Lausunto ID (6) Poliisitarkastaja Konsta Arvelin POL

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto ID (6) Poliisitarkastaja Konsta Arvelin POL"

Transkriptio

1 Lausunto ID (6) Poliisitarkastaja Konsta Arvelin POL Hallintovaliokunta hav@eduskunta.fi Poliisihallituksen lausunto HE 37/2017 vp poliisilain 2 luvun muuttamisesta 1 Aluksi Esityksen tavoitteena on tilaisuuksien järjestyksen ja turvallisuuden lisääminen mahdollistamalla kattavammat poliisin toimittamat turvallisuustarkastukset erilaisten tilaisuuksien alueilla ja läheisyydessä. Tavoitteena on estää vaaraa aiheuttavien ja muuten laittomien esineiden ja aineiden kulkeutumista yleisiin kokouksiin sekä yleisötilaisuuksiin ja mahdollistaa niiden hallussapitoon puuttuminen nykyistä tehokkaammin yleisötilaisuuksissa ja tapahtumissa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisilain turvallisuustarkastusta koskevaa sääntelyä. Nykyisin turvallisuustarkastuksesta säädetään poliisilain (872/2011) 2 luvun 12 :ssä ja turvallisuustarkastusmenettelystä saman luvun 13 :ssä. Ehdotuksen mukaan poliisilla olisi jatkossa mahdollisuus nykyistä kattavampien turvallisuustarkastusten tekemiseen erityistä suojelua tai erityistä valvontaa edellyttävissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia poliisilain 2 luvun 12 :n 1 momentin turvallisuustarkastukseen. Ehdotus koskisi siten ainoastaan erityistä suojelua ja erityistä valvontaa koskevien tilaisuuksien yhteydessä tehtävää turvallisuustarkastusta. 2 Hallituksen esityksestä yleisesti Poliisilain säätämisen jälkeen poliisin toimintaympäristö on muuttunut. Kyky vastata muutokseen on poliisitoiminnan kannalta välttämätöntä. Tehokas poliisitoiminta vaatii yhdeksi edellytykseksi tehokkaita ja oikeasuhteisia toimivaltuuksia resurssien lisäksi. Eräitä tilaisuuksia koskeva turvallisuustarkastus on erotettu hallituksen esityksessä omaksi säännöksekseen ja siihen on tehty muutoksia käyttöalan, henkilöpiirin sekä ajallisen ulottuvuuden osalta. Säännös mahdollistaa turvallisuustarkastuksen tekemisen tilaisuuteen osallistuvalle, tilaisuudessa paikalla olevalle, tilaisuudesta poistuvalle sekä järjestämispaikan tai majoitustilojen välittömässä läheisyydessä olevalle henkilölle. Nykyisessä sääntelyssä tällainen turvallisuustarkastus voidaan tehdä vain tilaisuuteen saapuvalle, osallistujien majoitustiloihin saapuvalle tai sieltä poistuvalle taikka tilaisuuden järjestämispaikan tai majoitustilojen välittömässä läheisyydessä olevalle henkilölle. Säännöksen henkilöpiirin laajennus koskemaan myös niitä, jotka jo oleskelevat tilaisuudessa, on huomattava parannus nykytilaan ja vastaa esimerkiksi yksityisen turvallisuusalan sääntelyä. POLIISIHALLITUS Asemapäällikönkatu 14, PL 22, HELSINKI kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi Puh , Faksi poliisi.fi

2 Lausunto ID (6) Turvallisuustarkastuksissa olisi edelleenkin pääsääntönä, että poliisi ei voisi tehdä poliisilain 2 luvun 12 :n ja 12 a :n tarkoitettuja turvallisuustarkastuksia ratsiatarkoituksessa. Turvallisuustarkastuksen tekeminen edellyttäisi jatkossakin perusteltua syytä. Turvallisuustarkastuksessa huomioitaisiin poliisilain 1 luvussa säädetyt oikeusperiaatteet, poliisilain 2 luvun 13 :ssä erikseen säädetty turvallisuustarkastusmenettely sekä ehdotetussa 12 a :ssä oleva välttämättömyysvaatimus. Hallituksen esityksen tavoitteiksi on mainittu vaaraa aiheuttavien ja muuten laittomien esineiden ja aineiden kulkeutumisen estäminen yleisötilaisuuksiin ja tällaisten esineiden ja aineiden hallussapitoon puuttumisen mahdollistaminen nykyistä tehokkaammin yleisötilaisuuksissa ja tapahtumissa. Tavoitteena on lisäksi muun muassa estää huumausaineiden laitonta hallussapitoa ja levittämistä yleisötapahtumissa. Ehdotettu muutos laajentaisi turvallisuustarkastuksen tekemisen erityistä suojelua koskevien tilaisuuksien lisäksi erityistä valvontaa koskeviin tilaisuuksiin. Viime aikoina erityisen paljon yleistynyt kokoontumisvapauden käyttäminen erilaisissa mielenosoituksissa on tuonut poliisin aivan uudenlaisten haasteiden eteen. Lisäksi erilaisten yleisötilaisuuksien, kuten urheilu- ja musiikkitapahtumien yleistyminen on altistanut niitä erilaisille turvallisuusuhkille. Tilaisuuksiin liittyvät uhat ovat nykyisellään pitäneet sisällä myös erilaisten ääriainesten osallistumisen tilaisuuksiin. Turvallisuustarkastuksen laajentaminen koskemaan erityisen suojelun lisäksi myös erityistä valvontaa edellyttäviin tilaisuuksiin mahdollistaa ennakollisen puuttumisen järjestyshäiriöihin ja mahdollisiin rikostilanteisiin. 3 Pykäläkohtaiset kommentit 3.1 Turvallisuustarkastus (poliisilain 2 luvun 12 ) Turvallisuustarkastusta koskevaan poliisilain 2 luvun 12 :än ei hallituksen esityksessä ehdoteta asiallisia muutoksia, mutta pykälän sisältö järjestetään uudestaan 3 momentin siirtyessä omaksi 12 a :ksi. Turvallisuustarkastus mahdollistaa nykyisin ja myös jatkossa poliisimiehelle oikeuden tarkastaa, mitä henkilöllä on vaatteissaan tai muuten yllään taikka mukanaan olevissa tavaroissa sen varmistamiseksi, ettei tällä ole hallussaan esineitä tai aineita, joilla hän voi vaarantaa säilyttämisensä taikka aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Poliisimies voi virkatehtävän suorittamisen yhteydessä tehdä henkilölle tarkastuksen tällaisten esineiden tai aineiden löytämiseksi muussakin tapauksessa, jos se perustellusta syystä on tarpeen poliisimiehen työturvallisuuden ja virkatehtävän suorittamisen varmistamiseksi. Turvallisuustarkastuksen tarkoituksena voi olla myös henkilön tunnistamista varten tarpeellisen asiakirjan löytäminen. Turvallisuustarkastuksella löydetyt vaaralliset esineet tai aineet on tarvittaessa otettava pois tarkastettavalta. Voimassa olevan säännöksen mukaan pois on otettava myös esineet tai aineet, joiden hallussapito on muuten lain tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen nojalla kielletty. Tätä ehdotetaan muutettavaksi siten, että jatkossa poisotto koskee esineitä tai aineita, joiden hallussapito on muuten laissa tai lain nojalla kielletty. Ehdotus selkeyttää esineellistä piiriä, johon on lähtökohtaisesti kuulunut kielletyt esineet ja aineet, mutta myös sellaiset esineet ja aineet, joiden hallussapito on rangaistavaa. Matkapuhelimen haltuunotto turvallisuustarkastuksen perusteella on noussut erääksi kysymykseksi poliisitoiminnalliselta kannalta. Matkapuhelimen haltuunottoa on pohdittu sellaisesta näkökulmasta, onko matkapuhelin esine, jolla poliisin toimenpiteiden kohteeksi joutunut henkilö voi vaarantaa säilyttämisensä, aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Pykälässä tarkoitettu esine tai aine voi olla käytännössä millainen esine tahansa, jos esi-

3 Lausunto ID (6) neellä tai aineella voi aiheuttaa vaaraa. Tietysti on selvää, että läheskään kaikki esineet eivät voi olla tällaisia lain tarkoittamia vaarallisia esineitä. Matkapuhelin voi kuitenkin soveltua erinomaisen hyvin poliisin virkatehtävän häiritsemiseen ja työturvallisuuden vaarantamiseen. Matkapuhelimella voidaan tehdä esimerkiksi hälytyssoitto, varoitussoitto tai avunpyyntösoitto taikka esittää vastaava pyyntö ja ilmoitus esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kyseeseen voisi tulla tilanne, jossa poliisin toimenpiteiden kohteeksi joutunut henkilö hankkii itsellensä apua estääkseen tarvittaessa väkivalloin virkatoimen toteuttamisen tai saa poliisin ainakin luopumaan toimenpiteen toteuttamisesta. Tällöin matkapuhelinta tosiasiassa käytetään välillisesti vaaran aiheuttamiseen muille, kuten poliisipartiolle. Nykyisellään poliisin toimintaympäristössä esiintyy jo tällaisia tilanteita. Toiminta mielenosoituksissa, yleisötilaisuuksissa tai esimerkiksi vastaanottokeskuksissa on tuonut esille ilmiön, jossa matkapuhelimilla, viestilaitteilla sekä muilla sosiaalisen median välineillä paikalle saadaan hankittua lyhyessä ajassa määräämätön joukko ihmisiä, joilla voi olla tarkoitus haitata poliisin virkatehtävän suorittamista. Viime aikoina tällaista on tapahtunut Jyväskylässä, Helsingin Rautatietorilla ja jopa Helsingin poliisilaitoksen pääpoliisiaseman läheisyydessä. Muuttuneessa toimintaympäristössä on tullut välttämättömäksi ajatella erilaisia keinoja poliisin työturvallisuuden parantamiseksi sekä virkatehtävän häiriöttömän kulun turvaamiseksi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on käsitellyt matkapuhelimen haltuunottoa kanteluratkaisussaan EOAK 1535/4/08. Ratkaisu on kuvastanut sen ajan toimintaympäristöä ja ratkaisussa todettiin, ettei matkapuhelimen kohdalla ylipäätään liene esitettävissä sellaisia relevantteja tekijöitä, joilla matkapuhelimen haltuunotto voitaisiin perustella henkilön säilyttämisen vaarantumisen tai henkilölle itselleen tai jollekin toiselle aiheutuvalla vaaralla. Matkapuhelin ei lähtökohtaisesti ole aina sellainen esine, jolla voi vaarantaa säilyttämisen taikka aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Apulaisoikeusasiamies on edellä mainitussa ratkaisussaan tuonut esille myös, että matkapuhelimen haltuunotto ei voi olla kategorinen toimenpide. Tästä huolimatta matkapuhelin pitäisi pystyä ottamaan turvallisuustarkastuksella poliisin haltuun, jos yksittäistapauksellisesti haltuunotolle ilmenee perusteltu ja välttämätön syy varsinkin poliisin työturvallisuuden ja virkatehtävän häiriöttömän suorittamisen varmistamisen kannalta. Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun sekä lain sanamuodon perusteella on kuitenkin mahdollista, että myös matkapuhelimen haltuunotto voidaan perustella turvallisuustarkastuksessa vaaralliseksi esineeksi, jos matkapuhelimen vaarallisuus perustellaan konkreettisesti. Kuten edellä on todettu, säännöksessä mainitut esineet ja aineet voivat olla mitä tahansa, joilla voi aiheuttaa vaaraa tai vaarantaa säilyttämisen. Esineillä ei tarkoiteta expressis verbis järjestyslain (612/2003) 9 :n vaarallisia esineitä tai muita järjestyslain 3 luvussa tarkoitettuja kiellettyjä esineitä tai aineita, koska tällaiset esineet ja aineet kuuluvat niihin esineisiin tai aineisiin, joiden hallussapito on muuten laissa tai lain nojalla kiellettyä. Tällaiset esineet ja aineet on otettava aina pois, kun taas 12 :n 1 momentissa tarkoitetut vaaralliset esineet otetaan tarkastettavalta pois tarvittaessa. Kyseessä on silloin tavallisia arkipäivän esineitä tai esimerkiksi järjestyslain 10 :n soveltamisalaan kuuluvia toisen vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita, joiden hallussapitoon on peruste tai muu hyväksyttävä syy. Tästä huolimatta matkapuhelimen vaarallisuus tulisi huomioida turvallisuustarkastuksen esineellisessä piirissä. Esinepiirin pitää kattaa vaarallisten esineiden ja aineiden lisäksi myös muut esineet, joilla pystytään haittamaan, vaikeuttamaan ja häiritsemään poliisin virkatehtävän suorittamista tai vaarantamaan työturvallisuutta. Tällaisia esineitä olisivat

4 Lausunto ID (6) esimerkiksi matkapuhelimet, erilaiset viestivälineet, megafonit, pillit, jalkapallo-otteluissa yleisesti käytetyt torvet tai muut kovaa ääntä tuottavat välineet. Turvallisuustarkastuksen kohteena tulisi jatkossakin olemaan sama esinepiiri kuin nykyisin ja turvallisuustarkastusta ei jatkossakaan tehtäisi muiden, kuin pykälässä mainittujen vaarallisten esineiden ja aineiden löytämiseksi. Turvallisuustarkastuksella ei siten pyrittäisi löytämään mitään muita esineitä. Turvallisuustarkastuksella löydetyt muut esineet pitäisi kuitenkin voida ottaa pois, jos esineiden poisotto on välttämätöntä virkatehtävän häiriöttömän suorittamisen kannalta. Ehdotetut muutokset eivät siten laajentaisi turvallisuustarkastuksen esinepiiriä mitenkään määrittelemättömäksi, mutta parantaisi poliisin keinoja turvata oma työturvallisuus sekä virkatehtävän häiriötön suorittaminen. Muiden esineiden poisotto ei tulisi jatkossakaan olemaan kategorinen toimenpide, koska esineiden poisottamisen tulee olla välttämätöntä. Pelkästään rutiiniksi muotoutuneet toimintamallit eivät täyttäisi välttämättömyyden edellytystä, vaan poisotolle tulee olla relevantteja ja konkreettisia perusteita. Esinepiirin laajentaminen selkeyttäisi nykytilaa ja ehdotettu lisäys on riittävän yksityiskohtaisesti rajattu. Lisäys laajentaisi poliisin toimivaltaa puuttua perustuslain (731/1999) 15 :ssä turvattuun omaisuuden suojaan, mutta tämä puuttuminen on nähtävä verrattain vähäiseksi, koska kyse on lähtökohtaisesti luvallisista esineistä, jotka tarkastettava saa takaisin vapauteen kohdistuvan toimenpiteen päättymisen jälkeen, ellei jopa aikaisemminkin. Ehdotettu lisäys on tarkkarajainen ja suhteellisuusvaatimuksen mukainen. Selvyyden vuoksi ehdotetaan turvallisuustarkastusta koskevan 12 :n 3 momenttia tarkennettavan seuraavasti: Uusi 3 momentti Edellä 1 momentissa tarkoitetut vaaralliset esineet tai aineet on tarvittaessa otettava pois tarkastettavalta. Tarkastettavalta voidaan ottaa pois myös sellaiset muut esineet, joiden poisottaminen on välttämätöntä virkatehtävän häiriöttömän suorittamisen varmistamiseksi. Pois on otettava myös esineet tai aineet, joiden hallussapito on muuten laissa tai lain nojalla kielletty. 3.2 Turvallisuustarkastus eräissä tilaisuuksissa (poliisilain 2 luvun 12 a ) Edellä on todettu, että eräiden tilaisuuksien turvallisuustarkastuksen henkilöpiirin laajentaminen koskemaan myös paikalla olevaa henkilöä, on huomattava parannus nykytilaan. Tämän lisäksi tarkastuksen perusteena olevien esineiden piiriä ehdotetaan hallituksen esityksessä tarkennettavaksi siten, että turvallisuustarkastuksella etsitään esineitä tai aineita, joiden hallussapito tilaisuudessa on muuten laissa tai lain nojalla kiellettyä. Sääntely tulisi mahdollistamaan turvallisuustarkastuksen tekemisen erilaisten päihteiden, järjestyslain 3 luvussa tarkoitettujen kiellettyjen esineiden tai aineiden tai kokoontumislain (530/1999) 23 :ssä tarkoitettujen kiellettyjen esineiden tai aineiden löytämiseksi tarkastettavalta. Pykälän kolmanteen momenttiin ehdotetaan selvyyden vuoksi esineellisen piirin tarkentamista. Momentissa olisi hyvä mainita, että myös 12 a :n turvallisuustarkastuksella löydetyt esineet tai aineet on otettava pois, jos esineiden tai aineiden hallussapito on lain tai lain nojalla kielletty. Hallituksen esityksessä ehdotetun sääntelyn mukaan poisotto koskisi vain turvallisuustarkastuksen piiriin kuuluvia esineitä ja tällöinkin esineet sekä aineet otettaisiin tarvittaessa pois. Turvallisuustarkastuksen piiriin kuuluu kuitenkin esinei-

5 Lausunto ID (6) tä, joiden hallussapito on paitsi kiellettyä, myös rangaistavaa. Tällöin rangaistavan hallussapidon piiriin kuuluvien esineiden haltuunotto tapahtuisi pakkokeinolain (806/2011) 7 luvun säännösten mukaan, mutta myös pelkästään kiellettyjen esineiden ja aineiden kohdalla esineet tulisi aina ottaa tarkastettavalta pois. Harkinnanvarainen poisotto koskisi siten vain sellaisia esineitä ja aineita, jotka a) kuuluisivat turvallisuustarkastuksen esinepiiriin ja b) joiden hallussapito ei ole kiellettyä tai rangaistavaa ja ehdoton poisotto koskisi esineitä tai aineita, joiden hallussapito on lain tai lain nojalla kiellettyä. Vaikka yksityiskohtaisissa perusteluissa sivulla 13 todetaankin, että säännös on samansisältöinen kuin 12 :n 3 momentti, selkeyttäisi lain tai lain nojalla kiellettyjen esineiden tai aineiden poisoton lisääminen säännöksen sisältöä. Lisäksi tarkennus olisi välttämätön, jos 12 :n 3 momentin poisottosääntelyä laajennetaan koskemaan myös sellaisia muita esineitä, joiden poisotto olisi välttämätöntä virkatehtävän häiriöttömän suorittamisen varmistamiseksi, kuten tässä lausunnossa on ehdotettu. Esityksessä olevaan ehdotukseen poliisilain 2 luvun 12 a :stä ehdotetaan seuraava tarkennusta: Uusi 3 momentti Edellä 1 momentissa tarkoitetut esineet tai aineet on tarvittaessa otettava pois tarkastettavalta. Pois on otettava myös esineet tai aineet, joiden hallussapito on muuten laissa tai lain nojalla kielletty. 3.3 Haltuun otetun omaisuuden käsittely (poliisilain 2 luvun 15 ) Esityksessä ehdotetaan poliisilain 2 luvun 15 :ään muutoksia, koska turvallisuustarkastusta koskeva sääntely jaetaan kahteen säännökseen. Edellä on ehdotettu tarkennuksia 12 :n 3 momenttiin sellaisten muiden esineiden osalta, joiden poisottaminen olisi välttämätöntä virkatehtävän häiriöttömän suorittamisen varmistamiseksi. Tästä syystä myös 15 :n esineellistä piiriä laajennettaisiin koskemaan 12 :n 3 momentissa tarkoitettuja muita esineitä. Esityksessä olevaan ehdotukseen poliisilain 2 luvun 15 :ään ehdotetaan seuraavaa tarkennusta: Uusi 15 Poliisin haltuun 12 :n 3 momentin, 12 a :n 3 momentin tai 14 :n 1 momentin nojalla otetut vaaralliset esineet ja aineet, sekä 12 :n 3 momentissa tarkoitetut muut esineet on palautettava haltijalle viipymättä ja viimeistään 14 vuorokauden kuluessa, jollei sitä ennen ryhdytä hallussapitoa koskevan luvan peruuttamiseen taikka 2 tai 3 momentissa tai pakkokeinolain 7 luvussa tarkoitettuun toimenpiteeseen. Poliisin haltuun tämän luvun 14 :n 2 momentin nojalla otettu esineeseen kuuluva tai siihen liittyvä osa on aina palautettava, jollei kysymyksessä olevaa esinettä kokonaisuudessaan oteta sitä ennen 14 :n 1 momentin nojalla poliisin haltuun.

6 Lausunto ID (6) 3.4 Vieraan valtion virkamiehen toimivalta (poliisilain 2 luvun 22 ) Tässä lausunnossa ehdotetut muutokset eivät vaikuttaisi vieraan valtion virkamiehen toimivaltaan hänen suorittaessaan Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen (SopS 23/2001) 41 artiklassa tarkoitettua turvatarkastusta. Ehdotetulla muutoksella pyrittäisiin parantamaan entisestään paitsi työturvallisuutta, myös virkatehtävän häiriötöntä suorittamista. Sääntely sen sijaan parantaisi myös rajat ylittäviin takaaajoihin ja niihin liittyviin kiinniottoihin liittyvää toimintaa niiltä osin, kun kyse on turvallisuustarkastusta koskevan sääntelyn soveltamisesta Schengenin sopimuksen rinnalla. 4 Voimaantulo Esityksellä ei ole suoranaisia taloudellisia vaikutuksia eikä sillä myöskään ole nähtävissä negatiivia vaikutuksia poliisin toimintaan. Sen sijaan sääntely selkeyttää ja parantaa poliisin toimivaltuuksia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidossa sekä yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin liittyvän tapahtumaturvallisuuden ylläpidossa. Lakimuutoksen voimaantuloajankohdaksi on esitetty 1. päivä marraskuuta Lain varhainen voimaantulo on erityisen kannatettava.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta (HE 37/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta (HE 37/2017 vp) 1 SISÄMINISTERIÖ 26.9.2017 Poliisiosasto Erityisasiantuntija Jarkko Nieminen Eduskunnan hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta (HE 37/2017 vp) Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Turvallisuustarkastusta koskevan valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

Turvallisuustarkastusta koskevan valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin lähtökohdat Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 6.9.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 37/2017 vp eduskunnalle laiksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta LUONNOS 26.10.2016 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisilain 2 luvun turvallisuustarkastussääntelyä

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI POLIISILAIN 2 LUVUN MUUTTAMISESTA. Sisäministeriö

OIKEUSMINISTERIÖ LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI POLIISILAIN 2 LUVUN MUUTTAMISESTA. Sisäministeriö OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto LAUSUNTO 28.11.2016 OM/216/43/2016 Sisäministeriö kirjaamo@intermin.fi Lausuntopyyntö 27.10.2016 (SMDno-2015-1740) LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI POLIISILAIN 2 LUVUN

Lisätiedot

HE 37/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta

HE 37/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisilain 2 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisilain turvallisuustarkastussääntelyä siten, että poliisilla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Laki. poliisilain muuttamisesta

Laki. poliisilain muuttamisesta Laki poliisilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisilain (872/2011) 2 luvun 17 :n 4 momentti ja 9 luvun 10 :n 1 momentin 4 kohta, sellaisena kuin niistä on 2 luvun 17 :n 4 momentti

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehdyn neuvoston päätöksen täytäntöönpanoa

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA LsN Jussi Matikkala LAUSUNTO 14.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta HE 266/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan,

Päätös. Laki. Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, EDUSKUNNAN VASTAUS 301/2006 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

Takavarikon edellytykset ym.

Takavarikon edellytykset ym. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 03.11.2015 Dnro OKV/1831/1/2014 1/7 ASIA Takavarikon edellytykset ym. KANTELU Kantelija on oikeuskanslerinvirastoon 27.10.2014 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan arvostellut poliisilaitoksen

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

55 artiklan mukaisen selityksen, jonka

55 artiklan mukaisen selityksen, jonka EV 62/1998 vp - HE 20/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaista lakkauttamista yhteisillä rajoilla koskeviin Schengenin sopimuksiin tehdyn pöytäkirjan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos 13.2.2015 SM066:00/2011

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos 13.2.2015 SM066:00/2011 SISÄMINISTERIÖN ASETUS VARTIJAN JA JÄRJESTYKSENVALVOJAN ASUSTA JA JÄRJESTYKSENVALVOJAN TUNNUKSISTA 1. Yleistä Ehdotus liittyy hallituksen esitykseen HE 22/2014 eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö

Uudistuva lainsäädäntö Uudistuva lainsäädäntö Poliisitoiminnan näkökulma Poliisihallitus, poliisitoimintayksikkö, asehallinto Muutoksen tavoitteet Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ampumaratalaki. Lisäksi muutettaisiin ampuma-aselakia,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Sisäministeriö Timo Kerttula Viite: Sisäministeriön lausuntopyyntö: hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

2. Yksityiskohtaiset perustelut

2. Yksityiskohtaiset perustelut Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi poliisilakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten

Lisätiedot

HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta

HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä

Lisätiedot

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselain

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010. HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan

Lisätiedot

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 28.8.2014 sisältävät opiskelijan tai harjoittelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia määräyksiä, joiden lähtökohtana ovat ammatillisesta

Lisätiedot

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätöslauselma Eurooppa-neuvoston kokousten ja muiden vastaavien

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA ULKOMINISTERIÖ Konsulipalvelut KPA-20 Lainsäädäntösihteeri Tommy Walkila LAUSUNTO 07.01.2019 PC0TQ23X-10 Eduskunnan hallintovaliokunta Viite Kirjallinen vastine HE 217/2018 vp Asia HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1. HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maahanmuuttovirasto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotuksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 7/2012 1 (5)

Ohje viranomaisille 7/2012 1 (5) Ohje viranomaisille 7/2012 1 (5) Jakelussa mainituille Tupakkalain muutos lastensuojelulaitoksissa Yleistä Tupakkalakia (693/1976) on muutettu 1.1.2010 lukien (698/2010). Lain uutena tavoitteena on tupakkatuotteiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä.

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä. SISÄMINISTERIÖN ASETUS VOIMANKÄYTTÖ- ASE-, JA JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTTAJIEN KOULUTUKSESTA 1. Yleistä Asetusehdotus liittyy hallituksen esitykseen (HE 22/2014 vp) eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan

Lisätiedot

VARTIJAN TAI JÄRJESTYKSENVALVOJAN VOIMANKÄYTTÖVÄLINEIDEN KERTAUS- KOULUTUS

VARTIJAN TAI JÄRJESTYKSENVALVOJAN VOIMANKÄYTTÖVÄLINEIDEN KERTAUS- KOULUTUS Liite 11 1 (5) VARTIJAN TAI JÄRJESTYKSENVALVOJAN VOIMANKÄYTTÖVÄLINEIDEN KERTAUS- KOULUTUS Koulutuksen pituus on vähintään 8 oppituntia (oppitunnin on pituus 45 minuuttia ja tauon pituus on 15 minuuttia).

Lisätiedot

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,

Lisätiedot

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Henkilöllisyyden selvittäminen ja turvallisuustarkastus ym.

Henkilöllisyyden selvittäminen ja turvallisuustarkastus ym. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 29.09.2015 Dnro OKV/1844/1/2014 1/6 ASIA Henkilöllisyyden selvittäminen ja turvallisuustarkastus ym. KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 25.10.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut

Lisätiedot

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ). Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rikesakkorikkomuksista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään rikoslain (39/1889) 2 a luvun 8 :n 2 momentin ja 9 :n 8 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat 2 a luvun

Lisätiedot

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan. Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 28.09.2018 46/090/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.

HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006. HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI KOKOONTUMISLAIN 7 :N MUUTTAMISESTA (HE 302/2018 VP)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI KOKOONTUMISLAIN 7 :N MUUTTAMISESTA (HE 302/2018 VP) LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto LsN Timo Makkonen 27.2.2019 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI KOKOONTUMISLAIN 7 :N MUUTTAMISESTA (HE 302/2018 VP) Esityksen sisältö

Lisätiedot

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle 1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvät lainsäädännön tarkistustarpeet. Helsinki Tapio Puurunen. SM:n hallinnonalalla

Kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvät lainsäädännön tarkistustarpeet. Helsinki Tapio Puurunen. SM:n hallinnonalalla Kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvät lainsäädännön tarkistustarpeet Helsinki 21.4.2016 Tapio Puurunen SM:n hallinnonalalla Yleistä Sisäministeriö on tarkistanut oman hallinnonalansa

Lisätiedot

HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta

Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta 1 / 7 18.3.2011 19:49 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2008» 174/2008 174/2008 Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi

HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi HE 220/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 9.12.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot