Osavuosikatsaus
|
|
- Asta Laaksonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osavuosikatsaus
2 2 / 20 RAUTE OYJ - Konsernin liikevaihto 43,2 Me (37,5 Me) kasvoi 15 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 34 Me (76 Me). Liiketulos oli +0,6 Me (+0,1 Me). Tulos ennen veroja oli +0,8 Me (+0,1 Me). Osakekohtainen tulos oli +0,16 euroa (-0,05 e). Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 19,8 Me ja liiketulos 0,3 Me tappiollinen. Uusien tilausten määrä oli 24 Me ja tilauskanta katsauskauden lopussa oli 40 Me. Tulosnäkymissä ei muutosta. Rauten vuoden 2013 liikevaihdon ja liiketuloksen arvioidaan pysyvän edellisen vuoden 2012 tasolla. TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: UUDET TILAUKSET TOISEN VUOSINELJÄNNEKSEN VALOPILKKU Toinen vuosineljänneksemme oli ensimmäisen peilikuva; uusia tilauksia saimme kohtuullisesti ja selvästi enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Sen sijaan emme saavuttaneet tavoittelemaamme liikevaihdon kasvua ja positiivisen tuloskehityksemme jatkumista. Liikevaihtomme toisella vuosineljänneksellä jäi alhaiseksi tilauskannan ajoituksesta ja parin edellisen vuosineljänneksen alhaisesta uusien tilausten määrästä johtuen. Tappiolliseksi jäänyt liiketuloksemme on meille valitettava pettymys, mutta vastaa toteutuneen liikevaihdon tasoa. Asiakkaidemme markkinatilanne on edelleen epävarma monilla markkina-alueilla vallitsevan rakentamisen ja kaupankäynnin heikon tilanteen takia. Isompia investointeja ei tällaisessa tilanteessa käynnistetä. Lyhyellä tähtäimellä tarkasteltuna tuotantolaitosten käyttöasteet ovat kuitenkin hyvällä tasolla ja tarvetta kilpailukykyä parantaville hankkeille on. Tästä syystä kysyntä pienemmille investoinneille ja palveluille, etenkin modernisoinneille, on ollut hyvällä tasolla. Tilauskertymämme toisella vuosineljänneksellä kertoo juuri tästä: tilauskertymä oli kohtuullinen ilman suuria yksittäisiä tilauksia. Suuriakin investointeja on edelleen suunnittelu- ja neuvotteluvaiheessa. Talouden epävarmuus ja rahoitusmarkkinoiden jatkuva kiristyminen hidastavat näiden hankkeiden toteutumista jopa turhautumiseen asti. Uskon jonkin neuvotteluvaiheessa olevista merkittävistä hankkeista kuitenkin etenevän päätökseen vielä kuluvan vuoden aikana. Toisen vuosineljänneksen pettymyksestä huolimatta on meillä edelleen hyvät mahdollisuudet saavuttaa, aikaisemmin ennakoimamme mukaisesti, viime vuoden liikevaihdon ja liiketuloksen taso. Viime vuoden jättiprojekteista poiketen liiketoimintamme tulee tänä vuonna koostumaan isosta joukosta pieniä toimituksia ja palveluita.
3 3 / 20 VUODEN 2013 TOINEN VUOSINELJÄNNES Uudet tilaukset ja tilauskanta Toisella vuosineljänneksellä uusien tilausten kokonaismäärä 24 miljoonaa euroa (15 Me) oli kohtuullisella tasolla. Teknologiapalveluiden osuus uusista tilauksista 9 miljoonaa euroa (8 Me) pysyi hyvällä, ensimmäisen vuosineljänneksen tasolla. Merkittävimmät uudet tilaukset olivat kuivauslinjat Yhdysvaltoihin ja Chileen. Tilauskanta kasvoi päättyneen vuosineljänneksen aikana 3 miljoonaa euroa ja oli kauden lopussa 40 miljoonaa euroa (73 Me). Liikevaihto Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 19,8 miljoonaa euroa (22,4 Me). Liikevaihto laski ensimmäisestä vuosineljänneksestä 15 prosenttia. Syynä liikevaihdon laskuun olivat tilauskannan ajoitus sekä kahden edellisen vuosineljänneksen alhainen tilauskertymä. Teknologiapalveluiden osuus koko liikevaihdosta oli 42 prosenttia (34 %). Tulos ja kannattavuus Toisen vuosineljänneksen liiketulos oli 0,3 miljoonaa euroa tappiollinen (0,6 Me voitollinen) ja -1 prosenttia (3 %) liikevaihdosta. Tulos oli 0,2 miljoonaa euroa tappiollinen (0,3 Me voitollinen) ja tulos osaketta kohti oli -0,05 euroa (0,07 e). Tulos jäi tappiolliseksi johtuen alhaiseksi jääneestä liikevaihdosta. RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ Asiakasteollisuuksien markkinatilanne Investointihyödykkeissä käytettävien puutuotteiden valmistajina Rauten asiakasteollisuudet, viilu-, vaneri- ja LVL-teollisuus (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki), ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen, asumiseen liittyvän kulutuksen, kansainvälisen kaupan ja kuljetusalan suhdanteista. Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehitykseen liittyvää epävarmuutta pitävät edelleen yllä eräiden Euroopan maiden velkaantumiseen ja euron tulevaisuuteen liittyvät uhkat sekä pelko Aasian maiden talouskasvun hidastumisesta. Rauten asiakasteollisuuksien osalta markkinatilanne on jatkunut epävarmana useilla markkina-alueilla. Tästä huolimatta asiakasteollisuuksien kapasiteetin käyttöasteet ovat pysyneet hyvinä. Pohjois-Amerikassa on markkinatilanteen paranemisesta nähtävissä merkkejä, mutta se ei vielä näy konkreettisesti vaneri- ja LVL-teollisuuden investointipäätöksissä. Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä Vuoden 2013 toisella neljänneksellä asiakaskunnan investoinnit painottuivat pienehköihin kone- ja laiteinvestointeihin sekä modernisointeihin. Kunnossapito- ja varaosapalveluiden kysyntä on pysynyt hyvänä. Tämä kertoo Rauten asiakkaiden tuotantolaitosten käyttöasteiden pääosin pysyneen hyvällä tasolla. Vaikeasta markkinatilanteesta pitkään kärsineessä Pohjois-Amerikassa teknologiapalveluiden kysyntä kehittyi positiiviseen suuntaan. Useita suunnittelu- ja neuvotteluvaiheessa olevia yksittäisiä tuotantolinjoja ja kokonaisia tehtaitakin koskevia hankkeita on vireillä. Hankkeiden lopullisten päätösten ja toteuttamisen edellytyksenä on asiakaskunnan luottamuksen säilyminen ja vahvistuminen kysynnän pysyvyyteen sekä hankkeiden rahoituksen järjestyminen. UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu toimitetun konekannan koko elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimitukset käsittävät kokonaisia tehtaita, tuotantolinjoja ja yksittäisiä koneita. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet. Katsauskauden aikana saatujen uusien tilausten määrä jäi alhaiselle tasolle 34 miljoonaan euroon (76 Me). Toisen vuosineljänneksen osuus uusista tilauksista oli 70 prosenttia. Uusista tilauksista oli 28 prosenttia Euroopasta (13 %), 28 prosenttia Venäjältä (12 %), 26 prosenttia Pohjois-Amerikasta (4 %), 13 prosenttia Etelä-Amerikasta (69 %), ja 5 prosenttia Aasian-Tyynenmeren alueelta (2 %). Uusien tilausten osuuksien voimakas vaihtelu eri markkina-alueiden välillä on tyypillistä projektiliiketoiminnalle. Teknologiapalveluissa uusien tilauksien määrä oli 18 miljoonaa euroa (13 Me), jossa kasvua vertailukauteen oli 43 prosenttia. Kasvu tuli pääosin modernisoinneista. Tilauskanta laski katsauskaudella 10 miljoonaa euroa ja oli katsauskauden päättyessä 40 miljoonaa euroa (73 Me). KILPAILUASEMA Rauten kilpailuasema on hyvä. Rauten ratkaisut auttavat asiakkaita varmistamaan toimitus- ja palvelukykyään Rauten toimittaman laitteen tai palvelun koko elinkaaren ajan. Tällaisissa investoinneissa toimittajan kokonaisosaaminen sekä laaja ja monipuolinen teknologiatarjonta ovat ratkaisevassa asemassa. Asiakkaiden yhteistyökumppanivalinnoissa Rauten kilpailueduilla on suuri merkitys. Myös Rauten vahva rahoitusasema sekä pitkäjänteinen sitoutuminen valittujen asiakasteollisuuksien palvelemiseen lisää uskottavuutta ja parantaa kilpailuasemaa pitkäaikaisten investointihankkeiden toteuttajana.
4 4 / 20 LIIKEVAIHTO Katsauskauden liikevaihto 43,2 miljoonaa euroa (37,5 Me) kasvoi 15 prosenttia vertailukaudesta. Katsauskauden liikevaihdosta Euroopan osuus oli 47 prosenttia (29 %), Etelä-Amerikan 24 prosenttia (36 %), Venäjän 15 prosenttia (20 %), Pohjois-Amerikan 10 prosenttia (11 %) ja Aasian- Tyynenmeren alueen 5 prosenttia (4 %). Tutkimus- ja kehittämismenot olivat katsauskaudella yhteensä 1,4 miljoonaa euroa (1,2 Me) ja 3,1 prosenttia liikevaihdosta (3,1 %). Investointien kokonaismäärä katsauskaudella oli 1,8 miljoonaa euroa (1,8 Me). Pääosa investoinneista liittyi tuotannollisiin investointeihin Nastolan ja Kiinan tehtaissa. HENKILÖSTÖ Teknologiapalveluiden liikevaihto kasvoi 7 prosenttia vertailukaudesta ja sen osuus koko liikevaihdosta oli 33 prosenttia (37 %). Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 533 (505). Ulkomaisten konserniyhtiöiden osuus henkilöstöstä oli 26 prosenttia (25 %). TULOS JA KANNATTAVUUS Katsauskauden liiketulos oli 0,6 miljoonaa euroa voitollinen (0,1 Me voitollinen) ja 1 prosentti liikevaihdosta (0 %). Katsauskauden tulos ennen veroja oli 0,8 miljoonaa euroa voitollinen (+0,1 Me). Katsauskauden tulos oli 0,7 miljoonaa euroa voitollinen (-0,2 Me). Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana +0,16 euroa osaketta kohti (-0,05 e). RAHAVIRTA JA TASE Konsernin rahoitusasema on hyvä. Gearing oli katsauskauden päättyessä -49 prosenttia (-60 %) ja omavaraisuusaste 53 prosenttia (45 %). Taseen käyttöpääomaerien ja niistä laskettavien tunnuslukujen muu vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta. Konsernin rahavarat, sisältäen käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat, olivat katsauskauden lopussa 19,8 miljoonaa euroa (25,8 Me). Liiketoiminnan rahavirta oli 6,2 miljoonaa euroa positiivinen (4,4 Me positiivinen). Investointien rahavirta oli 1,1 miljoonaa euroa negatiivinen (1,1 Me negatiivinen). Rahoituksen rahavirta oli 4,7 miljoonaa euroa negatiivinen (3,2 Me negatiivinen) sisältäen osingonmaksun 2,0 miljoonaa euroa ja lainojen lyhennyksiä 2,7 miljoonaa euroa. Korollinen vieras pääoma oli katsauskauden lopussa 8,6 miljoonaa euroa (13,4 Me). Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muunnettuna (ns. tehollinen henkilöstö) oli katsauskaudella keskimäärin 503 (469). OSAKKEET Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli kappaletta. Osakkeiden nimellisarvo on kaksi euroa. K-sarjan ja A-sarjan osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin ja yhtiön varoihin. K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. Jos kantaosake siirtyy K-sarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti ja muilla K-sarjaan kuuluvien osakkeiden omistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä mainituin ehdoin. Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Kaupankäyntitunnus on RUTAV. Raute Oyj:llä on NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa. Yhtiön koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden lopussa 35,0 miljoonaa euroa (30,2 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen päätöskurssin 8,74 euroa (7,55 e) mukaisesti. Emoyhtiö Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jonka puitteissa se voi laskea liikkeelle alle vuoden pituisia yritystodistuksia. TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT SEKÄ INVESTOINNIT Rauten tavoitteena on olla alansa johtava teknologiatoimittaja ja panostaa voimakkaasti erityisesti vanerin ja LVL:n valmistusteknologian sekä näitä tukevan automaation ja instrumentoinnin, erityisesti konenäön, sovellutusten jatkuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen. OPTIOJÄRJESTELMÄ 2010 Konsernin avainhenkilöillä oli katsauskauden lopussa yhteensä kappaletta yhtiön 2010 A-sarjan optioita, kappaletta B-sarjan optioita ja kappaletta C-sarjan optioita. Yhtiön hallussa on kappaletta A-, B- ja C-sarjan optioita kutakin, yhteensä kappaletta. A-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika on alkanut Optioilla ei ole merkitty osakkeita. Tarkemmat tiedot optiojärjestelmästä on julkaistu yhtiön internetsivuilla.
5 5 / 20 OSAKKEENOMISTAJAT Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa ja katsauskauden lopussa K-sarjan osakkeita omisti katsauskauden lopussa 49 yksityishenkilöä (49). Hallituksen, konsernin toimitusjohtajan sekä johtoryhmän yhteenlaskettu osakeomistus katsauskauden lopussa oli yhteensä kappaletta yhtiön osakkeita vastaten 5,8 prosenttia (5,8 %) yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 11,2 prosenttia (11,1 %) äänimäärästä. Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 3,3 prosenttia (1,5 %). Yhtiö ei saanut katsauskaudella liputusilmoituksia. HALLINNOINTI Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot ovat edelleen puheenjohtajalle euroa ja hallituksen varapuheenjohtajalle sekä jäsenelle euroa toimikaudelta ja että hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan. Tilintarkastajien palkkiot korvataan kohtuullisen laskun mukaan. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla ja niitä koskevasta osakeannista kappaleen enimmäismäärään saakka. Yhtiökokouksen päätösten yksityiskohtaisemmasta sisällöstä on annettu pörssitiedote Raute Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) Raute poikkeaa suosituksesta 22 nimitysvaliokunnan jäsenten valinnassa siten, että nimitysvaliokuntaan valitaan yhtiön hallinto-ohjeen mukaisesti yksi hallituksen ulkopuolinen jäsen, joka on merkittävää äänivaltaa edustavien osakkeenomistajatahojen keskuudestaan nimeämä henkilö. Hallitus pitää poikkeamista perusteltuna ottaen huomioon yhtiön omistusrakenne ja mahdollisuus huomioida merkittävien osakkeenomistajien odotuksia jo hallituksen jäsenten valinnan valmisteluvaiheessa. Raute poikkeaa suosituksesta 9 Hallituksen jäsenten lukumäärä, kokoonpano ja pätevyys siten, että yhtiön hallitukseen ei kuulu molempia sukupuolia. Nimitysvaliokunta ei mahdollisia hallituksen jäseniä kartoittaessaan löytänyt käytettävissä olevia naisehdokkaita, jotka olisivat täyttäneet yhtiön hallituksen jäsenille asetetut kriteerit. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013 Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokous vahvisti vuoden 2012 tilinpäätöksen, myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden sekä päätti jakaa osinkoa 0,50 euroa osaketta kohti. Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen vuoden 2014 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kestäväksi toimikaudeksi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM Mika Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander ja KTM Pekka Suominen. Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT-tilintarkastaja Janne Rajalahti. OSINGONJAKO TILIKAUDELTA 2012 Varsinainen yhtiökokous päätti jakaa tilikaudelta 2012 osinkoa 0,50 euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä on yhteensä 2,0 miljoonaa euroa, josta A-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä ,50 euroa ( ,10 e) ja K-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä ,50 euroa ( ,30 e). Osinkojen maksupäivä oli HALLITUS JA HALLITUKSEN VALIOKUNNAT Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen valitsema hallitus on pitänyt järjestäytymiskokouksen. Riippumattomuusarvioinnin perusteella puheenjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen ja jäsenet Joni Bask, Risto Hautamäki, Ilpo Helander, Mika Mustakallio ja Pekka Suominen ovat riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen puheenjohtaja, Erkki Pehu-Lehtonen, sekä kaksi hallituksen jäsenistä, Ilpo Helander ja Risto Hautamäki, ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Raute Oyj:n hallituksella on nimitys- ja työvaliokunnat. Nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toimii Erkki Pehu-Lehtonen ja jäseninä Mika Mustakallio sekä merkittävien osakkeenomistajatahojen keskuudestaan valitsema Ville Korhonen. Työvaliokunnan puheenjohtajana toimii Erkki Pehu-Lehtonen ja jäseninä Mika Mustakallio sekä Risto Hautamäki. Tarkastusvaliokunnan tehtävistä huolehtii hallitus. LIIKETOIMINTARISKIT Maailmantalouden tilanne ja epävarmuus rahoitusmarkkinoiden kehityksestä ylläpitävät lähiajan riskejä. Vuoden 2012 toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä kuvatuissa liiketoiminnan riskeissä ei ole katsauskaudella tapahtunut oleellisia muutoksia. Rauten osalta merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät kysynnän ja tilauskannan kehittymiseen tämänhetkisen tilauskannan toimittamisen jälkeen.
6 6 / 20 NÄKYMÄT VUODELLE 2013 Rauten liiketoiminnalle on luonteenomaista investointihyödykkeiden kysynnän herkkyys maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suhdanteiden vaihteluille. Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta johtuen joidenkin Euroopan maiden velkaantumiseen liittyvistä uhkista ja Yhdysvaltain talouden toipumiseen liittyvästä epävarmuudesta. Myös Aasian, erityisesti Kiinan, talouskasvun hidastumisesta kertovat viestit lisäävät epävarmuutta. Rauten asiakasteollisuuksien markkinatilanteen arvioidaan edelleen jatkuvan epävarmana. Vaneriteollisuuden parannusinvestoinnit laadun ja kustannuskilpailukyvyn ylläpitämiseksi ja markkinaosuuksien säilyttämiseksi arvioidaan olevan lähitulevaisuudessa kohtuullisella tasolla, mikäli talouden epävarmuus ei kärjisty uudeksi kriisiksi. Myös useita tuotantolinja- ja tehdaslaajuisia investointihankkeita on suunnitteluvaiheessa. Hankkeiden toteutuminen ja ajoitus riippuvat mahdollisten investoijien luottamuksesta puutuotteiden markkinatilanteen säilymiseen kohtuullisella tasolla sekä joillakin markkina-alueilla asiakkaiden hankkeiden rahoituksen järjestymisestä. Vahvan rahoitus- ja markkina-aseman sekä tehtyjen kehitystoimenpiteiden ansiosta Rauten kyky vastata kysyntään markkinoiden elpyessä on hyvä. Rauten tulosnäkymissä koko vuoden 2013 osalta ei ole tapahtunut muutosta. Epävarmuus talouden kehityksen suunnasta vuonna 2013 heijastuu Rauten asiakaskunnan investointipäätöksiin ja Rauten uusien tilausten määrään. Olemassa olevaan tilauskantaan ja neuvotteluvaiheessa oleviin hankkeisiin perustuen Rauten vuoden 2013 liikevaihdon ja liiketuloksen arvioidaan pysyvän edellisen vuoden 2012 tasolla.
7 7 / 20 OSAVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSUUS KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (1 000 EUR) Liitetieto LIIKEVAIHTO 3,4, Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut Liiketoiminnan muut kulut yhteensä LIIKETULOS % liikevaihdosta Rahoitustuotot Rahoituskulut TULOS ENNEN VEROJA % liikevaihdosta Tuloverot KAUDEN TULOS % liikevaihdosta Muut laajan tuloksen erät: Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot Kauden laajan tuloksen erät verojen jälkeen yhteensä KAUDEN LAAJA TULOS Kauden tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille Kauden laajan tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos, euroa Laimentamaton osakekohtainen tulos -0,05 0,07 0,16-0,05 0,75 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos -0,05 0,07 0,16-0,05 0,75 Osakkeet, kpl Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä laimennettuna
8 8 / 20 KONSERNITASE (1 000 EUR) Liitetieto VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Muut rahoitusvarat Pitkäaikaiset myynti- ja muut saamiset Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Tuloverosaaminen Rahat ja pankkisaamiset Lyhytaikaiset varat yhteensä VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot Muuntoerot Kertyneet voittovarat Kauden tulos Emoyhtiön omistajien osuus omasta pääomasta Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Pitkäaikaiset varaukset Laskennallinen verovelka Pitkäaikaiset korolliset velat Eläkevelvoitteet Pitkäaikaiset velat yhteensä Lyhytaikaiset velat Lyhytaikaiset varaukset Lyhytaikaiset korolliset velat Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut Tuloverovelka Ostovelat ja muut velat Lyhytaikaiset velat yhteensä Velat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ
9 9 / 20 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (1 000 EUR) LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Asiakkailta saadut maksut Liiketoiminnan muut tuotot Maksut tavaroiden/palvelujen toimittajille sekä henkilöstölle Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja Maksetut korot liiketoiminnasta Saadut osingot liiketoiminnasta Saadut korot liiketoiminnasta Muut rahoituserät liiketoiminnasta Maksetut verot liiketoiminnasta LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut Maksetut osingot RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C) lisäys (+)/vähennys (-) RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA* RAHAVAROJEN MUUTOS VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA* RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT TASEESSA KAUDEN LOPUSSA Rahavarat YHTEENSÄ *Rahavaroihin luetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat sekä rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen kuukauden sisällä.
10 10 / 20 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (1 000 EUR) OMA PÄÄOMA Kauden laaja tulos Katsauskauden tulos Muut laajan tuloksen erät: Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot Kauden laaja tulos yhteensä Liiketoimet omistajien kanssa Omana pääomana suoritettavat osakeperusteiset liiketoimet Siirrot erien välillä Maksetut osingot Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä OMA PÄÄOMA LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (1 000 EUR) Osakepääoma Ylikurssirahasto SVOPrahasto Muut rahastot Muuntoerot Kertyneet voittovarat Emoyhtiön osakkaille kuuluva osuus YHTEENSÄ Osakepääoma Ylikurssirahasto SVOPrahasto Muut rahastot Muuntoerot Kertyneet voittovarat Emoyhtiön osakkaille kuuluva osuus YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA Kauden laaja tulos Katsauskauden tulos Muut laajan tuloksen erät: Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot Kauden laaja tulos Liiketoimet omistajien kanssa Omana pääomana suoritettavat osakeperusteiset liiketoimet Siirrot erien välillä Maksetut osingot Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä OMA PÄÄOMA
11 11 / 20 LIITETIEDOT 1. Perustiedot Raute-konserni on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiayritys. Asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL. Rauten teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Rauten kokonaispalvelukonsepti lähtee tuotteen elinkaaren hallinnasta ja Rauten ratkaisuihin kuuluvat kattavan laitetarjonnan lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipaikka sijaitsee Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa sekä Kajaanissa. Myyntiverkosto on maailmanlaajuinen. Raute-konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö Raute Oyj (Y-tunnus FI ), jonka A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ryhmässä Teollisuustuotteet ja -palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on Rautetie 2, Nastola ja postiosoite on PL 69, Nastola. Konsernitilinpäätöksen tiedot ovat saatavissa internet-osoitteesta ja konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta, Rautetie 2, Nastola. Raute Oyj:n hallitus on kokouksessaan käsitellyt osavuosikatsauksen ajalta ja hyväksynyt sen julkistettavaksi tämän tiedotteen mukaisena. 2. Laatimisperiaatteet Raute Oyj:n osavuosikatsaus on laadittu standardin IAS 34 Osavuosikatsaukset mukaisesti. Osavuosikatsaus ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä, joten osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuodelta 2012 julkaistun tilinpäätöksen kanssa. Raute Oyj:n osavuosikatsaus on laadittu Euroopan unionissa sovellettavaksi hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti, ja sitä laadittaessa on noudatettu voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Tilinpäätöstiedotteen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset. Esitetyt osavuosikatsausluvut ovat tilintarkastamattomia. Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen samoja konsernin vuositilinpäätöksessä 2012 esitettyjä laadintaperiaatteita lukuun ottamatta tiettyjä uusia ja uudistettuja standardeja, tulkintoja ja muutoksia olemassa oleviin standardeihin, joita konserni on soveltanut alkaen. Uusien ja uudistettujen standardien vaikutukset on esitetty vuositilinpäätöksessä Niiden käyttöönotolla ei ole ollut vaikutusta katsauskauden lukuihin eikä osavuosikatsauksen esittämistapaan. Kaikki tiedotteen luvut on esitetty tuhansina euroina, jos ei toisin ole todettu. Pyöristyksistä johtuen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta. Suluissa esitetyillä luvuilla on viitattu vastaaviin lukuihin vertailukaudelta. Osavuosikatsauksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden tekemistä ja harkintaa laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat katsaushetken parhaaseen näkemykseen, liittyy niihin riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat tämän vuoksi poiketa näistä arvioista. 3. Segmenttiraportointi Toimintasegmentti Raute-konsernin toiminnot kuuluvat kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin. Rauten liiketoimintamallin, toiminnan luonteen ja hallintorakenteen perusteella puutuoteteknologiasegmenttinä raportoitava toimintasegmentti muodostuu koko konsernista ja segmentin tiedot ovat yhtenevät koko konsernin tietojen kanssa. Segmenttiraportoinnissa noudatetaan konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteita. Puutuoteteknologia Liikevaihto Liiketulos Varat Velat Investoinnit
12 12 / 20 Puutuoteteknologiasegmentin varat maantieteellisesti % % % Suomi Kiina Pohjois-Amerikka Venäjä Etelä-Amerikka Muut YHTEENSÄ Puutuoteteknologiasegmentin investoinnit maantieteellisesti % % % Suomi Kiina Pohjois-Amerikka Venäjä Etelä-Amerikka Muut YHTEENSÄ Liikevaihto Liikevaihdon pääosa muodostuu puutuoteteknologian projektitoimituksista ja teknologiapalveluihin kuuluvista modernisoinneista, jotka on käsitelty pitkäaikaishankkeina. Muu liikevaihto koostuu puutuoteteollisuudelle toimitettavista teknologiapalveluista, kuten varaosa- ja kunnossapitopalveluista sekä asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä palveluista. Projektitoimitukset ja teknologiapalveluihin kuuluvat modernisoinnit sisältävät sekä tuote- että palvelumyyntiä, joten konsernin liikevaihdon jakautumista puhtaaseen tuote- ja palvelumyyntiin ei voida esittää luotettavasti. Isot toimitusprojektit voivat tilapäisesti nostaa eri asiakkaiden osuuden konsernin liikevaihdosta yli 10 prosentin. Katsauskauden lopussa konsernilla oli kaksi asiakasta (2), joiden asiakaskohtainen osuus konsernin liikevaihdosta tilapäisesti ylitti 10 prosenttia. Näiden yhteenlaskettu osuus oli 39 prosenttia. Liikevaihdon jakauma markkina-alueittain % % % EMEA (Eurooppa ja Afrikka) LAM (Etelä-Amerikka) CIS (Venäjä) NAM (Pohjois-Amerikka) APAC (Aasian-Tyynenmeren alue) YHTEENSÄ Suomen osuus konsernin liikevaihdosta oli 4 prosenttia (8 %).
13 13 / Pitkäaikaishankkeet Liikevaihto Valmistusasteen mukainen liikevaihto Muu liikevaihto YHTEENSÄ Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta luovuttamatta olevien pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi kirjattu määrä Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta oleva määrä (tilauskanta) Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo ylittää laskutetut ennakkomaksut - toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä saadut ennakkomaksut Hankesaamiset Projektit, joiden laskutetut ennakot ylittävät valmistusasteen mukaisen arvon - toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä saadut ennakkomaksut Hankevelka Erittely yhdistellyistä vastaavien ja vastattavien eristä Maksetut ennakkomaksut Taseen vaihto-omaisuuteen sisältyvät ennakkomaksut Taseen ennakkomaksut Henkilöstön määrä, henkilöä Tehollinen keskimäärin Kirjoilla keskimäärin Kirjoilla kauden lopussa josta ulkomailla työskentelevien osuus Tutkimus- ja kehittämismenot Kauden tutkimus- ja kehittämismenot Aikaisemmin aktivoitujen kehittämismenojen poistot Kehittämismenoja aktivoitu taseeseen Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot
14 14 / Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden muutokset Aineettomat hyödykkeet Hankintameno kauden alussa Muuntoerot Lisäykset Siirrot erien välillä Hankintameno kauden lopussa Kertyneet poistot kauden alussa Muuntoerot Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot Kauden poisto Kertyneet poistot kauden lopussa Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa Aineelliset hyödykkeet Hankintameno kauden alussa Muuntoero Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Hankintameno kauden lopussa Kertyneet poistot kauden alussa Muuntoero Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot Kauden poisto Kertyneet poistot kauden lopussa Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa Korolliset velat Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat Lyhytaikaiset korolliset velat YHTEENSÄ Korollisten rahoitusvelkojen maturiteettijakauma Rahoitusvelka Lyhytaikainen Pitkäaikainen Yhteensä Eläkelainat (TyEL) Rahoituslaitoslainat Yhteensä
15 15 / Vakuudet ja vastuusitoumukset Omasta puolesta annetut vakuudet Rahalaitoslainat Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset Eläkelainat (TyEL) Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset Luottovakuusjärjestelyt Muut lainat Vakuudeksi annetut kiinteistökiinnitykset Konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet Rahalaitoslainat Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset Kaupalliset pankkitakaukset omasta ja konserniyhtiöiden puolesta Muut omat vastuut Alle yhden vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut Myöhemmin erääntyvät vuokravastuut Yhteensä Lähipiiritapahtumat Johdolle ei ole annettu lainoja. Emoyhtiö Raute Oyj:llä oli katsauskauden lopussa lainasaamisia tytäryhtiöltään Raute Service LLC:ltä 355 tuhatta euroa (355 tuhatta euroa) ja Raute Canada Ltd.:ltä 729 tuhatta euroa (1 554 tuhatta euroa). Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia. 12. Johdannaiset Valuuttatermiinien nimellisarvot Taloudellinen suojaus - Rahoitukseen liittyvät Liikevaihdon suojaukseen liittyvät Valuuttatermiinien käyvät arvot Taloudellinen suojaus - Rahoitukseen liittyvät Liikevaihdon suojaukseen liittyvät Koron- ja valuutanvaihtosopimukset - Nimellisarvo Käypä arvo
16 16 / Osakeperusteiset maksut Vuoden 2010 optio-ohjelman mukaisesti myönnettyjen optioiden käypä arvo kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan optioiden ansaintaaikana. Katsauskaudella optioiden vaikutus konsernin tuloslaskelmaan oli 85 tuhatta (92 tuhatta) euroa. 14. Osingonjako Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,50 euroa A- ja K-sarjan osakkeille, eli yhteensä tuhatta euroa. Osinkojen maksupäivä oli Käypään arvoon arvostettavat rahoitusvarat ja -velat Katsauskauden lopussa käyvän arvon hierarkiatasolle 3 luokiteltujen rahoitusvarojen käypä arvo oli 789 tuhatta euroa. Käyvän arvon määrittämisessä käytetyt arvostusmenetelmät vastaavat vuositilinpäätöksessä 2012 esitettyjä arvostusperiaatteita. Käypien arvojen hierarkiatasojen 1 ja 2 välillä ei ole tehty siirtoja katsauskauden aikana. 16. Käytetyt valuuttakurssit Tuloslaskelma, euroa CNY (Kiinan juan) 8,1294 8,1917 8,1096 RUB (Venäjän rupla) 40, , ,9238 CAD (Kanadan dollari) 1,3345 1,3041 1,2848 USD (Yhdysvaltain dollari) 1,3135 1,2968 1,2856 SGD (Singaporen dollari) 1,6331 1,6391 1,6062 CLP (Chilen peso) 628, , ,7032 Tase, euroa CNY (Kiinan juan) 8,0905 7,9669 8,1809 RUB (Venäjän rupla) 42, , ,3295 CAD (Kanadan dollari) 1,3714 1,2871 1,3137 USD (Yhdysvaltain dollari) 1,3080 1,2590 1,3194 SGD (Singaporen dollari) 1,6545 1,5974 1,6111 CLP (Chilen peso) 663, , ,1146
17 17 / 20 TUNNUSLUVUT Liikevaihdon muutos, % 15,2-0,8 36,3 Viennin osuus liikevaihdosta, % 96,2 91,7 93,9 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 6,2 2,7 15,0 Oman pääoman tuotto (ROE), % 5,5-1,9 13,1 Korolliset nettovelat, Me -11,2-12,4-8,1 Gearing, % -49,0-59,6-33,5 Omavaraisuusaste, % 53,1 44,9 48,0 Bruttoinvestoinnit, Me 1,8 1,8 3,5 % liikevaihdosta 4,1 4,8 3,5 Tutkimus- ja kehittämismenot, Me 1,4 1,2 2,5 % liikevaihdosta 3,1 3,1 2,5 Tilauskanta, Me Uudet tilaukset, Me OSAKEKOHTAISET TIEDOT Tulos/osake (EPS), laimentamaton, euroa 0,16-0,05 0,75 Tulos/osake (EPS), laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa 0,16-0,05 0,75 Oma pääoma/osake, euroa 5,71 5,19 6,03 Osinko/osake, euroa - - 0,50 Osinko/tulos, % ,40 Efektiivinen osinkotuotto, % - - 5,60 Kurssikehitys (A-sarjan osakkeet) Kauden alin kurssi, euroa 8,33 6,18 6,18 Kauden ylin kurssi, euroa 9,33 9,24 9,24 Kauden keskikurssi, euroa 8,78 8,44 8,22 Kurssi kauden lopussa, euroa 8,74 7,55 9,00 Osakekannan markkina-arvo - K-sarjan osakkeet, Me** 8,7 7,5 8,9 - A-sarjan osakkeet, Me 26,3 22,8 27,1 Yhteensä, Me 35,0 30,2 36,0 **K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen kauden lopun kurssilla. Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet) Osakkeiden vaihto, kpl Osakkeiden vaihto, Me 2,4 1,1 2,4 Osakkeiden kokonaismäärät - K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake) A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake) Yhteensä Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, kpl Osakkeiden lukumäärä, laimennettuna, kpl Osakkeenomistajien lukumäärä
18 18 / 20 TULOSKEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (1 000 EUR) Q Q Q Q Liukuva Liukuva LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut Liiketoiminnan kulut yhteensä LIIKETULOS % liikevaihdosta Rahoitustuotot Rahoituskulut TULOS ENNEN VEROJA % liikevaihdosta Tuloverot KAUDEN TULOS % liikevaihdosta Jakautuminen Emoyhtiön omistajille kuuluva osuus tuloksesta Osakekohtainen tulos, euroa Laimentamaton osakekohtainen tulos 0,31 0,50 0,21-0,05 0,96-0,14 Laimennettu osakekohtainen tulos 0,31 0,50 0,21-0,05 0,96-0,14 Osakkeet, kpl Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä laimennettuna
19 19 / SUURINTA OSAKKEENOMISTAJAA Osakkeiden lukumäärän mukaan K-sarja kpl A-sarja kpl Osakkeet yhteensä kpl Osuus Äänimäärä osakkeista % yhteensä Osuus äänistä 1. Sundholm Göran , ,7 2. Mandatum Life Unit-Linked , ,8 3. Mustakallio Kari Pauli , ,5 4. Laakkonen Mikko , ,5 5. Suominen Pekka , ,5 6. Suominen Tiina Sini-Maria , ,5 7. Siivonen Osku Pekka , ,7 8. Kirmo Kaisa Marketta , ,6 9. Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland , ,4 10. Mustakallio Mika Tapani , ,2 11. Keskiaho Kaija Leena , ,2 12. Särkijärvi Anna Riitta , ,4 13. Relander Harald , ,3 14. Mustakallio Ulla Sinikka , ,7 15. Mustakallio Marja Helena , ,9 16. Särkijärvi Timo , ,2 17. Särkijärvi-Martinez Anu Riitta , ,2 18. Suominen Jukka Matias , ,3 19. Mustakallio Kai Henrik , ,2 20. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma , ,2 Yhteensä , ,0 K-sarja A-sarja Äänimäärän mukaan kpl kpl Osakkeet yhteensä kpl Osuus Äänimäärä osakkeista % yhteensä Osuus äänistä 1. Mustakallio Kari Pauli , ,5 2. Särkijärvi Anna Riitta , ,4 3. Mustakallio Mika Tapani , ,2 4. Mustakallio Ulla Sinikka , ,7 5. Siivonen Osku Pekka , ,7 6. Kirmo Kaisa Marketta , ,6 7. Suominen Pekka , ,5 8. Suominen Tiina Sini-Maria , ,5 9. Suominen Jussi , ,2 10. Mustakallio Kai Henrik , ,2 11. Mustakallio Marja Helena , ,9 12. Mustakallio Risto Knut kuolinpesä , ,7 13. Keskiaho Kaija Leena , ,2 14. Sundholm Göran , ,7 15. Kirmo Lasse , ,7 16. Keskiaho Juha-Pekka , ,5 17. Suominen Jukka Matias , ,3 18. Keskiaho Marjaana , ,3 19. Kultanen Leea Annikka , ,0 20. Molander Sole , ,8 Yhteensä , ,4
20 20 / 20 JOHDON JA JULKISEN SISÄPIIRIN OMISTUS SEKÄ HALLINTAREKISTERÖIDYT OSAKKEET K-sarja kpl A-sarja kpl Johdon omistus Yhtiön hallitus, konsernin toimitusjohtaja Osakkeet yhteensä kpl Osuus Äänimäärä osakkeista % yhteensä Osuus äänistä ja johtoryhmä , ,2 Julkisen sisäpiirin omistus , ,2 Omistukset sisältävät omat, aläikäisten lasten ja määräysvaltayhteisöjen omistukset. Hallintarekisteröidyt osakkeet , ,6 RAUTE OYJ Hallitus TIEDOTUSTILAISUUS KLO 14.00: Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille järjestetään tiistaina klo Hotelli Scandic Simonkentän Roba-kabinetissa, os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa osavuosikatsauksen esittelevät toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Arja Hakala. SEURAAVA OSAVUOSIKATSAUS: Raute Oyj:n osavuosikatsaus julkaistaan keskiviikkona LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, , matkapuhelin Talousjohtaja Arja Hakala, , matkapuhelin JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www. raute.com RAUTE LYHYESTI: Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki). Teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Kajaanissa. Rauten liikevaihto vuonna 2012 oli 101,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2012 lopussa oli 503. Lisätietoja yhtiöstä:
21 Rautetie 2 PL 69, Nastola Puh Fax ir@raute.com
Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010
Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 30.10.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 2 / 20 RAUTE OYJ - Konsernin liikevaihto 58,8 Me (67,4 Me) laski 13 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 41 Me (104 Me). Liiketulos oli +0,3 Me (+1,9 Me). Tulos
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011 1.11.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö: Alkuvuoden aikana koettu vanerin kysynnän elpyminen tasaantunut viime kuukausina ja muutamilla
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 27.7.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 6 2016 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Osavuosikatsaus
29.10.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia Pohjois-Amerikassa rakentamisen
Osavuosikatsaus
29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 29.4.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 2 / 19 RAUTE OYJ - Konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto 15,0 Me (23,4 Me) laski 36 % vertailukaudesta. Liiketulos oli -1,9 Me (+0,9 Me). Tulos ennen veroja
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2016 26.10.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö 1 9 2016 lyhyesti Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009 29.4.2009 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Kysyntä edelleen alhaisella tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne jatkuu heikkona kaikilla markkina-alueilla Rakentamisen aktiivisuudesta
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
Tilinpäätös
Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 15.2.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suunta epävarma Rakentamisen aktiviteetti alhaisella tasolla kaikilla
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 31.7.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 29.7.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 2 / 20 RAUTE OYJ - Konsernin liikevaihto 35,3 Me (43,2 Me) jäi 18 % alle vertailukauden. Uusien tilausten määrä oli 67 Me (34 Me). Liiketulos oli -1,3 Me (+0,6 Me). Tulos
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2012 Elecsterillä vahva neljännes Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,1 MEUR (1-9/2011: 34,8 MEUR)
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 24.4.2015
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 2 / 20 RAUTE OYJ - Konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,6 Me (15,0 Me) kasvoi 64 % vertailukaudesta. Liiketulos oli 1,2 Me (-1,9 Me). Tulos ennen veroja
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Tilinpäätöstiedote
Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2017 15.2.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Yleiskuvassa ei merkittäviä muutoksia positiivinen kehitys vahvistunut tärkeimmillä markkina-alueilla rakentamisen aktiviteetti
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013 2 / 19 RAUTE OYJ - Konsernin liikevaihto 23,4 Me (15,1 Me) kasvoi 55 % vertailukaudesta. Liiketulos oli +0,9 Me (-0,5 Me). Tulos ennen veroja oli +1,1 Me (-0,5 Me). Osakekohtainen
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2017 1.8.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Yleiskuvassa ei muutoksia maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanne jatkuu epävarmana rakentamisen
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 Elecsterillä hyvä kehitys Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,7 MEUR (1-9/2013: 34,1 MEUR)
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 30.10.2015
2 / 20 RAUTE OYJ Konsernin liikevaihto 87,8 Me (60,0 Me) kasvoi 46 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 129 Me (89 Me). Liiketulos oli 5,3 Me (-1,0 Me). Tulos ennen veroja oli 5,3 Me (-1,0 Me).
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 28.7.2015
2 / 20 RAUTE OYJ - Konsernin liikevaihto 56,4 Me (35,3 Me) kasvoi 59 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 115 Me (67 Me). Liiketulos oli 3,4 Me (-1,3 Me). Tulos ennen veroja oli 3,5 Me (-1,3
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2017 31.10.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Yleiskuvassa ei merkittäviä muutoksia hitaahko positiivinen kehitys on jatkunut tärkeimmillä markkina-alueilla
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 1/20 RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011 Konsernin liikevaihto 14,6 Me (10,4 Me) kasvoi 40 % vertailuvuodesta. Liiketulos oli -1,4 Me tappiollinen (-1,4 Me). Tulos
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 3.5.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla, muutamilta asiakkailta
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Myynti kpl 2006/2007
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 14.2.19 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö 18 Markkinatilanne hyvä Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla
ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30
ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 18.8.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Elecsterillä vahva vuosineljännes Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015:
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 5.8.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä edelleen vilkasta Vaneriteollisuuden markkinanäkymät heikentyneet viime kuukausien aikana. Hinnat laskussa ja tilauskannat
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.7.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Talouden näkymät muuttuivat epävarmemmiksi, muutamilta asiakkailta arvioita markkinoiden heikkenemisestä ja hintojen alenemisesta
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
Osavuosikatsaus 1.9.2007-29.2.2008
Osavuosikatsaus 1.9.2007-29.2.2008 VAAHTO GROUP -konsernin osavuosikatsaus ajalta 1.9.2007-29.2.2008 Vaahto Group konsernin katsauskauden liikevaihto oli 41,8 milj. euroa (37,6 milj. euroa) ja liikevoitto
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
1/20 RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS Konsernin liikevaihto 67,4 Me (59,4 Me) kasvoi 13 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 104 M
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 1/20 RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2012 Konsernin liikevaihto 67,4 Me (59,4 Me) kasvoi 13 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 104 Me (46 Me). Liiketulos
OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ 27.4.2015 klo 14.30 SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 YHTEENVETO TAMMI-MAALISKUUSTA 2014 - SSK:n liikevaihto oli 179 TEUR. - Voitto
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006
2006 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006 RAUTE OYJ 1 (9) OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006 27.4.2006 RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006 Liikevaihto 26,5 M (18,5 M ) kasvoi vertailukaudesta 43 %. Liiketulos
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa
Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa
OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN
Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
1/22 RAUTE OYJ OSAVUOSIKATSAUS Konsernin liikevaihto 37,5 Me (37,8 Me) oli vertailukauden tasolla. Uusien tilausten määrä oli lähes kak
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 1/22 RAUTE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Konsernin liikevaihto 37,5 Me (37,8 Me) oli vertailukauden tasolla. Uusien tilausten määrä oli lähes kaksinkertainen 76 Me (39
1/20 RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS Konsernin liikevaihto 15,1 Me (14,6 Me) kasvoi 3 % vertailukaudesta. Liiketulos oli 0,5 Me (-1,4 Me).
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 1/20 RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Konsernin liikevaihto 15,1 Me (14,6 Me) kasvoi 3 % vertailukaudesta. Liiketulos oli 0,5 Me (-1,4 Me). Tulos ennen veroja oli
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: VAIKEA MARKKINATILANNE HEIKENSI KANNATTAVUUTTA MERKITTÄVÄSTI
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2009 1/19 RAUTE OYJ - Konsernin liikevaihto 11,4 Me (23,9 Me) laski voimakkaasti. Liiketulos -2,2 Me (1,2 Me) ja tulos ennen veroja -2,1 Me (1,3 Me) olivat tappiollisia. Osakekohtainen
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008
11.2.2009 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Markkinatilanne jatkuu vaikeana Vaneriteollisuuden markkinatilanne heikentyi voimakkaasti toisella vuosipuoliskolla Markkinatilanne oli Pohjois-Amerikassa
SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).
Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015
Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 16.2.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehityksen epävarmuus jatkui Epävarmuus heijastui myös vaneri-
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.9.2009-28.2.2010 VAAHTO GROUP -konsernin osavuosikatsaus ajalta 1.9.2009-28.2.2010 Vaahto Group -konsernin liikevaihto ajalta 1.9.2009 28.2.2010 oli 18,2 milj. euroa (edellisen tilikauden
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0