SISÄLLYS. N:o 158. Laki. Puolan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
|
|
- Niina Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 1998 N:o SISÄLLYS N:o Sivu 158 Laki Puolan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä Asetus Puolan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta ja sen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta Asetus Romanian kanssa tehdyn konsulisopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta Asetus kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta annetun asetuksen 6 :n muuttamisesta Sosiaali- ja terveysministeriön päätös alkoholijuomien anniskeluluvan myöntämisestä ja anniskelutoiminnasta Maa- ja metsätalousministeriön ilmoitus eräistä määräyksistä N:o 158 Laki Puolan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1997 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 1996 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Puolan tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin niistä on sovittu. Helsingissä 19 päivänä joulukuuta Tarkempia säännöksia tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella. 3 Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Ministeri Ole Norrback HE 126/1997 UaVM 17/1997 EV 172/
2 378 N:o 159 Asetus Puolan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta ja sen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 Ulkoasiainministerin esittelystä säädetään: 1 Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 1996 tehty Suomen tasavallan hallituksen ja Puolan tasavallan hallituksen välinen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskeva sopimus, jonka eräät määräykset on hyväksytty 19 päivänä joulukuuta 1997 annetulla lailla (158/ 1998) ja jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt niin ikään 19 päivänä joulukuuta 1997 ja jonka hyväksymistä koskevat nootit on vaihdettu 9 päivänä helmikuuta 1998, tulee voimaan 11 päivänä maaliskuuta 1998 niin kuin siitä on sovittu. 2 Puolan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 19 päivänä joulukuuta 1997 annettu laki (158/1998) ja tämä asetus tulevat voimaan 11 päivänä maaliskuuta Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Ulkoasiainministeri Tarja Halonen (Sopimusteksti on julkaistu Suomen säädöskokoelman sopimussarjan n:ossa 28/1998)
3 379 N:o 160 Asetus Romanian kanssa tehdyn konsulisopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 Ulkoasiainministerin esittelystä säädetään: 1 Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 1998 tapahtuneella kirjeenvaihdolla tehty sopimus Suomen ja Romanian välisen konsulisopimuksen (SopS 18 19/1973) muuttamisesta tulee voimaan 12 päivänä maaliskuuta 1998 niin kuin siitä on sovittu. 2 Tämä asetus tulee voimaan 12 päivänä maaliskuuta Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Ulkoasiainministeri Tarja Halonen (Sopimusteksti on julkaistu Suomen säädöskokoelman sopimussarjan n:ossa 29/1998)
4 380 N:o 161 Asetus kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta annetun asetuksen 6 :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 Opetusministerin esittelystä muutetaan kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta 17 päivänä joulukuuta 1993 annetun asetuksen (1213/1993) 6 :n 1 momentti, sellaisena kuin se on asetuksessa 758/1996, seuraavasti: 6 Tutkimuskeskuksen johtajalta vaaditaan tohtorin tutkinto, perehtyneisyys tutkimuskeskuksen toimialaan sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä maaliskuuta Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen
5 381 N:o 162 Sosiaali- ja terveysministeriön päätös alkoholijuomien anniskeluluvan myöntämisestä ja anniskelutoiminnasta Annettu Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 1998 Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun alkoholilain (1143/1994) 40 2 momentin 1 3 ja 5 kohdan nojalla: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tällä päätöksellä säädetään niistä seikoista, jotka sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen, jäljempänä tuotevalvontakeskus, ja lääninhallituksen on otettava huomioon harkitessaan, täyttääkö anniskeluluvan hakija alkoholilain (1143/1994) 21 :ssä tarkoitetut tarvittavat edellytykset ja vaadittavan luotettavuuden sekä ovatko anniskelupaikan sijainti, anniskelutilat ja toiminta asianmukaisia, niin kuin mainittu 21 edellyttää Ṁitä tässä päätöksessä säädetään hakijasta, koskee soveltuvin osin myös hakijan vastuunalaista yhtiömiestä, hallituksen jäsentä, toimitusjohtajaa sekä suurimpia osakkeenomistajia ottaen huomioon hakijan liiketoiminnan laajuus ja laatu. 2 Luvan myöntämisen yleiset edellytykset Tuotevalvontakeskuksen ja lääninhallituksen tulee ottaa huomioon tässä päätöksessä tarkoitettuja lupa-asioita käsitellessään alkoholilain 1 :ssä säädetty lain tarkoitus. Tuotevalvontakeskuksen ja lääninhallituksen on ennen tämän päätöksen 1 :ssä tarkoitettujen lupien myöntämistä selvitettävä, että hakijalla on riittävät taloudelliset, ammatilliset ja muut edellytykset sekä vaadittava luotettavuus hakemaansa toimintaan sekä että anniskelupaikan sijainti, anniskelutilat ja toiminta ovat asianmukaisia ottaen huomioon hakijan liiketoiminnan laajuus ja laatu. 3 Toimialavaatimus Hakijalla tulee olla yhtiöjärjestyksessä tai yhtiösopimuksessa taikka muussa vastaavassa asiakirjassa toimialanaan ravitsemisliikkeen harjoittaminen. 2 luku Anniskelulupa 4 Anniskeluluvan myöntäminen Tuotevalvontakeskuksen ja lääninhallituksen tulee jättää lupa myöntämättä, jos: 1) hakija ei täytä elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 1 :n vaatimuksia; 2) hakija on holhouslain (34/1898) 2 luvussa tarkoitettu vajaavaltainen henkilö; 3) hakija on asetettu konkurssiin tai muuten ei hallitse itseään ja omaisuuttaan; 4) hakija on päätetty asettaa selvitystilaan; tai 5) hakijaa koskeva konkurssi on rauennut varojen puutteessa. Tuotevalvontakeskus ja lääninhallitus voi jättää luvan myöntämättä, jos: 1) hakijaa koskeva konkurssihakemus on vireillä; 2) hakija, vastaava hoitaja tai hänen sijaisensa on harjoittaessaan aikaisemmin ammattiaan tai muuten syyllistynyt sellaiseen rikokseen, rikkomukseen tai laiminlyöntiin, että hänellä ei voida katsoa olevan alkoholilaissa tarkoitettua luotettavuutta; 3) hakija on antanut olennaisesti vääriä tietoja hakemuksessaan tai pyydettäessä lisätietoja hänen hakemuksensa käsittelyä varten
6 382 N:o 162 taikka muulla tavalla erehdyttänyt tahallaan tai tuottamuksellisesti lupaviranomaisia; 4) hakija on laiminlyönyt jatkuvasti tai huomattavassa määrin verojen tai muiden julkisten maksujen suorittamisen Suomessa tai siinä maassa, jossa hakijan päätoimipaikka sijaitsee (sijoittautumismaa); taikka 5) hakijalla tai vastaavalla hoitajalla tai hänen sijaisellaan ei päihteiden väärinkäytön taikka runsaaksi katsottavan käytön johdosta katsota olevan anniskelutoimintaan tarvittavaa luotettavuutta. Tuotevalvontakeskuksella ja lääninhallituksella on oikeus tarvittaessa pyytää poliisin tai muun viranomaisen lausunto hakijan luotettavuudesta ja luvan myöntämisen edellytyksistä tai edellyttää hakijalta vastaavat asiakirjat. Tällaisia tietoja hankittaessa ja arvioitaessa on otettava huomioon hakemuksessa tarkoitetun toiminnan laajuus, laatu ja muut olennaiset tekijät. 5 Ulkomaisen hakijan selvitykset Ulkomaisen hakijan esittämä ote sijoittautumismaan rikosrekisteristä voidaan hyväksyä riittäväksi näytöksi siitä, ettei hakijalla ole rikosrekisterin ilmaisemia esteitä luvan myöntämiselle. Sijoittautumismaan toimivaltaisen viranomaisen antaman muun todistuksen sisältämät tiedot voidaan hyväksyä riittäväksi näytöksi. Jollei hakijan sijoittautumismaassa anneta edellä tarkoitettuja asiakirjoja, niiden sijasta voidaan näytöksi hyväksyä hakijan tai tämän edustajan toimivaltaiselle sijoittautumismaan viranomaiselle antama valaehtoinen todistus. 6 Vaadittavat tiedot Tuotevalvontakeskuksella ja lääninhallituksella on oikeus vaatia hakijalta anniskeluluvan myöntämisen kannalta olennaisia tietoja, kuten selvityksen taloudellisesta tilanteesta, ammattitaidosta ja kokemuksesta sekä anniskelutoiminnan muista edellytyksistä. Hakijalta vaadittavia tietoja hankittaessa ja arvioitaessa on otettava huomioon hakemuksessa tarkoitetun toiminnan laajuus, laatu ja muut olennaiset tekijät. Jos anniskeluluvan saaneen yhtiön tai muun yhteisön omistussuhteissa tapahtuu oleellisia muutoksia tai jos määräysvalta niissä huomattavassa määrin muuttuu, muutoksesta on ilmoitettava viimeistään kahdessa viikossa anniskeluluvan myöntäneelle viranomaiselle. 7 Ammatilliset ja tekniset edellytykset Hakijan tulee täyttää seuraavat ammatilliset ja tekniset edellytykset: 1) henkilökunnan koulutus, kokemus, taidot ja tiedot ovat riittäviä ottaen huomioon ravitsemisliikkeen luonne, taso, toiminnan laajuus sekä anniskelun tehokas valvonta; muiden kuin yksinomaan käymisteitse valmistettujen enintään 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävien alkoholijuomien anniskeluluvan hakijalla tai tällaisen anniskelupaikan vastaavalla hoitajalla ja hänen sijaisellaan tulee olla riittäväksi katsottava koulutus, kuten esimerkiksi vähintään yhden vuoden mittainen tehtävään soveltuva ravitsemisliikealan koulutus tai monipuolisen sanotun alan työkokemuksen kautta saavutettu vastaava ammattitaito; sekä 2) huoneisto on asianmukaisesti hyväksytty ravitsemisliikekäyttöön. 8 Anniskelupaikan sijainnin asianmukaisuus Anniskelupaikan sijainnin tulee olla sellainen, että anniskelutoiminnasta ei aiheudu kohtuutonta haittaa asuinympäristölle, yleiselle järjestykselle, yhdyskunnan palveluille tai muille toiminnoille. Sijainnin asianmukaisuutta tulee arvioida suhteessa toiminnan luonteeseen ja muihin ympäristön olosuhteisiin. Jollei hakija esitä muuta näyttöä, anniskelulupahakemusta käsiteltäessä tulee häiriöalttiutta arvioitaessa ottaa huomioon kokemukset samassa paikassa aikaisemmin harjoitetusta anniskelutoiminnasta. 9 Anniskelutilojen asianmukaisuus Anniskelualue tulee merkitä tai rajata niin, että raja on asiakkaiden selvästi havaittavissa, jollei anniskelualuetta voida muuten selvästi todeta. Kulkemista anniskelualueelle ja
7 N:o sieltä pois on voitava tehokkaasti valvoa. Anniskelualuetta ei saa muuttaa ilman luvan myöntäneen viranomaisen suostumusta. Anniskelualueena ei saa käyttää urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muuta niihin verrattavaa tapahtumaa varten pysyvästi tai tilapäisesti käytettävää yleistä katsomotilaa. 10 Ilmoitusvelvollisuus Anniskelutoiminnan lopettamisesta tai anniskelupaikan hallinnan muutoksista tulee ilmoittaa kirjallisesti lupaviranomaiselle kahden viikon kuluessa. 11 Tehokkaan valvonnan edellyttämät järjestelyt Anniskelupaikassa tulee toiminnan laajuus huomioonottaen olla riittävästi henkilökuntaa tehokkaan valvonnan toteuttamiseksi sekä alkoholilain 23 :ssä tarkoitetun järjestyksen ja 24 :ssä tarkoitettujen kieltojen noudattamiseksi. Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 1998 Henkilökunta ei työssä ollessaan saa olla päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena. 12 Valvonta Tuotevalvontakeskuksen ja lääninhallituksen tehtävänä on valvoa ja seurata tämän päätöksen sekä siinä määrättyjen tai sen perusteella annettuihin lupiin sisältyvien ehtojen ja määräysten noudattamista lupien voimassaoloaikana. 3 luku Voimaantulo 13 Voimaantulo- ja siirtymäsäännös Tämä päätös tulee voimaan 15 päivänä maaliskuuta Tämän päätöksen voimaan tullessa vireillä oleva asia käsitellään ja ratkaistaan tämän päätöksen mukaisesti. Ministeri Terttu Huttu-Juntunen Hallitussihteeri Pentti Wavela
8 384 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 163 Maa- ja metsätalousministeriön ilmoitus eräistä määräyksistä Annettu Helsingissä 4 päivänä maaliskuuta 1998 Maa- ja metsätalousministeriö ilmoittaa Suomen säädöskokoelmasta 17 päivänä lokakuuta 1980 annetun asetuksen (696/80) 2 b:n nojalla, sellaisena kuin se on 22 päivänä joulukuuta 1993 annetussa asetuksessa (1364/93): Maa- ja metsätalousministeriö on antanut seuraavan määräyksen: MMM:n määräyskokoelman n:o voimaantulopäivä Määräyksen nimike antopäivä Määräys kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain 19 :n 1 momentissa tarkoitettua ympäristötukea erityisen tärkeillä elinympäristöillä koskevan määräyksen muuttamisesta 42/ Edellä mainittu määräys on julkaistu maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelmassa. Määräys on saatavissa maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta, osoite Liisankatu 8, PL 250, Helsinki, puh. (90) Helsingissä 4 päivänä maaliskuuta 1998 Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä Hallitussihteeri Marketta Lehtonen N:o , 1 arkki PÄÄTOIMITTAJA TIMO LEPISTÖ OY EDITA AB, HELSINKI 1998
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 273 280 SISÄLLYS N:o Sivu 273 Laki Argentiinan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista koskevan
SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 557 563 SISÄLLYS N:o Sivu 557 Laki Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 852. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2002 N:o 852 858 SISÄLLYS N:o Sivu 852 Laki Kroatian kanssa tehdyn sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
SISÄLLYS. N:o 399. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 1997 N:o 399 403 SISÄLLYS N:o Sivu 399 Laki Arabiemiraattien liiton kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista
SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 1997 N:o 663 669 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten
SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2002 N:o 833 839 SISÄLLYS N:o Sivu 833 Laki Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 258 259 SISÄLLYS N:o Sivu 258 Asetus lohenkalastusta koskevista rajoituksista Suomen aluevesillä ja kalastusvyöhykkeellä
SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1998 N:o 781 788 SISÄLLYS N:o Sivu 781 Laki valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta... 2159 782 Laki Kansaneläkelaitoksen
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o 802 807 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Laki Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta... 3715 803 Laki valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden
SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2009 N:o 672 678 SISÄLLYS N:o Sivu 672 Tasavallan presidentin asetus EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2004 N:o 878 883 SISÄLLYS N:o Sivu 878 Tasavallan presidentin asetus biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän
SISÄLLYS. N:o 899. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2004 N:o 899 904 SISÄLLYS N:o Sivu 899 Laki vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen
SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1133 1138 SISÄLLYS N:o Sivu 1133 Laki Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä..
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta
SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta
SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 298 308 SISÄLLYS N:o Sivu 298 Laki rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta... 795 299 Laki kunnan kiinteistöinsinööristä
SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2004 N:o 172 176 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden
SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2000 N:o 75 80 SISÄLLYS N:o Sivu 75 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 251 76 Laki Ahvenanmaan maanhankintalain 17
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 1996 N:o 29 32 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 29 Asetus Venäjän federaation kanssa tehdyn Suomen tasavallalla entiseltä Neuvostoliitolta
SISÄLLYS. N:o 956. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 1999 N:o 956 963 SISÄLLYS N:o Sivu 956 Intian kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn
SISÄLLYS. N:o 768. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 1998 N:o 768 774 SISÄLLYS N:o Sivu 768 Laki ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen yhdennentoista
SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2003 N:o 232 236 SISÄLLYS N:o Sivu 232 Tasavallan presidentin asetus öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta
SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 1999 N:o 178 182 SISÄLLYS N:o Sivu 178 Laki Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen
SISÄLLYS. N:o 236. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672. Laki. N:o 663. eräiden naisjärjestöjen valtionavusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta... 3219 664 Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan,
SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta...
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 471 476 SISÄLLYS N:o Sivu 471 Laki etuostolain muuttamisesta... 2583 472 Jerseyn kanssa säästötulojen verottamisesta tehdyn
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2005 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä heinäkuuta 2005 N:o 76 81 SISÄLLYS N:o Sivu 76 Tasavallan presidentin asetus alusten aiheuttaman
SISÄLLYS. N:o 722. Laki rikoslain 45 luvun 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 1996 N:o 722 728 SISÄLLYS N:o Sivu 722 Laki rikoslain 45 luvun 1 :n muuttamisesta... 1929 723 Laki Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä
SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain
SISÄLLYS. N:o 520. Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 12 päivänä heinäkuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 1996 N:o 520 530 SISÄLLYS N:o Sivu 520 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 1371 521 Asetus löytötavara-asetuksen muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 967. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 1997
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 1997 N:o 967 977 SISÄLLYS N:o Sivu 967 Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta... 3679 968 Laki pienyrittäjän vuosilomarahasta annetun
SISÄLLYS. N:o 60. Laki. Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä. Annettu Helsingissä 19 päivänä tammikuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 1998 N:o 60 67 SISÄLLYS N:o Sivu 60 Laki Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä... 153 61 Asetus
SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2002 N:o 204 208 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta.
SISÄLLYS. N:o 1. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2002 N:o 1 7 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Laki Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien
SISÄLLYS. Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 499 504 SISÄLLYS N:o Sivu 499 Laki Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
SISÄLLYS. N:o 213. Valtioneuvoston päätös. tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 1999 N:o 213 215 SISÄLLYS N:o Sivu 213 Valtioneuvoston päätös tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa...
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen
SISÄLLYS. N:o 310. Laki. merilain 6 luvun 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2008
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2008 N:o 310 317 SISÄLLYS N:o Sivu 310 Laki merilain 6 luvun 1 :n muuttamisesta... 817 311 Tasavallan presidentin asetus Valko-Venäjän
SISÄLLYS. N:o 778. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2001 N:o 794 798 SISÄLLYS N:o Sivu 794 Valtioneuvoston asetus maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston
SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 187 193 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki verkkotunnuslain muuttamisesta... 593 188 verkkotunnushallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa...
SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 N:o 870 882 SISÄLLYS N:o Sivu 870 Laki vakuutusyhtiölain 18 luvun muuttamisesta... 3883 871 Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
SISÄLLYS. N:o 875. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 1999 N:o 875 880 SISÄLLYS N:o Sivu 875 Laki kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi
SISÄLLYS. N:o 1296. Annettu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 1995. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 1995 N:o 1296 1305 SISÄLLYS N:o Sivu 1296 Venäjän kanssa Niiralan rajanylityspaikan avaamisesta kansainväliselle auto- ja rautatieliikenteelle
SISÄLLYS. N:o 227. Laki tuloverolain 65 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 227 233 SISÄLLYS N:o Sivu 227 Laki tuloverolain 65 :n muuttamisesta... 691 228 Asetus Amerikan yhdysvaltojen kanssa tehdyn
SISÄLLYS. N:o 736. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 2005 N:o 736 740 SISÄLLYS N:o Sivu 736 Valtioneuvoston asetus sellaisen lahjonnan, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o Laki. N:o 117
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o 117 129 SISÄLLYS N:o Sivu 117 Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta... 317 118 Laki velan vanhentumisesta
SISÄLLYS. N:o 423. Laki. kunnallisen eläkelain 2 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 423 428 SISÄLLYS N:o Sivu 423 Laki kunnallisen eläkelain 2 :n muuttamisesta... 1277 424 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen
SISÄLLYS. N:o 550. Laki. muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta. annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 550 556 SISÄLLYS N:o Sivu 550 Laki Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun
SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki
SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia
SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 543 549 SISÄLLYS N:o Sivu 543 Laki hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta... 1767 544 Laki kuntalain 52 :n muuttamisesta...
SÄÄDÖSKOKOELMA SISÄLLYS
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 N:o 766 771 SISÄLLYS N:o Sivu 766 Laki lukiolain muuttamisesta... 2159 767 Laki tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 149. Asetus. alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 149 152 SISÄLLYS N:o Sivu 149 Asetus alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan voimaansaattamisesta...
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2009 N:o Laki. N:o 222
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2009 N:o 222 225 SISÄLLYS N:o Sivu 222 Laki tuotannollisten investointien väliaikaisesti korotetuista poistoista... 2897 223 Maa- ja
SISÄLLYS. N:o 748. Laki. tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2003
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2003 N:o 748 755 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta... 2911 749 Tasavallan presidentin asetus
SISÄLLYS. N:o 848. Asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1999 N:o 848 855 SISÄLLYS N:o Sivu 848 Asetus entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o Laki. N:o 512. Syötteen kansallispuistosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 512 515 SISÄLLYS N:o Sivu 512 Laki Syötteen kansallispuistosta... 1263 513 Laki Jonkerinsalon, Siikavaaran, Jaaskamonvaaran,
SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2001 N:o 834 839 SISÄLLYS N:o Sivu 834 Valtioneuvoston asetus valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä
SISÄLLYS. N:o 564. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 564 571 SISÄLLYS N:o Sivu 564 Tasavallan presidentin asetus tuomittujen siirtämisestä tehdyn yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus. annetun lain voimaantulosta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2007 N:o 835 842 SISÄLLYS N:o Sivu 835 Valtioneuvoston asetus valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetun
SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 429 435 SISÄLLYS N:o Sivu 429 Laki Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta... 1285 430 Laki öljysuojarahastosta annetun
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1999 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 1999 N:o 1 5. Laki. N:o 1. alkoholilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 1999 N:o 1 5 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Laki alkoholilain muuttamisesta... 1 2 Asetus maaseutuelinkeinoasetuksen 45 e :n muuttamisesta...
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 1997 N:o 306 312. Laki. N:o 306. alkoholilain 3 ja 60 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 1997 N:o 306 312 SISÄLLYS N:o Sivu 306 Laki alkoholilain 3 ja 60 :n muuttamisesta... 907 307 Laki alkoholilain 93 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 841. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 1999 N:o 841 847 SISÄLLYS N:o Sivu 841 Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös mehiläisten esikotelomädän
SISÄLLYS. N:o 370. Laki. Jordanian kanssa tehdyn Euro-Välimeri -assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2002 N:o 370 373 SISÄLLYS N:o Sivu 370 Laki Jordanian kanssa tehdyn Euro-Välimeri -assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
SISÄLLYS. N:o 762. Laki. Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä henkilöiden vapaasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2001 N:o 762 771 SISÄLLYS N:o Sivu 762 Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä henkilöiden vapaasta
SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 654 659 SISÄLLYS N:o Sivu 654 Laki rikoslain muuttamisesta... 2077 655 Laki pakkokeinolain 5 luvun 11 :n muuttamisesta...
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta
SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 1999 N:o 930 937 SISÄLLYS N:o Sivu 930 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 2341 931 Laki
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144. Asetus. N:o 137. puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144 SISÄLLYS N:o Sivu 137 Asetus puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta... 321 138 Asetus Israelin kanssa
SISÄLLYS. N:o Laki. Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1563 1568 SISÄLLYS N:o Sivu 1563 Laki Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan
SISÄLLYS. N:o 909. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 2004 N:o 909 912 SISÄLLYS N:o Sivu 909 Tasavallan presidentin asetus oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2007 N:o 859 864 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta... 3867 860
SISÄLLYS. N:o 843. Laki. perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002 N:o 843 848 SISÄLLYS N:o Sivu 843 Laki perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta... 3975 844 Tasavallan presidentin asetus Singaporen
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o Asetus. N:o paineastia-asetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1091 1101 SISÄLLYS N:o Sivu 1091 Asetus paineastia-asetuksen muuttamisesta... 3975 1092 Asetus maakaasuasetuksen muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 87. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä helmikuuta 2008 N:o 87 91 SISÄLLYS N:o Sivu 87 Tasavallan presidentin asetus Italian kanssa turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta
SISÄLLYS. N:o 1215. Laki. kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1215 1221 SISÄLLYS N:o Sivu 1215 Laki kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1997 N:o 256 275. Asetus. N:o 256. kemikaaliasetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1997 N:o 256 275 SISÄLLYS N:o Sivu 256 kemikaaliasetuksen muuttamisesta... 715 257 merimiesasiain neuvottelukunnasta annetun asetuksen
SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. N:o 172. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 172 178 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Laki Kiinan kansantasavallan kanssa sijoitusten edistämisestä ja vastavuoroisesta suojaamisesta
SISÄLLYS. N:o 918. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2004 N:o 918 921 SISÄLLYS N:o Sivu 918 Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista annetun tasavallan
SISÄLLYS. N:o 379. Laki rahalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 1996 N:o 379 384 SISÄLLYS N:o Sivu 379 Laki rahalain muuttamisesta... 991 380 Laki valtion talousarviosta annetun lain 3 a :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 312. Annettu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 1996. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 1996 N:o 312 317 SISÄLLYS N:o Sivu 312 Asetus merellä käytettäviin aluksiin kohdistuvaa takavarikkoa ja sitä vastaavia toimenpiteitä
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.
HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta
SISÄLLYS. N:o 235. Laki. valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2004 N:o 235 244 SISÄLLYS N:o Sivu 235 Laki valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n muuttamisesta
SISÄLLYS. N:o 1. Valtiovarainministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2003 N:o 1 3 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Valtiovarainministeriön asetus yksittäisten kuntien ja evankelis-luterilaisten seurakuntien verovuoden