Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen"

Transkriptio

1 Keskusvaalilautakunta Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen 607/031/2016 Keskusvaalilautakunta Vaalilain 95 :n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 3. päivänä vaalipäivän jälkeen klo 18 aloitettavassa kokouksessaan. Kunnan keskusvaalilautakunnan on viipymättä: 1) julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi; 2) annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi; sekä 3) annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle sen määräämällä tavalla. Vaalilain 98 :n mukaan, kun vaalien tulos on vahvistettu, tuloksen vahvistavan viranomaisen on pöytäkirjassa mainittava sekä valitut henkilöt että ne, jotka on valittu varavaltuutetuiksi. Kukin valtuutettu merkitään pöytäkirjaan ilmoittamalla hänen nimensä ja arvonsa, ammattinsa tai toimensa sekä, kunnallisvaaleja lukuunottamatta hänen kotikuntansa, samoin kuin hänen saamansa vertausluku ja äänimäärä. Vaalilain 100 :n mukaan päätökseen, jolla vaalien tulos on vahvistettu, saa hakea muutosta valittamalla sen mukaan kuin tässä luvussa säädetään. Vaalilain 101 :n mukaan valitusoikeus on sillä, jonka etua tai oikeutta päätös loukkaa, sekä jokaisella vaaleissa ehdokkaana olleella henkilöllä ja ehdokashakemuksen antaneella puolueella ja yhteislistalla sillä perusteella, että päätös on lainvastainen. Lisäksi päätöksestä saavat valittaa sillä perusteella, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä ja että se on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen, jokainen asianomaisessa vaalipiirissä tai kunnassa äänioikeutettu henkilö ja kunnallisvaaleissa kunnan jäsen. Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen keskiviikkona klo aloitettavassa kokouksessaan. Tässä kokouksessa suoritetaan myös tarvittaessa vaalilain 90 :n mukaiset arvonnat. Keskusvaalilautakunta vahvistaa - ne äänimäärät ja vertausluvut, jotka kukin ehdokas on saanut, - mahdollisten arvontojen tulokset, - mitättömien äänten määrän ja - äänten kokonaismäärän (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet). Pöytäkirjaan on merkittävä näin vahvistetut äänimäärät ja vertausluvut sekä

2 lisäksi kunkin valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valitun nimi sekä ehdokaslistojen yhdistelmän mukaiset arvo, ammatti tai toimi. Keskusvaalilautakunnan on viipymättä annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle. Tämä tapahtuu siten, että keskusvaalilautakunta viipymättä tallentaa tarkastuslaskennan tuloksen vaalitietojärjestelmän laskentajärjestelmään ja kuittaa tallennuksen valmiiksi. Lisäksi keskusvaalilautakunnan on viipymättä - julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi ja - annettava luettelo valtuutetuksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunnan on otettava tuloksenlaskentajärjestelmästä pöytäkirjan liitteiksi ainakin seuraavat tulosteet (raportit): - KT 32 Ryhmien kannatus ja muutos edellisistä vaaleista, - KT 29 Ryhmittäin ehdokkaiden äänet, - KT 26 Valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valitut vertausluvuittain, - KT 90 Mitättömät äänestysliput perusteittain, - KT 23 Ehdokkaat vertausluvuittain, - KT 21 Ehdokkaiden äänet, koko kunta, - KT 20 Ehdokkaiden äänet äänestysalueittain, - KT 10 Äänestysaktiivisuus kunnassa ja - KT 11 Äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan äänestysalueittain. Oheismateriaali ( jaetaan kokouksessa): - Valitut ja varalle valitut ehdokkaat vertausluvuittain - Ehdokkaat ryhmittäin - Ehdokkaat vertausluvuttain Ehdotus Keskusvaalilautakunnan sihteeri: Keskusvaalilautakunta päättää suorittaa vaalilain 90 :n mukaiset arvonnat sekä vahvistaa vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen Viitasaaren kaupungin osalta. Oheismateriaalissa näkyvät vuoden 2017 kuntavaaleissa valituksi tulleet valtuutetut sekä varavaltuutetut sekä heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa. Valituksi tulleista valtuutetuista ja heidän varajäsenistään annetaan valtuustolle luettelo sekä julkaistaan se vaalilain 95 :n mukaisesti.

3 Päätös Keskusvaalilautakunta suoritti vaalilain 90 :n mukaiset arvonnat seuraavasti: 1. Arvonta numeroiden 16 Tosun Hatice, ääniä 17 ja nro 17 Virtanen Hanna, ääniä 17, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 56 tuli nro 16 Tosun Hatice ja sijalle 66 nro 17 Virtanen Hanna,. 2. Arvonta numeroiden 9 Kortelainen de Batista, Aira, ääniä 9 ja nro 15 Tolkki, Aki, ääniä 9, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 73 tuli nro 15 Tolkki, Aki ja sijalle 74 nro 9 Kortelainen de Batista, Aira. 3. Arvonta numeroiden 21 Jääskeläinen, Markku, ääniä 10, nro 23 Laitinen, Jari, ääniä 10 ja nro 24 Malinen, Jorma, ääniä 10, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 40 tuli nro 23 Laitinen, Jari, sijalle 50 tuli nro 24 Malinen, Jorma ja sijalle 59 tuli nro 21 Jääskeläinen, Markku. 4. Arvonta numeroiden 22 Kananen, Saara, ääniä 8 ja nro 26 Versan, Linda, ääniä 8, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 65 tuli nro 22 Kananen, Saara ja sijalle 68 tuli nro 26 Versan, Linda. 5. Arvonta numeroiden 19 Holappa, Harri, ääniä 3 ja nro 27 Vesterinen, Jari, ääniä 3 välillä, jolloin arvonnassa sijalle 70 tuli nro 27 Vesterinen, Jari ja sijalle 72 tuli nro 19 Holappa, Harri. 6. Arvonta numeroiden 35 Hämäläinen, Virpi, ääniä 55 ja nro 37 Kananen, Mauri, ääniä 55, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 13 tuli nro 37 Kananen, Mauri ja sijalle 16 tuli nro 35 Hämäläinen, Virpi. 7. Arvonta numeroiden 34 Hautsalo, Ari, ääniä 49 ja nro 42 Leivonen, Vuokko, ääniä 49, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 25 tuli nro 42 Leivonen, Vuokko ja sijalle 28 tuli nro 34 Hautsalo, Ari. 8. Arvonta numeroiden 32 Al-Emara, Murtada, ääniä 24 ja nro 54 Halonen, Heikki, ääniä 24, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 44 tuli nro 32 Al-Emara, Murtada ja sijalle 47 tuli nro 54 Halonen, Heikki. 9. Arvonta numeroiden 68 Paananen, Jarmo, ääniä 14 ja nro 69 Pajumäki, Kari, ääniä 14, välillä, jolloin arvonnassa sijalle 46 tuli nro nro 69 Pajumäki, Kari ja sijalle 49 tuli nro 68 Paananen, Jarmo Keskusvaalilautakunta päätti vahvistaa vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen Viitasaaren kaupungin osalta. Keskusvaalilautakunta vahvisti, että kuntavaaleissa 2017 annettiin ääniä yhteensä 3298 kpl, joista hyväksyttiin 3281 kpl ja mitättömäksi todettiin 17 kpl.

4 Vuoden 2017 kuntavaaleissa valituksi tulleet valtuutetut sekä varavaltuutetut, heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa ovat seuraavat: Valtuutetut Järj.nro/ nimi//ryhmä/äänet/vert.luku/ammatti 1. Grönholm-Paananen, Pirjo /KESK /195 /1160,000/ sairaalapalvelujohtaja, sairaanhoitaja 2. Kekkonen, Sonja/ SDP/ 188/ 854,000/ opiskelija, yhteiskuntatieteiden kandidaatti 3. Wiik, Sami /KESK/ 118/ 580,000/ maaseutuyrittäjä 4. Linna, Sisko/ SDP/ 115/ 427,000/ sosionomi, pääkirjanpitäjä 5. Kemppainen, Ilkka/ KESK/ 99/ 386,667/ yrittäjä, insinööri 6. Hakkarainen, Teuvo/ PS /158 /304,000/kansanedustaja, sahuri 7. Mäkinen, Elina/ KESK/ 98/ 290,000/ yrittäjä, agrologi 8. Kuusela, Miia/ SDP/ 92 / 284,667/ musiikin suunnittelijaopettaja, vararehtori 9. Suni, Hannu/ KD/ 107/ 272,000/ toimitusjohtaja, MTI 10. Pulkkinen, Eero/ KESK/ 59/ 232,000/ yrittäjä, eläkeläinen 11. Siltanen, Tuija/ KOK/ 54/ 217,000/ myyntipäällikkö 12. Halonen, Juhani/ SDP/ 84/ 213,500/ merkonomi, eläkeläinen 13. Kananen, Mauri/ KESK/ 55/ 193,333/ yliluutnantti evp, ent. sosiaalityöntekijä 14. Koskela, Jyrki/ YL 1/ 153/ 186,000/ lehtori 15. Leppänen, Jonna/ SDP /74/ 170,800/ lähihoitaja 16. Hämäläinen, Virpi/ KESK/ 55/165,714 / kirjanpitäjä, kotieläintilallinen 17. Ranto, Mikaela /VIHR/ 122/ 164,000/ ylioppilas 18. Ijäs, Seppo/ PS/ 66/ 152,000/ yrittäjä 19. Kananen, Jussi/ KESK/ 54/ 145,000/ maa-ja metsätalousyrittäjä 20. Rossi, Risto/ SDP/ 50 /142,333/ aluepäällikkö, eläkeläinen 21. Kotilainen, Marjaana/ KD/ 62/ 136,000/ aluekoordinaattori 22. Pietiläinen, Arvo/ KESK/ 53/ 128,889/ eläkeläinen 23. Glad, Hannu/ VAS/ 124/ 124,000/ kirvesmies, pääluottamusmies 24. Vornanen, Outi/ SDP/ 46/ 122,000/ myyjä 25. Leivonen, Vuokko/ KESK/ 49/ 116,000/ MMM, agronomi 26. Kunelius, Jari/ KOK/ 42 /108,500/ rehtori 27. Mäkelä, Sari/ SDP/ 37/ 106,750/ sisustusmyyjä, yrittäjä Varavaltuutetut KD Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 1. Vehniäinen, Hannu/ KD/ 33/ 90,667/ insinööri, yrittäjä 2. Ranta, Kristiina/ KD/ 23 / 68,000 / kauppatieteiden maisteri

5 Kansallinen Kokoomus 1. Rihto, Mervi/ KOK/ 40 / 72,333/ liikkeenharjoittaja 2. Tosun, Hatice/ KOK/ 17 / 54,250/ yrittäjä Perussuomalaiset 1. Manninen, Ilpo/ PS/ 28/ 101,333/ yrittäjä, eläk. 2. Laitinen Jari/ PS/ 10 / 76,000/ yrittäjä Vasemmistoliitto Ei varamiehiä Vihreä liitto 1. Kauppinen, Petrus/ VIHR/ 32 /82,000/ HuK 2. Masalin, Saana / VIHR/ 10 / 54,667/ taloushallinnon merkonomi Suomen Keskusta 1. Hautsalo, Ari/ KESK/ 49/105,455 / maatilayrittäjä 2. Tuikkanen, Tuija/ KESK/ 41/ 96,667/ apteekkari 3. Kekkonen, Jorma/ KESK/ 34/ 89,231/ maa- ja metsätalousyrittäjä 4. Pitkänen, Heikki/ KESK/ 33/ 82,857/ yrittäjä 5. Pekkarinen, Lauri/ KESK/ 31/ 77,333/ maaseutuyrittäjä 6. Kellokangas, Marika/ KESK/ 30/ 72,500/ maatalouslomittaja 7. Al-Emara, Murtada/ KESK/ 24/ 68,235/ opiskelija 8. Halonen, Heikki/ KESK/ 24/ 64,444/ yrittäjä 9. Toikkanen, Tuomo/ KESK/ 21/ 61,053/ agrologi AMK, yrittäjä 10. Kuronen, Juha/ KESK/ 11/ 58,000/ insinööri Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 1. Lindlöf, Veikko/ SDP/ 32/ 94,889/ tekninen kiinteistönhoitaja 2. Kinnunen, Sari/ SDP/ 31/ 85,400/ koulunkäynninohjaaja 3. Pöntiö, Juha/ SDP/ 27/ 77,636/ metsäkoneenkuljettaja 4. Nerg, Helena/ SDP/ 15/ 71,167/ eläkeläinen 5. Pajumäki, Kari/ SDP/ 14/ 65,692 / eläkeläinen 6. Paananen, Jarmo/ SDP/ 14/ 61,000/ lajittelija 7. Kellokangas, Riku/ SDP/ 12/ 56,933/ konepuuseppä 8. Saastamoinen, Kaija/ SDP 9/ 53,375/ yrittäjä Viitasaaren puolesta yhteislista

6 1. Paananen, Timo/ YL 1/ 33/ 93,000/ yrittäjä Pöytäkirjan liitteenä seuraavat raportit: - KT 32 Ryhmien kannatus ja muutos edellisistä vaaleista, - KT 29 Ryhmittäin ehdokkaiden äänet, - KT 26 Valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valitut vertausluvuittain, - KT 90 Mitättömät äänestysliput perusteittain, - KT 23 Ehdokkaat vertausluvuittain, - KT 21 Ehdokkaiden äänet, koko kunta, - KT 20 Ehdokkaiden äänet äänestysalueittain, - KT 10 Äänestysaktiivisuus kunnassa ja - KT 11 Äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan äänestysalueittain. Muutoksenhaku Toimenpiteet Hallintovalitus Kuulutus, luettelo valtuustolle

1.) Vahvistetaan kunkin ehdokkaan saama äänimäärä ja vertausluku.

1.) Vahvistetaan kunkin ehdokkaan saama äänimäärä ja vertausluku. *Keskusvaalilautakunta 39 12.04.2017 Kuntavaalit 2017/ tuloksen vahvistaminen 608/031/2016 *Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 39 Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen keskiviikkona 12.4.2017

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 12.04.2017 keskiviikko klo 16:00-17:45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti Keskusvaalilautakunta 44 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen vahvistaminen Karkkilan kaupungissa Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 44 Esittelijä: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen Valmistelija/lisätietojen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen Keskusvaalilautakunta 64 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 21 12.04.2017 Kunnanhallitus 101 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 26 22.05.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA VAALILTK 21 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta

Keskusvaalilautakunta HANKASALMEN KUNTA KOKOUSKUTSU Kokousaika 31.10.2012 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 18 KUNNALLISVAALIEN

Lisätiedot

31 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 33 Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen

31 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 33 Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen Puumala Pöytäkirja 9/2017 1 (9) Aika 12.04.2017, klo 15:59-16:41 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:45. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:45. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 12.04.2017, klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kuntaäänestyksen tuloksen vahvistaminen ja tuloksen tiedoksi saattaminen

Kuntaäänestyksen tuloksen vahvistaminen ja tuloksen tiedoksi saattaminen Keskusvaalilautakunta 30 12.04.2017 Kuntaäänestyksen tuloksen vahvistaminen ja tuloksen tiedoksi saattaminen 832/00.00.00/2017 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 30 Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN 2017 TULOS

KUNTAVAALIEN 2017 TULOS KUNTAVAALIEN 2017 TULOS Lopen kunnassa 9. päivänä huhtikuuta 2017 suoritetuissa kuntavaaleissa Lopen kunnan valtuustoon toimikaudeksi 2017 2020 ovat tulleet valituiksi seuraavat 27 valtuutettua ja 29 varavaltuutettua:

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 56 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 37 Pöytäkirjantarkastajien valinta 59 38 Saman äänimäärän

Lisätiedot

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista. Keskusvaalilautakunta 60 10.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 60 Valtuutettujen ja varavaltuutettujen lukumääristä

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/

JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2012 66 Keskusvaalilautakunta Aika 31.10.2012 klo 18:00-18:45 Paikka Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 82 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston jäseniksi vuosiksi 2013 2016 on valittu seuraavat henkilöt: 1. 10 Hekkala, Raija KESK 128 2035,000 opettaja, eläkeläinen

Kunnanvaltuuston jäseniksi vuosiksi 2013 2016 on valittu seuraavat henkilöt: 1. 10 Hekkala, Raija KESK 128 2035,000 opettaja, eläkeläinen PÖYTÄKIRJA Suomussalmen kunnan keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 31.10.2012 klo 18.00 vahvistanut Suomussalmen kunnassa 28.10.2012 toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen. Kunnanvaltuuston jäseniksi

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 11. Keskusvaalilautakunta Aika klo 18:00-18:35. Toivakkatalo, neuvotteluhuone

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 11. Keskusvaalilautakunta Aika klo 18:00-18:35. Toivakkatalo, neuvotteluhuone Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2017 1 / 11 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Aika 12.04.2017 klo 18:00-18:35 Paikka Toivakkatalo, neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 49 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 21 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN 66 MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 21 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN 66 MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 64 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 AIKA 17:00-17:24 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN 66 MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 7/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 7/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 7/2017 1 12.04.2017 Aika 12.04.2017 klo 12:00-12:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Aika 12.04.2017 klo 17:00-18:00 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Hänninen Hilkka Moilanen Liisa Nissinen Erkki Tarvainen

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 15 Tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen 3

MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 15 Tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen 3 MIEHIKKÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Miehikkälän keskusvaalilautakunta Aika 12.04.2017 15:30-15:40 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 15 Tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen 3 MIEHIKKÄLÄN

Lisätiedot

Muut Janhunen Heli pöytäkirja pitäjä

Muut Janhunen Heli pöytäkirja pitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2017 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, hallituksen kokoushuone Leinonen Heikki Kakko Henry Hiltunen Heikki Salonen

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 *Keskusvaalilautakunta Aika 12.04.2017 klo 17:00-18:48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Kokkonen Tuula puheenjohtaja Tiainen Tuula varapuheenjohtaja Toivonen

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS

KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS Lopen kunnassa 28. päivänä lokakuuta 2012 suoritetuissa kunnallisvaaleissa Lopen kunnan valtuustoon toimikaudeksi 2013 2016 ovat tulleet valituiksi seuraavat 35 valtuutettua

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 18:00-18:14. Käsitellyt asiat

Hämeenkyrö Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 18:00-18:14. Käsitellyt asiat Hämeenkyrö Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 12.04.2017, klo 18:00-18:14 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus 33 Tasatulosten ratkaiseminen

Lisätiedot

pörrärcn R t<-* 4es 45S 46S 47S 48S Merk. Pirjo Lehtinen Keskiviikko O17 kello

pörrärcn R t<-* 4es 45S 46S 47S 48S Merk. Pirjo Lehtinen Keskiviikko O17 kello Keskusvaalilautakunta Kokouspäivämäärä I pörrärcn R Kokousaika: Kokouspaikka: Läsnä: Keskiviikko 12.4.2O17 kello 17.00-17.30 Kunnanvi rasto, kun na nhall itu ksen kokoush uone Pirjo Lehtinen, pj. Timo

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 343/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Suomen perustuslain

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 31.10.2012 klo 18:00-18:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Kuntavaalin tuloksen vahvistaminen

Keskusvaalilautakunta Kuntavaalin tuloksen vahvistaminen Keskusvaalilautakunta 45 12.04.2017 Kuntavaalin tuloksen vahvistaminen KEVALTK 12.04.2017 45 Vaalilain 95 :n tarkoittamalla tavalla keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tu lok sen 3. päivänä vaalipäivän

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone.

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone. Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 06.03.2017, klo 16:59-17:49 Paikka Kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat 8 Puheenjohtajan valinta 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 69 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 AIKA 12.04.2017 klo 18:00-18:30 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 10/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 10/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 10/2017 66 Keskusvaalilautakunta Kokousaika 12.04.2017 klo 16:15-19:30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Asia Sivu 30 Kuntavaalien 2017

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 12.04.2017 klo 13:00-13:33 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 12.04.2017 klo 15:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Taivassalon yhtenäiskoulu

Taivassalon yhtenäiskoulu KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA Nro 1/2017 KOKOUSAIKA klo 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Taivassalon

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 116 Routamaa, Hannu KOK 504 2851,000 pankinjohtaja 2. 163 Rissanen, Helena SDP 488 2195,000 pormestari

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA

KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA KIVIJÄRVEN KESKUSVAALILAUTAKUNNAN KOKOUS Nro 2 Maanantaina 22.9.2008 klo 19.00 Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA KIVIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta KOKOUSKUTSU Maanantaina 22.9.2008

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta. Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI 24.9.2012 klo 17.00 Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta. Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI 24.9.2012 klo 17.00 Kunnanhallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone HUOM. on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Muistathan ilmoittaa, jos et pääse kokoukseen! KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 103 Ala-Nissilä, Olavi KESK 223 2467,000 kansanedustaja 2. 72 Mäki-Punto-Ristanen, Tarja KOK

Lisätiedot

Paikka ja aika Kinnulan kunnanvirasto klo Virka-asema

Paikka ja aika Kinnulan kunnanvirasto klo Virka-asema Kunnanvaltuusto Nro 3 / 27.4.2017 48 Kokousaika Torstaina 27.4.2017 klo 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla

Lisätiedot

Kunnanvirasto VARAJÄSEN: JÄSEN:

Kunnanvirasto VARAJÄSEN: JÄSEN: KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto JÄSEN: Vilho Vuorinen pj. Pia Lahtinen, vpj. Niina Anttila Jari

Lisätiedot

1. 30 Alijärvi, Pirjo SDP ,000 toiminnanjohtaja Taponen, Merja KESK ,000 filosofian maisteri

1. 30 Alijärvi, Pirjo SDP ,000 toiminnanjohtaja Taponen, Merja KESK ,000 filosofian maisteri KUULUTUS Vaalilain 95 :n 2 momentin mukaisesti tiedoksi ilmoitetaan, että Janakkalan kunnassa 9. päivänä huhtikuuta 2017 toimitetuissa kuntavaaleissa valittiin Janakkalan kunnan valtuustoon kaudeksi 6/2017-5/2021

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 66 Kääriäinen, Seppo KESK 399 3091,000 valtiotieteiden tohtori, kansanedustaja 2. 43 Åhman, Kati

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 91 Kurvinen, Antti KESK 216 3759,000 kansanedustaja, lakimies 2. 107 Ojanperä, Harri KESK 164

Lisätiedot

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017. Aika: Maanantia klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017. Aika: Maanantia klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Maanantia 6.3.2017 klo 12-13.23 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,

Lisätiedot

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO VIITASAAREN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: 09.02.2016 Klo 18.00 - PAIKKA: SEURAKUNTATALO LÄSNÄ: Aula Maria Kaisa Halonen Juhani Helle Olli Hämäläinen Tuulikki Kananen Mauri Kananen Ulpu

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017 klo 09:00-18:20 Paikka Kunnantalo, kokoustila Kajanus 5. kerros Läsnäolijat Parviainen Marko puheenjohtaja Hagelberg Harriet

Lisätiedot

Kuntavaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Kuntavaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen Keskusvaalilautakunta 22 12.04.2017 Kuntavaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen KESKV 22 Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 12.4.2017 klo 18 aloi tet

Lisätiedot

1. 162 Lyytinen, Heikki KOK 338 4005.000 kenraaliluutnantti. 2. 96 Laine, Hanna SDP 235 3107.000 lähihoitaja

1. 162 Lyytinen, Heikki KOK 338 4005.000 kenraaliluutnantti. 2. 96 Laine, Hanna SDP 235 3107.000 lähihoitaja Kangasalan kunnassa 26. päivänä lokakuuta 2008 toimitettujen kunnallisvaalien tulosta on oikaistu korkeimman hallinto-oikeuden 17.6.2009 antaman päätöksen johdosta siten, että kunnallisvaaleissa ovat valtuutetuiksi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 114 Nykänen, Erkko KESK 374 3453,000 rehtori, eläkeläinen 2. 121 Rautiainen, Merja KESK 345 1726,500

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 09.03.2017 torstai klo 16:00-16.45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Otsikko Sivu 28 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 29 Pöytäkirjan tarkastustapa 4 30 Ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen 5 31 Muut asiat 6

Otsikko Sivu 28 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 29 Pöytäkirjan tarkastustapa 4 30 Ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen 5 31 Muut asiat 6 Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2017 1 / 8 Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 16:00-16:20 Paikka Toivakkatalo, neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOS TORNION KAUPUNGISSA

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOS TORNION KAUPUNGISSA VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOS TORNION KAUPUNGISSA Vaalilain 95 :n 2 momentin mukaan ilmoitetaan, että huhtikuun 9 päivänä 2017 toimitetuissa kuntavaaleissa toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 tulivat valituiksi

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Järj- Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku Nro nro nimi. 1. 129 Ilmarinen, Kalevi SDP 274 2249.000 eläkeläinen, kunnallisneuvos

Järj- Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku Nro nro nimi. 1. 129 Ilmarinen, Kalevi SDP 274 2249.000 eläkeläinen, kunnallisneuvos KUULUTUS Vaalilain 95 :n 2 momentin mukaisesti tiedoksi ilmoitetaan, että Janakkalan kunnassa 26. päivänä lokakuuta 2008 toimitetuissa kunnallisvaaleissa valittiin Janakkalan kunnan valtuustoon vuosiksi

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 46 Pannula, Matti KESK 249 2485,000 opettaja, insinööri (yamk) 2. 73 Kalmari, Leena SDP 227 1766,000

Lisätiedot

3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin

3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 31.01.2017, klo 17:30-17:51 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat,

Lisätiedot

1. 23 Lyytinen, Heikki KOK 418 3862,000 kenraaliluutnantti evp, yrittäjä. 2. 77 Laine, Hanna SDP 440 3463,000 lähihoitaja

1. 23 Lyytinen, Heikki KOK 418 3862,000 kenraaliluutnantti evp, yrittäjä. 2. 77 Laine, Hanna SDP 440 3463,000 lähihoitaja Kangasalan kunnassa 28. päivänä lokakuuta 2012 toimitetuissa kunnallisvaaleissa ovat valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi vuosiksi 2013-2016 tulleet valituiksi seuraavat henkilöt äänimääriensä ja vertauslukujensa

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 54 Jarva, Marko KOK 577 2796,000 liiketoiminnan kehityspäällikkö 2. 17 Lanne, Janika SDP 429

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 18 Hämäläinen, Kristiina KOK 408 2966,000 sairaanhoitaja YAMK 2. 64 Niemi, Jarkko SDP 247 2208,000

Lisätiedot

Vahvistetut kuntavaalien tulokset

Vahvistetut kuntavaalien tulokset Vahvistetut kuntavaalien 9.4.2017 tulokset Uudenkaupungin kaupungin keskusvaalilautakunnan 12.4.2017 pöytäkirja valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtävillä seitsemän (7) päivän ajan Uudenkaupungin

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa

Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa 25.5.2014 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki (ellei muuta lakia ole mainittu) Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen Huhtikuu

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

1. 74 Ilmarinen, Kalevi SDP 232 2077,000 kunnallisneuvos, eläkeläinen. 2. 30 Taponen, Merja KESK 316 1643,000 FM, paikallispalvelupäällikkö

1. 74 Ilmarinen, Kalevi SDP 232 2077,000 kunnallisneuvos, eläkeläinen. 2. 30 Taponen, Merja KESK 316 1643,000 FM, paikallispalvelupäällikkö KUULUTUS Vaalilain 95 :n 2 momentin mukaisesti tiedoksi ilmoitetaan, että Janakkalan kunnassa 28. päivänä lokakuuta 2012 toimitetuissa kunnallisvaaleissa valittiin Janakkalan kunnan valtuustoon vuosiksi

Lisätiedot

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros Edusk.v. RYHMITTÄIN ÄÄNET Sivu 1 VIHR Vihreä liitto 001 1. Äänestysalue 126 6.8 002 2. Äänestysalue 114 6.3 003 3. Äänestysalue 103 5.5 Ennakkoäänet 126 4.5 Vaalipäivän äänet 217 7.9 Äänet yhteensä 343

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 23 Lyytinen, Heikki KOK 418 3862,000 kenraaliluutnantti evp, 2. 77 Laine, Hanna SDP 440 3463,000 lähihoitaja

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 24 Kiiskinen, Kari SDP 331 2212,000 työsuojelupäällikkö 2. 103 Kautto, Juho VAS 521 1929,000

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:35. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:35. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 06.03.2017, klo 16:00-16:35 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 172 Kunnanhallitus 19.04.2017 AIKA 17:00-18:09 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 97 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 174 98 TALOUDEN RARORTTI 31.3.2017

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

5 Kuulutus valtuutettujen lukumäärästä ja ehdokashakemusten vastaanottamisesta

5 Kuulutus valtuutettujen lukumäärästä ja ehdokashakemusten vastaanottamisesta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 09.02.2017, klo 15:59-16:35 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Pyhännän kunnantalo, alakerran kokoushuone

PYHÄNNÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Pyhännän kunnantalo, alakerran kokoushuone PYHÄNNÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 41 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 AIKA 12.04.2017 17:00-17:30 PAIKKA Pyhännän kunnantalo, alakerran kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 21 Tasatulostilanteiden käsittely 3 22 Kuntavaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta

Lisätiedot

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste c069395b-4bac-40d0-a1a8-a3dd171eda66

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste c069395b-4bac-40d0-a1a8-a3dd171eda66 Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste Allekirjoittajat Allekirjoittajan nimi ptknpit Ella vuorela ptkntark Ulla-Maija Saarela ptkntark Markku Lukkarinen pj Eira Rosberg-Airaksinen Päivä ja aika 18.06.2019

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 7/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 7/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Aika 12.04.2017 klo 15:00-16:28 Paikka Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Luettelo käsitellyistä asioista 26 Kokouksen

Lisätiedot

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 9.3.2017 klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Kesänen Tiina, j Lehto Juhani,

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

ASIAKIRJOJEN TARKASTAMINEN, EHDOKASHAKEMUSTEN KÄSITTELY JA MAHDOLLISET HUOMAUTUKSET ASIAMIEHILLE

ASIAKIRJOJEN TARKASTAMINEN, EHDOKASHAKEMUSTEN KÄSITTELY JA MAHDOLLISET HUOMAUTUKSET ASIAMIEHILLE Keskusvaalilautakunta 12 06.03.2017 Keskusvaalilautakunta 16 08.03.2017 ASIAKIRJOJEN TARKASTAMINEN, EHDOKASHAKEMUSTEN KÄSITTELY JA MAHDOLLISET HUOMAUTUKSET ASIAMIEHILLE Keskusvaalilautakunta 12 Keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Sija- Nimi Äänimäärä Vertausluku luku. 1. Kollin, Janne , Haukipuro, Jaakko 22 50, Jernfors, Jori 10 33,333

Sija- Nimi Äänimäärä Vertausluku luku. 1. Kollin, Janne , Haukipuro, Jaakko 22 50, Jernfors, Jori 10 33,333 25 VERTAILULUVUT EHDOKASLISTOITTAIN Vaalilain 89 :n mukaan puolueeseen, vaaliliittoon ja yhteislistaan kuuluvien ehdokkaiden keskinäinen järjestys puolueessa, vaaliliitossa tai yhteislistassa määräytyy

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017 Pöytäkirja 8 / 2017 Keskusvaalilautakunta Presidentinvaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 29.11.2017 klo 16.50 17.05. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla.

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla. Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta 20.02.2017 Aika 20.02.2017 klo 17:00-17:33 Paikka Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko Henry Kettumäki Jukka Janhunen Heli Hiltunen Heikki

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/

VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2019 11.2.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 19.2.2019 Kokousaika Tiistaina 19.2.2019 klo 18.00 20.13 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 19/19

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 76 Kolkkala-Westerlund, Riina KD 558 3199,000 liikunnan- ja terveystiedon lehtori 2. 18 Ruottu,

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 4.3.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019 Pöytäkirja 1 / 2019 Keskusvaalilautakunta Eduskuntavaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.3.2019 klo 16.55 17.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 129 11.9.2017 7 334/00.00.01.00.00/2017 Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus 18

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus 18 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 15 Keskusvaalilautakunta 06.03.2017 Aika 06.03.2017 klo 19:00-19:57 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa

Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa Eräitä määräaikoja kuntavaaleissa 9.4.2017 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen 13 1 ja 3 Huhtikuu 2016 Valtuusto Äänestysaluejaon

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Tiistaina 11.4.

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Tiistaina 11.4. REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 7/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai 9.4.2017 klo 17 21:32 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Lehto Juhani, j Jylkkä Inga,

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot