YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2013"

Transkriptio

1 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2013 UNITED ANKERS - OMAISUUDENHOITO-

2 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2013 Yrityslainakori Eurooppa II/2013 on hieman yli viiden vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto ja takaisinmaksu perustuvat 50 eurooppalaisen yhtiön muodostamaan Markit itraxx Europe Crossover -indeksin sarjaan 20. Yrityslainakori Euroopassa luottoriski jakautuu tasan indeksiin kuuluvien kohdeyhtiöiden kesken. Yrityslainakorin alustava vuosituotto on 7,0 prosenttia*. Tuotto maksetaan neljännesvuosittain. Mahdolliset luottovastuutapahtumat kohdeyhtiöissä vaikuttavat sekä sijoittajan saamaan tuottoon että takaisin maksettavaan pääomaan. Mikäli edellä mainitun indeksin yhtiöissä ei luottovastuuaikana toteudu yhtään luottovastuutapahtumaa, maksetaan sijoittajalle eräpäivänä velkakirjan nimellisarvon mukainen pääoma kokonaisuudessaan takaisin. Sijoitus ei ole pääomaturvattu. Yrityslainakori Euroopan myyntiaika on ja minimisijoitus euroa. Sijoitukseen liittyy riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. Liikkeeseenlaskijana toimii Nordea Pankki Suomi Oyj. Yrityslainakori Eurooppa II/2013 pähkinänkuoressa Yrityslainakori Eurooppa II/2013 tarjoaa korkean tuottopotentiaalin vuosituoton ollessa alustavasti 7,0 prosenttia*. Yrityslainakori Eurooppaan liittyvä luottoriski on hajautettu 50 eurooppalaiseen yhtiöön, jotka edustavat eri toimialoja ja maita. Kohdeyhtiöt kuuluvat Markit itraxx Europe Crossover -indeksin sarjaan 20. Indeksin yhtiöt ovat luottoluokitukseltaan ns. high yield -tasoa. Jokaisella kohdeyhtiöllä on yhtä suuri paino indeksissä, joten mahdollinen luottovastuutapahtuma pienentää sijoittajalle eräpäivänä takaisin maksettavaa pääomaa 2 prosenttiyksiköllä. Tuotonlaskennassa käytettävä pääoma pienenee vastaavassa suhteessa. On täysin mahdollista, että luottovastuuaikana yksi tai useampi kohdeyhtiöistä kohtaa luottovastuutapahtuman. Laajan hajautuksen ja korkean tuoton ansiosta sijoitus kestää kuitenkin varsin suuren määrän luottovastuutapahtumia ennen kuin takaisin maksettava pääoma ja tuotto johtavat sijoittajan kannalta negatiiviseen lopputulokseen (ks. laskuesimerkit seuraavalla aukeamalla). Mitä myöhäisemmässä vaiheessa luottovastuuaikana mahdollisia luottovastuutapahtumia toteutuu, sitä pienempi vaikutus niillä on sijoittajan laina-ajalta saamaan tuottoon. * Vuosituotto tulee olemaan välillä 6,5 7,5 %. Mikäli liikkeeseenlaskija ei voi vahvistaa vuosituotoksi vähintään 6,5 prosenttia, peruutetaan liikkeeseenlasku. Tuotto vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä.

3 Miksi sijoittaa Yrityslainakori Eurooppaan? Euroopan talous on toipumassa asteittain velkakriisistä. Hitaan kasvun vaiheen odotetaan kuitenkin jatkuvan Euroopassa vielä pitkään. Toipuminen kriisistä jatkuu eritahtisena; Välimeren alueen maissa työttömyys on edelleen korkealla ja jopa hienoisessa kasvussa, kun taas muualla Euroopassa luottamusindikaattorit ennakoivat varovaista talouden kasvua. Euroopan keskuspankin pitkään harjoittama elvyttävä rahapolitiikka on osoittanut tehonsa ja tilanne rahoitusmarkkinoilla on vähitellen rauhoittunut kuluvan vuoden aikana. Tämä on näkynyt muun muassa kriisimaiden valtionlainojen koroissa, jotka ovat pysyneet selvästi matalammalla tasolla kuin vuonna Myös yrityslainojen riskipreemiot ovat jatkaneet kaventumistaan. Toisaalta rahoituksen välittymisessä pankkisektorilla on edelleen kitkaa. Uusien yritysluottojen ehtoja on kiristetty ja lainarahan hinta on ollut pikemminkin nousussa. Tämän taustalla on pankkisektorin hauras tila ja lisääntyneen sääntelyn heikentämä luotonantokyky. Tuoton maksu Yrityslainakori Eurooppa II/2013:n vuosituotto on alustavasti 7,0 prosenttia*. Tuotto maksetaan neljännesvuosittain. Sijoitukselle maksettavan tuoton suuruus ja nimellispääoman palautus riippuvat siitä, toteutuuko yhdessä tai useammassa kohdeyhtiössä luottovastuutapahtuma luottovastuuaikana. Kunkin kohdeyhtiön paino Yrityslainakori Euroopassa on 2 prosenttia. Jokainen mahdollinen luottovastuuvastuutapahtuma pienentää sijoittajalle palautettavaa nimellispääomaa 2 prosenttiyksikön verran. Mahdollinen luottovastuutapahtuma vähentää myös tuotonlaskennassa käytettävää pääomaa kahdella prosenttiyksiköllä alkuperäisestä nimellispääomasta. Kunkin luottovastuutapahtuman seurauksena tuottoa maksetaan jäljellä olevalle pääomalle. Tämä koskee myös tuottojaksoa, jolloin luottovastuutapahtuma on toteutunut. Sijoittajan saamaan kokonaistuottoon vaikuttaa siten myös se, millä tuottojaksolla luottovastuutapahtuma toteutuu. Esimerkiksi yhden yhtiön luottovastuutapahtuman jälkeen tuottoa maksetaan 98 %:lle pääomasta (0,98 x 7,0 %*=6,86 %). Yrityslainat tarjoavat edelleen korkean tuottopotentiaalin. Erityisesti heikomman luottoluokituksen high yield -yhtiöiden yrityslainojen tuotot ovat houkuttelevalla tasolla. Sijoittajan on hyvä muistaa, että korkeaa tuottoa tarjoavien high yield -kategorian yhtiöihin liittyy myös suurempi riski. Yrityslainakori Eurooppa tarjoaa erittäin korkean tuoton samalla, kun riski on hajautettu laajasti 50:een eri yhtiöön. (Lähde: U Omaisuudenhoito) High Yield -yrityslainat Yritysten luottoluokitus perustuu riippumattomien luottoluokituslaitosten arvioon liikkeeseenlaskijaan liittyvästä luottoriskistä. High yield -tason luottoluokituksen yhtiöihin liittyy kohonnut riski siitä, että yhtiö ei kykene maksamaan velkakirjojensa kuponkikorkoja tai nimellispääomaa eräpäivänä takaisin. High yield -lainoilla on tämän vuoksi myös keskimääräistä korkeampi tuotto. High yield -kategoriaan kuuluvien yritysten luottoluokitus on enintään + (Standard & Poor s) ja a1 (Moody s). * Vuosituotto tulee olemaan välillä 6,5 7,5 %. Mikäli liikkeeseenlaskija ei voi vahvistaa vuosituotoksi vähintään 6,5 prosenttia, peruutetaan liikkeeseenlasku. Tuotto vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä.

4 Alla on havainnollistettu esimerkkien avulla tuoton muodostumista ja mahdollisten luottovastuutapahtumien vaikutusta takaisin maksettavaan pääomaan euron sijoitukselle. Esimerkkilaskelmat ovat suuntaa-antavia ja ne perustuvat oletukseen, että kaikki tuottojaksot ovat yhtä pitkiä ja että vuosituotto on 7 %. Yrityslainakori Euroopassa ensimmäinen ja viimeinen tuottojakso ovat muita pidempiä. Vuotuisen tuoton laskennassa on huomioitu 1 prosentin merkintäpalkkio. Esimerkki 1. Yhdessäkään indeksin yhtiössä ei luottovastuuaikana toteudu luottovastuutapahtumaa. Sijoittajalle maksetaan takaisin eräpäivänä sijoituksen koko nimellispääoma eli euroa. Sijoittajan laina-ajalta saamat tuotot ovat yhteensä euroa. Näin ollen takaisin maksettava pääoma ja tuotot ovat yhteensä euroa. Vuotuinen tuotto sijoitetulle pääomalle merkintäpalkkio huomioiden on 6,8 %. Esimerkki 2. Yhteensä viidessä kohdeyhtiössä toteutuu luottovastuutapahtuma, ja ne tapahtuvat kaikki heti laina-ajan ensimmäisen tuottojakson aikana. Sijoittajalle maksetaan takaisin eräpäivänä 90 % pääomasta eli euroa. Tuottoa maksetaan koko laina-ajalta 90 %:lle pääomasta (0,90 x 7,0 % = 6,3 %). Sijoittajan laina-ajalta saamat tuotot ovat yhteensä euroa. Näin ollen takaisin maksettava pääoma ja tuotot ovat yhteensä euroa. Vuotuinen tuotto sijoitetulle pääomalle merkintäpalkkio huomioiden on 4,1 %. Esimerkki 3. Yhteensä kymmenessä kohdeyhtiössä toteutuu luottovastuutapahtuma, kaksi kunkin vuoden ensimmäisellä tuottojaksolla. Sijoittajalle maksetaan takaisin eräpäivänä 80 % pääomasta eli euroa. Tuottoa maksetaan ensimmäiseltä vuodelta 96 %:lle, toiselta vuodelta 92 %:lle, kolmannelta vuodelta 88 %:lle, neljänneltä vuodelta 84 %:lle ja viidenneltä vuodelta 80 %:lle pääomasta. Sijoittajan laina-ajalta saamat tuotot ovat yhteensä euroa. Näin ollen takaisin maksettava pääoma ja tuotot ovat yhteensä euroa. Vuotuinen tuotto sijoitetulle pääomalle merkintäpalkkio huomioiden on 1,96 %. Esimerkki 4. Kaikissa kohdeyhtiöissä toteutuu luottovastuutapahtuma heti laina-ajan ensimmäisen tuottojakson aikana. Sijoittaja menettää sijoittamansa pääoman kokonaisuudessaan eikä tuottoa makseta. 50 kohdeyhtiön kori Markit itraxx Europe Crossover, sarja 20 Yrityslainakori Euroopan kohdeyhtiöinä on 50 eurooppalaista yritystä, jotka muodostavat yhdessä Markit itraxx Europe Crossover -nimisen indeksin sarjan 20. Yhtiöt kuuluvat luottoluokituksensa puolesta ns. high yield -kategoriaan. Yhtiöiden luottoluokitus on tällä hetkellä alle, mutta kuitenkin vähintään CCC. Kolmella indeksin yhtiöllä ei ole luottoluokitusta. Indeksi on yleisimmin käytetty eurooppalaisten high yield -yhtiöiden riskipreemioita kuvaava indeksi. Lähtötilanteessa yhtiöitä on 50 ja kullakin kohdeyhtiöllä on indeksissä sama 2 prosentin painoarvo. Kohdeyhtiöitä on useista Euroopan maista ja ne edustavat eri toimialoja. Suurimpia toimialoja ovat kommunikaatio, sykliset kuluttajatuotteet (kuten viihde-, matkailuja autoteollisuuden yhtiöt) sekä perusmateriaalit, johon lukeutuvat mm. metsäyhtiöt. Luokituksista yleisin taso on. Tähän kuuluu 42 % indeksin yhtiöistä. (Laskettu yhtiön alemman luottoluokituksen mukaan, mikäli luokitukset eroavat toisistaan luottoluokituslaitosten välillä.) Indeksissä ei ole mukana yhtään rahoitus- tai pankkisektorilla toimivaa yritystä. Suomalaisista yhtiöistä indeksissä ovat mukana UPM-Kymmene Oyj, Stora Enso Oyj ja Nokia Oyj. Luottovastuutapahtuma Luottovastuutapahtumalla tarkoitetaan tilannetta, jossa kohdeyhtiö on vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, eikä pysty hoitamaan velkojensa maksuvelvoitteita. Luottovastuutapahtumia ovat kohdeyhtiön konkurssi, vakava maksuhäiriö ja velkasaneeraukseen verrattava velkojen uudelleenjärjestely. Luottovastuutapahtumassa yhtiön velkojat ja velkasijoittajat kärsivät luottotappioita. Luottovastuutapahtuman tarkemmat määritelmät löytyvät lainaehdoista. * Vuosituotto tulee olemaan välillä 6,5 7,5 %. Mikäli liikkeeseenlaskija ei voi vahvistaa vuosituotoksi vähintään 6,5 prosenttia, peruutetaan liikkeeseenlasku. Tuotto vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä.

5 Markit itraxx Europe Crossover sarja 20 Kohdeyhtiö Toimiala Maa Luottoluokitukset Moody s S&P Alcatel Lucent Kommunikaatio Ranska ArcelorMittal Perusmateriaalit Luxemburg Ardagh Packaging Finance Plc Teollisuus Irlanti risa - Concessao Rodoviaria, S.A. Teollisuus Portugali ritish Airways Plc Kuluttajatuotteet, sykliset Iso-ritannia Cable & Wireless Limited Kommunikaatio Iso-ritannia Cerved Technologies S.P.A. Kommunikaatio Italia Cir S.P.A. - Compagnie Industriali Riunite Monialayhtiö Italia ConvaTec Healthcare E S.A. Kuluttajatuotteet, vähäsykliset Luxemburg Dixons Retail Plc Kuluttajatuotteet, sykliset Iso-ritannia EDP - Energias de Portugal, S.A. Energia Portugali Eileme 2 A Kommunikaatio Ruotsi Fiat Industrial S.P.A. Kuluttajatuotteet, sykliset Italia Fiat S.P.A. Kuluttajatuotteet, sykliset Italia Finmeccanica S.P.A. Teollisuus Italia HeidelbergCement AG Teollisuus Saksa Hellenic Telecommunications Organisation S.A. Kommunikaatio Kreikka ISS Global A/S Kuluttajatuotteet, vähäsykliset Tanska Jaguar Land Rover Plc Kuluttajatuotteet, sykliset Iso-ritannia Ladbrokes Plc Kuluttajatuotteet, sykliset Iso-ritannia Lafarge Teollisuus Ranska Melia Hotels International, S.A. Kuluttajatuotteet, sykliset Espanja New Look ondco I Plc Kuluttajatuotteet, sykliset Iso-ritannia Nokia Oyj Kommunikaatio Suomi Norske Skogindustrier ASA Perusmateriaalit Norja NXP.V. Teknologia Hollanti Ono Finance II Plc Kommunikaatio Espanja Peugeot S.A. Kuluttajatuotteet, sykliset Ranska Portugal Telecom International Finance.V. Kommunikaatio Portugali PostNL N.V. Teollisuus Hollanti Rallye Kuluttajatuotteet, sykliset Ranska Renault Kuluttajatuotteet, sykliset Ranska Schaeffler Finance.V. Kuluttajatuotteet, sykliset Saksa Smurfit Kappa Acquisitions Perusmateriaalit Irlanti Societe Air France Kuluttajatuotteet, sykliset Ranska Stena Aktiebolag Monialayhtiö Ruotsi Stora Enso Oyj Perusmateriaalit Suomi Sunrise Communications Holdings S.A. Kommunikaatio Sveitsi Techem GmbH Teollisuus Saksa Telecom Italia S.P.A. Kommunikaatio Italia ThyssenKrupp AG Perusmateriaalit Saksa Trionista HoldCo GmbH Teollisuus Saksa TUI AG Kuluttajatuotteet, sykliset Saksa Unilabs SubHolding A (publ) Kuluttajatuotteet, vähäsykliset Luxemburg Unitymedia GmbH Kommunikaatio Saksa UPC Holding.V. Kommunikaatio Hollanti UPM-Kymmene Oyj Perusmateriaalit Suomi Virgin Media Finance Plc Kommunikaatio Iso-ritannia Wendel Monialayhtiö Ranska Wind Acquisition Finance S.A. Kommunikaatio Italia Caa1 a a1 Caa1 a1 1 1 Caa3 3 Caa1 1 a1 2 3 a3 aa3 a1 1 (P)3 3 2 a1 2 3 CCC+ + CCC+ + CCC CCC Lähde: loomberg ja Markit

6 Näin teet merkinnän Yrityslainakori Eurooppaan: Perehdy huolellisesti materiaaleihin Sijoittajan tulee ennen sijoituksen tekemistä perehtyä tämän markkinointiesitteen lisäksi Yrityslainakori Eurooppa II/2013:n lopullisiin lainaehtoihin sekä liikkeeseenlaskijan, Nordea Pankki Suomi Oyj:n, päivättyyn ohjelmaesitteeseen täydennyksineen. (Katso tarkemmin Viralliset asiakirjat.) Lainaehdot ja ohjelmaesite ovat saatavissa myyjältä. Palauta merkintäsitoumus Täytä ja palauta merkintäsitoumuslomake liitteineen U Omaisuudenhoitoon klo 18 mennessä postitse, sähköpostitse tai faksilla. Lue huolellisesti lomakkeessa annetut ohjeet erityisesti tehdessäsi ensimmäistä merkintää U Omaisuudenhoidon kautta. Maksa merkintä Sijoitus Yrityslainakori Eurooppaan tulee maksaa viimeistään Maksuohjeet löytyvät merkintäsitoumuslomakkeesta. Yrityslainakori Euroopan riskit Sijoittaja vastaa itse tekemiensä sijoituspäätösten taloudellisista seuraamuksista. Sijoittajan tulee ennen sijoituspäätösten tekemistä varmistua siitä, että hän ymmärtää sijoitustuotteen ominaisuudet ja riskit. Tämän vuoksi sijoittajaa kehotetaan perehtymään tämän markkinointiesitteen lisäksi lainakohtaisiin ehtoihin sekä muihin virallisiin asiakirjoihin. Tuottoriski ja pääomaturva Yrityslainakori Eurooppa ei ole pääomaturvattu, joten sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. Mikäli jokin kohdeyhtiöistä ei selviydy velkasitoumustensa taloudellisista velvoitteista ja ajautuu luottovastuutapahtumaan luottovastuuaikana, laskee sijoittajalle takaisin maksettavan pääoman määrä. Indeksissä on yhteensä 50 yhtiötä. Kukin luottovastuutapahtuma alentaa sijoituksesta takaisin maksettavaa pääomaa 2 prosenttiyksiköllä ja pienentää tuottoa vastaavassa suhteessa. Mikäli kohdeyhtiöissä ei toteudu luottovastuutapahtumaa luottovastuuaikana, maksetaan sijoittajalle eräpäivänä velkakirjan nimellisarvon mukainen pääoma kokonaisuudessaan takaisin. Sijoittajan maksamaa merkintäpalkkiota ei palauteta. Liikkeeseenlaskijariski Sijoitukselle ei ole asetettu erillistä vakuutta, joten siihen liittyy riski liikkeeseenlaskijan, Nordea Pankki Suomi Oyj:n, takaisinmaksukyvystä. Nordean luottoluokitukset ovat Aa3 (Moody s) ja AA- (negative outlook) (Standard & Poor s). Liikkeeseenlaskijan luottoluokitukset voivat muuttua laina-aikana. Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvällä riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että liikkeeseenlaskija tulee maksukyvyttömäksi eikä pysty vastaamaan sitoumuksistaan. Sijoittaja voi liikkeeseenlaskijan mahdollisen maksukyvyttömyyden johdosta menettää sijoittamansa pääoman sekä mahdollisen tuoton osittain tai kokonaan. Sijoituspäätöstä tehdessään sijoittajan tulee huomioida liikkeeseenlaskijaan liittyvä kokonaisriski. Jälkimarkkinariski Liikkeeseenlaskija antaa normaaleissa markkinaolosuhteissa sijoitukselle takaisinostohinnan euron ja sen ylittäville nimellismäärille. Jälkimarkkinahinta voi vaihdella voimakkaasti, joten sijoitus on lähtökohtaisesti tarkoitettu pidettäväksi eräpäivään asti. Jälkimarkkina-arvoon vaikuttavat kohdeyhtiöiden luottoriskin hinnoittelu markkinoilla, kohdeyhtiöiden tuleva taloudellinen asema, markkinakorot ja muutokset liikkeeseenlaskijan rahoituskustannuksissa. Esimerkiksi voimakkaat markkinaliikkeet, markkinapaikkojen sulkeminen tai tekniset ongelmat voivat hetkellisesti vaikeuttaa jälkimarkkinoita. Jälkimarkkinakaupoissa sijoittajan tulee olla yhteydessä U Omaisuudenhoitoon. RISKILUOKITUS: KESKIMÄÄRÄINEN RISKI. Strukturoidut sijoitustuotteet, joissa nimellispääoman palautus riippuu markkinoiden kehityksestä kuten esim. viiteyhtiöiden osakkeiden markkina-arvon kehityksestä tai viiteyhtiöiden luottovastuutapahtumien lukumäärästä sekä liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. Mahdollinen nimellispääoman palautus ei kata ylikurssia eikä sijoittajan maksamia palkkioita ja kuluja. Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvä riski on kuvattu tässä markkinointiesitteessä. Riskiluokitus ei poista sijoittajan velvollisuutta perehtyä huolellisesti tähän markkinointiesitteeseen, tuotekohtaisiin ehtoihin ja mahdolliseen ohjelmaesitteeseen ja niissä mainittuihin riskeihin.

7 Yhteenveto lainaehdoista Lainan nimi Yrityslainakori Eurooppa II/2013 ISIN FI Kohdeyhtiöt Markit itraxx Europe Crossover -indeksin Sarjaan 20 kuuluvat yhtiöt (50 yhtiötä) Liikkeeseenlaskija Nordea Pankki Suomi Oyj, Aa3 (Moody s) ja AA- (negative outlook) (Standard & Poor s) Myyjä U Omaisuudenhoito Oy Aleksanterinkatu 21 A, 3. krs Helsinki Valvova viranomainen Finanssivalvonta, PL 103, Helsinki Myyntiaika Maksupäivä Liikkeeseenlaskupäivä Eräpäivä Laina-aika Tuotto 7,0 prosenttia* p.a. Tuotonlaskentaperuste 30/360 Tuottojaksot Tuottojaksot ovat kolmen kuukauden mittaisia päättyen 20.3., 20.6., ja Ensimmäinen ja viimeinen tuottojakso ovat muita pidempiä: ensimmäinen ja viimeinen Maksupäivät Tuotto maksetaan neljännesvuosittain tuottojakson viimeisenä päivänä 20.3., 20.6., ja alkaen Viimeinen tuotonmaksu ja nimellispääoman takaisinmaksu tapahtuvat Mikäli tuotonmaksupäivä ei ole pankkipäivä, siirtyy maksu seuraavaan pankkipäivään. Tuoton maksu Jokainen luottovastuutapahtuma vähentää tuotonlaskennassa käytettävää pääomaa 2 prosenttiyksikköä alkuperäisestä nimellismäärästä mukaan lukien tuottojakso, jolloin mahdollinen luottovastuutapahtuma toteutuu. Minimisijoitus euroa Eräkoko euroa Merkintäpalkkio merkintä euroa, palkkio 2 % merkintä euroa, palkkio 1,5 % merkintä euroa, palkkio 1 % merkintä vähintään euroa, palkkio 0,5 % Merkintäkurssi 100 % Luottovastuuaika Luottovastuuaika alkaa ja päättyy Luottovastuutapahtuman toteamiseksi kohdeyhtiöiden tilannetta voidaan kuitenkin tarkastella taannehtivasti 60 pankkipäivän ajalta ennen varsinaisen luottovastuuajan alkamista kansainvälisen markkinakäytännön mukaisesti. Liikkeeseenlaskijalla on myös oikeus ilmoittaa sellaisesta luottovastuutapahtumasta, joka on tapahtunut luottovastuuaikana, mutta joka on tullut liikkeeseenlaskijan tietoon vasta luottovastuuajan jälkeen, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluttua luottovastuuajan päättymisestä. Luottovastuutapahtuma Luottovastuutapahtuma tarkoittaa tapahtumaa, jossa liikkeeseenlaskijan arvion mukaan on kyse kohdeyhtiön vakavasta maksuhäiriöstä, velkojen uudelleenjärjestelystä tai konkurssista. Liikkeeseenlaskijan arvio perustuu kansainvälisen ISDA 2003 (International Swaps and Derivatives Association) mukaisiin määritelmiin. Luottovastuutapahtumien tarkemmat määritelmät löytyvät lainaehdoista. Takaisinmaksu eräpäivänä Sijoittajalle palautetaan nimellispääoma kokonaisuudessaan, mikäli viiteindeksin yhtiöissä ei toteudu luottovastuutapahtumaa luottovastuuaikana. Jokainen luottovastuutapahtuma pienentää sijoittajalle eräpäivänä takaisin maksettavaa pääomaa 2 prosenttiyksiköllä. Vakuus Sijoitukselle ei ole asetettu erillistä vakuutta. Lainaan liittyy riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. Jälkimarkkinat Liikkeeseenlaskija antaa normaaleissa markkinaolosuhteissa sijoitukselle takaisinostohinnan euron ja sen ylittäville nimellismäärille. Jälkimarkkinakaupoissa sijoittajan tulee ottaa yhteyttä U Omaisuudenhoito Oy:öön. Liikkeeseenlaskun peruutus Liikkeeseenlaskijalla on oikeus peruuttaa liikkeeseenlasku perustuen muutoksiin taloudellisissa olosuhteissa, merkintävilkkauden jäädessä alhaiseksi, tai jos tapahtuu jotain sellaista, mikä liikkeeseenlaskijan harkinnan mukaan voi vaarantaa järjestelyn onnistumisen. Liikkeeseenlaskija peruuttaa liikkeeseenlaskun, mikäli merkintöjen kokonaismäärä jää alle euron tai mikäli tuotoksi ei voida vahvistaa vähintään 6,5 prosenttia. Muut kustannukset Sijoituksen myyntihintaan sisältyy liikkeeseenlaskijan strukturointikustannus n. 0,2 % p.a. sekä myyjän palkkio n. 0,4 % p.a. Näillä katetaan mm. riskien hallinta, tuotteen rakentaminen ja jakelu. U Omaisuudenhoito Oy ei peri lainan hallinnoinnista tai säilytyksestä erillisiä palkkioita sijoitusaikana. Jälkimarkkinakaupoista voidaan periä välityspalkkio voimassa olevan hinnaston mukaan. Verotus Lainalle maksettavaa tuotto on luonnolliselle henkilölle ja kotimaiselle kuolinpesälle korkotulon lähdeveron alaista tuloa. Verolainsäädännössä voi tapahtua muutoksia tulevaisuudessa. Sijoittaja vastaa kaikista sijoitustuotteeseen liittyvistä veroseuraamuksista. Valuutta Kaikki sijoitukseen liittyvät laskelmat ja maksut ovat euroissa. Viralliset asiakirjat Laina lasketaan liikkeeseen Nordea Pankki Suomi Oyj:n päivätyn ja sittemmin päivitetyn joukkolainaohjelman (Irlannista Suomen Finanssivalvonnalle esitedirektiivin mukaisesti ilmoitettu joukkovelkakirjaohjelma) puitteissa. Englanninkielinen ohjelmaesite löytyy myös liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta Lainan lopulliset ehdot ja ohjelmaesite ovat saatavissa myyjältä. Lainaehtojen englanninkielinen versio on sitova. Suomenkielinen teksti on käännös englanninkielisestä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan englanninkielisiä lainaehtoja. Rekisteröinti ja listaus Lainan liikkeeseenlasku tapahtuu Euroclear Finland Oy:n arvo-osuusjärjestelmässä. Lainalle haetaan listaus Nasdaq OMX Helsinkiin. * Vuosituotto tulee olemaan välillä 6,5 7,5 %. Mikäli liikkeeseenlaskija ei voi vahvistaa vuosituotoksi vähintään 6,5 prosenttia, peruutetaan liikkeeseenlasku. Tuotto vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä.

8 U OMAISUUDENHOITO 0Y Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki puh , faksi Kotipaikka Helsinki, Y-tunnus

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2013

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2013 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2013 Yrityslainakori Eurooppa I/2013 on hieman yli viiden vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu 50

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA YRITYSLAINAKORI EUROOPPA YRITYSLAINAKORI EUROOPPA Yrityslainakori Eurooppa on hieman yli viiden vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu 50 eurooppalaisen yhtiön muodostamaan itraxx Europe Crossover

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2014

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2014 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2014 UNITED ANKERS - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2014 Yrityslainakori Eurooppa I/2014 on hieman yli seitsemän vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto ja takaisinmaksu

Lisätiedot

OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO II/2013

OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO II/2013 OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO II/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO II/2013 Luottoriskisidonnainen Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo II/2013 on noin viiden vuoden

Lisätiedot

Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo

Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo on uudenlainen sijoituskohde, joka muodostuu kahdesta eri osasta: pääoman

Lisätiedot

LUOTTORISKIKORI POHJOISMAAT I/2013

LUOTTORISKIKORI POHJOISMAAT I/2013 LUOTTORISKIKORI POHJOISMAAT I/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- LUOTTORISKIKORI POHJOISMAAT I/2013 Luottoriskikori Pohjoismaat I/2013 on noin kolmen vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu

Lisätiedot

OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO III/2013

OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO III/2013 OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO III/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO III/2013 Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo III/2013 on sijoituskohde, joka muodostuu kahdesta

Lisätiedot

METSÄOBLIGAATIO III/2012

METSÄOBLIGAATIO III/2012 METSÄOBLIGAATIO III/2012 METSÄOBLIGAATIO III/2012 Metsäobligaatio III/2012 on hieman yli neljän vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu kolmen suomalaisen metsäyhtiön, UPM-Kymmenen, Stora Enson

Lisätiedot

KORKOTODISTUS STENA I/2017

KORKOTODISTUS STENA I/2017 KORKOTODISTUS STENA I/2017 - OMAISUUDENHOITO- KORKOTODISTUS STENA Korkotodistus Stena I/2017 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman takaisinmaksu perustuvat

Lisätiedot

METSÄOBLIGAATIO I/2013

METSÄOBLIGAATIO I/2013 METSÄOBLIGAATIO I/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- METSÄOBLIGAATIO I/2013 Metsäobligaatio I/2013 on hieman yli viiden vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu kolmen suomalaisen metsäyhtiön,

Lisätiedot

UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO-

UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Osakeindeksilaina AASIA Turbo UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Osakeindeksilaina AASIA Turbo Osakeindeksilaina Aasia Turbo on uudenlainen erittäin korkean tuottopotentiaalin sijoituskohde. Indeksilaina

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2015

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2015 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2015 - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2015 Yrityslainakori Eurooppa III/2015 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka korkotuotto ja

Lisätiedot

O S A K E K O R I Markkinakatsaus

O S A K E K O R I Markkinakatsaus Osakekori Eurooppa Turbo II/2014 Osakekori Eurooppa Turbo II/2014 Osakekori Eurooppa Turbo II/2014 tarjoaa sijoittajalle korkean tuottopotentiaalin. Sijoitus muodostuu kahdesta eri osasta: tuotto-osasta

Lisätiedot

OSAKEKORI AMERIKKA TURBO 2013

OSAKEKORI AMERIKKA TURBO 2013 OSAKEKORI AMERIKKA TURBO 2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEKORI AMERIKKA TURBO 2013 Osakekori Amerikka Turbo 2013 on sijoituskohde, joka muodostuu kahdesta eri osasta: pääoman palautusosasta

Lisätiedot

YRITYSKORILAINA EUROOPPA VI.

YRITYSKORILAINA EUROOPPA VI. YRITYSKORILAINA EUROOPPA VI. Sijoitusaika noin 5,2 vuotta Kohde-etuus itraxx Europe Crossover -indeksin Sarja 20 Merkintähinta 100 % nimellisarvosta Alustava kuponki Pääomaturva Liikkeeseenlaskija / Takaaja

Lisätiedot

YRITYSKORILAINA EUROOPPA VII.

YRITYSKORILAINA EUROOPPA VII. YRITYSKORILAINA EUROOPPA VII. Sijoitusaika noin 5 vuotta Kohde-etuus itraxx Europe Crossover -indeksin Sarja 20 Merkintähinta 100 % nimellisarvosta Alustava kuponki Pääomaturva Neljännesvuosittain maksettava

Lisätiedot

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2015

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2015 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2015 - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2015 Yrityslainakori Eurooppa II/2015 on hieman yli seitsemän vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka korkotuotto ja

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2016

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2016 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2016 - OMAISUUDENHOITO - YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2016 Yrityslainakori Eurooppa I/2016 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman

Lisätiedot

KUPONKILAINA EUROOPPA 9 %

KUPONKILAINA EUROOPPA 9 % KUPONKILAINA EUROOPPA 9 % KUPONKILAINA EUROOPPA 9 % Kuponkilaina Eurooppa 9 % tarjoaa mahdollisuuden korkeaan tuottoon, vaikka euroalueen osakekurssit pysyisivät paikoillaan tai jopa laskisivat maltillisesti.

Lisätiedot

METSÄOBLIGAATIO I/2014

METSÄOBLIGAATIO I/2014 METSÄOBLIGAATIO I/2014 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- METSÄOBLIGAATIO I/2014 UB:n suositussa Metsäobligaatiossa on nyt uudenlainen tämänhetkiseen markkinatilanteeseen räätälöity rakenne. Metsäobligaatio

Lisätiedot

METSÄOBLIGAATIO I I/2014

METSÄOBLIGAATIO I I/2014 METSÄOBLIGAATIO I I/2014 METSÄSTÄ PA R H A A T T U O T O T UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- METSÄOBLIGAATIO II/2014 UB:n suositussa Metsäobligaatiossa on uudenlainen tämänhetkiseen markkinatilanteeseen

Lisätiedot

Luottokorilaina Eurooppa High Yield III

Luottokorilaina Eurooppa High Yield III Luottokorilaina Eurooppa High Yield III Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000062658 Luottokorilaina

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2016

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2016 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2016 - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2016 Yrityslainakori Eurooppa II/2016 on hieman alle viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2014

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2014 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2014 - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2014 Yrityslainakori Eurooppa II/2014 on hieman yli seitsemän vuoden mittainen sijoitus, joka tarjoaa sijoittajalle laina-ajan

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2016

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2016 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2016 - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2016 Yrityslainakori Eurooppa III/2016 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 2833: Luottokorilaina Eurooppa High Yield IV

Danske Bank DDBO 2833: Luottokorilaina Eurooppa High Yield IV Danske Bank DDBO 2833: Luottokorilaina Eurooppa High Yield IV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000071360

Lisätiedot

METSÄOBLIGAATIO I II/2014

METSÄOBLIGAATIO I II/2014 METSÄOBLIGAATIO I II/2014 METSÄSTÄ PA R H A A T T U O T O T UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- METSÄOBLIGAATIO III/2014 UB:n suositussa Metsäobligaatiossa on uudenlainen tämänhetkiseen markkinatilanteeseen

Lisätiedot

YRITYSKORILAINA EUROOPPA IX.

YRITYSKORILAINA EUROOPPA IX. YRITYSKORILAINA EUROOPPA IX. Sijoitusaika noin 5 vuotta Kohde-etuus itraxx Europe Crossover -indeksin Sarja 21 Merkintähinta 100 % nimellisarvosta Alustava kuponki Neljännesvuosittain maksettava 7,30 %

Lisätiedot

METSÄOBLIGAATIO V/2014 USD

METSÄOBLIGAATIO V/2014 USD METSÄOBLIGAATIO V/2014 USD - OMAISUUDENHOITO- METSÄOBLIGAATIO V/2014 USD UB:n suosittu Metsäobligaatio on nyt Yhdysvaltain dollarimääräinen. Metsäobligaatio V/2014 tarjoaa kiinteän 5 % vuosituoton. Dollarimääräisenä

Lisätiedot

OSAKEINDEKSILAINA RUOTSI TURBO I/2015

OSAKEINDEKSILAINA RUOTSI TURBO I/2015 OSAKEINDEKSILAINA RUOTSI TURBO I/2015 TUOTTOKER ROIN J O P A - OMAISUUDENHOITO- Osakeindeksilaina Ruotsi Turbo I/2015 Osakeindeksilaina Ruotsi Turbo I/2015 on hieman alle viiden vuoden mittainen sijoitus,

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2015

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2015 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2015 - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA I/2015 Yrityslainakori Eurooppa I/2015 on noin seitsemän vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka korkotuotto ja takaisinmaksu

Lisätiedot

Räätälöidyt sijoitukset

Räätälöidyt sijoitukset 11.2.2015 Markkinointimateriaali Räätälöidyt sijoitukset Markkinatilanteeseen sopivat ratkaisut Luottotodistus Eurooppa High Yield NOK Kertyvä Tuotto MYYNTIAIKA: 16.2. - 9.3.2015 SIJOITUSAIKA : Noin 7

Lisätiedot

METSÄOBLIGAATIO IV/2014

METSÄOBLIGAATIO IV/2014 METSÄOBLIGAATIO IV/2014 METSÄSTÄ PA R H A A T T U O T O T UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- METSÄOBLIGAATIO IV/2014 UB:n suositun Metsäobligaation tuottorakenne on suunniteltu tämänhetkiseen markkinatilanteeseen.

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2017

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2017 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2017 - OMAISUUDENHOITO- YRITYSLAINAKORI EUROOPPA II/2017 Yrityslainakori Eurooppa II/2017 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman

Lisätiedot

Räätälöidyt sijoitukset

Räätälöidyt sijoitukset Räätälöidyt sijoitukset Markkinatilanteeseen sopivat ratkaisut Luottotodistus Eurooppa High Yield USD Kertyvä Tuotto MYYNTIAIKA: 10.11. - 16.12.2014 SIJOITUSAIKA : Noin 7 vuotta KOHDE-ETUUS : Markit itraxx

Lisätiedot

KUPONKILAINA 3 INDEKSIÄ

KUPONKILAINA 3 INDEKSIÄ KUPONKILAINA 3 INDEKSIÄ - OMAISUUDENHOITO- Kuponkilaina 3 Indeksiä Kuponkilaina 3 Indeksiä on sijoitus, jonka tuotto ja pääoman takaisinmaksu määräytyvät kolmen osakeindeksin kehityksen perusteella. Sijoituksen

Lisätiedot

SijoittajanTodistukset

SijoittajanTodistukset 2..25 SijoittajanTodistukset Tartu markkinoiden mahdollisuuksiin LUOTTOTODISTUS LUOTTOTODISTUS Myyntiaika: Myyntiaika: Sijoitusaika: Sijoitusaika: Kohde-etuus: Kohde-etuus: Eurooppa high yield kiinteä

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2018

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2018 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA III/2018 - OMAISUUDENHOITO- Yrityslainakori Eurooppa III/2018 Yrityslainakori Eurooppa III/2018 on hieman alle viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman

Lisätiedot

KUPONKILAINA NORDEA JA SEB

KUPONKILAINA NORDEA JA SEB KUPONKILAINA NORDEA JA SEB - OMAISUUDENHOITO- KUPONKILAINA NORDEA JA SEB Kuponkilaina Nordea ja SEB tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden kiinteään kuponkituottoon, jonka maksu riippuu kahden pohjoismaisen

Lisätiedot

Luottokorilaina Eurooppa High Yield

Luottokorilaina Eurooppa High Yield Luottokorilaina Eurooppa High Yield Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000060249 Luottokorilaina Eurooppa

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Nokia Autocall 2018 Nokian kurssi on laskenut muun markkinan mukana

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA I/2016

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA I/2016 YRITYSLAINAKORI AMERIKKA I/2016 - OMAISUUDENHOITO- Yrityslainakori Amerikka I/2016 Yrityslainakori Amerikka I/2016 on hieman alle viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman

Lisätiedot

Eurooppa High Yield. sijoita luottoriskiin. Ilkka Pihlaja Nordea Markets Structured Investment Solutions

Eurooppa High Yield. sijoita luottoriskiin. Ilkka Pihlaja Nordea Markets Structured Investment Solutions Eurooppa High Yield sijoita luottoriskiin Ilkka Pihlaja Nordea Markets Structured Investment Solutions Arvopaperin aamuseminaari Musiikkitalo 10.4.2012 Aamun ohjelma Yrityslainamarkkinat tällä hetkellä

Lisätiedot

KUPONKILAINA NORDEA JA SEB I/2017

KUPONKILAINA NORDEA JA SEB I/2017 KUPONKILAINA NORDEA JA SEB I/2017 - OMAISUUDENHOITO- KUPONKILAINA NORDEA JA SEB I/2017 Kuponkilaina Nordea ja SEB I/2017 tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden kiinteään kuponkituottoon, jonka maksu riippuu

Lisätiedot

KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2017

KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2017 KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2017 - OMAISUUDENHOITO- KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2017 Kuponkilaina Arvoyhtiöt I/2017 tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden kiinteään kuponkituottoon, jonka maksu riippuu viiden

Lisätiedot

Kuponkilaina Pohjoismaiset Pankit I/2018

Kuponkilaina Pohjoismaiset Pankit I/2018 Kuponkilaina Pohjoismaiset Pankit I/2018 1 unitedbankers.fi Kuponkilainan kohde-etuutena on viiden pohjoismaisen pankin osakkeiden muodostama osakekori. Osakkeet ovat korissa tasapainoin (1/5). Sijoitusaika

Lisätiedot

UPM Kymmene CLN

UPM Kymmene CLN UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta

Lisätiedot

Nordea Turbo I/2019. unitedbankers.fi

Nordea Turbo I/2019. unitedbankers.fi Nordea Turbo I/2019 1 unitedbankers.fi Miksi sijoittaa? Nordea Turbo I/2019 sopii sijoittajalle, joka uskoo Nordea Bank Oyj:n osakekurssin nousevan laina-aikana. Sijoituksen tuotto määräytyy Nordea Bank

Lisätiedot

EUROOPPA OSAKEKORI LUOTTOSERTIFIKAATTI. Miksi sijoittaa

EUROOPPA OSAKEKORI LUOTTOSERTIFIKAATTI. Miksi sijoittaa EUROOPPA OSAKEKORI LUOTTOSERTIFIKAATTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä eurooppalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä alustavasti 200 %* tuottokertoimella Pääoman palautus on sidottu

Lisätiedot

SEB Pohjois-Amerikka High Yield

SEB Pohjois-Amerikka High Yield SEB Pohjois-Amerikka High Yield SEB:n liikkeeseenlaskema luottoriskilaina Noin viisivuotinen pääomaturvaamaton luottoriskilaina Lainan tuotto perustuu sadan pohjoisamerikkalaisen yhtiön säilymiseen maksukykyisenä*

Lisätiedot

Viiden yhdysvaltalaisen yhtiön osakekori Yhdysvaltain dollareissa ja itraxx Europe Crossover indeksin Sarja 20

Viiden yhdysvaltalaisen yhtiön osakekori Yhdysvaltain dollareissa ja itraxx Europe Crossover indeksin Sarja 20 USA OSAKEKORI LUOTTOSERTIFIKAATTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä yhdysvaltalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä, Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta euroon nähden ja hyvästä vuosittaisesta

Lisätiedot

Yrityslainakori Eurooppa IV/2018

Yrityslainakori Eurooppa IV/2018 Yrityslainakori Eurooppa IV/2018 1 unitedbankers.fi Yrityslainakori Eurooppa IV/2018 Sijoituksen viiteyhtiöinä on 75 Markit itraxx Europe Crossover -indeksin sarjaan 30 (versio 1) kuuluvaa yhtiötä Alustava

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 2889: Luottokorilaina Eurooppa High Yield USD

Danske Bank DDBO 2889: Luottokorilaina Eurooppa High Yield USD Danske Bank DDBO 2889: Luottokorilaina Eurooppa High Yield USD Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1121908484

Lisätiedot

Tuottoa eurooppalaisista yrityslainoista

Tuottoa eurooppalaisista yrityslainoista SEB Eurooppa Yrityslaina Luottoriskilaina Tuottoa eurooppalaisista yrityslainoista Globaalin talouskehityksen epävarmuudet ovat varjostaneet alkuvuotta, joka on näkynyt voimakkaana hintaheiluntana useissa

Lisätiedot

KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2018

KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2018 KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2018 - OMAISUUDENHOITO- KUPONKILAINA ARVOYHTIÖT I/2018 Kuponkilaina Arvoyhtiöt I/2018 tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden kiinteään kuponkituottoon, jonka maksu riippuu viiden

Lisätiedot

OSAKEKORI EUROOPPA TURBO I/2015. Tuottokerroin. jopa 200 % - OMAISUUDENHOITO-

OSAKEKORI EUROOPPA TURBO I/2015. Tuottokerroin. jopa 200 % - OMAISUUDENHOITO- OSAKEKORI EUROOPPA TURBO I/2015 Tuottokerroin jopa 200 % - OMAISUUDENHOITO- Osakekori Eurooppa Turbo I/2015 Osakekori Eurooppa Turbo I/2015 on hieman alle viiden vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto

Lisätiedot

Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja.

Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja. Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja. LOPULLISET EHDOT laina nro 4719 Luottotodistus High Yield

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1603: KORKOKAULURI IX Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja 10.2.2012 täydennettyyn

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012 ja 5.11.2012 täydennettyyn ohjelmaesitteeseen

Lisätiedot

EUROOPPA 2019 OSAKE- JA LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA

EUROOPPA 2019 OSAKE- JA LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA EUROOPPA 2019 OSAKE- JA LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA Vähimmäissijoitus 20 000 euroa Merkintähinta 100 % Kohde-etuudet EURO STOXX 50 -indeksi, itraxx Europe Crossover -indeksin sarjan 20

Lisätiedot

YRITYSKORILAINA EUROOPPA X

YRITYSKORILAINA EUROOPPA X YRITYSKORILAINA EUROOPPA X. Yrityskorilaina Eurooppa X on luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina, jonka kohde-etuutena on itraxx Europe Crossover -indeksin Sarja 24, joka koostuu 75 2 eurooppalaisesta

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2018 III LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2018 III LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 018 III LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA Merkintähinta 100 % Pääomaturva Neljännesvuosittainen kuponki 1 Kohde-etuus Sijoitusaika Ei pääomaturvaa Alustavasti 7,5 %

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2018 IV LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2018 IV LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2018 IV LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA Merkintähinta 100 % Pääomaturva Ei pääomaturvaa Alustava kuponki Euribor 3 kk + 6,0 % p.a. 1 Viiteyhtiöt Sijoitusaika itraxx

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA II/2017

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA II/2017 YRITYSLAINAKORI AMERIKKA II/2017 - OMAISUUDENHOITO- Yrityslainakori Amerikka II/2017 Yrityslainakori Amerikka II/2017 on hieman alle viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA VI/2016

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA VI/2016 YRITYSLAINAKORI AMERIKKA VI/2016 - OMAISUUDENHOITO- Yrityslainakori Amerikka VI/2016 Yrityslainakori Amerikka VI/2016 on noin viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman takaisinmaksu

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS1327053481 AUTOCALL SUOMI Euroopan talouskasvun piristyessä myös suomalaisten yhtiöiden

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2018

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2018 YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 018 Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina Merkintähinta 100 % Pääomaturva Vuosittainen kuponki 1 Kohde-etuus Sijoitusaika Ei pääomaturvaa Alustavasti 7,0 % p.a. itraxx Europe

Lisätiedot

Eurooppalaiset Finanssiyhtiöt Yhdistelmälaina

Eurooppalaiset Finanssiyhtiöt Yhdistelmälaina Danske Bank DDBO 2927 Eurooppalaiset Finanssiyhtiöt Yhdistelmälaina ISIN: XS1241581419 Eurooppalaiset Finanssiyhtiöt Yhdistelmälaina Eurooppaa elvytetään voimakkaasti 1) EKP ostaa joukkovelkakirjalainoja

Lisätiedot

Nordea Pankki Suomi Oyj

Nordea Pankki Suomi Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj 10/2004 Nordea Pankki Suomi Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman lainakohtaiset ehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Nordea Pankki Suomi Oyj:n 8.3.2004 päivätyn joukkovelkakirjaohjelman

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 2934: Luottokorilaina Eurooppa VII

Danske Bank DDBO 2934: Luottokorilaina Eurooppa VII Danske Bank DDBO 2934: Luottokorilaina Eurooppa VII Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S, Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi : XS1290992087 Luottokorilaina

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000076161 Valuuttaobligaatio

Lisätiedot

Korkotuottoa Pohjois-Amerikasta

Korkotuottoa Pohjois-Amerikasta SEB US High Yield Luottoriskilaina Korkotuottoa Pohjois-Amerikasta Globaali suhdanne voimistuu alkaneen vuoden aikana Yhdysvaltain johdolla, jossa kokonaistuotannon ennakoidaan kiihtyvän selvästi edellisvuoteen

Lisätiedot

Nokia Autocall 3 päivitetty

Nokia Autocall 3 päivitetty Danske Bank DDBO FE53: Nokia Autocall 3 päivitetty 25.1.2017 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1547361409

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA I/2017

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA I/2017 YRITYSLAINAKORI AMERIKKA I/2017 - OMAISUUDENHOITO- Yrityslainakori Amerikka I/2017 Yrityslainakori Amerikka I/2017 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman takaisinmaksu

Lisätiedot

Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja.

Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja. Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja. LOPULLISET EHDOT laina nro 4747 Luottotodistus High Yield

Lisätiedot

YHDISTYKSEN RISKILUOKITUS SIJOITTAJAN APUNA

YHDISTYKSEN RISKILUOKITUS SIJOITTAJAN APUNA YHDISTYKSEN RISKILUOKITUS SIJOITTAJAN APUNA SUOMEN STRUKTUROITUJEN SIJOITUSTUOTTEIDEN YHDISTYS RY Jaana Immonen 7.2.2012 Hieman historiaa maailman ensimmäinen osakeindeksiobligaatio laskettiin liikkeeseen

Lisätiedot

Säännöllistä korkotuottoa hajautetulla sijoituksella

Säännöllistä korkotuottoa hajautetulla sijoituksella MARKKINOINTIMATERIAALI 4.1.2017 Korkotodistukset Säännöllistä korkotuottoa hajautetulla sijoituksella B487 Korkotodistus Eurooppa High Yield 1/ 2022 Merkintäaika: 18.1. 19.12.2017 Sijoitusaika: Noin 5

Lisätiedot

Kuponkilaina Suomi Osakekori I/2018

Kuponkilaina Suomi Osakekori I/2018 Kuponkilaina Suomi Osakekori I/218 1 unitedbankers.fi Outokumpu on eräs maailman tehokkaimmista ruostumattoman teräksen valmistajista. Täysin kierrätettävä ruostumaton teräs on ns. elintasometalli, jonka

Lisätiedot

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49:

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49: Danske Bank DDBO FE49: Nokia Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1531143748 Päivitetty 7.12.2016

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 2917: Luottokorilaina Eurooppa Fixed to Float USD II

Danske Bank DDBO 2917: Luottokorilaina Eurooppa Fixed to Float USD II Danske Bank DDBO 2917: Luottokorilaina Eurooppa Fixed to Float USD II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S, Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1682437238 Suomi Sprinter Suomi

Lisätiedot

Liikkeeseenlaskijaa ja lainaa koskevat tiedot ilmenevät Ohjelmaesitteestä, viitatuista asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista.

Liikkeeseenlaskijaa ja lainaa koskevat tiedot ilmenevät Ohjelmaesitteestä, viitatuista asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista. SUOMEN HYPOTEEKKIYHDISTYKSEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA 1/2008 LAINAKOHTAISET EHDOT 1. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 17.11.2008 päivättyyn Ohjelmaesitteeseen sisältyvien Suomen

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter

Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter Päivitetty 28.6.2017 Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1629895613

Lisätiedot

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C:

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C: Danske Bank DDBO FE5C: UniCredit Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1567980708 UniCredit Autocall

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2019 KUPONKI LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2019 KUPONKI LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2019 KUPONKI LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA Merkintähinta 100 % Pääomaturva Ei pääomaturvaa Vuosittainen kuponki Alustavasti 7,0 % p.a. 1 Viiteyhtiöt Sijoitusaika

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2019 KERTYVÄ LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA

YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 2019 KERTYVÄ LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA YRITYSLAINAKORI EUROOPPA 019 KERTYVÄ LUOTTORISKISIDONNAINEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA Merkintähinta 100 % Pääomaturva Ei pääomaturvaa Kuponki Alustavasti 45 % (7,56 % p.a.) 1 Viiteyhtiöt Sijoitusaika itraxx

Lisätiedot

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA IV/2018

YRITYSLAINAKORI AMERIKKA IV/2018 YRITYSLAINAKORI AMERIKKA IV/2018 - OMAISUUDENHOITO- ALUSTAVA V U O S I T U O T T O Yrityslainakori Amerikka IV/2018 Yrityslainakori Amerikka IV/2018 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina,

Lisätiedot

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2:

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2: Danske Bank DDBO FEC2: Sampo Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030418835

Lisätiedot

Luottokorilaina Eurooppa High Yield V. Sijoituskorin esite

Luottokorilaina Eurooppa High Yield V. Sijoituskorin esite Luottokorilaina Eurooppa High Yield V Sijoituskorin esite Luottokorilaina Eurooppa High Yield V Tuottohakuisille sijoittajille suunnattu korkeaa vuotuista korkotuottoa tavoitteleva ratkaisu. Tuotto on

Lisätiedot

KÄRKIVALUUTTA 2017 SIJOITUSOBLIGAATIO

KÄRKIVALUUTTA 2017 SIJOITUSOBLIGAATIO KÄRKIVALUUTTA 2017 SIJOITUSOBLIGAATIO Merkintähinta 110 % Pääomaturva 1 100 % Alustava tuottokerroin 2 200 % Kohde-etuudet Sijoitusaika Kolme valuuttaparia: euro/brasilian real (EUR/BRL) euro/etelä-afrikan

Lisätiedot

Nokian Renkaat Autocall

Nokian Renkaat Autocall Danske Bank DDBO FED1: Nokian Renkaat Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030422431

Lisätiedot

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64:

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64: Danske Bank DDBO FE64: Sampo Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1577777938 Sampo Autocall Sampo

Lisätiedot

Yritysluottokori Eurooppa KuponkiPlus 1/2020

Yritysluottokori Eurooppa KuponkiPlus 1/2020 Yritysluottokori Eurooppa KuponkiPlus 1/2020 Eurooppalaiset yhtiöt tarjoavat houkuttelevaa tuottoa matalassa korkoympäristössä RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum

Lisätiedot

Societe Generale Autocall

Societe Generale Autocall Danske Bank DDBO FEB8: Societe Generale Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030417274

Lisätiedot

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92:

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92: Danske Bank DDBO FE92: Nordea Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1695274313 Nordea Autocall

Lisätiedot

Yrityslainakori Eurooppa Kuponki Vipu II

Yrityslainakori Eurooppa Kuponki Vipu II Yrityslainakori Eurooppa Kuponki Vipu II Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina Merkintähinta 100 % Minimimerkintä Pääomaturva Vuosittainen kuponki Viiteyhtiöt Sijoitusaika 20 000 euroa Ei pääomaturvaa

Lisätiedot

Yritysluottokori Eurooppa Kuponki 1/2020

Yritysluottokori Eurooppa Kuponki 1/2020 Yritysluottokori Eurooppa Kuponki 1/2020 Eurooppalaiset yhtiöt tarjoavat houkuttelevaa tuottoa matalassa korkoympäristössä RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum

Lisätiedot

Luottotodistus High Yield Eurooppa nro 1683

Luottotodistus High Yield Eurooppa nro 1683 Luottotodistus High Yield Eurooppa nro 1683 MERKITTÄVISSÄ 28. MARRASKUUTA 2013 SAAKKA LUOTTOVASTUUTAPAHTUMASIDONNAINEN SUOJA/RISKI Luottotodistus High Yield Eurooppa nro 1683 OMINAISUUDET 7,5% KIINTEÄ

Lisätiedot

Kuponkilaina Arvoyhtiöt I/2019

Kuponkilaina Arvoyhtiöt I/2019 Kuponkilaina Arvoyhtiöt I/219 1 unitedbankers.fi Miksi sijoittaa? Kuponkilaina Arvoyhtiöt I/219 sopii sijoittajalle, joka uskoo viiden pohjoismaisen pörssiyhtiön (Nordea, Fortum, Outokumpu, Stora Enso

Lisätiedot