Sanan ja runon tuoksua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sanan ja runon tuoksua"

Transkriptio

1 Sanan ja runon tuoksua Sanan ja runon tuoksua Etsikkomaa ELÄMÄN VOIMA Lapseni sen kylvi, hennon taimen, kevään koleudessa. Sinulle äiti iloksi istutin hän nauroi. Kaunis kukka siitä kasvaa, kun kastelet. Kevät kesäksi vaihtui. Pieni taimi vartta ja lehtiä kasvatti. Välillä jo väsähti, mutta virkosi jälleen. Valoa ja lämpöä annoin sekä vettä juotavaksi. Uskoin, luotin elämänvoimaan. Tänään se tapahtui, elokuun aamuna. Pieni punainen kukka pitkien varsien keskeltä hymyili ja toivotti hyvää huomenta. Kaunis kukka siitä kasvoi, kun jaksoit kastella, nauroi lapseni silmät loistaen. Auli

2 Evankeliumiteksti: 11. sunnuntai helluntaista, Etsikkoaikoja (Ensimmäinen vuosikerta): Luuk. 19: (1938 käännös) Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi; mutta he eivät keksineet, mitä tekisivät, sillä kaikki kansa riippui hänessä ja kuunteli häntä. Tässä evankeliumitekstissä Jeesus puhuu Jerusalemille, mutta samalla myös meille kaikille tässä ajassa eläville ihmisille. Kuten tiedämme, Israelin historia on ollut myrskyinen, ja tämä aika, jossa Israelin kansa nyt elää, on rauhallista siihen verrattuna, mitä siellä tapahtui esimerkiksi ennen Israelin valtion syntymistä ja sen jälkeenkin. Voisi käyttää jopa ilmaisua, että siellä eletään nyt "hiljaiseloa". Paine ja kansan ahdistaminen eivät ole mihinkään loppuneet, mutta se hirvittävä verenvuodatus, jota historiassa on tapahtunut, ei ole kuitenkaan tätä päivää, sillä jos olet lukenut esimerkiksi Israelin valtion itsenäistymisvuoden taisteluista, jotka olivat aivan hirvittävää ihmisten ja maan moukarointia, on Israelin kansa saanut elää siihen verrattuna seesteistä aikaa, vaikkakaan ei helppoa aikaa. Jatkuvasti me kuulemme terroriteoista ja raketti iskuista siellä täällä päin Israelia, mutta se on kuitenkin jotain aivan muuta, kuin mitä tuo kansa on aiemmin moneen kertaan joutunut kokemaan. Israelin kansa on Jumalan valittu kansa, kuten Raamatusta voimme lukea. Sille kansalle Jumalalla on erityinen suunnitelma maailman historiassa. Useat ihmiset tai jopa kansakunnat eivät sitä myönnä, sillä he eivät tunne Raamatun sanaa, eivätkä yhtä ainoaa Jumalaa, joka hallitsee kaikkea ja kaikkia, täyttäen jokaisen ennustuksen, joka on Raamatun sanaan painettu. Kaikki nimittäin tulee tapahtumaan juuri niin kuin Jumala taivaassa on suunnitellut, tahdomme me sitä tai emme. Kannattaa siis perehtyä siihen, mitä Raamatussa sanotaan, ettemme luulottele ja niele totuutena milloin mitäkin valheita tuosta kansasta ja siitä, mistä kaikki on lähtöisin tai mitä tulee vielä tapahtumaan. Jeesus tuli maan päälle ja kertoi, kuten tuosta evankeliumitekstistä voimme lukea, Jerusalemin tuhosta ja siitä, miksi niin on tapahtunut Jerusalemille jo useaan kertaan maan historiassa. Jeesus sanoi: "sen tähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut ". Israelin kansa ei ole tuntenut etsikkoaikaansa. Jeesus juutalainen tuli maan päälle kansansa pariin, etsimään ihmisiä Isä Jumalan yhteyteen. Hän ilmaisi ihmiskunnalle Isä Jumalan olemassaolon ja rakkauden. Jeesus ristiinnaulittiin, sillä suuri osa ihmisistä ei uskonut Hänen ilmoitukseensa. Mutta oli osa ihmisiä, jotka uskoivat eli ottivat etsikkoajastaan vaarin ja he ja myös me uskovat tänä päivänä jatkamme Jeesuksen äänenä olemista ja sitä työtä, jota Hän teki maanpäällisen elämänsä ajan. Israel ja Israelin kansa ovat edelleen kuin maailman polttopisteenä, ja he joutuvat elämään keskellä pelkoa ja jatkuvaa sodan uhkaa. Miksi? Siksi, että vain pieni osa tuosta kansasta uskoo Jeesukseen heidän Messiaanaan eli pelastajanaan. Jeesus kuvasi hyvin sitä tilannetta mikä tänä päivänäkin hallitsee tuota valtiota, ja se on markkinat eli myyminen, ostaminen ja menestyminen, piittaamatta niin sanotuista "hengellisistä" arvoista. Muistatko vielä mitä tuossa lukemassamme tekstissä tapahtui. Luen sen vielä: "Ja Jeesus meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." He myivät ja ostivat ja tekivät rahaa ja se meni Jumalan etsimisen edelle. Voimme kaikki vilpittömästi ihailla ja nostaa hattua tuon pienen Israelin valtion mittavista saavutuksista ja pärjäämisestä maailman valtioiden joukossa ja huipulla ja sen oman maansa kehittämisestä. Se on ollut ja on Jumalan valtavaa armoa ja siunausta tuota kansaa ja maata kohtaan, mutta samalla joudumme itkemään sitä kärsimystä, jota tuo kansa on joutunut ja joutuu vielä kokemaan, koska se ei ole etsikkoaikaansa tuntenut ja elää hengellisessä sokeudessa. Lähes päivittäin rukoilemme Israelin maan ja

3 kansan puolesta Jaakobin kanssa ja kehotan myös sinua yhtymään tähän sopimusrukoukseen, että Isä Jumalan armo, johdatus ja hengellisestä sokeudesta herääminen saisi kohdata tuota kansaa. Voit ajatella, että ahaa, Israel tarvitsee parannusta ja pelastusta, mutta hyvä ystävä, ei kukaan joka elää sokeudessa Jeesuksen tuntemisen suhteen ole yhtään sen helpommassa asemassa. Ihminen, jonka elämä perustuu tai nojaa rahaan, menestykseen, itsensä kehittämiseen ja kivaan ja helppoon elämään, lopulta yksinkertaisesti kadottaa sen. (Mark. 8:35) nimittäin sanoo: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen." Tämän maailman arvot, joita ovat muun muassa: itsekkyys, itsekeskeisyys, ahneus, oman edun tavoittelu ja ylpeys, tuhoavat lopulta ihmisen. Miten voin väittää näin? Siten, että se mikä on tärkeintä elämässäsi, sinä elät sille, etkä ensisijassa Jumalalle, jonka kautta kaikki on olemassa eli sinä itse ja se mitä sinulla on. Sinä tai minä emme ole yhtään paremmassa asemassa kuin Israelin kansakaan ilman elävän Jumalan tuntemista, joka on mahdollista vain Jeesuksen Kristuksen kautta. "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen." Oman elämän kadottaminen on sitä, että en ole oman elämäni herra, vaan annan elämäni hyvän Isä Jumalan käsiin ja tahdon kysyä mikä on Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa minun elämässäni? Se mistä luulet joutuvasi luopumaan tuo lopulta sen mitä elämältäsi parhaimmillaan voit saada. Se kysyy rohkeutta ja luottamusta siihen, että Jumala on ihmisen puolella eikä häntä vastaan. Luottamusta siihen, että Jeesus ei turhaan tullut maailmaan sovittamaan minun ja sinun syntejä vaan tuodakseen elämän, joka ei lopu kuolemaamme täällä maan päällä vaan saa jatkua taivaan täydellisyydessä iankaikkisesti. Silloin toteutuu tuo jakeen lupaus: "joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen." Aamen. Rakas kaikkivaltias Jumala. Anna minulle viisas sydän, että valitsen sen mikä tuo elämän enkä sitä mikä tuo iankaikkisen kuoleman. Avaa sydämeni totuudelle. Sinun sanasi on totuus. Johdata ja neuvo minua ja sytytä jano Jeesuksen opetuksia kohtaan. Armahda minua ja pelasta minut. Jeesus juutalaisen nimessä. Aamen. UNELMIEN KAUNEUS Puheeni, tunteeni, ajatukseni tai se mitä kirjoitan ei voi erottaa minua kauneudesta, joka katsoo kevään herättämän luonnon läpikuultavassa valossa, kasvoissasi, kun olet läsnä, puhut tai kuuntelet. Silloin, kun olemme hiljaa, kosketamme toistemme ihoa, sen pehmoista, sileää pintaa ja silmämme näkevät vain sen kauneuden, jolla voimme hipaista sydäntä, sisintä, jossa asumme, olemme, ne pienet lapset tarpeinemme, puutteinemme ilman järkeilyä,

4 muotomenoja tai naamioita. Olemme vain ja rakastamme olemisen kauneutta hetkessä, sinussa ja minussa. Surun sateen, viiltävän väsymyksen ja ilon ihmeellisessä sylissä. Silloin, kun suljemme silmämme ja huomaamme näkevämme sydämellämme. Vasta silloin pystymme katsomaan unelmiemme kauneuteen, jossa rakkaus asuu. Auli

5 Tukesi sanan ja runon tuoksua työlle. Käytä alla olevaa tilisiirtoa. Kiitos lahjastasi t. evankelista-aviopari Auli ja Jaakob. Lisätietoa palvelutyömme sivuilta Yhdistyksen talous pohjautuu vapaaehtoiseen antamiseen. Voit tukea tätä Jumalan valtakunnan työtä alla olevalla tilillepanokortilla. Pienikin tuki on todella tervetullutta. Jos voit tukea joka kuukausi, aina parempi. Ole siunattu antaessasi ja anna iloiten kun annat! (Room. 12:8) Saajan Iban tilinumero FI Saaja Maksaja Aabrahamin pyhät lapset ry BIC: HELSFIHH Viitenumerot: Yleinen tuki Jäsenmaksu Evankeliointi Matkat TV-työ Israel-työ Kirjat, CD t Osall.maksut TILISIIRTO Vain kotimaan maksuliikenteessä Viesti: Allekirjoitus Viite Tililtä nro Eräpäivä Euro

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Sanan ja runon tuoksua

Sanan ja runon tuoksua Sanan ja runon tuoksua Sanan ja runon tuoksua 6.10.2008 - Lapsenkasvatusta LAHJAA KAIKKI VAIN Vaahteran tuuhea oksa täynnä punaisen sävyjä, syksyn raikkaita säveliä. Tänään laulan laulun ilosta, löytämisen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Sanan ja runon tuoksua

Sanan ja runon tuoksua Sanan ja runon tuoksua Sanan ja runon tuoksua 11.3.2010 - Ihme pilkkaa METSÄKIRKKO Kallion kielekkeen alapuolella puisten penkkirivien rykelmä. Silmäni katsovat metsäkirkkoa. Sen kattona taivas, urkuinaan

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.)

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.) JUMALANI, JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT, MIKSI OLET KAUKANA, ET AUTA MINUA, ETKÄ KUULE VALITUKSENI SANOJA? JUMALANI, JUMALANI HUUDAN PÄIVÄLLÄ YÖLLÄKÄÄN EN VAIKENE, MUTTA VASTAA ET, MUTTA VASTAAT ET. KUITENKIN

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA

VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Lainoppinut = kirjanoppinut, kuului hengellisiin johtohenkilöihin.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel Suomen Messiaaninen yhdistys www.messiaaninen.net 1 Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel KYSYMYS: Jeshua antoi uusia asioita rukoilla minun nimessäni. Onko tämä juutalaisille uusi asia? Miksi Jeshuan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso

Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot