Kasva vahvaksi. Grow strong. Mikkelin ammattikorkeakoulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasva vahvaksi. Grow strong. Mikkelin ammattikorkeakoulu"

Transkriptio

1 Kasva vahvaksi. Grow strong. Mikkelin ammattikorkeakoulu

2

3 Mitä reittiä tutkintoon ja ammattiin?

4 Mikä on AMK? Ammattikorkeakoulut ovat korkeakouluja yliopistojen rinnalla Opinnoissa yhdistetään teoriaa ja käytäntöä Suomessa on 25 AMKia, joissa on 8 koulutusalaa ja yli 40 tutkintonimikettä Valmistut asiantuntija-, suunnittelija-, kehittämis- ja esimiestehtäviin

5 Hyviä tyyppejä työelämään Mamkista valmistuneet työllistyvät hyvin Kampukset Mikkelissä ja Savonlinnassa Opiskelijoita 4500, henkilökuntaa 400 Suomen tyytyväisimmät opiskelijat Vahva yhteishenki ja tekemisen meininki Laadusta palkittu ja työelämän arvostama Harjoittelu- ja vaihtomahdollisuudet ympäri maailmaa

6

7 Hanki kansainvälistä kokemusta ja kielitaitoa Kaikkiin opintoihin voi sisällyttää opiskelua ulkomailla Yli 200 ulkomaista yhteistyökorkeakoulua (Google Maps) Yli 200 kv-opiskelijaa noin 30 eri maasta 3 englanninkielistä koulutusohjelmaa Kansainvälinen kesälukukausi

8 Mamkin kampukset Mikkeli Kasarmin kampus Savonlinna Savonniemen kampus Välimatkat Mikkeli Savonlinna 105 km Mikkeli Helsinki 228 km Tutustu kampuksiin virtuaalisesti

9 Mainiot olosuhteet opiskeluun Mikkelissä Kasarmin kampus 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta Kampuksella noin 3500 opiskelijaa Runsaasti palveluja Kirjasto ja itseopiskelutiloja Kattavat terveydenhuoltopalvelut Kahviloita ja ravintoloita Kuntosali ja keilahalli Opiskelija-asuntoja

10 Savonlinnassa kampus keskellä kaupunkia Savonniemen kampuksella 1000 opiskelijaa Hyvät palvelut ja tilat opiskelijoille Kirjasto ja itseopiskelutilat Ravintola Kuntosali Terveydenhuoltopalvelut Hyvin asuntoja opiskelijoille

11 Teoriaa ja käytäntöä yhdistellen AMK-opintojen laajuus on opintopistettä Opiskeluaika 3,5 4 vuotta Perus- ja ammattiopintoja Harjoittelujaksoja Opinnäytetöitä Projekteja, tiimityötä Kokopäivä-, ilta- tai monimuoto-opiskelua

12 Koulutusalat Mamkissa Humanistinen ja kasvatusala Luonnontieteet Luonnonvara- ja ympäristöala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali- terveys- ja liikunta-ala Tekniikka ja liikenne Yhteiskuntatieteet, liiketalous ja hallinto

13 Tutkintonimikkeet Bachelor of Business Administration Bachelor of Engineering Fysioterapeutti (AMK) Insinööri (AMK) Jalkaterapeutti (AMK) Metsätalousinsinööri (AMK) Restonomi (AMK) Sairaanhoitaja (AMK) Sosionomi (AMK) Terveydenhoitaja (AMK) Tradenomi (AMK) Yhteisöpedagogi (AMK)

14 Mamkin opettajiin voi tukeutua opiskelun jokaisessa vaiheessa. Keijo

15 Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara-ala Luonnontieteiden ala

16 Ympäristöteknologia Tekniikan ja liikenteen ala insinööri (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Kiinnostaako sinua elinympäristömme tila ja turvallisuus? Ympäristöteknologian koulutusohjelmassa saat laajan näkemyksen ympäristöalasta ja ympäristöongelmien syistä, seurauksista ja ennaltaehkäisystä.

17 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä ympäristönsuojelu, -terveys ja -turvallisuus mittaus- ja monitoritekniikat elintarviketurvallisuus asumisterveys ympäristönäytteenotto alan lainsäädäntö Lisäksi voit valita vaihtoehtoisiin ammattiopintoihin opintoja englanninkielisestä Environmental engineering -koulutuksesta projekti-insinööri suunnittelu-, tutkimus- tai tuotekehitysinsinööri terveys- tai ympäristöinsinööri terveys- tai ympäristötarkastaja ympäristönsuojelusuunnittelija ympäristönsuojelutarkastaja jäteneuvoja laatupäällikkö

18 Talotekniikka (LVI) Tekniikan ja liikenteen ala insinööri (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Mamkin talotekniikassa keskitytään LVI-tekniikkaan LVI-ala kattaa rakennusten lämmitys-, vesihuolto- ja ilmastointijärjestelmien suunnittelun, asentamisen, ylläpidon ja kehittämisen

19 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä lämmitys- ja energiatekniikkaa vesi- ja viemäritekniikkaa rakennussähkö- ja automaatiotekniikkaa sisäilma- ja ilmastointitekniikkaa LVI-suunnittelija LVI-valvoja projektipäällikkö huoltopäällikkö tekninen isännöitsijä käyttöpäällikkö tuotepäällikkö tarkastusinsinööri

20 Prosessi- ja materiaalitekniikka Tekniikan ja liikenteen ala insinööri (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Materiaalitekniikka on osa kaikkea teollista toimintaa Teollisuuden tuotteet ja tuotantoprosessit huippuelektroniikasta ihmisten keinotekoisiin varaosiin perustuvat materiaalitekniikkaan Prosessitekniikassa opitaan prosessiteollisuuden sekä metsäteollisuuden tarvitsemia tietoja ja taitoja Koulutukseen sisältyy käytännön harjoittelua Kuitulaboratoriossa

21 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä materiaalitekniikka prosessitekniikka sovellettu luonnontiede ja matematiikka kone- ja laitetekninen suunnittelu valmistustekniikka yrittäjyys ja markkinointi kansainvälisyysosaaminen suunnitteluinsinööri materiaaliasiantuntija tutkimusinsinööri projektipäällikkö myynti- tai markkinointipäällikkö tuotantopäällikkö

22 Sähkötekniikka Tekniikan ja liikenteen ala insinööri (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Opinnoissa keskitytään sähkövoimatekniikkaan ja sähköiseen talotekniikkaan Sähkövoimatekniikan koulutuksessa suuntaudut sähköenergian tuotannon, siirron, jakelun, käytön, kaupan ja huollon tehtäviin

23 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä automaatiotekniikka ja CADsuunnittelu sähkötekniikka, elektroniikka ja sähkölaitos- ja asennustekniikka tehoelektroniikka ja sähkönkäyttö moottorit ja niiden ohjaus sekä muuntajat käyttöinsinööri projekti-insinööri suunnitteluinsinööri

24 Metsätalous Luonnonvara- ja ympäristöala metsätalousinsinööri (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Metsätalousinsinööri on metsäammattilainen, jonka osaaminen taipuu metsänkasvatuksesta puunkorjuuseen ja puukauppaan Metsästä löytyy työtä vihreän talouden ammattilaiselle, joka pitää työstä ihmisten ja luonnon parissa

25 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä Metsänhoito ja puunhankinta Metsäsuunnittelu Metsäalan liiketoimintaosaaminen Metsäomaisuuden hoito Kansainvälinen metsätalous Markkinointi ja viestintä Metsäneuvoja Korjuuesimies Hankintaesimies Metsänhoitoesimies Metsäpalveluyrittäjä Energiapuuneuvoja Metsäsuunnittelija Toiminnanjohtaja

26 Tietojenkäsittely Luonnontieteiden ala tradenomi Mikkeli opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Haluatko kehittää erilaisia sovelluksia webiin, mobiililaitteisiin tai perinteiseen tietokoneympäristöön? Kiinnostaako 3D-ympäristöt tai pelien kehittäminen? Tietojenkäsittelyn opetus on käytännönläheistä, jossa tehdään yhteistyötä yritysten kanssa

27 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä web-, mobiili- ja peliohjelmointi tietosisältöjen hallinta (teksti, kuva, ääni, video, 3D, paikkatiedot yms.) tietojärjestelmien vaatimukset ja niiden hallinta (mm. asiakastarpeet ja tietoturva) käyttöjärjestelmät ja laitteistoympäristö projekti- ja tiimityötaidot kieli- ja viestintätaidot ohjelmoija IT-suunnittelija web-suunnittelija media-asiantuntija tietohallintopäällikkö kouluttaja, yrittäjä

28 Mamk antaa jokaisen kukan kukkia. Olli

29 Humanistinen ja kasvatusala Sosiaali- ja terveysala

30 Kansalaistoiminta ja nuorisotyö Humanistinen ja kasvatusala yhteisöpedagogi (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Yhteisöpedagogi on nuorten kasvatuksen ja ohjauksen asiantuntija ja hyvinvoinnin kehittäjä Opinnoissa voit suuntautua erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön tai kulttuurisen monimuotoisuuteen ja kansalaisvaikuttamiseen

31 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä Nuorisotyö ja kansalaistoiminta yhteiskunnassa Nuoruus yhteiskunnassa Nuorten kasvun ja kehityksen tukeminen Kasvatukselliset menetelmät Nuorisotyön tutkiminen, kehittäminen ja johtaminen Ohjaaja Toiminnanjohtaja Nuorisotyöntekijä Kouluttaja Projektipäällikkö Kehittäjä, suunnittelija Koordinaattori Yrittäjä

32 Fysioterapia Sosiaali- ja terveysala fysioterapeutti (AMK) Savonlinna opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Fysioterapian tavoitteena on edistää liikkumis-, työ- ja toimintakykyä tukemalla ihmisen omaa osallistumista hyvinvointiin ja kuntoutumiseen Työssä kohtaat terveitä, sairaita ja sairauksista tai vammoista kuntoutuvia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa

33 Näitä opiskelet Ihmisen kasvun, kehityksen ja toimintakyvyn arviointia Vuorovaikutus- ja ohjaustaitoja Terapeuttista harjoittelua Terveyttä edistävää liikuntaa Fysioterapiaa osana kuntoutusta Kansainvälisyyttä Fysioterapian yrittäjyyttä Alan työtehtäviä Fysioterapeutti voi työskennellä Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa Fysioterapiayrityksissä Tutkimus- ja hoitolaitoksissa Kuntoutumiskeskuksissa ja kylpylöissä Työterveyshuollossa Kansanterveys-, liikunta- ja vammaisjärjestöissä Vanhainkodeissa ja päiväkodeissa Koulu- ja liikuntatoimessa

34 Hoitotyö Sosiaali- ja terveysala sairaanhoitaja (AMK) Savonlinna opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Sosiaali- ja terveysala terveydenhoitaja (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Sairaanhoitajan tehtävänä on terveyden edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäiseminen ja hoitaminen sekä kärsimyksen lievittäminen Terveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija, jonka tehtävänä on terveysriskien ja sairauksien ehkäisy

35 Näitä opiskelet Sairaanhoitaja (AMK) Sairaanhoitoa ja hoitoteknologiaa Terveyden edistämistä Vuorovaikutus- ja viestintätaitoja Päätöksentekotaitoja ja eettisyyttä Moniammatillista yhteistyötä Kansainvälistyvää terveydenhuoltoa Sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden ja yhteiskunnan rakenteita Terveydenhoitaja (AMK) Edellä mainittujen lisäksi Väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä Eri-ikäisten ihmisten terveydenhoitoa Ympäristö- ja yhteiskuntavaikuttamista Terveydenhoitaja hallitsee myös sairaanhoidon, sillä terveydenhoitajatutkinnon suorittanut saa kaksi tutkintotodistusta: terveydenhoitajan ja sairaanhoitajan

36 Jalkaterapia Sosiaali- ja terveysala jalkaterapeutti (AMK) Savonlinna opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Jalkaterapeutti edistää eri-ikäisten ihmisten jalkaterveyttä ja on tärkeä ammattilainen jalkaongelmia ehkäisevässä moniammatillisessa tiimissä Painopisteenä on erityisryhmien jalkaterapiaosaaminen

37 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä Jalkojen kunnon ja terveyden edistäminen Ohjaus- ja opetustaidot Kehon ja alaraajojen toiminta Jalkaterapiaprosessi Tutkimus- ja kehittämistoiminta jalkaterapiassa Jalkaterapeutti työskentelee Sosiaali- ja terveysalan laitoksissa ja apuvälineyksiköissä julkisella ja yksityisellä sektorilla Myyntitehtävissä Suunnittelijana Yrittäjänä

38 Sosiaaliala Sosiaali- ja terveysala sosionomi (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Sosionomina edistät ihmisten hyvinvointia ja ehkäiset syrjäytymistä tukemalla yksilöiden ja perheiden elämää Sosionomi toimii vaativissa kasvatuksen, ohjauksen, sosiaalisen tuen ja kuntoutuksen tehtävissä

39 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä Varhais- ja erityiskasvatusta Lastensuojelua ja perhetyötä Mielenterveys- ja päihdetyötä Vammais- ja vanhustyötä Sosiaalialan johtamista Sosiaalipalvelujen kehittämistä Lastentarhaopettaja Sosiaaliohjaaja Lastensuojelulaitoksen ohjaaja Lastenohjaaja Asumispalvelun ohjaaja Perhetyöntekijä Kehitysvammaisten ohjaaja Projektipäällikkö, -työntekijä

40 Tykkään opiskella Mamkissa, koska täällä on tosi rento Ilmapiiri. Mirette

41 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Yhteiskuntatieteiden, liiketelouden ja hallinnon ala

42 Matkailu Matkailu-, ravitsemis- ja talousala restonomi (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Matkailun restonomi kehittää uusia tuotteita, elämyksiä ja palveluja matkailijoille Suomessa ja ulkomailla

43 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä Matkailuliiketoiminta Matkailupalvelujen suunnittelu ja tuotteistaminen Kansainvälisyysosaaminen Viestintä ja kielet Projektiosaaminen Vastaanottopäällikkö Vuoropäällikkö Tapahtuma-assistentti Myyntisihteeri Projektipäällikkö Matkasihteeri Matkailuyrittäjä

44 Palvelujen tuottaminen ja johtaminen Matkailu-, ravitsemis- ja talousala restonomi (AMK) Mikkeli opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Koulutuksessa opiskellaan ruoka- ja tilapalvelujen kestävää liiketoimintaosaamista ja sen toteuttamista mm. ruoka- ja puhtauspalveluissa, ravintolapalveluissa sekä matkailun ja kaupan alalla

45 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä Ruoka- ja tilapalvelujen suunnittelu, toteuttaminen ja johtaminen Talous- ja liiketoimintaosaaminen Palveluosaaminen Viestintä ja kielet Osan opinnoista voit suorittaa englannin kielellä Palvelupäällikkö Ruokapalveluyksikön johtaja Ravintolapäällikkö Hankepäällikkö Avainasiakaspäällikkö Suunnittelija Koordinaattori

46 Liiketalous Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala tradenomi Mikkeli opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3,5 vuotta Liiketalouden koulutuksesta valmistuu monitaitoisia businessasiantuntijoita, jotka työskentelevät markkinoinnin, taloushallinnon tai henkilöstöhallinnon tehtävissä yrityksissä ja muissa organisaatioissa Koulutus antaa hyvät valmiudet myös yrittäjänä toimimiseen

47 Näitä opiskelet Alan työtehtäviä Liiketoiminnan perusteet ja kehittäminen Liiketoimintaympäristö ja -prosessit Myynti ja myynnin tuki Rahoitus ja johtaminen Talouden suunnittelu ja analysointi, tilinpäätös ja yritysverotus Tuloksellinen esimiestyö Kielet ja viestintä Liiketoimintaosaamiseen liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousassistentti Laskenta-assistentti Business controller Talouspäällikkö Markkinointi- ja asiakaspäällikkö Markkinointisuunnittelija Vientiassistentti Palvelupäällikkö Kehityspäällikkö Yrittäjä

48 Mamkissa on ihanat opiskelukaverit ja vahva yhteishenki. Miia

49 Englanninkieliset koulutukset

50 Englanninkieliset koulutukset Mamkissa voit opiskella englanniksi koko tutkinnon tai osia siitä Kokonaan englanninkielisiä koulutuksia on kolme Englanniksi voi opiskella myös kansainvälisellä kesälukukaudella Mamk tekee yhteistyötä noin 200 ulkomaisen korkeakoulun kanssa ja Mamkissa opiskelee noin 200 ulkomaalaista opiskelijaa

51 Business management Bachelor of Business Administration (BBA) Mikkeli opintojen laajuus 210 op opiskeluaika 3.5 vuotta Englanninkielinen koulutus sisältää mm. markkinointia, talous- ja henkilöstöhallintoa Opit myös työskentelemään monikulttuurisessa ympäristössä Valmistuneet työskentelevät esimerkiksi projektipäällikkönä, markkinointitehtävissä tai erilaisissa ulkomaankaupan ja julkisen hallinnon asiantuntijatehtävissä

52 Environmental engineering Bachelor of Engineering (BEng) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Ympäristöinsinööri on ympäristöalan ammattilainen, joka tuntee kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun liittyvät tekniset mahdollisuudet Englanniksi opiskelu avaa omia maailmalle Alan työtehtäviä: ympäristöalan suunnittelu- ja valvontatehtävät, opettaminen ja konsultointi, projektipäällikkö

53 Information technology Bachelor of Engineering (Beng) Mikkeli opintojen laajuus 240 op opiskeluaika 4 vuotta Englanninkielisessä Information technology -koulutuksessa suuntaudut tietoverkkojen toimintaan ja hallinnointiin Opit rakentamaan tietoverkkoja, ylläpitämään tietojärjestelmiä ja tunnet verkkoturvallisuuden perusteet Voit toimia yrityksen IT-vastaavana, projekti-insinöörinä tai suunnitteluinsinöörinä tietotekniikan alalla

54 Mamkissa elämä ei mene niin kuin suunnittelee, vaan paljon paremmin. Nita

55 Ylempi AMK-tutkinto

56 YAMK - hanki lisäpotkua urapolullesi Ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa valmiudet erityistä asiantuntemusta vaativiin työelämän kehittämistehtäviin Koulutus on mahdollista suorittaa työn ohessa opiskellen Ylempään AMK-tutkintoon sisältyy laaja kehittämistehtävä, joka tehdään useimmiten omalle työnantajalle Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen laajuus on opintopistettä koulutusohjelmasta riippuen Ylempi AMK-tutkinto antaa saman kelpoisuuden julkisiin virkoihin ja tehtäviin kuin ylempi korkeakoulututkinto Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet työllistyvät erinomaisesti

57 Ylemmät AMK-tutkinnot Järjestö- ja nuorisotyö yhteisöpedagogi (ylempi AMK) Kliininen asiantuntija sairaanhoitaja (ylempi AMK) tai terveydenhoitaja (ylempi AMK) Matkailuala restonomi (ylempi AMK) Metsätalouden liiketoiminta metsätalousinsinööri (ylempi AMK) Palveluliiketoiminta restonomi (ylempi AMK) Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen sosionomi (ylempi AMK), sairaanhoitaja (ylempi AMK), terveydenhoitaja (ylempi AMK), fysioterapeutti (ylempi AMK) tai jalkaterapeutti (ylempi AMK) Sähköinen asiointi ja arkistointi tradenomi (ylempi AMK) Ympäristöteknologia insinööri (ylempi AMK) Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen, tradenomi (ylempi AMK)

58 Täydennyskoulutus ja avoin AMK

59 Täydennyskoulutus ja avoin AMK Tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi Mamk järjestää täydennyskoulutusta kaikilla koulutusaloilla. Täydennyskoulutus on joko valmista täydennyskoulutustarjontaa tai asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöityä koulutusta. Kestoltaan se on muutamasta tunnista vuoden mittaisiin kokonaisuuksiin Avoimen AMK:n opintojaksoille voivat osallistua kaikki opiskelemisesta kiinnostuneet iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta Opiskelu ei johda suoraan tutkintoon, mutta voit saada avoimen opinnot hyväksi luettua, jos hakeudut tutkinto-opiskelijaksi

60 Seuraa meitä!

61

62

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

AMK-tutkintoon johtava koulutus

AMK-tutkintoon johtava koulutus Liiketalous AMK-tutkintoon johtava koulutus Informaatioteknologia BEng, Information Technology insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka tradenomi (AMK), tietojenkäsittely Kulttuuriala medianomi (AMK)

Lisätiedot

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko TAMKista oikeaan ammattiin Insinööri Bioanalyytikko Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko Kätilö Rakennusarkkitehti Medianomi Rakennusmestari Restonomi Sairaanhoitaja Ensihoitaja

Lisätiedot

HAKIJATILASTO

HAKIJATILASTO AMK- ja Bachelor-tutkinnot Kulttuuriala Bachelor of Culture and Arts, Media and Arts 48 325 334 6,77 Medianomi (AMK), päivätoteutus 42 259 446 6,17 Musiikkipedagogi (AMK), päivätoteutus 25 42 157 1,68

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Karelia on Osaava maailma Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Opiskelu Kareliassa - Teoria Käytäntö - Kansainvälisty huoletta!

Lisätiedot

28.2.2012. Ympäristöteknologian koulutusohjelma Insinööri (AMK) Environmental Engineering Bachelor of Engineering

28.2.2012. Ympäristöteknologian koulutusohjelma Insinööri (AMK) Environmental Engineering Bachelor of Engineering Ympäristöteknologian koulutusohjelma Insinööri (AMK) Environmental Engineering Bachelor of Engineering Kiinnostaako sinua elinympäristön tila ja siihen vaikuttavat tekijät? Kemikaali- Asumis- Työ- Elintarvike

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalan aikuisopisto, Karelia-amk ja Itä-Suomen yliopisto/avoin yliopisto Aducate www.aikuiskoulutuksenvoima.fi www.facebook.com/aikuiskoulutuksenvoima

Lisätiedot

30.8.2012. Ympäristöteknologian koulutusohjelma Insinööri (AMK) Environmental Engineering Bachelor of Engineering

30.8.2012. Ympäristöteknologian koulutusohjelma Insinööri (AMK) Environmental Engineering Bachelor of Engineering Ympäristöteknologian koulutusohjelma Insinööri (AMK) Environmental Engineering Bachelor of Engineering Kiinnostaako sinua elinympäristön tila ja siihen vaikuttavat tekijät? Kemikaali- Asumis- Työ- Elintarvike

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Esityksen aihe JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Mirja Immonen, koulutuspäällikkö 1 PERUSTIETOJA 2010 Opiskelijamäärä 8490, tutkinto opiskelijoita 6789 Suoritetut tutkinnot v. 2010 yhteensä 1634 Amk tutkintoja

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013 Sosiaali- ja terveys- ja liikunta-ala Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Centria ammattikorkeakoulu 15 Karelia ammattikorkeakoulu 30 Lahden ammattikorkeakoulu 22 Metropolia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Löydämme tiet huomiseen Opiskelua, tutkimusta ja työtä loistoporukassa Lappeenrannassa ja Imatralla 3100 opiskelijaa ja 300 asiantuntijaa muodostavat innovatiivisen ja avoimen korkeakouluyhteisön laadukas

Lisätiedot

Satakunnan vanhusneuvosto

Satakunnan vanhusneuvosto Satakunnan vanhusneuvosto Tuula Rouhiainen-Valo 13.9.2016 Ammattikorkeakoulukoulutus /OKM sivuilta *Ammattikorkeakoulut (AMK), ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu TEKNIIKAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu TEKNIIKAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu TEKNIIKAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja

Lisätiedot

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ 1 2 Ammattikorkeakoulututkintoja, ylempiä AMK-tutkintoja ja erikoistumisopintoja. EDELLÄKÄVIJÖIDEN HAAGA-HELIA! HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2017)

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2017) Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2017) Tälle sivulle kerätään kaikki ammattikorkeakoulujen yhtshaussa olevat valintakoepäivät. Erillishakujen ja yliopistojen valintakoepäivät löydät: ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2016

Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2016 Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 216 Hakijat ja paikan vastaanottaneet Artenomi (AMK), muotoilu, päivätoteutus 44 47 75 179 198 Bachelor of Business Administration, International Business,

Lisätiedot

AMK-tutkintoon johtava koulutus

AMK-tutkintoon johtava koulutus Tekniikka AMK-tutkintoon johtava koulutus Informaatioteknologia BEng, Information Technology insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka tradenomi (AMK), tietojenkäsittely Kulttuuriala medianomi (AMK)

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5 VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5 Kulttuuriala Medianomi (AMK), 42 23.5. ja 24.5. (2 pv) päivät Valintakokeeseen kutsuttavien määrä yhteistyö Kaikki hakukelpoiset etukäteisnäytön hyväksytysti suorittaneet hakijat

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016)

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016) Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016) Humanistinen ja kasvatusala Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK), päivätoteutus, Mikkeli 2.-3.11.2016 Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK),

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5 VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5 Kulttuuriala Medianomi (AMK), 42 ja 24.5. (2 pv) päivät Valintakokeeseen kutsuttavien määrä yhteistyö Kaikki hakukelpoiset etukäteisnäytön hyväksytysti suorittaneet hakijat kutsutaan

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy Lapin ammattikorkeakoulu Oy EVOLUUTIOTA JA REVOLUUTIOTA! Rakennamme uutta ammattikorkeakoulua Lappiin Kemi-Tornion AMK & Rovaniemen AMK Muutoksen taustaa Kataisen hallitusohjelman lähtökohdat Aloituspaikkaleikkaukset

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5 VALINTAKOEPÄIVÄT sivu 1/5 Kulttuuriala Medianomi (AMK), 42 ja 24.5. (2 pv) päivät Valintakokeeseen kutsuttavien määrä yhteistyö Kaikki hakukelpoiset etukäteisnäytön hyväksytysti suorittaneet hakijat kutsutaan

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ 1 Ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä AMK-tutkintoja. EDELLÄKÄVIJÖIDEN HAAGA-HELIA! 2 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liikeelämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus Opetushallitus.. Kalenterivuosi S ( ) Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yhteishakuun kuuluva koulutus Automaatiotekniikan ko ammatillinen perustutkinto/kouluast. tutkinto ammatti- tai erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Amk-opinnot Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka vastaa työelämän tarpeita Opiskelija saa sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen HAMK pähkinänkuoressa 8.8.2016 Organisaatio Korkeakoulujohtaminen Yhtiökokous Hallitus Rehtori, Toimitusjohtaja Omistajat Hallinto Vararehtori Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Rakennus- ja kiinteistöala

Rakennus- ja kiinteistöala Rakennus- ja kiinteistöala Olli Jalonen 1 Rakennus- ja kiinteistöala osana Mertopoliaa KULTTUURI JA LUOVA ALA 14 % LIIKETOIMINTA OSAAMINEN 9 % TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGI A 19 % TERVEYS- JA HOITOALA 16

Lisätiedot

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Valintakoeyhteistyö (syksy 2016)

Valintakoeyhteistyö (syksy 2016) Valintakoeyhteistyö (syksy 2016) Valintakoeyhteistyötaulukot: Liiketalous, päivä ja monimuoto (koe 2.11.) Liiketalous, päivätoteutukset Haaga-Helia amk Liiketalouden koulutusohjelma, Helsinki Haaga-Helia

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

1( 13) Yhteishakuun kuuluva koulutus

1( 13) Yhteishakuun kuuluva koulutus Opetushallitus.. Kalenterivuosi S ( ) Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yhteishakuun kuuluva koulutus Automaatiotekniikan ko ammatillinen perustutkinto/kouluasteen tutkinto/... ylioppilastutkinto ja ammatillinen

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia

Tieto- ja viestintäteknologia Tieto- ja viestintäteknologia Metropolia ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 14 000 Valmistuvia/vuosi 2500 Henkilökuntaa 1100 4 koulutusalaa kulttuuriala liiketalouden ala sosiaali- ja terveysala tekniikan

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2013. 702/2013 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2013. 702/2013 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2013 702/2013 Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä

Lisätiedot

11.10.2013. Soja Ukkola 1

11.10.2013. Soja Ukkola 1 11.10.2013 Soja Ukkola 1 Työelämäyhteistyö Oamkissa ja opiskelijoiden työllistyminen Ammattikorkeakoululaki 2003/351 5 Ammattikorkeakoulun tulee tehtäviään suorittaessaan olla erityisesti omalla alueellaan

Lisätiedot

Tavoitekehitys, Varsinais-Suomi

Tavoitekehitys, Varsinais-Suomi 0 Yleissivistävä koulutus 0 0 0 0 1 Humanistinen ja kasvatusala 707 707 450 437 257 270 2 Kulttuuriala 755 859 346 288 513 571 3 Yhteiskuntat., liiketalouden ja hallinnon ala 1 528 1 819 1 332 1 500 487

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miten tutkinto-opiskelijaksi Yhteishaku syksyllä ja keväällä www.opintopolku.fi JAMKin avoimen AMKin väylä avoimessa AMKissa opiskelleille https://www.jamk.fi/fi/koulutus/hakeminen-jamkiin/avoimenammattikorkeakoulun-vayla/

Lisätiedot

Kysely korkeakoulutustarpeista

Kysely korkeakoulutustarpeista Kysely korkeakoulutustarpeista Kyselyn perustiedot Kysely oli auki webropolissa: 5. 8.5 Kyselyä kampanjoitiin somessa ja verkostoissa Vastauksia 8.5.2018 / 107 kpl:tta Minkälainen pohjakoulutus sinulla

Lisätiedot

Mamk. Sisältö. Mikkelin ammattikorkeakoulu = Mikkelin ammattikorkeakoulu Kasva vahvaksi. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Mamk. Sisältö. Mikkelin ammattikorkeakoulu = Mikkelin ammattikorkeakoulu Kasva vahvaksi. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Sisältö 04 06 08 10 12 14 Mikkelin ammattikorkeakoulu Kasva vahvaksi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mamk on opiskelijan korkeakoulu Soveltavaa tutkimusta ja kehittämistä huipputuloksin Palveluita

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

OPISKELIJAT OSAAMISALOITTAIN, TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS

OPISKELIJAT OSAAMISALOITTAIN, TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS OPISKELIJAT 20.9.2012 OSAAMISALOITTAIN, TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1. Normiaika Yhteensä 2. Normiaika + 1 vuosi Yhteensä 3. Yliaikaiset Yhteensä 4. Poissaolevat Yhteensä Kaikki yhteensä Riviotsikot Aikuiset

Lisätiedot

Laureassa voit opiskella joustavasti ja suunnitella oman opintoaikataulusi. Saat ohjausta, palautetta sekä laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut.

Laureassa voit opiskella joustavasti ja suunnitella oman opintoaikataulusi. Saat ohjausta, palautetta sekä laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut. Laureassa voit opiskella joustavasti ja suunnitella oman opintoaikataulusi. Saat ohjausta, palautetta sekä laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut. Laureassa rakennat kanssamme tulevaisuutesi yhdessä työelämän

Lisätiedot

Vanhempainilta 14.1.2014

Vanhempainilta 14.1.2014 Vanhempainilta 14.1.2014 yliopistot ja korkeakoulut: kandidaatti 3v maisteri 2v lisää ammatillinen perustutkinto (lukion käyneelle 2 v) ammattikorkeakoulu 3,5v Koulutusjärjestelmän ulkopuoliset Vaihtoehdot

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma pähkinänkuoressa Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun toimiala määrätään ammattikorkeakoulun koulutustehtävässä käyttämällä seuraavia koulutusaloja:

Ammattikorkeakoulun toimiala määrätään ammattikorkeakoulun koulutustehtävässä käyttämällä seuraavia koulutusaloja: 1 of 11 2011-04-27 10:37 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2003» 15.5.2003/352 15.5.2003/352 Seurattu SDK 323/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Valtioneuvoston

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 1 Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut HAKUAJAT TAMKIN KOULUTUKSIIN 8. 27.1.2016 Englanninkielinen koulutus Studyinfo.fi

Lisätiedot

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA Humak pidättää oikeuden muutoksiin HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU 1 MIKÄ ON HUMAK? Humak on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu Humanistisen ja kasvatusalan

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna.

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus Opetushallitus.. Lukuvuosi S ( ) Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yhteishakuun kuuluva koulutus Automaatiotekniikan ko ammatillinen perustutkinto/kouluast. tutkinto ammatti- tai erikoisammattitutkinto ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Hämeen. ammattikorkeakoulu HAMK

Hämeen. ammattikorkeakoulu HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK 8.2.2019 HAMK lukuina 7 Kampusta 7363 Opiskelijaa 20 AMK-koulutusta 7 Englanninkielistä koulutusta 9 Ylempää AMKkoulutusta 158 Vaihtokorkeakoulua 12 276 Hakijaa 5651 Ensisijaista

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

Annukka Pakarinen Koulutuspäällikkö Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK Biotalouden yksikkö Bio- ja elintarviketekniikka HAMK

Annukka Pakarinen Koulutuspäällikkö Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK Biotalouden yksikkö Bio- ja elintarviketekniikka HAMK Annukka Pakarinen Koulutuspäällikkö Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK Biotalouden yksikkö Bio- ja elintarviketekniikka HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen 23 4 7 2 AMKkoulutusta Master

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Tervetuloa 3. Avoin ammattikorkeakouluopiskelu 4. Koulutustarjonta 4. Opintojen toteutus 5. Opintojaksolle ilmoittautuminen ja peruutusehdot 5

Tervetuloa 3. Avoin ammattikorkeakouluopiskelu 4. Koulutustarjonta 4. Opintojen toteutus 5. Opintojaksolle ilmoittautuminen ja peruutusehdot 5 Opiskelijan opas 1 Sisältö Tervetuloa 3 Avoin ammattikorkeakouluopiskelu 4 Koulutustarjonta 4 Opintojen toteutus 5 Opintojaksolle ilmoittautuminen ja peruutusehdot 5 Opintojakson suorittaminen 5 Opintojen

Lisätiedot

Thesis-hankkeen tavoitteet

Thesis-hankkeen tavoitteet Thesis-hankkeen tavoitteet Kehittää opinnäytetöiden laatua Vahvistaa opinnäytetyökulttuuria ammattikorkeakouluissa Lisätä ammattikorkeakoulussa suoritettujen tutkintojen tunnettuutta ja tuoda esille niiden

Lisätiedot

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu 3.9.2010 / sh Avoin ammattikorkeakoulu Lähellä Sinua Avoin ammattikorkeakoulu k k Sinulle, joka suunnittelet hakeutuvasi ammattikorkeakouluopintoihin haluat jouduttaa opintojasi ja suorittaa opintoja etukäteen

Lisätiedot

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus 30.11. - taustatilastoja Ammattiasema - maisterin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen ammattiluokituksen mukaan 2014 - yksi vuosi valmistumisesta Kasvatusalat

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille Opetus- ja kulttuuriministeriö Asemointitilastot 2015; yhteinen osio, tutkintojen jakautuminen alan sisällä ammattikorkeakouluittain Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille

Lisätiedot

Opiskelijan opas Avoin AMK

Opiskelijan opas Avoin AMK Opiskelijan opas Avoin AMK Tervetuloa! 1. Avoin ammattikorkeakouluopiskelu Tervetuloa opiskelemaan Centria ammattikorkeakoulun monipuoliseen opiskelijajoukkoon. Jos tavoitteenasi on parantaa ammattitaitoasi,

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. www.kyamk.fi/hakijalle. Kevät 2014

HAKIJAN OPAS. www.kyamk.fi/hakijalle. Kevät 2014 HAKIJAN OPAS Kevät 2014 Nuorten vieraskielisten koulutusten yhteishaku 7.1. 11.2.2014 Nuorten koulutusten yhteishaku 3.3. 1.4.2014 Aikuiskoulutusten yhteishaku 3.3. 1.4.2014 YAMK-tutkinnot 3.3. 1.4.2014

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu AMK-OPINNOT Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka vastaa työelämän tarpeita Opiskelija saa sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miten hakeutua tutkinto-opiskelijaksi Yhteishaku syksyllä ja keväällä www.opintopolku.fi JAMKin avoimen AMKin väylä avoimessa AMKissa opintoja tehneille Haku eri lomakkeella

Lisätiedot

Laureassa voit opiskella joustavasti ja suunnitella oman opintoaikataulusi. Saat ohjausta, palautetta sekä laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut.

Laureassa voit opiskella joustavasti ja suunnitella oman opintoaikataulusi. Saat ohjausta, palautetta sekä laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut. www.laurea.fi Laureassa voit opiskella joustavasti ja suunnitella oman opintoaikataulusi. Saat ohjausta, palautetta sekä laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut. Laureassa rakennat kanssamme tulevaisuutesi

Lisätiedot

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi KORKEAKOULUTUS %) vuoden %) vuoden 1 Humanistinen ja kasvatusala 811 795 525-270 -33,9 4 897 4 827 4 990 163 3,4

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSVASTUUT TUTKINNOITTAIN

AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSVASTUUT TUTKINNOITTAIN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSVASTUUT TUTKINNOITTAIN Tutkinto, tutkintonimike, koulutusvastuun täsmennys Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto tulkki (AMK) Bachelor of Humanities yhteisöpedagogi

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 +

LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 + LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 + 21.10.2008/ilta Tradenomi 210 op Tuloksellisen oppimisen ja ammatillisen kasvun prosessi 1. vuosi 2. vuosi 3. ja 4. vuosi suunnittelijaksi ja käynnistäjäksi 58 op analysoijaksi

Lisätiedot

Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen

Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen Dnro 19/400/2004 Pvm 25.3.2004 Jakelussa mainituille Viite: Opetusministeriön päätökset 25.6.2002 ja 27.9.2002 (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen Opetusministeriö on päättänyt

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

10/10/2016. Monta tapaa parantaa maailmaa

10/10/2016. Monta tapaa parantaa maailmaa 10/10/2016 Monta tapaa parantaa maailmaa Diak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu Diakin toimipisteet ja opiskelijamäärät: Helsinki (1570) Oulu (315) Pieksämäki (402) Oulu Pori (307) Turku (170) Pieksämäki

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu 2012. Seija Ristimäki

Metropolia Ammattikorkeakoulu 2012. Seija Ristimäki Metropolia Ammattikorkeakoulu 2012 Seija Ristimäki Osaamista ja oivallusta tulevaisuuden tekemiseen Metropolia lyhyesti Monialainen ja Suomen suurin ammattikorkeakoulu Toimipaikat sijaitsevat Helsingissä,

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 % 1 Yrkeshögskolan Novia määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

Haaga-Helia. Suuri, elinkeinoelämään vahvasti kytkeytyvä, kansainvälinen, yksityinen ammattikorkeakoulu. Opiskelijoita

Haaga-Helia. Suuri, elinkeinoelämään vahvasti kytkeytyvä, kansainvälinen, yksityinen ammattikorkeakoulu. Opiskelijoita Haaga-Helia Suuri, elinkeinoelämään vahvasti kytkeytyvä, kansainvälinen, yksityinen ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 10 500 Henkilökuntaa 700 2 AMK-OPINNOT Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 16 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -12 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 16 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -12 % -1 % 1 Jyväskylän ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012 2014 2013

Lisätiedot

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Utbildningsprogrammet för hälsofrämjande Utbildningsprogrammet i avancerad klinisk vård. sijaiset hakijat

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Toteutusaika 1.1.2011 31.12.2012 Rahoittajat Manner-Suomen ESR-ohjelma, (Etelä-Savon Ely-keskus) ja Mikkelin ammattikorkeakoulu Ulkomaalaiset

Lisätiedot

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5.

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5. 1 SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista Jyri Sallinen 14.5.2012 15 ammattikorkeakoulua HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Tradenomi (AMK), liiketalous

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Tradenomi (AMK), liiketalous OPETUSSUUNNITELMA Tradenomi (AMK), liiketalous Liiketalouden koulutus antaa sinulle vankan ja laaja-alaisen pohjan ymmärtää liiketoimintaa kokonaisuutena. Opit lisäksi hahmottamaan eri tekijöiden vaikutuksia

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 36 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % -3 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 36 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % -3 % -ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020

Lisätiedot

Opiskelijan opas Avoin AMK

Opiskelijan opas Avoin AMK Opiskelijan opas Avoin AMK Tervetuloa opiskelemaan Centria ammattikorkeakoulun monipuoliseen opiskelijajoukkoon. Jos tavoitteenasi on parantaa ammattitaitoasi, uusi ammatti tai myöhempi tutkintoopiskelu

Lisätiedot

Onnistumme. yhdessä!

Onnistumme. yhdessä! Onnistumme yhdessä! Menestyksen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on maakuntansa ainoa korkeakoulu. Kehitämme alueen osaamista tiiviissä yhteistyössä muiden koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden sekä elinkeinoelämän

Lisätiedot

Laaja versio sisältää valintaperusteet

Laaja versio sisältää valintaperusteet KEVÄT 2013 Kotka ja Kouvola Vieraskielinen koulutus 7.1. 12.2.2013 Nuorten koulutus 4.3. 3.4.2013 Aikuiskoulutus 4.3. 3.4.2013 YAMK-tutkinnot 4.3. 3.4.2013 Laaja versio sisältää valintaperusteet Hei vaan,

Lisätiedot