ilmainen matkailuopas LOVIISA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ilmainen matkailuopas LOVIISA 2015 www.visitloviisa.fi"

Transkriptio

1 ilmainen matkailuopas LOVIISA

2 Loviisa Maa-ala 819 km 2 Makeavesiala 26 km 2 Merivesiala 900 km 2 Asukasluku n Helsinki 87 km Porvoo 37 km Kotka 45 km Pietari 296 km Koe Loviisan nähtävyydet sähköisen reittikartan ja mobiilipalvelun avulla Loviisa Pieni kaupunki, suuria elämyksiä Alle tunnin matkan päässä Helsingistä, Porvoon ja Kotkan välissä lepää idyllinen rannikkokaupunki Loviisa. Nimensä Loviisa on saanut Ruotsin kuningas Adolf Fredrikiltä, joka mieltyi kaupunkiin niin, että nimesi sen puolisonsa kuningatar Lovisa Ulrikan mukaan. Merellistä Loviisaa leimaavat pikkukaupungin idylli ja kiinnostava historia. Kaksikielisen Loviisan kaupungin kaunista toria ympäröivät 1800-luvun kivitalot, ja heti keskustan tuntumasta alkavat vanhat puutalokaupunginosat hiekka- ja mukulakivikatuineen. Lännestä kaupungin keskustaan saapuvat kohtaavat Loviisan uljaan uusgoottilaisen kirkon, ja idän puolelta kaupunkiin tultaessa oikealle jäävät 1700-luvulla rakennetut linnoitukset. Meri ulottuu aivan kaupungin keskustaan asti. Merenkulun historiaan liittyvä Laivasillan alue punaisine suola-aittoineen on kesäisin vilkas seurustelu- ja tapahtumapaikka. Vajaan asukkaan kaupunki tarjoaa laajan kattauksen kulttuuria, luonnonkauneutta ja harrastusmahdollisuuksia. Vain pienen matkan päässä Loviisan keskustasta voi tutustua kartanoihin, Strömforsin ruukin alueen käsityöläispajoihin sekä historiallisten rakennusten ja linnoitusten kautta alueen mielenkiintoiseen menneisyyteen. Monipuolinen luonto tarjoaa mahdollisuuden uimiseen, retkeilyyn, patikointiin, kiipeilyyn, kalastukseen tai golfaamiseen. Tasokkaat majoitusmahdollisuudet ja lukuisat kulttuuritapahtumat lisäävät viihtyisyyttä. Tervetuloa Loviisaan! LOVIISAN MATKAILUTOIMISTO Karlskronabulevardi 8, Loviisa puh , info@loviisa.fi Avoinna 2015 talvella: ja ma pe klo Kesällä: ma pe klo 10 18, la 10 14, su Laivasillan satamaneuvonta puh ( ) Ruukin kesäinfo Ruukintie 11 A, Ruotsinpyhtää puh ruukki.info@loviisa.fi Avoinna kesällä Julkaisija Loviisan kaupungin matkailutoimisto Suunnittelu, taitto ja toimitus peak press & productions oy Kuvaajat Päivi Ahvonen, Susa Heiska, Eeva Kangas, Milla Ketolainen, Kalevi Ketoluoto, Janne Lehtinen, Virpi Lehtinen, Sanna Nylén, Caroline Wendelin Paino Lönnberg Painot Oy Paperi Art Silk 130 g, Galerie Fine Silk 80 g Pidätämme oikeuden muutoksiin. Helsinki Uusi Helsinki Kotka moottoritie tuo hetkessä Helsingistä, Porvoosta tai Kotkasta Loviisaan ja toisinpäin, turvallisesti ja nopeasti. Porvoo Loviisa Kotka 2 3

3 Vuonna 1745 kaupungille annettiin tapulioikeudet, eli oikeus käydä ulkomaankauppaa. Laivasillan alueella oli aikoinaan noin 50 suola-aittaa, joissa varastoitiin ulkomailta tuotuja tavaroita, mm. suolaa, tupakkaa ja mausteita. KELLO YHDEN MERKKILAUKAUKSET LOVIISAN LAIVASILLALLA Loviisan Kaupungin Hywät Asukkaat ry antaa aikamerkin 1700-luvun tykillä la 4.7. ja klo 13. Laivasillalla voi seurata purjehduksia ja soutuja: Small Ships Race Suolakuppi-kilpailut elokuussa torstaisin klo 18 Äyskäri-kilpailu la 5.9. Haastesoutu la klo RUNOILIJAN MATKASSA M/s J. L Runebergin risteilyt Helsinki Loviisa Helsinki to 2.7., 9.7. ja Lähdöt Kauppatorilta klo 10 ja Loviisasta klo Hinta /menopaluu: 55 / aikuinen, 49 /eläkeläinen, 29 /lapsi (7 16 v.) Varaukset ja lisätiedot: Varustamo Oy J.L. Runeberg, puh runeberg@msjlruneberg.fi, Maksuton kaupunkiopastus risteilymatkustajille, muille 6 /hlö, lähtö Laivasillan laiturilta klo 16. Laivasilta kesäisen elämän keskus Meri on Loviisalle keskeinen elementti läpi vuoden. Siksi Loviisan kaunis Laivasilta ravintoloineen ja tapahtumineen kerää kävijöitä läheltä ja kaukaa. Menneen ajan tunnelmaa luovat Laivasillan punaiset suola-aitat, joissa ravintolatoiminnan lisäksi on taidenäyttelyitä ja puoteja. Ravintolat pitävät ovensa auki vapusta syyskuun loppuun, ja ohjelmaa on lähes viikoittain. Meri on vaikuttanut vahvasti kaupungin historiaan, ihmisten elinkeinoihin ja sataman syntyyn. Loviisan Laivasillalla sijaitseva Merenkulkumuseo esittelee kaupungin merenkulkuhistoriaa laajasti. Merenkulkumuseo Laivasilta 8, Loviisa Avoinna: ti su klo ( varauksesta ryhmille muinakin aikoina) Pääsymaksu: aikuiset 3, lapset alle 12 v. ilmaiseksi. Opastus ryhmille tilauksesta 25 puh aukioloaikana, muina aikoina Loviisan merenkulkumuseon erikoisnäyttely kesällä 2015 Jaalat Loviisan seudulla esittelee kuvia, esineitä ja kertomuksia jaaloista luvulla. Hyvin varustellussa Laivasillan vierasvenesatamassa on 55 venepaikkaa, vesiposti, sähkö, polttoaineenjakelu, polkupyörävuokraus, jätepiste ja käymäläjätehuolto sekä postilaatikko ja mahdollisuus internetin käyttöön. Huoltorakennuksessa voi nauttia saunasta ja suihkusta sekä pestä ja kuivata pyykkiä. Loviisan vierasvenesatama on kuuluisa aidosta ja tunnelmallisesta ilmapiiristään. Vierasvenesatama palvelee päivittäin sekä sopimuksen mukaan myös touko- ja syyskuussa, puh Lisätietoja tai Itäisen Suomenlahden venesatamat -esitteestä. 4 5

4 Astu laivaan! Upea pakettijahti Österstjernan on ollut vuodesta 2006 Loviisan Laivasillan kaunistus. Österstjernan on kopio samannimisestä purjealuksesta, joka kuljetti 1800-luvulla rahtia ja matkustajia Loviisan ja Tukholman välillä. Alkuperäinen Österstjernan rakennettiin Pietarsaaressa vuosina Nykyinen Österstjernan pohjautuu alkuperäisestä laivasta säilyneisiin mittakirjoihin sekä 1820-luvulta peräisin olevaan maalaukseen. Purjehdukset kesällä 2015 Linturetki Orrengrundin selälle klo 9 18, hinta 60 Lady-purjehdus Svartholmaan klo 16 20, hinta 40 Nuorisopurjehdus Kaunissaareen , hinta 90 Sibelius-purjehdus Svartholmaan klo 17 21, hinta 90 Yleisöpurjehdus Svartholmaan & klo 10 14, hinta 35 Ruusuristeily perheille Svartholmaan 4.7. klo 11 15, aikuiset 40, lapset alle 15v. ilmaiseksi Senioripurjehdus Kaunissaareen 8.7. klo 9 18, hinta 60 Yleisöpurjehdus Kabbölen kesätorille klo 9 15, hinta 40 Yleisöpurjehdus Porvooseen klo 9 15, hinta 60 Nuorisopurjehdus Helsinki-Turku , hinta 150 Nuorisopurjehdus Turku-Helsinki , hinta 150 Yleisöpurjehdus Pellingin kesätorille 8.8. klo 8 16, hinta 50 Perhepurjehdus Svartholmaan klo 11 15, hinta 35 Ennakkovaraus kaikille purjehduksille! Myös tilauspurjehduksia ryhmille. Varaus ja lisätiedot: info@osterstjernan.fi, puh , , Kuva: Pepe Kallioinen RETKI MERELLE TAI KALAAN OPPAAN KANSSA Lähtö Loviisan Laivasillalta, hinta alkaen 200 (sis. 2 hlöä). Lähtö Backstensstrandista Pernajan kirkonkylästä tai Rönnäsistä hinta alkaen 160 (sis. 2 hlöä). Retket toteutetaan tilauksesta. Vakiolähtö ma ti klo 18 (2 3 h) 80 /hlö. Ilmoittautuminen 24 h etukäteen. South Coast Fishing Adventures puh , Hiekkarantoja, saaria ja puhtaita erämaajärviä Loviisanlahden kimmeltävä vesi houkuttelee merelle. Myös Loviisan syvät, tummavetiset järvet sekä kauniit jokimaisemat ja purot kutsuvat äärelleen. Veneilijät voivat suunnata vesille moottorin, purjeiden tai airojen avulla. Loviisan vesialueilla on kymmeniä hienoja virkistyskohteita, joissa on hyvät rantautumismahdollisuudet, hiekkaiset uimarannat, telttailuun soveltuva maasto ja nuotiopaikkoja. Esimerkiksi Lilla Rövarnin, Hautasaaren, Ruutikellarisaaren, Kråkholman tai Dunkahällin saarilla ei ole lainkaan loma-asutusta. Luonnonsuojelualueen ympäröimä Harudd on kaunis käyntikohde. Loviisan pieniä, herkkiä järviä ja lampia suojellaan siten, että niillä liikutaan vain soutuveneellä tai akkumoottorin kuljettamana. Merellä veneiltäessä täytyy ottaa huomioon myös rauhoitetut lintujen pesimisalueet. Kuva: Timo Salmia Loviisan merenrannat houkuttelevat kalaan. Alueella toimii opastettuihin kalastusretkiin erikoistuneita yrityksiä, jotka muokkaavat tarjontansa asiakkaiden toiveiden mukaisiksi (s. 49). Kalastusmatkoihin voi yhdistää muuta mukavaa yhdessäoloa, herkuttelua ja saunomista. Tarjolla on myös yöpymismahdollisuuksia kalastusretkien päätteeksi. 6 7

5 Svartholman merilinnoitus REITTILIIKENTEEN AIKATAULU Laivasilta Svartholma Laivasilta ti su lähtö Laivasillalta klo 11, 13 ja 15 ti su lähtö Svartholmasta klo 12.15, 14.15, la su lähtö Laivasillalta klo 11, 13 ja 15 la su lähtö Svartholmasta klo 12.15, 14.15, Hinnat (meno-paluu): aikuiset 15, lapset 7,50 (lapset 4 12 v.) Tilauksesta kuljetusta ryhmille myös muina aikoina. Liikennöitsijä: Suomen Saaristokuljetus, puh info@suomensaaristokuljetus.fi ÖSTERSTJERNANILLA SVARTHOLMAAN Yleisö- ja ryhmäristeilyjä varauksesta ks. s. 6 HENKILÖKULJETUKSIA VENEELLÄ ENNAKKOVARAUKSESTA Tikander Sea-Service, puh rolf.tikander@sulo.fi LASTENSEIKKAILULLE SVARTHOLMAAN! Svartholman kadonneet kansiot Svartholman merilinnoituksen jännittävällä seikkailuretkellä tutustutaan saaren salaisuuksiin. Ruotsin kuningas määräsi Augustin Ehrensvärdin suunnittelemaan Svartholman merilinnoituksen valtakuntansa suojaksi. Linnoitustyöt olivat pahasti kesken, kun kuningas tuli tarkastuskäynnille Aikamatkalla valmistaudutaan kuninkaan vierailuun. Mutta missä ovat linnoituksen piirustukset? Retki on suunnattu ala-asteikäisille. Retkelle kannattaa varustautua vaativaan maastoon sopivin jalkinein ja meri-ilmastoon sopivin vaattein. Ota mukaan myös taskulamppu. Lapsilla tulee olla aikuinen mukana seikkailujen ajan. Lastenseikkailujen hinta 5 /lapsi (5 12 v.), 3 /aikuinen lapsen seurassa, kesto n. 1 h ti su klo 12, la su klo 12 OPASTETUT KIERROKSET Svartholman saarella järjestetään opastettuja kierroksia, joilla voi tutustua linnoitushistoriaan. Oppaan johdolla saat saaresta uskomattoman paljon irti. Opastusten hinta 6 /hlö, 3 /lapsi (7 12 v.) Samalla lipulla pääset sekä Svartholman että Suomenlinnan opastukselle. Näytä kuitti tai lippu! ti su ja la su klo 14 suomeksi ja klo 16 ruotsiksi Englanniksi em. kierroksilla. Opastuksia sopimuksesta myös muina aikoina. SVARTHOLMAN NÄYTTELY Svartholma Sotilaiden, vankien ja matkailijoiden saari kertoo linnoitussaaren mielenkiintoisesta ja jännittävästä historiasta. Näyttelyssä esitellään Svartholman rakennusvaiheita sekä saaren elämää Ruotsin ja Venäjän vallan aikana. Ilmainen sisäänpääsy. Avoinna klo la su klo RAVINTOLA CAFÉ SVARTHOLM Koko perheen kesäravintola Avoinna säävarauksella: klo 12 18, su to klo 12 21, pe la klo 12 24, tapahtumailtoina klo puh , cafesvartholm.oy@gmail.com, Svartholman linnoitus sijaitsee Loviisanlahden suulla, noin kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta. Kesäisin saareen pääsee laivalla Loviisan Laivasillalta. Matka laivalla kestää noin 40 minuuttia. Saarella on kesäravintola ja venelaiturissa noin 70 ilmaista vierasvenepaikkaa. Leppoisalle kesäretkelle Svartholman merilinnoitukseen Lisätietoja Svartholman palveluista: Loviisan matkailutoimisto Karlskronabulevardi 8 puh info@loviisa.fi, sivusto avautuu keväällä 2015 Loviisanlahden suulla sijaitseva Svartholman merilinnoitus on Suomenlinnan sisarlinnoitus ja kuuluu samaan puolustusketjuun. Rakennustyöt saarella aloitettiin vuonna 1748 eversti Augustin Ehrensvärdin suunnitelmien pohjalta. Työt valmistuivat pääosin 1750-luvun aikana. Ruotsalainen linnoituskausi Svartholmassa päättyi vuonna 1808, kun Svartholma antautui venäläisille lähes ilman vastarintaa. Krimin sodan aikana vuonna 1855 englantilainen laivastoosasto räjäytti saaren varustukset käyttökelvottomiksi ja linnoitus jäi rappeutumaan luvulta alkaen linnoitusta on restauroitu museoviraston johdolla. Svartholma on suosittu koko perheen käyntikohde, jonne pääsee omalla veneellä, tilaus- ja reittiliikennelaivalla. Saarella järjestetään opastettuja kävelykierroksia. Jännittävän lastenseikkailun aikana tutustutaan Svartholman salaisuuksiin. Veneilijöille on ilmaisia vierasvenepaikkoja, septitankin imutyhjennyslaite, jätepisteitä sekä nuotiopaikkoja. 8 9

6 Ehrensvärdinpolku Rosenin ja Ungernin maalinnoitusten luota lähtee kaunis ja historiallisesti kiinnostava Ehrensvärdin luontopolku. Viehättävä noin kahden kilometrin mittainen luontopolku tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua linnoitusrakentamisen vaiheisiin kivenhakkuusta 1700-luvun linnoitukseen. Mielenkiintoisen rakennusperinteen lisäksi polun varrella voi tutustua alueelle tyypilliseen rikkaaseen kasvillisuuteen sekä linnustoon. Ehrensvärdinpolku on hyvin viitoitettu. Sen lähtöpisteet ovat Urheilupaviljongilla (Urheilutiellä) ja Bastion Ungernilla (Ungernintiellä). Kartta on lähtöpisteiden infotauluissa. Voit tulostaa kartan osoitteesta -> liikunta ja ulkoilu tai hakea sen matkailutoimistosta. Aitoa vanhan ajan tunnelmaa Ungernin linnoituksella. Bastion Ungern Linnoitushistoriaa ja urheita sotilaita Idän suunnasta Loviisan keskustaan saavuttaessa näyttäytyvät ensimmäiseksi komeat Ungernin ja Rosenin linnoitukset. Ne rakennettiin 1750-luvulla puolustamaan kaupunkia. Kunnostettu Ungern on konserttien, tapahtumien ja näytelmien areena. Loviisassa on myös muita mielenkiintoisia linnoitusrakenteita ja linnoituskaudella rakennettuja taloja, muun muassa vuonna 1755 Loviisan komendantille rakennettu Komendantintalo, jossa toimii Loviisan kaupungin museo. Ahvenkoskella on redutteja 1700-luvulta. Ruotsalaiset rakensivat nämä pienet linnakkeet Kymijoen rajanylityspaikalle Suuren Rantatien varrelle. Kymijoki oli Ruotsin ja Venäjän valtakuntien välinen raja vuosina Suomen sodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin , jolloin venäläiset sotajoukot ylittivät rajan Ahvenkoskella. Ahvenkoskella sijaitsee myös tyypiltään harvinainen kaarisilta, Savukosken silta. Kulku alueelle on Pyhtään kautta

7 Loviisan torin ympäristö on rakennustaiteellisesti ainutlaatuinen. Sitä reunustavat markettien sijaan 1800-luvun kivitalot. Historiallisia rakennuksia ja uusgoottilaista uljautta Kirkko keskellä katua Loviisan uljas uusgoottilainen kirkko ei jää tulijalta huomaamatta, sillä vaikuttava rakennus sijaitsee keskustassa läntisen sisääntuloväylän päässä. Kirkko on rakennettu vuosina , ja se on palvellut jo pitkään tiekirkkona. Loviisassa kirkkoon tulijaa tervehtii alttarin keskukseksi nostettu suurikokoinen Kristus-veistos. Kirkon vanhin nähtävyys on vuoden 1642 Raamattu, joka on ensimmäinen suomenkielinen täydellinen raamattu. Kirkko täyttää 150 vuotta vuonna 2015 ja sen kunniaksi järjestetään konsertteja joka kuun 15. päivä. Kirkon kauneutta pääsee ihailemaan ma la klo Messu sunnuntaisin klo 12. Brandensteininkatu 2 Loviisan suomalainen seurakunta, puh , Juhlavuoden konsertit Urkumusiikkia ja taidenäyttely klo 18 Sibeliuksen musiikkia klo 18 Loviisan kirkon 150-vuotisjuhlakonsertti Pääsiäisoratorio klo 18 Trio Loviisa Mysteerinäytelmä Ludus Daniel klo 18 Haapsalun kuoro n. klo Lucian päivän Valojuhla klo 21 Lovisakörenin perinteinen joulukonsertti HAUTAUSMAAT Alakaupungissa sijaitsevalle vanhalle evankelisluterilaiselle hautausmaalle on haudattu muun muassa Jean Sibeliuksen sukua sekä kirjailija Runar Schildt. Uusi evankelis-luterilainen hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna Ortodoksisella hautausmaalla on rukoushuone, tsasouna. Hautausmaat sijaitsevat lähellä toisiaan, Myllyharjun molemmin puolin. Loviisa on kuuluisa leppoisasta pikkukaupunkimiljööstään. Etenkin torilla voi tuntea kaupungin levollisen tunnelman, joka jatkuu edelleen viehättävässä, historiallisessa alakaupungissa. Loviisan rakennustaide on herättänyt paljon kiinnostusta. Kaupungin toria ympäröivät komeat 1800-luvun kivitalot. Upea Loviisan raatihuone muistuttaa samanaikaisesti rakennettua ja myös Chiewitzin suunnittelemaa Helsingin Ritarihuonetta. Komean 1800-luvun kokonaisuuden syntymisestä on kiittäminen arkkitehti Georg Chiewitziä. Vanhan kaupungin ja historiallisen alakaupungin ehyenä säilyminen on pitkälti kaupunginarkkitehtina toimineen saksalaissyntyisen Elmar Badermannin ansiota. Hän piti päänsä, ja keskustan rakennustyyli selviytyi villistä 1970-luvusta pintanaarmuin. Uudempaa arkkitehtuuria edustavat lukuisat kansallisromanttiset talot, esimerkiksi arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelema ruotsinkielinen lukio. Myös Loviisan myöhäisfunktionalistinen linja-autoasema on varsinainen helmi

8 Museo Komendantintalossa Loviisan kaupungin museo sijaitsee komeassa kivitalossa, joka rakennettiin vuonna 1755 linnoituskaupunki Loviisan komendantille. Komendantintalon edessä on kaunis ja mielenkiintoinen puutarha, joka silmänilon lisäksi tarjoaa mahdollisuuden tutustua vanhoihin hyöty- ja koristekasveihin. LOVIISAN KAUPUNGIN MUSEO Puistokatu 2, Loviisa, puh , Loviisan kaupungin museon näyttelyt ABC Ilomielin koulussa käymme Kylpyläelämää Loviisassa Nuori Jean Sibelius Ulla Malmin muistonäyttely Museon joulu 2015 Avoinna: ti su klo 11 16, talvisin ti pe & su klo ( suljettu) Vapaa pääsy! Museoita Loviisassa Isnäsin höyrykonemuseo Edöntie, Isnäs, puh avoinna la su klo tai tilauksesta Jokelan kotiseutumuseo Turkkilantie 39, Ruotsinkylä puh , avoinna heinäkuussa su klo 12 17, ja tilauksesta Merenkulkumuseo Laivasilta, puh avoinna ti su klo ( varauksesta ryhmille) Saaristomuseo Rönnäsissä Kabbölentie 430, Rönnäs, puh (kesällä) avoinna ke su klo tai tilauksesta ryhmille skargardsmuseum.blogspot.fi Strömforsin ruukin pajamuseo Ruukintie 11 A, Strömforsin ruukki avoinna päivittäin klo (suljettu ) puh , Svartholman näyttely Svartholma - Sotilaiden, vankien ja matkailijoiden saari, Svartholman merilinnoitus avoinna ti su klo la su klo puh , Viirilän kotiseutumuseo Höjmossantie 4, Kuninkaankylä Avoinna heinäkuussa ti su ja sopimuksen mukaan puh , , Katso alla olevien museoiden aukioloajat tai Agricolan muistohuone Pernajan lähikirjastossa Kiesitie 3, Pernajan kk, Embom-Garpomin mäkitupalaismökki Garpom, puh / Embom-Garpom byaförening Härkäpään kyläpaja Sarvisalontie 1109, Härkäpää Itä-Uudenmaan vaunumuseo ja Lurens Lurensintie 121, Hardom, Kotiseututalo Wårkulla Andersbyntie 1, Andersby Liljendalin kotiseutumuseo Rumpilantie 14, Sävträsk Pernajan veteraanimuseo Pernajantie 307, Pernajan kk Sarvisalon kotiseutumuseo Sarvisalontie 1035, Härkäpää BONGAN LINNA Bongan linnassa Linnankujalla ovat professori, taiteilija Riitta Nelimarkan jännittävät työ-, ateljee- ja galleriatilat. Galleria ja grafiikkashop ovat avoinna yleisölle heinäkuussa la su ja elokuussa lauantaisin klo sekä klo Sisäänpääsymaksu 6 /aikuinen, lapset ilmaiseksi aikuisen seurassa. Avoinna tilauksesta ryhmille läpi vuoden. Sisäänkäynti Lukkarinkujalta. Lisätietoja puh tai You Tubessa Bonga Rag ja Riitta Nelimarkka Art Swing KIRJASTOT Loviisan pääkirjasto, Kuningattarenkatu 24, puh Liljendalin lähikirjasto, puh Kartanontie 27, Liljendal Pernajan lähikirjasto, puh Kiesitie 3, Pernaja Tesjoen lähikirjasto, puh Keskustie 2, Tesjoki Katso aukiolot Taidetta linnassa ja museo komendantin kodissa Loviisassa voi tutustua kävellen kaupungin mielenkiintoisiin rakennuksiin. Kirkon kupeessa on näyttävä, venäläiskaudella rakennettu patriisilinna Bonga. Bongan linna toimii taiteilija, professori Riitta Nelimarkan ateljeena. Torin kulmalta kannattaa jatkaa eteenpäin kohti nykyistä pääkirjastoa, entistä seurahuonetta. Arkkitehti G. Th. Chiewitzin 1860-luvulla suunnittelema seurahuone kunnostettiin kirjastoksi 1990-luvulla. Samalla paljastuivat antiikin muusia esittävät kattomaalaukset. Omatoimiseen kiertämiseen on suunniteltu myös useita kävelyreittejä, jotka toimivat älypuhelimil la, katso: > Löydä parhaat reitit. Matkailutoimistosta voi myös ostaa omatoimisiin kävelykierroksiin suunnitellun opasvihkosen Kävelykierros Loviisassa. Loviisassa on myös monia kiinnostavia museoita. Strömforsin ruukkialueella kannattaa pistäytyä pajamuseossa, joka on maamme ensimmäisiä teollista perinnettä kuvaavia museoita. Liljendalin kotiseutumuseo sijaitsee vanhassa viljamakasiinissa Koskenkylänjoen varrella. Andersbyn elämästä ja ihmisistä kertova Wårkullan museo on sijoitettu vanhaan rukoushuoneeseen Kuva: Riitta Nelimarkka

9 Loviisan historiallinen alakaupunki on suosittu turistikohde. Vanhat rakennukset on remontoitu perinteitä kunnioittaen. Kappelin ja sen puiston historiallisessa miljöössä on helppo rauhoittua. Nauttia iltapäivätee tai illallinen. Antaa ajan vain kulua ja ihailla ympäröivää kauneutta. KURKIPUISTO Kuuluisa puutarha-arkkitehti Paul Olsson suunnitteli Kurkipuiston Loviisan Esplanadinpuiston jatkeeksi jo vuonna Suunnitelma toteutui luvuilla. Nykyisin Kurkipuistossa on Suomen suurimpiin poppeleihin lukeutuvia tsaarinpoppeleita. Vesiaiheista puistoa reunustaa myös komea lehmusrivi. Kurkipuiston suihkulähteen veistos on kuvanveistäjä Jussi Mäntysen käsialaa. Vanhoja puutaloja, vehreitä puistoja Loviisan vanhakaupunki, puutaloalue keskustan tuntumassa, on ehyt kokonaisuus. Sieltä löytyy muun muassa 1600-luvulla rakennettu Degerbyn ratsutilan siipirakennus, jossa toimii nykyisin tilausravintola Degerby Gille. Myös historiallinen alakaupunki ja Garnison ovat idyllisiä puutaloalueita, joissa voi ihailla entisajan mestareiden rakennustaitoja. Kaikilla taloilla on oma mielenkiintoinen historiansa. Kuva: Oiva Ahvonen Loviisan Rantapuistoon nousseessa kivipuistossa on mm. kuvanveistäjä Taisto Huttusen ympäristötaideteos, jonka hän on tehnyt Liljendalin Sävträskin vanhan historiallisen sillan autenttisista kivistä. Vieressä on myös esteetön leikkipuisto, jonka leikkimökki on saanut innoituksensa Loviisassa 2013 kuvatusta huippusuositusta lastenelokuvasta Onneli ja Anneli. Loviisassa on paljon vehreitä ja historiallisesti merkittäviä puistoja. Kappelinpuisto on yksi kaupungin isoimpia puistoja, upea Esplanadinpuisto halkoo Loviisan keskustaa koko pituudeltaan. Kurkipuisto suihkulähteineen sijaitsee linja-autoasemaa vastapäätä, ja sen välittömässä läheisyydessä on myös Garnisonin Linnakepuisto. Komendantin puutarha kaupungin museon edustalla esittelee ja 1800-luvuille tyypillisiä hyöty- ja koristekasveja. Tamminiemen lomakeskus puistoineen sijaitsee meren äärellä, ja Myllyharjun näköalatornista Kukkukiveltä voi ihailla merta silmänkantamattomiin. Ehrensvärdinpolku vie halki upean jalopuumetsikön (s. 10)

10 ALEKSANTERINPIHAN ANTIIKKIMARKKINAT on tapahtuma, jota vanhan tavaran ja antiikin ystävän ei kannata ohittaa. Antiikkimarkkinoilla on mielenkiintoisia esineitä luvuilta, taidetta ja käsityöläisiä sekä syötävää ja juotavaa. Aleksanterinkatu 8, Loviisa, puh , antique-design-hall.com, KERÄILYMESSUT klo Lovisa gymnasium, Brandensteininkatu 27 lovthk/collectors.htm LAIVASILLAN MARKKINAT Neulottujen, virkattujen ja ommeltujen käsitöiden lisäksi myydään paljon erilaista keramiikkaa sekä korituotteita. puh , Loviisan Wanhat Talot Valtakunnalliset perinne- ja korjausrakentamisen päivät Loviisan historiallisissa, yli satavuotiaissa taloissa sijaitsevat yksityiset kodit avaavat ovensa elokuuta klo Liput 15 /henkilö, lapset alle 12 v. ilmaiseksi. Rannekkeet ovat voimassa koko viikonlopun. Järjestäjä Loviisan Wanhat Talot ry. puh , ITU-TORI la klo ja su Karlskronabulevardi Paikallisten tuottajien ja käsityöläisten tuotteita ja palveluja. Alueen yhdistykset ja järjestöt esittelevät toimintaansa. Lisätietoa ja paikkavaraukset: puh , Järjestäjä: Itä-Uudenmaan Kylät ry LOVIISAN WANHAT TALOT KUTSUVAT KYLÄÄN Loviisan historiallisissa, yli satavuotiaissa taloissa sijaitsevat yksityiset kodit avaavat ovensa jälleen Kulttuurihistoriallisena teemana on Kylpyläajan Loviisa, joka myötäilee Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi kaupunginmuseon näyttelyn teemaa Kylpyläelämää Loviisassa ja nuori Jean Sibelius. Loviisan Wanhat Talot muuttuvat vuosittain. Osa vanhoista tutuista pitää taukoa, uudet tulokkaat tuovat mukaan uutta nähtävää. Remontit ja kunnostukset jatkuvat, aiemmat rakennustyömaat ovatkin ihastuttavia koteja. Valtakunnalliseen perinne- ja korjausrakentamisen tapahtumaan sisältyy toki myös työnäytöksiä sekä talotohtori Panu Kailan tähdittämä perinteinen asiantuntijaseminaari ja korjausklinikka. Loviisan Wanhat Talot on myös Suomen suurin avoimien puutarhojen ja pihapiirien keskittymä. Vanhojen huonekalujen ja tavaroiden kierrätys on oleellinen osa tapahtumaa - antiikkimarkkinoilla, keräilytapahtumissa ja lukemattomilla pihakirppiksillä voi tehdä mieleisiään löytöjä. Tapahtumassa voi maistella maukasta lähi- ja luomuruokaa sekä talojen omia herkkuja. Taiteen ystäville on tarjolla taidetta ja musiikkia. Ei siis ole ihme, että LWT- tapahtuma on noussut itäisen Uudenmaan suurimmaksi yleisötapahtumaksi ja saanut lukuisia palkintoja ja kunniamainintoja

11 Strömforsin ruukin palvelut Letkutorni ja Armonlinna Strömforsin ruukissa. Kuva: Riikka Suni STRÖMFORSIN RUUKIN PAJAMUSEO on avoinna päivittäin klo ( suljettu) Ruukintie 11 A, puh SEPÄN SÄLLIN LASTEN KIERROS la ja 8.8. klo 14, lähtö Alapajalta. Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi. Hinta 6 /lapsi (7 12 v.), 3 /aikuinen. Huoltajan oltava mukana kierroksella. TAONTANÄYTÖKSIÄ YLÄPAJASSA 23.5., 6.6. ja 8.8. sekä heinäkuussa lauantaisin klo TALLINVINTILLÄ vaihtuvia näyttelyitä kesäisin. Ruukinmyllyn kesäteatterissa Ruukin hood Risto Huud seikkailee byrokratiaa ja mielivaltaa vastaan, seuranaan Ruukin iloiset veikot ja kaunis Maria. Miten soppaan liittyy virolainen urakoitsija ja kunnan ex-virkamies, selviää Naurutakuu ja katettu katsomo Kymijoen varrella! Lisätietoja puh Ennakkoliput netistä Kuva: Marjut Ståhls VIRGINIA AF FORSELLESIN RUUKKI lauantaisin heinäkuussa klo 14, lähtö Alapajalta. Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi. Hinta 6 /aikuinen, 3 /lapsi (7 12v.). Käsityöläisten puotien ja yrittäjien tiedot: LÄNSI-KYMEN KULTTUURITIE UUDISTUI Reitti alkaa meren rannalta Loviisan keskustasta, kulkee Ahvenkoskelle ja jatkuu Kymijoen läntistä rantaa pitkin Strömforsin ruukkiin, Moision kartanon ja Arboretum Mustilan kautta Elimäen kirkolle ja nyt aina Iittiin saakka. Kulttuuritien kesäkauden avajaiset pidetään Katso reitti ja tapahtumat: Eija s Garden Ruukin lähellä Ahvenkoskella sijaitsevat Eijan englantilaistyyppiset elämyspuutarhat. Eija s Garden on avoinna keväästä syksyyn, ja puutarhan lisäksi alueella on puutarhamyymälä. Kesällä 2015 puutarhassa pidetään veistosnäyttely. puh , Ainutlaatuisen ehyt Strömforsin ruukkimiljöö Uudenmaan ja Turun läänin maaherra Johan Creutz perusti ruukin Kymijoen läntisimpään haaraan vuonna Nimensä Strömforsin ruukki sai vuonna 1744, kun Jacob Forsell ja Anders Nohrström ostivat ruukin. Vuonna 1790 ruukin johtoon nousi 31-vuotias Virginia af Forselles, joka johti Strömforsin ruukkia lähes 60 vuotta. Suurin osa edelleen ruukissa nähtävästä huolellisesti hoidetusta ympäristöstä ja rakennuskannasta on peräisin hänen kaudeltaan. Leimallista Strömforsin ruukin alueelle on käsityöläisyys. Elämä vuosisataisessa ympäristössä jatkuu vanhoja perinteitä kunnioittaen. Ruukissa toimii käsityöläisiä ympäri vuoden ja kesällä pikkupuodit, museot ja pajat sekä kesäkahvila avaavat ovensa. Ruukkialue tarjoaa mahdollisuuden ympärivuotiseen leppoisaan lomailuun kauniissa ja historiallisesti merkittävässä miljöössä. Alueella on korkeatasoisia lomahuoneistoja ja mieleenpainuva, savesta rakennettu Krouvinmäen majatalo. Ravintola Ruukinmylly ja Lounasravintola Fellmanni kestitsevät herkkusuita myös talvisin

12 Hopomjärven kesäparatiisi Ainutlaatuinen kallioranta, syvä vesi, lautta kauempana rannasta ja aurinkoa iltamyöhään asti. Hopomilla viettää helposti koko päivän. Rannalla on grillipaikka, pukukopit ja wc. Uimavalvoja on paikalla kahtena päivänä viikossa. Loviisan keskustasta Hopomille ajaa puolessa tunnissa. 22 Kukuljärven vaellusreitti Kukuljärven vaellusreitti sijaitsee Ahvenkosken ja Ruotsinpyhtään kirkonkylän eli ruukin välisellä jylhällä metsäalueella. Matkaan lähdetään Kymijoen rannalta, josta noustaan korkeisiin kalliomaisemiin. Välillä siintää meri kaukaisuudessa, kunnes laskeudutaan Kukuljärven erämaamaisemiin. Jylhät metsät ja suot tuovat vaihtelua noin kahdeksan kilometrin reitille. Kukuljärvellä on uintimahdollisuus, ja taukolaavulla voi paistaa makkaraa. Kierrokselle lähdetään kirkonkylän urheilukeskuksesta, Puistokuja 1. Tulosta reittikartta osoitteesta -> liikunta ja ulkoilu. HOPOMIN HIIDENKIRNUT Hopomjärven itärannalla voi kurkistaa hiidenkirnuihin. Muutenkin luonnonkaunis paikka pysäyttää kävijän syvien mietteiden ääreen. Plagenin uimaranta Loviisan keskustassa Patikoi, vaella ja virkistäydy vedessä Loviisan luonnonkauniit ja vaihtelevat maastot tarjoavat hyvät mahdollisuudet liikuntaan läpi vuoden. Reitit mutkittelevat monipuolisessa maastossa, ja kukin voi helposti valita itselleen sopivan patikointi-, hiihto-, kävely- tai juoksureitin. Kallen kierros -vaellusreitti lähtee Liljendalin pururadalta. Matkan varrella on monipuolista maastoa: suoalueita, korkeita kallioita sekä helpompia tieosuuksia. Keskipaikkeilla avautuu kaunis lähdejärvi Tenan, ja näköalapaikan kodassa voi levähtää ja grillata makkaraa. Reitin voi kulkea myös osittain valitsemalla oikopolkuja, ja lähelle levähdyskotaa ja Tenan-järveä pääsee autollakin. Talvella Kallen kierroksen voi kulkea hiihtäen. Tulosta reittikartta osoitteesta -> liikunta ja ulkoilu. Lisätietoja puh Loviisassa uiminen luonnonvesissä onnistuu. Plagen-uimaranta sijaitsee keskustassa luonnonsuojelualueen vieressä tenniskenttien kupeessa. Mereen pääsee myös Lill-Bästössä Pernajan kirkon lähettyvillä sekä meren äärellä sijaitsevassa hyvin varustellussa Rönnäsin vapaa-ajankeskuksessa. Erämaajärvi Tenan Lapinjärven ja Loviisan rajalla on tumma ja kylmävetinen, mutta alueen suurin järvi on Hopomjärvi. Sitä koristavat upeat, laakeat kalliot. Ruotsinpyhtäällä on suosittu kirkasvetinen erämaajärvi, Särkjärvi. 23

13 Kuva: Markus Nyman LOVIISAN FRISBEEGOLFRATA Hiekkaharjuntie 45, Loviisa Tulosta kartta Kiipeillen Huuhkajavuorella, heitellen hiekkaharjulla Loviisassa on loistavat mahdollisuudet harrastaa monipuolisesti niin ulko- kuin sisälajeja. Mutta tiesitkö, että täällä on mahtavat kiipeilypaikat ja Etelä-Suomen parhaimmistoon kuuluva 18-väyläinen frisbeegolfrata? Läheiset Särkjärvi ja Kukuljärvi tarjoavat hyvän mahdollisuuden virkistäytyä kiipeilyn jälkeen. Molemmat Loviisan kiipeilykalliot sijaitsevat Ruotsinpyhtäällä. Huuhkajavuori lähellä Kukuljärven virkistysaluetta ja Haukkakallio lähellä Särkjärven hiekkaista uimarantaa. Huuhkajavuoren kiipeilyreiteillä on yläankkurit ja useimmat reitit on pultitettu. Reitit ovat lyhyitä, mutta jotkin saattavat olla jopa haastavia. Noin kolmen kilometrin etäisyydellä Huuhkajavuoresta sijaitseva Haukkakallio on toinen kiipeilylle valjastettu alue. Se on 105-reittinen, laaja yhtenäinen kalliojyrkänne. Reittejä ylläpitää Kotkan Kiipeilyseura ry, lisätietoja Frisbeegolfia voi harrastaa keskustan eteläpuolella. Valkon hiekkaharjulla sijaitsee 18-väyläinen frisbeegolfkeidas, joka kuljettaa halki metsän ja hiekkaharjun mäkisen ja karunkauniin maiseman. Tarkkuutta vaativaa heittoa voivat opetella niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Frisbeegolf on mitä parasta rentoa yhdessäoloa ja hyvää ulkoilmaliikuntaa

14 Kabböle Kabböle on veneilijöiden ja mökkiläisten solmukohta Loviisan eteläkärjessä. Täällä vaihdetaan kuulumiset, käydään kesätorilla ja ostetaan tuoretta kalaa. Kuuman kahvin tai kylmän virvoitusjuoman äärellä voi tavata tuttuja ja tuntemattomia. Kesäisin Kabböle kuhisee elämää. Voit hypätä myös Helsinki Kabböle Loviisa väliä seilaavan m/s J.L.Runebergin kyytiin! MERELLISTÄ GOLFAUSTA RÖNNÄSISSÄ Merellinen Rönnäs on monipuolinen vapaa-ajan alue. Golfin harrastajat ja ammattilaiset iloitsevat hienosta 27-reikäisestä golfradasta, joka on Suomen Top 10 -ratojen joukossa, puh Golfkerholla on ravintola, ja alueella on lisäksi tenniskenttiä, kokoustiloja, saunoja ja vieraslaituri. Golfin lisäksi Rönnäsissä voi lomailla tai kokoustaa ympäri vuoden korkeatasoisissa mökeissä, puh Ammattioppaan hoivassa voi antautua saariston lumoon veneillen ja kalastaen tai nauttia hyvistä ulkoilumaastoista luontoretkillä. Saaristoalueeseen pääsee tutustumaan lomamökkien vuokrakajakeilla, polkupyörillä ja lumikengillä. Kuva: Honkarakenne Oyj SAARISTOMUSEO RÖNNÄSISSÄ Saaristomuseo esittelee itäuusmaalaista saaristolaiselämää. Erikoisnäyttelyssä 2015 salainen operaatio Pinatova. Saaristomuseo Rönnäsissä on avoinna ke su klo tai tilauksesta ryhmille. Sisäänpääsy: 3,50, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi. Ryhmille opastus 30. Lisätietoja puh (vain kesällä). Kabbölentie 430, Rönnäs, skargardsmuseum.blogspot.fi Idylliset kylät, upea luonto Isnäsin kylä Pernajanlahden rannalla on tunnettu vanhasta teollisuusmiljööstään. Vanhan kylänraitin, Edöntien, varrella on jäljellä sahan työläisasuntoja lukujen vaihteesta. Isnäsin höyrykonemuseo sijaitsee entisen sahan alueella. Lähistöllä ovat myös Wildemansin ja Labbyn kartanon luomutilat. Kylältä ei ole pitkä matka Rönnäsiin, josta löytyy golfkentän lisäksi Saaristomuseo. Matka jatkuu mutkaisia saaristoteitä pitkin Loviisan mantereen eteläkärkeen, Kabböleen. Viron rannikolle on täältä vain alle sata kilometriä. Koska paikka sijaitsee vilkkaasti veneillyn reitin varrella, on Kabbölessä hyvät palvelut ja se onkin kesällä veneilijöiden kohtauspaikka. Täällä pysähtyy myös iki-ihana m/s J.L. Runeberg, jolla voi tehdä muutaman tunnin kaupunkiretken Loviisaan. Idyllinen Sarvisalo on puolestaan Loviisan suurin saari. Saaren voi kiertää autollakin ja samalla ihailla kaunista saaristo- ja maalaismaisemaa. Sarvisalossa on oma pieni hautausmaa ja kappeli, kyläkauppa sekä B & B-majoitusta. Pernajan kaunis saaristo on suosittua mökkeilyseutua, ja kesätoreja järjestetään niin Sarvisalossa kuin Kabbölessäkin

15 Kuvat: Brendan Austin Labbyn kartanon verkkokaupasta voi ostaa luomutuotteita, yrttejä, viljaa, vihanneksia ja lihaa. Creutz-suvun Malmgårdin kartano ottaa vastaan ryhmiä ennakkovarauksella puh Lisätietoja ja aukioloajat Isnäsissä sijaitseva Labbyn kartano on hieno käyntikohde. Kartanon alun perin 1700-lukuinen päärakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna1865 Suomenlinnasta juustomestarin asunnoksi. Tiedustelut puh , Labbyn kartano 49, Labby Kartanoelämää Loviisassa on lukuisia historiallisia kartanoita, joista vierailijoille avoimia ovat Malmgårdin ja Labbyn kartanot. Labbyn kartanon päärakennuksen ympärillä on luvun alussa perustettu puisto- ja puutarha-alue. Malmgårdin kartanon kreiviperhe Creutz on valjastanut tiluksensa luonnonmukaiseen viljelyyn. Vierailija voi tehdä tilauksesta kiertokäynnin linnassa, tutustua ekologiseen maisemaan, nauttia kahvia tai lounasta sekä ostaa luomutuotteita kartanopuodista. Malmgårdissa valmistetaan myös olutta ja järjestetään olutmaistiaisia. Kartanopuodin lähellä on sepän paja. Kartanopuodissa on myynnissä luomutuotteita kartanon omilta tiluksilta, omasta panimosta sekä muilta itäuusmaalaisilta tuottajilta. Isnäsin kylän läheisyydessä on historiallinen Labbyn kartano, jonka ympärille levittäytyy 130 hehtaaria peltoja, laitumia, metsiä ja piha-alueita. Kartanon 1700-luvulla rakennettu päärakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen Suomenlinnasta vuonna Labby on tunnettu luonnonmukaisesta, biodynaamisesta viljelystään. Kartanon puistoa kunnostetaan parhaillaan alkuperäiseen asuunsa. Pienessä puulajipuistossa on paljon erilaisia puuvartisia kasveja ja vanhoja perennoja. Kartanon puistosta ja viljelystä kiinnostuneille ryhmille järjestetään tutustumiskäyntejä. Vierailija voi tutustua myös vanhaan juustokellariin ja viljamakasiiniin, jossa on mm. museotyökalukokoelma

16 Liljendalin ristikirkon arkkitehtuuri edustaa tyypillistä 1800-luvun kirkkotyyliä. Eskilomintie 9, Sävträsk, puh , Pernajan harmaakivikirkko on alueen helmi ja Loviisan vanhin rakennus. Keskiaikainen Pyhän Mikaelin kirkko edustaa Suomessa ja Ruotsissa luvuilla yleistä rakennustyyliä. Kirkossa on nähtävillä lukuisia vanhoja esineitä, muun muassa aatelisten sukuvaakunoita. Kauniit lasimaalaukset luovat kirkkoon oman tunnelmansa. Pernajantie 330, puh Ruotsinpyhtään valoisaa puukirkkoa koristaa ainoa Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu. Kirkko kuuluu tiekirkkojen verkostoon ja on avoinna päivittäin klo sekä la su klo Ruukintie 11 C, puh , Mikael, Jean, Runar ja Ragnar Historialliset vaikuttajamme Loviisan vanhin rakennus ja samalla alueen vanhin kirkko on keskiaikainen Pernajan Pyhän Mikaelin kirkko, jota pidetään kirkkohistoriallisena aarteena. Ruotsinpyhtään puukirkossa on Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu Ylösnousemus vuodelta Työ jäi taiteilijan ainoaksi alttaritauluksi. Liljendalin kirkkoa leimaa komea kellotorni. Suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola ( ) syntyi Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä. Pernajan kirkko on nimetty arkkienkeli Mikaelin mukaan. Agricola puolestaan sai kotikirkkonsa mukaisesti nimekseen Mikael. Agricola asui varakkaassa talonpoikaistalossa, joka oli yksi kotikylän viidestä verotilasta. Sukunimensä Agricola (maanviljelijä) hän sai isänsä ammatin mukaan Viipurin latinalaisessa koulussa, jonne seurakunnan kirkkoherra taivutteli Mikaelin vanhemmat hänet lähettämään. Lukuisten merkkihenkilöiden elämä on sivunnut Loviisaa. Alueelle ovat leimansa antaneet tunnetut säveltäjät, kirjailijat, taiteilijat, arkkitehdit ja aateliset. Heidän joukossaan ovat muun muassa Jean Sibelius, Runar Schildt, Nils Schillmark, Verner Weckman, Ragnar Nordström, Georg Chiewitz, Augustin Ehrensvärd, Berndt Lindholm, C. G. Armfelt, Helene Schjerfbeck, Gustaf Philip Creutz ja Lorentz Creutz

17 150-vuotisjuhlavuosi Tapahtumapoimintoja klo 18 luento: Loviisan Janne Jean Sibeliuksen aika Loviisassa. Luennoitsijana FM, toimittaja Mia Grönstrand klo 18 luento: Ainon ja Jannen kirjeenvaihto. Luennoitsijana Suvi-Sirkku Talas Sibelius-aiheinen kävelykierros järjestetään 10.6., 15.7., ja Opastettu kävelykierros Sibeliuksen suku ja ystävät Loviisan vanhalla hautausmaalla ja klo Ohjelmallinen Sibelius-risteily Svartholman merilinnoitukseen pakettijahti Österstjernanilla Evelina-tädin kahvikutsut Ravintola Loviisan Kappelissa. Nähtävyyksiä Jean Sibeliuksen poluilta Sibeliustalo, Sibeliuksenkatu 10 Sibelius-patsas, Chiewitzinkatu 2 Ravintola Loviisan Kappeli, Kuningattarenkatu 19 Seurahuone (Loviisan kaupungin pääkirjasto), Kuningattarenkatu 24 Sibeliusten sukuhauta, Loviisan vanha hautausmaa, Perämiehenkuja Myllyharju ja näköalatorni Kukkukivi Loviisan Sibeliuspäivät Loviisan Sibeliuspäivillä kuullaan muun muassa Jean Sibeliuksen mestariteos Kullervo-sinfonia, jonka esittävät Lohjan kaupunginorkesteri kapellimestarinaan Esa Heikkilä ja solisteina sisarukset Johanna Rusanen-Kartano, sopraano, ja Ville Rusanen, baritoni. Kamarimusiikkifestivaalin taiteellinen johtaja on sellisti Jan-Erik Gustafsson. Lipunmyynti ja lisätietoja: Loviisan kulttuuritoimisto puh , Loviisa ja Sibelius kuuluvat yhteen Vuonna 2015 vietetään suuren suomalaisen säveltäjän Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää ympäri Suomea tietenkin myös Loviisassa, jossa Jean Sibelius ( ) vietti nuoruutensa kesiä. Loviisan aurinko ja meri, kesä ja valo olivat lähteitä, joista hän ammensi lopun ikäänsä. Näitä mieleenpainuvia kesiä Sibelius vietti isoäitinsä ja tätinsä talossa. Siellä hän sävelsi muun muassa Kullervo-sinfonian vuonna Nykyisin talossa toimii Loviisan musiikkiopisto, Sibeliuksenkatu 10. Sibelius on säveltänyt paitsi seitsemän sinfoniaa, viulukonserton, Finlandian ja Valse Tristen myös paljon kamarimusiikkia. Juhlavuoden päätapahtuma on Loviisan Sibeliuspäivät, joiden painopiste on korkeatasoisessa kamarimusiikissa. Perinteikkäät Sibeliuspäivät ovat tuoneet kaupunkiin vuosien saatossa lukuisia valovoimaisia maailmantähtiä taiteellisen johtajan Jan-Erik Gustafssonin johdolla. Loviisan kaupungin museo juhlistaa säveltäjämestaria koko kesän kestävällä Nuori Jean Sibelius näyttelyllä, näyttely on avoinna Juhlavuoden aikana järjestetään myös opastuksia, luentoja, konsertteja ja tanssiesityksiä. Sibelius-teema näkyy ja kuuluu kaupungissa monin eri tavoin

18 Loviisan Joulun tapahtumaviikonloput ja Wanhan Ajan Joulukotien tunnelma vie aikoihin entisiin. Levähdä hetkeksi, nauti herkuista, anna silmän levätä yksityiskohdissa ja joulumielen tulvia sisääsi. LOVISAKÖRENIN PERINTEINEN JOULUKONSERTTI klo 21 Loviisan kirkossa, Brandensteininkatu 2. HAE JOULUKUUSESI METSÄSTÄ Joulukuusimetsä avoinna keskustan lähellä su Tule valitsemaan joulupuusi itse suoraan metsästä! Koko perheen leppoisa päivätapahtuma. LAIVASILLAN PERINTEISET JOULUMARKKINAT LA puh , Loviisan Laivasilta ry, Se Aidompi Joulu Loviisa on oikea Joulukaupunki, jossa voi nauttia rauhallisesta ja kiireettömästä pikkukaupunki-idyllistä. Joulunalusajan tunnelmalliset Laivasillan, Strömforsin ruukin ja Malmgårdin kartanon joulumarkkinat ovat lämminhenkisiä ja mittakaavaltaan miellyttäviä tapahtumia. Joulunajan avaa odotettu iltaostostapahtuma Loviisa City Shopping Joulukuun kohokohtiin kuuluu Lucian kruunaus komean raatihuoneen parvekkeella. Joulukaupunkimme erikoisuus ovat Wanhan Ajan Joulukodit. Nämä yksityiset kodit avaavat ovensa kävijöille teemaviikonloppuina ja Joulukodeissa voi viivähtää hetken, nauttia vanhojen puutalojen tunnelmasta herkutellen tai yksilöllisiä ostoksia tehden. Loviisan Joulu tarjoaa lisäksi Joulutoreja, Joulukonsertteja, Jouluherkkuja, Joulumieltä ja Joulurauhaa! Tarkempia tietoja Loviisan Joulusta löydätte syksyn aikana

19 Ohjelmaa ja opastuksia Tapahtumat Opastettuja kävelykierroksia yksittäisille matkailijoille Kaupunkiopastus to 2.7., 9.7. ja klo 16, lähtö m/s J.L. Runebergin luota Laivasillan laiturilta. Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi. Sibelius-aiheinen kävelykierros järjestetään 10.6., 15.7., ja Opastettu kävelykierros Sibeliuksen suku ja ystävät Loviisan vanhalla hautausmaalla Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi ke ja ke klo 18, lähtö Perämiehenkujan portilta. Ryhmäretket ja opasvälitys Loviisa Tours Loviisa Tours huolehtii ryhmämatkailijoiden ohjelmista ja opasvälityksistä Loviisassa ja itäisellä Uudellamaalla. Esimerkkiohjelmia ryhmille 2015, vain ennakkotilauksesta LOVIISAN KODIT JA PUUTARHAT Loviisa on puutarhakaupunki, jossa historiallisten puutalokorttelien aitojen taakse kätkeytyy viehättäviä pihoja. Kierroksella tutustumme yksityisten kotien puutarhoihin, kuten ruusutarhaan, kärhöpihaan ja huvilapuutarhaan. Lisäksi tutustumme linnoituspuistoihin kuten Komendantin puutarhaan sekä Rosenin ja Ungernin alueeseen. Puutarhoissa ja kujilla kuulemme puutarhanhoidosta ja kaupungin elämästä. Kierroksen aikana lounas Loviisan Kappelissa ja kahvit elämyspuutarha Eija s Gardenissa. Kesto: 5 7,5 tuntia Hinta: ma la alk. 75 /hlö, su alk. 79 /hlö. (Laskettu väh. 25 hengelle). Toteutus: touko elokuu SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ Tule ja koe kansallissäveltäjämme nuoruudenmaisemat! Jean Sibelius vietti useita kesiä Loviisassa sukulaistensa luona. Opastetulla kävelykierroksella näemme mm. Sibelius-puiston, jossa Sibelius leikki lapsena. Kuljemme Myllyharjulle, missä Sibelius viihdytti Loviisassa lomailevia kylpylävieraita. Jatkamme Laivasillan kautta Komendantintalolle katsomaan muistoja Sibeliuksesta ja hänen sukulaisistaan. Lounas ravintola Loviisan Kappelissa, jossa Sibelius esiintyi. Kesto: 3,5 4 tuntia Hinta: ma la 26 /hlö, su 28 /hlö. (Laskettu vähintään 25 hengelle.) Toteutus: kesä elokuu ti su, talvisin ti pe & su. Ryhmämyynti ja opasvälitys Loviisa Tours - Porvoo Tours Oy Adlercreutzinkatu 17, Porvoo, puh loviisatours@porvootours.fi, Kauppiaanlesken promenadi Draamaopastus 1700-luvun Loviisaan kauppiaanleski Madame Clayhillsin johdolla klo 13, lähtö Laivasillalta heti kello yhden merkkilaukauksen jälkeen. Opastusten hinta on 6 /hlö, lapsi 3 /hlö (7 12 v.) Lisätietoja näistä opastuksista: Loviisan matkailutoimisto, puh , info@loviisa.fi, Opastuksia Strömforsin ruukissa ks. s. 20 Opastukset Svartholman merilinnoituksessa ks. s. 8 Opasvälitys ryhmille Strömforsin ruukissa: Strömforsin Matkailu Ky kesäaikaan puh /Pajakahvila talviaikaan puh , stromfors.club@sulo.fi Opas- ja Ohjelmapalvelu Marjut Ståhls Opastuksia, draamaopastuksia, musiikkipalveluita puh , info@marjut.fi, Loviisan Avoimet Puutarhat 24.5., ja 7.6. klo Taimitori Loviisan torilla la klo Valtakunnallinen Avointen Puutarhojen päivä klo Loviisassa kannattaa piipahtaa jo alkukesästä Avoimet puutarhat Loviisassa tapahtumassa, jossa yksityiset puutarhat avaavat porttinsa. Puutarhareitin varrella on hyvin erilaisia kohteita: romanttinen ruusupiha, rehevä hyötytarha, kaupunkipiha mukulakivineen, klassinen muotopuutarha, tyyni lampi kosteikkokasveineen. Kysy neuvoja, vaihda mielipiteitä ja nauti kauneuden koko kirjosta. Katso avointen puutarhojen osoitteet, kartta ja puutarhaluentojen tiedot tapahtuman kotisivulta: Lisätietoja myös puh

20 Tapahtumat Kuva: Jukka Hannula Liljendalpäivät Liljendalpäivät ovat jo lähes 30 vuoden ajan houkutelleet sekä nuoria että vanhoja Sävträskiin. Liljendalpäivät alkavat perjantai-iltana klo 19 seurakunnan järjestämällä avajaiskonsertilla. Lauantaina klo 10 pidetään perinteiset markkinat, joilla on monipuolista ohjelmaa: musiikkia, näyttelyitä, kilpailuja ja muuta mukavaa koko perheelle. Mitä olisivatkaan Liljendalpäivät ilman lettuja, klimppisoppaa, Alban-traktoria, Liljendal-peikkoa? Illalla järjestetään rantatanssit. Liljendalpäivät päättyvät sunnuntaina klo 12 pidettävään ulkoilmajumalanpalvelukseen Mariagårdenissa. Lisätietoja: puh , Rootsinpyhtää Bluegrass & Rendezvous Strömforsin ruukissa Vuonna 1988 perustettu festivaali tuo parhaat ulkomaiset ja kotimaiset bluegrass-yhtyeet sekä historiaan perehtyneet elävöittäjät herättämään eloon eurooppalaiset siirtolaiset, jotka veivät tämän musiikin juuret Amerikkaan. Strömforsin ruukki toimii festivaalille täydellisesti sopivana ympäristönä 28. kerran. Eurooppalaisten siirtolaisten mukana siirtyi Amerikkaan luonnollisesti heidän kansanmusiikkinsa, josta syntyi bluesin, gospelin sekä muiden vaikutteiden ansiosta bluegrass-musiikki. Bluegrassin juurille matkustaminen onnistuu luontevasti ruukin alkuperäisten ja 1800-luvun rakennusten keskellä. Historiallinen miljöö sopii tehtävään kuin uudisraivaajan kirves Amerikan honkaan, eikä tarvita paljon mielikuvitusta herättämään valtameren taakse matkanneiden pohjoiseurooppalaisten tunnelmat uudelleen henkiin. Tervetuloa näkemään ja kokemaan Amerikan pelimanni- ja perinnefestivaali, jossa koet myös millaista oli elämä kun isoisä Ameriikkaan lähti! Historian elävöittäjien leiri avoinna la 6.6. klo Bluegrass-konsertti su 7.6. klo 13 Ruotsinpyhtään kirkossa. puh Liljendalpäivien Rantatanssit la klo Rantatanssit on vanha perinne jo kymmenien vuosien takaa. Tapahtuma kerää liljendalilaiset ja kauempaa tulevat yhteen tanssimaan ja viihtymään hyvän musiikin tahdissa. Paikka on ainutlaatuinen, Liljendalgårdenin seuraintalon ja ravintola Bagarstuganin läheinen paviljonki, josta on kaunis näkymä Sävträsketin järvelle. Kartanontie 16. Järj. Liljendal Ungdomsförening, Liljevisan -Liljaviisuja Suuren suosion saanut Liljevisan-laulutapahtuma järjestetään sunnuntaina klo 18 Liljendalgårdenin paviljongilla Sävträskissä. Tapahtuman järjestää Visans Vänner i Östnyland ja Loviisan kaupunki. Lisätietoja: vvion.visansvanner.fi 38 39

Loviisan viikko 2015. Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Lauantai 22.8. sunnuntai 23.8.

Loviisan viikko 2015. Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Lauantai 22.8. sunnuntai 23.8. Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisan viikko 2015 Lauantai 22.8. sunnuntai 23.8. Strömforsin ruukki Pajamuseot ovat avoinna 22. 23.8. klo 11 17, ilmainen. Svartholman merilinnoitus Risteilyt

Lisätiedot

Loviisan viikko 2015 17.8.2015. Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Sunnuntai 23.8.

Loviisan viikko 2015 17.8.2015. Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Sunnuntai 23.8. 17.8.2015 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisan viikko 2015 Sunnuntai 23.8. klo 11 13 Syystori Pernajassa, lähikirjasto, Kiesitie 3 Perinteisen torimyynnin lisäksi ohjelmaa koko perheelle:

Lisätiedot

LOVIISA 2012 Etelärannikon idylli I Tapahtumat I Nähtävyydet I Palvelut I

LOVIISA 2012 Etelärannikon idylli I Tapahtumat I Nähtävyydet I Palvelut I LOVIISA 2012 Etelärannikon idylli I Tapahtumat I Nähtävyydet I Palvelut I Loviisa Etelärannikon helmi Alle tunnin matkan päässä Helsingistä, Porvoon ja Kotkan välissä lepää idyllinen rannikkokaupunki Loviisa.

Lisätiedot

ilmainen matkailuopas LOVIISA 2014 Pieni kaupunki, suuria elämyksiä

ilmainen matkailuopas LOVIISA 2014 Pieni kaupunki, suuria elämyksiä ilmainen matkailuopas LOVIISA 2014 Pieni kaupunki, suuria elämyksiä Koe Loviisan nähtävyydet sähköisen reittikartan ja mobiilipalvelun avulla www.visitloviisa.fi Loviisa Pieni kaupunki, suuria elämyksiä

Lisätiedot

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014 Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä

Lisätiedot

klo 17.00 Loviisan Sibeliuspäivät: Tuulinen päivä Provencessa, Bongan linna (loppuunmyyty)

klo 17.00 Loviisan Sibeliuspäivät: Tuulinen päivä Provencessa, Bongan linna (loppuunmyyty) Loviisassa tapahtuu Loviisan viikko 2012 Torstai 16.8. klo 18.00 Loviisan Sibeliuspäivät: Pelléas et Mélisande, Loviisan seurakuntakoti klo 20.00 Loviisan Sibeliuspäivät: Avajaiskonsertti, Lovisa Gymnasium

Lisätiedot

LOVIISA 2013 Etelärannikon idylli I Tapahtumat I Nähtävyydet I Palvelut I

LOVIISA 2013 Etelärannikon idylli I Tapahtumat I Nähtävyydet I Palvelut I LOVIISA 2013 Etelärannikon idylli I Tapahtumat I Nähtävyydet I Palvelut I Koe Loviisan nähtävyydet sähköisen reittikartan ja mobiilipalvelun avulla www.loviisa.fi Loviisa Pieni kaupunki, suuria elämyksiä

Lisätiedot

Kulttuuritapahtumia Loviisassa v. 2015 (tilanne 10.2.2015) Kulturevenemang i Lovisa år 2015 (läget 10.2.2015)

Kulttuuritapahtumia Loviisassa v. 2015 (tilanne 10.2.2015) Kulturevenemang i Lovisa år 2015 (läget 10.2.2015) Kulttuuritapahtumia Loviisassa v. 2015 (tilanne 10.2.2015) Kulturevenemang i år 2015 (läget 10.2.2015) Koska Mitä Missä Järj. ke 11.2. Luento: Loviisan Janne Jean SKK VaKo Sibeliuksen aika Loviisassa (Mia

Lisätiedot

Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen esikuvansa

Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen esikuvansa 2016 Loviisalainen Pakettijahti Österstjernan www.osterstjernan.fi Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Tervetuloa Porvooseen, Suomen parhaaseen matkailukaupunkiin!

Tervetuloa Porvooseen, Suomen parhaaseen matkailukaupunkiin! Tervetuloa seen, Suomen parhaaseen matkailukaupunkiin! Monta reittiä seen! on paikka, jonka vanhan kaupungin mukulakivikadut, pienet galleriat ja jokimaisema ranta-aittoineen hurmaavat kävijänsä yhä uudelleen.

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Luettelo palvelukohteista ja niiden opastus 1/5. Suosituksen Huomautukset, perustelut

Luettelo palvelukohteista ja niiden opastus 1/5. Suosituksen Huomautukset, perustelut Luettelo palvelukohteista ja niiden opastus Palvelukohde Käytettävät tunnukset Opastettu nykyisin Opastussuunnitelma PORVOO Aliveckosken kenttä Tuohisuontie 8 07130 Anttila KAUP Ei käsitellä tässä työssä

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot

Länsi-Kymen Kulttuuritie 75 km Loviisasta Elimäelle ja Iittiin

Länsi-Kymen Kulttuuritie 75 km Loviisasta Elimäelle ja Iittiin Länsi-Kymen Kulttuuritie 75 km Loviisasta Elimäelle ja Iittiin ELIMÄKI-ELIMÄ www.iitti.fi Moision kartano www.lansi-kymenkulttuuritie.fi Loviisan tori Loviisan vanhojen talojen, pihojen ja puistojen kauneus

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan!

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Kongressimessut 1.-2.4.2009 BP 1 Mitä et vielä tiennyt? - Kartanorikkain alue - Kokous tai juhla yksityisessä ranta-aitassa - Parhaimmat ravintolat Porvoossa - Haikon

Lisätiedot

HEINÄKUU - lomanvietto

HEINÄKUU - lomanvietto HEINÄKUU - lomanvietto Heinäkuu teema Lomanvietto sijoittui Suomen suosituimpaan lomakuukauteen ja oli kevyttä kesäistä Stockfors Art Fair Navetta Blues Vastilan regatta Pyhtään kunnan ympäristötapahtuma

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajat Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajoissa Eskilstunassa on jo satojen vuosien ajan valmistettu veitsiä, saksia, silmäneuloja, nuppineuloja,

Lisätiedot

Postimäki. historiasta nykypäivään!

Postimäki. historiasta nykypäivään! Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut

Lisätiedot

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö: Varkauden-Pieksämäen seutu Sisältö: Tervetuloa! Tule kokemaan iloisia hetkiä Savon sydämeen! Täällä voit nauttia kiireettömästä yhdessäolosta perheesi kanssa tai osallistua elämyksellisiin aktiviteetteihin.

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

HIIHTOLOMA 2014. Muista perua, ellet voi osallistua! *Loviisalaiset ovat vakuutettuja kaupungin järjestämissä tapahtumissa

HIIHTOLOMA 2014. Muista perua, ellet voi osallistua! *Loviisalaiset ovat vakuutettuja kaupungin järjestämissä tapahtumissa HIIHTOLOMA 2014 Muista perua, ellet voi osallistua! *Loviisalaiset ovat vakuutettuja kaupungin järjestämissä tapahtumissa Lisätietoja esitteen tapahtumista voi kysellä: Sivistyskeskus Karlskronabulevardi

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA

LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA Lohja on vireä Länsi-Uudenmaan keskus, noin 50 000 asukkaan kaupunki ja sijaitsee Etelä-Suomen suurimman järven, Lohjanjärven rannalla. Lohjan vahvuudet Lohjan vahvuutena

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET VIRKISTYSALUEET OSA I SAARISTO JA RANNIKKO TAAJAMARAKENTEEN ULKOPUOLISET ALUEET Loviisan kaupunki Arkkitehtitoimisto syksy 2007

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

MAUKKAAT HYVÄN MIELEN

MAUKKAAT HYVÄN MIELEN MAUKKAAT HYVÄN MIELEN TERVEISET Kansainvälisen solidaarisuussäätiön CAFE BOACO-kampanjan tavoitteena on edistää reilua kauppaa eli suoraa kaupankäyntiä kehitysmaiden pienviljelijöiden kanssa. Reilu kauppa

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen

Lisätiedot

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA Tervetuloa! Kuralan Kylämäkeen voi saapua montaa reittiä. Voit kulkea Jaanintien yli ylös hiekkatietä 1 tai oikealta Kokeiluverstaan takaa. Voit saapua

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

LUONNONMAAN VISIO 2070

LUONNONMAAN VISIO 2070 LUONNONMAAN VISIO 2070 NAANTALIN ASUNTOMESSUT 2022 AURINKOGOLF MUUMIMAAILMA NAANTALIN KYLPYLÄ JOUKKOLIIKENNE VANHA KAUPUNKI KULTARANTA KULTARANTARESORT P ASUNTOMESSUT UUSI ASUINALUE PALVELUT JA KOULURATKAISUT

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 V A I N K E R R A N E L Ä M Ä S S Ä! T E R V E T U L O A R I P A R I L L E! Olet saattanut kuulla biisin, jossa lauletaan: Vaik askeleet on aamuisin viel tahmeita,

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA OULUNKYLÄN OMAISRYHMÄ JOKA TOINEN tiistai KLO 13.30-15.00 Oulunkylän Kirkko, Teinintie 10 Takkahuone 2 krs. OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA Syksy

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen kohde kylämiljöineen ja museoineen. Plassilla vierailija voi sukeltaa vanhan Kalajoen keskukseen markkinatoreineen, jokirantoineen ja puutaloidylleineen.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

LOMA LÄHELLÄ, JÄRVEN RANNALLA JA PALVELUIDEN ÄÄRESSÄ. PIAN SIITÄ TULEE TOTTA. TÄYSIN UUDENLAINEN LOMAKESKUS AVAA OVENSA KESÄLLÄ 2016.

LOMA LÄHELLÄ, JÄRVEN RANNALLA JA PALVELUIDEN ÄÄRESSÄ. PIAN SIITÄ TULEE TOTTA. TÄYSIN UUDENLAINEN LOMAKESKUS AVAA OVENSA KESÄLLÄ 2016. LOMA LÄHELLÄ, JÄRVEN RANNALLA JA PALVELUIDEN ÄÄRESSÄ. PIAN SIITÄ TULEE TOTTA. TÄYSIN UUDENLAINEN LOMAKESKUS AVAA OVENSA KESÄLLÄ 2016. Reilun tunnin ajomatka Helsingistä, ja olet lomalla. Jos huoltotyöt

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie

Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Vahvistetulla ranta-asemakaava-alueella myytävänä 3 kpl kovapohjaista merenrantaan rajoittuvia määräalatontteja vapaa-ajan kohteille. Tontit 2-4 sijaitsevat ranta-asemakaava-alueen

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Sivistystoimen tiedotustilaisuus klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi

Sivistystoimen tiedotustilaisuus klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi Sivistystoimen tiedotustilaisuus 5.6.2018 klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi Alvar Aalto -kaupunkien verkosto Alvar Aalto -kaupunkien verkosto perustettiin 3.2.2017 Jyväskylässä. Verkoston jäsenkaupunkeja

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat Kuljetus Oy Håkan Eriksson Ab (+358400596227) M/S Superstar (TALLINK GRUPP) (EST +3726409800) (FIN +358918041) Majoitus Tallinn Spa & Conference Hotel (SADAMA 11A, TALLINN 10111 VIRO) (EST +3726301000)

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

MAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018

MAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018 MAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018 Kevättervehdys sinulle, itäsuomalainen Maatiaisen jäsen! Tänäkin vuonna kevät kiekaistaan käyntiin usean yhdistyksen voimin järjestettävässä

Lisätiedot

1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15.

1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15. Sagalundin museo, Sagalunds museum * Sijainti: Kemiönsaari Omistaja: Sagalundin museosäätiö Aukioloajat: 1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15. Aikuiset

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Venäläisten Suomen-matkailun kehitys VENÄLÄISTEN MATKAT SUOMEEN 1992-2017 6,0 5,0 4,0 Helsinki (lentokenttä ja satama) rekkakuskit

Lisätiedot