Air Pilot ry YHTEENVETO 1(6) Sakari Korpela NummijarviFlyIn2010.doc. Aika ja paikka Nummijärvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Air Pilot ry YHTEENVETO 1(6) Sakari Korpela 20.3.2010 NummijarviFlyIn2010.doc. Aika ja paikka 12.-14.3.2010 Nummijärvi"

Transkriptio

1 YHTEENVETO 1(6) NUMMIJÄRVI FLY-IN 2010 Aika ja paikka Nummijärvi Kovista pakkasista huolimatta jäätilanne oli erittäin haastava. Paksu lumi esti jäätymistä ja nosti vettä jäälle. Ratkaisuna oli lumen polkeminen, jolloin jäätyminen lähti edistymään. Air Pilot tuntee kiitollisuutta ja ihailua jääkentän tekijöille, isä ja poika Nummijärvi, sekä ryhmä Jokelat.

2 YHTEENVETO 2(6) Perjantai Lauantai Erinomaisen sään suosiessa tapahtumassa vieraili virallisen rekisteröintikirjanpidon mukaan ennätykselliset 47 konetta ja muu kalusto päälle. Yleisöä paikalla oli varovaisen arvion mukaan ainakin 800 henkeä. Edellisenä päivänä oli vesisateen jäljiltä jäällä hiukan vettä. Yöllinen pakkanen jäädytti kiitotien. Navakka sivutuuli lännestä teki luistinradan liukkaan kiitotien haastavaksi laskeutua ja nousta, mutta muutamia onnistuneita operaatioita jo suoritettiin Pystytettiin teltta ja tehtiin erilaisia varusteluja talkooporukalla. Ensimmäisenä saapui Cessna F150 Mod OH-CEE ohjaajana ex. MD11 pilotti Juha Saura, lähtöpaikkana Oripää. Lentäjällä oli asiaakin, hän kävi tri. Marja Kartanolla uusimassa medikaalinsa ja lensi tyytyväisenä takaisin kotipellolleen Pöytyällä, luvaten tulla lentäjäpoikansa kanssa lauantaina takaisin. Cessnasta oli kuitenkin katkennut pellolla suksi, joka esti lauantain lennot. Muita vahinkoja ei sattunut. Uutena asiana puheenjohtaja Lasse Jokela oli onnistunut puhumaan käyttöömme motorhomen, suuren maailman malliin. Tila oli erinomainen ajatellen lehdistön tapaamisia ja asialuentoja. Päivän koneet: OH-CEE Cessna F150 Mod. Saura, Juha OH-CHD Cessna 170B Jaatinen, Matti OH-U402 Eurostar EV-97 Air Pilot Ry OH-U390 Ikarus C 42 Koivisto, Veikko OH-U518 Ikarus C 42 B Air Pilot Ry OH-G004 Autogyro Xenon 2 912S Ruutiainen, Mika Mentiin saunaan ja otettiin löylyt. Joko kelpuutukset olivat vanhentuneet tai kotoa ei oltu saatu jatkoselvityksiä, koska muuta toimintaa ei iltaan sisältynyt. Oltiin kuitenkin päästy alkuun. Edelleen kiiteltiin ja ihasteltiin sitä että oli saatu pohjalaisella päättäväisyydellä ja varmaankin ainakin 1000 litralla dieseliä tehdyksi hieno lentopaikka. Päivä oli sään puolesta mitä parhain. Yöpakkanen oli viimeistellyt kentän ja koko päivän ajan säilynyt pakkaskeli piti olosuhteet jäällä hyvänä. Ratkaiseva parannus olosuhteisiin saatiin aamullisen kevyen hiekoituksen ansioista, liukkaus ei haitannut siinä määrin kuin perjantaina. Platalle kerääntyi koneita: OH-U548 FK 9 Mark IV Lahti, Arto

3 YHTEENVETO 3(6) OH-SCC M.S. 893 A Rallye Jokela, Kimmo OH-U480 Eurostar EV-97 Mattila, Esa OH-U458 Eurostar EV-97 Nummijärvi, Matti OH-CBI Cessna F150J Peurala, Jukka OH-U596 Eurostar EV-97 Jokela, Jarmo OH-PCB Piper PA Hietanen, Matti OH-CWE Cessna 182H Wainio, Sami OH-U479 Ikarus C 42 B Jokela, Lasse OH-CTP Cessna 172 N Järvinen, Kari OH-623 SF-25C Pikkusaari, Jukka OH-U601 FK 12 Comet Suomilammi, Sami OH-U556 Fk-14 Polaris Lehtinen, Timo OH-U481 Eurostar EV-97 Mäkinen, Marko OH-G003 Autogyro Xenon 2 912S Järvinen, Erkki OH-U434 Dynamic WT 9 Haapaniemi, Jani OH-U571 Eurofox 3K Myllärinen, Tommi OH-CUB Piper J3C-65D Walden, Olli OH-XKD Van s RV-4 Kaipio, Tero OH-U573 CTSW Kulju, Heikki OH-U291 S-6 Coyote II ES Karjanlahti, Janne OH-U224 S-6 Coyote II Mod. Keltto, Mauri OH-U425 Eurostar EV-97 Kakko, Aimo OH-CTH Cessna 152 Kaipainen, Riikka OH-CEZ Cessna F 172 H Isotalo, Jyrki OH-G007 Autogyro M24 Orion Oy Magni Gyro Nordic Ltd. OH-U537 Ikarus C 42 B Vainio, Sauli OH-U459 Ikarus C 42 B Kakko, Keijo OH-U477 Ikarus C 42 B Santakangas, Vesa OH-PMI Piper PA-28R-180 Tähtinen, Peter OH-U538 Ikarus C 42 B Mäntylä, Pekka OH-BRA Cirrus SR 22 Mäkinen, Marko OH-U569 Eurostar EV-97 Vaskuu, Sami OH-U557 Eurostar EV-97 Nortunen, Juha OH-U353 Eurocub 912 MK 1 Lehtinen, Pertti OH-CVQ Cessna 172P Päivälahti, Jussi OH-AYT Grumman AA-5B Tiger Härkönen, Ilari OH-CNV Cessna F150J Sarro, Kim OH-HOC Robinson R 22 Beta Vesala, Erkki OH-CER Cessna 180 H Korhonen, Ossi OH-PCJ Piper PA Putz, Michael Useimmat koneet lähtivät lauantaina kotimatkalle. Tapahtumassa vieraili päivän kuluessa erittäin runsaasti yleisöä. Lehdistöä kävi paikalla ainakin Ykköset ja Jalasjärven Peräseinäjoen kunnallissanomat, viime mainittu julkaisi koko sivun artikkelin tapahtumastamme.

4 YHTEENVETO 4(6) Erittäin vilkas ilmailutunnelma. Hieno piirre oli että laskuvarjohyppääjien kone oli lähes koko ajan ilmassa vieden uutta pokaa hyppäämään. Antonov AN-2 oli lähdössä Nummijärvelle, kun rullauksessa Mäntässä oli suksi törmännyt lumen alla olleeseen kantoon. Matka keskeytyi suksen katkeamisen johdosta. Miehistö ja matkustajat saapuivat kuitenkin autolla Nummijärvelle. Näistä erikoisista kokemuksista johtuen Nummijärvi Fly In historiaan voidaan kirjata toinen tänä vuonna sattuneista ainutlaatuisista tapauksista: miesten saunaan ilmestyi Antonov-miehistöstä viehättävä nuori nainen. Hänen päivänsä seikkailut olivat turvallisesti ohi. Tapahtumassa vieraili tänä vuonna yksi helikopteri Robinson R-22, joten tämä ilmailumuoto on Nummijärvellä myös vakiinnuttanut asemansa. Hienoa oli myös peräti kolmen autogyron osallistuminen. Gyrot olivat myös paljon ilmassa ja saatiin nähdä mm. vaikuttavia leijuntaesityksiä. Historian kirjoitukseen liittyy toinen tämän vuoden ainutlaatuisuuksista: ensimmäinen kansainvälinen lentäjävieras Bertil Bartoli, jonka lentotiedottajamme Teemu Pienimäki hyvin ammattitaitoisesti johdatteli laskuun. Bertil suoritti Nummijärven jäälle ensimmäisen laskunsa järven jäälle ja toisen laskunsa jäiselle kiitotielle. Koneena oli OH-CBI Cessna 150, lähtöpaikkana Pori. Tapauksen historallisuuden johdosta pieni esittely: Hän on ranskalainen, syntyisin Korsikan saarelta. Hän ei tiedä, miksi vanhemmat ovat antaneet hänelle ruotsalaisen etunimen. Bertil on töissä Suomessa Olkiluoto 3 ydinvoimalaitoksen rakennusprojektissa. Bertilin lentokokemukset ovat mittavia mm. eksoottiset matkalennot USA:ssa ja Kanadassa. Bertil ei ole ammattilentäjä, mutta hänellä kuitenkin on ATPL, liikennelentäjän lupakirja. ATPL on Bertilin mukaan avain helppoon koneiden vuokraukseen maailmalla. Hän hyvin voimakkaasti painotti harrasteilmailun säilyttämistä ja nuorten saamista mukaan jatkamaan ainutlaatuista harrastusta. Bertilin kiitokset jäljempänä. Lentäjien ladyille oli järjestetty saunalle oma tilaisuus. Kuljetukset, turvallisuus ja miesseuran tarjoaminen oli uskottu Risto Nevalan hoitoon. Kukaan ei valittanut tänäkään vuonna. Ennen saunaa kokoonnuttiin motorhomeen kuulemaan ammattilaisluento, monipuolisen ilmailu-uran tehnyt Ismo Aaltonen valaisi turvalliseen lentämiseen tähtäävää kokonaisuutta. Esityksen jälkeen Ismolle luovutettiin perinteen mukainen painootettu tuulipussi, jolla kevytilmailijat saavat sivutuulilaskut paremmin sivutuulikomponenttien mukaisiksi. Taneli Äikäs esitti tietoiskun Jämi Fly In tapahtumasta ensi kesänä. Mainosluonteensa vuoksi, ja koska Taneli ei enää voi aktiivi-ilmailla, hänelle ei sääntöjemme mukaan voitu jakaa sivutuulitasainta.

5 YHTEENVETO 5(6) Sunnuntai Summa Summarum Siirryttiin saunomaan. Ohessa saatiin nauttia erinomaisen mielenkiintoisesta kuppilatiimasta, joka on koko tapahtuman kantavia ideoita. Koettiin myös miesten saunan valaistuminen enkelihipiäisen neitosen siunauksellisen läsnäolon kautta. Iltagaalan viihdyttäjänä toimivat duo musiikin maisteri Stefan Lenkiewicz kosketinsoittimet ja stemmalaulu & Loukkola laulusolistina. Tapahtuman tunnelmallinen ja ikimuistoinen kohokohta. Ohjelman ja illan päätöksenä laulettiin Air Pilotin lentäjävoimin J. Leskisen menestyskappale Viidestoista yö. Lentäjänä kehittyminen edellyttää toistoja, siksi tuo traditiolaulu esitettiin kahteen kertaan. Hieno sää jatkui. Uusia vieraita ei enää saapunut, mutta Bertil Bartoli tuli Porista uudelleen. Hän viihtyi taas erinomaisesti ja tähdensi haluavansa tietää mm. torstailennoista ja kaikista lentoaktiviteeteistamme voidakseen mahdollisuuksiensa mukaan osallistua niihin. Hänet varustettiin alueen lentopaikkojen kartoilla, joten vierailuja voi hyvinkin olla odotettavissa. Tyytyväisin mielin purettiin teltta ja hoidettiin muut lopputoimet. Pidettiin myös pikainen palautekokous. Suunnilleen viimeisenä tehtävänä kaadoimme Ossi Jokelan kanssa tuulipussin. Tässä työssä silmäkulmissamme kimalsivat kyyneleet; syynä joko pureva pakkastuuli tai haikea jäähyväistunnelma. Onnistunut tapahtuma ja säät suosivat, ennätykset rikottiin vaikeuksien kautta voittoon (talven vaikeat jääolot). Vierailleiden yhteisluku oli 47 lentolaitetta joista yksi helikopteri ja kolme autogyroa. Kaikki kalusto siis ilmaa raskaampaa. Vapaa suomennos Bertil Bartolin palautteesta: Kiitoksia oikein paljon lämpimästä ja ystävällisestä vastaanotosta. Te teitte meille ikimuistoisen viikonlopun. Välittäkää kiitokseni koko Fly In organisaatiollenne. Arvostan kovasti ja tiedän, miten paljon työtä tällaisen tapahtuman järjestely vaatii, mutta se on kaiken tuon vaivan arvoista. Yleisilmailu on elävää ja sen tulisi levitä yhä. Se on epäilemättä kallista mutta meidän tulee osoittaa että se on kaikille avointa. Julkisuus kokonaisuudessaan on aina pidettävä tietoisena ja mukana ilmailussa. Muuten meidät unohdetaan pienenä hitaasti katoavana joukkona. Työskentelen Olkiluoto 3:ssa ja olen

6 YHTEENVETO 6(6) kiireinen kuten jokainen täällä, mutta minulla on tämä ainutlaatuinen, mahtava harrastus. Pyydän että kerrotte minulle kaikista lentoaktiviteeteistanne. Osallistuisin etäisyyden ja aikatauluni mahdollistamissa puitteissa. Jatkakaa hyvää työtänne ja levittäkää sanomaa. Lentäkää turvallisesti, Bertil Bartoli. sihteeri

Air Pilot ry YHTEENVETO 1(5) Sakari Korpela NummijarviFlyIn2012.doc. Aika ja paikka Nummijärvi

Air Pilot ry YHTEENVETO 1(5) Sakari Korpela NummijarviFlyIn2012.doc. Aika ja paikka Nummijärvi YHTEENVETO 1(5) NUMMIJÄRVI FLY-IN 2011, 10-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Aika ja paikka 9.-11.3.2012 Nummijärvi Taaskin talven sääolot olivat haastavia jääkiitotien tekijöille. Nummijärveläiset ilmailumiehet Nummijärven

Lisätiedot

Air Pilot ry YHTEENVETO 1(5) Sakari Korpela NummijarviFlyIn2011.doc. Aika ja paikka Nummijärvi

Air Pilot ry YHTEENVETO 1(5) Sakari Korpela NummijarviFlyIn2011.doc. Aika ja paikka Nummijärvi YHTEENVETO 1(5) NUMMIJÄRVI FLY-IN 2011 Aika ja paikka 11.-13.3.2011 Nummijärvi Ankara talvi auttoi pakkasilla ja rankaisi lumimäärällä jääkiitotien tekijöitä. Snow-how ilmailuperheissä Nummijärvi & Jokela

Lisätiedot

Air Pilot ry YHTEENVETO 1(5) Sakari Korpela NummijarviFlyIn2013.doc. Aika ja paikka Nummijärvi

Air Pilot ry YHTEENVETO 1(5) Sakari Korpela NummijarviFlyIn2013.doc. Aika ja paikka Nummijärvi YHTEENVETO 1(5) NUMMIJÄRVI FLY-IN 2013 Aika ja paikka 8.-10.3.2013 Nummijärvi Jo viidentenä talvena peräkkäin jää oli haaste kiitotien tekijöille. Nummijärveläiset ilmailumiehet ovat kokemuksesta oppineet

Lisätiedot

Analyysin sisällysluettelo

Analyysin sisällysluettelo Suppea analyysi Ilkka Kaakinen Liikenteen analyysit 1(6) 21.4.2014 SUPPEA ANALYYSI: Harrasteilmailun kehitystiedot JAKELU: Julkinen Analyysi on tehty Ylen toimittaja Mikko Lindqvistin pyynnöstä saada taustamateriaalia,

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

"N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC)

N O P E U S L U O K I T U S (HISTORIC) 170305 "N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC) 1 Joonas Lindroos 68 Ismo Juottonen 2 Janne Kanerva 69 Vilppu Linjama 3 Juha Laaksonen 70 Petri Söyring 4 Janne Lindberg 71 Pekka Päivinen 5 Erkki Ala-Varvi

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

XXXXV AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXV AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 2.7.209 Erä klo 4:00 M 60 Esa Lehtovirta KSA 2 M 60 Hannu Räsänen KSA 3 M 70 Tauno Soutua MSA 4 M 70 Jorma Åsbacka MA 5 M 50 Sami Salo HyMAS Erä 2 klo 5:0 M 75 Aimo Ahonen

Lisätiedot

KARTUN PALUU (kisa III/III)

KARTUN PALUU (kisa III/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 KARTUN PALUU (kisa III/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2334 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu

Lisätiedot

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 1. Marko Einola Porin Paini-Miehet 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat

Lisätiedot

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella 24.2.2017 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu Kilpailun sarjat: M120-V; M120-1; M120-2; M120-3; M150-V; M150-1; M150-2; M150-3 ; M180-V; M180-1; M180-2; M180-3; M200-V;

Lisätiedot

NELJÄ TORNIA (kisa II/III)

NELJÄ TORNIA (kisa II/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 NELJÄ TORNIA (kisa II/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2321 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ SML: POHJAMAA PIIRI PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ 19.7.2015 TULOKSET METSÄSTYSLUODIKKO Alkuk. Loppuk. Yhteensä 1. Raja Tiia Jalasjärvi 80 73 153 1. Rauma Sami VS-VA 94 90 184 2. Seppälä Lauri Orismala 92 86 178

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA: SEKASARJA Perjantai klo17.00 alkaen

OTTELUOHJELMA: SEKASARJA Perjantai klo17.00 alkaen OTTELUOHJELMA: SEKASARJA Perjantai 12.7.2013 klo17.00 alkaen Pelijärjestelmä: Ottelut pelataan yhdestä 21 pisteen erästä kahden pisteen erolla ilman pistekattoa. Alkulohkojen kaksi parasta pelaavat sijoista

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

SHAKIN RITARIT (kisa I/III)

SHAKIN RITARIT (kisa I/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 SHAKIN RITARIT (kisa I/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 1963 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Valli Frans Velhot 2310 3 Tuominen Risto TuTS 2292 4 Salopää

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

XXXXIV AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXIV AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 13.7.2018 1. M 75 Aimo Ahonen KSA 87 78 69 88 88 66 = 476 2. M 75 Risto Marjanen KSA 91 74 65 84 79 44 = 437 1. M 80 Sakari Paasonen LAS 84 79 58 87 55 23 = 386 2. M

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results 1 16:51:24 Luokka/Category Y 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 140 Vähämäki Teemu OSH 23 25 23 25 23 119 23 142 139 Valkeapää

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22 MODIFIED -- Overall Match Results 1 100,00 581,0665 30 Hujala, Saku FIN 2 81,52 473,6923 58 Ahonen, Marko J FIN 3 75,42 438,2276 133 Paldanius, Reino S FIN 4 52,85 307,0647 61 Koskimaa, Samuli FIN 5 52,48

Lisätiedot

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Stage Results Mini Rifle SM Sipoo Printed huhtikuu 28, 2014 at 7:33

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Stage Results Mini Rifle SM Sipoo Printed huhtikuu 28, 2014 at 7:33 Stage 1 -- Perässä vedettävä 1 140 24,60 5,6911 150,0000 100,00 13 Matero, Ari 2 138 24,88 5,5466 146,1932 97,46 91 Kervola, Marko 3 122 22,37 5,4537 143,7448 95,83 7 Laukia, Jarkko 4 144 29,56 4,8714

Lisätiedot

Motocrossin Suomenmestarit

Motocrossin Suomenmestarit Motocrossin Suomenmestarit 125 250 500 1954 1. Rein Raimo 2. Carl-Gustaf Wendelin 3. Olle Helander 1955 1. Rein Raimo 2. 3. 1956 1. Kiviranta Olli-Kalevi Honkala Tarkko 2. 3. 1957 1. Kiukkonen Osmo Rein

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

EK-TULOS YLEINEN Mikko Kaistamo MynUA N 11 Honda Civic Type R 04:05,7 00:08,5 00:02,2 Tommi Heikkilä MynUA

EK-TULOS YLEINEN Mikko Kaistamo MynUA N 11 Honda Civic Type R 04:05,7 00:08,5 00:02,2 Tommi Heikkilä MynUA Ry EK 1:n tulos pituus 8.04 km N 11 Subaru Impreza WRX STI 03:57,2 00:00,0 00:00,0 Rabbe Klemetz 2 126 Mika Rantasalo RaisUa F 13 Opel Kadett E GSI 16 V 04:03,5 00:06,3 00:06,3 3 107 Mikko Kaistamo MynUA

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi Reservin ampumamestaruuskilpailut 17-19.8.2018 Rovaniemi Eräluettelot Pienoiskivääri 60 ls makuu 09.00-09.50 2. Nylund Jussi alik H E-HÄ 3. Uusivirta Jarno stm H K-PO 4. Halttu Riku jääk H P-PO 5. Raittinen

Lisätiedot

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013 Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 10. - 22:07:12 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Juho Kurki KaA 99 99 99 100 99 100 596 2. Tommi Tella JA 99 99 99 100 100 98 595 3. Teemu Mesiäinen KuusA 100 98 99 100

Lisätiedot

SM-Kats Eero Ala-Ikkelä Kauhajoki Jarno Raja Jalasjärvi Eero Hautala Kauhajoki

SM-Kats Eero Ala-Ikkelä Kauhajoki Jarno Raja Jalasjärvi Eero Hautala Kauhajoki SM-Kats. 10.7. S.15 1 Eero Ala-Ikkelä 8 11 19 S.17 1 Jarno Raja Jalasjärvi 18 19 37 2 Eero Hautala 19 12 31 S20 1 Jesse Raja Jalasjärvi 13 20 33 Naiset 1 Soile Ojaniemi 15 16 31 2 Tiia Raja 16 14 30 M

Lisätiedot

Miesten tulokset. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 31,21. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 13,58. 1 Kauno Anttila Spove 32,36

Miesten tulokset. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 31,21. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 13,58. 1 Kauno Anttila Spove 32,36 Porin Poikien heittokisat 27.05.2017 M80 Moukari Miesten tulokset M80 Paino 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 31,21 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 13,58 M80 Keihäs M75 Kuula 1 Kauno Anttila

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu Etelä-Hämeen Reservilupseeripiiri 11-12.6.2016 Pienoiskivääri 60 ls makuu H 1 Ruokolainen Olli JaRu 95 95 98 92 93 92 565 H60 1 Särssi Mauri RiRu 88 88 93 91 92 88 540 2 Rantala Hannu JaRu 87 78 82 76

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013,

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013, Sivu 1 (6) LOHKO A / TASO A A B C D E F G Pist. A Leppo Aleksi A-A 11-7 7-5 6-6 12-3 13-6 9 B Barthélémy David 7-11 B-B 10-2 7-7 6-6 8-5 10-3 8 C Pesonen Jarkko 5-7 2-10 C-C 11-5 7-6 13-4 6 D Korhonen

Lisätiedot

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

VIP. Luokkatulokset SKAL LITRA PÄIVÄSSSÄ -TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ litraa / tn / 100km. Matka: 147,08 km. (artikla 23.

VIP. Luokkatulokset SKAL LITRA PÄIVÄSSSÄ -TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ litraa / tn / 100km. Matka: 147,08 km. (artikla 23. Sija. SKAL LITRA PÄIVÄSSSÄ -TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 5.9.2009 VIP Matka: 147,08 km 1. 101 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Ahti Myllys Teppo Mikkola Ford Transit 2,22 9,46 6,432 2,897 2. 105

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu

25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu 25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu 54 kg 2. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Turaj Amirkhani Vaasan Toverit 58 kg 1. Tero Välimäki Teuvan Rivakka 2. Markku Varsanpää Vaasan Voima-Veikot 3. Marko Rinne

Lisätiedot

RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä Päivitetty m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset

RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä Päivitetty m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä 23.-25.8.2019 Päivitetty 20.8.2019 50m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset alkaa klo 9:00 2 Laura Määttänen P-KA D 21 Ylil Seppo

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET PIENOISKIVÄÄRI 60 LS KENTTÄAMMUNTA RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTA (RA 7) PIENOISKIVÄÄRI 3x 20 LS HIRVIAMMUNTA PIENOISKIVÄÄRI 60 LS, lauantai

Lisätiedot

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli x0ls perjantaina 4.7.07 Erä klo :00 M 75 Risto Marjanen KSA M 75 Harri Hentula MA M 75 Seppo Aalto HyMAS 4 M 50 Sami Salo HyMAS 5 M 70 Jorma Åsbacka MA Erä klo :0 M 50 Hannu Räsänen KSA

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

sija nro I-ohjaaja II-ohjaaja lk r auto tulos ero km/h

sija nro I-ohjaaja II-ohjaaja lk r auto tulos ero km/h A-juniorit EK 1 dna/lännen PUHELIN pituus 6.07 km 1. 133 Pasi Lyytikäinen Heikki Suomi A 16 Mitsubishi Lancer Evo V 3.46.2-0.00.0 96,6 2. 132 Juha Riuttanen Pasi Nikkanen N 16 Mitsubishi Lancer Evo V 3.50.4-0.04.2

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 14.7.2017 1. M 50 Hannu Räsänen KSA 96 93 88 95 90 89 = 551 2. M 50 Jyrki Kronqvist KSA 93 81 80 93 94 64 = 505 3. M 50 Sami Salo HyMAS 86 81 72 92 89 73 = 493 1. M 60

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat

, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat 9. - 11.3.1990, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat 2. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 3. Paavo Paananen Kemin Into 1. Ismo Kamesaki Voikkaan Viesti 2. Vesa Mäki-Turja

Lisätiedot

SML L-S läänin mestaruuskilpailut

SML L-S läänin mestaruuskilpailut Turku Ilmahirvi, sarja M 1. Marko Laine VS 89 90 179 2. Tommi Juvander VS 89 88 177 3. Mika Laarimo SA 91 84 175 U 20 4. Jari Laaksonen VS 90 85 175 U 18 5. Mattias Rönn SÖ 89 84 173 6. Ari Lindstedt PH

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

SM SPORTING OULAINEN TULOKSET

SM SPORTING OULAINEN TULOKSET SM SPORTING OULAINEN 19-20.7.2014 TULOKSET NAISET LA LA SU SU NIMI SEURA L 1/ 60L 2/ 60 L 1/ 40L 2/ 40YHT. 1 Saija Hautaoja 67 SA 45 45 32 29 151 2 Johanna Huotari 47 OulA 37 37 31 32 137 3 Leena Korhonen

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy Yrityksen nimi YIT Rakennus Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 15655835 Osoite Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi päättyy 31.12. Osakepääoma

Lisätiedot

PVM LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJAT

PVM LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJAT LOHITILASTO 2007 Kesäkuu Saalismerkintöjä 136 kpl PVM LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJAT 30,6 Lohi U 99 8,6 K E Lappea Poppeli Aarne ja Joni Suvanto 30.6. Lohi N 96 9,78

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut Kuortane, 18.02.2017 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 1. Koivumäki Aimo 71 Po 572 576 (96) 1148 2. Valkealahti Marko 86 Po 540 576 (96) 1116 3. Hill Raimo 75 Po 518

Lisätiedot

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 16 p, MC 16 p, NuB 46 p, NuA 36 p, NB 16 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

Ylistaron metsästysseura Eurooppalainen metsästysammunta Kilpailu 1

Ylistaron metsästysseura Eurooppalainen metsästysammunta Kilpailu 1 Ylistaron metsästysseura Eurooppalainen metsästysammunta 22.4.2017 Kilpailu 1 Yhdistetty M Nimi Piiri Kauris Kettu Gemssi Villisika Tulos Trap Compak Tulos Yht. Tulos 1 Kaunisto Jouni Sa 50 50 48 48 196

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 40 p, MC 40 p, NuB 115 p, NuA 90 p, NB 40 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista

Lisätiedot

Tulokset. skeet. Nasta GP Hyvinkää Luokka M :22:07. Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin. Yht.

Tulokset. skeet. Nasta GP Hyvinkää Luokka M :22:07. Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin. Yht. 5::0 Luokka M Sija Nro Nimi Seura 5 Yht. S-off Fin. Yht. S-off 6 9 0 5 6 8 8 0 5 6 6 8 9 0 0 5 6 8 9 0 5 Rosenberg Max A-HA 5 6 Louhelainen Jesse LAS 5 9 Leskinen Lauri SSG 5 Laitinen Timo SSG Lautamatti

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Koneriehan jälkipalaveri klo 17:30-18:15

Koneriehan jälkipalaveri klo 17:30-18:15 Koneriehan jälkipalaveri 22.8.2015 klo 17:30-18:15 Yleistä -Tapahtuma onnistui yli odotusten (Tuotto kerholle oli 6890e) -Kävijät olivat tyytyväisiä -Autoparkkilippuja myytiin 476 (410 autoa ja 66 moottoripyörää)

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot