VARTIJAN AMMATTITUTKINTO Aineistoluettelo
|
|
- Aku Jääskeläinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 02 Pelastustoiminta Toiminta eri vartiointimuodoissa Teknisten turvallisuusjärjestelmien käyttö Tilannehallinta Järjestyksenvalvonta Kaupan turvallisuustoiminta Turvatarkastus Henkilösuojaus Sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteiden turvallisuusvalvonta Sammutus- ja pelastustoimi Turvallisuusalan esimiestoiminta Arvokuljetustoiminta Yhdistelmäaineistot: 02 Pelastustoiminta, 03 Toiminta eri vartiointimuodoissa, 04 Teknisten turvallisuusjärjestelmien käyttö, 05 Tilannehallinta, 06 Järjestyksenvalvonta, 07 Kaupan turvallisuustoiminta
2 02 Pelastustoiminta Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 02 Pelastustoiminta VAT luokkatila tehtävän 1 tehtävänantoa ja tehtävän 2 suorittamista varten tuotantolaitos tai tuotantolaitosta esittävä tila kolme arvioijaa, yksi voi toimia tehtävän 1 maalihenkilönä elvytysnukke kiinteistöhuoltajan asustus sekä elvytysnukelle että maalihenkilölle matkapuhelimet sekä suorittajalle että arvioijalle suorituspaikan pohjapiirros, johon on merkitty yksinkertaisen vartioimiskierroksen reitti, ja josta käy ilmi vartioimiskohteen osoite vilkkuva valo ja kyltti kuvaamaan hälyttävää kaasuhälytintä paloturvallisuuspuutteiden lavastamiseksi tarvittavia välineitä. VAT rakennus, jossa voidaan suorittaa yksinkertainen tarkastuskierros, ja jonka tiloihin tai läheisyyteen voidaan turvallisesti simuloida tulipalo. kolme arvioijaa, joista yksi voi toimia tehtävän 2 maalihenkilönä paloturvallisuuspuutteiden lavastamiseksi tarvittavia välineitä sammutuspeitteellä sammutettavaksi soveltuva astia Palavan nesteen varasto -kyltti. vedellä täytetty kanisteri, jonka kyljessä on merkintä bensiiniä matkapuhelimet sekä suorittajalle että arvioijalle palovamman maskeeraamistarpeita varataan lisäksi arvioijalle sammutuspeite, 2 kpl vähintään 6 kg:n käsisammuttimia ja ensiapuvälineet suorituspaikan pohjapiirros. Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia, josta 10 minuuttia on varattu tehtävään tutustumiseen ja 30 minuuttia itse suoritukseen. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. Tehtävä on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. 2
3 VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varatut tilat (esim. aulatila sekä käytävä, jonka varrella on luokkahuoneita, toimistotiloja tai vastaavia; tehtävään varatulta alueelta on oltava kaksi erillistä poistumisreittiä ja tehtäväalueen on oltava selkeästi rajattu) tehtävän 2 suorittamista varten kolme arvioijaa, jotka voivat toimia myös tehtävän 2 maalihenkilöinä savukone tai esimerkiksi kyltit, joilla suorittajalle selkeästi viestitään tilassa olevan savua ja liekkejä matkapuhelimet sekä suorittajalle että arvioijalle paloturvallisuuspuutteiden lavastamiseksi tarvittavia välineitä suorituspaikan pohjapiirros, josta käy ilmi vartioimiskohteen osoite. VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten rakennus, jossa voidaan suorittaa yksinkertainen sulkukierros ja jonka varrella on luokkahuone, toimistohuone tai vastaava sekä luokkatila (alkusammutustaitojen osoittaminen), tehtävän 2 suorittamista varten kaksi maalihenkilöä ensiaputehtävän suorittamista varten (kaksi arvioijista voi toimia maalihenkilöinä) ja yksi maalihenkilö alkusammutustaitojen osoittamista varten (yksi arvioijista voi toimia maalihenkilönä) astia, joka soveltuu sammutettavaksi sammutuspeitteellä (esimerkiksi kattila) sammutuspeite ensiapulaukku matkapuhelimet sekä suorittajalle että arvioijalle tekoverta (värjättyä vettä, ketsuppia tms.) verenvuodon maskeeraamiseksi suorituspaikan pohjapiirros, johon on merkitty yksinkertaisen sulkukierroksen reitti ja josta käy ilmi vartioimiskohteen osoite. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. 3
4 VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten luokkatila tai vastaava, jossa on vesipiste (tehtävän 2 ensiapurastia varten) ulkotila tehtävän 2 alkusammutusrastia varten kolme arvioijaa, joista yksi voi toimia maalihenkilönä ensiaputaitojen osoittamista varten 5 kpl CLP-asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisia vaarallisten aineiden merkitsemisessä käytettäviä varoitusmerkkejä, jotka asetetaan tehtävän 1 suoritustilan seinälle suorittajan nähtäville. Merkit numeroidaan 1-5. astia, joka soveltuu sammutettavaksi sammutuspeitteellä (esimerkiksi kattila) ja sammutuspeite alkusammutusallas ja harjoitussammuttimia nestemäistä saippuaa vesipisteen luo elvytysnukke ja puhdistusainetta elvytysnuken puhdistamiseen suoritusten välissä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia (ensiapurasti 20 min / alkusammutusrasti 10 min). Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. 4
5 03 Toiminta eri vartiointimuodoissa Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 03 Toiminta eri vartiointimuodoissa VAT vastaanottopiste, joka on oma erillinen lukittava tilansa (ovi ja lukittava pleksi tms.) tai vastaavat lavastetut tilat, jotka esitellään suorittajalle ennen suorituksen alkua kolme arvioijaa, jotka toimivat maalihenkilöinä tehtävän suorittamiseen tarvitaan tuoleja odottavia vierailijoita varten (aulatilaa mukailemaan), ensiapulaukku, kassalipas, välineet verta vuotavan haavan maskeeraamiseen, matto, kynä sekä puhelin, johon tallennettu arvioijan puhelinnumero nimillä Henkilöstöpäällikkö ja Hätäkeskus. Suorittajalle vartijan tai vastaanottovirkailijan asu tai oma vaatetus. kuvallinen henkilöstökortti osan 3 maalihenkilölle sekä kulkukortteja, joissa teksti Tilapäinen kulkukortti sekä kentät kortin numerolle ja voimassaoloajalle. Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä tai ainoastaan käytännön tehtävällä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia suorittajaa kohden. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. 5
6 VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 2 suorittamista varten sekä vastaanottopistettä esittävä työpiste ja tästä erillään sijaitseva toimistohuone, jossa on ikkuna. Mikäli kiinteistössä on oma vastaanottotiski, sen käyttöä suositellaan mahdollisuuksien mukaan. kiinteistön käyttöavaimet, joilla suorittaja pääsee liikkumaan vastaanottopisteen ja toimistohuoneen välillä kaksi matkapuhelinta, toinen suorittajalle ja toinen maalihenkilölle ensiapulaukku tai ensiapukaappi, jossa on ainakin sidetarpeita ja laastaria. Teippiä ja pahvia, käsivalaisin. henkilökuntakorttipohjia, joissa on teksti SSD Program Oy: yksi mallikappaleeksi, toiseen maalihenkilön 1 kuva sekä nimi vierailijakorttipohjia, joissa on vierailijalle annettava osa sekä vartijalle jäävä kantaosa. Korttipohjista tulee ilmetä vierailijan nimi, yritys, isännän nimi sekä saapumispäivä- ja kellonaika. piirtoheitinkalvo, johon on piirretty tai tulostettu ikkunalasissa oleva aukko, pilkottua kirkasta pleximuovia tai pilkottu piirtoheitinkalvo simuloimaan lasinsiruja. kolme arvioijaa, joista 2 voi toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä. Toisen maalihenkilöstä tulee puhua sujuvaa englantia ja hänestä tarvitaan valokuva henkilökuntakorttia varten. Maalihenkilöä voidaan ohjeistaa tuomaan kuva mukanaan tai mahdollisuuksien salliessa se voidaan kuvata ja tulostaa suoraan korttiin ennen näytön aloittamista. VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 2 suorittamista varten sekä henkilön etsintään soveltuva yksittäinen kerros/muu rajattu tila rakennuksesta tehtävää 1 varten kolme arvioijaa, joista 1 voi toimia tehtävän 1 maalihenkilönä seuraavat vartijan varusteet: varustevyö harjoitussumutin ja umpikotelo käsiraudat ja umpikotelo sekä rautojen avain käsivalaisin ja vyöpidike teleskooppipatukka ja umpikotelo. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia suorittajaa kohden. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia suorittajaa kohden. 6
7 04 Teknisten turvallisuusjärjestelmien käyttö Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 04 Teknisten turvallisuusjärjestelmien käyttö VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa varten sekä murtohälytysjärjestelmällä ja paloilmoitin- tai palovaroitinjärjestelmällä varustetut tilat käytännön tehtävää varten. Tilan voi rajata isommasta kokonaisuudesta, mutta rajatun tilan on oltava sellainen, että siellä voidaan havainnoida erilaisia rakenteellisia ratkaisuja (ulko-ovet, sisäovet, ulkolasit, kalterit, palo-osastointi jne.) sekä alla vaaditut tekniset järjestelmät ainakin osittain. kolme arvioijaa, jotka myös toimivat tehtävän maalihenkilöinä (harjoitus) murtohälytysjärjestelmä ja sen käyttökoodi luovutettavaksi suorittajille paloilmoitinjärjestelmä tai sellaista kuvaava palovaroitinjärjestelmä (keskuksellinen) tehtävässä käytettävien tilojen pohjapiirustus, johon on rajattu tehtävässä käytettävä alue ja merkitty murtohälytysjärjestelmän käyttöpääte sekä paloilmoitin- tai palovaroitinjärjestelmän keskus. Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä on käytännön tehtävä, jonka suorittamiseen on aikaa 90 minuuttia. Aika jakaantuu seuraavasti: suorittajilla on oltava vähintään 45 minuuttia aikaa tutustua tehtävänantoon ja valmistautua tehtävään sekä 45 minuuttia aikaa itse suoritukseen. 7
8 VAT luokkatila tehtävänantoa varten sekä hälytyskeskus, kiinteistövalvomo tai vastaava tila tehtävän suorittamista varten. murtohälytysjärjestelmä tai nk. opetustaulu. Järjestelmässä tulee olla muisti, josta voi lukea hälytystietohistorian sekä mahdollisuus hälytysten kuittaamiseen ja silmukoiden irtikytkemiseen. Mikäli käytetään opetustaulua, jossa on myös muita laitteita, tulee ne peittää sekaannusten välttämiseksi. kameravalvontajärjestelmä, jonka tulee mahdollistaa vähintään kolmen eri kameran seuraaminen ja niiden kuvien välillä vaihtaminen. Vähintään yhden kameran on oltava suunnattu rakennuksen ulko-oven ympäristöön siten, että sisälle saapuminen on mahdollista havaita. käytettävien laitteiden käyttöohjeet, murtohälytysjärjestelmän silmukkaluettelo sekä pohjapiirros, johon silmukat on merkitty matkapuhelimet sekä suorittajalle että molemmille maalihenkilöille kolme arvioijaa, joista kaksi voi toimia tehtävän maalihenkilöinä. VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä luokkatila, kiinteistövalvomo tai vastaava tila tehtävän 2 suorittamista varten tehtävän 2 suorittamiseksi murtohälytys- ja kulunvalvontajärjestelmä tai nk. opetustaulu. Järjestelmässä tulee olla muisti, josta voi lukea hälytystietohistorian sekä hälytysten kuittausmahdollisuus. Mikäli käytetään opetustaulua, jossa on myös muita laitteita, tulee ne peittää sekaannusten välttämiseksi. Lisäksi tarvitaan kameravalvontajärjestelmä, joka mahdollistaa tehtävänannossa annettujen toimenpiteiden suorittamisen (katsottavan kameran vaihtaminen, tapahtumien etsiminen päivämäärän ja ajan mukaan sekä tapahtumien etsiminen liiketapahtumien mukaan). Suorittajalle tutustuttavaksi on oltava käytettävien laitteiden käyttöohjeet, murtohälytysjärjestelmän silmukkaluettelo sekä pohjapiirros, johon silmukat on merkitty. kolme arvioijaa, joista yksi voi toimia tehtävän 2 maalihenkilönä. Tehtävä on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 90 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. 8
9 VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä luokkatila, kiinteistövalvomo tai vastaava tila tehtävän 2 suorittamista varten tehtävän 2 suorittamiseksi murtohälytys- ja kulunvalvontajärjestelmä tai nk. opetustaulu. Järjestelmässä tulee olla muisti, josta voi lukea hälytystietohistorian sekä hälytysten kuittausmahdollisuus. Mikäli käytetään opetustaulua, jossa on myös muita laitteita, tulee ne peittää sekaannusten välttämiseksi. Lisäksi tarvitaan kameravalvontajärjestelmä, joka mahdollistaa tehtävänannossa annettujen toimenpiteiden suorittamisen (katsottavan kameran vaihtaminen, tapahtumien etsiminen päivämäärän ja ajan mukaan sekä tapahtumien etsiminen liiketapahtumien mukaan). Suorittajalle tutustuttavaksi on oltava käytettävien laitteiden käyttöohjeet, murtohälytysjärjestelmän silmukkaluettelo sekä pohjapiirros, johon silmukat on merkitty. radiopuhelimet tai matkapuhelimet sekä suorittajalle että maalihenkilölle kolme arvioijaa, joista yksi voi toimia tehtävän 2 maalihenkilönä. VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten muutamasta huoneesta koostuva suoritusalue tehtävän 2 suorittamista varten. Alueella on oltava magneettikytkimin valvottuja kulunvalvonnan piirissä olevia ovia ja huonetilojen valvomiseksi tilailmaisimia. tehtävän 2 suorittamiseksi murtohälytys- ja kulunvalvontajärjestelmä tai nk. opetustaulu. Järjestelmässä tulee olla muisti, josta voi lukea hälytystietohistorian sekä hälytysten kuittausmahdollisuus. Mikäli käytetään opetustaulua, jossa on myös muita laitteita, tulee ne peittää sekaannusten välttämiseksi. Suorittajalle tutustuttavaksi on oltava käytettävien laitteiden käyttöohjeet, murtohälytysjärjestelmän silmukkaluettelo sekä pohjapiirros, johon silmukat on merkitty. teippiä yms. turvallisuustekniikan sabotoimisen lavastamiseksi matkapuhelimet sekä suorittajalle että arvioijalle kuulokkeet maalihenkilölle kolme arvioijaa, joista yksi voi toimia tehtävän 2 maalihenkilönä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 90 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävien suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. 9
10 05 Tilannehallinta Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 05 Tilannehallinta VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä lavastettu myymälätila tehtävän 2 suorittamista varten lavastettuun myymälätilaan sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen kaupan tiskiä kuvaamaan pitkä pöytä, jonka takana myyjää esittävä maalihenkilö seisoo. Myymälätilan tiskin edustalla tulee olla riittävästi tilaa, jotta suorittaja sekä näpistelijää esittävä maalihenkilö mahtuvat liikkumaan ilman, että henkilöiden välinen etäisyys on jatkuvasti liian pieni työturvallisuuden kannalta. Mikäli mahdollista, näyttö voidaan suorittaa oikeassa kioski-, myymälä- tai kahvilaympäristössä autenttisuuden lisäämiseksi. kolme arvioijaa, joista 2 voi toimia tehtävän 3 maalihenkilöinä. VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja tehtävää 2 varten sekä aulatila, jonka läheisyydessä on wc kolme arvioijaa, joista 1 voi toimia tehtävän 1 maalihenkilönä seuraavat vartijan varusteet: vartijan asu varustevyö harjoitussumutin ja umpikotelo käsiraudat ja umpikotelo sekä rautojen avain teleskooppipatukka ja umpikotelo. maalihenkilö 1:lle yrityksen henkilökortti kaulanauhassa rekvisiittaa aulatilan lavastamiseksi erinäistä tavaraa heitelty lattialle ja rikottu. Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 20 minuuttia. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 20 minuuttia. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia. 10
11 VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja tehtävää 2 varten sekä terveyskeskuksen käytävää ja lääkärin vastaanottohuonetta kuvaava tila kolme arvioijaa, joista 1 voi toimia tehtävän 1 maalihenkilönä seuraavat vartijan varusteet: vartijan asu ja varustevyö sekä harjoitussumutin ja umpikotelo käsiraudat ja umpikotelo sekä rautojen avain käsivalaisin ja vyöpidike sekä teleskooppipatukka ja umpikotelo. maalihenkilö 1; potilas, ei erillistä rekvisiittaa maalihenkilö 2; lääkärin asua kuvaava vaatetus rekvisiittaa lääkärin vastaanottohuoneen lavastamiseksi, pöydälle sakset. VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja suoritustilaksi mikä tahansa useamman huoneen käsittävä tila, joka voidaan lavastaa vartiointikohteeksi. Tilat olisi valittava siten, että suorittaja ei näe molempia murtovarkaita samanaikaisesti, vaan maalihenkilö 2 saapuu hetkeä myöhemmin suorittajaan nähden sivulta tai hieman takaviistosta. kolme arvioijaa, joista 2 voi toimia tehtävän maalihenkilöinä arvioijalle: radiopuhelin (ohjelmoitu sama kanava kuin suorittajalle) akkulaturi ja vara-akkuja radiopuhelimeen. suorittajalle: vartijan asu ja varustevyö sekä vesisumutin ja umpikotelo teleskooppipatukka ja umpikotelo käsiraudat ja umpikotelo sekä avain käsivalaisin (tarvittaessa) sekä tapahtumailmoituslomakkeita radiopuhelin (ohjelmoitu sama kanava kuin maalihenkilölle). maalihenkilöille: kasvot peittävä huppu, aurinkolasit tms., jotka tekevät kaasusumuttimen käytön hankalaksi aseistuksena maalihenkilö 1:lle harjoituspuukko ja maalihenkilö 2:lle sorkkarauta arvokasta omaisuutta (esim. tietokone), jota ensin näkyviin tuleva murtomies (maalihenkilö 1) kantaa. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 20 minuuttia. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 20 minuuttia. Tehtävä 2 on kirjallista tehtävää vastaava suullinen kysely, jossa häneltä kysytään tietopohjaa mittaavia kysymyksiä ja suorittaja laatii tapahtumailmoituksen. Aikaa tämän tehtävän suorittamiseen on 20 minuuttia. Tehtävät suoritetaan aina tässä järjestyksessä. 11
12 VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä virkailijan työtilaksi lavastettava tila, jossa kalustus huonosti järjestetty pakenemisen tai suojautumisen kannalta kolme arvioijaa, joista 2 voi toimia tehtävän 3 maalihenkilöinä suorittajalle: vartijan asu (useita kokoja) harjoituskaasusumutin ja umpikotelo teleskooppipatukka ja umpikotelo käsiraudat ja umpikotelo vartijakorttia kuvaava kortti. vaarallisia esineitä työpisteen lavastamiseksi turvattomaksi. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 50 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 20 minuuttia. Tehtävien suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. 12
13 06 Järjestyksenvalvonta Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 06 Järjestyksenvalvonta VAT huonetila, joka simuloi ravintolaa. Tilassa tulee olla pöytiä, tuoleja ja baaritiski sekä jakkaralla varustettu narikka ulko-oven yhteydessä. taukohuonetta simuloiva erillinen huonetila käsisammutin kolme arvioijaa, jotka toimivat maalihenkilöinä maalihenkilö 1: hätäkeskus, poliisi, ensihoitohenkilö maalihenkilö 2: ravintolan asiakas ampuma-aseen kanssa, sairauskohtauksen saava asiakas maalihenkilö 3: Raipe (ravintolan omistaja ja baarimikko). yksi arvioijien ulkopuolinen maalihenkilö maalihenkilö 4: mielenosoittaja. käsiraudat, avain ja kotelo useita harjoituskaasusumutteita ja kotelo vyölle sijoitettava ensiapulaukku varustevyö kassalipas järjestyksenvalvojan tunnus replica-ase salkku nitropakkaus, jossa kurkkupastilleja tms. matkapuhelin suorittajalle sekä näytön maalihenkilöille maalihenkilöille tilanteen mukainen vaatetus: yksi kohdattavista hahmoista on laitapuolen kulkija, joka tarvitsee takin; toinen esittää sekavaa mielenosoittajaa, joka myös raudoitetaan maahan myöhemmin näytön aikana, joten hänen vaatteidensa tulee olla helposti pestävät paperia ja kyniä tapahtumailmoituksen laadintaa varten. Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. 13
14 VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu yleisötapahtuman järjestämispaikan sisääntuloportiksi lavastettava tila tehtävän 2 suorittamista varten. kolme arvioijaa, jotka voivat toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä maalihenkilö 1: asiakas kielletyn esineen kanssa maalihenkilö 2: asiakas huumausaineiden vaikutuksen alaisena maalihenkilö 3: järjestyksenvalvontaorganisaatiota radiopuhelimessa edustava henkilö. seuraavat järjestyksenvalvojan varusteet suorittajalle tehtävää 2 varten: varustevyö, valaisin ja vyöpidike sekä käsiraudat ja umpikotelo sekä avain, harjoitussumute ja umpikotelo sekä teleskooppipatukka ja umpikotelo asetuksen mukainen järjestyksenvalvojan tunnisteliivi ja -laatta patukka ja vyöpidike sekä radiopuhelin ja kotelo järjestyksenvalvojakorttia kuvaava paperi, jossa on merkinnät "fyysisen voimankäytön perusteet" sekä teleskooppipatukan käyttäjäkoulutus. maalihenkilöille: normaali, rento ja tilaisuuteen sopiva vaatetus (takki tai huppari) taskuun matkapuhelin, avaimet, lompakko pääsylippu maalihenkilö 1: reppu tai olkalaukku, jonne pari kirjaa ja/tai vaatekappaletta, tyhjä lasipullo, sateenvarjo tai muu lain sallima, mutta tilaisuudessa kielletty esine maalihenkilö 2:taskuun lääkepurkki huumaaville aineille tai lääkeruisku ilman piikkiä maalihenkilö 3: radiopuhelin. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. 14
15 VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä luokkatila tai vastaava tehtävän 2 suorittamista varten kolme arvioijaa, jotka voivat toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä maalihenkilö 1: ravintolan asiakas ja hälytyskeskus maalihenkilö 2: epäsiisti ravintolan asiakas maalihenkilö 3: ravintolan asiakas, joka saa sairaskohtauksen. radio, cd-soitin tai muu äänentoistojärjestelmä ja musiikkia varustevyö käsiraudat ja kotelo sekä avain käsirautoihin vesisumutin ja kotelo (kuvaavat kaasusumutinta) sekä patukka järjestyksenvalvojan tunnistelaatta ja metallinilmaisin kaikille maalihenkilöille henkilöllisyystodistukset, jotka osoittavat, että henkilöt täyttävät ravintolan sisäänpääsyn ehdoksi asetetun iän (18 v.) maalihenkilölle 2 epäsiisti vaatetus sekä olkalaukku, reppu tai muu vastaava kantamus esimerkiksi pahvista leikattu ja foliolla päällystetty heittotähti kuvaamaan vaarallista pois otettavaa esinettä matkapuhelimet sekä suorittajalle että arvioijalle. Suorittajan matkapuhelimeen tallennetaan nimellä hätäkeskus arvioijan matkapuhelimen numero. VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä neuvottelu-, toimistohuone tai vastaava tehtävän 2 suorittamista varten kolme arvioijaa, joista yksi voi toimia tehtävän 2 maalihenkilönä maalihenkilölle olkalaukku, reppu tai muu vastaava kantamus alkoholijuomatölkki tai -pullo sateenvarjo jokin järjestyslain 612/ :n mukainen toisen vahingoittamiseen soveltuva esine avaimet ja lompakko teleskooppipatukka harjoituspuukko. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole väliä. 15
16 VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä auditorio, luokkatila tai vastaava kuvaamaan elokuvateatterin salia tehtävän 2 suorittamista varten kolme arvioijaa, jotka voivat toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä: maalihenkilö 1: elokuvateatterissa häiriötä aiheuttava asiakas maalihenkilö 2: elokuvateatterin asiakas. televisio tai videotykki ja DVD/BD-soitin ja elokuvaksi sopiva tallenne (tekijänoikeuspykälät huomioiden) suorittajalle: varustevyö käsiraudat ja kotelo sekä avain käsirautoihin vesisumutin ja kotelo (kuvaavat kaasusumutinta) patukka järjestyksenvalvojan tunnistelaatta. maalihenkilölle 1 vedellä täytetty alkoholijuomapullo pääsyliput elokuvanäytökseen (2 kpl). Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. 16
17 07 Kaupan turvallisuustoiminta Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 07 Kaupan turvallisuustoiminta VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja asiakirjojen laadintaa varten sekä myymälätilaksi lavastettavissa oleva tila kolme arvioijaa, joista kaksi voi toimia tehtävän maalihenkilöinä rekvisiittaa myymälätilan lavastamiseen, kuten kassakone, myytäviä tuotteita, hyllyjä jne. seuraavat vartijan varusteet: varustevyö ja matkapuhelin harjoitussumutin ja umpikotelo käsiraudat, umpikotelo ja rautojen avain teleskooppipatukka ja umpikotelo pieni käsivalaisin ja muistiinpanovälineet tulostettu vartijakortti, johon on merkitty suoritettuna voimankäyttökoulutuksen yleinen osa sekä kaasusumutinkoulutus (käytetään, jos suorittajalla ei ole omaa vartijakorttia). maalihenkilöille: myyjän asu/ nimikyltti normaali vaatetus. Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä, jonka suorittamiseen (sis. valmistautuminen) on aikaa 30 minuuttia suorittajaa kohden. Tapahtumailmoitus laaditaan itsearvioinnin yhteydessä. 17
18 VAT oppilaitoksesta tai vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä varattu luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten myymälätila tai sellaiseksi lavastettava tila tehtävää 2 varten. kolme arvioijaa, jotka voivat toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä tuotesuojaportit myymäläksi lavastettavan tilan esineistöä (myytäviä tuotteita, kassakone/piste, asiakasopasteita) suorittajalle varataan: varustevyö sekä pieni valaisin ja vyöpidike käsiraudat, umpikotelo ja avain, harjoitussumutin ja umpikotelo teleskooppipatukka ja umpikotelo patukka ja vyöpidike (tarvittaessa) sekä muistiinpanovälineet lisäksi ohjeistetaan suorittajaa ottamaan mukaan oma vartijakortti. maalihenkilöille varataan: maalihenkilöille normaali arkinen vaatetus huomioiden, että tuntomerkkien on kuitenkin erotuttava toisistaan maalihenkilö 1:lle reppu tai kassi, jonne jokin sopiva anastettu tuote. VAT tutkintotilaisuus järjestetään mahdollisuuksien mukaan aidossa ympäristössä. Jos aidon ympäristön järjestäminen ei ole mahdollista, voidaan myymäläympäristö lavastaa esimerkiksi rakennuksen tai oppilaitoksen aulaan. Lisäksi tarvitaan pienehkö huone kuvaamaan kiinniottotilaa. kolme arvioijaa, jotka voivat toimia maalihenkilöinä (2 kpl) kiinniottotilaan pöytä sekä kaksi tuolia suorittajalle vartijan asu sekä varustevyö käsiraudat ja kotelo sekä avain käsirautoihin vesisumutin ja kotelo (kuvaavat kaasusumutinta) sekä teleskooppipatukka matkapuhelin suorittajalle sekä arvioijalle. Arvioijan puhelinnumero tallennetaan suorittajan puhelimeen nimellä hätäkeskus. myymälätilaan myytäviä tuotteita kuvaavia tavaroita sakset, nitoja, kyniä ja muita vahingoittamiseen soveltuvia esineitä harjoituspuukko tuotesuojaportti tai hälytystä kuvaavan äänimerkin antoon sopiva laite. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 20 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. Tehtävä on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. 18
19 VAT kolme arvioijaa, jotka voivat toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä tehtävä 1:n suorittamista varten luokkatila tai vastaava. Tehtävä 2:n suoritustilaksi tarvitaan myymälää ja takahuonetta kuvaavat tilat. Myymälä varustetaan tuotesuojaportilla ja kassalla (esim. pöytä). Kassan ei tarvitse olla miehitetty, mutta sen voi tarvittaessa merkitä kyltillä Kassa. tuotesuojaportin on oltava joko toimiva tai hälytys on aiheutettava muuten ohjatusti tarpeen mukaan (tilat ja käytettävät laitteet on esiteltävä suorittajalle ennen tehtävän alkua) takahuoneeseen pöytä, jolla tarkastus voidaan suorittaa takahuoneen pöydälle tapahtuma- ja anastusilmoituslomakkeita, tehtävänannon yhteystiedot ja kynä varustevyö sekä käsivalaisin ja vyöpidike käsiraudat ja kotelo sekä avain käsirautoihin, kaasusumutin ja kotelo (vesisumutin) sekä teleskooppipatukka matkapuhelin suorittajalle, johon on tallennettu hälytyskeskuksen ja hätäkeskuksen numerot maalihenkilö 2:lle kaksi matkapuhelinta (hälytyskeskus ja poliisi). Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. Tapahtumailmoitus ja itsearviointi 10 minuuttia. 19
20 VAT tutkintotilaisuus järjestetään mahdollisuuksien mukaan aidossa ympäristössä. Jos aidon ympäristön järjestäminen ei ole mahdollista, voidaan myymäläympäristö lavastaa esimerkiksi rakennuksen tai oppilaitoksen aulaan. Lisäksi tarvitaan huone kuvaamaan henkilökunnan sosiaalitiloja sekä toinen huone kiinniottotilaksi. Kiinniottotilaan pöytä ja kaksi tuolia. kolme arvioijaa, jotka voivat toimia maalihenkilöinä (2 kpl) suorittajalle: vartijan asu ja varustevyö, käsiraudat ja kotelo sekä avain käsirautoihin, vesisumutin ja kotelo (kuvaavat kaasusumutinta) teleskooppipatukka matkapuhelin suorittajalle sekä maalihenkilölle 1. Maalihenkilön 1 puhelinnumero tallennetaan suorittajan puhelimeen nimellä hälytyskeskus. Maalihenkilölle 2 reppu sekä vaatetus, joka soveltuu anastettujen tuotteiden piilottamiseen vaatteiden alle. anastettua omaisuutta kuvaamaan esimerkiksi oluttölkki, pullo, tupakkaaski, karkkipussi jne. Pakkausten tulisi olla avaamattomia. Lisäksi puukko, linkkuveitsi tms. turvallisuustarkastuksessa poistettavia esineitä maalihenkilön 2 taskuihin. tapahtuma- ja anastusilmoituslomakkeita sekä sakset, nitoja tms. vahingoittamiseen soveltuvia esineitä kiinniottotilan pöydälle. Tehtävä on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 25 minuuttia. Tapahtumailmoitus ja itsearviointi 10 minuuttia. 20
21 08 Turvatarkastus Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 08 Turvatarkastus VAT kaksi maalihenkilöä (tehtävä 1), jotka voivat toimia samalla myös arvioijina tila turvatarkastuspisteen perustamiselle metallinilmaisinportti, käsimetallinilmaisin ja läpivalaisukone järjestyksenvalvojan tunnistelaatta suorittajalle käsimetallinilmaisin virtalähteineen läpivalaisukoneen testisalkku metallinen esine metallinilmaisinportin testaamiseen laatikko laukkujen mahdollista purkamista varten kymmenen reppua ja/tai laukkua, joista viidessä seuraavat esineet: monitoimityökalu ja mattoveitsi sekä kaasusumutin ja piikkikampa 750 ml spraypullo helposti syttyvää nestettä suorakulmion muotoinen orgaaninen esine (esim. kahvipaketti), johtoja, virtalähde (esim. kännykkä tai 9 V paristo) ja ajastin (esim. kello). Esineiden tulee muistuttaa läpivalaisukoneen kuvalla pommia. laukkuihin tulee sijoittaa myös normaaleja tavaroita, kuten vaatteita, kirjoja, hygieniatarvikkeita (ei muita nesteitä, kuin edellä mainitut) tai elektroniikkaa. maalitoimintaa (2 hlöä) varten: molemmilla maalihenkilöillä oltava takit yllään lompakko, matkapuhelin, avaimet ym. tavanomaiset esineet molemmille maalihenkilöille taskuihin vaatteilla, kirjoilla, paperilla ym. täytetty kantamus, kuten laukku tai reppu molemmille maalihenkilöille tahdistinkorttia kuvaava kortti (maalihenkilö 1) pieni kääntöveitsi (maalihenkilö 2) isompi puukko tupessa (maalihenkilö 2). Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 50 minuuttia. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä, joka suoritetaan tehtävän 1 suorittamisen jälkeen. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. 21
22 VAT käytännön tehtävän suorituspaikaksi soveltuu aulatila tai käytävä, jossa on pöytä, jonka päällä voi tehdä laukkutarkastuksen sermi tai muu siirrettävä tilapäinen väliseinä tarkastuspisteen erottamiseksi varsinaisesta aulatilasta käsikäyttöinen metallinilmaisin ja siihen paristot ja/tai akku läpivalaisukone ja metallinilmaisinportti sekä läpivalaisukoneen testisalkku metallinen esine metallinilmaisinportin testaamiseen kymmenen reppua ja/tai laukkua, joista viidessä seuraavat esineet: pistoolin lipas, patruunoita, kaasusumutin, piikkikampa ja teleskooppipatukka suorakulmion muotoinen orgaaninen esine (esim. kahvipaketti), johtoja, virtalähde (esim. kännykkä tai 9 V paristo) ja ajastin (esim. kello). Esineiden tulee muistuttaa läpivalaisukoneen kuvalla pommia. vähintään yhteen laukkuun pienemmässä pussissa paljon epäorgaanista materiaalia, niin ettei esineitä voi suoraan kuvasta erottaa (esim. kolikoita, koruja, muita pieniä metalliesineitä, ei kuitenkaan mitään kiellettyä). Laukkuihin tulee sijoittaa myös normaaleja tavaroita, kuten vaatteita, kirjoja, hygieniatarvikkeita (ei muita nesteitä, kuin edellä mainitut) tai elektroniikkaa. Kaksi maalihenkilöä, jotka voivat toimia myös arvioijina. Mikäli molemmat maalihenkilöt ovat suorittajan kanssa samaa sukupuolta, tulee hänelle ilmoittaa toisen esittävän vastakkaista sukupuolta. Tällöin henkilöntarkastus tulee suoritettua sekä käsin että käsimetallinilmaisimella. maalihenkilö 1 (siististi pukeutunut henkilö) siistit tavalliset vaatteet sekä taskuun tavanomaisia esineitä, kuten avaimet, matkapuhelin, lompakko jne. asiakirjasalkku, jossa papereita, kirjoja, kalenteri tms. maalihenkilö 2 (epäsiististi pukeutunut henkilö) epäsiisti vaatetus sekä taskuun tavanomaisia esineitä, kuten avaimet, matkapuhelin, lompakko jne. selkäreppu, jossa vaatteita ja hygienialaukku perustarvikkeineen teräase hygienialaukussa (esim. stiletti tai muu luvaton teräase). Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 50 minuuttia. 22
23 VAT luokkatila tai vastaava odotustilaksi tehtävän suorittamista varten aulatila, jossa on pöytä käsikäyttöinen metallinilmaisin, vara-akut tai -paristot suorittajalle oma vaatetus tai turvatarkastajan työasu kaksi maalihenkilöä, jotka voivat toimia samalla arvioijina läpivalaisukone ja metallinilmaisinportti sekä läpivalaisukoneen testisalkku metallinen esine metallinilmaisinportin testaamiseen kymmenen reppua ja/tai laukkua, joista viidessä seuraavat esineet: pistoolin lipas, patruunoita, kaasusumutin, piikkikampa ja teleskooppipatukka suorakulmion muotoinen orgaaninen esine (esim. kahvipaketti), johtoja, virtalähde (esim. kännykkä tai 9 V paristo) ja ajastin (esim. kello). Esineiden tulee muistuttaa läpivalaisukoneen kuvalla pommia. vähintään yhteen laukkuun pienemmässä pussissa paljon epäorgaanista materiaalia, niin ettei esineitä voi suoraan kuvasta erottaa (esim. kolikoita, koruja, muita pieniä metalliesineitä, ei kuitenkaan mitään kiellettyä). Laukkuihin tulee sijoittaa myös normaaleja tavaroita, kuten vaatteita, kirjoja, hygieniatarvikkeita (ei muita nesteitä, kuin edellä mainitut) tai elektroniikkaa. maalihenkilö 1 (puoliso): Normaali oma vaatetus sekä taskuun tavanomaisia esineitä, kuten avaimet, matkapuhelin, lompakko jne. Ei kuitenkaan mitään kiellettyä tai vaarallista. Lisäksi reppu, jossa on vaatteita. maalihenkilö 2 (puolison asianajaja): Siisti vaatetus sekä asiakirjasalkku, jossa on papereita, kalenteri yms. Lisäksi taskuun tavanomaisia esineitä, kuten avaimet, matkapuhelin, lompakko jne. Sekä puukko tai muu teräase salkkuun. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 50 minuuttia. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 1 on suoritettava ennen tehtävää 2. 23
24 VAT kolme maalihenkilöä, jotka voivat toimia tehtävän 1 arvioijina läpivalaisulaite metallinilmaisinportti yksi toimiva ja yksi toimimaton käsimetallinilmaisin pöytä tarkastusten suorittamiseen kolme laukkua, joista yhdessä on teräase. Muuten laukuissa on tavanomaisia henkilökohtaisia tavaroita vaihtovaatteita, kirjoja, papereita ym. laatikoita tarkastettavien esineille puhelin tarkastuspisteelle maalitoimintaa (2 hlöä) varten: maalihenkilö 1:lle turvatarkastajan asu/rekvisiitta ja maalihenkilö 2:lle urheilukassi, jossa on urheilujuomaa, vaihtovaatteita ja iso (yli 150 ml) hiuslakkapullo. VAT käsikäyttöinen metallinilmaisin, vara-akut tai -paristot läpivalaisukone pieni laatikko, jossa esim. paperia, joka asetetaan läpivalaisulaitteen tunneliin viisi laukkua tai pakkausta, joissa kahdessa on kielletty esine: toisessa laukussa/pakkauksessa kääntöveitsi tai muu vastaava toisessa laukussa/pakkauksessa kaasusumutin/harjoitussumutin laukkujen sisällön tulee muutoin vastata ns. normaaleja laukkuja tai pakkauksia, joita läpivalaisussa voi tulla vastaan sataman turvatarkastuspisteellä. kaksi maalihenkilöä, jotka voivat toimia myös arvioijina. Mikäli kaikki maalihenkilöt ovat suorittajan kanssa samaa sukupuolta, tulee hänelle ilmoittaa yhden esittävän vastakkaista sukupuolta edustavaa matkustajaa. Tällöin henkilöntarkastus tulee suoritettua sekä käsin että käsimetallinilmaisimella. Maalihenkilö 1: taskuun tavanomaisia esineitä, kuten avaimet, matkapuhelin, lompakko jne. Ei kuitenkaan mitään kiellettyä tai vaarallista; reppu, jossa on vaatteita ja matkalippu. Maalihenkilö 2: taskuun tavanomaisia esineitä, kuten avaimet, matkapuhelin, lompakko jne.; pieni matkalaukku, jossa on henkilökohtaisia tavaroita ja vaatteita; isohko (selvästi vaarallinen) taskuveitsi laukkuun ja matkalippu. Tehtävä 1 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 50 minuuttia. Tehtävä 2 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tämän tehtävän suorittamiseen on 50 minuuttia. Tehtävä 1 suoritetaan ensin ja se voidaan suorittaa samassa tilassa kuin tehtävä 2. 24
25 09 Henkilösuojaus Tutkinnon osa Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 09 Henkilösuojaus VAT arvioijaa, jotka voivat toimia maalimiehinä 1 arvioija voi toimia ajoneuvon kuljettajana luokkatila, jossa muut suorittajat voivat odottaa ja varautua omaan suoritukseensa tehtävää 1 varten illallispaikaksi soveltuva tila, jonne on kaksi kulkureittiä odotustila esiintymispaikalla maalihenkilölle 1 (Maalihenkilö 1 haetaan kävelemällä odotustilasta, joten odotustilan tulee olla pienen matkan päässä illallispaikkana toimivasta tilasta). pohjapiirros kiinteistöstä, jossa illallispaikka käsivalaisin sekä suorittajalle kaasusumutinta kuvaava harjoitussumutin maalihenkilölle serpentiinipullo tai ilmanpainepullo, millä uhata maalihenkilöä auto, jossa neljä ovea ensiapupakkaus sekä käsiraudat ja kotelo teleskooppipatukka ja vyöpidike monitoimityökalu ja kotelo radiopuhelin, 2 kpl (yksi suorittajalle ja yksi arvioijalle) muistiinpanovälineet uhka-arvion ja suunnitelman laatimiseen mahdollisimman paljon turkista muistuttava vaatekappale tai muuten hieno asu. Aikalaskelma tehtävään Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 90 minuuttia, joka jakaantuu 30 minuutin valmistautumis- ja 60 minuutin varsinaiseen suoritukseen. Suorittajat voivat aloittaa tehtävään valmistautumisen ja toimintansa suunnittelun limittäin, jolloin säästetään aikaa. 25
26 VAT hotellin vastaanottoa esittävä työpiste rakennuksen aulassa hotellihuonetta esittävä huonetila, josta on riittävän pitkä kävelymatka kiinteistön takaovelle tehtävän 2 suorittamista varten 3 matkapuhelinta, 2 radiopuhelinta, muistiinpanovälineet ja henkilöauto tehtävän 2 suorittamista varten. Yksi matkapuhelimista voi olla maalihenkilön oma, koska sillä ei tarvitse soittaa puheluita näytön aikana. avaimet tehtävässä 2 käytettävien tilojen oviin kolme arvioijaa, joista 2 voi toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä pieni, taskuun mahtuva käsivalaisin valokuva asiakasta esittävästä maalihenkilöstä, mielellään tulostettuna. Kuvan tulee olla tunnistettava, ja se voidaan ottaa paikan päällä ennen tilaisuuden alkua. Matkapuhelimen kameralla otettu kuva riittää. VAT luokkatila tai vastaava tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten kolme arvioijaa, joista kaksi voi toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä tehtävä 2 voidaan suorittaa joko sisällä tai ulkona, kunhan auton ympärillä on riittävästi vapaata tilaa, niin että tarkastus pystytään toteuttamaan. Tarkastamisessa käytetään vain alla mainittuja apuvälineitä, ei esimerkiksi huoltomonttua tai nosturia. tehtävän 2 suorittamista varten: neliovinen henkilöauto pöytä, jolla seuraavat varusteet: voimakastehoinen käsivalaisin tarkastuspeili ja siihen liitettävä jatkovarsi suojahaalarit ja käsineet turvavyöleikkuri tai vastaava ensiapulaukku ja varoituskolmio peittävä pikkutakki tai pusero ja varustevyö teleskooppipatukka koteloineen vesikaasu koteloineen pieni taskulamppu sekä matkapuhelin. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 40 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. 26
27 VAT luokkatila tai vastaava tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten tehtävän 2 suorittamisalueen tulee käsittää arkkitehtitoimistoa ja tyhjää tonttia esittävät tilat. Tontille tulee päästä ajamaan autolla. Tarvittaessa ympäristö voidaan lavastaa myös esimerkiksi oppilaitoksen sisälle ja suorittaa vain autolla ajo ulkona. kolme arvioijaa, jotka toimivat tehtävän 2 maalihenkilöinä tehtävän 2 suorittamista varten: suojaliivit (myös suojattavalle henkilölle) henkilöauto varustevyö sekä käsiraudat ja kotelo vesikaasu ja kotelo radio- tai matkapuhelin sekä ampuma-asereplika ja kotelo alueen kartta (jokaiselle suorittajalle oma, johon saavat tehdä merkintöjä ja suunnitella ajoreittiä) pieni muistilehtiö ja kynä. VAT tehtävän suorittamista varten tarvitaan oppilaitoksesta tai muusta vastaavan kokoisesta toimintaympäristöstä tehtävän 2 suorittamista varten tila, jossa on mahdollista valita useampi reitti ulko-ovelta tapaamispaikaksi valikoituun huoneeseen. Tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten tarvitaan luokkatila tai vastaava. kolme arvioijaa, jotka voivat toimia tehtävän 2 maalihenkilöinä pöytä, jolla on seuraavat varusteet: peittävä pikkutakki tai pusero varustevyö teleskooppipatukka koteloineen vesikaasu koteloineen pieni taskulamppu matkapuhelin. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävä 1 on suoritettava ennen tehtävää 2. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 45 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. 27
28 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteiden turvallisuusvalvonta Tutkinnon osa Aikalaskelma tehtävään Aineiston tunnus ja lyhyt kuvaus resursseista 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteiden turvallisuusvalvonta VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä terveyskeskusta kuvaava tila jossa on käytävä, odotustila ja yksi potilaan vastaanottohuone vartijan asu, varustevyö, teleskooppipatukka ja käsiraudat koteloineen maalihenkilö 1:lle terveysasemalla toimivan terveydenhoitajan asu kolme arvioijaa, jotka voivat toimia maalihenkilöinä. VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä sairaalan tiloja kuvaavat tilat; vähintään yksi käytävä, jossa ainakin yksi hoitohuone, yksi uloskäytävä sekä muita tiloja (sosiaalitila, odotusaula, tms.). Suoritusalueella on myös oltava ainakin yksi käsienpesuallas. Suoritusalueelle on lavastettava työturvallisuuspuutteita (esim. teräviä esineitä odotustiloissa / muuten asiakkaiden saatavissa, puutteellinen valaistus, tms.) sekä puutteita poistumisturvallisuudessa (esim. tavaraa uloskäytävässä tai kulkureitillä) ja paloturvallisuudessa muutenkin (esim. puuttuva sammutin). varustevyö, teleskooppipatukka ja käsiraudat koteloineen, tekoverta hoitohuoneeseen pakkaus tehdaspuhtaita suojakäsineitä (vähintään kaksi paria jokaista suoritusta kohden) hoitohuoneeseen roska-astia käsidesiä, esim. pumppupullossa (käsienpesualtaan yhteyteen) kolme arvioijaa, jotka voivat toimia maalihenkilöinä. Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa käytännön tehtävällä, jonka lomassa kysytään aihealueeseen liittyviä kysymyksiä. Tutkintotilaisuus voidaan järjestää missä tahansa ympäristössä, joka arvioidaan sopivaksi tehtävien suorittamiseen. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. 28
29 VAT luokkatila tehtävänantoa ja tehtävän 1 suorittamista varten sekä sairaalaa kuvaavat tilat, joissa on oltava vähintään järjestyksenvalvojan käyttämä asiakaspalvelupiste ja yksi pienikokoinen lääkevarasto lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan. Lääkevaraston lähellä on oltava ulko-ovi tai ovi porraskäytävään. magneettikosketin em. ovessa rekvisiittaa lääkevarastoon: pahvilaatikoita ja ainakin muutama pillerirasia suorittajalle varustevyö, teleskooppipatukka ja käsiraudat koteloineen suorittajalle puhelin, jossa on tallennettuna maalihenkilö 2:n puhelinnumerolla yhteystiedot Hätäkeskus, Päivystävä ylihoitaja ja Hälytyskeskus maalihenkilö 1:lle pieni lahjapaketti, maalihenkilö 2:lle puhelin maalihenkilö 3:lle takki, jossa on taskut kolme arvioijaa, jotka voivat toimia maalihenkilöinä. Tehtävä 1 on kirjallinen tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60 minuuttia. Tehtävä 2 on käytännön tehtävä, joka suoritetaan tutkintotilaisuuden aikana. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 30 minuuttia. Tehtävien 1 ja 2 suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. 29
VARTIJAN AMMATTITUTKINTO Aineistoluettelo
03 Vartiointitoiminta turvallisuusalalla... 2 04 Pelastustoiminta... 4 05 Turvallisuustekniikka... 7 06 Uhkatilanteiden hallinta... 10 07 Vastaanottopalvelu... 13 08 Paikallisvartiointi... 17 09 Piirivartiointi-
TURVALLISUUSVALVOJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Aineistoluettelo
01 Turvallisuuslainsäädäntö... 2 02 Turvallisuussuunnittelu... 2 03 Turvallisuusalan elinkeinon harjoittaminen... 4 04 Turvallisuusjohtaminen... 7 05 Palveluliiketoiminta turvallisuusalalla... 8 06 Turvallisuustekninen
TURVALLISUUSVALVOJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2017 / Näyttöaineistoluettelo
01 Turvallisuuslainsäädäntö... 2 02 Turvallisuussuunnittelu... 3 03 Turvallisuusalan elinkeinon harjoittaminen... 5 04 Turvallisuusjohtaminen... 8 05 Palveluliiketoiminta turvallisuusalalla... 9 06 Turvallisuustekninen
TURVALLISUUSVALVOJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Aineistoluettelo
01 Turvallisuussuunnittelu... 2 02 Turvallisuuslainsäädäntö... 3 03 Vartioimisliiketoiminnan ja vartiointityön perusteet... 4 04 Turvallisuusjohtaminen... 7 05 Turvallisuustekniikka... 8 06 Tietoturvallisuus...
TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Aineistoluettelo
01 Turvallisuusalan toiminta... 2 02 Vartiointitoiminta... 7 03 Pelastustoiminta... 9 04 Turvallisuustekninen toiminta... 12 05 Vartioinnin ja järjestyksenvalvonnan perustoiminta... 13 06 Ympäristöturvallisuustoiminta...
TURVALLISUUSVALVOJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Aineistoluettelo
01 Turvallisuussuunnittelu... 2 02 Turvallisuuslainsäädäntö... 3 03 Vartioimisliiketoiminnan ja vartiointityön perusteet... 4 04 Turvallisuusjohtaminen... 6 05 Turvallisuustekniikka... 7 06 Tietoturvallisuus...
Ohje ID (5)
Ohje ID-1635406 1 (5) 09.12.2016 POL-2016-17842 Voimassaoloaika 1.1.2017 alkaen toistaiseksi Säädösperuste Säädösperuste Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain muuttamisesta (12.8.2016/652)
Vartijan ja järjestyksenvalvojan voimankäyttövälineiden kertauskoulutus
Liite XXX/XXX/XXX 1 (7) 10.11.2016 Vartijan ja järjestyksenvalvojan voimankäyttövälineiden kertauskoulutus Yleistä Vartijan/järjestyksenvalvojan voimankäyttövälineiden kertauskoulutus jakautuu kuuteen
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksesta ja voimankäyttövälineiden koulutuksesta sekä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaavan hoitajan koulutuksesta Sisäministeriön
VARTIJAN TAI JÄRJESTYKSENVALVOJAN VOIMANKÄYTTÖVÄLINEIDEN KERTAUS- KOULUTUS
Liite 11 1 (5) VARTIJAN TAI JÄRJESTYKSENVALVOJAN VOIMANKÄYTTÖVÄLINEIDEN KERTAUS- KOULUTUS Koulutuksen pituus on vähintään 8 oppituntia (oppitunnin on pituus 45 minuuttia ja tauon pituus on 15 minuuttia).
Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.
Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä
Luokkakisat
Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin
Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.
Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.
TURVALLISUUSSUUNNITELMA
TURVALLISUUSSUUNNITELMA Tapahtuma: Osallistujat: Taekwon-do Akatemian leiri noin 200 osallistujaa Ajankohta: 2.11.2007 4.11.2007 Tapahtumapaikka: Järjestäjä: Rajakylän koulu Taekwon-do Akatemia ry -----------------------------------------------------------------------------------
Lausunto ID (5)
Lausunto ID-1877653 1 (5) 13.02.2018 POL-2018-2769 Jakelussa mainituille SMDno-2017-1466 Poliisihallituksen lausunto Turvatoimet Maahanmuuttovirastossa Poliisihallituksen lausuntoon on hallituksen esityksestä
Kamerat päivittäisenä turvanasi
Kamerat päivittäisenä turvanasi 3 Kauppa ja palvelut Turvallinen asiointi ja työpaikka Hyvin suunnitellulla ja oikein toteutetulla kameravalvonnalla ehkäistään ja selvitetään myymälävarkauksia Kauppa ja
AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS. TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender
AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender Tiesitkö, että autonavain on arvoesine? 2 Ajoneuvorikollisuus Suomessa varkaudet
Varusteluettelo ikäkausittain
Varusteluettelo ikäkausittain Tässä dokumentissa jokaisen ikäkauden varusteluettelo on erillisellä sivulla. Tämä helpottaa varusteluettelon jakamista. Myötäpäivät yhteyshenkilön vastuulla on varusteluettelon
Koekysymyksinä voidaan käyttää myös Alvarin ylläpitämän kysymyspankin koekysymyksiä.
LIITE 19 Mallikoekysymyksiä Koekysymyksinä voidaan käyttää myös Alvarin ylläpitämän kysymyspankin koekysymyksiä. I Fyysisen voimankäytön perusteet / Vartijan/järjestyksenvalvojan voimankäyttövälineiden
Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu
2016 2017 Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA (Pelastuslaki 379/2011 16 ) (VN asetus pelastustoimesta 407/2011 3 ) Tarkastettu Pelastusviranomaisen hyväksyntä / 20 / 20 Sallan kunta
Turva-ala. Yleiskuvaus kilpailulajista. Kilpailun luonne. Osaamisvaatimukset. Finaalin kilpailutehtävät ja käytettävissä oleva kilpailuaika
Turva-ala Yleiskuvaus kilpailulajista Yleiskuvaus kilpailulajista Turvallisuusala koostuu yhteiskunnan perusturvallisuuden ylläpitämiseksi toteutettavista viranomaistoiminnoista, yritysten, julkisyhteisöjen
Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen
TURVALLISUUSALAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8332) OHJE Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen Hyväksytty turvallisuusalan tutkintotoimikunnan kokouksessa 20.11.2012 Tämä ohje on
Näyttötutkinnon arvioijan opas
Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus
Turva-ala. Näytöslajit. Turva-ala. Lajivastaavat. Matti Kymäläinen Hyria koulutus matti.kymalainen(at)hyria.fi puh. 050 375 7209.
Näytöslajit Turva-ala Lajivastaavat Matti Kymäläinen Hyria koulutus matti.kymalainen(at)hyria.fi puh. 050 375 7209 1 / 11 Koulutuskeskus Salpaus tommi.jaatinen(at)salpaus.fi puh. 044 708 0183 Tommi Jaatinen
TURVALLISESTI OMASSA KODISSA
TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.
ABI-INFO. 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta
ABI-INFO 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta YO-koepäivät Ma 12.2. äidinkieli/ käytössä 2 salia ja yksi luokka. Paikalla oikeassa paikassa klo 8.30. Tarkista koepaikkasi kanslian edessä
Kouvolan iltalukio. Yo-kirjoitukset kevät Anna-Leena Ollikainen p
Kouvolan iltalukio Yo-kirjoitukset kevät 2017 1 Varmista osallistumisoikeutesi Kirjoitettavissa aineissa vähintään pakolliset kurssit suoritettu. Jos osallistumisoikeus evätään, sinuun otetaan yhteyttä.
KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)
KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee
Uloskäytävät ja lukitukset
2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kalvolan kirkko Iittalantie 300, 14500, Iittala Raporttipäivä: 05.09.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Kalvolan kirkko
Pakkauksen sisältö. Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Tukiasema
Pikaopas SE888 Pakkauksen sisältö Tukiasema Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Joissakin maissa on liitettävä linjasovitin linjajohtoon ja sitten
Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa. CD290 CD295. Pikaopas. 1 Liitä 2 pääset alkuun 3 Käyttö
Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa www.philips.com/welcome CD290 CD295 Pikaopas 1 Liitä 2 pääset alkuun 3 Käyttö Pakkauksen sisältö Tukiasema (CD295) Tukiasema (CD290) Laturi* Verkkolaite*
ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET
ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssiin paikalle tuleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko
AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA
AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA TURVALLISUUSOHJE 2016 1 Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostorjunta Sisällysluettelo 1 Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 2 2 Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet...
JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 28.8.2014 sisältävät opiskelijan tai harjoittelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia määräyksiä, joiden lähtökohtana ovat ammatillisesta
WINTER OPEN - KÄVIJÄN KÄSIKIRJA 2018
WINTER OPEN - KÄVIJÄN KÄSIKIRJA 2018 Tästä käsikirjasta löydät kaiken mitä sinun tulee tietää kun saavut Winter Open -tapahtumaan. TAPAHTUMA ON K-18. LIPUNMYYNTI Liput kannattaa hankkia tapahtumaan etukäteen.
Sipusaaren seurakuntakoti
Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssissa paikalla oleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti mukaan
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Poltinahon seurakuntatalo Turuntie 34, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (12) Poltinahon
kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!
Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava
*Mitkä tekijät voivat vaarantaa
* *Mitkä tekijät voivat vaarantaa työpisteesi turvallisuuden: *Palo- ja poistumisturvallisuuteen liittyvät tekijät *Aggressiivisen asiakkaan käytös *Työkoneen tai laitteen käyttö (teollisuus) *Huono ergonomia
LÄÄKÄRIEN JA TERVEYDENHOITOJIEN VASTAANOTTOHUONEET 5 X VIIKOSSA SUORITETTAVAT TYÖT
Palvelukuvaus 1 (11) LÄÄKÄRIEN JA TERVEYDENHOITOJIEN VASTAANOTTOHUONEET Roskakorien tyhjennys ja tarvittaessa puhdistus Työpöytien pyyhintä Tasopintojen ja niiden takana olevien seinäpintojen pyyhintä
Digitaalisen yo-kokeen ohjeistus ja aikataulut
Digitaalisen yo-kokeen ohjeistus ja aikataulut Pv klo Paikka Aihe Osallistujat Huom! Ke 7.2. 12-13 Sali Ti 13.3. 15.00 Sali Ke 14.3. 8.00 Sali To 15.3. 14.00 15.00 Sali yleisinfo Ajankohdat: infoa omien
IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot
IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat
Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä)
2 TIETOA LEIRIKESKUKSESTA Alue on tarkoitettu alle 100 henkilön majoittumiseen päärakennuksessa, 6 majoitusmökissä ja asuntovaunuissa / asuntoautoissa. Alueella järjestetään satunnaisesti muutaman tunnin
MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen
MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä
Turvallisuusalan perustutkinto
Turvallisuusalan perustutkinto Ammattiosaamisen näyttö vartiointi- ja palvelutoiminnot opintokokonaisuudesta Kuva: Timo Paakkanen Taustaa Ammattiosaamisen näytön suoritti kolmannen vuoden opiskelija. Hänellä
Sucroksen Hygieniasäännöt Säkylän tehdas
Sucroksen Hygieniasäännöt Säkylän tehdas Tuoteturvallisuus keskiössä Hyvät hygieniakäytännöt ovat osa jatkuvaa laadunvarmistustamme. Nordzucker panostaa työympäristön puhtauteen kaikissa tuotanto-, pakkaus-
Liite NAYTTO
Liite NAYTTO 18.5.2017 Ammatillinen perustutkinto turvallisuusalan perustutkinto Osaamisala Turvallisuusvalvojan osaamisala Tutkintonimike Turvallisuusvalvoja Näytön numero Suunniteltu suoritusajankohta
Infoa kevään 2017 kirjoituksiin osallistuville kahden tutkinnon opiskelijoille
Infoa kevään 2017 kirjoituksiin osallistuville kahden tutkinnon opiskelijoille Matematiikan, fysiikan ja kemia kirjoittajat Tuo laskin tyhjättynä ja taulukkokirja puhdistettuna koetta edeltävänä päivänä
Pelastuslaitosten tarkastajien jakeluaseman tarkastuslista
Pelastuslaitosten tarkastajien jakeluaseman tarkastuslista Räjähdysvaarallisissa tiloissa työskentely edellyttää antistaattisten suojavaatteiden, välineiden ja laitteiden käyttöä. Pvm: Kohde: Osoite: Tarkastuksessa
Turvallisuusalan ammattitutkinnon perusteet
Turvallisuusalan ammattitutkinnon perusteet Turvallisuusalan ammattitutkinnon perusteet Turvallisuusalan ammattitutkinnon suorittanut tietää yksityisen turvallisuusalan työtehtävät ja palvelut ja niiden
Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet
Voi olla, etten enää pysty tekemään kaikkea, mitä haluaisin yhtä helposti kuin ennen, mutta kun saan vähän apua, aion vielä yrittää tehdä yhtä ja toista! Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet
Ammatillinen perustutkinto turvallisuusalan perustutkinto Osaamisala Turvallisuusvalvojan osaamisala Tutkintonimike Turvallisuusvalvoja
Ammatillinen perustutkinto turvallisuusalan perustutkinto Osaamisala Turvallisuusvalvojan osaamisala Tutkintonimike Turvallisuusvalvoja Näytön numero Suunniteltu suoritusajankohta /hyväksymispäivä 1 1
Käyttö. Virtakytkin Näyttö ja painikkeet Kaukosäädin
. Tämä on sähköinen henkilökohtainen lämmitin loimuavalla liekkiefektillä. Lämmittimen toimintaperiaate on kierrättää ilma lämmityselementtien läpi ja puhaltaa ulos lämmintä ilmaa. Turvallisuusohjeet 1.
Iisalmen terveyskeskus: Hoitajakutsujärjestelmän minimi vaatimukset
1 2 Iisalmen terveyskeskus: Hoitajakutsujärjestelmän minimi vaatimukset ominaisuuksille alueittain Osasto 1 Osasto 2 Osasto 3 Avovastaanotot Yleiset käytävätilat Aulat Liite 3 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Sijainti:
KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE
KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE Hyvä NY-yrittäjä! NY-aluemessut järjestetään tiistaina 2.2. klo 12-17 Kajaanin Prismassa. NYyritysten tulee osallistua messuille, osallistuminen messuille kuuluu
Yleisötilaisuuden turvallisuus
2014 Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/12/TAa 15.9.2014 Sisältö 1 Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt... 2 2 Tuliesityksessä tulee
Tilapäisen tulityön suorittaminen. Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa
1 Tilapäisen tulityön suorittaminen Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa 2 Sisällys Tilapäisen tulityön suorittaminen... 1 Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa...
LIITE 1 2020/2012/4703. Mallikoekysymyksiä
LIITE 1 Mallikoekysymyksiä Koekysymyksinä voidaan käyttää myös väliaikaisen vartijan koulutukseen (LYTP 24 3 mom.) sisältyvän yleisen osan koekysymyksiä (Alvarin ylläpitämä kysymyspankki). I Yleinen osa
6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa
6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.
Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä
Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,
PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE
PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS WILLA Sijaitsee Hyvinkäällä. Pinta-alaltaan Suomen 10. suurin kauppakeskus Näyttävät digitaaliset ratkaisut kasvavassa Hyvinkään
Pikaopas CD480/CD485
Pikaopas CD480/CD485 Pakkauksen sisältö Tukiasema (CD485) Tukiasema (CD480) Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Joissakin maissa on liitettävä linjasovitin
Vartijan ammattitutkinto 2016
Vartijan ammattitutkinto 2016 Vartijan ammattitutkinto 2016 Tutkinnon suorittanut tietää yksityisen turvallisuusalan työtehtävät ja palvelut ja niiden suorittamiseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet
Radiolaitteet. Ostajan opas. Opas myyjille ja maahantuojille
Radiolaitteet Ostajan opas Opas myyjille ja maahantuojille Sisällysluettelo Johdanto... 2 Mitä merkinnät tarkoittavat?... 3 Oletko oikealla taajuudella?... 4 Kuka vastaa nettiostoksestasi?... 5 1 Johdanto
Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje
Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje 2008 1 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 3 2. Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet... 3 3. Valvontajärjestelmät... 3
HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.
HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus yksityisistä turvallisuuspalveluista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (1085/2015) 111 :n 1 momentin nojalla: 1 Vartijaksi
LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!"
LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!" Useita malleja tarpeiden mukaan LATET "pähkinänkuoressa" Olemme kehittäneet uudenlaiseen ajatteluun perustuvat
VOIMANKÄYTTÖKOULUTUS KOULUTUSKORTTI
VOIMANKÄYTTÖKOULUTUS VARTIJA JA JÄRJESTYKSENVALVOJA KOULUTUKSEN AIHE: Teleskooppipatukka KOULUTUKSEN TAVOITE: Kouluttaja- ja käyttäjäkoulutus Harjoituksen avaaminen Vastuukouluttajan ja muiden kouluttajien
Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi
Järvenpää-talo Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen www.laurea.fi Opasteet ja Ulkotilat Ulkotilat Esteetön sisäänkäynti Pysäköinti sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä 2 LI-paikkaa
N:o 526 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ
1644 N:o 526 11 000-11 099 11 100-11 107 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ Yleistä LUOKKA 1. RÄJÄHTEET
Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112
lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.
Cederroth Ensiaputuotteet Uutuudet 2019
Cederroth Ensiaputuotteet Uutuudet 2019 Agenda 1. UUTUUS: Cederroth Haavanhoitoautomaatti 2. UUTUUS: Cederroth Haavanhoitoautomaatti BLUE 3. Cederroth Soft-laastarin muutokset 4. UUTUUS: Cederroth Burn
Viitalantie 221, 60640 Isokoski
Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka
OPISKELUTAITOJEN KEHITTÄMINEN
OPISKELUTAITOJEN KEHITTÄMINEN Tässä luvussa kannustetaan kehittämään opiskelutaitoja. Lukuun on koottu ehdotuksia lähestymistavoista, jotka toimivat parhaiten ADHD-lasten suhteen. Hyvien ja asianmukaisten
Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin.
Ideakuvastosta saat vinkkeä miten voit rakentaa kodin säilytystilat toimiviksi ja ilmeeltään yhtenäisiksi. Mitä pienempi asunto, sitä tärkeämpää on osata ottaa kaikki tila käyttöön. Mallisto on erittäin
JKi/Pro/JRi/JSo/ERa Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio
OHJE 28/2017/PELT 1 (8) OHJE SUURTEN TYÖMAIDEN TYÖMAAPARAKKIEN JA PARAKKIKOKONAISUUKSIEN PALOTURVALLISUUDESTA OHJE 28/2017/PELT 2 (8) Perusteet Tässä ohjeessa määritellään tärkeimmät paloturvallisuusnäkököhdat
Liite 4: Vaatimusten todentamistaulukko
Liite 4 1(12) Liite 4: Vaatimusten todentamistaulukko Tähän liitteeseen on kerätty, nykyisen kokemuksemme perusteella, sellaisia yleisiä potilas- tai henkilökutsujärjestelmän komponentteja, joista kokonaisuudet
TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.
Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä
Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. Ryhmä: AK15VA1. Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/
Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Ryhmä: AK15VA1 Palvelu ja viestintä Minna Väisänen Opettaja, tutkintovastaava https://avilta.wordpress.com/ Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Ammatillinen
Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh
TALOON PEREHDYTYS Osoite: Knutersintie 915 00890 Helsinki Puhelinnumero: 09 310 79784 Sähköposti: ostersundom.leirikeskus@hel.fi Kotisivut: ostersundom.munstadi.fi Facebook: ostersundominleirikeskus KOORDINAATIT:
LÄÄKÄRIEN JA TERVEYDENHOITOJIEN VASTAANOTTOHUONEET 5 X VIIKOSSA SUORITETTAVAT TYÖT
Otaniemen palvelukuvaus 1 (7) LÄÄKÄRIEN JA TERVEYDENHOITOJIEN VASTAANOTTOHUONEET Työ- ja tutkimuspöytien pyyhintä vapailta pinnoilta Ovenkahvat ja valokatkaisijoiden pyyhintä Pesualtaiden puhdistus ja
HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?
HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa
KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.
KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas
TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610. - Tilojen tärkeysluokittelu. Harri Koskenranta 22.3.2007
TOIMITILTURVLLISUUS T-110.5610 - Tilojen tärkeysluokittelu Harri Koskenranta 22.3.2007 ERILISI TILOJ Toimistot Tuotantotilat Varastot rkistot TK Kiinteistötekniiikka Valvomot Postitus jne. T-110.5610/Koskenranta
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hauhon kirkko Danielson-Kalmarintie 1, 14700, Hauho Raporttipäivä: 15.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Hauhon kirkko
Pikaopas XL370/XL375
Pikaopas XL370/XL375 Pakkauksen sisältö Tukiasema (XL375) Tukiasema (XL370) Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Joissakin maissa on liitettävä linjasovitin
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT
Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen
Liite Askolan lukion suunnitelmaan kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimintatavoista: Menettelytavat rike- ja häiriötilanteessa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis-
Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008
1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä
- 4 - - 5 - kytkemisestä päälle (eikä 30 sekunnin kuluessa, jolloin se etsii GSMsignaalia).
kytkemisestä päälle (eikä 30 sekunnin kuluessa, jolloin se etsii GSMsignaalia). 4.4 Merkkivalojen tila A. GSM merkkivalo (Sininen): Tietoliikennesignaalin merkkivalo. Kun laite on yhdistetty GSM verkkoon,
Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen.
PÄÄHINEET, HUIVIT, HANSIKKAAT: Pipo, 100 % akryyli, navy sininen/royal sininen, musta/punainen, musta/harmaa. Pääpanta, musta. Korvat lämpimäksi. Huivi ja sormikkaat, polyesteri fleeceä, 180*23 cm, punainen,
turvallisuusalan kouluttajien
Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 1 Poliisihallitus turvallisuusalan valvonta 2 Turvallisuusalan valvonnan tehtävät (LYTP 7 luku) Yksityisten turvallisuuspalveluiden, voimankäyttökouluttajien,
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Loimalahden leirikeskus Majalahdentie 1, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 06.09.2013 Tarkastuspäivä: 05.06.2015 Muokkauspäivä: 17.08.2015 2 (10) Loimalahden