Päätös Nro 269/2012/2 Dnro ESAVI/160/04.09/2012. Annettu julkipanon jälkeen
|
|
- Juho Ahola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Etelä-Suomi Päätös Nro 269/2012/2 Dnro ESAVI/160/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Jäähdytysveden johtamista koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen nro 46/2010/4, muuttaminen jäähdytysveden määrän tarpeen kasvun vuoksi sekä valmisteluluvan saaminen hanketta varten, Hamina Tuike Finland Oy HAKEMUS Tuike Finland Oy on Etelä-Suomen aluehallintovirastoon saapuneessa hakemuksessa pyytänyt jäähdytysveden johtamista koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 46/2010/4 muuttamista jäähdytysveden määrän tarpeen kasvun vuoksi sekä valmistelulupaa hanketta varten Haminan kaupungissa. ALUEHALLINTOVIRASTON PÄÄTÖS NRO 46/2010/4 Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antamallaan päätöksellä nro 46/2010/4 myöntänyt Tuike Finland Oy:lle luvan veden johtamiseen merestä jäähdytysvedeksi ja sitä varten tarvittavien vedenottoputkien ja muiden laitteiden rakentamiseen merialueelle hakemukseen liitetyn suunnitelman ja sen muutoksen mukaisesti Haminan kaupungissa. Voimassa olevan päätöksen lupamääräyksen 3) mukaan vettä saadaan ottaa enintään 40 Mm 3 /a. SUUNNITELMA Tuike Finland Oy:n Haminassa sijaitsevan palvelinkeskuksen laajennuksen yhteydessä entiseen paperikonehalliin tullaan rakentamaan uusi palvelinkeskus, jossa tullaan käyttämään tietoteknisiä laitteita. Sähköllä toimivat laitteet tuottavat sivutuotteenaan lämpöä ja laitteiden oikean lämpötilan ylläpitämiseksi laitteistoa on jäähdytettävä. Palvelinkeskuksen laajennusosassa tullaan käyttämään avoimeen läpivirtausmenetelmään perustuvaa merivettä hyödyntävää jäähdytysjärjestelmää. Laitoksen prosessivesi tulee kiertämään suljetussa kierrossa, jota pitkin lämpö kulkeutuu tuotannosta lämmönvaihtimille, joita jäähdytetään merivedellä. Jäähdytysvesi pumpataan Summanlahdesta ja palautetaan takaisin 3-15 C lämpimämpänä. Mereen palautettavaa vettä on mahdollista jääh- ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh fax kirjaamo.etela@avi.fi Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, Helsinki
2 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN LAUSUNNOT dyttää merestä otettavalla viileällä vedellä. Jatkuva prosessi tulee toimimaan ilman keskeytyksiä. Olemassa olevan palvelinkeskuksen sekä palvelinkeskuksen laajennusosan yhteinen jäähdytysveden tarve tulee olemaan m 3 /a, joka kattaa myös mereen palautettavan veden jäähdyttämiseen tarvittavan vesimäärän. Olemassa olevan palvelinkeskuksen toimintoihin saadaan nykyisen luvan mukaisesti ottaa m 3 jäähdytysvettä vuodessa. Pumpattavassa vesimäärässä tapahtuva m 3 :n suuruinen kasvu tulee kohottamaan sisään otettavan meriveden tilavuusvirran 2,5 m 3 /s:n suuruiseksi olettaen, että jäähdytysveden tarve pysyy samankaltaisena vuoden ympäri. Koska jäähdytysvesi pumpataan kahta halkaisijaltaan mm:n suuruista putkea pitkin, keskimääräinen jäähdytysveden virtausnopeus putkessa tulee olemaan yhtä meriveden ottoputkea kohti noin 0,63 m/s, jonka arvioidaan olevan niin alhainen, että imuvaikutus tulee rajoittumaan ainoastaan sisäänottoputkien välittömään läheisyyteen. Hankkeessa tarvittava uusi laitteisto tullaan rakentamaan mantereelle. Mereen ei tulla sijoittamaan lisälaitteita eikä meressä jo olemassa olevia rakenteita tarvitse muuttaa. Laitoksen toiminnot tulevat tapahtumaan Summanlahden rannalla Haminan kaupungissa. Toimintoihin liittyvä kiinteistö on hakijan omistuksessa. Hakijan sekä alueen entisen omistajan Stora Enso Oyj:n välisen sopimuksen mukaan hakijalla on lupa asentaa tarvittavaa laitteistoa meriveden ottamiseksi ja vapauttamiseksi Stora Enson omistamalle kiinteistölle Lisäksi hakija voi käyttää vesialuetta meriveden ottamiseen ja palauttaa vettä alueelle. Kohonnut tilavuusvirta ei sekoita sedimenttiä, koska sisäänottoputket on asennettu betonilaattojen päälle eivätkä ne ole suoraan yhteydessä sedimenttiin. Hakija on katsonut, ettei kohonneesta jäähdytysvesimäärästä aiheudu kenellekään korvattavaa vahinkoa. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 10 :n 5 momentin nojalla enempää tiedoksiantoa toimittamatta pyytänyt hakemuksen johdosta lausunnot Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta sekä Haminan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta. 1) Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) on todennut, että jäähdytysvesien aiheuttama lämpökuormitus on käsitelty aluehallintoviraston myöntämässä ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa (nro 16/2010/1, ). Lupapäätös perustuu siihen, että takaisin johdettavan veden aiheuttama vuotuinen lämpökuorma ei ylitä arvoa noin TJ. Perusteluosassa on lisäksi esitetty, ettei palautusveden lämpötila ole niin suuri, että siitä aiheutuu vahinkoa merieliöille. Lämpötilan nousu ei 2
3 saisi kesäisin ylittää 10 C, jolloin lämpötila ei purkupaikalla käytännössä ylittäisi +30 C. Jäähdytysveden kasvaessa saattaa olla tietyissä tilanteissa mahdollista, että em. 30 celsiusasteen lukema satunnaisesti ylittyy. Sillä ei sinänsä katsota olevan vahinkoa merieliöille. Nyt käsittelyssä olevassa vesilain mukaisessa asiassa ei ratkaista kasvavaan lämpökuormaan liittyviä asioita. Hakemuksessa esitetyn perusteella voidaan kuitenkin todeta, että jäähdytysveden lisäyksen jälkeenkään lämpökuorma ei ylitä ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa annettuja määräyksiä. 2) Haminan kaupungin ympäristölautakunta on todennut, ettei jäähdytysveden mereen johtamisen vaikutuksista ole tullut valituksia Haminan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vaikutukset ovat oletettavasti jatkossakin vähäiset. Tarkkailuohjelmassa on kuitenkin jatkossa huomioitava tarvittavilta osin jäähdytysvesien johtamismäärän muutos. Hakemuksessa ei ole mainintaa lämmön talteenoton mahdollisuudesta, vaikka lämmenneen jäähdytysveden määrä ja sen sisältämä lämpömäärä kuitenkin kasvaa huomattavasti. Lupamääräyksiin tulee sisällyttää velvollisuus selvittää jäähdytysveden lämmön talteenoton mahdollisuus. Ympäristölautakunta on puoltanut luvan ja aloitusluvan myöntämistä. 3 MERKINTÄ Aluehallintovirastossa on samaan aikaan vireillä Tuike Finland Oy:n ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Tuike Finland Oy:n tietokone/palvelinkeskuksen toiminnan muutosta sekä toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta Haminan kaupungissa. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Ratkaisu Aluehallintovirasto muuttaa antamansa päätöksen nro 46/2010/4 lupamääräyksen nro 3) kuulumaan seuraavasti: 3) Vettä saadaan ottaa enintään 80 Mm 3 /a. Perustelut Vedenottomäärän lisääminen hakemuksen mukaisesti on tarpeen tietojenkäsittelyn palvelinkeskuksen laajentamisen vuoksi. Luvan muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta merialueella eikä siitä aiheudu vesilain 3 luvun 2 :n mukaisia seurauksia. Lainkohdat Vesilain 4 luvun 3 ja 6 Valmistelulupa Aluehallintovirasto myöntää Tuike Finland Oy:lle luvan ryhtyä hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista.
4 4 Luvan saajien on ennen toimenpiteisiin ryhtymistä talletettava Etelä- Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueelle euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Valmistelevat toimenpiteet voidaan suorittaa tuottamatta muulle vesien käytölle tai luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa haittaa ja kyseisten toimenpiteiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa ennalleen siinä tapauksessa, että lupapäätös kumotaan tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 3 luvun 16 ja 17 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Haminan kaupungin ympäristölautakunnan lausunnot huomioon päätöksestä ilmenevällä tavalla. Mereen johdettavan lämpömäärän vaikutuksia tai lämmön talteenottoa ei tutkita tämän vesitalouslupaa koskevan asian yhteydessä vaan toiminnan laajentamista koskevan ympäristöluvan yhteydessä. KÄSITTELYMAKSU 915 euroa Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaisesti. Asetuksen liitteessä olevan maksutaulukon mukaisesti muuta vedenottoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on euroa. Luvan muuttamista koskevan hakemuksen käsittelystä peritään maksu, jonka suuruus on 50 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta.
5 5 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Tuike Finland Oy Jäljennös päätöksestä Haminan kaupunki Haminan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus/ ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköisesti) Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus/ elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue (sähköisesti) Liikennevirasto Meriväylät -yksikkö, Helsingin toimipiste Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Haminan kaupungin virallisella ilmoitustaululla.
6 6 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jukka Leinonen Sinikka Laitakari Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt ympäristölakimies Sinikka Laitakari. SL/sl
7 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki postiosoite: PL 110, Helsinki puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallinto-viranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS
Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka
Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää
Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan
Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen
Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro
Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,
Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo
Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin
ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,
Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.
Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon
Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010
Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden
Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen
Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen
BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa
Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista
Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.
LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon
Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola
Etelä-Suomi Päätös Nro 15/2012/2 Dnro ESAVI/224/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 241/2013/2 Dnro ESAVI/97/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.11.2013 ASIA Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1
Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,
Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,
Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman
Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen
Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco
Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61
Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro
Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina
Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen
Päätös. Nro 51/2011/4 Dnro ESAVI/474/04.09/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 51/2011/4 Dnro ESAVI/474/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2011 ASIA Veden johtamista Kokemäenjoesta Virttaankankaan tekopohjavesilaitokselle koskevan Länsi-Suomen ympäristölupaviraston
Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012
Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen
Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola
Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi
1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen
Pohjapatojen rakentaminen Laajokeen Juvalle ja Salavaisiin, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään nro 10/0228/1 palauttama asia, Mynämäki
Etelä-Suomi Päätös Nro 169/2011/4 Dnro ESAVI/539/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.8.2011 ASIA HAKIJAT Pohjapatojen rakentaminen Laajokeen Juvalle ja Salavaisiin, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään
Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue
Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle
päätöksen nro 23/2009/3 muuttaminen, Helsinki
Etelä-Suomi Päätös Nro 50/2011/4 Dnro ESAVI/414/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.3.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston Helsingin kaupungille antaman vesialueen ruoppaamista,
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro
Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Långholmen Skaget Vänoxa viken, Kemiönsaari
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 46/2017/2 Dnro ESAVI/9300/2016 Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2017 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Långholmen Skaget Vänoxa viken, Kemiönsaari HAKIJA Caruna Oy HAKEMUKSEN
M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki
Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)
Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen
PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286
LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain
Päätös. Päätös EnviOn Oy:n puhdistetun jäähdytysnesteen vastaanotto- ja hyödyntämislaitoksen. raukeamisesta Kouvolan kaupungin Valkealassa
Päätös Etelä-Suomi Nro 30/2011/2 Dnro ESAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2011 ASIA HAKIJA Päätös EnviOn Oy:n puhdistetun jäähdytysnesteen vastaanotto- ja hyödyntämislaitoksen toiminnan
Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden päätöksen N:o 88/I/70 muuttaminen vedenoton ja vedenottamon käyttöoikeuden osalta, Kouvola
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 151/2012/2 Dnro ESAVI/113/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2012 ASIA HAKIJA Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden päätöksen N:o 88/I/70 muuttaminen vedenoton
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012
PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,
Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Ympäristönsuojelulain 57. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f).
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2014/1 Dnro ESAVI/149/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2014 ASIA Rosk'n Roll Oy Ab:n Hangon kompostointilaitoksen toiminnan lopettamista, toimintaa koskevan ympäristöluvan
ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT
1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa
PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden
Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320
Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2013/1 Dnro ESAVI/97/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA. HAKIJA Tendac Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Orimattilan kaupungissa sijaitsevan
Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA HAKIJA Ponttoni- ja rantalaitureiden rakentaminen Mathildedalin pienvenesatamaan, töiden aloittamista
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,
PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
Päätös Nro 131/2011/4
Etelä-Suomi Päätös Nro 131/2011/4 Dnro ESAVI/515/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2011 ASIA HAKIJA Ruoppausmassojen läjittäminen mereen Lokkiluodon meriläjitysalueella sekä töiden aloittaminen
PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen
PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen