Kohdeopas Palma Nova, Mallorca

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohdeopas Palma Nova, Mallorca"

Transkriptio

1 Kohdeopas Palma Nova, Mallorca Palma Nova, Mallorca Mallorcan eläväisessä Palma Novassa on otettu huomioon kaikenikäiset lomailijat. Pitkä, loivasti syvenevä ranta on kuin luotu lasten vesileikkeihin sekä perheiden ja ystävien rentoon yhdessäoloon. Päivisin rantabulevardilla lenkkeillään ja tehdään kävelyretkiä, iltaisin sen varrella kokoonnutaan viihtyisissä baareissa ja ravintoloissa. Kaikki hotellimme sijaitsevat vain pienen kävelymatkan päässä hienohiekkaisesta rannasta sekä rantakadun kaupoista, kahviloista ja ravintoloista. Valikoimastamme löytyy niin lasten kuin aikuisten suosikkihotelleja. Lasten kanssa tekemistä riittää Marineland-merieläinpuistossa, Katmandu-teemapuistossa ja minigolfkentillä. Koko perheen voimin voi lähteä päiväksi myös retkillemme. Palman kaupunki ostosmahdollisuuksineen ja kulttuurielämyksiin on hyvien bussiyhteyksien päässä. Kesäkaudella 2018 Mallorcalle lennetään suoraan myös Oulusta! Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Palma Nova n as. Cala Mayor 9 km Palma 15 km Valldemossa 29 km Santa Ponsa 11 km Soller 35 km

2 Alcudia 68 km Cala d'or 80 km AUTONVUOKRAUS Voit vuokrata auton lomallesi kätevimmin verkkosivuiltamme. Voit noutaa auton lentoasemalta tai vuokraamon keskustan toimipisteestä. Saadaksesi varmasti haluamasi auton tee autonvuokraus hyvissä ajoin ennen matkasi alkua. Mikäli vuokraat auton vasta perillä, ota yhteys oppaaseemme muutama päivä ennen haluttua vuokrausajankohtaa. Paikalla vuokrattavien autojen hinnat ja vuokrausehdot näet hotellissa olevasta Aurinkomatkojen Lomakansiosta. HARRASTUKSET Mallorcan saarella on loistavat puitteet aktiiviseen lomailuun. Palma Novan ympäristössä on useita korkeatasoisia golfkenttiä, joiden greenit ovat aina hyväkuntoisia ja palvelut monipuolisia. Lähin tenniskeskus on Palma Novan Guillermo Vilas Tenis Academy. Ratsastuksesta kiinnostuneiden kannattaa suunnata Club de Equitacion Es Pas -talleille. Tallit ovat Calvian keskustan tuntumassa, n. 7 kmn päässä Palma Novasta. Talleilla on hevosia aloittelijoille sekä kokeneille ratsastajille. Tallilla on maastoratsastusta ja lapsille järjestetään ponitalutusta. Son Matiaksen rannalla on tarjolla monenlaisia nousuvarjoliitoa ja vesiskootteriajelua. vesiurheilulajeja; mm. polkuveneilyä, Saaren länsirannikon vuoristoiset tiet tarjoavat todellista haastetta pyöräilijöille - monet kilpapyöräilijät käyvät testaamassa kisakuntoaan Mallorcalla. PATIKOINTI Mallorcan länsi-ja pohjoisrannikoilla on useita hyviä patikointialueita. Kauniissa maisemissa

3 kulkevia reittejä on helpoista vaativiin. Formentorin niemen ympäristössä, saaren pohjoisrannikolla voi patikoida henkeäsalpaavissa maisemissa. Reitit ovat muutaman tunnin mittaisia. Paikan päälle pääsee parhaiten vuokra-autolla. La Reserva -luonnonpuistossa, Puigpunyentin kunnassa, Galatzóvuoren juurella on mukava patikointireitti. HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA APTEEKKI JA LÄÄKÄRI Palma Novassa on useita apteekkeja. Päivystävän apteekin nimi ja osoite on apteekkien ovissa. Palma Novan lääkäriasema Urgencias Medicas Hospiten hyväksyy useimmat suomalaiset matkavakuutukset. Lääkäri tulee tarvittaessa myös hotelliin. Lääkkeet maksetaan käteisellä. LIIKUNTAESTEISET Palma Novan alue soveltuu liikuntaesteisille. Palma Novan rantabulevardilla on helppo liikkua. Bussien käyttö on Mallorcalla liikuntaesteisille hankalaa, sillä askelmat ovat korkealla eikä korokkeita ole saatavilla. Avustajan kanssa bussilla matkustaminen kuitenkin onnistuu. Mallorcalla on invatakseja. Invataksiin mahtuu neljä henkilöä ja kaksi pyörätuolia, joista toinen täytyy taittaa kokoon. Matka lentoasemalta Palma Novaan invataksilla maksaa 55. Taksi kannattaa varata vähintään 2 viikkoa ennen matkaa. Pyörätuoleja ja muita apuvälineitä vuokraa mm. Mobility Care. LUOTTOKORTIT Automaateista voi nostaa rahaa Visalla, Diners Clubilla, American Expressillä, MasterCardilla ja Visa Electronilla. Korteilla voi maksaa useimmissa liikkeissä ja ravintoloissa. PALVELURAHA Palveluraha on kiitos hyvästä palvelusta. Palveluun tyytyväinen voi pyöristää ravintoloiden laskun loppusummaa 3 5 % ylöspäin. Taksinkuljettajalle ja kampaajalle maksetaan pieni palveluraha. Myös retkibussin kuljettajaa voi retken päätyttyä muistaa palvelurahalla.

4 KULKUYHTEYDET Palma Novasta on hyvät bussiyhteydet saaren pääkaupunkiin Palmaan sekä lähistön kyliin kuten Santa Ponsaa ja Andtraxiin. Myös taksilla liikkuminen on edullista. Palmasta pääsee kätevästi bussilla ja junalla saaren eri osiin. Lähisaarille, esim. Ibizalle pääsee Palmasta lähtevillä laivoilla. LENTOKENTTÄKULJETUKSET Tämän Aurinkomatka-paketin edestakaiset bussikuljetukset ovat maksullisia. Hinta 18 /aikuinen ja 9 /lapsi 2 17-v., alle 2-vuotiaat sylilapset maksutta. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään viisi päivää ennen matkaa. Lentokenttä Son Sant Joan Matkan pituus n. 20 km Matkan kesto n. 40 min Yhteydet lentokentältä Pelkän lennon ostaneet pääsevät lentoasemalta lomakohteeseen bussilla tai taksilla. ERIKOISMATKATAVARAT LENTOKENTTÄKULJETUKSESSA Polkupyörän kuljetus lentokenttäkuljetuksessa on lisämaksusta, hinta 10 /suunta/pyörä. Kuljetus erikoismatkatavaralle tulee tilata ennakkoon viimeistään kaksi viikkoa ennen matkaa asiakaspalvelustamme. MATKALLA LASTEN KANSSA Palma Novassa on lapsiperheet huomioitu hyvin. Ravintolat ja kaupat ovat kävelyetäisyydellä hotelleistamme. Leveillä, hyväkuntoisilla jalkakäytävillä ja kävelykaduilla mahtuu kulkemaan lastenrattaiden kanssa. Hiekkarannat ovat loivasti syveneviä ja siistejä. Alueella on myös monenlaista tekemistä lapsille, mm. leikkipuistoja, trampoliinejä ja pomppulinnoja.

5 Vesipuisto Western Park -vesipuisto on Magalufissa. Villin lännen tyyliin rakennetussa kylässä on vesiliukumäkiä ja uima-altaita. Puisto avautuu toukokuussa. Muuta tekemistä lapsille Marineland-merieläinpuistossa on nähtävää kaikenikäisille, mm. merileijonien ja delfiinien sekä papukaijojen taitonäytöksiä. Puistossa on trooppisten vesien kaloja, haita, pingviinejä, flamingoja ja apinoita. Noin 5 kmn päässä Palma Novasta sijaitsevaan puistoon pääsee paikallisbusseilla. Minigolf Fantasiassa on kolme 18-reikäistä minigolfrataa trooppisen kasvuston, vesiputousten ja lampien keskellä. Joihinkin puistoihin voit ostaa lippuja oppailtamme. Pienten lasten ruokailu Supermarketeissa myydään lastenruokia. Palma Novassa on ravintoloita kaikenikäisille ja useissa ruokapaikoissa on lapsille omat ruokalistat. Lastenrattaita vuokraavat Lower Hire ja Mobility Care. NÄHTÄVYYDET Suurin osa mielenkiintoisimmista nähtävyyspaikoista sijaitsee Palman kaupungissa. La Seun katedraalia alettiin rakentaa 1300-luvun alussa ja se saatiin valmiiksi Kirkon museossa on arvokkaita aarteita, mm. pala Jeesuksen ristiä. Kappeleissa on vanhoja veistoksia ja maalauksia. Pyhän Pietarin kappelissa on maailmankuulun, mallorcalaisen taiteilijan Miquel Barcelón uusi taideteos aiheesta 5 leipää, 2 kalaa. La Almudaina oli alkujaan maurilaiskuninkaiden palatsi, jossa Mallorcan kuninkaat asuivat luvuilla. Osa palatsista on museona. Siellä on mm. maalauksia, huonekaluja, goottilainen Santa Ana -kappeli ja 1400-luvulta peräisin oleva alttaritaulu. La Almudaina -kaari ja Arabialainen kylpylä ovat ainoat jäljellä olevat muistomerkit Mallorcan arabikaudelta. Es Baluard -nykytaiteen museo on rakennettu keskiaikaisten muurien yhteyteen. Museon ravintolan terassilta on upeat näköalat mm. Paseo Marítimolle, Bellverin linnaan ja merelle.

6 Palma City Sightseeing -bussilla pääsee kätevästi tutustumaan kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Reitin varrella on 16 pysäkkiä, joilla voi jäädä pois ja nousta myöhemmin uudestaan kyytiin. OSTOKSET Palma Novan ja viereisen Magalufin alueella on runsain määrin pieniä liikkeitä, joissa myydään mm. rantaleluja- ja vaatteita, matkamuistoja, koruja sekä laukkuja. Ostoksille kannattaa suunnata Palman kaupunkiin, jossa valikoimaa löytyy merkkiliikkeistä suuriin tavarataloihin. Suosittuja tuliaisia ovat mm. paikalliset juustot, Ensaimada-viinerit, oliiviöljyt, maustetut merisuolat sekä viinit. Mallorcalta saa myös hyviä nahkatuotteita kuten laukkuja ja kenkiä. Maailmankuulut Majorica-helmet valmistetaan Manacorin kylässä. Näitä synteettisiä helmiä löytyy myös monien lomatuomisista. RAVINTOLAT JA HUVIT Ravintoloissa on runsaasti valinnanvaraa espanjalaisista kansainvälisiin, edullisista hampurilaispaikoista, tapasbaareista ja pizzerioista kiinalaisiin ja kalaravintoloihin. Palma Novassa on myös lukuisia baareja, joissa monissa voi seurata urheilutapahtumia suurilta screeneiltä. Palma Novan vieressä sijaitseva Magaluf tunnetaan vauhdikkaasta iltaelämästään ja trendikkäistä diskoistaan. UIMARANNAT Palma Novan pitkällä, hyvin hoidetulla hiekkarannalla on monipuolisia harrastuksia. Rannalla voi vesihiihtää, vuokrata polkuveneitä ja ajaa banaaniveneellä. Rannalla vuokrataan aurinkotuoleja ja varjoja ja siellä on suihkuja. Rantaa seuraavan kävelykadun varrella on ravintoloita, baareja sekä minimarketteja ja pikkuliikkeitä. MAJOITUSVERO

7 Mallorcan hotelleissa veloitetaan matkailijoilta majoitusvero (Sustainable tourism tax), joka on 2,20 4,40 /yli 16-vuotias/yö. Yli 8 yön majoitusten kohdalla majoitusverosta saa 50 %n alennuksen. Majoitusvero ei sisälly matkapaketin hintaan, vaan se maksetaan suoraan hotellille. Retket TIPPUKIVILUOLAT JA HELMIMYYMÄLÄ Astu sisään yhteen Mallorcan kuuluisista tippukiviluolista ja tutustu Majorica-helmien valmistukseen. Retkellä vieraillaan saaren itärannikon kauneimmassa tippukiviluolassa. Mallorcan ehdottomasti vaikuttavin luonnonnähtävyys, Cuevas Hamsin luola, kätkee sisälleen mitä suurenmoisempia kiviluomuksia. Mielikuvituksen avulla kivet alkavat elämään. Värit ja musiikki luovat lisänsä taianomaiseen tunnelmaan. Anna luonnon ihmeellisyyden pysäyttää katsellessasi vuosisatojen saatossa muodostuneita luonnon taideteoksia. Aamupäivän aikana pääset vierailemaan myös tunnetussa Majorica-helmimyymälässä, josta useat kuuluisuudetkin ovat korunsa hankkineet. Valmiita koruja voit ihastella tehtaan myymälän lasivitriineissä. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä Huomioitavaa puoli päivää (n. klo 9 14) n. 36 /aikuinen 18 / 4 14-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen ja pääsymaksun tippukiviluolaan. suomeksi Kesän 2018 retkipäivä on perjantai, alkaen keskiviikko.

8 Tippukiviluolassa on portaita ja korkeuseroja. Retkelle noudetaan asiakkaita useilta hotelleilta ja loma-alueilta. DRACHIN LUOLAT JA PORTO CRISTON KYLÄ Astu sisään yhteen Mallorcan tunnetuimmista tippukiviluolista! Drachin tippukiviluolat ovat Mallorcan saaren kuuluisimmat. Ihastele upeita kiviluomuksia ja nauti konsertista luolaston sisällä. Pieni sisäjärvi tarjoaa unohtumattomat puitteet musiikkiesitykselle. Päivän aikana pääset vierailemaan myös Porto Criston kylässä ja piipahtamaan Majorica-helmimyymälässä. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 9 18) Hinta n. 54 /aikuinen, 27 / 2 11-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen ja pääsymaksun tippukiviluolaan. Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat ti, to ja la. Huomioitavaa Tippukiviluolassa on portaita ja korkeuseroja. Retkelle noudetaan asiakkaita useilta hotelleilta ja loma-alueilta. KAUNEINTA MALLORCAA Antoisan retkipäivän aikana näet Mallorcan kauneimmat maisemat vaihtuvien kulkupelien kyydistä.

9 Retkellä matkataan junalla vuoristotunnelien läpi Sóllerin kaupunkiin. Raitiovaunu kuljettaa retkeläiset Sóllerin kaupungista pienen Puerto de Sóllerin kylän satamaan. Satamasta noustaan Sa Calobran pikkuruiseen kylään vievään laivaan. Upeista maisemistaan kuulun Sa Calobran kupeessa sijaitsee Torrent de Pareisin rotko pienine uimarantoineen. Täällä on vapaata aikaa lounaaseen ja omatoimiseen kiertelyyn. Matkaa jatketaan bussilla kiemuraisia vuoristoteitä pitkin. Incan nahkateollisuuskaupungista palataan Palma Novaan ja Santa Ponsaan. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 9 18) Hinta n. 77 /aikuinen, 38,50 / 2 11-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, vene-, raitiovaunu- ja junalipun. Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2018 retki toteutetaan päivittäin. Huomioitavaa Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Retkelle noudetaan asiakkaita useilta hotelleilta ja loma-alueilta. PÄIVÄ MERELLÄ Vietä leppoisa lomapäivä merellä Mallorcan lounaisrannikon maisemissa. Risteilyn reitti kulkee pitkin pieniä poukamia ja värikkäiden kylien rantoja. Laiva odottaa retkeläisiä Santa Ponsassa. Päivän aikana kierretään kuuluisa Dragoneran saari ja kesäaikaan pysähdytään uimatauoille. Pulahda kirkkaaseen veteen vilvoittelemaan tai nauti auringosta laivan kannella. Retken aikana nautitaan miehistön valmistama lounas.

10 matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo ) Hinta n. 30 /aikuinen, 15 / 6 11-v. lapsi, ajalla n. 35 /aikuinen, 17,50 / 6 11-v. lapsi Sisältää snorklausvälineet, lounaan ja ruokajuomat (vesi, sangria). Opastus Retki on omatoiminen, laivan henkilökunta puhuu englantia. Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat toukokuussa ti, ke ja pe. Toukokuun jälkeiset retkipäivät vahvistuvat myöhemmin. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa Kuljetukset retken lähtöpaikalle Santa Ponsan satamaan omatoimisesti. Santa Ponsan satamalaituri on remontissa n , jolloin retken lähtöpaikka on Pegueran satama. Pegueran satamaan pääsee esim. taksilla (n. 10 /suunta). FORMENTORIN RANNIKKOSEIKKAILU Leppoisa retki vie sinut nauttimaan upeista maisemista ja rannoista saaren pohjoisrannikon jylhille rinteille. Täällä nappaat loman parhaat maisemakuvat! Aamu alkaa paikallisislla markkinoilla. Nauti markkinahumusta ostoksia tehden tai kahvilassa tunnelmaa seuraten. Formentorin niemellä ja El Colomerin näköalapaikalla eteesi aukeavat huikeat näkymät rannikolle ja sinisenä kimmeltävälle merelle. Valokuvaustauon jälkeen matka jatkuu kohti rantaa. Juokse Välimeren sinisiin aaltoihin tai kaivaudu pehmeään rantahiekkaan. Noin puoli tuntia kestävällä veneajelulla pääset ihastelemaan huikeita maisemia mereltä käsin. Veneestä rantaudutaan rauhalliseen Puerto Pollensan rannikkokylään, josta matka jatkuu bussilla takaisin hotelleille.

11 matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Opastus Retkipäivä Huomioitavaa koko päivä (n. klo 9 18) n. 42 /aikuinen, 21 / 2 11-v. lapsi monikielinen (sis.englanti) Kesän 2018 retkipäivät ovat keskiviikko ja sunnuntai. Retkelle noudetaan asiakkaita useilta hotelleilta ja loma-alueilta. INCAN MARKKINAT Lähde markkinahumuun Incan kaupunkiin. Päivän aikana voit vierailla nahkatuotteiden tehtaanmyymälässä. Incan yksi tunnusmerkki onkin Camper-merkkiset nahkakengät. Incassa on myös arkkitehtuurisesti mielenkiintoisia rakennuksia kuten barokkityylisiä kirkkoja. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo 9 14) Hinta n. 25 /aikuinen, 12,50 / 2 11-v. lapsi Opastus monikielinen (sis.englanti) Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivä on torstai. Huomioitavaa Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ostosten tekoon ja kaupunkiin tutustumiseen Incassa. Retkelle noudetaan asiakkaita useilta hotelleilta ja loma-alueilta.

12 MERIELÄINPUISTO MARINELAND Eläinpuisto erityisesti pienten lasten mieleen. Puistossa näet esimerkiksi delfiinejä, hylkeitä, papukaijoja ja matelijoita. Päivän aikana puistoalueella on ohjelmassa muun muassa delfiini- ja papukaijaesityksiä. oppaaltamme kohteessa. Kesto Puisto on avoinna päivittäin (n. klo ) Hinta n. 25 /aikuinen, 15 / 5 9-v. lapsi, 10 / 3 4-v. lapsi Sisältää pääsylipun. Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesällä 2018 puisto on avoinna päivittäin. Huomioitavaa Kuljetukset omatoimisesti tai puiston ilmaisbussilla. Puisto sijaitsee Costa d'en Blanesin alueella. VESIPUISTO WESTERN PARK Vietä päivä lännen tyyliin rakennetussa vesipuistossa. Puistosta löytyy liukuja ja vesileikkejä kaikenikäisille. Liukujen välissä voit rentoutua auringossa ja puiston ravintoloista voit ostaa syötävää ja juotavaa pitkin päivää. oppaaltamme kohteessa. Kesto Puisto on avoinna päivittäin (heinäkuusta elokuuhun n. klo 10 18, muina aikoina n. klo 10 17)

13 Hinta n. 28 /aikuinen, 18 / lapsi 5 9-v., 10 / lapsi 3 4-v. Alle 2-vuotiaat maksutta. Sisältää pääsylipun. Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesällä 2018 puisto on avoinna päivittäin 21.5 alkaen. Huomioitavaa Kuljetukset omatoimisesti tai vesipuiston ilmaisbussilla. Puisto sijaitsee Magalufin alueella. CABRERAN SAARI Koe upea Cabreran luonnonsuojelusaari. Tämä Baleaarien rauhallisin ja useimmille vielä tuntemattomampi saari sijaitsee Mallorcan eteläpuolella, noin tunnin venematkan päässä. Matkaat Colonia de Sant Jordin kylästä Mallorcan eteläkärjestä kohti Cabreran asumatonta saarta. Saavuttuasi perille sinulla on vapaata aikaa saareen tutustumiseen. Nouse kukkulalla sijaitsevalle vanhalle linnoitukselle nauttimaan upeista näköaloista ja historian havinasta. Saari tarjoaa mahdollisuuden viettää rentoa rantapäivää upean turkoosin sinisen meren äärellä. Istahda rannalle ja anna mielesi rentoutua meren kohinaa kuunnellen. Saarella on myös pieni saaren historiasta kertova museo, n'ensiolan majakka sekä ravintola. oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä Huomioitavaa koko päivä (n. klo 9 19) n. 62 /aikuinen, 35 / 2 11-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen ja venematkan. monikielinen (sis. englanti) Kesän 2018 retkipäivät ovat tiistai ja perjantai.

14 Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Retkelle noudetaan asiakkaita useilta hotelleilta ja loma-alueilta. MINIGOLF FANTASIA Koko perheen kisat käyntiin! Kauniissa ympäristössä Palma Novan rannan tuntumassa sijaitseva tasokas minigolfrata jossa sinulla on pelattavana kolme 18-reikäistä rataa. Radat kiertävät kauniilla puistoalueella. Haastetta ja hauskuutta peliin tuo kentän veikeä suunnittelu, välillä poiketaan tunnelin kautta ja kuljetaan pienen vesiputouksen vierestä. oppaaltamme kohteessa. Kesto Minigolf on avoinna päivittäin (n. klo 10 18) Hinta n. 16 /aikuinen, 10 / 3 11-v. lapsi Sisältää pääsylipun. Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesällä 2018 puisto on avoinna päivittäin. Huomioitavaa Kuljetukset omatoimisesti, minigolf sijaitsee Palma Novassa. Pääsyliput ovat edullisemmat etukäteen oppaalta ostettuna, kuin minigolfin portilta. PALMAN KIERTOAJELU Tutustu pääkaupunkiin helpolla ja miellyttävällä tavalla kaksikerroksisen bussin kyydistä. Pysähdy millä tahansa pysäkillä ja jatka matkaa oman aikataulusi mukaan! Bussi kulkee päivittäin taukoamatta Palman tärkeimpien nähtävyyksien ohitse. Hyppää kyytiin millä tahansa reitin 18 pysäkistä ja käytä aikaa nähtävyyksien kiertelyyn niin paljon kun tarvitset.

15 Lippu on voimassa 24 t. Noustessasi kyytiin ensimmäistä kertaa saat kuulokkeet, joiden kautta saat tietoa reitin varrelle jäävistä rakennuksista ja nähtävyyksistä. Kuulokkeista voit valita kieleksi englannin, espanjan, italian, saksan, ranskan, venäjän, kiinan tai vaikka mallorcan oman murteen. oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä bussi liikennöi päivittäin (n. klo ) n. 18 /aikuinen, 9 / 8 15-v. lapsi bussilipun. Lippu on voimassa 24 tuntia, alkaen ensimmäisestä matkasta. Retki on omatoiminen. Kesällä 2018 bussi liikennöi päivittäin. AAMUPÄIVÄ MAGIC-KATAMARAANILLA Vietä aamupäivä Palmanlahden maisemissa Magic-katamaraanilla. Nauti hiljaisesta purjehduksesta, rantojen kirkkaista vesistä ja auringon hehkusta. Herkuttele barbeque-lounaan antimilla maisemia ihaillen ja katsele vedenalaisia maisemia snorklaten. Tätä on meriretki parhaimmillaan! matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo 9 16, risteilyn kesto n. 5 tuntia) Hinta n. 61 /aikuinen, 30,50 / 7 13-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, snorklausvälineet, lounaan ja ruokajuomat (vesi ja sangria). Opastus Retki on omatoiminen, laivan henkilökunta puhuu englantia. Retkipäivä Vahvistuu matkustuskauden alettua.

16 ILTAPÄIVÄ MAGIC-KATAMARAANILLA Upea iltapäiväristeily Magic-katamaraanilla Palmanlahden tuntumassa. Nauti hiljaisesta purjehduksesta, rantojen kirkkaista vesistä ja laskevan auringon hehkusta. Herkuttele barbeque-illallisen antimilla maisemia ihaillen. Tätä on meriretki parhaimmillaan! oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo 15 21) Hinta n. 61 /aikuinen, 30,50 / 7 13-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, snorklausvälineet, illallisen ja ruokajuomat (vesi ja sangria). Opastus Retki on omatoiminen, laivan henkilökunta puhuu englantia. Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat ma, ke, to ja pe. Retki totetutetaan ajalla Retkellä on säävaraus. ES TRENCIN RANTA Tunnettu Es Trencin ranta pysäyttää kauneudellaan! Lähde nauttimaan rantapäivästä kirkkaiden vesien äärelle. Pitkä ranta-alue ja kristallinkirkas vesi kutsuu auringonpalvojia ja vesipetoja päästämään arjesta irti. Ranta soveltuu hyvin myös lapsille hiekkapohjan sekä loivasti syventyvän veden vuoksi. Es Trenciä kutsutaan Mallorcan parhaaksi rannaksi, lähde katsomaan oletko sinäkin samaa mieltä!

17 oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 9 18) Hinta n. 20 /aikuinen, 10 / 2 11-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Opastus Retki on omatoiminen, ei opaspalveluita. Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat ma, ti, ke, to, pe ja la, päivittäin. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa Ranta-alueella on rajoitetut palvelut. KATMANDU PARK -TEEMAPUISTO Monipuolista tekemistä koko perheelle! Voit valita kiipeilypaikalta itsellesi sopivan radan. Vieraile väärinpäin olevassa talossa ja heittäydy aistiharhojen maailmaan. Teemapuiston vesipuisto sopii etenkin perheen pienemmille vesipedoille. 4D-elokuvat tempaavat sinut mukaan huimiin seikkailuihin. oppaaltamme kohteessa Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä Huomioitavaa puisto on avoinna päivittäin n. klo n. 27 /aikuinen, 20 / lapsi 3 11-v. pääsylipun, joka oikeuttaa yhteen käyntikertaan/aktiviteetti retki on omatoiminen puisto on avoinna päivittäin puisto sijaitsee Magalufin alueella, kuljetukset omatoimisesti

18 LUONNONPUISTO LA RESERVA Päiväretki upeaan La Reserva -luonnonpuistoon tarjoaa luontoelämyksiä kaikenikäisille. Näe solisevat vesiputoukset, raikkaat vuoristopurot ja lukematon määrä ainutlaatuisia kasveja ja eläimiä. Retkellä patikoidaan vuoren rinnettä myötäilevää luontopolkua pitkin noin 3,5 kilometriä. Matkan varrella näet komeita karhuja, kuninkaallisia riikinkukkoja ja monia muita metsän asukkeja. Lisämaksullisella seikkailuradalla voit halutessasi kokeilla vauhdikasta vaijeriliukua ja kävelyä riippusillalla sekä testata ketteryyttäsi kalliokiipeilyssä. Istahda retken päätteeksi nauttimaan eväitä puiston piknik-alueella tai pulahda uimaan vilvoittaviin vesialtaisiin. oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 9 16) Hinta n. 30 /aikuinen, 20 / 4 11-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen puiston omalla bussilla, jossa on mukana puiston opas. Lisämaksusta Pääsymaksu vaijeriradalle (n. 10 /hlö) maksetaan paikan päällä. Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat tiistai ja perjantai. Huomioitavaa Reitillä on jyrkkiä nousuja ja portaita. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. Puistossa on kahvila-ravintola. MERIAKVAARIO PALMA AQUARIUM Tutustu jännittävään merenalaiseen maailmaan Palman meriakvaariossa, joka on koti yli 700lle kiehtovalle lajille. Näe hurjat hait, värikkäät meritähdet, litteät rauskut, piikikkäät merisiilit ja monet muut merenelävät tutustuen samalla niiden elämään ja asuinympäristöön.

19 Ihastele värikkäitä kaloja kaikista maailman meristä. Päivän aikana tulevat tutuiksi niin Välimeren mustekalat, ravut ja merihevoset kuin Tropiikin veikeät klovnikalat ja upeat korallit. Näet haiden uivan pääsi yllä ja pääset seuraamaan rauskujen ruokintaa. Kesäaikaan rauskujen kanssa pääsee myös sukeltamaan. Pienessä viidakossa näet myös papukaijoja. Tiedossa on hauska päivä koko perheen kesken! oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (akvaario on avoinna päivittäin n. klo 10 18) Hinta n. 25 /aikuinen, 14 / 4 11-v. lapsi Sisältää pääsylipun. Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesällä 2018 puisto on avoinna päivittäin. Huomioitavaa Kuljetukset omatoimisesti tai akvaarion ilmaisbussilla. Akvaario sijaitsee Playa de Palman alueella. KATMANDU-TEEMAPUISTO Monipuolista tekemistä koko perheelle! Voit valita kiipeilypaikalta itsellesi sopivan radan. Vieraile väärinpäin olevassa talossa ja heittäydy aistiharhojen maailmaan. Teemapuiston vesipuisto sopii etenkin perheen pienemmille vesipedoille. 4D-elokuvat tempaavat sinut mukaan huimiin seikkailuihin. oppaaltamme kohteessa. Kesto puisto on avoinna päivittäin (n. klo 10 18)

20 Hinta n. 27 /aikuinen, 20 / 3 11-v. lapsi Sisältää pääsylipun. Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesän 2018 retki toteutetaan päivittäin. Huomioitavaa Kuljetukset omatoimisesti tai puiston omalla ilmaisbussilla. Puisto sijaitsee Magalufin alueella. HEVOSTILA RANCHO GRANDE Vietä iltapäivä mallorcalaisen hevostilan tyyliin! Hyppää hevosen selkään tai kulje hauskasti hevoskärryn kyydissä mallorcalaisella rancholla. Rentoudu ratsastuksen jälkeen perinteisen maalaisruoan ääressä. Lapset viihtyvät tilan kotieläinten tarhoilla. Noin tunnin mittainen ratsastusretki suuntautuu tilan metsiin ja upeisiin Alcudian lahden maisemiin. Tilalla on hevosia kaikentasoisille ratsastajille. Illalliseksi tarjotaan grillattuja maalaisherkkuja. Illallisen jälkeen voit halutessasi istua automaattihärän selkään tai opetella rivitanssin askeleita. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo 15 21) Hinta n. 73 /aikuinen, 61 / 2 11-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, illallisen ja ruokajuomat (vesi, virvoitusjuomat, viini, sangria). Lisämaksusta Muut juomat maksetaan paikan päällä. Opastus monikielinen (sis. englanti)

21 Retkipäivä Huomioitavaa Kesän 2018 retkipäivät ovat tiistai ja lauantai. Varaa retkelle mukaan pitkät housut ja umpinaiset kengät. RATSASTUSRETKI MAASEUTUMAISEMISSA Ratsasta hevosen selässä kauniiden maisemien ympäröimänä, samalla kun merituuli silittää kasvojasi! Hyppää hevosen selkään ja koe Mallorcan lumoavat maisemat uudesta perspektiivistä. Tilalla on hevosia kaikentasoisille ratsastajille. Kahden tunnin ratsastusretken aikana halukkaat pääsevät kokeilemaan myös laukansaloja. Upean lisän ratsastusretkeen tuo merenranta-alue, jonka kautta reitti kulkee. Rancho Granden tilalla on hevosten lisäksi monia muita eläimiä, joita pääset ihastelemaan ennen tai jälkeen ratsastuksen. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä Huomioitavaa n. 2 tuntia n. 65 /aikuinen, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 6 vuotta. edestakaisen kuljetuksen. monikielinen (sis. englanti) Kesän 2018 retkipäivät ovat ma, ke ja la. Varaa retkelle mukaan pitkät housut ja umpinaiset kengät. SON AMAR SHOW JA ILLALLINEN Vietä unohtumaton ilta Mallorcan kuuluisassa Son Amarin kartanossa. Auringon laskiessa saavut kauniisti valaistuun maalaistaloon. Kansainvälinen ja espanjalainen ohjelma tempaavat sinut mukaasi välittömästi.

22 Illallistarjoilun aikana tunnelmaa luo illan artistipari, joka laulaa mahtavan orkesterin säestyksellä. Lavalla näet toinen toistaan taitavampia, niin kansainvälisiä kuin espanjalaisiakin taiteilijoita. Pelkästään Son Amarin valoshow on harvinaislaatuista taidetta. Iltaa siivittävät huumori, glamour, räiskyvä tempperamenttisuus, rytmi ja taide. Nauti flamencotanssijoiden intohimoisesta esityksestä ja näe trapetsitaiteilijoiden hurjat ja notkeat temput. Anna taitavien koomikoiden irrottaa hersyvät naurut ja taidokkaan valoshown häikäistä, puhumattakaan illan värikkäästä pukuloistosta. Son Amar tarjoaa laadukasta huippuviihdettä lomaasi! matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto iltaretki (n. klo ) Hinta n. 75 /aikuinen, 37,50 / 2 11-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, illallisen, ruokajuomat (vesi, virvoitusjuomat, viini, olut). Lapsille tarjoillaan oma ateria. Lisämaksusta Muut juomat maksetaan paikan päällä. Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivät ovat ti, ke ja la. Huomioitavaa Varaa retkelle mukaan siistit vaatteet. BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Hinta

23 Kohteesta riippuen /aikuinen, 6 16 / 2 17-v. lapsi. Alle 2-vuotiaiden sylilasten lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta. Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta. Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa matkavarauksen yhteydessä tai Oma lomasta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana. YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa. Espanja Espanja on yksi matkakohteiden ehdottomista klassikoista. Espanjan lomakohteet kutsuvat nauttimaan hienoista hiekkarannoista, tutustumaan kiinnostaviin kaupunkeihin ja niiden näyttävät nähtävyyksiin. Loma Espanjassa tarjoaakin elämyksiä niin rantalomaa kuin kaupunkilomaa hamuileville. Auringon hellimät Espanjan golfkentät, iltapäivän levollinen siesta ja iltamyöhään nautittava, herkullinen espanjalainen ruoka ovat monen loman kohokohtia. Ihastu kuvankauniiseen Menorcan saareen, josta niin rauhaa rakastavat aikuiset kuin lapsiperheetkin löytävät oman lempipoukamansa. Mantereella Costa del Solilla voit valita lomapaikaksesi Benalmadenan, Fuengirolan, Torremolinosin tai niiden eteläpuolelta kaupunki- ja rantaloman saumattomasti yhdistävän Marbellan. Costa Doradalla lomalle kutsuvat lapsiperheiden suosikkikohde Salou, kulinaristin unelmakohde Cambrils ja hurmaava Sitges. Voit myös valita lomaksesi monipuolisen yhdistelmämatkamme

24 Salou Barcelona tai Cambrils Barcelona, joissa alkuloma vietetään Saloun tai Cambrilsin rannoilla leväten ja viimeiset päivät shoppaillaan ja ihaillaan kaupungin ihmeitä Barcelonan kaduilla. Matkat Mallorcan saarelle saavat rennon sävynsä leppoisasta tunnelmasta, monipuolisista harrastuksista sekä touhuista hienohiekkaisilla rannoilla. Lähde Playa de Palmaan ja Puerto de Solleriin tai valitse Palma, Palma Nova, Santa Ponsa, Alcudia, Ca'n Picafort tai kauniista rantapoukamistaan tunnetut Cala Ratjada & Cala Mesquida. Suuntaa vaikka viikonlopuksi rentouttavalle kaupunkilomalle Espanjan pääkaupunkiin Madridiin tai värikkääseen Barcelonaan. Espanjan matkat tarjoavat monen suosikkikohteita kesäisin. Talviaikaan suomalaisten ehdoton suosikki on Kanariansaaret, joilta löytyy sopiva lomapaikka jokaiselle. JÄNNITE Espanjassa jännite on 220 V. MATKUSTUSASIAKIRJAT Suomen kansalainen tarvitsee Espanjaan matkustusasiakirjaksi voimassa olevan passin tai sirullisen henkilökortin. Important information for non-finnish citizens If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa. TERVEYS JA TURVALLISUUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä. Ulkoministeriö

25 Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoministeriön julkaisemat matkustustiedotteet löydät Matkustaminen-otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä olevan Suomen edustuston yhteystiedot. OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas. Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman. Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään. Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa. Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä. Huom. Lento+hotelli-paketteihin eivät kuulu opaspalvelut. OMATOIMISUUS LOMALLA Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko. Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita, kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten.

26 TALLETUS JA TURVALLISUUS Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista. KERRO MIELIPITEESI Kokemuksesi ja mielipiteesi ovat meille tärkeitä! Siksi lähetämme sinulle matkasi jälkeen sähköpostilla kutsun asiakastyytyväisyyskyselyyn, sekä kutsun kertomaan lomakokemuksistasi ja arvostelemaan hotellisi ja lomakohteesi. Asiakasarvostelut ovat luettavissa verkkosivuillamme. Vastaustesi avulla kehitämme lomateemojamme myös tulevaisuudessa, ja välitämme palautteesi niin oppaille kuin lentoyhtiölle ja hotellille. Kaikkien asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneiden kesken arvomme joka kuukausi 2 kpl 200 euron arvoista Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Onnea arvontaan! Kiitos palautteestasi! Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja. Löytötavarat Jäikö sinulta tavaroita lomakohteeseen? Ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun. Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen korvausta vastaan. Suomen Löytötavarapalvelu

27 ATERIAT HOTELLISSA Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat. AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin. AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan. BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen noutopöydästä. Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi lihatuotteita. PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi yksi päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen. Puolihoito ei sisällä juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen, mutta ei juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive -paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo mineen hotellin määrittelemissä ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin pääravintolassa. Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin tolassa, ellei hotellitekstissä toisin mainita. Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi. Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen käytännöstä kerrotaan hotellin esittelyssä. lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisesta

28 ERIKOISRUOKAVALIO Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti. PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja. AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille kotiinlähtijöille. HOTELLIN YMPÄRISTÖ Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan. Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten äänet saattavat kantautua huoneisiin. Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive tä erilaisia, sinänsä harmittomia kovakuoriaisia yms. MUISTA MATKAVAKUUTUS!

29 Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja. Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme. Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat. Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen. HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita. Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille. Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo Mikäli tulo kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata. Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii. HUONEIDEN VARUSTUS

30 ILMASTOINTI JA LÄMMITYS Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti, esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite. Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun. Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden jakelussa. INTERNETYHTEYDET Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta. KEITTIÖVARUSTUS Lomahuoneistoissa, huoneistohotelleissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. KYLPYHUONE JA WC Lomahuoneistoissa, huoneistohotelleissa ja bungaloweissa wc-paperi ei yleensä kuulu varustukseen. MINIBAARI Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia,

31 maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia. TALLELOKERO Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain. TELEVISIO Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat mahdollisia. ÄÄNIERISTYS Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin. KOSTEUS HUONEISSA Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina. HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia. TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto

32 takuumaksun suorittamiseen. SIIVOUS Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. Uima-altaiden lämmitys Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 C. HYVÄÄ MATKAA!

Kohdeopas Palma Nova, Mallorca

Kohdeopas Palma Nova, Mallorca Kohdeopas Palma Nova, Mallorca Palma Nova, Mallorca Mallorcan eläväisessä Palma Novassa on otettu huomioon kaikenikäiset lomailijat. Pitkä, loivasti syvenevä ranta on kuin luotu lasten vesileikkeihin sekä

Lisätiedot

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Playa de Palma, Mallorca Pitkä vaalea pehmeähiekkainen ranta ja kirkas sininen vesi kutsuvat viettämään huolettoman lomamatkasi Mallorcan Playa de Palmassa. Playa de

Lisätiedot

Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca

Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóllerissa vietetään rauhaisaa lomaa kuvankauniiden, vuoristoisten maisemien keskellä. Täällä viihtyvät erityisesti luonnosta ja

Lisätiedot

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Playa de Palma, Mallorca Pitkä vaalea pehmeähiekkainen ranta ja kirkas sininen vesi kutsuvat viettämään huolettoman lomamatkasi Mallorcan Playa de Palmassa. Playa de

Lisätiedot

Kohdeopas Palma, Mallorca

Kohdeopas Palma, Mallorca Kohdeopas Palma, Mallorca Palma, Mallorca Baleaarien ja Mallorcan tyylikäs pääkaupunki Palma houkuttelee kesäisin kaupunkilomalle niin kruunupäitä kuin kansainvälistä jetsetiä. Kaunis Vanhakaupunki ja

Lisätiedot

Kohdeopas Mallorcan joogamatka

Kohdeopas Mallorcan joogamatka Kohdeopas Mallorcan joogamatka Mallorcan joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Mallorcan joogamatkalle Cala Ratjadaan. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä

Lisätiedot

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Playa de Palma, Mallorca Pitkä vaalea pehmeähiekkainen ranta ja kirkas sininen vesi kutsuvat viettämään huolettoman lomamatkasi Mallorcan Playa de Palmassa. Playa de

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Kohdeopas Santa Ponsa, Mallorca

Kohdeopas Santa Ponsa, Mallorca Kohdeopas Santa Ponsa, Mallorca Santa Ponsa, Mallorca Sympaattinen, vehreiden istutusten Santa Ponsa on kuin luotu koko perheen lomailuun. Suojaisan poukaman ympärillä kaikki on kävelyetäisyydellä Eri

Lisätiedot

Kohdeopas Kroatian joogamatka

Kohdeopas Kroatian joogamatka Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvankauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa

Lisätiedot

Kohdeopas Dubain aavikko

Kohdeopas Dubain aavikko Kohdeopas Dubain aavikko Dubain aavikko Dubain aavikolla keskitytään elämästä nautiskelemiseen ylellisen aavikkohotellin spa-hoidoissa katseen kääntävissä maisemissa. Dubain aavikolla nautit uniikeista

Lisätiedot

Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA

Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA Kohdeopas Obzor Obzor Obzor tarjoaa rennon rantaloman kymmenen kilometrin pituisella hiekkarannalla paikallisen pikkukylän tunnelmissa. Pieni ja kodikas Obzor tarjoaa loistavat puitteet ja tekemistä huolettomaan

Lisätiedot

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Playa de Palma, Mallorca Pitkä vaalea pehmeähiekkainen ranta ja kirkas sininen vesi kutsuvat viettämään huolettoman lomamatkasi Mallorcan uutuuskohteessa Playa de Palmassa.

Lisätiedot

Kohdeopas Rodoksen joogamatka

Kohdeopas Rodoksen joogamatka Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien

Lisätiedot

Kohdeopas Palma, Mallorca

Kohdeopas Palma, Mallorca Kohdeopas Palma, Mallorca Palma, Mallorca Baleaarien tyylikäs pääkaupunki Palma houkuttelee kesäisin kaupunkilomalle niin kruunupäitä kuin kansainvälistä jetsetiä. Kaunis Vanhakaupunki ja sitä hallitseva

Lisätiedot

Kohdeopas Cala Ratjada & Cala Mesquida, Mallorca

Kohdeopas Cala Ratjada & Cala Mesquida, Mallorca Kohdeopas Cala Ratjada & Cala Mesquida, Mallorca Cala Ratjada & Cala Mesquida, Mallorca Mallorcan uutuuskohteemme Cala Ratjada & Cala Mesquida yhdistää kuvankauniin luonnon ja lukuisat valkeahiekkaiset

Lisätiedot

Kohdeopas Alcudia, Mallorca

Kohdeopas Alcudia, Mallorca Kohdeopas Alcudia, Mallorca Alcudia, Mallorca Kun kaipaat hiekkaa, historiaa ja harrastuksia, varaa matka Alcudiaan. Mallorcan kaunein, 14 kilometriä pitkä hienohiekkainen ranta on erinomainen rantalomailijalle.

Lisätiedot

Kohdeopas Rodoksen joogamatka

Kohdeopas Rodoksen joogamatka Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien

Lisätiedot

Kohdeopas Cala Ratjada, Mallorca

Kohdeopas Cala Ratjada, Mallorca Kohdeopas Cala Ratjada, Mallorca Cala Ratjada, Mallorca Mallorcan Cala Ratjada yhdistää kuvankauniin luonnon ja lukuisat valkeahiekkaiset rantapoukamat piskuisen lomakylän tunnelmaan. Cala Ratjadassa vietät

Lisätiedot

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi.

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi. Kohdeopas Sitges Sitges Välimeren helmeksi kutsuttu uutuuskohteemme Sitges tarjoaa rantalomaa hamuilevalle upean pakopaikan arjesta Barcelonan kupeessa. Ihanteellisesti vuoriston ja rantaviivan välille

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET

Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET Kohdeopas Phu Quoc Phu Quoc Vietnamin eteläkärjessä sijaitseva maan suurin saari Phu Quoc sopii leppoisaan lomanviettoon. Useat hotellimme ovat Long Beachin pitkän hienohiekkaisen rannan äärellä. Päivät

Lisätiedot

Kohdeopas Alcudia, Mallorca

Kohdeopas Alcudia, Mallorca Kohdeopas Alcudia, Mallorca Alcudia, Mallorca Kun kaipaat hiekkaa, historiaa ja harrastuksia, varaa matka Alcudiaan. Mallorcan kaunein, 14 kilometriä pitkä hienohiekkainen ranta on erinomainen rantalomailijalle.

Lisätiedot

Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ho Tram Ho Tram Parin tunnin ajomatkan päässä Saigonista, mutta valovuosien päässä kaupungin hälinästä. Ho Tramin ilmastoa ja merta on jo vuosisadan ylistetty kehoa ja mieltä virkistävänä. Ei

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET

Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET Kohdeopas Long Hai Long Hai Vaaleahiekkainen ranta on Long Hain sydän. Paikallistenkin suosima lomailukeidas Long Hai on rento ja konstailematon lomakohde, jonka sielu syntyy paikallisten lämpimistä hymyistä.

Lisätiedot

Kohdeopas Ca'n Picafort, Mallorca

Kohdeopas Ca'n Picafort, Mallorca Kohdeopas Ca'n Picafort, Mallorca Ca'n Picafort, Mallorca Ca'n Picafort on kuin luotu koko perheen leppoisaan lomaan. Mallorcan parhaimmistoon kuuluva, 14 kilometriä pitkä hienohiekkainen ranta sopii erinomaisesti

Lisätiedot

Kohdeopas Ca'n Picafort, Mallorca

Kohdeopas Ca'n Picafort, Mallorca Kohdeopas Ca'n Picafort, Mallorca Ca'n Picafort, Mallorca Ca'n Picafort on kuin luotu koko perheen leppoisaan lomaan. Mallorcan parhaimmistoon kuuluva, 14 kilometriä pitkä hienohiekkainen ranta sopii erinomaisesti

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

Kohdeopas Intian joogamatka

Kohdeopas Intian joogamatka Kohdeopas Intian joogamatka Intian joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Intian joogamatkalle Divarin saarelle, Devaaya Ayurveda & Hyvinvointikeskukseen, jossa intialaisen luonnon rehevyyden keskellä voit

Lisätiedot

talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.

talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Kohdeopas Innsbruck Innsbruck Tirolin sydämessä kaupunkiloma kohtaa Alppien laajan harrastusvalikoiman. Kaksien talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.

Lisätiedot

Kohdeopas Kroatian joogamatka

Kohdeopas Kroatian joogamatka Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvaunkauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa

Lisätiedot

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä Minorin kylä Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä omassa

Lisätiedot

Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET

Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET Kohdeopas Saalbach Saalbach Saalbachin kauniissa vuoristomaisemissa jokainen päivä on täynnä uusia kokemuksia. Upeissa metsäisissä vuoristomaisemissa tuntuu kuin olisit keskellä postikorttia. Patikoi ja

Lisätiedot

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä uutuuskohde Minori Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta.

Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta. Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Albenan kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Kohdeopas Paleohora, Kreeta

Kohdeopas Paleohora, Kreeta Kohdeopas Paleohora, Kreeta Paleohora, Kreeta Loma Paleohorassa, Kreetan lounaisosassa, on rauhallista oleilua aidon kreetalaisen elämänmenon ja kristallinkirkkaiden vesien keskellä. Auringon maaksi kutsutulla

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Kohdeopas Cayo Santa Maria

Kohdeopas Cayo Santa Maria Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi

Lisätiedot

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee lapsiperheet kylpemään auringossa kauniille valkeahiekkaiselle rannalle. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien

Lisätiedot

Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Maiori Maiori Viehättävän Amalfin rannikon sydämessä avautuu uutuuskohteemme Maiorin kylä kilometrin pituisen hiekkarannan siivittämänä. Aitoa paikallista elämää huokuva Maiori ihastuttaa rauhallisella

Lisätiedot

Kohdeopas Cayo Santa Maria

Kohdeopas Cayo Santa Maria Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

Kohdeopas Varnan Kultahietikko

Kohdeopas Varnan Kultahietikko Kohdeopas Varnan Kultahietikko Varnan Kultahietikko Lähes neljä kilometriä kullanväristä hiekkaa ja välkehtivä sininen meri. Ei ihme, että Varnan Kultahietikkoa pidetään yhtenä Euroopan upeimmista rannoista!

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin

Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin Kohdeopas Antalya Antalya Uutuuskohteemme Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet

Lisätiedot

Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille.

Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille. Kohdeopas Raya Yai Raya Yai Raya Yai on pitkään ollut sukeltajien tuntema paratiisisaari. Puolen tunnin venematkan päässä Phuketista sijaitseva saari on suosittu retkikohde päivisin. Illaksi väki kuitenkin

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet

Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet Kohdeopas Makarska Makarska Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet uutuuskohteemme Makarskan maisemien kauneus syntyy vahvoista väreistä ja vastakohdista.

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA

Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.

Lisätiedot

Varnan hotellimme sijaitsevat suositun Meripuiston tuntumassa, joka on rantakatuineen kesäisin

Varnan hotellimme sijaitsevat suositun Meripuiston tuntumassa, joka on rantakatuineen kesäisin Kohdeopas Varna Varna Nuorekas Varnan kaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet niin kulttuurinnälkäisille kuin ostoslomaa etsivillekin. Mustanmeren rannalla sijaitseva, Bulgarian kolmanneksi suurin kaupunki

Lisätiedot

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Kohdeopas Milano Marittima

Kohdeopas Milano Marittima Kohdeopas Milano Marittima Milano Marittima Vanhan pinjametsikön takaa pilkistää sininen Adrianmeri, jonka kilometrien mittaisen vaalean rantahietikon äärelle jo 1900-luvun alussa kehittynyt lomakaupunki

Lisätiedot

Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa

Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz on modernia arkkitehtuuria, bulevardeja, aukioita ja mielenkiintoisia museoita ostosmahdollisuuksia unohtamatta. Iloinen kanarialaiskaupunki

Lisätiedot

Kohdeopas Barcelona. Barcelona. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Barcelona. Barcelona. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Barcelona Barcelona Katalonian pääkaupunki on aina houkutellut edelläkävijöitä kaupungissa ovat vaikuttaneet mm. Picasso ja Miró. Barcelonan tunnetuin avantgardisti lienee kuitenkin arkkitehti

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Seefeld Seefeld Alppien sylissä 1 200 metrin korkeudessa lepäävä pieni Seefeldin kylä ympäristöineen tarjoaa mitä parhaimmat ulkoilumaastot ja monipuoliset harrastukset aktiivisille lomailijoille.

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle

Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle 7. 14.9.2018. Ilmoita Elinalle välittömästi mahdolliset ruoka-allergiat ja erikoisruokavaliot Matkan loppumaksu on maksettava 20.7. mennessä. Kaksio 785 + Tiranan retki

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

sisarsaareen jalan, pyöräillen ja ratsastaen. Saaren ympäri kiertää suosittu patikointi- ja

sisarsaareen jalan, pyöräillen ja ratsastaen. Saaren ympäri kiertää suosittu patikointi- ja Kohdeopas Menorca Menorca Uutuuskohde Menorca kutsuu rauhaa ja pehmeitä hiekkarantoja rakastavat lomailijat luokseen. Välimeren idyllisimmiksi nimetyt Menorcan luonnonkauniit rantapoukamat hurmaavat lapsiperheet

Lisätiedot

sisarsaareen jalan, pyöräillen ja ratsastaen. Saaren ympäri kiertää suosittu patikointi- ja

sisarsaareen jalan, pyöräillen ja ratsastaen. Saaren ympäri kiertää suosittu patikointi- ja Kohdeopas Menorca Menorca Uutuuskohde Menorca kutsuu rauhaa ja pehmeitä hiekkarantoja rakastavat lomailijat luokseen. Välimeren idyllisimmiksi nimetyt Menorcan luonnonkauniit rantapoukamat hurmaavat lapsiperheet

Lisätiedot

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme yllämainittuina ajankohtina kalastusmatkat.

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Lomalla Raamatun historiaa

Lomalla Raamatun historiaa Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel

Lisätiedot

Kohdeopas Krabin joogamatka

Kohdeopas Krabin joogamatka Kohdeopas Krabin joogamatka Krabin joogamatka Koe ainutlaatuinen Krabin joogamatka Klong Muangin rauhallisuutta henkivissä maisemissa. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä

Lisätiedot

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä HyväMe- lomaristeily Kroatiaan 2018 18. 25.8.2018 Matkan hinta 1445,00 Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä Mirja : mirja.hanninen@hyvame.fi puh : 040765528 1 2 HyväMe- ryhmä Makarskassa merenrannalla

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat

Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat Kohdeopas Hoi An Hoi An Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat kaupungin lukuisat nähtävyydet, kuten kauppasataman Vanhakaupunki, jota pidetään koko Vietnamin

Lisätiedot

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella

Lisätiedot

rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta.

rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta. Kohdeopas Nha Trang Nha Trang Nha Trang on oiva yhdistelmä hienohiekkaisella ranta- ja kaupunkilomaa. Kilometrien mittaisella, rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat

Lisätiedot

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää

Lisätiedot

Kohdeopas Cefalù, Sisilia

Kohdeopas Cefalù, Sisilia Kohdeopas Cefalù, Sisilia Cefalù, Sisilia Cefalun lomalla voit kuulla sympaattisen Sisilian sydämenlyönnit. Aitoa italialaista tunnelmaa henkivän Cefalun ranta kutsuu nauttimaan rantalomailijoita nauttimaan

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi.

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi. Kohdeopas Sitges Sitges Välimeren helmeksi kutsuttu Sitges tarjoaa rantalomaa hamuilevalle upean pakopaikan arjesta Barcelonan kupeessa. Ihanteellisesti vuoriston ja rantaviivan välille sijoittuva Sitges

Lisätiedot

Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta

Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta Kohdeopas Porec Porec Istrian niemimaalla uutuuskohde Porecissa nautit helposta lomasta monien mahdollisuuksien äärellä. Porecin vilkkaassa pikkukaupungissa kuljet paikalliselämän tahtiin, joka sallii

Lisätiedot