ARTTU Espoo Artin tiedotuslehti 3/2017
|
|
- Kai Juusonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Puheenjohtajan palsta Syksy tekee tuloaan ja syksyn lapsena odotan inspiraatiota sen väreistä en niinkään noista kylmistä tuulista. Kesän aikana itse kukin on ehkä ladannut akkujaan. Minäkin piipahdin Sodankylän Elokuvajuhlilla nauttimassa loistavasta tunnelmasta ja hienoista elokuvista. Sain keskustella eri ohjaajien kanssa ja kuunnella heidän ajatuksiaan. Taide ja elokuva ovat varsin lähellä toisiaan. Yötön yö oli hurmaava jälleen. Tämä taisi olla jo 10.vuosi ohjelmassani. Juhannuksen jälkeen matkasin Documenta XIV taidetapahtumaan Kasseliin, Saksaan. Se järjestetään joka 5.vuosi ja nyt oli samanaikaisesti myös Ateenassa osittain samaa näyttelyä. Kreikkalainen vire tuntui vahvana ja muu aasialainen taide myös. Yhä enemmän on varsinaisten maalausten rinnalla videotaidetta, installaatioita, yms. Teoksia on todella laidasta laitaan ja reseptorit täyttyivät pikaisesti. Näyttelyssä meni useita päiviä pala kerrallaan. Keskellä kesää oli Kuvataiteenpäivä, joka oli myös suositeltu liputuspäiväksi Helene Schjerfbeckin syntymäpäivän kunniaksi. Espoo Art järjesti maalaustapahtuman Espoossa Träskändan puistossa ja Pikku-Auroran pihaalueella yhteistyössä Pikku-Auroran kanssa. Siitä lehdessä tarkemmin. Juuri päättymässä olevan elokuun tapahtumana oli taasen Espoopäivä, jossa myös olimme mukana pitämällä Avoimet ovet Öppet hus Mäkkylässä Yleisöä riitti molempiin tapahtumiin. Nyt on syksyn kurssitarjonta tiedossamme, muutamia uusia on lisäksi suunnitteilla, mutta ne eivät tähän lehteen ehtineet. Ajankohtaistasivuille ( tulee uusista lisätietoja ja ryhmäpostia sähköisesti myös jäsenille, kun asiat ovat selvillä. Kuvasta runo Runosta kuva teeman alla on yksi osa näyttelyä (ns tiivisryhmä), jota työstetään Espoon Kirjailijoiden kanssa. Toinen osa näyttelyä on täysin perinteinen vuosinäyttely ilman teemaa, mutta toki runoja voi pitää lähtökohtana niissäkin töissä. Tästä myös lisää tietoa Artun sivuilla. Tehdään tästä yhdessä hieno näyttelykokonaisuus onhan avajaisemmekin aivan Suomi 100v juhlan aattoiltana tiistaina klo Artun nro 2 aikoihin kevät oli tullut, nyt on syksyn vuoro. Toissa päivänä näin 14 kurjen upean kurkiauran, joka suuntasi päättäväisesti kohti etelää. Toivoin niille hyviä myötätuulia! En tiedä auttaako, mutta tuntui siltä. Myötätuulta mekin tarvitsemme ahkeroidessamme omien töidemme parissa. Hyvää syksyä ja innokkaasti mukaan toimintaan jälleen! Maritta Laitinen Toim.huom. Tämän Artun ulostulo myöhästyi aiotusta, mistä syystä osa Ajankohtaista -asioista on hyvin kiireisiä. Kiireisimmät päivät punaisella fontilla.. Pahoittelut tästä! Vuosinäyttely Kaapelitehtaan Puristamossa on seuraava suurempi rutistus. 1
2 Tämän Artun sisältö s. 1 Puheenjohtajan palsta s. 3 Yhteystiedot s. 4-5 Espoo-päivä s. 5-7 Ajankohtaista s Mukaan vuosinäyttelyyn s. 7, Jäsenten esittelysivut nettiin s Retki Salmelaan s Tampereen näyttelykesän satoa 2
3 YHTEYSTIEDOT Espoo Art, Mäkkylänkuja 3, ESPOO Y-tunnus: Pankkitili, Nordea: FI Viitenro :1012 SIGNHILD KEMPE-JÄRVENSIVU Espoo Art Instagram-sivut, erilaiset projektit Tel MARITTA LAITINEN, PUHEENJOHTAJA Talousasiat, jäsenrekisteri, os. muutokset, galleriasivut Tel LIISA KNUUTI, VARAPUHEENJOHTAJA Erilaiset projektit, Länsiväylä-nettisaitti Tel JENNY ERÄSAARI, SIHTEERI Arttu-jäsenlehti, Fabebook-päivitykset Tel LIISA HEIKKINEN-ILLUKKA Viestintä, valokuvaus, uudet jäsenet Tel RIITTA HURME Taideprojektit, Arttu-jäsenlehden avustaminen Tel PAULA JAATINEN EspooArt vuosinäyttelyt, erilaiset projektit Tel HELENA KÄÄRIÄINEN Kritiikki-illat, jäsentilaisuudet Tel MILLA PIIRAINEN PMC-näyttelyt, Taiteilijatalon näyttelyt, UKJ:n edustaja Tel VEIKKO KUHMONEN Taiteilijatalo/t.huone pj, valokuvaus, mallimaalaus Tel ANNE KUNTSI Erilaiset projektit. Tel
4 100 vierailijaa kävi talossa. Työhuoneissa taiteilijat esittelivät teoksiaan, jotkut maalasivatkin ja Sigge ahkeroi kasvomaalausten parissa. Lapsia riitti jonoksi asti. Lasten maalaustapahtumat järjestettiin sisätiloissa, koska ilma oli varsin viileä. Maalareita riitti. Mallipiirustukseen osallistui myös vieraitamme ja runojen siivittämänä maalattiin kurssitilassa akvarelleja. Taijin saloihin opasti Hanna Westerling, joka vetää kahta taiji-ryhmää Mäkkylässä iltaisin. Anna-Liisa Väkeväinen kohotti tunnelmaa hanurimusiikilla kerroksissa ja kirjastossa, jossa vieraat saivat nauttia myös kahvitarjoilusta. Paula ja Anne pitivät huolta, että pullaa, keksejä, limuja ym riitti.taidearpajaisiin saatiin runsaasti voittoja ja Maila ja Milla ahkeroivat arpojen myynnissä. Arvat tekivät hyvin kauppansa. Kuva: Liisa & Erkki Illukka Kun illalla talo tyhjeni vieraista ja siistittiin paikkoja, tuntui vähän haikealta. Talo oli taas niin hiljainen. Kiitos kaikille, jotka teitte tämän päivän mahdolliseksi! Maritta ESPOO-PÄIVÄ Perinteistä Espoo-Päivää vietettiin jälleen Mäkkylän taiteilijatalossa Avoimin ovin Öppet hus. Opastekyltit juntattiin läheisille teille jo hyvissä ajoin aamusta Gunnarin ja Petterin toimesta ja ilmapallot noudettiin aamulla Maritan ja Gunnarin autoilla. Espoo-päivä oli tänä vuonna 3-päiväinen, mutta pitäydyimme yhden päivän tilaisuudessa kuitenkin. Ilmapallot noudettiin lapsia varten aamulla ja talo oli koristeltu viirein ja kyltein sekä ulkoa että sisältä Leenin ohjeistuksella. Tunnelma oli korkealla. Vieraita saapui jo ennen klo 12 ja viimeiset vieraat vielä lähempänä ns sulkemisaikaa. Laskujemme mukaan liki pitäen 4
5 AJANKOHTAISTA CARBORUNDUM-työpajat syksyllä Carborundum työpaja jatkuu parittomien viikkojen tiistaina klo Ensimmäinen on syyskuun 12. ja viimeinen joulukuun 5. päivä. Kertamaksu on 10 ja sillä saa kaikki carborundum-työpajassa tarvittavat paperit, värit, painolaatat ja opetuksen (ota mukaan omat suojavaatteet ja keltaiset kumihanskat) Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Lisätiedot: tai puh AVOIN ATELJEE -maalausryhmä Maalausryhmä jatkaa kokoontumisiaan keskiviikkoisin klo Seppo Lintusen organisoimana. Ensimmäinen maalauspäivä on ke 6.9. ja viimeinen näillä näkymin marraskuun lopussa ke Ilmoittautumiset ja lisätiedot Sepolta, puh tai PIIRUSTUS/MALLIMAALAUSILLAT lokamarraskuussa keskiviikkoisin klo Elävän mallin piirustus- ja maalausillat jatkuvat syksyllä loka-marraskuun ajan. Jos osallistujia riittää illoille, toimintaa jatketaan edelleen. Malleina työskentelevät Maria, Jukka ja mahdollisesti Orvokki. Illat ovat: ke 4.10.(Maria), ke (Maria), ke (Jukka), ke (Jukka) ja marraskuun illat ke 1.11., ke 8.11., ke ja ke (mallit ilmoitetaan myöhemmin). Iltojen vetäjänä toimii Veikko Kuhmonen. Osallistumismaksu on 7 euroa/ilta. Maksetaan paikan päällä. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita mutta Veikko ottaa mielellään vastaan myös ennakkoon tietoa (tekstiviesti tai soitto tai veikko.kuhmonen@gmail.com. 5
6 Piirustus/maalausillat ovat avoimia kaikille halukkaille, ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. TERVETULOA MUKAAN! / ). Häneltä voimme siis toivoa galleristin näkemystä taiteeseemme. Kevätpuolen kriitikoiksi ovat alustavasti lupautuneet Maikki Haapala ja Reijo Saarelainen. KRITIIKKI-ILTOJA taas tiedossa! Syyskaudella kaksi kritiikki-iltaa: ja klo Mäkkylän Taiteilijatalossa. Entiseen tapaan kritiikkeihin mahtuu korkeintaan 15 taiteilijaa. Kritiikin hinta 10 euroa maksetaan paikan päällä. Arvioitavaksi saa tuoda 1-3 taideteosta. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi joko sähköpostilla tai puhelimitse/tekstarilla Lokakuun kritiikki-illan on lupautunut pitämään kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Riikka Mäkikoskela. Hänen monipuoliseen taidetaustaansa voi tutustua hänen nettisivuillaan Tällä hetkellä hän opettaa Sibelius-lukiossa, Omniassa ja Helsingin taiteilijaseuran kurssikeskuksessa. Riikka on myös mm. vetänyt TPO-kursseja Espoon Työväenopistossa. Oman taiteellisen työnsä ja opettamisen ohella Riikka on väitellyt taiteen alalta aiheenaan kolmiulotteisen kuvataideteoksen syntymiseen liittyvä kuvataiteellinen työskentely. Marraskuussa saamme kriitikoksi Risto Laasimon, jonka on luonnehdittu olevan "Kuvataiteen skitsofreenikko - maalari ja galleristi". Hänen taustallaan on taideopintojen ja oman maalaustaiteen lisäksi opintoja taidekasvatuksessa sekä Sibelius Akatemian Arts management koulutusohjelma, joka kouluttaa tekijöitä kulttuuriteollisuuden alalle. Parhaiten tunnemme hänet Galleria Mondon vetäjänä ja monella arttilaisella onkin ollut töitä esillä Mondossa (katso esim. ESPOOART Instagram Lähetä kuvia teoksistasi, näyttelykutsuja tai kuvia tapahtumista Siggelle, gsm tai signhild.kempe@jarvensivu.com. Teoskuviin tiedot tekijästä, teoksen nimi ja valmistumisvuosi, tekniikka. Instagram-sivuilla on jo elämää mutta lisää kaivataan!! PMC HYDRAULICS NÄYTTELY Vantaalla päättyy Yhteistyömme PMC Hydraulicsin kanssa päättyy tähän näyttelyyn. Toimisto muuttaa Aviapoliksen toimistohotelliin lentokentän läheisyyteen. Niissä tiloissa ei ole valitettavasti mahdollista järjestää taidenäyttelyjä. Pidimme tiloissa yhteensä kymmenen näyttelyä ja PMC:n Milla Johanssonin sanoin näyttelynne ovat vaikuttaneet toimistoomme todella positiivisesti. Viimeisen näyttelyn teokset tuodaan Mäkkylään ja teoksia voi noutaa Mäkkylästä kurssien aikana tai myöhemmin erikseen ilmoitettavana ajankohtana, jolloin Milla päivystää Mäkkylässä. Lisätietoja: piirainenmilla@hotmail.com tai JÄSENTEN TEOKSIA Mäkkylän taiteilijataloon Haluatko oman näyttelyn Mäkkylän taiteilijatalon ala-aulaan? Tai osallistua pienryhmänäyttelyyn? 6
7 Näyttelyaika on n 2 kk. Tälle syksylle ei ole vielä varauksia. Lisätietoja ja ilmoittautumisia ottaa vastaan Milla Piirainen, puh tai piirainenmilla@hotmail.com VISUAALI vertaisarviointiryhmä Syyskauden kokoontumisista ilmoitetaan ryhmäpostitse jäsenistölle. Tapaamisia on noin kerran kuukaudessa. Tilaisuus on maksuton ja kestää n 2-3 tuntia. Voit tuoda 1-3 teosta ja paikalle voi tulla myös ilman teoksia. Kaikki läsnäolijat voivat osallistua teosten arviointiin. Ei ilmoittautumista ennakkoon. Lisätietoja: inkeri.kotilainen@luukku.com tai JÄSENTEN ESITTELYSIVUT - TEOSTEN Kuvauspäivä LA klo Mäkkylässä - Ilmoittaudu Liisa H-Illukalle (puh tai liisa.illukka@wmail.fi) mutta voit tulla myös ilmoittautumatta - Tuo teokset (voi olla myös lasin alla) kuvauspäivänä - Numeroi teokset kuvausjärjestykseen nrot 1-5 (laput taakse!) - Ota mukaan luettelo, jossa teostiedot samassa järjestyksessä, esim: nro 1, teoksen nimi, tekniikka, vuosi, koko (listassa OMA nimesi) - KATSO tarkemmat lisätiedot vielä oheisesta liitetiedostosta. (LIITE) Taiji-ryhmä Mäkkylässä uusi peruskurssi la Hanna Westerlingin vetämät taiji-ryhmät jatkavat Mäkkylässä syksyllä ma ja pe iltoina klo Hanna järjestää uuden peruskurssin la klo Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Hannaan ja kysele lisää. Ilmoittautumiset puh tai hanna.westerling@gmail.com. UKJ:n Visiitti -näyttely järjestetään Lohjalla Kässän -talossa Näyttelyn isäntänä on Lohjan Taideyhdistys. Visiitti-näyttelyn juryttää kuvataiteilija Iiris Pessa ja näyttelyyn on kaksivaiheinen jurytys. Kuvajurytykseen hyvätasoiset kuvat teoksista tulee toimittaa mennessä. Näyttelyyn hyväksytyt työt tuodaan Kässän taloon lauantaina klo Avajaiset ovat tiistaina klo 18 Ilmoittautumisen voi tehdä myös netin kautta. Katso osallistumisohje ja koostelomake Lisätietoja: Tarja Seewald, tarjasee@gmail.com, Näyttelyyn voivat osallistua kaikki UKJ:n jäsenyhdistysten jäsenet. Tervetuloa mukaan! Uusi deadline aineistolle on Maritta odottaa postiasi (kts liite).32 jäsentä on jo sivulla mukana omilla kuvillaan ja teksteillä. Käy katsomassa. Älä ole viimeinen! 7
8 Kuvasta runo Runosta kuva Espoo Art ry:n 41. vuosinäyttely Kaapelitehtaan Puristamolla Laitinen, gsm , Näyttelymaksut: osallistumismaksu (jurytys teosta) 40, hyväksytyt lisätyöt 10 /kpl*). Tilinumero: Nordea FI , Espoo Art ry, viite Näyttelyn jurytysmaksu tilille viimeistään Lisätöiden maksut viimeistään Joulukuun vuosinäyttelymme teema sisältää runojen ja kuvataiteen teosten vuoropuhelua. Yksi osa näyttelystä kootaan näyttelyteeman pohjalta ja toteutetaan yhteistyössä Espoon Kirjailijoiden kanssa. Näyttelyn toinen osa on perinteinen kuvataiteen näyttely, jossa teema on vapaa tosin voi olla myös runojen inspiroimaa tai ei. Näyttelyn juryttää ammattikuvataiteilija. Näyttelyyn voi tarjota enintään 2-4 teosta, max. kooltaan n. 150x150 cm. Teokset tulisi olla vuosilta Tavoitteena on valita vuosinäyttelyyn jokaiselta 1-2 teosta mahdollisuuksien mukaan. Teosten vastaanotto osoitteessa Kaapelitehdas, Puristamo,Tallberginkatu 1, Helsinki, maanantaina aamulla 8:30-10:30. Pääovesta sisään. Ilmoittautumislomake ja taiteilija-cv mukaan! Teosten taakse selkeät tiedot (tekijä, teoksen nimi, tekniikka, hinta). Teokset tulee olla ripustuskunnossa. Veistoksille on matalia pöytiä esillepanoa varten. Huom. Kuvasta runo Runosta kuva tiivisryhmälle annetaan tarkemmat ohjeet teosten tuonnista ja merkitsemisestä, koska kuvien ja runojen tulee olla jurytyksessä yhteispakettina. Vuosinäyttelyn jurytys alkaa 10:30, johon mennessä kaikki tarjotut työt tulee olla paikalla. Teoksia ottavat vastaan näyttelytoimikunnan jäsenet. Lisätietoja tarvittaessa Paula Jaatinen, gsm , paula.jaatinen@parviainenark.fi tai Maritta Avajaiset tiistaina klo Ilta on Suomi 100v -juhlan aattoilta! Näyttely on avoinna päivittäin ma-pe klo ja la-su klo Valvontavuoroja päivittäin klo 11-14:30 ja 14:30-18/17 voi varata ennakkoon, paula.jaatinen@parviainenark.fi. Valvontavuorojen varaus viimeistään teoksien tuonnin yhteydessä. Valvontavuorolla voi olla useampiakin valvojia. Näyttelyn purku keskiviikkona klo 18: Töitä ei voi noutaa kesken näyttelyn. Näyttelykutsu valmistuu myöhemmin. Sähköinen kutsu lähetetään jäsenille, kun se valmistuu ja sitä saa mielellään jakaa edelleen. Painettuja kutsukortteja toimitetaan Mäkkylän Taiteilijataloon saataville. Siitä erillinen ilmoitus myöhemmin. Voit siis osallistua näyttelyn jurytykseen sekä tiivisryhmässä että perinteisessä näyttelyryhmässä tuoden jurytykseen max 4 teosta. Liitteet: Ilmoittautumislomake, Teoslipukkeet *) 10 eur/kpl näyttelyyn hyväksytyistä lisätöistä samalta tekijältä 8
9 Ilmoittautumislomake VUOSINÄYTTELY 2017 TOIMITUS ma klo (viimeistään!) Kaapelitehdas,Puristamo /näyttelyaika Taiteilijan nimi Puhelin Sähköposti Teos Vuosi Tekniikka mitat (ei pakollinen) 1. Hinta Espoo Art ry ei ole vakuuttanut teoksia Teoksiani saa kuvata ja kuvan julkaista, tekijä mainiten KYLLÄ EI HUOM Espoo Art Mäkkylänkuja 3 ESPOO 9
10 Tekijä Puhelin Sähköposti Teos Vuosi Tekniikka Mitat Hinta Tekijä Puhelin Sähköposti Teos Vuosi Tekniikka Mitat Hinta Tekijä Puhelin Sähköposti Teos Vuosi Tekniikka Mitat Hinta. Tekijä Puhelin Sähköposti Teos Vuosi Tekniikka Mitat Hinta 10
11 TAITEILIJOIDEN ESITTELYSIVUT Nettisivut uudistettiin vuoden 2017 alussa ja ovat nyt toiminnassa. Tuoreimmat tiedot tapahtumista, kursseista yms saat klikkaamalla Ajankohtaista palkkia sivujen yläreunassa. Seuraa niitä. Artussa on tietoa myös, mutta uusimmat saattavat puuttua. Ensimmäisten 32 jäsenen käyntikortit ovat jäsenluetteloa klikkaamalla nyt katsottavissa. Ryhdy sinäkin hommiin ja toimita teoskuvasi ja lyhyt teksti itsestäsi PIKAISESTI! Onnistuisiko jo tämän syksyn aikana? Avaa jäsenluettelossa nimi Sari Holmgren. Näet esimerkin sivusta, jollainen on tavoitteena tehdä jokaiselle. - Tarvitaan 3-5 teoskuvaa, tiedot teoksista sekä teksti/tiivistelmä, jossa yhteystietosi, mahdollinen kotisivulinkki tai muita linkkejä (toiset yhdistykset, joissa olet mukana) - Aineisto mahdollisimman pian ja viimeistään Maritalle (kts jälj.ohjeet) - Esitttelysivujen perustamiskustannus on 10 /jäsen, muita vuosittaisia kuluja ei ole. - Omien tietojen/kuvien päivitys puolivuosittain. Tarkemmat ohjeet tästä myöhemmin. - HUOM. Kaikki kuvat skaalataan esimerkkialueen sisään (Sarin esimerkkisivu) Jos haluat, että teoksesi kuvataan käyntikorttisivullesi, toimi kohdan A mukaan. Jos sinulla on jo hyvät kuvat teoksistasi, toimi kohdan B mukaan. Molemmissa tapauksissa teksti erikseen: Lähetä erikseen teksti/tiivistelmä mai.laitinen@kolumbus.fi. Teksti sisältää yhteystietosi (jotka haluat sivulle) yhteensä noin max 70 sanaa tai 600 lyöntiä. Kerro jotain itsestäsi, taiteestasi tai kerro omia ajatuksiasi taiteen tekemisestä. It s up to you! Lisäksi mahdollinen kotisivulinkkisi. A ) KUVAUSPÄIVÄ la klo Mäkkylässä - Ilmoittaudu Liisa H-Illukalle (puh tai liisa.illukka@wmail.fi) mutta voit tulla myös ilmoittautumatta - Tuo teokset (voi olla myös lasin alla) kuvauspäivänä - Numeroi teokset kuvausjärjestykseen nrot 1-5 (laput taakse!) - Ota mukaan luettelo, jossa teostiedot samassa järjestyksessä, esim: nro 1, teoksen nimi, tekniikka, vuosi, koko (listassa OMA nimesi) - Liisa ottaa teoslistan ja huolehtii kuvattujen teosten taltioinnista - Veistoksiin lappu merkiksi, miltä puolelta kuvataan - JOS et pääse kuvausajakohtana itse, voit tuoda paketin Mäkkylään aiemmin (kirjaston etuosaan seinän vierelle) teokset selkeästi merkittyinä ja lista mukana tai ota yhteys Liisaan. Laputa vielä pakettisi KUVAUS Mäkkylän ovet avoinna syyskuussa ainakin: ma ja pe-iltaisin klo (taijiryhmä), keskiviikkoisin klo 11-15, torstaisin sekä ti klo B) SINULLA ON OMAT TEOSKUVAT - Talleta kuvat omalle muistitikulle, kuvat jpg-tiedostoina, kuva saisi olla max 3 MB - Talleta kuvat numeroin 1-5 tai teosten nimien mukaan - Talleta teosluettelo tikulle numeroiden tai nimien mukaan (tiedot: teoksen nimi, tekniikka, vuosi, koko) - Talleta tikulle teksti/tiivistelmäosuus (kts tarkemmin kohta A) - Talleta tikulle myös mahdollinen kotisivulinkki tms - Laita kuoreen muistitikku + palautuskuori, jossa oma nimesi ja osoitteesi 11
12 - Postita kuori osoitteella: Maritta Laitinen, Puutarhatie 11B, ESPOO tai - tuo kuori Mäkkylään Maritan oven postilaatikkoon, huone nro 4 alakerta (kun ovet auki kurssiaikoina). Mikäli et halua esittelysivua itsestäsi nettisivuille, toivoisimme, että ilmoittaisit siitä joko puhelimitse tai sähköpostitse Maritalle. Lisäkysymyksiin vastaavat kaikki työryhmän jäsenet: Veikko Kuhmonen, , veikko.kuhmonen@gmail.com, Liisa Heikkinen-Illukka, , liisa.illukka@wmail.fi, Maritta Laitinen, , mai.laitinen@kolumbus.fi, Sari Holmgren, , sari.holmgren@saunalahti.fi järjestetään myös konsertteja ja muita tapahtumia. Me pääsimme ryhmänä tutustumaan kesänäyttelyyn toukokuussa ennen kuin taidekeskus oli virallisesti avattu. Päärakennuksen isossa salissa oli Marjatta Tapiolan tunnettuja pääkalloja, mutta uudella varsin herkällä tyylillä toteutettuna. Kallot olivat muuttuneet aivan kuin aineettomiksi ja kevyiksi kertoen silti eläimen kohtalosta. RETKI TAIDEKESKUS SALMELAAN Tero Laaksosen työt hallitsivat pääsalia. Maavärien koko skaalalla niissä oli tunnistettavia elementtejä ja viitteitä muinaisiin ja kaukaisiin kulttuureihin, mutta luonto on myös läsnä hänen monissa töissään. Espoo Artin kevätretki onnistui pitkästä aikaa, bussi oli täynnä, kun arttilaiset seuralaisineen suuntasivat Mäntyharjulle. Retken ohjelma ruokailuineen oli Maritta Laitisen tunnetulla taidolla suunniteltu todella täysipainoiseksi ja kaikki onnistui erinomaisesti. Salmela sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Mäntyharjun kirkonkylässä Pyhäveden rannalla. Taidekeskus on vähitellen laajentunut päärakennuksesta ympärillä sijaitseviin muihin rakennuksiin ja siellä Suuren vaikutuksen minuun teki nuori taiteilija Essi Peltonen (teos kuvassa), jonka kiinnostuksen kohteena olivat kasvot, mutta niiden ilmeet oli kuvattu uskomattomalla intensiteetillä. Olen varma, että hänestä kuullaan vielä paljon. Inari Krohnista olen aina pitänyt, eikä hän pettänyt tälläkään kertaa. Hänen töissään oli mystisiä, salaperäisiä tunnelmia herkällä tavalla kuvattuna. 12
13 Ei pidä tietenkään unohtaa Jussi TwoSeveniä, joka työskentelee Mäkkylän taiteilijatalossa ja aloitteli uraansa Espoo Artissa. Graffittitaiteilijanakin tunnetun Jussin mahtavat eläimet olivat saaneet Salmelassa oman huoneensa. Monessa mukana ollut graafikko Tuula Lehtinen liikkui silkkipainolla toteutetuissa valokuvamaisissa töissään aika paljon unenomaisissa Viipurin tunnelmissa. Salmelassa on aina paljon veistoksia ja tällä kertaa suurimman vaikutuksen minuun teki Taru Mäntynen, joka oli onnistunut vangitsemaan töihinsä liikkeen. Salmelan jälkeen kävimme Vuohijärven luonto-ja kulttuurikeskuksessa, joka on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Taidekeskus Salmelasta. Luonto-ja kulttuuritalo on entinen kirkko, jonka jäätyä vaille käyttöä Tuomas Hoikkala, Salmelan johtaja päätti ostaa sen. Viime vuonna talolla oli vieraillut n kävijää. Talolla olikin tänä vuonna upeat näyttelyt; taiteilijoina olivat luontokuvistaan tunnettu, tv:stäkin tuttu Minna Pyykkö, lintukuvaaja Markus Varesvuo ja kuvanveistäjä Jussi Mäntynen. Näyttelykokonaisuuden nimi oli Selviytyjät. KESÄINEN NÄYTTELYKIERROS TAMPEREELLA VUODEN NUORI TAITEILIJA 2017 TIINA PYYKKINEN, Tampereen taidemuseo Pyykkisen raikas uusi lähestymistapa perinteiseen maalaustaiteeseen tuo maalaukset tähän päivään. Teokset avautuvat katsojan tilaan muodostuen ikään kuin kolmelta eri tasolta: pohjalla tilaa kuvaava herkkä pelkistetty valöörimaalaus, sen päällä harsomainen osin läpinäkyvä peilaava pinta ja viimein tilan peilaus kiiltävässä pinnassa. Tämä viimeinen peilaus vie katsojan ja tilan mukaan teokseen. Tila johon teos on sijoitettu katsojineen muodostaa teokseen elävän muuttuvan osan. Teokset tuntuvat lähestyvän vaikutelmaa virtuaalimaailmasta. Maalaukset yhdistävät mielessäni upeasti idean digitaalimaailmasta, VR- ja AR maailmasta perinteiseen maalaustaiteeseen. Jotain uutta on löytynyt. Retken päätteeksi käytiin vielä Lapinjärven Mehiläispesässä. Mielenkiintoinen ja monipuolinen retki kaikkiaan. Liisa Knuuti KERAAMIKKO MERJA HAAPALA, Once Upon a Time 13
14 Tampereen taidemuseo Taidemuseon alakerrassa Merja Haapalan 30- vuotisretrospektio tuo hienosti esiin taiteilijan kaksi taidemuotoa vapaa veistotaide ja keraaminen muotoilu. Hauskojen, kerronnallisten, jopa traagistenkin pienten värillisten veistosten rinnalla nähdään pitkälle tyyliteltyjä abstrahoituja hillittyjä teoksia. KIMMO KAIVANTO, Sara Hildenin Museo Näyttely antaa kattavan kuvan Kaivannon teoksista 1960-ja 1970luvuilta. 80-luku jää pääosin näyttämättä, 90-luvulta on esillä vain yksi tuskallinen maalaus. Näyttelyn työt näyttävät Kaivannon tuotannon vahvan oman merkkijärjestelmän, symbolistisen puolen mm. sormineen, saappaineen ja lumpeineen. Luonnonkatastrofi ja globaali uhka ovat keskeisiä teemoja. Kaipaamaan jään 80-luvun uskonnollisen kauden töitä. Tuntuu todella hämmentävältä, että Kaivannon maalaustyö näyttää tyrehtyvän jo varhain, n. 60-vuotiaana. Näyttelyselostuksen mukaan tämä lienee tapahtunut kahdestakin syystä: New Yorkin näyttelyn saaman laihan huomion ja toisaalta arkkitehtuurin liittyvien veistosten viemän energian vuoksi (Forum, Tampere-talo, Tampereen Kaupungintalo ). Lieneekö lisäksi vaikuttanut dramatiikka henkilökohtaisessa elämässä? Kaivannon työt ovat edelleen täysin ajanmukaisia, tuntuvat olleen aikaansa edellä. Hieno katselmus yhden merkittävän taiteilijamme töihin. NANNA SUSI, Soul Weaving Finlayson Art Area, Vooninki-Sali Nanna Suden voimakkaat vahvoin vedoin rakennetut isot maalaukset ja niiden paksut värikerrostumat tekevät voimakkaan vaikutuksen hämärässä Vooninkisalissa. CANAL CHEONG-JAGERROOS, Finlayson Art Area, Vooninki-Sali Nanna Suden töiden vahvaa osin mielestäni raskastakin vaikutelmaa keventävät samoissa tiloissa esitellyt kiinalaissyntyisen Canal CheongJagerroosin pääosin vaalein sävyin, osin kollaasitekniikalla rakentuvat herkät teokset. Tampere, Finlayson Art Area Kolmatta kertaa järjestetty taidetapahtuma Tampereen keskustassa esittelee huipputaidetta Nanna Suden ja Canal CheongJagerroosin lisäksi alueella on nähtävillä myös mm. Outi Heiskasen grafiikkaa, Miina Äkkijyrkän veistoksia, kuvanveistäjä HC Bergin teoksia sekä kotimaisen lasitaiteen klassikoita. Paula Jaatinen 14
ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti
Espoo Art ry:n jäsenlehti MITÄ ESPOO ARTILTA HALUTAAN? Selatessani Espoon kirjailijoiden puheenjohtajalta Mikko Laaksolta Valon juhlassa saamaamme kirjaa Espoo, kirjailijoiden kaupunki huomioni kiinnittyy
ARTTU Espoo Artin tiedotuslehti 2/2017
Puheenjohtajan palsta Ihan ensimmäiseksi kiitän viime vuoden hallitusta uutterasta työstä jäsenistön hyväksi. Juhlavuotemme oli kaikin puolin onnistunut ja jäsenten osallistuminen yhteisiin tapahtumiin
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Espoo-päivä 25.8. 2018 Mäkkylän taiteilijatalossa s.3 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kesä on hellinyt lämmöllä meitä kaikkia. Taitaa olla yksi niistä aurinkoisimmista kesistä pitkään aikaan. Syksyä varten akut
ARTTU 3/18-1/19 ESPOO ART UUTISKIRJE. Hyvää Joulua Ja Onnellista Uutta Vuotta!
Hyvää Joulua Ja Onnellista Uutta Vuotta!!1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kohta hiljennymme jouluun. Taiteilijatalolla kurssit päättyvät ja toiminta hiljenee. Vuosi 2018 on ollut vilkas toimintavuosi ja paljon
Itsekukin meistä rakentaa oman kesänsä ja ohjelmansa. Kerätään taas energiaa syksyä ja talven tuiskuja vasten, mutta jätetään sattumillekin tilaa.
Tallinnan kesäretkeltä terveiset arttilaisille. Matka tehtiin reilu viikko sitten ja kahden päivän aikana nähtiin todella paljon. Kevät oli siellä jo vähän pitemmällä ja matka onnistui kaikin puolin loistavasti.
ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti
Espoo Art ry:n jäsenlehti Keitä me olemme? Eräs valvoja oli kirjannut No limits -näyttelystä: Koko ajan enemmän tai vähemmän ihmisiä. Moni kysyi keitä olemme? Eräs mies oli mahdollisesti kiinnostunut ostamaan.
Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
ARTTU 1/2017 Espoo Art ry:n jäsenlehti
PUHEENJOHTAJAN PALSTA Espoo Artin historiassa ensimmäiset 40 värikästä vuotta on takanapäin ja vielä useampi vuosi edessä. Jos minun pitäisi kerrata kolme tapahtumaa, jotka ensimmäisinä tulee mieleen vuotta
ARTTU 3/2012 KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II
Espoo Art ry:n jäsenlehti KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II Mäkkylän taiteilijatalo on hiljainen, taidan olla yksin koko talossa, ainakaan kolmannessa kerroksessa ei ole muita. Vai kuulenko oven sulkeutuvan?
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
ARTTU 4/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti
Jokavuotisen vuosinäyttelymme TUNNELMIA avajaiset lähenevät. Näyttely pidetään Kaapelitehtaan Valssaamossa joulukuussa. Tarkka aika avajaisille on tiistaina 09.12.2014 kello 17-20. Teokset (taulut, veistokset
ARTTU 2/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti
Hyvät Espoo Artin jäsenet ja taiteen ystävät Kesä ja kärpäset lähestyvät meitä vääjäämättömästi.. Samoin lähestyy vuosinäyttelymme Tapiolassa. Tätä kirjoittaessani siihen on enää kuukausi aikaa. Kulttuurikeskus
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Päivälehden museossa, jossa oli aito Aku Ankan auto, rekisterinumero
Espoo Art ry:n jäsenlehti GALLERIAKIERROS, 12 TAIDENÄYTTELYÄ, 3 h 15 min Viimeisenä lomapäivänäni päätin hakea oppia ja vaikutteita Helsingin gallerioista, pääkohteiksi olin valinnut Anhavan, AMAn, Jangvan
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko
ARTTU 2/2012. Lintukuvaajaa minusta ei tule... Espoo Art ry:n jäsenlehti
Espoo Art ry:n jäsenlehti Lintukuvaajaa minusta ei tule... Olarin kamerat järjesti äskettäin sunnuntaiaamuretken Suomenojan lintualtaalle. Olin mukana retkellä, mutta lintukuvia ei tullut otetuksi, toki
ARTTU 3/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti
Espoo Art ry:n jäsenlehti TEKEMISEN RIEMUA JA MUKAVAA YHDESSÄOLOA Edessäsi on vuoden 2013 viimeinen Arttu. Olemme keskittyneet yhä enemmän sähköiseen viestintään, joka on nopea ja tehokas tapa kertoa Espoo
TEOS ilmoittautumisohjeet
TEOS 2017 -ilmoittautumisohjeet Veistosten ja taidegrafiikan teosvälitys Kaapelitehdas, Puristamo ja Valssaamo, Helsinki (20.2. 5.3.2017) Tapahtuma on avoinna yleisölle to 23.2. su 5.3.2017 (11 päivää)
- maininta matrikkelissa tai muussa ammattilaisrekisterissä - taiteilija ammattina väestölaskennassa
Espoo Art ry:n jäsenlehti Harras taiteilija En pidä minkäänlaisesta lokeroinnista. Kun kuitenkin usein törmäämme termeihin harrastaja, harrastajataiteilija, amatööri jne., herää kysymys miksei käytetä
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040
ARTTU 1/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti
2016 Espoo Art 40 vuotta. Juhlakirja Hyvät Espoo Artin jäsenet, naiset ja miehet, nuoret ja vanhat, aktiiviset ja passiiviset. TE KAIKKI TAITEEN YSTÄVÄT. Olemme päättäneet hallituksessamme teettää toiminnastamme
Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden
ARTTU 1/2016 Espoo Art ry:n jäsenlehti
Hyvää alkanutta vuotta 2016! Tämä vuosi on Espoo Art ry:n juhlavuosi, sillä vietämme taideyhdistyksen perustamisen 40-vuotisjuhlaa. Juhlanäyttelyn avajaiset on 26.4.2016 Kaapelitehtaan Puristamolla Helsingissä
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
veistosten ja taidegrafiikan teosvälitys
TEOS 2019 veistosten ja taidegrafiikan teosvälitys 22.2. 3.3.2019 Kaapelitehdas, Puristamo ja Valssaamo, Helsinki ILMOITTAUTUMINEN Odotamme ilmoittautumistanne ensisijaisesti sähköisesti täytettävällä
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide
Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ
Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007
1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Päivitys
I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
UUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio
& galleria G12 Kuopio Mindgames maalauksia ILPPO ALHO & MARJA MALI 2 10.05. - 28.05. 2014 galleria G12 Minna Canthin katu 15, Kuopio Kuvataiteilijat ja ovat työskennelleet yli 20 vuotta yhteisissä työtiloissa.
ARTTU 3/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti
Kesä on kääntymässä syksyksi, kesä, josta mieleen jäi myös laadukas ja onnistunut vuosinäyttelymme Espoon kulttuurikeskuksessa. Itse arvioin kävijämääräksi ainakin parituhatta henkeä ja uskon, että olemme
XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX
XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX Xxxxxxxxxxxx ry. on saanut järjestettäväkseen Etelä-Hämeen Kennelpiirin huippulaadukkaan tottelevaisuusseminaarin, joka on tarkoitettu kaikille tottelevaisuudesta kiinnostuneille
SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!
Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä
Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.
Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä
Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.
ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta
Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009
Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli
JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..
Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA
Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA
Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko
Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle
Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
SIILINJÄRVEN KUVATAIDEYHDISTYS RY TIEDOTE 1/2019
SIILINJÄRVEN KUVATAIDEYHDISTYS RY TIEDOTE 1/2019 Hyvää ja tuottoisaa alkanutta kuvataidevuotta! Vuosi on vaihtunut ja kevätkausi alkanut kaikissa kerhoissa ja kuvataiteen työpajassakin. toivomme pystyvämme
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
CV Hanna Vahvaselkä (1973)
CV Hanna Vahvaselkä (1973) Päämajankatu 22A as 2 50100 Mikkeli 050 5670803 hanna@vahvaselka.fi www.vahvaselka.fi Taideopinnot: 1994-99 Kuvataideakatemia, kuvanveisto 1999 Kuvataiteen maisterin tutkinto
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo
Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten
Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle
Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!
YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA
YO-INFO LUMON LUKIO TIISTAINA 22.1.2019 Marianna Sydänmaanlakka, rehtori Osallistumisoikeus yo-tutkintoon -Osallistumisoikeus KEVÄÄN ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu kaikkien
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.
TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja
PORTFOLIO PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja Por+olion sisältöä ja muotoa kanna>aa mie?ä ennen aloi>amista. Tavoi>eena on saada katsoja/ vastaano>ajan mielenkiinto pysähtymään
Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009
Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA
LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019
LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019 TAMMIKUU Höyrybaari, asema, 12.1., la klo 20-01, U.S.S.R. Tiny housen tammiale, putiikissa, kierrätyskeskuksessa ja kahviossa ALE-tuotteita, tilaa uudelle vuodelle
Jyväskylän Taiteilijaseura ry
TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla
Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!
TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva
Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512
Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän
Sururyhmät syksyllä 2019
Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen
LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013
VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?
Hei! Oppilastiedote
Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset
NaturEpic Stories of our nature
NaturEpic Stories of our nature Maria Lehtman Valokuvataiteilija Dip. EMC Hiljainen lampi katselee taivasta - odottaa talven väistymistä. Hetkeksi pysähdyn minäkin ja annan verhon väistyä mielestäni Ehkä
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013
KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Joulukuu 2017
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Joulukuu 2017 Tiedeluokka SOLUn kutsuvierasavajaiset 21.11. Tiedeluokka SOLUn juhlallisia kutsuvierasavajaisia vietettiin 21.11.2017. Tiedeluokan avasi opetusministeri
Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Pääkirjastossa tapahtuu
Pääkirjastossa tapahtuu Syksy 2018 Salon kaupunginkirjasto Keskustelua ylikulutuksesta ja elämäntavan kohtuullistamisesta lehtialueella ti 4.9. klo 16:00 19:00 Paikalla mm. Eeva-Stiina Lönnemo, Paula Lönnemo
syksy 2015 kevät 2014
syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki
Lasten museokesä 2013
Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.