Pirkkalan seurakunnan joulu 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkkalan seurakunnan joulu 2017"

Transkriptio

1 Pirkkalan seurakunnan joulu 2017

2 Nyt juhlimaan tulkaa Joulukuu on tänä vuonna juhlakuukausi. Hoosiannan laulamisesta alkaa joulun odotus. Odotuksen keskellä on Suomi 100-juhlat. Juhlat tuovat valoa pimeän vuodenajan keskelle. Niitä kannattaa viettää, koska niihin sisältyy iloa ja kiitollisuutta tänä vuonna aivan erityisellä tavalla. Kirkon ja seurakunnan elämässä joulun aika on erityinen aika. Joulu on välittämisen juhla. Jouluna pyhä koskettaa maata. Jumala antaa itsensä ihmiskunnalle. Hämärään ja pimeään syttyy valoista kirkkain. Se on elämän ja armon valo, joka ei jää vain eläinten suojaan vaan valaisee ihmisen elämää. Tämä valo loistaa koko maailmalle, pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Joulun juhlaan on hyvä virittäytyä. Pohjimmiltaan joulu on kuitenkin vastaanottamista. Kun Jumala antaa itsensä pienessä seimen lapsessa, armo ja rakkaus tulevat näkyväksi myös pienessä sekä vähäpätöisessä. Siinä on jotain erityistä ja merkityksellistä tänäkin juhlavuonna. Valoa ja armoa joulun odotukseen! Olli-Pekka Silfverhuth Pirkkalan seurakunnan kirkkoherra Joulua odotellessa Leena Lammas esiintyy Pirkkalan joulunavauksessa Suupantorilla Miesten iltapäivä Reservin mies Pappilassa klo Pappilan taideilta Pappilassa. Marjaana Moisio kertoo Hildegard Bingeniläisestä Kappelimessu Vanhassa kirkossa klo Pappilan joulutalo. Katso seuraavalta sivulta ohjelma tarkemmin Tiistaituvan syyskauden viimeinen kerta. Jatkuu 2018 vkolla Joulubasaari, diakonia- ja lähetystyön joulumyyjäiset, Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa messun jälkeen noin klo Muskarimessu Pirkkalan kirkossa Kaiken kansan joulupuuro Pirkkalan kirkossa klo Itsenäisyyspäivän seppeltenlasku sankarihaudoille klo Suomi 100 vuotta juhlajumalanpalvelus Pirkkalan kirkossa. Mukana Kirkkokuoro, puhallinorkesteri ja Eeva Oksala, viulu, Sami Varvio, harmonikka. Klo 9.30 kerhotalossa glögi- ja piparitarjoilu Partiolaisten lupauksenantotilaisuus Pirkkalan kirkossa klo Nuorten itsenäisyyspäivän juhlat Seuriksella klo Matka Betlehemiin -yleisöesitykset Pappilan väentuvassa klo Esitykset tasa- ja puolelta tunneilta Seurakunnan vapaaehtoistoimijoiden joulujuhla Pirkkalan kirkossa klo 18. Ilmoittautumiset mennessä Sirpakkaan Kirkon keskiviikko jouluruokailu Pirkkalan kirkossa klo Jatkuu vkolla Monikulttuurinen joulujuhla Pirkkalan kirkossa klo 18. Järjestäjinä seurakunta, Elokolo ja Pirkkalan kunta. Joulupuuroa Sirpakan keinutuolivieraana lastenohjaaja Laura Ylä-Mäihäniemi klo 14. Laulamme ja kuulemme joulusta lasten ajatuksia Nuorten puurojuhla Kirkkoveräjällä klo 19. Ovet aukeavat klo Metsän joulu Pappilan laavulla klo 19. Glögitarjoilu.

3 ma P appilan joulutalo ti havupallot joulutortut Pappilantie 65 ke kynttilän valanta Tervetuloa Pappilan joulutaloon nauttimaan joulun tunnelmasta! * omatoimisesti kierrettävä joulupolku Pappilan alueella * ohjattua ja omatoimista * joululaulutuokiot arkisin klo 18 * iltahartaus arkisin klo * kuljetus tiistaina, torstaina ja lauantaina * joulukahvila, vapaaehtoinen maksu kiinalaisten kuurojen lasten hyväksi. Uusi lähetystyön kohteemme. to leivonta joulukuusen koristeet lauluhetki kodassa klo 18 pe kinkkubingo lautapeli-ilta la kukkakorien teko: klo 11, 12, 13 (8 ) havupallot 13 joulupuuro klo laulutuokio.30 hartaus klo Joulukonsertit Hämäläis-Osakunnan Laulajien joulukonsertti su klo 18 Pirkkalan kirkko Ohjelma 7/5. Suomalainen joulu -konsertti pe klo 19 Pirkkalan kirkko. Hanna-Mari ja Kristjan Mõisnik, laulu. Eeva Oksala, viulu. Liisa Aaltola piano ja urut. Ohjelma 5. Joulu saapuu jokaiselle: Marcus Lundberg la klo 18 Pirkkalan kirkko Liput 15 ovelta. Christmas jazz - Duo Sandberg ti klo 19 Pirkkalan Vanha kirkko Vapaa pääsy. Kamarikuoro Camenan joulukonsertti to klo 19 Pirkkalan kirkko. Mieskuoro Laulajat su klo 18 Pirkkalan kirkko. Liput 20. Puhallinorkesteri Mansetin joulukonsertti ti klo 19 Pirkkalan kirkko. Ohjelma 5.

4 su su su pe ti Vanha kirkko Lasten Kauneimmat Joululaulut. Mukana Leena Lammas. Vanha kirkko Mukana Joululaulukuoro. klo 18 Pirkkalan kirkko klo 14 Vanha kirkko Lasten Kauneimmat Joululaulut. Vanha kirkko Vanha kirkko Mukana Kristjan Möisnik. klo 18 Vanha kirkko klo 20 Vanha kirkko klo 18 Vanha kirkko Kauneimmat Joululaulut -kirkko. Lahjoita joulusaunapaketti! Pakettiin voi laittaa esim. saippuaa, shampoota ja saunan päälle jotakin herkkua, kahvia, suklaata ym. Tuo tuotteet avonaisessa pussissa Pirkkalan kirkolle tai srk-toimistolle mennessä. Paketit lahjoitetaan diakoniatyön kautta. Tiedustelut Jukka Peltola Lasten joulutoivepuu on tarkoitettu perheille, joilla on toimeentuloon liittyviä vaikeuksia. Jos haluat auttaa, ota kuusesta lappu, johon on kirjoitettu lapsen esitämä toive (joka voi olla lelu, vaate, kirja, makeinen yms. yhteensä korkeintaan 30 ). Hankittuasi ja paketoituasi lahjan, liitä kuusessa ollut lappu siihen ja toimita se mennessä seurakuntatoimistoon tai sovi asiasta diakoniatyöntekijä Sirkka Nylundin kanssa Lasten joulutoivepuun löydät 1. adventtina Pirkkalan kirkosta ja tämän jälkeen lähetystyön myymälä-kahvila Sirpakasta, Koulutie 1. Anna joululahjaksi tulevaisuus! Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi. Voit osallistua keräykseen laulutilaisuuksissa, tekstiviestillä tai osoitteessa kauneimmatjoululaulut.fi Joululahjoja pukin konttiin Sirpakasta! Meiltä löydät mm. villasukkia, lapasia, käsitöitä, Reilun kaupan suklaaherkkuja, Sirpakan lahjakortteja. Koulutie 1 Joulukahvilat kokoontuvat viikolla 51: Ma Pirkkalan kirkon kerhotalo Ti Kapsäkin kerhotila, Veska Ke Pirkkalan kirkon kerhotalo To Kapsäkin kerhotila, Veska Tule tunnelmoimaan ja laulelemaan joululauluja. Tarjolla glögiä ja piparia. Mukavaa yhdessäoloa koko perheelle. Joulukahvilat avoinna Tervetuloa!

5 1. adventtisunnuntai klo 18 Reetta Mäkinen, Jukka Jormanainen, Pirkko Leponiemi- Pirhonen, Kirkkokuoro ja bändi. Joulubasaari heti messun jälkeen Pirkkalan kirkossa. Diakonian ja lähetystyön joulumyyjäisissä tarjolla riisipuuroa, sekahedelmäsoppaa sekä kahvia ja pullaa edulliseen hintaan. Myyjäisistä löydät herkulliset joululaatikot ja -leivonnaiset sekä erilaisia joulukoristeita, käsitöitä ja arpoja. Kirpputoripöydiltä voit tehdä löytöjä, ja arpajaisissa onni voi suosia. 2. adventtisunnuntai Tuula Mannermaa, Arto Köykkä ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen ja Karjalan Kaiku -kuoro. Aulakahvit. Kauneimmat Joululaulut Vanhassa kirkossa. Tuula Mannermaa ja Liisa Aaltola. Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkossa. Arto Köykkä ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. 3. adventtisunnuntai klo 14 Lasten Kauneimmat Joululaulut Vanhassa kirkossa. Denise Gauffin-Kostilainen, Pirkko Leponiemi-Pirhonen sekä Leena Lammas. Jukka Jormanainen, Olli-Pekka Silfverhuth ja Liisa Aaltola. Aulakahvit. Lasten Kauneimmat Joululaulut Vanhassa kirkossa. Reetta Mäkinen, Pirkko Leponiemi-Pirhonen ja Leena Lammas. Kauneimmat Joululaulut Vanhassa kirkossa. Jukka Jormanainen ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. 4. adventtisunnuntai ja jouluaatto klo 13 Kauneimmat Joululaulut -perhemessu Pirkkalan kirkossa. Denise Gauffin-Kostilainen, Tuula Mannermaa, Pirkko Leponiemi-Pirhonen, Laura Ylä-Mäihänniemi ja Arttu Majaniemi. Perheiden jouluhartaus Pirkkalan kirkossa. Denise Gauffin-Kostilainen, Laura Ylä-Mäihäniemi, Arttu Majaniemi ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. klo 13 Jouluaaton varttihartaudet Vanhassa kirkossa. 14, 15 Tuula Mannermaa ja Anna Arola. klo 21 klo 22 Jouluaaton hartaus Vanhassa kirkossa. Olli-Pekka Silfverhuth, Anna Arola ja Kristjan Möisnik. Jouluaaton hartaus Pirkkalan kirkossa. Arto Köykkä ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Jouluhartaus Vanhassa kirkossa. Olli-Pekka Silfverhuth ja Anna Arola. Jouluhartaudet laitoksissa, joihin myös läheiset ovat tervetulleita:.20 Kanervakoti,.40 Apila, klo 11 Tähkä, klo Niittyvilla ja klo hoivaosasto. klo Pihlajakoti ja klo Lehmuskoti. Joulukynttiläpalvelu toimittaa puolestasi kynttilän jouluaatoksi läheisesi haudalle Joulukynttiläpalvelun voi tilata maksamalla mennessä 10 seurakunnan tilille FI Maksun viesti: kynttiläpalvelu+ vainajan etu- ja sukunimi.

6 Joulupäivä klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Pirkkalan kirkossa. Jukka Jormanainen, Pirkko Leponiemi-Pirhonen ja Kirkkokuoro. Tapaninpäivä klo 18 Kauneimmat Joululaulut -kirkko Vanhassa kirkossa. Tuula Mannermaa ja Anna Arola. Uudenvuodenaatto Uudenvuodenpäivä klo 12 Sanajumalanpalvelus Pirkkalan kirkossa. Tuula Mannermaa ja Liisa Aaltola. klo Haikan torilla uuden vuoden vastaanotto. Reetta Mäkinen. Loppiainen 6.1. klo 12 su 7.1. Tuula Mannermaa ja Liisa Aaltola. Sanajumalanpalvelus Pirkkalan kirkossa. Jukka Jormanainen, Anne Sihvonen ja Pirkko Leponiemi- Pirhonen. Lähetyksen kirkkokahveilla mukana Vuokko Lipponen. Tulossa su Kasteen sunnuntai. Messu Pirkkalan kirkossa ja kastetapahtuma klo 12. Messu Pirkkalan kirkossa, rippikoulusunnuntai. Päivä- ja perhekerhot alkavat viikolla 3. Pyhäkoulu ja pyhisparkit alkavat viikolla 2. Perhe- ja vauvamuskareihin ilmoittautumiset alkavat Muskarit alkavat viikolla 5 eli ja Kiinnostaako vapaaehtoistyö? Seurakunnassa voit tehdä monenlaista vapaaehtoistyötä. Voit itse määritellä, mitä haluaisit tehdä ja milloin olet käytettävissä. Erilaisia tehtäviä löydät nettisivuiltamme vapaaehtoistyo.fi/pirkkala Kairos-kurssi ja , Lähetysaiheinen Kairos-kurssi auttaa sinua löytämään paikkasi seurakunnassa. Kurssi pidetään Nokian srk:n leirikeskuksessa yhteistyössä muiden seurakuntien kanssa. Hinta 90 (sis. materiaalin ja ruokailut). llmoittaudu mukaan mennessä: pirkkalanseurakunta.fi ja Hinta 25. Pirkkalan kirkolla su Koko perheen talvitapahtuma. Talviloman perheleiri Lotjan tuvalla. Tiedustelut Ville Salminen Leirin hinta: aikuiset 68 ja alle 20-vuotiaat 56. Leirille mahtuu 40 henkilöä. Ilmoittaudu : pirkkalanseurakunta.fi Hääilta Pirkkalan Vanhassa kirkossa - kirkkohäät pienimuotoisesti ja vaivattomasti - Katso lisää: kairoskurssi.fi Lempiäniemen leirikeskuksessa Ylöjärvellä vuotiaille. 4 päivän kurssi Jumalan suunnitelmasta sinulle ja kaikille maailman kansoille. Ilmoittaudu viim jaana.skytta@evl.fi Hääillassa on mahdollista myös jo siviiliviranomaisen edessä solmitun avioliiton siunaaminen. Varaa vihkiaika seurakuntatoimistosta.

7 Pirkkalan kirkko, Arokuja 8 Vanha kirkko, Anian rantatie 226 PIRKKALAN SEURAKUNTA Suupantie 10, Pirkkala pirkkalanseurakunta.fi pirkkala.seurakunta@evl.fi facebook.com/pirkkalanseurakunta avoinna: ma pe klo 9 12 ja Pirkkalan seurakunnalle myönnettiin ympäristödiplomi. Pirkkalan seurakunta on Reilun kaupan seurakunta. Meidän pannuissamme porisee Reilun kaupan kahvi. Pirkkalan seurakunta 2017/Mari Lilja

Joulua odotellessa. Odottamista ja valmistautumista

Joulua odotellessa. Odottamista ja valmistautumista Joulu 2018 Odottamista ja valmistautumista Kaikki tärkeät juhlat pitävät sisällään odottamisen ja valmistautumisen iloa sekä vaivaa. Näin on myös joulun kohdalla. Adventtiaika valmistaa meitä juhlaan.

Lisätiedot

Joulun alla. Valon ja rauhan odotusta

Joulun alla. Valon ja rauhan odotusta Pirkkalan seurakunnan joulu 2016 Valon ja rauhan odotusta Joulun lähestyminen saa ajatukset herkistymään. Viesti valosta ja rauhasta on entistä tärkeämpi aikana, johon liittyy paljon erilaista epävarmuutta

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2017 1 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntain Hoosianna-messu 3.12. klo 10 Sami Lahtinen, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2018 1 2 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntai 2.12. messu klo 10 Mari Silin, Miika Kolari, Hanna Autio; Lähde-kuoro. Tule aloittamaan

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Lauantai 28.11. Wiipurilaisen osakunnan kuoron konsertti klo 16 Sammonlahden kirkossa, Hietakallionk. 7. Ensimmäinen adventtisunnuntai 29.11. Messu klo 10 Joutsenon kirkossa,

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua Kuva: Laura Laine Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen Joulu tuo useimmille meistä mieleen paljon lämpöisiä muistoja lapsuuden

Lisätiedot

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 JUMALANPALVELUKSET KOLMAS ADVENTTI su 13.12. klo 10 Paavalinkirkko Kolmas adventtikynttilä syttyy Paavalinkirkon messussa. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 MESSUT JA HARTAUDET I adventin messu su 29.11.2015 Klo 10 Huopalahden kirkko Marja Heltelä, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen. Mukana Lähdekuoro, joht.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Joulun aika 2015 Tamperelain en seurakunta lehti Seuraava ilm.päivä 5.1.2016 siltalehti.fi ÄLKÄÄ PELÄTKÖ Emme saa antaa pelolle sijaa, sanottiin Pariisin iskujen

Lisätiedot

Siunattua joulunaikaa!

Siunattua joulunaikaa! Joulu ja kevät Siunattua joulunaikaa! Joulunajan jumalanpalvelukset ja hartaudet Nokian kirkko Su 2.12. adventin perhemessu klo 10, lauletaan Hoosiannaa! Kirkon jälkeen avautuu Pappilan joulu. To 6.12.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon

Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventin messu su 27.11. klo 10 Marja Heltelä, Mari Järvinen, Anne-Maria Ranta-aho ja Olli Mönttinen. Cantabilen

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNTA. Kevät 2016

PIRKKALAN SEURAKUNTA. Kevät 2016 PIRKKALAN SEURAKUNTA Kevät 2016 Messut ja jumalanpalvelukset Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10 Kevään erityisteemoja: 24.1. Messu. Rippikoulusunnuntai. Kirkkokahvit. 31.1. Perhemessu. Talvitapahtuma.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

pirkkalanseurakunta.fi

pirkkalanseurakunta.fi pirkkalanseurakunta.fi Messut ja jumalanpalvelukset Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10. Syksyn erityisteemoja: 10.9. Lähimmäisen päivän messu klo 10. Vapaaehtoisten kauden avaus. Kirkkokahvit.

Lisätiedot

En kuitenkaan tahdo moralisoida tai kyseenalaistaa. Jokaisella on omat juhlaperinteensä. Jokainen saa itse valita.

En kuitenkaan tahdo moralisoida tai kyseenalaistaa. Jokaisella on omat juhlaperinteensä. Jokainen saa itse valita. Joulu on taas, joulu on taas Joko taas, joko nyt, ajattelin, kun tavaratalossa soi taustalla joulumusiikki. Tuntuu, kuin viime joulu olisi ollut vasta äsken. Tosin vielä tätä kirjoittaessa on marraskuun

Lisätiedot

Hyvää joulua toivottaa Nokian seurakunta

Hyvää joulua toivottaa Nokian seurakunta Hyvää joulua toivottaa Nokian seurakunta www.nokianseurakunta.fi www.sokeripaloja.fi www.facebook.com/nokianseurakunta www.instagram.com/nokianseurakunta www.twitter.com/nokian _ SRK Tapahtuu näinä päivinä

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Joulukuu 2015 Joulu/2015 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Wilskmannintie 1, 63600 Töysä puhelin 050-376 4319 s-posti: Kotisivuiltamme osoitteesta toysa.4h.fi löydät ajankohtaista

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Punavalkoinen rauhallinen joulu

Punavalkoinen rauhallinen joulu Adventin ja joulun aika Imatran seurakunnassa 2018 Punavalkoinen rauhallinen joulu Vuosi 2018 alkaa olla lopuillaan. Tämän vuoden aikana on muisteltu, kuinka sata vuotta sitten ensi askeleitaan itsenäisenä

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan! Syksy pirkkalanseurakunta.fi

Tervetuloa mukaan! Syksy pirkkalanseurakunta.fi Tervetuloa mukaan! Syksy 2019 pirkkalanseurakunta.fi Messuja, iltakirkkoja, rukous- ja hartaushetkiä. Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10. Messu = ehtoollisjumalalanpalvelus Sanajumalanpalvelus

Lisätiedot

pirkkalanseurakunta.fi Kevät 2018 Tule mukaan!

pirkkalanseurakunta.fi Kevät 2018 Tule mukaan! pirkkalanseurakunta.fi Kevät 2018 Tule mukaan! Messuja, iltakirkkoja, rukous- ja hartaushetkiä. Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10. Messu = ehtoollisjumalalanpalvelus Sanajumalanpalvelus =

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

Rauhallista joulunaikaa! REKOLAN SEURAKUNTA

Rauhallista joulunaikaa! REKOLAN SEURAKUNTA Rauhallista joulunaikaa! REKOLAN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto avoinna ma-pe klo 9-15, suljettu 24.-26.12. p. 09 830 6700 Kustaantie 22 D Rekolan kirkko Kustaantie 22 Asolan seurakuntatalo Asolantie 6

Lisätiedot

Syyskauden 2015 toimintaa

Syyskauden 2015 toimintaa 47/ Liite Sivu 1 / 5 Syyskauden 2015 toimintaa Palokan alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Alueella asuu yli 12 000 Jyväskylän seurakunnan jäsentä. Asuinympäristöt

Lisätiedot

Joulu. Töölön ja Meilahden seurakunnissa

Joulu. Töölön ja Meilahden seurakunnissa Joulu Joulutervehdys-2018_TOO-MEI_PRINT.indd 1 Töölön ja Meilahden seurakunnissa 13.11.2018 12.52.39 Lämmin joulutervehdys J oulun evankeliumi kutsuu meitä uskon, toivon ja rakkauden äärelle. Maailman

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2016 Rekolan seurakunnassa Poika asioille Vanhempani lähettivät minut lapsena kauppaan jo ennen kuin osasin laskea rahoja. Jännitin, mutta olin samalla ylpeä, kun olin jo niin iso. Muistan

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA SYKSY 2016 TOIMINTA Lapset ja perheet Päiväkerhot ma. klo 9-11.30 ja 13.30-16. Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. Perhekerho tiistaisin klo 9.30-11, seurakuntatalossa.

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

KEVÄT seurakunta. YHTEISVASTUU 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta kotimaassa ja maailman katastrofialueilla. pirkkalanseurakunta.

KEVÄT seurakunta. YHTEISVASTUU 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta kotimaassa ja maailman katastrofialueilla. pirkkalanseurakunta. PIRKKALAN seurakunta KEVÄT 2019 YHTEISVASTUU 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta kotimaassa ja maailman katastrofialueilla. Aktia FI82 4055 0010 4148 41 Nordea FI16 2089 1800 0067 75 Pohjola pankki

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen. Laulettiin virsi 960. Maiju Seppä esittäytyi, kyseltiin hänen kokemuksiaan harjoittelusta.

Puheenjohtaja avasi kokouksen. Laulettiin virsi 960. Maiju Seppä esittäytyi, kyseltiin hänen kokemuksiaan harjoittelusta. DIAKONIA- JA LÄHETYSTYÖN OHJAUSRYHMÄ Kokousaika 8.11.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Seurakunnan toimisto, kokoushuone Jäsenet Osmo Palvanen, jäsen Tuuli Rajala, jäsen Anita Ranta, jäsen Pirjo Salminen,

Lisätiedot

OULUNKYLÄN SEURAKUNNAN JOULU 2015

OULUNKYLÄN SEURAKUNNAN JOULU 2015 OULUNKYLÄN SEURAKUNNAN JOULU 2015 joulukirkot joulukirkot 1. ADVENTTI su 29.11. Ensimmäisen adventtisunnuntain messu ja Rakenna joulupuu -kampanjan avaus (lisätietoja sivulla 7) klo 10 Ulla Kosonen, Raivo

Lisätiedot

pirkkalanseurakunta.fi

pirkkalanseurakunta.fi Kuva: Ajaton pirkkalanseurakunta.fi Messuja, iltakirkkoja, rukous- ja hartaushetkiä. Messut ja jumalanpalvelukset Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10. Kevään erityisteemoja: 5.2. Perhemessu.

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri 2016 TAPAHTUMAKALENTERI VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON Joulukalenteri 2016 TAPAHTUMAKALENTERI Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva, 1450-luvulta peräisin oleva Pyhän Laurin kirkko kylineen on vanhan ajan maaseutuidylliä huokuva

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tikkakosken. alueseurakunnan

Tikkakosken. alueseurakunnan Tikkakosken alueseurakunnan Syksy 2019 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA Tikkakosken alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat Tikkakosken

Lisätiedot

Joulukuu 2014 YMPÄRISTÖNHOITOAVUSTUKSET. (www.ym.fi>ministeriö>rahoitus ja. avustukset>harkinnanvaraiset valtionavustukset).

Joulukuu 2014 YMPÄRISTÖNHOITOAVUSTUKSET. (www.ym.fi>ministeriö>rahoitus ja. avustukset>harkinnanvaraiset valtionavustukset). Joulukuu 2014 YMPÄRISTÖNHOITOAVUSTUKSET Ympäristöministeriö ilmoittaa haettavaksi hallinnonalansa vuoden 2015 harkinnanvaraiset valtionavustukset. Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

pirkkalanseurakunta.fi

pirkkalanseurakunta.fi Kuva: Ajaton pirkkalanseurakunta.fi Messut ja jumalanpalvelukset Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10. Kevään erityisteemoja: Pirkkalan kirkko Perkiöntie 40 Messuja, iltakirkkoja, rukous- ja

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunnan syksy 2018 Tervetuloa mukaan!

Pirkkalan seurakunnan syksy 2018 Tervetuloa mukaan! Pirkkalan seurakunnan syksy 2018 Tervetuloa mukaan! pirkkalanseurakunta.fi Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10. Messu = ehtoollisjumalalanpalvelus Sanajumalanpalvelus = ei ehtoollista. Pirkkalan

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunnan syksy 2015. Syksy 2015. www.pirkkalanseurakunta.fi

Pirkkalan seurakunnan syksy 2015. Syksy 2015. www.pirkkalanseurakunta.fi Pirkkalan seurakunnan syksy 2015 Syksy 2015 www.pirkkalanseurakunta.fi Messut ja jumalanpalvelukset Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10 Syksyn erityisteemoja: 30.8. Vapaaehtoisten kauden avaus.

Lisätiedot

tapahtumia ja toimintaa Vihdin seurakunnassa

tapahtumia ja toimintaa Vihdin seurakunnassa Joulunaika tapahtumia ja toimintaa Vihdin seurakunnassa 2014 I I I Joulu LASTEN sukka Lukuisissa vähävaraisissa vihtiläisissä lapsiperheissä vietetään niukkaa joulua - sinäkin voit auttaa lasta saamaan

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Joulunajan markkinat ja myyjäiset 21. 22.11. Kaupunkikeskustan Joulunavaus ja Magic by Christmas 29.11. 14:00 Joulumyyjäiset Abc Viipurinportilla

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan.

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan. Syksy ja joulunaika 2013 Kohtaamisia? Seurakunnan toiminta on sitä, että ihmiset kohtaavat toisia ihmisiä. Näin tapahtuu seurakunnan tilaisuuksissa vauvasta vanhuksiin: perhekerhoissa, päiväkerhoissa,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Yhteys. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin

Yhteys. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua 2016 YHTEYS JOULU 2016 Yhteystiedot ja osoitteet... 2 Linkkivinkit... 2 Jouluevankeliumi... 3 Joulunajan messut ja hartaudet... 4 Joulupuu...

Lisätiedot

Lammin seurakunta ADVENTTI JA JOULUAIKA

Lammin seurakunta ADVENTTI JA JOULUAIKA Lammin seurakunta ADVENTTI JA JOULUAIKA 2016 JUMALAN- PALVELUKSET su 27.11. klo 10 klo 18 su 4.12. klo 10 ti 6.12. klo 11 su 11.12. klo 10 su 18.12. klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa Adventtihartaus

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2017

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2017 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Joulukuu 2017 1 Töysän kirjasto ja Asiointipiste on avoinna: ma, ti, ke klo 12-19 ja to, pe sekä aattoina (5.12.) klo 10-16, suljettu 6.12. Jouluviikolla ja välipäivinä

Lisätiedot