Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 15.30

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.5.2014 klo 15.30"

Transkriptio

1 1 (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus Liikevaihto 38,8 Me (24,3 Me vertailukaudella 2013), 59,5% kasvua edelliseen vuoteen - Liikevoitto 1,9 Me (1,5 Me), 25,5% kasvua edelliseen vuoteen - Liikevoitto 4,8% liikevaihdosta (6,2%) - Voitto ennen veroja 1,0 Me (0,8 Me), 17,2% kasvua edelliseen vuoteen - Tulos/osake 0,07 euroa (0,03 euroa) Toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi: Tulos parani hieman edellisen vuoden vastaavaan kvartaalin verrattuna Taloudellinen suhdanne ei parantunut vuoden 2014 ensimmäisen kvartaalin aikana. Heikon yleisen suhdanteen seurauksena sanomalehti-ilmoittelu oli edelleen lasku-uralla. Liikevaihto nousi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna merkittävästi johtuen Suomen Lehtiyhtymän vaikutuksesta. Samasta syystä johtuen tulos ja liikevoitto absoluuttisesti paranivat, mutta olivat edelleen riittämättömällä tasolla. Tilattavien sanomalehtien levikit ovat edelleen lievästi laskevia, mutta lukijamäärät ovat hyvällä tasolla myös paperilehden osalta. Digitaalisten tuotteiden kysyntä on entistään lisääntynyt ja sanomalehti Keskisuomalaisen digitaalisten tilausten määrä ylitti kappaleen rajan. Suhdanne jatkuu edelleen heikkona ja lisää yritykselle paineta toiminnan tehostamiseen. Yhtiössä haetaan käynnissä olevalla tehostamisohjelmalla seitsemän miljoonan euron säästöjä vuoden 2015 loppuun mennessä. Tämän lisäksi pyrimme vuoden vaihteessa lanseeratulla uudella johtamismallilla sekä aluejaolla tehostamaan ja monipuolistamaan mediamyyntiämme. Konserniin nimettiin toukokuun alusta lukien konsernin myynnistä ja sen tehostamisesta vastaava johtaja Erkki Summanen. Kuluvan kvartaalin uskomme olevan tuloksellisesti ensimmäistä paremman mainosmyynnin seurauksesta. Tulosta rasittavat koko kuluvan vuoden osalta Lohjan painon lopettamisesta aiheutuvat kertaluonteiset kulut sekä Itellan hinnankorotuksista johtuva kustannusten nousu. Toimintaympäristö ja konsernin liikevaihdon kehitys TNS Gallupin mukaan mediamainonta laski Suomessa vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana -2,5 % verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sanomalehtimainonta laski -12 %. Suurimmista toimialoista avoimet työpaikat laski -16 %, vähittäiskauppa -12 %, moottoriajoneuvot -6 %, elintarvikkeet -4 % sekä matkailu ja liikenne -2 %. Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 38,8 Me, kun se oli edellisvuoden vastaavana aikana 24,3 Me. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,3 Me (0,3 Me). Tammi-maaliskuun kulut olivat 37,2 Me (23,2 Me). Liikevaihdon ja kulujen kasvu johtui tehdystä Suomen Lehtiyhtymä Oy:n hankinnasta. Lisäksi edellisen vuoden kuluissa on 0,7 Me kertakustannus Suomen Lehtiyhtymän osakkeiden hankinnasta. Liikevoitto oli 1,9 Me (1,5 Me), mikä on 4,8 % liikevaihdosta (6,2 %). Rahoituskulut ovat 0,1 Me enemmän kuin edellisenä vuonna. Osuus osakkuusyhtiöiden

2 tuloksesta on 0,1 Me pienempi kuin edellisenä vuonna. Voitto ennen veroja oli 1,0 Me (0,8 Me) ja voitto verojen jälkeen 0,7 Me (0,3 Me). Konserni on sulkenut omistamansa SLY-Lehtipainot Oy:n Lohjan painon. Lähes kaikki sen painotyöt on siirretty konsernin muihin painoihin, Hämeenlinnaan ja Tuusulaan. Sulkemisesta on aiheutunut kertaluontoinen 0,5 Me kulu, mutta vuodelle 2015 sulkemisella on positiivinen tulosvaikutus (3 kk) (3 kk) (12 kk) Liikevaihto, Me 38,8 24,3 150,0 Liikevoitto, Me 1,9 1,5 13,9 Liikevoitto % 4,8 6,2 9,3 Tilikauden tulos, Me 0,7 0,3 4,6 Tulos/osake, Eur 0,07 0,03 0,43 Oma pääoma/osake 5,48 5,36 5,47 Omavaraisuusaste % 34,9 33,3 33,6 Konsernirakenne Konsernirakenteessa ei ole tapahtunut katsauskaudella muutoksia. Henkilöstö Konsernin keskimääräinen henkilömäärä kokopäiväisiksi muunnettuna oli 1237 henkilöä (796). Edellisen vuoden henkilömäärään ei sisälly Suomen Lehtiyhtymän henkilömäärää. Investoinnit ja rahoitus Bruttoinvestoinnit olivat tammi-maaliskuussa 0,9 Me (21,2 Me). Edellisen vuoden investointeja kasvattaa Suomen Lehtiyhtymä Oy:n osakkeiden hankinta. Yhtiön maksuvalmius on säilynyt vakaana koko katsauskauden ajan. Tase Konsernitaseen loppusumma oli 186,3 Me (190,6 Me). Osakkeet Keskisuomalainen Oyj:n K-osakkeita on muutettu A-osakkeiksi alkuvuoden aikana viiden muuntovaatimuksen perusteella yhteensä kappaletta. Muuntojen jälkeen K-osakkeiden määrä on ja A-osakkeiden kappaletta. Keskisuomalainen Oyj:lla on hallussaan omia A-osakkeita kappaletta. Osakkeet ovat 0,2% koko osakemäärästä ja edustavat 0,02% äänimäärästä. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat 2 (9)

3 Keskisuomalainen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin , jonka jälkeen hallitus järjestäytyi. Hallituksen jäsenet ovat: maanviljelijä Antero Vesterinen, puheenjohtaja toimitusjohtaja Leena Hautsalo, varapuheenjohtaja maanviljelijä Simo Kutinlahti insinööri, metsätalousyrittäjä Pekka Haltia toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi toimitusjohtaja Kalle Kautto toimitusjohtaja Jaakko Kurikka toimitusjohtaja Mikko Paananen Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Tuija Korpelainen. Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 0,40 euroa osakkeelle, mikä on yhteensä ,00 euroa. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien K-sarjan ja A-sarjan osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään kappaletta ja K-sarjan osakkeita enintään kappaletta, kuitenkin yhteensä enintään osaketta. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista antamalla uusia A-sarjan osakkeita ja luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia A-sarjan osakkeita joko maksua vastaan tai maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien ja luovutettavien A-sarjan osakkeiden määrä on yhteensä enintään osaketta. Liiketoiminnan riskit ja epävarmuustekijät Lukijoitten, tilaajien ja ilmoittajien jo pitempään jatkunut mediankäytön muutos on konsernin merkittävimpiä riskejä. Lukijoille ja tilaajille on mediamarkkinan monimuotoistumisen ja digitalisoitumisen myötä tullut lisää mediavaihtoehtoja. Tämä voi vaikuttaa negatiivisesti lehtiemme lukija- ja tilausmääriin. Pitkään jatkunut heikko taloudellinen suhdanne ja kaupan alan rakennemuutos ovat vaikuttaneet heikentävästi mediatoimialan ilmoitusmyyntien kehitykseen. Kaupan alalla sähköisen kaupan ja digitaalisten mediavaihtoehtojen kasvu muuttaa kaupan ilmoittelun rakennetta ja käytettäviä ilmoituskanavia siten, että kaupan ilmoittelua siirtyy printistä sähköisiin vaihtoehtoihin. Tilausmäärien lasku ja Itellan ilmoittamat jakelustrategiansa muutokset erityisesti varhaisjakelussa luovat suuren riskin jakelukustannusten voimakkaalle kustannusten nousulle. Kehitystoiminnan painopistettä pitää entistä voimakkaammin suunnata kuluttaja- ja ilmoitusmarkkinoiden kehitystrendin mukaisesti digitaalisen ansainnan kehittämiseen. Onnistumisemme tässä kehitystyössä on ratkaisevan tärkeää yhtiön pitkän aikavälin kannattavuuden näkökulmasta. Operatiivisista riskeistä merkittävimmät liittyvät tietotekniikkaan ja painoliiketoimintojen keskeytymiseen. 3 (9)

4 Yleisestä talouden ja toimialan kehityksestä huolimatta konsernin rahoitusasema on viime vuonna tehtyjen rahoitusjärjestelyjen myötä pysynyt vakaana. Pidemmän aikavälin riskejä ja epävarmuustekijöitä on esitetty Keskisuomalainen Oyj:n vuosikertomuksen sivulla 39. Loppuvuoden näkymät Vuonna 2014 taloudellinen suhdanne pysyy vaikeana ja mahdollinen käänne parempaan on odotettavissa aikaisintaan loppuvuodesta. Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto kasvaa Suomen Lehtiyhtymän kaupan vaikutuksesta vuonna Operatiivinen tulos pysyy viime vuoden tasolla. Laadintaperiaatteet 4 (9) Konsernin osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Pörssitiedotteet ovat luettavissa Keskisuomalainen Oyj:n verkkosivuilla osoitteessa Konserni on soveltanut alkaen seuraavia IFRS-muutoksia, jotka on hyväksytty EU:ssa ja jotka saattavat vaikuttaa tulevina tilikausina konsernin tilinpäätöksiin: IFRS 10 Konsernitilinpäätös IFRS 11 Yhteisjärjestelyt IAS 28 Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä (uudistettu) IFRS 12 Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot osuuksista muissa yhteisöissä Konsernin alustavan arvion mukaan voimaan tulevilla muutoksilla ei ole suurta vaikutusta konsernin tilinpäätökseen. Keskisuomalainen Oyj antaa osavuosikatsauksen tammi-kesäkuulta KESKISUOMALAINEN OYJ HALLITUS Vesa-Pekka Kangaskorpi toimitusjohtaja Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi p. (014) Luvut ovat tilintarkastamattomia.

5 KONSERNIN TULOSLASKELMA (Me) 1-3/ / /2013 (3 kk) (3 kk) (12 kk) 5 (9) LIIKEVAIHTO 38,8 24,3 150,0 Liiketoiminnan muut tuotot 0,3 0,3 1,1 Liiketoiminnan kulut 37,2 23,2 137,2 LIIKEVOITTO 1,9 1,5 13,9 Liikevoitto % liikevaihdosta 4,8 % 6,2 % 9,3 % Rahoitustuotot ja -kulut -0,8-0,7-7,5 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta -0,1 0,0-0,2 VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA 1,0 0,8 6,1 Verot -0,3-0,6-1,6 VOITTO/TAPPIO 0,7 0,3 4,6 TILIKAUDEN VOITON JAKO Emoyhtiön osakkeenomistajille 0,7 0,3 4,6 Määräysvallattomien omistajien osuus 0,0 - -0,0 Tulos/osake, laimentamaton (eur) 0,07 0,03 0,43 Tulos/osake, laimennettu (eur) 0,07 0,03 0,43 KONSERNIN LAAJAN TULOSLASKELMAN ERÄT 1-3/ / /2013 (3 kk) (3 kk) (12 kk) Tilikauden voitto 0,7 0,3 4,6 Muut laajan tuloksen erät: Erät, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteisiksi: Etuuspohjaisen nettovelan (tai omaisuuserän) uudelleen määrittämisestä johtuvat erät -0,0 Verot eristä, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteisiksi 0,0 Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi: Myytävissä olevat rahoitusvarat -0,7-2,3 1,3 Rahavirran suojaukset 0,4 0,4 Verot eristä, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi 0,1 0,5-0,4 Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen -0,6-1,5 1,3 TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 0,1-1,2 5,9 TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKO Emoyhtiön osakkeenomistajille 0,1-1,2 5,8 Määräysvallattomien omistajien osuus 0,0-0,0 Tuloslaskelman vertailuvuoden lukuja on oikaistu. Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta kaudella 1-3/2013 on 0,3 Me pienempi kuin aiemmin raportoitu. Verot ovat 0,2 Me suuremmat sekä kaudella 1-3/2013 että 1-12/2013 kuin aiemmin on raportoitu.

6 6 (9) SEGMENTTI-INFORMAATIO (Me) LIIKEVAIHTO Kustannustoiminta 33,9 21,0 127,4 Tuotanto- ja logistiikkapalvelut 14,2 9,3 53,3 Kohdistamaton 2,1 1,2 8,5 Segmenttien välinen liikevaihto -11,5-7,1-39,3 Tuloslaskelman liikevaihto 38,8 24,3 150,0 LIIKEVOITTO Kustannustoiminta 3,1 1,9 12,9 Tuotanto- ja logistiikkapalvelut -0,5 0,1 3,4 Kohdistamaton -0,7-0,5-2,4 Segmenttien välinen liikevoitto - - Tuloslaskelman liikevoitto 1,9 1,5 13,9 KONSERNIN TASE (Me) VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 13,1 18,5 13,5 Liikearvo 64,2 61,0 64,2 Sijoituskiinteistöt 0,7 0,6 0,7 Aineelliset hyödykkeet 36,6 40,2 37,8 Osuudet osakkuusyhtiöissä 10,3 10,7 10,5 Myytävissä olevat sijoitukset 10,7 13,5 11,3 Muut pitkäaikaiset saamiset 0,8 0,2 0,2 Laskennalliset verosaamiset 3,5 3,1 3,3 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 1,2 1,6 1,6 Myyntisaamiset ja muut saamiset 20,8 19,7 14,9 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 1,4 1,2 0,5 Muut rahoitusvarat 1,1 0,9 1,1 Rahat ja pankkisaamiset 22,0 19,3 15,2 Varat yhteensä 186,3 190,6 174,8

7 OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvan oman pääoman osuus 58,4 57,1 57,4 Määräysvallattomien omistajien osuus 0,3 0,3 0,3 Oma pääoma yhteensä 58,7 57,4 58,7 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennallinen verovelka 3,9 6,4 4,1 Pitkäaikaiset korolliset velat 70,3 57,7 70,3 Pitkäaikaiset varaukset 1,5 1,4 1,5 LYHYTAIKAISET VELAT Lyhytaikaiset korolliset velat 8,3 22,8 8,3 Ostovelat ja muut velat 43,1 44,3 31,7 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 0,5 0,5 0,2 Lyhytaikaiset varaukset - 0,1 - Oma pääoma ja velat yhteensä 186,3 190,6 174,8 7 (9) KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (Me) 1-3/ / /2013 (3 kk) (3 kk) (12 kk) LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT Asiakkailta saadut maksut 48,4 31,6 149,2 Tavaroiden ja palvelujen toimittajille ja henkilöstölle suoritetut maksut -38,9-24,8-130,2 Maksetut korot -0,5-0,2-2,5 Saadut korot 0,0 0,0 0,1 Maksetut verot -1,2-1,2-4,2 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT 7,9 5,4 12,4 INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT Tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla -0,1-20,5-21,0 Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin -0,6-0,6-2,3 Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -0,2-0,2-0,8 Aineellisten ja aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden myynti 0,4 0,1 0,2 Tytäryritysten myynti vähennettynä myyntihetken rahavaroilla 0,0 Investoinnit myytävissä oleviin sijoituksiin -0,1 - Lainasaamisten lisäys -0,6-0,0 Saadut osingot 0,1 0,4 1,2 INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT -1,0-20,8-22,6

8 RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT Lainojen nostot - 44,0 58,7 Lainojen takaisinmaksut -0,1-16,5-34,3 Maksetut osingot ,9 RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT -0,1 27,5 18,4 RAHAVAROJEN MUUTOS (lisäys+/vähennys-) 6,8 12,2 8,3 Rahavarat tilikauden alussa 16,2 8,0 8,0 Rahavarat tilikauden lopussa 23,1 20,2 16,2 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista (1000 euroa) 8 (9) Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Muut sidotut rahastot Muut vapaat rahastot Omat osakkeet Kertyneet voittovarat Yhteensä Määräysvallattomien omistajien osuus Yhteensä OMA PÄÄOMA Laaja tulos: Tilikauden tulos Muut laajan tuloksen erät: Rahavirran suojaukset Myytävissä olevat rahoitusvarat Tilikauden laaja tulos yht Hankitun tytäryhtiön vähemmistöosuus OMA PÄÄOMA Osakepääoma Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Muut sidotut rahastot Muut vapaat rahastot Omat osakkeet Kertyneet voittovarat Yhteensä Määräysvallattomien omistajien osuus Yhteensä OMA PÄÄOMA Osuus osakkuusyhtiöiden suorista oman pääoman kirjauksista Laaja tulos: Tilikauden tulos Muut laajan tuloksen erät: Myytävissä olevat rahoitusvarat Tilikauden laaja tulos yht OMA PÄÄOMA

9 9 (9) BRUTTOINVESTOINNIT JA HENKILÖKUNTA Bruttoinvestoinnit; Me 0,9 21,2 24,1 Bruttoinvestoinnit; % liikevaihdosta 0,6 % 14,2 % 16,1 % Henkilökunnan lukumäärä keskimäärin kokopäiväisinä 1237 hlöä 796 hlöä 1293 hlöä TUNNUSLUVUT Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos/osake, euroa 0,07 0,03 0,43 Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma/osake, euroa 5,48 5,36 5,47 Omavaraisuusaste, % 34,9 33,3 35,4 KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET (Me) Pantit, vastuut ja takaukset Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä kiinteistöihin tai yrityskiinnityksiä Rahalaitoslainat 59,9 63,1 59,9 Annetut kiinteistökiinnitykset 33,3 28,1 33,3 Annetut yrityskiinnitykset 50,1 50,1 50,1 Osakkuusyhtiön puolesta annetut takaukset 4,1 4,1 4,1 Tunnuslukujen laskentakaavat Omavaraisuusaste-% Oma pääoma x 100 Taseen loppusumma saadut ennakot (=tilausvastuu) Tulos/ osake Oma pääoma/osake Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos Keskimääräinen osakeantioikaistu osakkaiden lkm Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma Osakkeiden osakeantioikaistu lkm.

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2006 24,1 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.11.2014 klo 14.40

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.11.2014 klo 14.40 1 (11) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.11.2014 klo 14.40 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014 Heinä-syyskuu 2014: - Liikevaihto 36,2 Me (38,8 Me), - 6,8% edellisestä vuodesta -

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 11.30

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 11.30 1 (11) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.8.2014 klo 11.30 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 Huhti-kesäkuu 2014: - Liikevaihto 41,4 Me (43,4 Me vertailukaudella 2012), - 4,8% edellisestä

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9)

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.5.2011 klo 16.00 1(9) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011 - Liikevaihto 26,3 Me (24,2 Me vertailukaudella 2010), kasvua 8,7% - Liikevoitto 5,3

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2013 klo 18.00

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2013 klo 18.00 1 (10) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2013 klo 18.00 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 Liikevaihto 24,3 Me (26,5 Me vertailukaudella 2012), 8,4% edellisestä vuodesta Liikevoitto

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2015 klo 16.00

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2015 klo 16.00 1 (10) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2015 klo 16.00 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015 - Liikevaihto 37,5 Me (38,8 Me vertailukaudella 2014), -3,3 % edelliseen vuoteen -

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 16.05

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 16.05 1 ( 8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 24.8.2010 klo 16.05 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Huhti kesäkuu 2011: Liikevaihto 29,1 Meur (25,4 Meur), 14,4% kasvua edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.11.2010 klo 9.00 1(9)

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.11.2010 klo 9.00 1(9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.11.2010 klo 9.00 1(9) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 Heinä-syyskuu 2010: - Liikevaihto 24,8 Meur (23,5 Meur), 5,6% edellisestä vuodesta -

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 12.10

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 12.10 1 (10) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 24.5.2016 klo 12.10 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016 - Liikevaihto 35,2 Me (37,5 Me vertailukaudella 2015), -6,1 % edelliseen vuoteen -

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 19.11.2015 klo 15.15

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 19.11.2015 klo 15.15 1 (11) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 19.11.2015 klo 15.15 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015 Heinä-syyskuu 2015: - Liikevaihto 34,6 Me (36,2 Me), - 4,4 % edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.8.2012 klo 15.00

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.8.2012 klo 15.00 1 ( 8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.8.2012 klo 15.00 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Huhti kesäkuu 2012: Liikevaihto 27,3 Me (29,1 Me), 6,1% edellisestä vuodesta Liikevoitto

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9)

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.5.2010 klo 09.00 1(9) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010 - Liikevaihto 24,2 Me (23,3 Me vertailukaudella 2009), kasvua 3,9% - Liikevoitto 3,9

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 15.25

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 15.25 1 (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2011 klo 15.25 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 Heinä syyskuu 2011: Liikevaihto 25,3 Meur (24,8 Meur), 2,0% kasvua edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2012 klo 12.40

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2012 klo 12.40 1 (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2012 klo 12.40 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Heinä syyskuu 2012: Liikevaihto 24,6 Me (25,3 Me), 2,8% edellisestä vuodesta Liikevoitto

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.8.2015 klo 15.10

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.8.2015 klo 15.10 1 (11) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.8.2015 klo 15.10 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015 Huhti-kesäkuu 2015: - Liikevaihto 39,7 Me (41,4 Me vertailukaudella 2014), - 3,9 %

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 27.8.2010 klo 9.00 1(10)

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 27.8.2010 klo 9.00 1(10) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 27.8.2010 klo 9.00 1(10) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010 Huhti-kesäkuu 2010: - Liikevaihto 25,4 Meur (25,2 Meur), 1% edellisestä vuodesta - Liikevoitto

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.11.2013 klo 14.45

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.11.2013 klo 14.45 1 (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.11.2013 klo 14.45 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Heinä-syyskuu 2013: - Liikevaihto 38,7 Me (24,6 Me), kasvua 57,2% edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Puolivuosikatsaus klo 14.40

Keskisuomalainen Oyj Puolivuosikatsaus klo 14.40 1 (12) Keskisuomalainen Oyj Puolivuosikatsaus 23.8.2016 klo 14.40 KESKISUOMALAINEN OYJ:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016 Huhti-kesäkuu 2016: - Liikevaihto 38,7 Me (39,7 Me vertailukaudella 2014), -2,7

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 14.15

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 14.15 1 (12) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2016 klo 14.15 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016 Heinä-syyskuu 2016: - Liikevaihto 33,0 Me (34,6 Me), -4,6 % edellisestä vuodesta -

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 31.5.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 15.00

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 15.00 1 ( 12) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.8.2013 klo 15.00 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013 Huhti-kesäkuu 2013: - Liikevaihto 43,4 Me (27,3 Me vertailukaudella 2012), kasvua

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30

ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30 ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 18.8.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Elecsterillä vahva vuosineljännes Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015:

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 Elecsterillä hyvä kehitys Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,7 MEUR (1-9/2013: 34,1 MEUR)

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot