MATKAKERTOMUS SCANIA-TURNAUKSESTA 2010 BC NOKIAN C-TYTÖT (1997 SYNTYNEET)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATKAKERTOMUS SCANIA-TURNAUKSESTA 2010 BC NOKIAN C-TYTÖT (1997 SYNTYNEET)"

Transkriptio

1 MATKAKERTOMUS SCANIA-TURNAUKSESTA 2010 BC NOKIAN C-TYTÖT (1997 SYNTYNEET) Kuva: Scania-turnauksen tytöt vasemmalta lukien: Janina Jokisalo, Veera Pirttinen, Hanna Kankaanpää, Maria Hiekkamäki, Aino Pirhonen, Emmi Jalkanen (alempi), Annika Salonen (ylempi) ja Jutta Niemi.

2 TAUSTAA: BC Nokian tämän hetken nuorempi C-tyttöikäluokka osallistui keväällä 2009 (ollessaan siis vanhempaa minityttöikää) Ruotsin Södertäljessä pelattavaan Scania-turnaukseen, jota pidetään myös epävirallisena PMmittelönä. Tytöt sijoittuivat turnauksessa hienosti pronssille, minkä seurauksena he saivat automaattisesti kutsun myös keväällä 2010 pelattuun turnaukseen. Turnausjärjestäjien etukäteisarvion mukaan vuoden 2010 turnaukseen tulisi osallistumaan 139 joukkuetta ja turnauksessa pelattaisiin yhteensä 379 ottelua. Turnaus pelattiin pääsiäisenä eli käytännössä Kaiken kaikkiaan matkassa mukana meitä oli 37 henkilöä, joista kahdeksan kuului pelaajaportaaseen (Annika Salonen pitkäaikaisloukkaantumisen takia penkinlämmittäjänä ), kolme valmentajaa, yksi joukkueenjohtaja (turboyliveto-jaana, joka vastasi pitkälti reissun järjestelyistä yhdessä huippuassarinsa Tommin kanssa; lämmin kiitos heille tänäkin vuonna siitä!), yksi huoltaja-lääkäri ja me muut (jäänee kaiketi 24 henkilöä) olimme kannustusjoukkoina. Lisäksi todettakoon, että minitytöt Nea Hintz ja Emilia Heinonen olivat meillä ensimmäisessä ottelussa tuuraajina eli antoivat siinä ottelussa meidän tytöille tärkeää levähdysaikaa. Tämä on kertomus siitä, että mitä kaikkea fantsua tai toisinaan vähemmän fantsua reissullamme tapahtui. 1

3 KE (Nokia-Turun satama-viking Isabella), Moottorimarssilla Turkuun Kokoontuminen turnaukseen lähtemistä varten oli sovittu Pirkanmaan Beverly Hills iin eli maineikkaalle Etelä-Nokian Nesteelle, johon kaikkien osallistuvien autokuntien tuli saapua kello Matkan alkuvaihe toteutettiin ns. moottorimarssina, mikä tarkoitti sitä, että 9 henkilöautokuntaa suuntasi myöhäisenä keskiviikkoiltapäivänä kohti Turun satamaa. Moottorimarssilla Turun satamaan pidettiin yksi tauko eli perinteisesti Auran ABC:llä hivenen jaloiteltiin ja nautittiin ao. huoltoaseman palveluista. Matka Turkuun kokonaisuudessaan toteutui ilman suurempaa dramatiikkaa ja autotkin saatiin Viking Isabellan kitaan ilman raportoituja vaurioita. Viking Isabella irtosi Turun satamasta klo 21.00, jolloin seurueemme kokoontui käytännössä kokonaisuudessaan runsaan, mutta makoisan buffetillallisen ääressä. Jotain huhua oli liikkeellä, että joku seurueemme jäsenistä olisi epätoivoissaan roikkunut tax-free myymälän metalliverkoissa jo ennen sen avautumista, mutta eiköhän kyse ollut vain hevosmiesten tietotoimiston tarinoinnista Laivan tähtiesiintyjänä oli Nokian oma poika eli Markku Aro, mutta hänen esiintymistään lienee todistanut meidän matkaseurueesta vain kourallinen eli käytännössä hänen esiintymisensä ohessa valmennusportaan miespuolinen kaksikko ja tiedotuspuolen vastaava sopivat tietyistä turnaukseen liittyvistä menettelyistä ja käytännöistä. Käytännössä tai ainakin riittävissä määrin meidän matkaseurueemme siirtyi hyvissä ajoin nukkumaan (tai mistä minä sen tiedän ) täyttävän buffetillallisen jälkeen. 2

4 TO (Viking Isabella-Tukholman satama-södertälje), Turnaus pääsee vauhtiin Laiva saapui Tukholman satamaan klo 6.30 paikallista aikaa. Seurueemme oli sopinut tapaamisen laivan autokannelle, josta siirtyisimme yhdessä kuivalle maalle. Kaikki saapuivatkin tapaamispaikalle sovittuun aikaan mennessä ja tunnelma oli kujeileva, mikä osaltaan lienee johtunut aprillipäivästä. Tunnelman kujeilevuutta kuvastakoon jäsen-hanna P:n aprillipila: yht äkkiä ja varoittamatta Hanna tuli toteamaan muulle matkaseurueelle, että Nyt se Noro-virus iski sitten meihin eli Hanna K. ja Aino P. heittävät laattaa takapenkilläni! ARGH lienee ollut ensimmäinen fiilis asiasta, mutta onneksi moinen lausahdus sitten osoittautui myöhemmin aprillipäivän innoittamaksi tuotokseksi. Autokannella olimme sopineet tiettyjen perheiden kesken, että tapaisimme laivasta poistuttuamme jossain sopivassa pysähtymispaikassa. Ikävä kyllä kävi niin, että käytännössä moista sopivaa pysähtymispaikkaa ei ollut todennettavissa, minkä seurauksena autokuntamme olivat tasaisen varmasti kukin tahoillaan jossain määrin eksyksissä. Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin selvisivät yöpymispaikkaamme eli Scandic Hotel Södertäljeen. Aamun, aamupäivän ja varhaisen iltapäivän ajantappokeinoina käytettiin mm. shoppailua Södertäljen keskustassa (jippii!), päivänokosia, alkulämmittelyjä ja porinakerhoja. Turnauksen ensimmäinen ottelu oli kiirastorstain iltapäivänä kello alkaen ja vastassa oli isäntäjoukkue eli SBBK Södertäljestä. 3

5 Ennen peliä joukkueenjohtaja Jaana Kankaanpää kuvaili tunnelmia seuraavasti: - Kutkuttavaa, ihana nähdä, kuinka hyvässä yhteishengessä me kannustusjoukot täällä olemme. Myös joukkueen fysiikkavalmentaja Tommi Jalkanen kuvaili ottelua edeltäviä tunnelmia. Hän totesi iltapäivän valmistautumista peliin seuraavasti: - joukkue on viritetty huippukuntoon. Viimeistelevät lämmittelytoimenpiteet ottelua varten suoritimme Scandic Hotel Södertäljen takapihalla luonnonmukaisissa olosuhteissa. Joukkueen rahavarantoja vuosikausia varjelleelta taloustietäjä Hanna Pirhoselta tiedusteltiin joukkueen taloudellisesta tilanteesta ennen peliä. Hän totesi kylmän viileästi seuraavasti: - joukkueen talous on kunnossa ja voimme lähteä seuraavan kauden tuomiin taloudellisiin haasteisiin vähintään puhtaalta pöydältä eli meillä on massit kunnossa. Kuva: Kuvassa osa joukkueemme fanikatsomoa valmistautumassa kannustamaan tyttöjä SBBK:ta vastaan. Kiinnitä huomiota myös kuvan oikeassa yläkulmassa oleviin SBBK:n bongopoikiin. 4

6 Itse peli käynnistyi tyttöjen osalta tunnustelevasti ja kolmen minuutin pelin jälkeen olimmekin isäntäjoukkue SBBK:n kanssa tasatilanteessa 2 2. Vähitellen meille kaikille valkeni, että vastustajien henkilökohtainen osaaminen oli valovuoden jäljessä loppuun asti trimmattuja tyttäriämme. Seuraavat 3,5 minuuttia murjottiin tylysti 9 0, minkä seurauksena SBBK otti aikalisän ajassa Viimeisen 2,5 minuutin aikana Niemen Jutta upotti vaparinsa sisään ja vastustaja rankaisi meitä sekuntia ennen loppua kahden pinnan arvoisesti, minkä seurauksena pikkutauolle lähdettiin tulostaulun mukaan lukemista Tässä vaiheessa todettakoon, että epävirallisten, nokialaisten tulostaulutarkkailijoiden papereissa tilanne oli vasta 13 4, mutta emme protestoineet moisesta epäselvyydestä. Kuva: BC Nokian pyöritystä ensimmäisellä neljänneksellä SBBK:n kenttäpuoliskolla Veera Pirttisen (13) johdolla. 5

7 Toisen neljänneksen alun tytöt aloittivat murhaavasti : pelikellon näyttäessä 4.25 (eli kokonaisaikaa) Hiekkamäen Maria teki kahden pinnan korilla tilanteeksi Toisen neljänneksen alku oli siis siinä vaiheessa meidän tytöille Loppuvaiheessa neljännestä vastustaja alkoi siinä määrin uhitella, että valmennusportaamme otti ajoissa 6.28 ja 7.43 aikalisät. Puoliajalla johtomme oli mukavasti Toisella puoliajalla jatkui sama tahti: ensimmäinen puolikas kolmatta neljännestä murjottiin 9 0 eli kokonaistilanne oli jo Lopussa ei enää koreilla herkuteltu ja viimeiselle neljännekselle lähdettiin lukemista Viimeisen neljänneksen alku oli pyöriskelyä puolin jos toisin, mutta ajassa 1.22 Jalkasen Emmi otti tahtipuikon haltuunsa ja täräytti tyylikkään kolkan: Joukkueiden välinen tasoero oli tässäkin neljänneksessä samaa luokkaa kuin aikaisemmissa ja loppulukemat nosti Kankaanpään Hanna, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä 54 sekuntia. Hyvä turnauksen aloitus tytöiltä! Vastustaja oli henkilökohtaisella taitotasolla selkeästi jäljessä meidän tyttöjä: vastustajatyttöjen syötöt singahtelivat monissa tilanteissa seinille, palloa vastaanottaessa oli havaittavissa polttelua, askelvirheitä tuli paljon ja heittopelistä puuttui loppuun asti toteutettu huolellisuus. Tosin rehellisyyden nimissä on todettava, että ei meidänkään tyttöjen heittopeli ollut ihan parhaassa kuosissaan, mutta turnaus on vielä nuori, joten siinä osa-alue, jota on varaa petrata Illalla tytöt järjestivät yhdessä Jokisalon Eevan kanssa hauskan (hauskan ja hauskan ) aprillipilan. Janina ja Hanna toivat valmennusportaamme edustajalle Reetta Ojalalle kirjelmän, joka oli kirjoitettu ruotsiksi. Aikansa vanhemmat sitä keskuudessaan suomensivat ja päätyivät lopulta kirjeen sisällöstä sellaiseen johtopäätökseen, että kirjeen mukaan meidän tytöt (lue: meidän kultamussukat) olisivat käyttäneet hissiä siinä määrin väärään tarkoitukseen, että joukkueen tulisi ottaa yhteyttä hotellin vastaanottoon. Joukkueenjohtajamme Jaana Kankaanpää lähti tulta ja tappuraa uhkuen vastaanottoon selvittämään asiaa. Vanhempien yhteinen näkemys tilanteessa oli se, että varmaankin 6

8 kyseessä on ollut jonkun muun joukkueen pojat, jotka ovat jollain konstilla onnistuneet vierittämään syyn meidän kullannuppujen niskoille. Jaana saapui vastaanotosta vakava ilme kasvoillaan ja ilmoitti: Tyttöjen brutaali hissinkäyttö johtaa sanktioihin eli kunkin perheen tulee maksaa hotellille ylimääräinen 40 euron korvaus. Asianosaiset tulevat selvittelemään tekemisiään henkilökohtaisesti Vähän ajan kuluttua Eeva ja tytöt saapuivat hymyillen paikalle ja tilanne paljastui aprillipäivän tuotteeksi. Eeva, ensi vuonnakin on aprillipäivä. Sitä odotellessa Kuva: Kannustusjoukkomme Duracell Niilo Jalkanen tekee pelikoulumme Västergårdin pelikentällä omaa fysiikkatreeniään. Yrittäneekö tehdä vaikutusta anoppi- ja appiukkokokelaisiinsa..? 7

9 PE (Södertälje), Suomalainen sisu saa vastaansa Sisun Tanskasta Aamu toteutettiin joukkueen osalta normaalirutiinien merkeissä eli kevyttä liikuntaa, mielekästä puuhastelua ja sopivassa määrin ruuan ja nesteen tankkausta. Alkusarjan toinen ja lohkovoiton kannalta ratkaiseva ottelu pelattiin iltapäivällä klo alkaen. Vastustajamme Sisu Tanskasta oli aamupäivän ottelussaan voittanut SBBK:n, joten tämän ottelun voittaja olisi D-lohkon ykkönen. Tällä kertaa tyttöjen pelin alkua ei voi moittia vaatimattomaksi, vaan Hiekkamäen Marian ja Kankaanpään Hannan upeiden lay-up ien ja lähiheittojen seurauksena johdimme peliä 6 0 ottelukellon näyttäessä Tämän jälkeen ottelu tasoittui selkeästi ja ensimmäisen neljänneksen loppusummerin soidessa tilanne oli meille niukasti 9 8. Toinenkin neljännes alkoi mainiosti, kun Pirttisen Veera upotti ensin kakkosen viidestä metristä ja vain hetki edellisestä, niin hän nosti lay-up in sisään ohi hölmistyneiden tanskalaisten: 13-8 meille. Sisu kuitenkin sisuuntuu moisesta ja tekee seuraavat kaksi kahden pinnan koria ja saa vielä seuraavasta hyökkäyksestä vaparit, minkä seurauksena valmennusportaamme päätyy ottamaan aikalisän ajassa 5.23 tilanteen ollessa meidän tytöille. Ensimmäisen puoliajan viimeisen korin pussittaa tyylikkäästi Jokisalon Janina kolmesta metristä, minkä seurauksena toiselle puoliajalle lähdetään johtoasemassa Toinen puoliaika alkaa Sisun kahden pinnan arvoisella korilla, mutta heti vastahyökkäyksestä Pirttisen Veera kuittaa saatuaan mainion syötön omalta korilta Hiekkamäen Marialta. Tilanne on meille Tässä vaiheessa vastustaja punnertaa kori korilta itsensä rinnalle ja menee tilanteessa ensimmäisen kerran johtoon. Tästä eteenpäin koreja tehdään vuorotahtiin ja johto vaihtuu joukkueelta toiselle. Vain 12 sekuntia ennen loppua Hiekkamäen Maria pistää lay-up illa säkkiin ja johdamme 28 26, mutta 8

10 vastustaja kuittaa tylysti vain kaksi sekuntia ennen kolmannen neljänneksen päättymistä tilanteen tasoihin Kuva: Maria Hiekkamäki (10), Janina Jokisalo (22) ja Aino Pirhonen (5) Sisu-ottelun tiimellyksessä. Viimeisen neljänneksen alkupuolikas on meidän tytöille murheellinen ja vastustaja karkaa jo pelottavasti johtoon, mutta Hiekkamäen Marian komea kolkka ja seuraavan hyökkäyksen lay-up palauttavat meidät peliin mukaan ja olemme pinnan jäljessä. Vielä kun seuraavasta hyökkäyksestä Pirttisen Veera upottaa saamansa vaparit sisään, niin olemme siirtyneet uudelleen johtoon (38 37), kun aikaa on jäljellä enää Tämän jälkeen vastustaja pistää omat vaparinsa sisään (38 39), minkä jälkeen Pirttisen Veera porhaltaa myrskytuulen lailla koko kentän läpi ja olemme nousseet johtoon, kun otteluaikaa on jäljellä enää Vastustaja ei suostu taipumaan siltaan ja nostaa kakkosen heti seuraavasta hyökkäyksestä. Valmennuskolmikkomme aikalisä 38 sekuntia ennen loppua ei auta, vaan Sisun tytöt pelaavat viimeisen puoliminuuttisen älykkäästi, minkä seurauksena Tanskan Sisu kaataa sisukkaan suomalaisryhmän niukkaakin niukemmin 9

11 eli Tämän seurauksena tyttöjen kohtaloksi tuli sijoittuminen D- lohkossa kakkoseksi, mikä johti siihen, että samana iltana pelattaisiin neljännesvälieräottelu tanskalaista Stevensgade a vastaan. Stevensgade oli sijoittunut omassa A-lohkossaan kolmanneksi. Kuva: Hanna Kankaanpää puolustaa tiukasti Sisun staraa, numeroa 6. Numero 6 teki ottelussa lähes puolet Sisun pisteistä eli 19. Kuvassa myös tuomari Zapolski, peitenimeltään Zaplinski. Toinen ottelu pelattiin lepakkovuorolla eli klo alkaen. Tanskalaiset olivat ottelun alussa paremmin hereillä ja nostavat ottelun avauskorin välittömästi ensimmäisestä hyökkäyksestään, mutta Jokisalon Janina kuittasi tilanteen tasoihin. Tämän jälkeen meidän tyttömme ottivat komennon ja ensimmäisen neljänneksen jälkeen olimme johdossa Toinenkin neljännes etenee meidän tyttöjen tahdissa ja neljänneksen puolenvälin kieppeillä (!) ajassa 4.05 Kankaanpään Hanna nostaa lay-up illa puoliaikalukemat Niemen Jutan hienosta esityöstä. Lähes puolet neljänneksestä pelattiin siis tekemättä korin koria 10

12 Kolmattakin neljännestä ehditään pelata reilusti yli kaksi minuuttia ennen kuin korisukka heilahtaa, ikävä kyllä vastustajan toimesta kolmen pinnan arvoisesti eli tanskalaiset nousevat kahdeksan pinnan päähän (27 19). Kankaanpään Hanna, Hiekkamäen Maria ja Pirhosen Aino kuitenkin huolehtivat seuraavien seitsemän pisteen tekemisestä eli olemme jälleen 15 pinnan karkumatkalla. Pirhosen Aino tekee vielä neljänneksen viimeisen korin ja viimeiselle Q:lle lähdemme johdossa Viimeinen neljännes alkaa hurjalla suorituksella, kun tanskalaisten kolmoslinko yrittää bravuuriaan, mutta Pirttisen Veera blokkaa heiton arviolta 3,5 metrin korkeudelta. Q:n puolivälissä Pirhosen Aino rankaisee vastustajaa kolkalla, minkä seurauksena johtomme on jo ratkaisevan tuntuinen Vain hetki edellisestä, kun kentällä tapahtuu epäselvä tilanne, jota kannustajajoukkomme tukipilari Himangon Nina tiedustelee kansainvälisesti: Vad hände? Ottelun naistuomarikin on tikahtua nauruun Ninan kommentista. Ottelusta vielä todettakoon, että Pirhosen Aino niittaa loppulukemat ajassa Viimeinen neljännes meille murskaavasti Kannustajajoukossamme huolta aiheuttaa se, että vastustajajoukkuetta ei ole ketään kannustamassa. Sympatiamme ovat heidän puolellaan Jojomme nimeää vastustajajoukkueen uudelleen: The Orphans. Kuva: Kannustusjoukkomme tueksi rientänyt Inka Salonen hyytyi kesken Stevensgade-ottelun. 11

13 LA (Södertälje), Kolmen ottelun päivä Tanskalaisen Stevensgade n voittaminen tiesi sitä, että lauantaiaamun puolivälieräottelussa vastaan asettuisi rakas vihollinen eli Honka Espoosta. Ottelu oli ohjelmassa heti aamusta, sillä se pelattiin jo kello 9.20 alkaen. Ottelu alkaa meidän tytöiltä nihkeästi ja Honka johtaa 2 0, kun 10 sekuntia on pelattu. Pirttisen Veera tasoittaa honkalaisten johdon ajassa 1.34, mutta valitettavasti tilanteesta tuomittu bonusheitto karahtaa korirautoihin. Honkalaiset hivuttautuvat pikkuhiljaa johtoon 3 6, mutta ajassa 3.47 Pirttisen Veera kaventaa yhdellä vaparillaan tilanteeksi 5 6 ja samassa yhteydessä Hongan joukkuevirhetili on jo täynnä. Pystymmekö hyödyntämään sen? Ikävä kyllä emme, vaan Honka vie loppuhetket 1 9 ja tauolle lähdetään naapurin johtaessa Toisella Q:lla koreja tehtiin suunnilleen tasatahtiin puoleen väliin saakka. Pirttisen Veera kavensi kuudesta metristä tilanteeksi 13 21, kun peliä oli pelattu Tämän jälkeen meille osui sysimusta 2-minuuttinen, jonka Honka murjoi 11 0 eli olimme jo 19 pistettä jäljessä. Tilannetta pystyttiin kaventamaan yhdellä pisteellä ja puoliajalle lähdettiin takaa-ajoasemasta Toisen puoliajan alkuun on puolestaan meidän tytöiltä maaginen: voitamme ensimmäiset kaksi minuuttia 8 0, minkä seurauksena olemme nousseet iskuetäisyydelle eli kymmenen pinnan päähän. Hyvän hetkemme havaitsee myös Hongan valmentaja, joka ottaa tilanteessa aikalisän. Ikävä kyllä aikalisä toteuttaa tällä kertaa tehtävänsä eli Honka saa rivinsä kuntoon ja voittaa aikalisän jälkeisen minuutin 5 0 eli takamatka on kasvanut 15 pisteeseen. Tämä ero pysyy samana neljänneksen loppuun ja viimeistä Q:ta kohti lähdetään tilanteessa Hongalle. Positiivisena asiana neljänneksestä voidaan todeta, että voitimme sen Viimeisen neljänneksen Honka aloittaa jälleen tyrmäävästi ja voittaa ensimmäiset 24 sekuntia 4 0. Pirttisen Veera ja Pirhosen Aino nostavat mei- 12

14 dät uudestaan 15 pinnan päähän (31 46), mutta loppupelin Honka tyylittelee lukemin 2 10, minkä seurauksena loppulukemiksi muodostuu Hongalle. Tappio Hongalle tiesi myös sitä, että tyttöjen 1,5-vuotinen voittokulku ikäluokassaan kotimaisia joukkueita vastaan katkesi. Edellisen kerran tytöt olivat hävinneet oman ikäluokkansa suomalaiselle joukkueelle Delfin Basketissa elokuussa 2008!!! Häviö puolivälieräottelussa Hongalle tiesi turnauksessa sitä, että tytöt tulisivat päätymään sijoille 5 8. Seuraava sijoitusotteluvastustaja olisi Täby Ruotsista. Ottelu Täby ä vastaan pelattiin lauantaina iltapäivällä alkaen. Täby aloitti ottelun vauhdikkaasti ja teki ensimmäisestä hyökkäyksestään korin ja siirtyi 2 0 johtoon, mutta vastahyökkäyksessä Pirttisen Veera vei vastustajan täysin kahville ja tilanne tasan 2 2. Tämän jälkeen tytöt lisäsivät kierroksia siinä määrin, että neljän minuutin jälkeen johdimme 8 2. Ajassa 5.58 sinetöityy upea kuvio, kun Jalkasen Emmi antaa päädystä juonikkaan syötön ja Pirhosen Aino pääsi vapaasti nostamaan tilanteeksi Täby terästäytyi loppuvaiheessa neljännestä sen verran, että pikkutauolle lähdettiin tilanteesta meidän tytöille. Toisen neljänneksen aloitamme räväkästi: Hiekkamäen Marian kahden pinnan ja Niemen Jutan kolmen pinnan hyökkäys takaavat sen, että karkumatkamme on kasvanut 10 pisteeseen. Tämän jälkeen Täby saa koneeseensa uutta puhtia ja neljänneksen puolivälissä Täby on jo pinnan päässä tilanteessa Tytöt eivät tästä häkelly, vaan toinen puolikas on meidän tyttöjen: Tilanne puoliajalla meidän tytöille Kolmas neljännes alkaa Täby n kahden pinnan korilla, mutta Kankaanpään Hanna, Pirhosen Aino ja Niemen Jutta vastaavat moiseen ärhentelyyn omilla kakkosillaan, minkä jälkeen etumatkamme on jo 19 pistettä (41 22). Neljänneksen huikein hetki koetaan ajassa 6.38, kun Jalkasen Emmi heittää lähes kahdeksasta metristä kolkan sisään ja muuttaa tilanteeksi Pirttisen Veera sinetöi neljänneksen loppulukemiksi pelikellon näyttäessä aikaa Ja kolkalla 13

15 Viimeinen neljännes on selkeää säästelyä iltapeliä varten ja se voitetaan varmistellen 8 4. Loppulukemat sinetöi Pirhosen Aino summerin soidessa. Ja kolkalla Voitto Täby stä tarkoitti siis sitä, että päivän ja koko turnauksen viimeisessä ottelussa panoksena olisi turnauksen viides sija. Vastaan pelissä tulisi Högsbo Ruotsista. Joukkueemme fanijoukon taiteilijasielu Tommi Kallenkadun Repe Helismaa Jalkanen oli pistänyt ns. runosuonensa kukkimaan, minkä lopputulemana oli useita, toinen toistaan huikeampia kannustuslauluja tytöille. Ja kyllä kannustusjoukkomme niitä hoilasikin! Tiedotusyksikkömme mielestä fanijoukkomme toimi tytöillemme kuudentena kenttäpelaajana. Vastustajan faniryhmä muodostuu vain kourallisesta ihmisiä, joita Jokisalon Markus kävi hetkellisesti, mutta toverillisesti tervehtimässä. Hienoa, kansainvälistä verkostoitumista Markukselta! Kuva: Tytöt valmistautuvat viimeiseen otteluunsa. Tytöt ovat Maria Hiekkamäki (ylh. vas.), Hanna Kankaanpää, Janina Jokisalo, Veera Pirttinen (alh. vas.), Jutta Niemi, Emmi Jalkanen, Aino Pirhonen ja Annika Salonen. 14

16 Itse ottelu alkoi jälleen räväkästi: Hiekkamäen Marian lay-up ja Jokisalon Janinan kakkonen kuudesta metristä takasivat meille lentävän lähdön otteluun. Ikävä kyllä vastustaja pääsee peliin mukaan ja siirtyykin tilanteessa 9 10 ensimmäisen kerran johtoon, mutta Jalkasen Emmin 6-metrinen vaihtaa oikean joukkueen uudestaan johtoasemaan. Pelottavaa dramatiikkaa otteluun saamme vain viisi sekuntia ennen neljänneksen päättymistä, kun Jalkasen Emmi loukkaa jalkansa ja peli on hänen osaltaan ohi. Tämä tietää sitä, että loppupelin ajan rosterimme leveys olisi vain kuusi pelaajaa. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen johdamme Toisella neljänneksellä saamme lisää jännitettävää, kun virhetilit alkavat uhkaavasti täyttyä: sekä Pirhosen Ainolla että Kankaanpään Hannalla on neljä virhettä. Onneksi peli kuitenkin kulkee mallikkaasti ja ajassa 4.25 Pirttisen Veera tykittää kolmosen ja siirrymme jo johtoon. Neljänneksen lopussa sekä Hiekkamäen Maria että Pirttisen Veera haastavat ruotsalaispuolustusta ärhäkkäästi, minkä seurauksena Maria pistää yhden bonusheittonsa (ruotsalaisvirheestä huolimatta Maria pisti pallon jo pelitilanteessa säkkiin kahden pinnan arvoisesti) ja Veera molemmat saamansa bonusheitot pussin pohjalle. Veeran vapareiden (ajassa 7.54) myötä puoliajalle lähdetään johtoasemassa. Kolmas neljännes on kahden väsyneen tyttöjoukkueen pelailua ja neljännes voitetaan 9 3. Tilanne on meille Viimeisen neljänneksen ensimmäisessä hyökkäyksessä ruotsalaiset ovat tehokkaina ja nousevat 13 pisteen päähän, mutta Kankaanpään Hannan vaparikorilla ja Pirttisen Veeran soolokorilla ( purjehdus omalta korilta vastustajan korille) siirrymme jo 16 pisteen karkumatkalla. Vastustaja yrittää pyristellä vastaan, mutta Jokisalon Janinan, Hiekkamäen Marian ja Pirttisen Veeran korit takaavat sen, että loppulukemat ovat meille Lopputulos tarkoittaa sitä, että turnaussijoituksemme vuonna 2010 on viides. Ihan hieno turnaus tytöiltä pelillisesti! Kismittämään jäi niukka tappio tanskalaiselle Sisu-joukkueelle, joka olisi kyllä ollut voitettavissa, mutta siinä pelissä tähtien asento, auringonpaiste, rouva Fortuna, Voodoo-nuket jne. eivät olleet meille suopeita. No, jäipähän ensi vuodelle haastetta, mikäli kutsu käy. 15

17 Kuva: Turnaus on onnellisesti ohi. Vasemmalta: Janina Jokisalo, Pasi Niemi (valmentaja), Veera Pirttinen, Hanna Kankaanpää, Maria Hiekkamäki, Reetta Ojala (valmentaja), Aino Pirhonen, Annika Salonen, Emmi Jalkanen, Jutta Niemi ja Marko Pirttinen (valmentaja). Ottelun jälkeen vanhemmat kokoontuivat vielä majoitushotellin aulaan spekuloimaan, jossittelemaan, kehumaan, äimistelemään, analysoimaan jne. turnausprosessiin liittyviä asioita. Hienoa keskustelua, jonka hedelmistä nautimme varmaankin vielä tulevaisuudessa. Intoutunut debatti johti siihen, että joidenkin henkilöiden nukkumaanmeno saattoi siirtyä jopa sunnuntain puolelle 16

18 SUNNUNTAI (Södertälje-Tukholman satama-viking Amorella), Shoppailua ja käkkimistä Tyttöjen pelillinen osio päättyi jo lauantai-iltana, minkä seurauksena sunnuntaista muodostui ns. turistipäivä. Aamupäiväksi matkaseurueemme päätti mennä turnauksen päähalliin (Tälje A) katsomaan eri ikäluokkien ja sukupuolien finaaleja. Ryhmämme sporttisen salskeat urheilijanuorukaisemme (=Tommi ja Sami) osoittivat reipasta samoilijahenkeään ja kävelivät majoitushotellilta hallille. Matka taisi olla jonkun verran alle 10 km. Toki tuotakoon tässä yhteydessä esiin, että matkaseurueemme naisedustajatkin osoittivat reippauttaan useampana matkapäivänä kävelemällä hotelliltamme pelikoulullemme. Matka lienee kuitenkin ollut hivenen lyhyempi Puolen päivän jälkeen ryhmämme sai kuningasidean, että paikalliseen ostoskeskukseen tulisi päästä. Siellä olisi ihanaa No, ihanuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta ostoskeskuksesta lähdettiin iltaviiden maissa kohti Tukholman satamaa. Tiettävästi ainakin yksi autokuntamme eksyi Tukholman keskustaan, minkä seurauksena perheen navigaattori oli joutua navigaattoreiden hautausmaalle, mutta armo kävi tällä kertaa oikeudesta. Loppujen lopuksi riemuisa jälleentapaaminen Tukholman satamassa tapahtui n. klo

19 Kuva: Ihania naisia Tukholman satamassa eli tyttöjen äidit ja valkkuäiti- Reetta sekä pikku-inka. Kuvassa ovat Hanna Pirhonen (ylh. vas.), Nina Vad hände? Himanko, Päivi Kankaanpää, Reetta Ojala, Sanna Salonen (alh. vas.), Inka Salonen (sylissä), Jaana Jane Kankaanpää, Minna Pirhonen, Minna Peltola ja Ria Jokisalo. Kotimatkalaivamme (=Viking Amorella) lähti kohti Turun satamaa klo 20 paikallista aikaa. Välittömästi laivan lähdettyä ruokailimme vielä koko konkkaronkka buffet-illallisella. MAANANTAI (Viking Amorella-Turun satama-?), Kohti Pirkanmaata, mars Turun satamassa oltiin aamulla n. klo 7.30 paikallista aikaa. Autot ajettiin tämän jälkeen ulos Amorellan sisuksista ja kukin autokunta lähti kohti uusia, mutta tuntemattomia seikkailuja. Kiitos teille kaikille, jotka kuuluitte matkaseurueeseemme. Te teitte reissustamme muistelemisen arvoisen! 18

20 Lopuksi todettakoon vielä matkaseurueemme osallistujat: Pelaajat (sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä): Maria Hiekkamäki Emmi Jalkanen Janina Jokisalo Hanna Kankaanpää Jutta Niemi Aino Pirhonen Veera Pirttinen Annika Salonen Valmennus (sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä): Pasi Niemi Reetta Ojala Marko Pirttinen Joukkueenjohtaja: Jaana Kankaanpää Huoltaja/lääkäri: Minna Peltola Kannustusjoukot (sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä): Hiekkamäki Matti ja Miska Himanko Nina ja Pirttinen Kaisa Jalkanen Tommi, Konsta ja Niilo Jokisalo Eeva Jokisalo Ria, Markus, Jessica Kankaanpää Päivi ja Kari Niemi Tuula Norojärvi Aila Ojala Maija Pirhonen Hanna Pirhonen Minna ja Niemi Juuli Salonen Sanna, Sami ja Inka Vartia Katri Ylöjärvellä Sami Ilveskukkulan sykkeestä 19

21 LIITE Taulukko 1. Tulospalvelu Pvm Alkusarjan ottelut I Q II Q III Q IV Q Lopputulos Lohko D BC Nokia SBBK (SWE) Lohko D BC Nokia Sisu (DEN) Pvm Qualification round I Q II Q III Q IV Q Lopputulos BC Nokia Stevensgade (DEN) Pvm Puolivälieräottelu (sijat 1 8) I Q II Q III Q IV Q Lopputulos BC Nokia Honka (FIN) Pvm Sijoitusottelu (sijat 5 8) I Q II Q III Q IV Q Lopputulos BC Nokia Täby (SWE) Pvm Sijoitusottelu (sijat 5 6) I Q II Q III Q IV Q Lopputulos BC Nokia Högsbo (SWE) Taulukko 2. G1997 (tytöt) sijoituksia I II III IV V VI Honka (FIN) Sisu (DEN) Wartti (FIN) Hörsholm (DEN) BC Nokia (FIN) Högsbo (SWE) Taulukko 3. Tilastoja BC Nokian tyttöjen virheistä, levypalloista ja heittotarkkuuksista (vapaaheitot, kakkoset ja kolmoset) virheet pp levypallot vapaaheitot kakkoset kolmoset yht. ka h p yht. h s % h s % h s % BC Nokia-SBBK 14 2, , , ,0 Sisu-BC Nokia 19 2, , , ,0 BC Nokia- Stevensgade 13 1, , , ,1 Honka-BC Nokia 15 2, , , ,0 Täby-BC Nokia 8 1, , , ,0 BC Nokia-Högsbo 11 1, , , ,2 Yhteensä 80 1, , , ,1 ka/peli ,0 10,3 47,0 45,7 17,2 37,6 6,33 1,33 21,1 20

BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI

BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI BC Nokia/C-tytöt (1997 syntyneet) aloittivat lauantaina läntisen aluesarjan voitolla Raholan Pyrkivästä lukemin

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017 MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti Petri Ahokas 05/2017 MID Reikäpelin SM 2017: kilpailuformaatti Mukaan 64 miestä, 16 naista Pelataan 4 pelaajan lohkoissa, 3x9 reiän ottelut Voitetusta ottelusta

Lisätiedot

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULOA! Tämä on lopullinen otteluohjelma. 30. - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 42

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA 1 Ajanottajan tehtävät Toimitsijoilla tarkoitetaan kaikkia niitä henkilöitä, jotka on sijoitettu toimitsijapöydän taakse. Virallisten pelisääntöjen mukaan toimitsijoita ovat kirjuri, ajanottaja ja 24 sekunnin

Lisätiedot

Pöytäkirjan täyttöohjeet

Pöytäkirjan täyttöohjeet Pöytäkirjan täyttöohjeet Liitteenä on kopio Minikoripallon pelipöytäkirjasta. Tiivistelmä täyttöohjeista löytyy pöytäkirjan oikeasta reunasta. Lopussa on malli täytetystä pöytäkirjasta. Ennen ottelun alkua

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

Toimitsijakoulutus Anssi Iivonen

Toimitsijakoulutus Anssi Iivonen Toimitsijakoulutus 11.10.2016 Anssi Iivonen Sisältö 1. Ottelupöytäkirjan täyttö 2. Ajanotto 3. Vuoronhallinta ja vuoro-osoitin Toimitsijat Kirjuri Apukirjuri (yleensä ajanottaja) Ajanottaja 24 sekunnin

Lisätiedot

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015 20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin

Lisätiedot

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

Pöytäkirjan täyttöohjeet. Ennen pelin alkua kirjuri merkitsee seuraavat ottelutiedot:

Pöytäkirjan täyttöohjeet. Ennen pelin alkua kirjuri merkitsee seuraavat ottelutiedot: Lisenssit ja niiden tarkistus ottelupaikalla / lisenssinumerot Joukkueella tulee olla ottelupaikalla mukana lisenssilista, jonka perusteella tuomari voi tarkistaa lisenssien olevan maksettu. Listan saat

Lisätiedot

CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008

CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-divisioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kymmenen

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio)

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) Sivu 1 (5) 3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) 1 Kenttä Ottelu pelataan puolikkaalla koripallokentällä yhteen (1) koriin. Kenttään kuuluu normaali 3 sekunnin alue, ml. vapaaheittoviiva (5,80 m),

Lisätiedot

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliitto 1

Suomen Jääkiekkoliitto 1 13.2.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 13.2.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat Muut toimijat Pelaajat Muut toimijat Kunnioita

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Pelaajien hallinta tulospalvelussa

Pelaajien hallinta tulospalvelussa Pelaajien hallinta tulospalvelussa Joukkueen tietoja (kaikki joukkueet) sekä Live Scorea (naisten ja miesten SM) hallitaan tulospalvelussa: tulospalvelu.finnhandball.net. Pääset joukkueesi tietoihin yläpalkin

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliitto 1

Suomen Jääkiekkoliitto 1 4.3.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 4.3.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat Pelaajat Muut toimijat Muut toimijat Kyse on

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

RANTALENTIS- SA A NNÖ T

RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTOPALLOTURNAUS LAUANTAINA 27.6.2015 PAUKARLAHDEN KYLÄYHDISTYS 27.6.2015 Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN MAILAN D-POIKA PESISPOMPPUTURNAUS LA

KANKAANPÄÄN MAILAN D-POIKA PESISPOMPPUTURNAUS LA KANKAANPÄÄN MAILAN D-POIKA PESISPOMPPUTURNAUS LA 9.5.2015 Kop, Kop, hereillä -kohta mennään Koulunpenkeillä on pian istuttu jo väsymiseen asti ja nyt alkavat pelimiesten ajatukset karkailemaan auringon

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

ALKUSARJA JATKOSARJAT PLAYOFFS Puolivälierät Välierät Finaali

ALKUSARJA JATKOSARJAT PLAYOFFS Puolivälierät Välierät Finaali ALKUSARJA Tulos Kirjurivuoro 10:00 Tammisto Volley - Aikapojat 14-25 TenuAapelit 10:20 Kuusneloset - Karpa 28-26 Aikapojat 10:40 TenuAapelit - KKV 13-25 Karpa 11:00 Laitilan Karjut - Peto 18-25 KKV 11:20

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Tilastomäärittelyt 2018

Tilastomäärittelyt 2018 Tilastomäärittelyt 2018 2 MUUTOKSET/TARKENNUKSET 2018 Syötöt Tarkennus 1-1 tilanteeseen Jos syöttö päätyy vahingossa eri pelaajalle kuin oli tarkoitus, ei syöttöä merkitä Fast break TARKENNETTU MÄÄRITELMÄ:

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit Alueleiri 2016 / Tampere Sisältö: majoituskoulut C- ja B-juniorit leiri- ja otteluohjelmat ruokailupaikat kentät parkkipaikat käytännön asiat / yhteystiedot Majoituskoulut Majoituskouluille on mahdollista

Lisätiedot

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 Hyväksytty liittokokouksessa 2018 NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 1. YLEISTÄ... 3 2. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT... 4 2.1. VAAHTERALIIGA... 4 3.2. NAISTEN

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

KOULULIPPUPALLON SÄÄNNÖT

KOULULIPPUPALLON SÄÄNNÖT KOULULIPPUPALLON SÄÄNNÖT KOULULIPPUPALLON SÄÄNNÖT Kilpailusäännöt Tahallinen kontakti vastustajaan on kiellettyä, samoin blokkaaminen Arvonnan voittanut joukkue aloittaa hyökkäysvuorolla, hävinnyt joukkue

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

KORIPALLON VIRALLISET PELISÄÄNNÖT 2014 YHTEENVETO MUUTOKSISTA

KORIPALLON VIRALLISET PELISÄÄNNÖT 2014 YHTEENVETO MUUTOKSISTA YHTEENVETO MUUTOKSISTA 2 TÖRMÄYSKAAREN SÄÄNTÖ 2.4.7 JA 33.10 Törmäyskaaren sääntöä noudetetaan silloin, kun puolustajan yksi jalka tai molemmat jalat ovat kosketuksessa törmäyskaarialueeseen. Sisällä Sisällä

Lisätiedot

IkU Cup Ikaalisissa

IkU Cup Ikaalisissa Cup Ikaalisissa 20.8-21.8 2011 Kiitokset turnaukseen osallistuneille! "Isot kiitokset" kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille, te teitte turnauksesta kaikkien osallistuneiden muistoihin sen mieleen

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

LYÖNTIMYLLY PESIS. Suomen Pesäpalloliitto ry

LYÖNTIMYLLY PESIS. Suomen Pesäpalloliitto ry LYÖNTIMYLLY PESIS 1 PELI-IDEA Lyöntimyllyssä pelaa kaksi 4-6 hengen joukkuetta. Joukkueiden tavoitteena on tehdä pisteitä. Pisteiden määrä ratkaisee jakson voiton. Jakso päättyy, kun toisella joukkueella

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt

Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt BeerPong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. BeerPong on herrasmiespeli. Pelit pelataan kerrasta poikki ja finaali paras kolmesta

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Sedan 2005 toi menestystä

Sedan 2005 toi menestystä Sedan 2005 toi menestystä Sedan on tullut meille tutuksi, sillä ensimmäistä kertaa kävimme kuuden juniorin kanssa siellä vuonna 2001. Tuolloin kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa ja saimme kokea

Lisätiedot

Epäurheilijamainen virhe. Säännöt 2017 Sääntö 37

Epäurheilijamainen virhe. Säännöt 2017 Sääntö 37 Epäurheilijamainen virhe Säännöt 2017 Sääntö 37 37.1 Määritelmä 37.1.1 Epäurheilijamainen virhe on pelaajan tekemä kosketusvirhe, jossa erotuomarin näkemyksen mukaan: ei yritetä reilusti pelata palloa

Lisätiedot

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf HARRASTELENTOP._2015-16_taulukko_2.11.-15.pdf tiistaina 4.8.2015 pelattiin Parkanon pesäpallon

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A L K U S A R J A 1.2.3. ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN 5. 6. 7. ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A Hepojoen Dynamo HC Veto FB Butik Leaf Skeden Enkelit VL-Team HC/FC Laustori Mätärit Ti 3.6.2014 18.30 HC Veto

Lisätiedot

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A L K U S A R J A 1.2.3. ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN 5. 6. 7. ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A Wäinöt 7 5 2 0 48-17 12 HC/FC 7 5 1 1 50-20 11 Mätärit 7 5 1 1 41-25 11 Hölistit 7 4 0 3 41-54 8 Jumi 7 3 0 4

Lisätiedot

Koululentistä ikäluokittain

Koululentistä ikäluokittain Koululentistä ikäluokittain AT OK U L 56 MALLIOPPITUNNIT Välineet: vat lyhyempiä PALLOT EMPUT noin 15 min Heitot tehdään omalla pallolla tai vuorotellen parin kanssa: pomppua) Tehdään noin 1015 kertaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015 jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla RAISU LUMOUS RY XXIV KYLPYLAVOLLEY 201 5 OHJELMA JA AIKATAULUT 16.1. PEKJANTAI

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga

Futsalin INTERSPORT-liiga 2017-2018 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2017-2018 Futsalin INTERSPORT-liiga 2017-2018 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT: SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä. Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot