Eurasier Tuomarikoulutus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eurasier Tuomarikoulutus 2014"

Transkriptio

1 Eurasier

2 Rodun historia Eurasierin kehittyminen omaksi rodukseen alkoi 1960-luvulla Saksassa risteyttämällä chow-chow ja wolfspitz (keeshond). Tavoitteena oli ihanteellinen seura/perhekoira, jossa yhdistyy wolfspitzin ominaisuuksista esim. terveys ja kiinteä yhteys omistajaansa sekä arktisen koiratyypin ulkomuoto kauniilla värityksellä, mutta myös miellyttävä ja elinolosuhteisiimme hyvin sopeutuva luonne. Tämä uusi rotu, eurasierin kantamuoto, kulki nimellä wolfchow. Tähän rotuun päätettiin risteyttää vielä samojedi ja tämän jälkeen, vuodesta 1973 (FCI:n hyväksyntä), rotu on tunnettu nimellä eurasier. Vuoden 1972 risteytysten myötä wolf-chow-jalostus päättyi ja eurasierin jalostus alkoi. Rodun nimi, eurasier, kertoo sen osittain eurooppalaisesta ja osittain aasialaisesta alkuperästä. Ensimmäinen eurasierin virallinen rotumääritelmä on vuodelta 1973, jolloin VDH (Verband für das Deutsche Hundewesen e.v. Sitz Dortmund) ja FCI (Federation Cynologique Internationale) tunnustivat eurasierin omaksi rodukseen. Saksassa on tehty myöhemmin uusia chow-chow - wolfspitz - risteytyksiä, kuten esimerkiksi 1980-luvulla ja vuonna 2003 risteytettiin wolfspitz-uros kahden eurasier-nartun kanssa. Jälleen oli huomattavissa, kuinka hämmästyttävästi risteytyksistä syntyneet jälkeläiset edustavat täysin rotumääritelmän mukaista eurasieria. Wolf-Chow

3 Rodun historia Alkurodut Wolfspitz Chow chow Samojedinkoira

4 Rodun historia F1 sukupolvi 80-luvulla Saksassa Eurasier (Wolfspitz - Chow chow)

5 Rodun historia F2 sukupolvi 80-luvulla Saksassa Eurasier - Wolfspitz

6 Rodun historia F3 sukupolvi 80-luvulla Saksassa Eurasier - Wolfspitz

7 Rodun historia Vuonna 2012 Saksassa tehtyjä risteytyksiä Eurasier - Samojedinkoira

8 Rodun historia Vuonna 2012 Saksassa tehtyjä risteytyksiä Eurasier - Wolfspitz

9 Rotu Suomessa Suomeen ensimmäiset eurasierit tulivat 1989 Saksasta. Rodun tuonnissa Suomeen ja rotuyhdistyksen perustamisessa apuna olivat saksalainen ulkomuototuomari Hans Rossow ja hänen suomalainen vaimonsa Satu Rossow. He vierailivat Suomessa rajojen auettua eurasierinsa Dotso von Finnenhausin kanssa Jyväskylän näyttelyssä 1980-luvun lopulla. Heidän vierailunsa herätti välittömästi tulevien suomalaisten eurasier harrastajien kiinnostuksen rotuun. Ensimmäiset eurasier pentueet syntyivät Suomessa vuonna Dotso von Finnenhaus

10 Tilastotietoa Eurasierin rekisteröinnit

11 Tilastotietoa Tuontikoirat maittain % 6 % 3 % 2 %3 % 3 %3 % 3 % Belgia Iso-Britannia Italia 8 % Itävalta Kanada 2 % Luxemburg 27 % Norja Ranska 14 % Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska 23 % Tsekki

12 Yleisilme Tasapainoisesti rakentunut, keskikokoinen, pystykorvatyyppinen koira, jolla on pystyt korvat ja jossa esiintyy useita eri värejä. Karvan pituuden tulee olla sellainen, että rungon mittasuhteet erottuvat. Keskivahva luusto. Rungon pituus on hieman säkäkorkeutta suurempi. Kuono ja kallo ovat lähes yhtä pitkät.

13 Pää Tasapainoinen. Ylhäältä ja sivulta katsottuna pään muoto on kiilamainen. Kuononselkä ja kallo-osa ovat yhdensuuntaiset. Litteä otsa, jossa on selvästi havaittava otsauurre. Selväpiirteinen niskakyhmy. Otsapenger vähäinen. VIRHEET: Liian leveä kallo-osa.

14 Pää Puutteellinen otsapenger Pyöreä kallo, korkea otsapenger, raskas kuono-osa Chow chow tyyppinen pää Kapea kallo Korkea otsapenger

15 Silmät Tummat ja keskikokoiset. Silmäaukot ovat hieman vinot. Silmäluomet ovat mustapigmenttiset ja tiiviit. VIRHEET: Ulkonevat silmät. Vaaleat silmät. Oikean kokoiset, muotoiset ja väriset silmät HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Liian syvälle sijoittuneet tai liian pienet silmät. Vaaleat silmät

16 Kuono, kirsu & huulet Hyvä pigmentti Pigmentin puutos kirsussa Kuono-osa kirsua kohti kapeneva. Kuononselkä ja alaleuan luut ovat suorat. Keskikokoinen ja mustapigmenttinen kirsu. Huulet: Tiiviit ja mustapigmenttiset huulet. VIRHEET: Liian karkea tai suippo kuonoosa. HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Voimakas pigmentin puute. Roikkuvat huulet

17 Leuat, purenta & hampaat Leuat ovat vahvat ja alaleuan kaari leveä. Vahva ja täysi hampaisto (42 hammasta hammaskaavion mukaisesti). Joko leikkaava tai tasapurenta. Yläetuhampaat ovat joko tiiviisti alaetuhampaiden edessä tai niitä vasten. Väli ja -poskihampaat ovat yhdessä rivissä ilman välejä. Kaikki hampaat ovat kohtisuorassa leukoihin nähden. HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Yhden tai usemman etuhampaan tai kulmahampaan, yhden tai useamman P3:n tai P4:n sekä yhden tai useamman M1:n tai M2:n puutos. Epänormaalit purennat.

18 Korvat Kiinnittyneet noin korvan tyven leveyden päähän toisistaan. Keskikokoiset, kolmion muotoiset, pystyt ja kärjistään hieman pyöristyneet. Korvankärjet ja otsapenkereen keskikohta muodostavat tasasivuisen kolmion. HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Taitto- ja luppakorvaisuus. Oikean muotoiset, kokoiset ja hyvin asettuneet korvat Kookkaat korvat Leveälle asettuneet korvat Kapealle asettuneet korvat

19 Kaula Keskipitkä, lihaksikas ja tasapainossa yleisvaikutelman kanssa. Tiivis kaulanahka. Liittyy sulavasti runkoon. Hyvä kaula Lyhyt kaula

20 Runko Vahva. Korostunut säkä. Kiinteä, suora ja erittäin lihaksikas selkä. Pitkä, leveä ja lihaksikas lanne. Lanne sivulta katsottuna suora, leveä ja vahva. Lantioluun asento on hieman viisto. Rintakehä ulottuu kyynärpäiden tasolle ja on muodoltaan soikea. Eturinta on hyvin kehittynyt olematta esiintyöntyvä. Rintalasta ulottuu pitkälle taakse. Vatsaviiva on hieman kohoava. VIRHEET: Lyhytrunkoisuus. Liian hento luusto.

21 Runko Pitkä runko Lyhyt runko Hento luusto Takakorkea

22 Eturaajat & kulmaukset Eturaajat ovat edestä katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset, sivulta katsottuna kohtuullisesti kulmautuneet. Olka- ja kyynärvarsi ovat lähes yhtä pitkät. Lavat lihaksikkaat ja hieman viistot. Kyynärpäät rintakehän myötäiset. Kyynärvarret keskipitkät ja lihaksikkaat. Vahvat ranteet. Välikämmenet keskipitkät, edestä katsottuna täysin suorat, sivulta katsottuna hieman viistot. Hyvä etuosa Kapea etuosa Leveä etuosa Hyvät kulmaukset Suorat kulmaukset

23 Takaraajat & kulmaukset Takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset, sivulta katsottuna kohtuullisesti kulmautuneet. Reisi ja sääri ovat lähes yhtä pitkät ja vahvalihaksiset. Polvet vakaat. Sääret keskipitkät ja lihaksikkaat. Kintereet vakaat. Välijalat pitkät, leveät ja sivulta katsottuna pystysuorat. Hyvä takaosa VAKAVAT VIRHEET: Liian niukasti kulmautuneet polvet. Liian matalat tai sisä-/ ulkokierteiset kintereet. Hyvät takakulmaukset Suorat takakulmaukset

24 Käpälät Soikeat, tiiviit ja kohtuullisen kaareutuneet. Kynnet ovat vahvat ja tummapigmenttiset. Päkiät ovat kiinteät, paksut ja mustapigmenttiset. Päkiöiden välit ovat tiheäkarvaiset. Oikean muotoiset käpälät Kissan tassut

25 Häntä Korkealle kiinnittynyt, pyöreä ja kiinteä, paksu, kärkeä kohti kapeneva ja tuuheakarvainen. Häntä on joko eteenpäin selän päälle tai sivulle kaartunut tai selälle kiertynyt. Ulottuu suorana kintereeseen asti. HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Koukkuhäntä.

26 Turkki Koko runko on tiheän pohjavillan ja keskipitkän, ei täysin rungonmyötäisen ja karhean karvan peittämä. Kuono-osa, pään etuosa, korvat ja raajojen etupuoli on lyhytkarvaiset. Häntä, eturaajojen takaosa (hapsut) ja takaraajojen takaosa (housut) ovat pitkäkarvaiset. Kaulassa karva on hieman pitempää kuin rungossa muodostamatta harjaa. Hyvä turkki Karva muodostaa harjan Lyhyt turkki Pitkähkö turkki

27 Värit Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja, paitsi puhtaan valkoinen, valkokirjava ja maksanruskea.

28 Värit

29 Värit Valkoinen merkki rinnassa Valkokirjava Valkoinen

30 Liikkeet Maatavoittavat. Hyvä potku. Hyvä ulottuvuus eteenpäin.

31 Koko Urokset cm, ihanne 56 cm. Nartut cm, ihanne 52 cm.

32 Luonne Itsevarma, rauhallinen, tasapainoinen ja korkean ärsytyskynnyksen omaava. Valpas ja tarkkaavainen olematta äänekäs. Isäntäväkeensä erittäin kiintynyt. Pidättyväinen vieraita kohtaan olematta aggressiivinen. Ei riistaviettiä. HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Hermostuneisuus. Arkuus. Liika epäluuloisuus. Aggressiivisuus.

33 Virheet ja hylkäävät virheet Kaikki poikkeamat rotumääritelmän kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen. Hermostuneisuus, arkuus, liika epäluuloisuus ja aggressiivisuus. Taitto- ja luppakorvaisuus. Kaksoissilmäripset (distichiasis), sisään- tai ulospäin kiertyneet silmäluomet (entropium tai ektropium). Liian syvälle sijoittuneet tai liian pienet silmät. Yhden tai usemman etuhampaan tai kulmahampaan, yhden tai useamman P3:n tai P4:n sekä yhden tai useamman M1:n tai M2:n puutos. Epänormaalit purennat. Koukkuhäntä. Voimakas pigmentin puute. Puuttuva sukupuolileima.

34 Eurasierissa esiintyviä perinnöllisiä sairauksia Lonkka-, kyynär- ja polvivikoja esiintyy jonkin verran. Kilpirauhasen vajaatoiminta. Haiman vajaatoiminta. Ylimääräiset ripset (distichiasis) ja sisään- tai ulospäin kiertyneet silmäluomet (entropium tai ektropium). Eurasier kuuluu PEVISAan. Rekisteröinnin ehtoina ovat lonkkakuvauslausunto ja silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto on voimassa 24 kuukautta.

35 Muita eurasierissa esiintyviä vikoja Heikot takakulmaukset, ahtaat takaliikkeet. Ylitaipuvat kintereet. Kapeat ja puutteelliset etuosat. Pigmentin puutos kirsussa, vaaleat silmät. Nikamamuutokset hännässä. Hammaspuutokset, purentavirheet. Arkuus, epäluuloisuus.

36 Arvostelussa erityisesti huomioitavaa Tyypillinen pää ja ilme ovat tärkeitä! Eurasierin kieli voi olla sininen, pilkullinen tai vaaleanpunainen. Eurasier saa olla pidättyväinen, sen tulee kuitenkin antaa tuomarin tutkia kehässä olematta arka tai pelokas. Eurasier ei saisi olla liian kevyt luustoinen, mutta ei myöskään liian raskas. Mittasuhteiden sopusuhtaisuus on tärkeää, mutta keskikoko ja -paino ovat kuitenkin tavoitteena.

Akita vrt. Amerikanakita. rotumääritelmävertailua

Akita vrt. Amerikanakita. rotumääritelmävertailua vrt. rotumääritelmävertailua Historia Rotujen historia on sama noin 1950-luvulle saakka. Alkuperäinen metsästyskoiratyyppi oli 1900-luvulle tultaessa pitkälti kadonnut rotuun risteytettyjen länsimaisten

Lisätiedot

EURASIER. Rodun tausta ja kehittyminen

EURASIER. Rodun tausta ja kehittyminen EURASIER Rodun tausta ja kehittyminen Eurasierin kehittyminen omaksi rodukseen alkoi 1960-luvulla Saksassa risteyttämällä chow-chow ja wolfspitz. Tämä uusi rotu, eurasierin kantamuoto, kulki nimellä wolf-chow.

Lisätiedot

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua ja hokkaido Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Seurakoira Metsästys Linnut, pieneläimet Seurakoira Metsästys Yleisvaikutelma Pienikokoinen Tasapainoinen Hyväluustoinen Hyvät lihakset Voimakas Liikunta

Lisätiedot

HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa

HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 2 FCI:n numero: 190 Hyväksytty: FCI 12.1.1998 SKL-FKK 13.5.2000 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry HOVAWART 1/5 (HOVAWART) Alkuperämaa: Saksa KÄYTTÖTARKOITUS: Käyttökoira. FCI:N LUOKITUS:

Lisätiedot

VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi

VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi Ryhmä: 1 FCI:n numero: 347 Hyväksytty: FCI 12.8.2011 Kennelliitto 8.5.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VALKOINENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER BLANC SUISSE) Alkuperämaa: Sveitsi Pohjoismainen

Lisätiedot

Kainkoira, kishu ja shikoku. Rotumääritelmävertailua

Kainkoira, kishu ja shikoku. Rotumääritelmävertailua , kishu ja shikoku Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Metsästys Seurakoira Villisika ja peura Villisika ja peura Suurriista,esim.villisika Yleisvaikutelma Keskikokoinen Tasapainoinen Vankarakenteinen

Lisätiedot

SVKL:n erikoiskoulutus Unkarinvinttikoira. Magyar agar

SVKL:n erikoiskoulutus Unkarinvinttikoira. Magyar agar SVKL:n erikoiskoulutus 25.2.2017 Unkarinvinttikoira Magyar agar Unkarinvinttikoira, FCI 240 Alkuperämaa Unkari KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästävä ja kiinniottava koira, joka metsästää näkönsä avulla. Myös hajuaisti

Lisätiedot

ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER

ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER Alkuperämaa Saksa FCI:n numero: 118b, luokitus: ryhmä 7 kanakoirat Käyttötarkoitus: monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira Käyttökoetulos vaaditaan laatineet

Lisätiedot

ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira

ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira YLEISVAIKUTELMA: - Alaskanmalamuutti, eräs vanhimmista arktisista

Lisätiedot

BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE. Flink

BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE. Flink BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE HISTORIA Buhundin tyyppisiä pystykorvia on ollut joka puolella pohjoista havumetsävyöhykettä jo esihistoriallisella ajalla. Koirien luurankoja on löydetty mm. vanhoista

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: REKISTERINUMERO: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA: SYNTYMÄAIKA: VANHEMMAT: KASVATTAJA: TUNNISTUSMERKINTÄ: SUKUPUOLI: UROS UROKSELLA

Lisätiedot

KORTHALSINGRIFFONI. Kuva Totti Turunen

KORTHALSINGRIFFONI. Kuva Totti Turunen KORTHALSINGRIFFONI Kuva Totti Turunen Saksanseisojakerho ry 2013. Laatinut Raija Tammelin SKL rotumääritelmä 107a. Koshyk C. Pointing Dogs, Volume one, The Continentals. Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben

Lisätiedot

Ryhmä: 1. SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite

Ryhmä: 1. SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite Ryhmä: 1 FCI:n numero: 166 Hyväksytty: FCI 23.12.2010 SKL-FKK 11.1.2011 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite

Lisätiedot

Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE. http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html

Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE. http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html Alkuperäismaa: Meksiko Uusimman rotumääritelmän julkaisupäivä: 28.01.2014 (ei vielä suomennettu)

Lisätiedot

SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa

SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 3 FCI:n numero: 103 Hyväksytty: FCI 26.5.2015 Kennelliitto 25.8.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANMETSÄSTYSTERRIERI 1/5 (DEUTSCHER JAGDTERRIER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen

Lisätiedot

SVKL:n erikoiskoulutus SLOUGHI

SVKL:n erikoiskoulutus SLOUGHI SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 SLOUGHI Sloughi, FCI 188 Alkuperämaa Marokko KÄYTTÖTARKOITUS: Näkönsä avulla metsästävä koira. LYHYT HISTORIAOSUUS: Slougheja on ollut Pohjois- Afrikassa jo vuosisatojen

Lisätiedot

GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska

GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska Ryhmä: 6 FCI:n numero: 66 Hyväksytty: FCI 5.5.2003 Kennelliitto 3.12.2013 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE 1/5 (GRIFFON FAUVE DE BRETAGNE) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen

Lisätiedot

RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES

RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES RANSKANSEISOJAT TYPE GASGOGNE JA TYPE PYRENEES Kuva Craig Koshyk Saksanseisojakerho ry 2013 Laaatinut Raija Tammelin FCI:n numero: 133 Hyväksytty: FCI 7.8.1998 SKL-FKK 29.8.2006 Suomen Kennelliitto- Finska

Lisätiedot

AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia

AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia Ryhmä: 3 FCI:n numero: 7 Hyväksytty: FCI 22.11.2012 Kennelliitto 11.12.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AIREDALENTERRIERI 1/4 (AIREDALE TERRIER) Alkuperämaa: Iso-Britannia Pohjoismainen

Lisätiedot

CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta

CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta Ryhmä: 3 FCI:n numero: 246 Hyväksytty: FCI 11.3.1997 SKL-FKK 19.5.1998 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CESKYTERRIERI 1/5 (CESKÝ TERRIER) Alkuperämaa: Tsekin tasavalta KÄYTTÖTARKOITUS: Alkuperäinen

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 16.9.2012 Tyrnävä Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari(sihteeri) Minitiimin You Make Hearts

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS - ULKOMUOTO RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Laulava Laika Rekisterinumero FI46299/10 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 15.7.2010 ika

Lisätiedot

CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko

CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko Ryhmä: 9 FCI:n numero: 218 Hyväksytty: FCI 15.9.2010 Kennelliitto 1.12.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CHIHUAHUA 1/5 (CHIHUAHUEÑO) Alkuperämaa: Meksiko Pohjoismainen Kennelunioni Dansk

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Tulimaan Valo Rekisterinumero FI33062/12 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 22.4.2012 ika 25.7.2015 N

Lisätiedot

APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa

APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 2 FCI:n numero: 186 Hyväksytty: FCI 18.4.2007 Kennelliitto 27.11.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry APINAPINSERI 1/5 (AFFENPINSCHER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

KÄÄPIÖSNAUTSERI 1/6 (ZWERGSCHNAUZER) Alkuperämaa: Saksa

KÄÄPIÖSNAUTSERI 1/6 (ZWERGSCHNAUZER) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 2 FCI:n numero: 183 Hyväksytty: FCI 18.4.2007 Kennelliitto 27.11.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KÄÄPIÖSNAUTSERI 1/6 (ZWERGSCHNAUZER) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS - ULKOMUOTO Gloria G de la Serve de la hapelle d'lexadre Lori 25.7.2015 1(8) Paikka Hämeenlinna ika 25.7.2015 rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Gloria G de la Serve de la hapelle

Lisätiedot

VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND)

VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND) VANHATANSKANKANAKOIRA (GAMMEL DANSK HÖNSEHUND) Alkuperämaa: Tanska Vanhatanskankanakoira on ja tulee edelleenkin olemaan metsästyskoira Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Lahti 19.10.2014 Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Rainer Vuorinen Pia Enlund Peltsun Boop-Jedi Warrior REKISTERINUMERO: FI35188/09 TUNNISTUSMERKINTÄ: siru

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Turku 10.9.2016 Tarkastajat: Maija Lehtonnen KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Huisin Grand Legend REKISTERINUMERO: FI14804/15 TUONTIKOIRA/TUONTIMAA: SYNTYMÄAIKA: 29.12.2014

Lisätiedot

RUOTSINLAPINKOIRA. - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje

RUOTSINLAPINKOIRA. - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje RUOTSINLAPINKOIRA - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje 1 RUOTSINLAPINKOIRA (Svensk Lapphund) Alkuperämaa: Ruotsi Ryhmä 5 FCI:n numero 135 Hyväksytty: FCI 22.9.2000 SKL-FKK 20.10.2001 KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

Rotumääritelmä Yleisvaikutelma

Rotumääritelmä Yleisvaikutelma Kromfohrländer Kromfohrländer on yksi nuorimmista saksalaisista koiraroduista ja hyväksytty kansainvälisesti vuonna 1955. Rodun ensimmäinen kasvattaja, rouva Ilse Schleifenbaum, asui Siegenin lähellä eteläisessä

Lisätiedot

HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa

HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 7 FCI:n numero: 232 Hyväksytty: FCI 13.3.2008 Kennelliitto 16.2.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry HARJASKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH STICHELHAAR) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen

Lisätiedot

Jalostustarkastetut schipperket 2014

Jalostustarkastetut schipperket 2014 Jalostustarkastetut schipperket 2014 Tässä katalogissa julkaistaan niiden vuonna 2014 jalostustarkastettujen ja jalostustarkastuksen hyväksytysti läpäisseiden schipperkeiden jalostustarkastusarvostelut,

Lisätiedot

SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH

SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH SVKL:n erikoiskoulutus 28.2.2015 AZAWAKH Azawakh, FCI 307 Alkuperämaa Mali KÄYTTÖTARKOITUS: Näkönsä avulla metsästävä koira. Paimentolaiset arvostivat yhtä lailla sen kauneutta kuin kumppanuutta. LYHYT

Lisätiedot

KARAATIN SÄKENÖIVA SHANNON

KARAATIN SÄKENÖIVA SHANNON JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Turku 10.9.2016 Tarkastajat: Maija Lehtonen KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Marvillan Elizeija REKISTERINUMERO: FI54161/13 TUNNISTUSMERKINTÄ: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA:

Lisätiedot

Tanya Ahlman-Stockmari Lahti KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästys- ja vahtikoira.

Tanya Ahlman-Stockmari Lahti KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästys- ja vahtikoira. Shar pei Tanya Ahlman-Stockmari Lahti 13.2.2016 KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästys- ja vahtikoira. FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat Alaryhmä 2.1 molossi- ja

Lisätiedot

SAMOJEDINKOIRA 1/4 (SAMOIEDSKAÏA SABAKA) Alkuperämaa: Pohjois-Venäjä ja Siperia Vastuumaa: Pohjoismaat / PKU

SAMOJEDINKOIRA 1/4 (SAMOIEDSKAÏA SABAKA) Alkuperämaa: Pohjois-Venäjä ja Siperia Vastuumaa: Pohjoismaat / PKU Ryhmä: 5 FCI:n numero: 212 Hyväksytty: FCI 17.11.1997 SKL-FKK 4.2.1998 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAMOJEDINKOIRA 1/4 (SAMOIEDSKAÏA SABAKA) Alkuperämaa: Pohjois-Venäjä ja Siperia Vastuumaa:

Lisätiedot

VENÄLÄIS-EUROOPPALAINEN LAIKA 1/6 (RUSSKO-EVROPEÏSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä

VENÄLÄIS-EUROOPPALAINEN LAIKA 1/6 (RUSSKO-EVROPEÏSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä Ryhmä: 5 FCI:n numero: 304 Hyväksytty: FCI 2.3.2011 Kennelliitto 20.3.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄLÄIS-EUROOPPALAINEN LAIKA 1/6 (RUSSKO-EVROPEÏSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä

Lisätiedot

TORNJAK 1/5 (TORNJAK) Alkuperämaa: Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia

TORNJAK 1/5 (TORNJAK) Alkuperämaa: Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia Ryhmä: 2 FCI:n numero: 355 Hyväksytty: FCI 23.11.2017 Kennelliitto 5.6.2018 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry TORNJAK 1/5 (TORNJAK) Alkuperämaa: Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia Pohjoismainen

Lisätiedot

MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia

MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia Ryhmä: 6 FCI:n numero: 361 Hyväksytty: FCI 12.10.2018 Kennelliitto 12.2.2019 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry MAREMMANAJOKOIRA 1/5 (SEGUGIO MAREMMANO) Alkuperämaa: Italia Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO. Paikka: Raisio aika: ##### sp narttu rek.nro FIN14135/07 Isä: Kärradalens Hasse Husbock

JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO. Paikka: Raisio aika: ##### sp narttu rek.nro FIN14135/07 Isä: Kärradalens Hasse Husbock SKV Numero JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: ##### Nimi: synt: Stenrikas Hurtiga Hedda 11.7.2006 sp narttu rek.nro FIN14135/07 Isä: Kärradalens Hasse Husbock rek.nro S47901/2002 Emä: Stenrikas

Lisätiedot

Suomen Kääpiöpinserit ry tuomarikoulutusmateriaali 2011. Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta. Kääpiöpinseri

Suomen Kääpiöpinserit ry tuomarikoulutusmateriaali 2011. Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta. Kääpiöpinseri Suomen Kääpiöpinserit ry tuomarikoulutusmateriaali 2011 Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta Kääpiöpinseri KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira. LUOKITUS: Kuuluu FCI:n ryhmään 2 (Pinserit, snautserit,

Lisätiedot

FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia

FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia Ryhmä: 2 FCI:n numero: 225 Hyväksytty: FCI 12.1.1993 SKL-FKK 10.8.1993 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry FILA BRASILEIRO 1/4 (FILA BRASILEIRO) Alkuperämaa: Brasilia KÄYTTÖTARKOITUS: Vahtikoira

Lisätiedot

2 Pinseri- ja snautserityyppiset,

2 Pinseri- ja snautserityyppiset, Ryhmä: FCI:n 2 ryhmä 2 Pinseri- ja snautserityyppiset, FCI:n numero: 355 Hyväksytty: molossityyppiset FCI 16.5.2007 sekä Kennelliitto sveitsinpaimenkoirat 4.2.2014 (alaryhmä 2) Suomen Kennelliitto- Finska

Lisätiedot

Kanarianpodenco. SVKL erikoiskoulutus 26. 27.2.2011

Kanarianpodenco. SVKL erikoiskoulutus 26. 27.2.2011 SVKL:n erikoiskoulutus 26. 27.2.2011 Kanarianpodenco Kanarianpodenco Kanarianpodenco http://www.kelb-tal-fenek.de/podcan/pcbilder.htm Kanarianpodenco Kanarianpodenco, FCI 329 Alkuperämaa Kanariansaaret

Lisätiedot

COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska

COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska Ryhmä: 9 FCI:n numero: 283 Hyväksytty: FCI 25.11.1999 SKL-FKK 5.4.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry COTON DE TULEAR 1/5 (COTON DE TULEAR) Alkuperämaa: Madagaskar Vastuumaa: Ranska KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

ITÄEUROOPANPAIMENKOIRA 1/5 (VOSTOCHNO-EVROPEISKAYA OVCHARKA) Alkuperämaa: Venäjä

ITÄEUROOPANPAIMENKOIRA 1/5 (VOSTOCHNO-EVROPEISKAYA OVCHARKA) Alkuperämaa: Venäjä Ryhmä: 1 EI FCI-ROTU Kennelliitto 18.10.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ITÄEUROOPANPAIMENKOIRA 1/5 (VOSTOCHNO-EVROPEISKAYA OVCHARKA) Alkuperämaa: Venäjä KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N LUOKITUS:

Lisätiedot

POSAVINANAJOKOIRA 1/5 (POSAVSKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia

POSAVINANAJOKOIRA 1/5 (POSAVSKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia Ryhmä: 6 FCI:n numero: 154 Hyväksytty: FCI 29.5.2015 Kennelliitto 19.4.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry POSAVINANAJOKOIRA 1/5 (POSAVSKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Lahti 19.10.2014 Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Rainer Vuorinen Pia Enlund Foula's secret Who REKISTERINUMERO: FI16726/12 TUNNISTUSMERKINTÄ: 2E+14 TUONTIKOIRA/TUONTIMAA:

Lisätiedot

CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia

CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia Ryhmä: 5 FCI:n numero: 199 Hyväksytty: FCI 3.11.1999 SKL-FKK 23.2.2001 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CIRNECO DELL ETNA 1/6 (CIRNECO DELL ETNA) Alkuperämaa: Italia Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

SKV. JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: 14.7.2007. Numero

SKV. JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: 14.7.2007. Numero SKV Numero JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNTO Paikka: Raisio aika: 14.7.2007 Nimi: Jaxonville Leo Lottovoitto synt: 18.6.2006 sp uros rek.nro FIN35240/06 Isä: Cimillan Indescribable rek.nro FIN31258/98 Emä: Stenrikas

Lisätiedot

KARKEAKARVAINEN SLOVAKIANSEISOJA

KARKEAKARVAINEN SLOVAKIANSEISOJA KARKEAKARVAINEN SLOVAKIANSEISOJA Kuva: Creig Koshyk Saksanseisojakerho ry 2013 Laatinut Raija Tammelin Ryhmä: 7, FCI:n numero: 320, Hyväksytty: FCI 24.7.1996, Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben

Lisätiedot

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska Kuva: Craig Koshyg EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS ARIEGENSEISOJA (BRAQUE DE LÁRIEGE) Alkuperämaa: Ranska Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä (epävirallinen

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS - ULKOMUOTO RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Laulava Lexa Rekisterinumero FI46302/10 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 15.7.2010 ika

Lisätiedot

LYHYTKARVAINEN ISTRIANAJOKOIRA 1/5 (ISTARSKI KRATKODLAKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia

LYHYTKARVAINEN ISTRIANAJOKOIRA 1/5 (ISTARSKI KRATKODLAKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia Ryhmä: 6 FCI:n numero: 151 Hyväksytty: FCI 29.5.2015 Kennelliitto 16.2.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry LYHYTKARVAINEN ISTRIANAJOKOIRA 1/5 (ISTARSKI KRATKODLAKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia

Lisätiedot

PRAHANROTTAKOIRA 1/5 (PRAŽSKÝ KRYSARÍK) Alkuperämaa: Tsekki

PRAHANROTTAKOIRA 1/5 (PRAŽSKÝ KRYSARÍK) Alkuperämaa: Tsekki Ryhmä: 9 FCI:n numero: ei FCI-rotu Hyväksytty CMKU 15.11.2008 Kennelliitto 21.10.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PRAHANROTTAKOIRA 1/5 (PRAŽSKÝ KRYSARÍK) Alkuperämaa: Tsekki KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

KARPAATTIENKOIRA 1/5 (CIOBANESC ROMANESC CARPATIN) Alkuperämaa: Romania

KARPAATTIENKOIRA 1/5 (CIOBANESC ROMANESC CARPATIN) Alkuperämaa: Romania Ryhmä: 1 FCI:n numero: 350 Hyväksytty 27.1.2015 Kennelliitto 14.4.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KARPAATTIENKOIRA 1/5 (CIOBANESC ROMANESC CARPATIN) Alkuperämaa: Romania KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

Ryhmä: 1. FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI Kennelliitto

Ryhmä: 1. FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI Kennelliitto Ryhmä: 1 FCI:n numero: 176 Hyväksytty: FCI 23.1.2009 Kennelliitto 18.2.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PICARDIENPAIMENKOIRA 1/5 (BERGER DE PICARDIE) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen

Lisätiedot

TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin tasavalta.

TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin tasavalta. Ryhmä: 7 FCI:n numero: 245 Hyväksytty: FCI 7.8.1998 Kennelliitto 8.5.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry TSEKINSEISOJA 1/5 (CESKÝ FOUSEK) Alkuperämaa: Entinen Tšekkoslovakia, nykyinen Tšekin

Lisätiedot

LAPINPOROKOIRA. - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje

LAPINPOROKOIRA. - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje LAPINPOROKOIRA - rotumääritelmä - rotumääritelmän tulkintaohje 1 LAPINPOROKOIRA (Lapinporokoira) Suomalainen rotu Ryhmä 5 (alaryhmä 3) FCI:n numero 284 Hyväksytty: FCI, SKL-FKK 8.5.1997 KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat

KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat Ryhmä: 8 FCI:n numero: 314 Hyväksytty: FCI 19.01.2011 Kennelliitto 10.1.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KOOIKERHONDJE 1/5 (NEDERLANDSE KOOIKERHONDJE) Alkuperämaa: Alankomaat Pohjoismainen

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Turku 10.9.2016 Tarkastajat: Maija Lehtonen KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Mutkis Jare Räppääjä REKISTERINUMERO: FI38961/13 TUNNISTUSMERKINTÄ: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA:

Lisätiedot

PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari

PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari Ryhmä:1 FCI:n numero:55 Hyväksytty: FCI 6.12.2013 Kennelliitto 4.2.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PULI 1/5 (PULI) Alkuperämaa: Unkari Pohjoismainen Kennelunioni Dansk Kennel Klub Hundaræktarfélag

Lisätiedot

SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Tuomarikoulutusmateriaali 2014. Suomen Kääpiöpinserit ry

SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Tuomarikoulutusmateriaali 2014. Suomen Kääpiöpinserit ry SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Tuomarikoulutusmateriaali 2014 KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira LUOKITUS: Kuuluu FCI:n ryhmään 2 (Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat) Vihreällä kuvapohjalla

Lisätiedot

PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa

PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 7 FCI:n numero: 117 Hyväksytty: FCI 17.9.2014 Kennelliitto 28.10.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PITKÄKARVAINEN SAKSANSEISOJA 1/5 (DEUTSCH LANGHAAR) Alkuperämaa: Saksa Pohjoismainen

Lisätiedot

LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi

LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi Ryhmä: 5 FCI:n numero: 14 Hyväksytty: FCI 27.5.2014 Kennelliitto 2.9.2014 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry LÄNSIGÖÖTANMAANPYSTYKORVA 1/5 (VÄSTGÖTASPETS) Alkuperämaa: Ruotsi Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

BURGOSINSEISOJA 1/5 (PERDIGUERO DE BURGOS) Alkuperämaa: Espanja

BURGOSINSEISOJA 1/5 (PERDIGUERO DE BURGOS) Alkuperämaa: Espanja Ryhmä: 7 FCI:n numero: 90 Hyväksytty: FCI 9.11.1998 Kennelliitto 14.4.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry BURGOSINSEISOJA 1/5 (PERDIGUERO DE BURGOS) Alkuperämaa: Espanja KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

tuomarikoulutusmateriaali 2011 Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta

tuomarikoulutusmateriaali 2011 Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta Suomen Kääpiöpinserit i it ry tuomarikoulutusmateriaali 2011 Tekijä: Suomen Kääpiöpinserit ry jalostustoimikunta Kääpiöpinseri KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira. LUOKITUS: Kuuluu FCI:n ryhmään 2 (Pinserit, snautserit,

Lisätiedot

VENÄJÄNVINTTIKOIRA (BORZOI) 1/6 (RUSSKAYA PSOVAYA BORZAYA) Alkuperämaa: Venäjä

VENÄJÄNVINTTIKOIRA (BORZOI) 1/6 (RUSSKAYA PSOVAYA BORZAYA) Alkuperämaa: Venäjä Ryhmä: 10 FCI:n numero: 193 Hyväksytty: FCI 22.11.2006 Kennelliitto 17.6.2008 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄJÄNVINTTIKOIRA (BORZOI) 1/6 (RUSSKAYA PSOVAYA BORZAYA) Alkuperämaa: Venäjä

Lisätiedot

AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat

AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat Ryhmä: 8 FCI:n numero: 167 Hyväksytty: FCI 22.1.1999 Kennelliitto 24.3.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AMERIKANCOCKERSPANIELI 1/5 (AMERICAN COCKER SPANIEL) Alkuperämaa: Yhdysvallat KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska

RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska Ryhmä: 7 FCI:n numero: 175 Hyväksytty: FCI 23.1.2009 Kennelliitto 30.6.2010 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry RANSKANSPANIELI 1/5 (EPAGNEUL FRANCAIS) Alkuperämaa: Ranska Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

Lapinporokoira Rotumääritelmän tulkinta-ohje

Lapinporokoira Rotumääritelmän tulkinta-ohje Lapinporokoira Rotumääritelmän tulkinta-ohje Lappalaiskoirat ry 2010 Kuvat: Kaisa Hurme, Taru Vallius, Marja Talvitie ja joku tuntematonkin Hieno uros Hieno narttu Omaksi rodukseen lapinporokoira erotettiin

Lisätiedot

Jalostustarkastetut schipperket 2015

Jalostustarkastetut schipperket 2015 Jalostustarkastetut schipperket 2015 Tässä katalogissa julkaistaan niiden vuonna 2015 jalostustarkastettujen ja jalostustarkastuksen hyväksytysti läpäisseiden schipperkeiden jalostustarkastusarvostelut,

Lisätiedot

Ulkomuodon jalostustarkastus

Ulkomuodon jalostustarkastus Ulkomuodon jalostustarkastus Jalostustarkastuksen tulokset ovat julkisia. Aika Paikka Järjestäjä (yhdistys) Tunnistusmerkintä (TM) Rotu TM tarkastettu, tark. nimi tekstaten Rotukoodi Koiran nimi Rek.nro

Lisätiedot

Skotlanninhirvikoira

Skotlanninhirvikoira Skotlanninhirvikoira Skotlanninhirvikoiran rotumääritelmä (Huom! Materiaalin kuvat ovat tarkoitettu keskustelun pohjaksi, eli mitä erinomaista ja myös mitä korjattavaa kuvista löytyy.) Rotumääritelmä hyväksytty

Lisätiedot

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Melukylän Guru Kultamurun jälkeläiset: Tarkastettavan oli kaikkiaan 11 uroksen jälkeläistä neljästä eri yhdistelmästä. Ryhmä:

Lisätiedot

AZAWAKH 1/4 (AZAWAKH) Alkuperämaa: Malin ja Nigerin pohjoisosat, Azawakhin laakso. Vastuumaa: Ranska

AZAWAKH 1/4 (AZAWAKH) Alkuperämaa: Malin ja Nigerin pohjoisosat, Azawakhin laakso. Vastuumaa: Ranska Ryhmä: 10 FCI:n numero: 307 Hyväksytty: FCI 17.4.2015 Kennelliitto 25.8.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AZAWAKH 1/4 (AZAWAKH) Alkuperämaa: Malin ja Nigerin pohjoisosat, Azawakhin laakso.

Lisätiedot

niemimaalle tuomista koirista. Myöhemmin, 700-luvulla näihin risteytyi maurien valloitusmatkoillaan mukanaan tuomia koiria.

niemimaalle tuomista koirista. Myöhemmin, 700-luvulla näihin risteytyi maurien valloitusmatkoillaan mukanaan tuomia koiria. Ryhmä: 5 FCI:n numero: 94 Hyväksytty: FCI 4.11.2008 Kennelliitto 18.2.2010 Suomen KennelliittoFinska Kennelklubben ry PORTUGALINPODENGO 1/5 (PODENGO PORTUGUES) Alkuperämaa: Portugali KÄYTTÖTARKOITUS: Metsästys-,

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Ulpukan Bella Mia 13.-14.7.2013

BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Ulpukan Bella Mia 13.-14.7.2013 BARBET JALOSTUSKATSELMUS A - ULKOMUOTO 1(8) Paikka Sastamala Aika 13.-14.7.2013 Arvioija Markku Santamäki Koiran nimi Ulpukan Bella Mia Rekisterinumero FIN21239/08 Sukupuoli U N Tunnistusmerkintä tarkastettu

Lisätiedot

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder UROSKAVALKADI Suomen Keeshond ry Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder CINEREUS RINTIN MOON SHADOWS, "Ezio" Rek. nro FI10311/13 Synt.

Lisätiedot

PUOLANVINTTIKOIRA 1/6 (CHART POLSKI) Alkuperämaa: Puola

PUOLANVINTTIKOIRA 1/6 (CHART POLSKI) Alkuperämaa: Puola Ryhmä: 10 FCI:n numero: 333 Hyväksytty: FCI 1.10.1999 SKL-FKK 4.10.2000 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry PUOLANVINTTIKOIRA 1/6 (CHART POLSKI) Alkuperämaa: Puola M.Davidson Pohjoismainen Kennelunioni

Lisätiedot

CESKOSLOVENSKY VLCIAK 1/5 (CESKOSLOVENSKÝ VLCIÀK) Alkuperämaa: Entinen Tsekkoslovakia Vastuumaa: Slovakia

CESKOSLOVENSKY VLCIAK 1/5 (CESKOSLOVENSKÝ VLCIÀK) Alkuperämaa: Entinen Tsekkoslovakia Vastuumaa: Slovakia Ryhmä: 1 FCI:n numero: 332 Hyväksytty: FCI 3.9.1999 SKL-FKK 29.1.2000 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CESKOSLOVENSKY VLCIAK 1/5 (CESKOSLOVENSKÝ VLCIÀK) Alkuperämaa: Entinen Tsekkoslovakia

Lisätiedot

ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti

ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti Ryhmä: 5 FCI:n numero: 289 Hyväksytty: FCI 3.7.2018 Kennelliitto 23.10.2018 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ISLANNINLAMMASKOIRA 1/5 (ISLENSKUR FJÁRHUNDUR) Alkuperämaa: Islanti Pohjoismainen

Lisätiedot

JEONAN QUITE A SHOW JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE. Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen KOIRAN TIEDOT

JEONAN QUITE A SHOW JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE. Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen KOIRAN TIEDOT JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä

VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä Ryhmä: 9 FCI:n numero: 352 Hyväksytty 12.6.2006 SKL-FKK 24.10.2007 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄJÄNTOY 1/5 (RUSSKIY TOY) Alkuperämaa: Venäjä Pohjoismainen Kennelunioni Dansk Kennel

Lisätiedot

AMERIKANAKITA 1/5 (AMERICAN AKITA) Alkuperämaa: Japani Kehittäjämaa: USA

AMERIKANAKITA 1/5 (AMERICAN AKITA) Alkuperämaa: Japani Kehittäjämaa: USA Ryhmä: 5 FCI:n numero: 344 Hyväksytty: FCI 29.1.2015 Kennelliitto 14.4.2015 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry AMERIKANAKITA 1/5 (AMERICAN AKITA) Alkuperämaa: Japani Kehittäjämaa: USA KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

BUHUND (NORSK BUHUND) Alkuperämaa: Norja

BUHUND (NORSK BUHUND) Alkuperämaa: Norja BUHUND (NORSK BUHUND) Alkuperämaa: Norja ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE HISTORIA Buhundin tyyppisiä pystykorvia on ollut joka puolella pohjoista havumetsävyöhykettä jo esihistoriallisella ajalla. Koirien

Lisätiedot

ITÄSIPERIANLAIKA 1/6 (VOSTOTCHNO-SIBIRSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä

ITÄSIPERIANLAIKA 1/6 (VOSTOTCHNO-SIBIRSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä Ryhmä: 5 FCI:n numero: 305 Hyväksytty: FCI 2.3.2011 Kennelliitto 20.3.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry ITÄSIPERIANLAIKA 1/6 (VOSTOTCHNO-SIBIRSKAÏA LAÏKA) Alkuperämaa: Venäjä KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, owczarek podhalanski

Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, owczarek podhalanski Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, slovakiancuvac ja owczarek podhalanski Elena Ruskovaara Rotujen yhteinen tausta Huomioi käyttötarkoitus ja historia Laumanvartijarotujen lähestyminen; minkälainen on

Lisätiedot

KARKEAKARVAINEN ISTRIANAJOKOIRA 1/5 (ISTARSKI OSTRODLAKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia

KARKEAKARVAINEN ISTRIANAJOKOIRA 1/5 (ISTARSKI OSTRODLAKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia Ryhmä: 6 FCI:n numero: 152 Hyväksytty: FCI 29.5.2015 Kennelliitto 16.2.2016 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry KARKEAKARVAINEN ISTRIANAJOKOIRA 1/5 (ISTARSKI OSTRODLAKI GONIČ) Alkuperämaa: Kroatia

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Nuutuksen Vellamo Rekisterinumero ER41412/11 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 3.6.2011 N ika 26.7.2015

Lisätiedot

VENÄJÄNMUSTATERRIERI 1/5 (RUSSKIY TCHIORNY TERRIER) Alkuperämaa: Venäjä

VENÄJÄNMUSTATERRIERI 1/5 (RUSSKIY TCHIORNY TERRIER) Alkuperämaa: Venäjä Ryhmä: 2 FCI:n numero: 327 Hyväksytty: FCI 10.1.2011 Kennelliitto 10.1.2012 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry VENÄJÄNMUSTATERRIERI 1/5 (RUSSKIY TCHIORNY TERRIER) Alkuperämaa: Venäjä KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

Espanjanvinttikoira. Galgo Espanol. SVKL erikoiskoulutus 26. 27.2.2011

Espanjanvinttikoira. Galgo Espanol. SVKL erikoiskoulutus 26. 27.2.2011 SVKL:n erikoiskoulutus 26. 27.2.2011 Espanjanvinttikoira Galgo Espanol Espanjanvinttikoira Espanjanvinttikoira Espanjanvinttikoira, FCI 285 Alkuperämaa: Espanja KÄYTTÖTARKOITUS: Nopeavauhtiseen ja näön

Lisätiedot

ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA

ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA Piirrokset (C) Seija Kaarlela ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA YLEISVAIKUTELMA Tiibetinterrieri on ääriviivoiltaan neliömäinen. Kriteerit neliömäisyyden mittaamiseksi: 1. Säkäkorkeus ja pituus lapakulman kärjestä

Lisätiedot

CHESAPEAKELAHDENNOUTAJA 1/5 (CHESAPEAKE BAY RETRIEVER) Alkuperämaa: USA

CHESAPEAKELAHDENNOUTAJA 1/5 (CHESAPEAKE BAY RETRIEVER) Alkuperämaa: USA Ryhmä: 8 FCI:n numero: 263 Hyväksytty: FCI 14.2.1995 SKL-FKK 30.9.1996 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry CHESAPEAKELAHDENNOUTAJA 1/5 (CHESAPEAKE BAY RETRIEVER) Alkuperämaa: USA KÄYTTÖTARKOITUS:

Lisätiedot

SAKSANPYSTYKORVAT 1/5 (DEUTSCHE SPITZE) Alkuperämaa: Saksa

SAKSANPYSTYKORVAT 1/5 (DEUTSCHE SPITZE) Alkuperämaa: Saksa Ryhmä: 5 FCI:n numero: 97 Hyväksytty: FCI 25.1.2013 Kennelliitto 2.4.2013 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANPYSTYKORVAT 1/5 (DEUTSCHE SPITZE) Alkuperämaa: Saksa KÄYTTÖTARKOITUS: FCI:N

Lisätiedot

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska

EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska Kuva: Craig Koshyg EPÄVIRALLINEN KÄÄNNÖS SAINT-GERMAININSEISOJA (BRAQUE SAINT-GERMAIN) Alkuperämaa: Ranska Laatinut: Raimo Louhio, Saksanseisojakerho ry. 2013 Aineisto: Suomen Kennelliiton rotumääritelmä

Lisätiedot

Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast

Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast Tasdale Last Laughin ryhmä: Tyypiltään ja kooltaan yhtenäinen. Oikea raajakorkeus. Takaluisut ja pyöreät

Lisätiedot