Matkaraportti. Kuala Lumpur, Malesia. Syksy 2009
|
|
- Reijo Jurkka
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Matkaraportti Kuala Lumpur, Malesia Syksy 2009 Lassi Nieminen Reija Viitanen
2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ JOHDANTO ALKUVALMISTELUT Hakemukset Rahoitus ja reissun kustannukset Rokotukset ja vakuutukset Muut valmistelut PAIKAN PÄÄLLÄ Kuala Lumpur ja Malesia Asunnon hankkiminen KOULU KURSSIT Consumer Behavior Asian Management International Human Resource Management Cross-cultural management Management of SMEs and Entrepreneurship LOPPUSANAT
3 JOHDANTO Meidän ulkomaanvaihtojaksomme sijoittui syksylle Vaihtojakso alkoi Academy Accessin järjestämällä yksipäiväisellä orientaatiopäivällä joka järjestettiin syyskuun 4. päivä ja ensimmäinen kurssi lähti käyntiin syyskuun 7. päivä. Viimeinen kurssi oli ohi ennen joulukuun puolta väliä, jonka jälkeen saattoi hyvin käyttää aikaa matkusteluun ympäri Aasiaa. Syyslukukaudella meille osui myös kaksi viikon mittaista lomaa: Hari Raya Break ja Semester Break ALKUVALMISTELUT Vaihtoon liittyy paljon alkuvalmisteluja, joten asioiden hoitaminen kannattaa aloittaa heti kun tieto vaihtopaikasta tulee. MIBP (Malaysia International Business Program) ohjelmassa tieto vaihtopaikasta tulee nopeasti papereiden lähettämisen jälkeen. Jos vaihtoon lähtö on pikkuisenkin mielessä, kannattaa lähteä ottamaan asioista rohkeasti selvää. Vaihto on usein elämän parasta aikaa, jolloin pääsee matkustamaan ja näkemään uusia kulttuureja. Samalla opiskellessa kielitaito paranee ja ulkomailla suoritetut kurssit saat usein hyväksyttyä omaan tutkintoosi kotimaassa. MIBP vaihtoon voit lähteä myös kaveriporukalla tai poika-/tyttöystävän kanssa, koska poikkeuksetta kaikki hakeneet pääsevät mukaan ohjelmaan. 2.1 Hakemukset Eniten työtä teetti MIBP vaihtoon lähtiessä erilaisten paperin täyttäminen omalle koululle. Vaihto- ja apurahahakemus, kurssien hyväksymishakemus jne. tulee täyttää ja palauttaa KV-toimistoon hakuaikana. Myös ulkomaan opintotukihakemukset tulee tehdä ennen reissua. MIBP-ohjelman hakemukset saat esimerkiksi järjestävän yrityksen Academy Accessin nettisivuilta ( Samaisilta sivuilta löytyy myös paljon yleistä informaatiota vaihto-ohjelmasta. MIBP-hakemuksiin tarvitset mm. kopiot passin kaikista sivuista, viisi passikuvaa ja englanninkieliset versiot oikeaksi todistetusta opintosuoritusotteesta. Academy Accessilta saat hakuvaiheessa ajankohtaiset ohjeet lähettävistä liitteistä. 2
4 2.2 Rahoitus ja reissun kustannukset Rahoituksen järjestäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen reissua, koska vaihdossa tulee pakollisten kulujen lisäksi varmasti rahanmenoa mm. erilaisten matkojen muodossa. MIBP vaihto on freemover -vaihto ja LUT:n käytännöt tällaisen vaihdon rahoituksesta ovat vaihdelleet viime vuosina. Syksyllä 2009 lähteneet freemoverit saivat jännittää apurahan saamista lähes viimeiseen asti, kunnes tieto 600 euron apurahasta tuli noin reilu kuukausi ennen lähtöä. Aikaisempina vuosina apurahan määrä on vaihdellut ja viime vuosina se oli 800 euroa, joten ei välttämättä kannata paljon laskea apurahan varaan. Tässä tapauksessa kuitenkin 600 euroakin tuntui ihan kohtuullisesti, koska välissä oli epävarmaa tuleeko apurahaa ollenkaan. Reissun rahoituksessa auttaa usein myös erilaiset säätiöt ja järjestöt sekä kunnat. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupungilta sai 100 euron stipendin ja sen edellytyksenä on, että hakija on kirjoilla Lappeenrannassa. Hakemuksia saa Lappeenrannan kaupungin nettisivuilta. Useat vaihto-ohjelmassa olijat olivat hakeneet useita apurahoja/stipendejä vaihtelevalla menestyksellä. Osalla porukasta oli käynyt parempi tuuri hakemusten suhteen kuin toisilla, mutta aktiivisuudesta tässäkään kohtaa ei varmasti ole haittaa. MIBP-vaihdon lukukausimaksu oli 2500 euroa, joka sisältää kaikki opiskeluun ja viisumeihin liittyvät maksut. Lennot kohdemaahan muodostavat myös melko ison osan reissun kustannuksista. Mitä aikaisemmin lennon varaa, sitä halvemmalla usein pääsee. Meno-paluu lennon hinta oli noin euroa ja jos paluulentoa ei vielä halunnut ottaa yhdensuuntainen lento kustantaa noin euroa. Me varasimme lennot erikseen, koska emme olleet vielä tienneet paluupäivää ja hintaa tuli tässä tapauksessa niille yhteensä 900 euroa. Eri lentoyhtiöillä on vaihtelevat käytännöt paluulennon päivämäärän muuttamisessa, joten tämä kannattaa selvittää meno-paluu lentoja varattaessa. Paikan päällä vuokra on suurin menoerä ja siihen kannattaa varata noin euroa kuukaudessa riippuen missä asuu. 2.3 Rokotukset ja vakuutukset Rokotusten selvittäminen ja hankkiminen on syytä aloittaa heti kun tieto vaihtoon lähdöstä tulee. YTHS hoitaa rokotukset ja antaa tietoa niistä. Netistä kannattaa myös käydä katsomassa sivuilta infoa kohdemaan vaatimista rokotuksista. Osa 3
5 rokotteista on ns. harkinnanvaraisia ja päätös tällaisten rokotteiden ottamisesta tehdään itse. Esimerkiksi Japanin aivokuume on Malesiaan matkaaville rokote, jonka ottamista kannattaa harkita. Malarialääkkeet kannattaa yleensä hankkia paikan päältä. Vakuutusten päivittäminen ajan tasalle ennen vaihtoa on ensiarvoisen tärkeää. Academy Access edellyttää vaihtoon lähtijältä vakuutusta, joka korvaa (sairastapauksessa) lennon Suomeen. Ulkomaanvaihtoa ei vakuutusyhtiöissä yleensä luokitella lomamatkaksi, joten tavalliset matka- ja matkatavaravakuutukset vaativat olosuhdemuutoksen voimassa kaikilla ulkomaanmatkoilla. Myös matkan kesto asettaa rajoituksia vakuutuksen voimassaololle. Yleensä matkavakuutukset ovat kerrallaan 3 kk voimassa, joten tämän ajan ylittyessä on hankittava vakuutuksella jatkoa (=ostaa määräaikainen jatkovakuutus). Vakuutukset kannattaa tarkistaa ja päivittää omasta vakuutusyhtiöstä, mutta edellä mainitut asiat on hyvä muistaa. 2.4 Muut valmistelut Useat maat Aasiassa mukaan lukien Malesia vaativat, että passi on voimassa vähintään kuusi kuukautta maasta poistumisen jälkeen. Käytännöt passin voimassaolosta vaihtelevat maittain. Ennen lähtöä Suomessa kannattaa hoitaa osoitteenmuutokset, valtakirjat, ilmoitus vuokranantajalle yms. jotta asioita ei sitten tarvitse hoitaa enää maapallon toiselta puolelta. PAIKAN PÄÄLLÄ 3.1 Kuala Lumpur ja Malesia Kuala Lumpur on suurkaupunki, jossa asuu esikaupunkeineen yli 7 miljoona ihmistä. Kaupunki on vuosien saatossa länsimaalaistunut ja englantia osataan yleisesti melko hyvin. Pilvenpiirtäjiä, ostos- ja viihdekeskuksia sekä ravintoloita on runsaasti ja kulttuurien kirjo on laaja. Malesiassa väestö on jakautunut malaijeihin (60 %), kiinalaisiin (30 %) sekä intialaisiin (10 %) ja tämä näkyy hyvin katukuvassa. Maa mainostaakin itseään Truly Asian -maana juuri monenkirjavien kulttuuriensa takia. Malaijit hallitsevat maata hallinnollisesti, mutta taloudellinen valta on viime vuosina yhä enemmän siirtynyt ahkerimmille kiinalaisille. Muiden kuin malaijien elämä maassa on rajoitettua esimerkiksi työnteon ja opiskelun osalta. Muille kuin malaijeille esimerkiksi opiskelu on maksullista. 4
6 Malesia on islamilainen valtio ja tämä näkyy paikallisten (malaijien) jokapäiväisessä elämässä. Huiveihin pukeutuneet naiset, alkoholin myynnin verottaminen ja rajoittaminen sekä elokuvien sensurointi ovat esimerkkejä, joista huomaa olevansa islamilaisessa maassa. Toisaalta uskontojen kirjo maassa on moninainen kiinalaisten ja intialaisten takia. Elämä Kuala Lumpurissa on kuitenkin melko vapaata ja länsimaista verrattuna maan itäisiin osiin, joissa uskonnolla on suurempi vaikutus. Suomalainen huomaa kulttuurierot väistämättä esimerkiksi palveluiden hitaudessa ja siinä, että yksinkertaiset asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia. 3.2 Asunnon hankkiminen Asunnon hankkiminen mietitytti etukäteen eniten koko vaihdossa. MIBP opiskelijoista osa oli hankkinut asunnon etukäteen ja osa vasta paikan päältä. Me päädyimme hankkimaan asunnon vasta paikan päältä ja tämä osoittautui jälkikäteen hyväksi ratkaisuksi. Asunnon kunto voi olla odotuksia huonompi ja erilaisia yllätyksiä saattaa tulla, joten ennen vuokrauspäätöstä on syytä tarkistaa asunto hyvin ja sopia ehdoista. Esimerkiksi vastuu vikatilanteissa on syytä selvittää ennen vuokrausta. Kämppikset löytyivät Suomesta, joiden kanssa päätettiin lähteä yhdessä etsimään asuntoa paikan päältä. Yleensä ohjelman opiskelijat ovat vuokranneet asunnon 2 5 hengen porukoissa, koska mahdollisuudet asumiseen ovat tällöin monipuolisemmat. Varteenotettavista asuntovaihtoehdoista suomalaisten suosima Times Square oli jo etukäteen tiedossa johon mekin sitten päädyimme. Times Squarelta 4-5 hengen asunnon sai syksyllä MYR:illä eli noin 1080 eurolla. Mukaan tulee lisäksi sähkö- ja vesilasku, jotka ovat noin euroa/kk henkilöä kohden. Takuuvuokra pantteineen oli 1,5 kertaa vuokran summa ja kaikki tulee maksaa käteisellä vuokranantajalle. Me käytimme Times Squaren asunnon osalta Lucy nimistä välittäjää. Times Squarelle välittäjiä on useampia. Lucy hoiti hommansa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin ja vuokrien kanssa ei ollut ongelmaa. Poikkeukset olivat tässä tapauksessa vuotanut katto ja vika ilmastoinnissa, joiden korjauksen aloittaminen kesti turhan kauan. 5
7 Kannattaa kuitenkin etsiä netistä muitakin vaihtoehtoja, jotta näkee tarjonnan ja jos vuokra tuntuu omalle budjetille liian korkealta. Muita asuntoja kannattaa etsiä esim. sivuilta, josta myös löytyy välittäjien yhteystietoja. Kävimme katsomassa neljää asuntoa Kuala Lumpurissa, joista näki melko hyvin, minkälaista tarjontaa alueella oli. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui kuitenkin Times Square, joka palveluiltaan ja tasoltaan oli muita parempi. Kaupungista varmasti kyllä löytää muitakin hyviä kohteita kuin Times Square, mutta silloin kannattaa varata aikaa eri vaihtoehtojen kartoittamiselle KOULU Koulunamme vaihdon aikana toimi Damansara Jayassa sijaitseva KDU College. Koulussa opiskeli meidän suomalaisen vaihto-opiskelijaryhmämme lisäksi suurimmaksi osaksi paikallisia kiinalaissyntyisiä opiskelijoita. Koulu sijaitsi noin 15 kilometrin päässä asuinpaikaltamme Times Squarelta, joten koulu matkoihin kului jonkun verran aikaa. Koulukyytinämme toimivat päivittäin paikalliset taksit ja matka-aika oli ruuhkasta riippuen noin minuuttia. Hintaa yhteen suuntaan kertyi noin Malesian ringitiä eli noin 3-4 euroa per taksi, eli hinta oli erittäin halpa. Pitkästä etäisyydestä Kuala Lumpurin keskustaan huolimatta KDU College oli kaikin puolin käyttökelpoinen valinta kurssiemme pitopaikaksi. Luokkahuoneissa oli kaikki tarvittava, eli pulpetit, tuolit, ilmastointi, taulu, piirtoheitin sekä videotykki. Kurssikirjat sisältyivät Academy Accessin kurssimaksuun ja saimme ne vapaaseen käyttöömme aina kurssin ajaksi. Koulun palveluihin kuuluivat kirjasto (josta me vaihto-opiskelijat emme tosin olleet valtuutettuja lainaamaan kirjoja), tietokoneluokat sekä ruokala. Tietokoneluokkia tuli harvoin käytettyä muuhun tarkoitukseen kun tulostamiseen, koska jokaisella opiskelijalla tuntui olevan omat kannettavat tietokoneet, jolla pääsi helposti koulun langattomaan verkkoon. Koulu ruokala oli yksi suurehko ja melko meluisa sali, josta sai ruokaa monesta eri linjastosta. Nopein valinta päästä syömään oli Budget Corner, josta sai valita ruokaa linjastosta suoraan lautaselleen. Vaihtoehtoja olivat usein riisi, erilaiset vihannekset, tofu, kanankoivet, tulinen naudanlihakastike sekä erilaiset merenelävä kastikkeet ja kalapullat. 6
8 Hintaa kertyi ilman juomaa noin euron verran. Muita lounasvaihtoehtoja tarjosivat Soul Food Corner, linjasto josta sai erilaisia paistettuja riisi- ja nuudeli ruokia sekä enemmän länsimaalaisia ruokia tarjoava hampurilais- ja lasagne piste. Kouluruoka oli kaikin puolin maittavaa, edullista ja vaihtoehtojakin oli tarjolla moneen makuun. Joidenkin linjastojen hitaus tosin jätti meidät suomalaiset keksimään erinäisiä ideoita tehokkuuden parantamiseksi. Kurssitarjonta syksyn aikana oli melko monipuolinen sisältäen kuusi peräjälkeen järjestettävää kurssia Aasian kauppaan painottuen. Ensimmäinen kurssi alkoi syyskuun alussa ja viimeinen kurssi oli ohi joulukuun toisella viikolla. Suuri osa opiskelijoista kävi kuudesta mahdollisesta kurssista viisi, jolloin syksyn aikana avautui yksi kahden viikon pituinen lisä-loma, jonka saattoi käyttää matkusteluun. Kelan tukien saamiseen olisi vähimmillään riittänyt toki vain kolmen kurssin käyminen, mutta itse ainakin halusimme saada myös opiskelusta mahdollisimman paljon irti. KURSSIT 5.1 Consumer Behavior Ensimmäinen käymistämme kursseista oli markkinoinnin professori George Moschisen luennoima kurssi ostokäyttäytymisestä. Kurssi käsitteli ostokäyttäytymiseen liittyviä teorioita, konsepteja, tekniikoita sekä tutkimustuloksia. Opimme muun muassa näkemään mitkä eri tekijät vaikuttavat kuluttajan ostokäyttäytymiseen sekä hahmottamaan kuluttajan ostoprosessin eri vaiheet. Luennoitsija vaikutti asiantuntevalta ja kurssin aihe oli markkinoinnin opiskelijalle mielenkiintoinen vaikkakin professorin luennointi tapa oli ehkä jokseenkin jopa liian rutiininomaista, joten ajatusten pitäminen aiheessa saattoi olla ulkona paistavan auringon myötä hankalaa. Kurssiin kuului luentojen ja kahden tentin lisäksi ryhmätyö, jossa havainnoimme paikanpäällä malesialaisten kuluttajien ostokäyttäytymistä ja liikkeenharjoittajien toimintaa sekä teimme havainnoistamme luokassa esitettävän raportin. 7
9 5.2 Asian Management Viikon kestäneen Hari Raya loman jälkeen aloitimme vaihtojakson toisen kurssin, joka oli ranskalaissyntyisen Francis Pironin luennoima Asian Management. Kurssi käsitteli eri Aasian maiden muun muassa Kiinan, Intian, Japanin, Etelä-Korean ja Singaporen kulttuurisia kaupankäyntiin vaikuttavia erityispiirteitä. Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen, sillä luennoitsija oli kiertänyt paljon maailmaa ja tehnyt töitä eri Kaakkois-Aasian maissa, joten hänellä oli kirjatiedon lisäksi paljon omakohtaisia kokemuksia ja mielenkiintoisia tarinoita jaettavana. Asian Management kurssin suorittamiseen kuului neljä henkilökohtaisesti kirjoitettavaa esseetä kahdesta valitsemastasi kiinalaisesta filosofista sekä heidän johtamiseen liittyvistä ajatuksistaan ja vastaavista länsimaisista johtamismalleista. Professori Piron järjesti myös illanvieton jossa tutustuttiin paikalliseen ruoka- ja juomakulttuuriin eräässä paikallisessa katuravintolassa sekä vietnamilaisen illallisen kotonaan Petaling Jayassa. Kaikista käymistämme kursseista, juuri Asian Management antoi eniten meitä kiinnostavaa kulttuuritietoa Aasian maista. 5.3 International Human Resource Management Kolmas kurssi oli paikallisen Yhdysvalloissa opiskelleen professori Rosmini Omarin luennoima kurssi henkilöstövoimavarojen johtamisesta. Kurssi antoi hyvät perustiedot henkilöstöjohtamisesta keskittyen erityisesti sen kansainvälisiin ulottuvuuksiin. Kurssin aihepiireihin kuuluivat esimerkiksi rekrytointi- ja valintaprosessikysymykset, perehdyttäminen, kompensaatio, motivaatio sekä henkilöstön kehittäminen. Kurssiin kuului lopputentin lisäksi ryhmätyö annetusta esimerkki case:stä, josta palautettiin sekä kirjallinen raportti, että suullinen presentaatio luokassa. Lisäksi jokaisen tuli palauttaa opettajalle henkilökohtainen oppimispäiväkirja kurssin lopuksi. 5.4 Cross-cultural management Cross-cultural management kurssia luennoi argentiinalaissyntyinen José Martin Desmaras Luzuriaga, joka puhui erittäin hyvää englantia opiskeltuaan Australiassa vuosia. Kurssilla keskityttiin parantamaan (meidän) tulevaisuuden johtajien neuvottelu- ja johtamistaitoja yli 8
10 kulttuurirajojen. Kurssi antoi hyvät tiedot eri Kaakkois-Aasian maiden kulttuurien erityispiirteistä työelämässä ja sen neuvottelutilanteissa. Kurssi koostui interaktiivisista luennoista, tentistä sekä ryhmissä tehtävästä case - analyysistä joka esiteltiin myös suullisesti. Lisäksi kurssiin kuului erittäin mielenkiintoinen tutustuminen kiinalaisiin ruokailutapoihin kiinalaisessa ravintolassa järjestetyllä businessdinner:illä, joka toimi erittäin konkreettisena opetustilanteena. Kaikki sujui kiinalaisten etikettien mukaan käyntikorttien vaihdosta, illan isännän ja vieraiden puheisiin sekä riisiviinilasien nosteluun. Tämä kurssi antoi paljon sellaista täsmällistä tietoa Aasian kulttuureista ja työelämän tilanteista, jota olisi vaikea oppia pelkästään kirjoja lukemalla. 5.5 Management of SMEs and Entrepreneurship Viimeinen vaihto-opiskelukurssimme oli professori Nelson Oly Abdulin luennoima kurssi yrittäjyydestä ja pk-yritysten johtamisesta. Professorilla oli paljon omakohtaista tietoa aiheesta sillä hän on henkilökohtaisesti toiminut yrittäjänä useita vuosia professorin virkansa ohella. Kurssin aihepiireihin kuuluivat muun muassa yrittäjyyden käsitteiden määritteleminen, business-ideoiden synty, markkina analyysit, uusien yritysten markkinointi strategiat sekä pk-yritysten asema tyynenvaltameren maissa ja hallituksen kannustimet pk-yrityksille. Kurssi sisälsi luentojen ja tentin lisäksi harjoitustyön, jossa vertailtiin kahta eri omavalintaista Born Global -yritystä ja niiden strategioita. LOPPUSANAT Suosittelemme ulkomaanvaihtoon lähtemistä kaikille joilla siihen on mahdollisuus ja kiinnostusta. Vaihtoaika antaa uusien kokemuksien ja ystävien lisäksi ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua uuteen maahan ja sen kulttuuriin. Se myös avartaa maailmankatsomusta ja antaa hyvin perspektiiviä elämään Suomessa. Malesiaan vaihtoon lähteminen on erittäin suotavaa kaikille Aasian kulttuureista kiinnostuneille ja niille jotka haluavat nauttia tropiikin lämmöstä ja matkustella samalla ympäri Aasiaa. 9
Matkaraportti Malaysian International Business Program (MIBP) Kuala Lumpur, syksy 2009
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Matkaraportti Malaysian International Business Program (MIBP) Kuala Lumpur, syksy 2009 Just Go!? Terhi Kare 0236226 1 SISÄLLYSLUETTELO Matkajärjestelyt...2 Asuminen...3
Suomen suurlähetystö Astana
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...
MATKARAPORTTI. MIBP 2009/ Kevät KUALA LUMPUR, MALESIA
MATKARAPORTTI MIBP 2009/ Kevät KUALA LUMPUR, MALESIA Joonas Kaukomaa Mikael Kourilehto Atte Rissanen Oona Rissanen Ennen matkaa Saimme ajatuksen vaihtoon lähtemisestä Malesian Kuala Lumpuriin ystäviltämme,
Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018
Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).
Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.
TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.
Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA
Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011
North2north Winnipeg Kanada
North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet
Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa
Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen
Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot
Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:
Athens University of Economics and Business Matkaraportti
Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?
Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville
Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla
Mikko Niemelä & Jonne Roppola
Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.
ESSCA Budapest Kevät 2011
1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni
Raportti työharjoittelusta ulkomailla
Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni
Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin
2 VALMISTELUIDEN ALOITUS Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin kanssa sähköpostitse 3 KIELI- JA KULTTUURIVALMENNUS
Islannin Matkaraportti
Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja
ITALIA, Torino. Syksy 2009
ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.
Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)
Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)
Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).
Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017
MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä
Skenaario 1: Paavo kokouksessa
Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne
Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma
Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.
Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut
Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista
Raportti työssäoppimisesta/opiskelusta ulkomailla
Raportti työssäoppimisesta/opiskelusta ulkomailla Hierojan ammattitutkinto Työpaikan nimi ja osoite: Anne-Mari Haireche,Puerto Viejo 44,Puertode la Cruz, Tenerife, Spain. Yrityksellä ei ole omia nettisivuja.
Maailmalle lähtijän muistilista
Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan
Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.
= Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.
MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin
Matkaraportti. Noora Äijälä
Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina
Coventry Tuomas Fordell AUT3SN
Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä
ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi
ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk
Raportti vaihto-opiskelusta
Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon
Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL
Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se
INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan
INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut
MATKARAPORTTI MIBP Spring 2009 Malesia, Kuala Lumpur
MATKARAPORTTI MIBP Spring 2009 Malesia, Kuala Lumpur Anna Grabtchak Heidi Granlund Mari Koistinen Sisällysluettelo Johdanto...3 1. Ennen matkaa...4 2. Yleistä Aasiasta, Malesiasta ja Kuala Lumpurista...4
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky
Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille
Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on yhteistyössä Esteetön opiskelu
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Vaihtoraportti Singapore NTU
Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä
Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.
1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015
IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia
Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla
Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa
Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa
Työssäoppimassa Espanjassa
1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta
APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004
AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha
Kari Kammonen
1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017?
Kv-info 12.9.2016 Venäjälle Opetushallitus + oppilaitos rahoittavat toimintaa Mahdollisuus n. kymmenelle vuodessa SASKYssä, n.4-6 vkoa Oppilaitosvaihto Pietarin restaurointialan kouluun SOKOS- hotelleissa
Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012
Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihdon edellytykset 1 tutkinto-opinto-oikeus JY:ssa riittävät pohjaopinnot; vaihtoon lähtiessä tulee olla suoritettu
Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin
Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin Ennen vaihtoa KUKA Informaatio Tietoa kansainvälisistä (KV) vaihdoista Henkilö joka on vastuussa kv-vaihdoista ja/tai
Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015
Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan
Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista
Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet
Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014
Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun
OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento
OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja
Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä
Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...
Savonian suomen opinnot
Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi
Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo
Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo 10.4.2019 Tietoiskut 2 VDG Susanna Jokiperä 1 B-PIIRIN NUORISOVAIHTO INFO 2 VDG Susanna Jokiperä 2 Taustaa Nuorisoleirit hyväksyttiin järjestön aktiviteetiksi vuonna
Valencia Espanja ITACA-instituutti. Juhani Lahdenperä HYV7SN
Valencia Espanja ITACA-instituutti Harjoitteluvaihdon suunnittelu alkoi syksyllä 2008 Puerto Ricon lomareissun seurauksena Espanja oli alun alkaen selvä kohdemaana, koska olemme lomailleet vaimoni kanssa
Työssäoppimiseni ulkomailla
Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä
MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010
MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 Minna Airola, KATI 4 Inka Pantzar, KATI 4 0 1.0 Johdanto... 1 2.0 Lähtövalmistelut... 1 2.1 Hakeminen... 1 2.2 Viisumi... 2 2.3 Vakuutukset...
Ulkomaan jakson raportti
Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös
Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015
Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa
TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA
TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen
4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2018
4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2018 IF YE 4 H www.4h.fi/maailmalle WORLD Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto INTERNATIONAL 4H YOUTH EXCHANGE Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään
Vaihtoraportti NTU Singapore
Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan
SUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
MATKARAPORTTI -MIBP syksy 2009
Lappeenrannan teknillinen yliopisto School of Business 25.02.2009 MATKARAPORTTI -MIBP syksy 2009 Jere Mukala Olli Viianmaa Erik Ruokanen Mika Redsven 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Matkavalmistelut...
Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari
Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin
Boost your future career! Study Life - Go Abroad!
Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Syksy 2017 Miksi tarvitsen kansainvälistä kokemusta? Vahvistut Eläminen vieraassa maassa ja kulttuurissa kasvattaa henkistä kanttiasi. Virkistyt Saat uusia
Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.
Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely
HAKUOPAS KANSAINVÄLISEEN VAIHTOON 2015 1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely Suomen Hammaslääketieteen
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum
Luennot, joille osallistuin vaikuttivat mielenkiintoisemmilta. Jos jätin osallistumisen väliin, koin että en todennäköisesti opi enempää olemalla läsnä. Opiskelija kurssipalautteessaan Luennot vuorovaikutuskeinona
Kysely Kaikukortin haltijoille
1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena
Suuntaa uralle! CIMO ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 15.3.2013
CIMO ja suomalaiset maailmalla Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen Mitä ominaisuuksia kansainvälisessä työssä tarvitaan? CIMOn harjoitteluohjelmat CIMOn harjoitteluohjelmat Opiskelijoille ja vastavalmistuneille,
Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta
Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga
Ohjeet yksilölliseen vaihtoon aikoville
Ohjeet yksilölliseen vaihtoon aikoville 1.1. Kansainväliseen vaihtoon hakeminen Jos olet lähdössä tekemään työssä oppimisjaksoa ulkomailla, aloita sen suunnitteleminen ajoissa, mieluiten vähintään kolme
MATKARAPORTTI Lukuvuosi 2009/2010 Malesia, Penang
MATKARAPORTTI Lukuvuosi 2009/2010 Malesia, Penang Eetu Kulo Sisällysluettelo Johdanto... 1 1 Penang ja Yliopisto... 2 2 Alkuvalmistelut... 3 2.1 Yliopisto... 3 2.2 Terveystarkastus ja rokotukset... 4 2.3
TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT
Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin
Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO
Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön
Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla
Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 22.1.2015 Ulkomailla opiskelun hyödyt Akateeminen hyöty Uusia
PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö
PIETARI 15.1.-25.2.2017 Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö 15.1. alkoi ensimmäinen matkani Pietariin, ja samalla ensimmäinen matkani Venäjälle. Junassa tapasin itselleni
Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville
Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville Raisa Asikainen Liikkuvuuspalvelut 8.9.2016 Tervetuloa! Tule istumaan oman kohteesi väen luo 1. Etelä-Afrikka (tunnettekin jo FB:n kautta) 2. Namibia 3. Sambia,