämpö on tuotettu pääosin lämmön ja sähkön yhteistuotantolaito Keskiarvo, aritmeettinen Asiakkaiden lukumäärillä painotettu keskiarvo

Energiateollisuus ry Kaukolämmön hinta

Energiateollisuus ry Kaukolämmön hinta Energiateollisuus ry 17.9.2018 Kaukolämmön hinta 1.7.2018 Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom!

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2012

Kaukolämpötilasto 2012 Kaukolämpötilasto 2012 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2012 Energiateollisuus ry 2013 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat...

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2014

Kaukolämpötilasto 2014 Kaukolämpötilasto 2014 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2014 Energiateollisuus ry 2015 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat...

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Jyväskylän steinerk 16000 Jämsän kaupunki 72000 Kaarinan kaupunki 306300 Kajaanin kaupunki 143900 Kalajoen kaupunki 92100 Kangasalan kunta 542500

Jyväskylän steinerk 16000 Jämsän kaupunki 72000 Kaarinan kaupunki 306300 Kajaanin kaupunki 143900 Kalajoen kaupunki 92100 Kangasalan kunta 542500 VUOSI 2015 Akaan kaupunki 127900 Asikkalan kunta 25700 Auran kunta 27600 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 13000 Englantilaisen koulun säätiö 24000 Espoon kaupunki 1773900 Espoon Steinerkoulun

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2008

Kaukolämpötilasto 2008 Kaukolämpötilasto 2008 Energiateollisuus ry 2009 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat... 2 1.3 Verkot ja tuotantolaitokset...

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 180000 Etelä-Suomen

Lisätiedot

HYRIA KOULUTUS OY. - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos. Hyvinkään kauppaoppilaitos

HYRIA KOULUTUS OY. - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos. Hyvinkään kauppaoppilaitos HYRIA KOULUTUS OY HYRIA KOULUTUS OY - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos Hyvinkään kauppaoppilaitos Hyvinkään taidekoulu Hyvinkään terveydenhuolto-oppilaitos

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Rovaniemen Energia konserni. Kaupunginvaltuusto

Rovaniemen Energia konserni. Kaupunginvaltuusto Rovaniemen Energia konserni - matalat tariffit Asiakkaille, osingot ja korot Omistajalle, uusiutuvan energian käytön lisääminen, henkilöstöresurssien kehittäminen ja investointien valmistelu Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2013

Kaukolämpötilasto 2013 Kaukolämpötilasto 2013 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2013 Energiateollisuus ry 2014 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat...

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2010

Kaukolämpötilasto 2010 Kaukolämpötilasto 2010 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2010 Energiateollisuus ry 2011 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat...

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 0786-4787. Sky-kansio 7/2

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 0786-4787. Sky-kansio 7/2 Kaukoläpöjohtotilasto 2001 Suoen Kaukoläpö ry 2002 ISSN 0786-4787 Sky-kansio 7/2 Kaukoläpöjohtotilasto 2001 SISÄLTÖ Sivu 1. YHTEENVETO KAUKOLÄMPÖJOHTOJEN KEHITYKSESTÄ...1 1.1 Johtorakenne...2 1.2 Johtojen

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan Saajat 2014 Akaan kaupunki 257 100,00 Alavieskan kunta 55 900,00 Alavuden kaupunki 17 300,00 Asikkalan kunta 51 800,00 Auran kunta 55 500,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 26 400,00

Lisätiedot

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao Ao nro. Ammattiosaston nimi 631 Tampereen ao ry 819 Helsingin sosiaalitoimen ao Hesoto ry 815 Helsingin yksityisten ja valtion laitosten ao ry 649 Pirkanmaan yksityisten alojen ao ry 801 Espoon ja Kauniaisten

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2011

Kaukolämpötilasto 2011 Kaukolämpötilasto 2011 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2011 Energiateollisuus ry 2012 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Ilmoitus 1 (5) 02.10.2017 Coronaria Kuntoutus Oy c/o Cor Group Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 2646026-7 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Coronaria

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin

RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin.. -.. Uudet Jäsenm. Uudet-% 9 Tavoite 9 8 7 6 Etelä-Häme 7 9, 7 89 6 6 8 7 Etelä-Karjala,67 9 66 6 9 9 76 8 8 6 Etelä-Pohjanmaa 6 899,7 8 6 6 7 9 67 9 7 Helsinki

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

OPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019

OPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019 OPH-392-2019, Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019 Haetut Myönnetyt 260 hakemusta, yhteensä 63 764 340 euroa 227 hakemusta, yhteensä

Lisätiedot

VINNIN RAUTA TOKMANNI ESPOONTORI TOKMANNI LIPPULAIVA TOKMANNI MANKKAA TOKMANNI OLARI K RAUTA EXPRESS SELLO HANKKIJA OY EURA

VINNIN RAUTA TOKMANNI ESPOONTORI TOKMANNI LIPPULAIVA TOKMANNI MANKKAA TOKMANNI OLARI K RAUTA EXPRESS SELLO HANKKIJA OY EURA JÄLLEENMYYJÄ RAUTA DRAGSFJÄRD VINNIN RAUTA NTORI LIPPULAIVA MANKKAA OLARI K RAUTA EXPRESS SELLO HANKKIJA OY EURA RAKENNUSTARVIKE VILPPOLA OY LAAKSOJEN RAUTA OY HAMINAN VANHA RAUTAKAUPPA OY RAUTIA HEINOLA

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Dnro A129/200/2012 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n

Lisätiedot

Nordean MS Lync ratkaisu

Nordean MS Lync ratkaisu Nordean MS Lync ratkaisu Miksi yhdistetty viestintäratkaisu Miten matka on edennyt Puheratkaisut Käytön laajuus Kokemuksia & tulevaisuuden odotuksia Olli Mäenpää (olli.maenpaa@nordea.com) Collaboration

Lisätiedot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta

Lisätiedot

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY Liikunnan haastekampanja 1.3.-30.4.2019 TULOKSET YHDISTYKSET Yhdistys 31.12.2018 osallistujia suorituskerrat tulos 1 Karkkilan Eläkkeensaajat ry 74 51 3019 40,80 2 Posion

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi: Ilmoitus 1 (6) Coronaria Contextia Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos Coronaria Contextia Oy on ilmoittanut

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2017

Kaukolämpötilasto 2017 Kaukolämpötilasto 2017 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2017 Energiateollisuus ry 2018 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 Sisällysluettelo 1. KAUKOLÄMMÖN VUOSITILASTO 2017... 1 1.1 Yleistietoa... 1 1.2

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2015

Kaukolämpötilasto 2015 Kaukolämpötilasto 2015 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2015 Energiateollisuus ry 2016 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat...

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu Oulu

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu Oulu Päätös 1 (7) Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu

Lisätiedot

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm Kirjastojen lainat 2015 Tässä tilastossa esitetään kaikkien Celian äänikirjapalveluun liittyneiden kirjastojen lainat vuonna 2015 Tietosuojasyistä alle viiden menevät lainat ilmaistaan "< 5" merkinnällä.

Lisätiedot

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty Hämeenlinna ry 1,32% 103 Jyty Juuka-Valtimo ry 1,32%

Lisätiedot

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% Jyty Hangö Hanko

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% Jyty Hangö Hanko Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 651 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 651 066 Jyty Hämeenlinna ry 1,32% 651 103 Jyty

Lisätiedot

Kaukolämpötilasto 2016

Kaukolämpötilasto 2016 Kaukolämpötilasto 2016 Kaukolämpö Kaukolämpötilasto 2016 Energiateollisuus ry 2017 ISSN 0786-4809 ET-Kaukolämpökansio 7/1 SISÄLTÖ Sivu 1. TEKSTIOSA... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämmityspaikkakunnat...

Lisätiedot

Radio Taajuuskokonaisuudet

Radio Taajuuskokonaisuudet Radio 2020 Taajuuskokonaisuudet Vaihtoehdot 2020-kierrokselle Vaihtoehto 1: Nykymalli Nykyiset kokonaisuudet Tekniset optimoinnit: Täydet päällekkäisyydet poistettu Vaihtoehto 2: Muokattu malli Valtakunnalliset

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 25.3. 17.6.2018 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko,

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018 Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Päätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015

Päätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015 Päätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015 Hakija Päätös Akaan kaupunki 30 000,00 A-klinikkasäätiö, Pirkanmaan palvelualue (Helsinki) 60 000,00 Alavuden kaupunki 60 000,00 Asikkalan kunta 30 000,00

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Ilmoitus 1 (8) Attendo Oy terapia. Ylivieska PL 750 00181 Helsinki Y-tunnus: 2079628-8 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos Attendo Oy terapia. Ylivieska on ilmoittanut

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2018 16.6.2019 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut

Kuntatalouden tunnusluvut Ii Oulu Kuntatalouden tunnusluvut Oulun selvitysalue Hailuoto Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä 7.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta:

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019 2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508

Lisätiedot