KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2006 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
|
|
- Martti Laakso
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2006 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi Jari Leppä, varapuheenjohtajana Auli Eskola, sihteerinä Mervi Honkanen, nuorisoseuran rahastonhoitajana sekä teatteritoiminnan teknisenä sihteerinä Ari Lehtimäki ja maa- ja kotitalousseuran rahastonhoitajana Esko Ruuth. Johtokuntaan kuuluivat Auli Eskola, Jukka Konga, Minna Konga, Ari Lehtimäki, Annukka Järvinen, Pekka Hockman, Kalevi Kuhanen, Janne Kyyhkynen ja Mervi Honkanen, sekä varajäsenet Seija Arpiainen, Ilkka Leppä ja Sirkka Lustig. Johtokunnan kokouksia pidettiin 4 kertaa, joissa kirjattiin yhteensä 42. Johtokunnan jäsenet osallistuivat kokouksiin vuoden 2006 aikana seuraavasti: Eskola Auli 3/4 Hockman Pekka 2/4 Honkanen Mervi 4/4 Järvinen Annukka 4/4 Konga Jukka 2/4 Konga Minna 2/4 Kuhanen Kalevi 1/4 Kyyhkynen Janne 4/4 Lehtimäki Ari 4/4 Leppä Jari 4/4 Arpiainen Seija 1/4 Leppä Ilkka 2/4 Lustig Sirkka 2/4 Yhdistyksen jäsenmäärä oli yhteensä 123 henkilöä, joista alle 16 v. 35 h, alle 29 v. 16 h, yli 29 v. 52 h ja kannattajajäseniä 20 henkilöä. Maa- ja kotitalousseurassa oli jäseniä 43, joista 24 naista ja 19 miestä. Kokoukset 2.4. pidettiin nuorisoseuran ja maa- ja kotitalousseuran vuosikokous Ns- talolla. Käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Kokoukseen osallistui 17 jäsentä Auli Eskola osallistui Etelä- Savon Nuorisoseurojen Liiton vuosikokoukseen. Suomen Nuorisoseurojen Liiton liittokokous oli Suomen Nuoriso-opistolla Mikkelissä 9.9. Jari Leppä osallistui kokoukseen. Jari Leppä valittiin Suomen Nuorisoseurojen Liiton valtuuston puheenjohtajaksi. 1
2 Teatteritoiminta Kesäteatterilaiset kokoontuivat harjoittelemaan viikoittain kesäteatteriesitystä Tähdet, tähdet, yhteensä 33 kertaa Mäntyharjun Kansalaisopiston, Kansalaisfoorumin ja nuorisoseuran kurssina. Osallistujia oli 34 henk./krt vierailtiin Kyyhkylän kuntoutussairaalassa 8 henkilön voimin esittämässä tunnin verran ohjelmaa asukkaiden iloksi Koirakiven nuorisoseura osallistui jälleen Etelä-Savon radion Ramppikuume visailuun Mikkelin torilla. Paikalla visailemassa olivat Ari Badding Leppäkangas ja Riikka Ruuth kannustusjoukkoineen. Karsinnan voitti niukasti Savonlinnan Myllyteatteri Koirakiven nuorisoseuran näytelmäkerholaiset esittivät Koirankulman kesäteatterissa yhteensä 10 kertaa Marianne Tikkasen kirjoittaman musiikkinäytelmän Tähdet, tähdet, joka kertoi Rauli Badding Somerjoen elämästä Päätähteä esitti uusi taitava tulokas Ari Leppäkangas. Ohjaajana toimi tuttuun tapaan Auli Eskola ja apuohjaajana Janne Kyyhkynen. Katsojia esitys keräsi huimat 4000 henkilöä. Roolit, Henkilöt Rauli Somerjoki, Badding Ari Leppäkangas Rauli, pienenä Jyri Järvinen Elina Somerjoki, Raulin äiti Terttu Lahdelma ja Päivi Rautvaara Gunnar Somerjoki, Raulin isä Keijo Komppa Kari Somerjoki, Raulin isoveli Petri Valo Helena Somerjoki, Raulin isosisko Hinna Airaksinen ja Stiina Ruuth Mailis Somerjoki, Raulin pikkusisko Jenni Airaksinen ja Minna Konga Rauli Tanskanen, Rafe Raulin kaveri Antti Saarinen Seppo Laine, bändikaveri Henri Honkanen Kauko Laine, bändikaveri Meri Lamponen Leila, ehtolaiskurssin opettaja Niina Konttinen Ester Savikoski, Raulin opettaja Noora Lyömiö M.A.Numminen, artisti Jukka Konga Daalia, iskelmätähti Satu Iso-Kuortti Täti nimikirjoitusjonossa Marjo Ruuth Vuokraemäntä Helsingissä Suvi Hietanen Aarnio, tuottaja Anita Mäntynen Esa Pulliainen, artisti Tarmo Laitinen Hannu Haapanen, isäntä Jari Leppä Maija Haapanen, emäntä Marjo Ruuth Pirketta Haapanen, Raulin fani Riikka Ruuth Marko Haapanen, Pirketan pikkuveli Marko Konga Hanna-Mari Haapanen, pikkusisko Eliisa Ruuth Lavayleisöä Iisa Suojarinne, Kukka-Maija Suutarinen, Noora Lyömiö ja Veera Lyömiö Radioäänet Janne Kyyhkynen Bänd-Kings jäsenet: laulu ja kitara Lasse Ahtiainen bassokitarat Janne Reima ja Vesa Karhula rummut Jani Tanttu sähköpiano Elisa Honkanen Taustalaulajat Satu Iso-Kuortti, Niina Konttinen ja Anita Mäntynen Tuottaja Koirakiven nuorisoseura ry 2
3 Teatteri- ja muut matkat Työväen näyttämöpäivillä Mikkelissä kävivät esityksiä katsomassa Auli Eskola ja Janne Kyyhkynen. Järjestettiin teatteriretki Mikkeliin yhdessä Pyhäkosken kylätoimikunnan kanssa. Käytiin katsomassa nauruhermoja kovasti kutkuttava komedia Puhtaana käteen. Mukana oli 40 henkilöä. Janne Kyyhkynen esitti Mikkelin kesäteatterissa Kuningasjätkässä Antero Kottaraista. Kävimme 31 hengen porukalla ensi-illassa ihailemassa Jannen suvereenia suoritusta. Esityksiä oli yhteensä nuorille esiintyjille järjestettiin matka Linnanmäelle. Nuorisoseura maksoi rannekkeen ja ruokailun teatterikerholaiset osallistuivat teatterilaivaristeilylle, osallistujia oli 14 henk. Nuorisoseura maksoi teatterilaivaristeilyn ruokailuineen näyttelijöille. Talkooväelle ja johtokunnalle järjestettiin illanvietto Mäntymotellin rantasaunalla sisältäen saunomisen ja ruokailun, osallistujia oli 10 henkilöä. Muut kurssit Mäntyharjun kansalaisopiston Posliininmaalauskurssi oli 9.4. Ohjaajana toimi Auli Eskola. Kurssilaisia oli 11 henk. Soitto- ja laulu -opintokerho on kokoontunut välisenä aikana 21 kertaa. Osallistujia 12 henk./ krt Katsauksen käsityömaailmaan -kurssin ohjasi Paula Moilanen. Kurssilaisia oli 9. Mäntyharjun kansalaisopiston Posliininmaalauskurssi oli Ohjaajana toimi Auli Eskola. Kurssilaisia oli 7 henk Paula Moilanen ohjasi käsityöpäivän. Kurssilaisia oli 5 henk järjestettiin tanssikurssi ns -talolla. Ohjaajana Keijo Komppa. Osallistujia 9 henk järjestettiin joululahjaleivonnaisten valmistuskurssi ns talolla, Tarja Konga. Valmistettiin erilaisia salaatinkastikkeita, karamelleja, sinappia ja erilaisia joululeivonnaisia. Osallistujia 11 henkeä. Koulutus Kilpailut Juhlat 9.7. järjestettiin ns talolla maskeeraus- ja kampauskoulutusta. Ohjaajana Karola Rauramo järjestettiin lasten ja nuorten hiihtokilpailut ns -talon maastossa. Osallistujia oli 22. Kaikki palkittiin järjestettiin yleisurheilukilpailut urheilukentällä. Osanottajia oli järjestettiin urheilukentällä Ikärikisat. Osanottajia oli Koirakiven kierros järjestettiin Osallistujia oli 136, - toiseksi eniten mitä koskaan on ollut. Miesten kilpasarjan voitti Turo Inkiläinen, Kuhmoisten Kumu, ajalla Naisten yleisen sarjan voitti Päivi Joentaus, Nastolan Naseva, ajalla järjestettiin ns -talolla Varttuneen väen iltamat, joissa oli runsaasti omaa ohjelmaa, Mäntyharjun senioriteatteri E-lääke ryhmän esitys, arpajaiset ja tanssia. 5 euron lipun hintaan sisältyivät pullakahvit. Paikalle saapui n.40 h. Nuorisoseuraliikkeen125v. -juhla oli Tampereella
4 Avustukset Pertunmaan kunta 100,00 perusavustus. Mäntyharjun kunta 340,00 seurojen talon ylläpitoavustus. Mäntyharjun kunta kulttuuripalveluiden avustukset 1200,00. Mäntyharjun kunta, lainajyvärahasto, Maa- ja kotitalousseuralle myönnetty avustus kahvilakatosprojektiin 1300,00. Harrastustoiminta Käsityöpiiri kokoontui kevään aikana 8 kertaa, osallistujia oli 9 henkilöä/ kerta. Kuntoliikuntapiiri kokoontui kevätkauden aikana 15 kertaa ja syyskauden aikana 9 kertaa, osallistujia keskimäärin 12henk./ kerta Kyläsportti -tilaisuuteen Mäntyharjussa osallistuivat Airi Leppä, Paula Tiilikainen, Raija Konga ja Mervi Honkanen Anna Kohonen ohjasi Kyläsporttihankkeen tuolijumpan. Osallistujia 11. Onnittelut ja muistamiset Muistettiin Sirkka Lustigia 50-v. päivän johdosta. Todettiin, että Koirakivessä on kolme Hermannia: Esko Leppä, Kalevi Kuhanen ja Pentti Pippuri. Muistettiin Jenni Airaksista ja Riikka Ruuthia ripille pääsyn johdosta. Muistettiin Petri Valoa ylioppilaaksi pääsyn johdosta. Käytiin Kirsi ja Mika Vekkelin vauvan rotinoilla. Vietiin seuroilta lahjaksi kattila. Mervi Honkanen ja Janne Kyyhkynen kävivät onnittelemassa 50 -vuotiasta Pitäjänuutista. Muu toiminta 8.4. oli ns -talolla Teuvo Mannisen 50v juhlat. Keittiöhenkilökunta lahjoitti 100 euroa nuorisoseuralle järjestettiin bingo. Osanottajia oli 50 henkilöä. Suunniteltiin talolla keittiöremonttia. Paikalla oli myös Puustellin edustaja kokoontui keittiöväki suunnittelemaan kesäteatterin kahvitusta pidettiin talolla perinnepäivää, jossa tarjottiin sikakaalia ja korviketta pullapitkon kera. Syöjiä kävi 30 henkilöä. Nuorisoseuran taloa on vuokrattu Sari Kärpäsen hääjuhliin ja Ossi Kettusen syntymäpäiväjuhliin vuokrattiin kahvitermospannu ja sähköpiano Havujen kotona pidettyihin häihin, jossa tarjoilun hoiti Mervi Honkanen ja musiikista vastasi Elisa Honkanen Koirakiven Ns ja Mäntyharjun kulttuuripalvelut järjestivät ns -talolla Kuvataideleirin. Osallistujia oli 15, ohjaajana toimi Auli Eskola ja apuohjaajana Riikka Ruuth. Maa- ja kotitalousseuran naiset hoitivat muonituksen. Tarja Konga esitteli Tupperware tuotteita talolla 2.8. Paikalla 7 henkilöä oli maaseutuiltamat Jari ja Katriina Lepällä, kahvitarjoilun hoitivat maa- ja kotitalousseuran naiset oli Seppo Paakkarin seurueen hirvipeijaiset oli Höltän hirviseurueen peijaiset oli Karankamäen Erän hirvipeijaiset 4
5 Astiastoon hankittiin syviä ruokalautasia 100 kpl. Astiastoa tai osia astiastosta / kahvinkeitintä vuokrattiin 13 kertaa. Tapani Lind lahjoitti ison puurolusikan ja 5 ruokalusikkaa. Klapikonetta vuokrattiin 4 kertaa ja kasvinsuojeluruiskulla ruiskutettiin 52 ha. Nuorisoseura-lehteä tilattiin aktiivijäsenille. Nuorisoseurantaloa vuokrattiin ulkopuolisille juhlatilaksi yhteensä 6 kertaa. Seurojen aktiiviset jäsenet hoitivat talkoilla seurantalon ja lähiympäristön siivoukset, leipomiset, kulissien teon, lumenauraukset ja kiinteistöjen kunnossapidon. Nuorisoseuran talolla on kangaspuut, jotka olivat kyläläisten käytössä. Omassa käytössä talo oli 248 kertaa, jolloin talolla kävi noin 3700 henkeä teatterissa kävijää. Puheenjohtaja Jari Leppä: Nuorisoseuraliike juhli 125-vuotista toimintaansa vuonna Omassa kylässämme on myös meillä aihetta juhlia seurojemme, Nuorisoseuran ja Maa- ja kotitalousseuran toimintaa. Kaikkien näiden vuosikymmenten ajan seurat ovat pitäneet yllä kyläläisille ja laajemminkin, harrastus- ja kurssitoimintaa, tarjonnut mahdollisuuden kehittää niin itseään kuin osaamistaan, ylläpitänyt yhteishenkeä ja kylän vireyttä. Näin on tehty myös viime vuoden aikana. Toiminta on ollut jälleen aktiivista ja innostunutta. Tästä kaikille toimintaa vetäneille ja osallistuneille kiitos. Viime vuosi tuotti myös hyvän taloudellisen tuloksen. Tämän myötä pystymme kehittää toimintaamme ja tekemään yhteisestä seurantalosta entistä toimivamman. Haluamme seurojen toiminnan pitävän yllä ja kehittävän kylämme elinvoimaa ja kaikkien toimintaan osallistuvien viihtyisyyttä. Tässä työssä tarvitaan meitä kaikkia ja myös toimijoita. Koirakivessä Mervi Honkanen 5
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015
Hallinto Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja, yksitoista varsinaista jäsentä ja nuorisojäsen sekä kaksi varajäsentä. Puheenjohtajana toimi Jari Leppä, varapuheenjohtajana Jukka Konga (Leskelä). Sihteerinä
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2005 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2005 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä, nuorisojäsen, kaksi varajäsentä ja nuorisojäsenen
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä, nuorisojäsen, kaksi varajäsentä ja nuorisojäsenen
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2001 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
1 KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2001 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY 1/4
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY 1/4 Hallinto Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja, yksitoista varsinaista jäsentä ja nuorisojäsen sekä kaksi varajäsentä
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2004 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2004 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2003 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2003 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2002 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
1 KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2002 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi
LisätiedotKOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY
KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä, nuorisojäsen, kaksi varajäsentä ja nuorisojäsenen
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 Pojanluoma-seura ry Toimintakertomus vuodelta 2005 YLEISTÄ Pojanluoma-seura ry:n tarkoituksena on koota kaikki kyläalueen ihmiset toimimaan yhteisten asioiden hyväksi, edistämään
LisätiedotTOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)
TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja
LisätiedotJYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS
JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen
LisätiedotNuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81
Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju
LisätiedotA S I A L U E T T E L O:
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (7) A S I A L U E T T E L O: 17 Kokouksen avaus 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Ääntenlaskijoiden valinta 21 Työjärjestyksen
Lisätiedot43. Kansallinen Koirakiven kierros
1 / 6 43. Kansallinen Koirakiven kierros 24.9.2017 M : 6,1 km 1. 1 Reijo Ronnila Heinolan Isku 20:44 +0 2. 2 Antti Nisonen Mikkelin Kilpa-Veikot 21:07 +22 3. 3 Perttu Nyman Anjalan Liitto 22:31 +1:46 4.
LisätiedotKansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa
Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 10.3.2019 päivitetty 10.3.2019 klo 23.10 MM 1. Ylönen Niilo JST 40 39 43 39 44 205 2. Honkonen Raimo PaavT 37 41 44 40 41 203 3. Vaarala Simo PaavT 43 39 42 36
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30-11.38 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion
LisätiedotTOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)
TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko
LisätiedotSijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48
Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion
LisätiedotTeht. Pist. Ikä Hyv.
Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10
LisätiedotAhonkylän koulun johtokunta
1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja
LisätiedotOIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen
LisätiedotPuutalkoita, Purpuria ja pukusuunnittelua Elävä kulttuuriperintö Suomen Nuorisoseuroissa
Puutalkoita, Purpuria ja pukusuunnittelua Elävä kulttuuriperintö Suomen Nuorisoseuroissa 3.11.2017 Elävä kulttuuriperintö Pirkanmaalla -seminaari Elina Järvelä www.nuorisoseurat.fi Suomen Nuorisoseurat
LisätiedotLinkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,
Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012
LisätiedotKouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta
Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Varapuheenjohtaja / jäsen Seppo Kämäräinen varajäsen Kari Vanhala Rahastonhoitaja / jäsen varajäsen Marja-Liisa Isakow / jäsen varajäsen Päivi Pilli-Sihvola varajäsen
Lisätiedot2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
LisätiedotRauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka
LisätiedotVuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
LisätiedotSalon mest karsinnan tulokset finalistit
n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet
LisätiedotJärjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.
Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),
Lisätiedot1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS
Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106
LisätiedotWanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa
WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin
Lisätiedot10.3.-25.3.2012. YTY-Teatteri ylpeänä esittää musiikkinäytelmän Rauli Badding Somerjoesta. Käsikirjoitus Marianne Tikkanen Ohjaus Eija-Liisa Pokki
YTY-Teatteri ylpeänä esittää musiikkinäytelmän Rauli Badding Somerjoesta Käsikirjoitus Marianne Tikkanen Ohjaus Eija-Liisa Pokki Liput 10/15 10.3.-25.3.2012 Lisätiedot ja ennakkovaraukset puh. 044 322
LisätiedotPernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå
1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.
LisätiedotPÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ
PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli
LisätiedotOIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion
LisätiedotKylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012
Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012 28.4.2013 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2012 28.4.2013 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n
LisätiedotTULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto
TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET
LisätiedotPohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio
Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr
LisätiedotNimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S
Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni
LisätiedotHyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:
MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009
LisätiedotOIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut
LisätiedotYlivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä
Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin
LisätiedotNimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu
PERTUNMAAN KUNTA SIDONNAISUUSILMOITUKSET Tarkastuslautakunta 14.11.2017 41 LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu
LisätiedotOikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
LisätiedotLypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen
LisätiedotLypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40
LisätiedotISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
LisätiedotMINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma
LisätiedotMIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2017 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 12.5.2017 klo 13.00 Paikka: Lautakuntien huone, Kaupungintalo Jäsenet: Hirvensalmi: Himanen Vesa, Helsinki Mielikäinen Kari, Järvenpää
Lisätiedot2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.
Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38
LisätiedotBussiin nousulista ==============
1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro
Lisätiedot2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 11 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan
LisätiedotTurun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2
21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu
LisätiedotHRK.fi uistelu Petäys Resort
HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,
LisätiedotESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI
ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti
LisätiedotSERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
Lisätiedot3 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti
1 Kasvupalvelut - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmän Kokousaika 11.12.2018 kello 10:00 12:00 Kokouspaikka Kenkävero, Rantapaviljonki Pursialankatu 6, 50100 Mikkeli www.kenkavero.fi Asialista 1 Kokouksen
LisätiedotSavo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012
1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan
LisätiedotSENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen
LisätiedotMaastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######
Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13
Lisätiedot2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.
LisätiedotHirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut
Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)
LisätiedotLinkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 10 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan
LisätiedotKaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)
Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme
LisätiedotTuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
LisätiedotSM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu
SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi
LisätiedotPunkaharjun Halkijuoksu osallistujamäärät
Punkaharjun Halkijuoksu osallistujamäärät Luku Vuosi Osallistujat 1-9 1970-1978?? 10 1979 91 11 1980 101 12 1981 107 13 1982 103 14 1983 84 15 1984 80 16 1985 120 17 1986 125 18 1987 123 19 1988 117 20
LisätiedotVoimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019
Lisätiedot* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala
PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan
LisätiedotOrimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on
Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan
LisätiedotToimintakertomus 2015
Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden
LisätiedotTIEDOTTAA /
Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,
LisätiedotPuheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT
1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset
LisätiedotYleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA
Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x
LisätiedotAsemajuoksu Riihimäki
Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9
Lisätiedot3 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti
1 6 Kasvupalvelut - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Kokousaika 20.06.2018 kello 09:00 12.00 Kokouspaikka Kannashovi, Juva Asialista 1 Kokouksen avaus 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen
LisätiedotEndurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
LisätiedotHirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016
Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä
LisätiedotReservin ampumamestaruuskilpailut 2015
Tyrri, Kouvola 14. - Pistooli pika-ammunta 3x20 ls, sarja H 1. Räsänen, Marko KAI 97100 197 98 98 196 97 94 191 584 2. Lahti, Teemu K-S 99100 199 98 89 187 98 98 196 582 3. Talvitie, Marko E-P 94 97 191
LisätiedotLinkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,
Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012
LisätiedotA S I A L U E T T E L O
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen
LisätiedotAutonrengas Naiset 5 kg
Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40
LisätiedotReservin ampumamestaruuskilpailut 2015
Tyrri, Kouvola 14. - 16.08.2015 25m Pistooli 60 ls, sarja H 1.Räsänen, Marko KAI 96 95 98 289 96 98 97 291 580 2.Lahti, Teemu K-S 97 96 94 287 99 94 96 289 576 3.Federley, Petri KYM 92 93 96 281 98 98
LisätiedotPiirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.
Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho
LisätiedotMiesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)
Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura
LisätiedotJÄSENSARJA Mikko Lehti 2. Marko Jakonen 3. Miska Nieminen 4. Marko Aalto 5. Kati Nieminen 6. Arttu Poikolainen
15.4.2019 Trippeli 22.9.20187 (12 joukkuetta) Sekatrippeli 21.10.2018 (15 joukkuetta) 1. Thomas Foussier, Mikko Lehti, Peter Zukale 1. Merja Salonranta, Jouni Heinonen, Kimmo Keränen 2. Aku Korhonen, Miikka
LisätiedotItä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki
LisätiedotPorin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4
1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224
Lisätiedot