Euroopan lääkevirasto hakee henkilökuntaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopan lääkevirasto hakee henkilökuntaa"

Transkriptio

1 26 July 2011 EMA/592239/2011 Administration Virasto on vastuussa ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden ja eläinlääkkeiden arvioinnin ja valvonnan yhteensovittamisesta Euroopan unionissa (ks. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) n:o 726/2004, annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004, Euroopan unionin virallinen lehti n:o L 136/1, 30. huhtikuuta 2004). Virasto perustettiin tammikuussa Virastolla on paljon tiivistä yhteydenpitoa Euroopan komissioon, EU:n 27 jäsenvaltioon, ETA-EFTA-maihin sekä moniin muihin ryhmiin hallitusten tasolla ja yksityisellä sektorilla. Lisätietoja virastosta ja sen toiminnasta on saatavissa Internetistä osoitteessa Yleiset Ehdot Valinnassa menestyneet hakijat otetaan varallaololuetteloon ja heille voidaan tarjota talousarviotilanteesta riippuen viiden vuoden väliaikaisen toimihenkilön sopimus, joka voidaan uusia Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen mukaisesti (Euroopan yhteisöjen virallinen lehti n:o L 56, ). 1 Työpaikka on Lontoossa. Hakijoiden on oltava jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin, Norjan tai Liechtensteinin kansalaisia, ja heillä on oltava täydet kansalaisoikeudet. Hakijan tulee olla täyttänyt asevelvollisuutta koskevassa lainsäädännössä hänelle asetetut velvoitteet ja hänen tulee täyttää tehtävän edellyttämät hyvää mainetta koskevat vaatimukset. Kunkin valintamenettelyn osalta hakijoiden on noudatettava jäljempänä esitettyä hakumenettelyä. Hakijan koko asiakirja-aineisto on toimitettava hakemuksen mukana: hakemuksessa ei voida viitata aikaisempiin hakemuksiin. Mitään hakijan asiakirjojen sisältämää aineistoa ei palauteta. Kaikkiin lomakkeen kysymyksiin on vastattava täydellisesti. Hakemus on tehtävä sähköisesti viraston web-sivustolta saatavaa lomaketta käyttäen. On syytä ottaa huomioon, että suuren tietomäärän käsitteleminen voi olla ongelmallista järjestelmälle, jos huomattava määrä hakemuksia yritetään saada perille juuri ennen Westferry Circus Canary Wharf London E14 4HB United Kingdom Telephone +44 (0) Facsimile +44 (0) info@ema.europa.eu Website An agency of the European Union European Medicines Agency, Reproduction is authorised provided the source is acknowledged.

2 määräajan umpeutumista. Siksi hakemukset suositellaan lähetettäväksi jo hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Hakumenettely Hakumenettely jakautuu kahteen vaiheeseen: 1. online-rekisteröinti 2. hakemuksen jättäminen Vaihe 1 Online-rekisteröinti Ensimmäisessä vaiheessa hakijat täyttävät englanninkielisen hakemuslomakkeen, joka on viraston verkkosivustolla, ja lähettävät sen sähköisesti. Viiteaineistona hakija voi käyttää hakemuslomakkeen käännöksiä muille virallisille kielille. Kaikki lomakkeen kohdat on täytettävä. Kelpoisuuden tarkistaminen ennen hakemuksen lähettämistä Hakijoiden pitäisi ennen hakemuksen lähettämistä selvittää ja tarkistaa, että he täyttävät kaikki ilmoituksessa esitetyt valintamenettelyyn osallistumisen ehdot, erityisesti pätevyyden ja työkokemuksen osalta. Vaihe 2 Hakemuksen lähettäminen (vain haastatteluun kutsutut hakijat) Toisessa vaiheessa, mikäli hakija kutsutaan haastatteluun, hänen on tuotava mukanaan haastatteluun valokopiot kaikista hakemuksen tueksi esitettävistä asiakirjoista (tutkintotodistukset, todistukset, suositukset jne.), joiden avulla voidaan todistaa, että hakija täyttää kaikki hakumenettelyyn osallistumisen ehdot; vasta sen jälkeen hakemus voidaan katsoa täydelliseksi. Kaikissa työkokemusta koskevissa asiakirjoissa on ilmoitettava aikaisempien toimien alkamis- ja päättymispäivät sekä nykyisen työsuhteen alkamispäivä ja jatkuminen. Hakijan on allekirjoitettava hakemuksensa haastattelupäivänä. Tällä allekirjoituksella hakija antaa kunniansa kautta vakuutuksen siitä, että hänen antamat tiedot ovat täydellisiä ja oikeita. Lomakkeessa mainittua osoitetta käytetään sijaintipaikkana, kun hakijat kutsutaan haastatteluihin. Hakemusta ei hyväksytä, ellei kaikkia vaadittuja asiakirjoja ole toimitettu ja ellei kutsun saanut ole allekirjoittanut hakulomakkeen päivänä, jolloin haastattelu järjestetään. Hakijoita, jotka eivät ole toimittaneet kaikkia vaadittuja asiakirjoja hakuajan viimeiseen päivään mennessä, ei oteta valinnassa huomioon. Haastatteluun kutsuttujen hakijoiden kelpoisuuden tarkistaminen Koulutus, todistukset ja tutkinnot Hakijoiden on esitettävä valokopiot niistä todistuksista tai tutkintotodistuksista, jotka osoittavat, että he ovat suorittaneet loppuun valintamenettelyn ilmoituksessa vaaditut opinnot. Hakijan ensimmäinen tutkinto/todistus, jonka perusteella hakija voi osallistua tietyn ura-alueen valintamenettelyyn ja joka vastaa valintamenettelyn ilmoitusta, otetaan huomioon hyväksyttäessä hakijoita valintamenettelyyn. Erikoistumis- tai täydennyskoulutuksesta hakijoiden on ilmoitettava, oliko kyseessä kokopäiväinen vai osa-aikainen kurssi, mitä aiheita kurssilla käsiteltiin ja mikä oli kurssin virallinen pituus. EMA/592239/2011 Sivu 2/7

3 Vain sellaiset tutkintotodistukset hyväksytään, jotka ovat EU:n jäsenvaltioiden viranomaisten antamia tai EU:n jäsenvaltioiden asianmukaisten elinten niitä vastaaviksi tunnustamia. Jos hakija on saanut varsinaisen koulutuksensa Euroopan unionin ulkopuolella, jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion tähän tarkoitukseen virallisesti valtuuttaman elimen (kuten kansallisen opetusministeriön) on täytynyt tunnustaa hakijan pätevyys. Tämän todistava asiakirja on toimitettava hakemuksen kanssa määräaikaan mennessä. Näin valintalautakunta voi arvioida pätevyystasoa oikein. Työkokemus Viraston toiminnan alaan liittyvä työkokemus otetaan huomioon. Se lasketaan vain siitä ajankohdasta lähtien, kun hakija on saanut valintamenettelyssä vaadittavan todistuksen tai tutkintotodistuksen. Jos hakijalla on ammatillisen toimintansa lisäksi ollut harjoittelu- ja opintokausia, niitä ei katsota työkokemukseksi. Hakijoiden on esitettävä hakemuksen tueksi asiakirjat, jotka vahvistavat heidän työkokemuksensa pituuden ja luonteen. Jos hakija ei luottamuksellisuussyistä voi esittää tarvittavia todistuksia nykyisestä toimestaan, hänen täytyy toimittaa valokopio työsopimuksesta, palvelukseen ottamisen vahvistava kirje ja/tai ensimmäinen palkkatodistus. Hakijan tulee joka tapauksessa toimittaa valokopio viimeisimmästä palkkatodistuksesta. Ammatinharjoittajina tai yrittäjinä toimivien hakijoiden tulee toimittaa joko todistus ammatin harjoittamisesta (tai vastaava) tai valokopio rekisteröitymisestä asianomaiseen kaupparekisteriin tai mikä tahansa muu virallinen asiakirja (esimerkiksi verotodistus), joka osoittaa selvästi asiaan liittyvän työkokemuksen pituuden. Kielelliset vaatimukset Hakijan on toimitettava todisteet perusteellisesta kielitaidosta yhdessä Euroopan unionin virallisessa kielessä ja riittävästä kielitaidosta toisessa Euroopan unionin virallisessa kielessä. Ehdokkaiden on osoitettava, että heillä on yhden Euroopan unionin virallisen kielen perusteellinen taito ja toisen Euroopan unionin virallisen kielen tyydyttävä taito. Viralliset kielet ovat bulgaria, tšekki, tanska, hollanti, englanti, viro, suomi, ranska, saksa, kreikka, unkari, iiri, italia, latvia, liettua, malta, puola, portugali, romania, slovakki, sloveeni, espanja ja ruotsi. Ylennys: Palvelukseen otettujen henkilöiden on ennen ensimmäistä ylennystään osoitettava kykynsä työskennellä kolmannella Euroopan unionin virallisella kielellä. Yhtäläiset mahdollisuudet Virasto noudattaa yhtäläisten mahdollisuuksien politiikkaa ja vastaanottaa hakemuksia katsomatta sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, sosiaaliseen tai etniseen alkuperään, perimään, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun vakaumukseen tai mielipiteeseen, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaan, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen, siviilisäätyyn tai perherakenteisiin. Valintamenettely Valintamenettelyä varten asetetaan valintalautakunta. Se koostuu nimittävän viranomaisen ja henkilöstökomitean nimittämistä jäsenistä. Henkilöstösääntöjen liitteen III 6 artiklassa on esitetty luottamuksellisuusperiaate, jonka mukaan valintalautakunnan toiminnan on oltava salaista. Se toimii EMA/592239/2011 Sivu 3/7

4 kahdella tavalla: yhtäältä siinä on säädetty velvoitteesta kohdella hakijoita tasavertaisesti ja toisaalta pyrkimys suojella valintalautakuntaa sen varmistamiseksi, että lautakunnan päätökset ovat täysin puolueettomia. Valintalautakunta noudattaa tiukasti ilmoituksessa esitettyjä valintamenettelyyn osallistumisen ehtoja tehdessään päätöksen siitä, saako tietty hakija osallistua vai ei. Aikaisempaan valintamenettelyyn hyväksyttyjä hakijoita ei hyväksytä automaattisesti. Hakijoita kielletään ottamasta suoraan tai epäsuorasti tai jonkun toisen välityksellä yhteyttä valintalautakuntaan. Tämän säännön rikkominen missä tahansa muodossa johtaa hakemuksen hylkäämiseen. Mikäli valintalautakunta huomaa menettelyn jossakin vaiheessa, että hakija ei täytä yhtä tai useampaa valintamenettelyyn osallistumisen yleistä tai erityistä edellytystä tai että hakemuslomakkeessa esitetyt tiedot eivät vastaa hakemuksen tueksi esitettyjä asiakirjoja, ei hakijaa voida ottaa huomioon valinnassa. Valintalautakunta päättää ilmoituksessa esitettyjen vaatimusten mukaisesti, ketkä hakijat hyväksytään valintamenettelyyn. Valintamenettelyyn hyväksyttyjen hakijoiden hakemukset tarkistetaan ja valintalautakunta päättää niistä hakijoista, jotka kutsutaan haastatteluun. Valintalautakunta päättää, onko haastateltavien osallistuttava yhteen vai useampaan toimen tehtäviin liittyvään, valintamenettelyä helpottavaan kirjalliseen kokeeseen. Valintalautakunnan harkinnan mukaan hakijoiden karsinta voidaan tehdä testin perusteella, jolloin vain testin läpäisseet hakijat kutsutaan haastatteluun. Valintalautakunnan tekemien haastattelujen jälkeen lautakunta päättää, ketkä hakijoista otetaan mukaan varallaololuetteloon. Valintamenettelyn kesto Valintamenettely voi kestää jopa 12 kuukautta laskettuna siitä päivästä alkaen, jolloin toimesta ensimmäisen kerran ilmoitetaan, siihen päivään saakka, jolloin valinnassa menestyneiden hakijoiden varallaololuettelo on laadittu. Varallaololuettelot ovat voimassa sitä vuotta seuraavan vuoden loppuun asti, jolloin luettelo on laadittu. Luettelon voimassaoloaikaa voidaan pidentää. Varallaololuettelo ja palvelukseen ottaminen Kullekin hakijalle ilmoitetaan kirjeitse siitä, onko hänet otettu mukaan varallaololuetteloon. Hakijoiden tulisi ottaa huomioon, että varallaololuettelossa mukana oleminen ei takaa nimitystä toimeen. Palvelukseenottamisen menettely on seuraava: kun tarvittavat määrärahat saadaan käyttöön, varallaololuettelossa olevat hakijat otetaan huomioon toimien täyttämiseksi. Varallaololuettelossa oleville hakijoille voidaan myös tarjota toista tointa samassa palkkaluokassa, jos toimenkuva ja työn luonne vastaavat haettua tehtävää. Jos hakijalle lähetetään kirje, jossa ilmoitetaan aikomuksesta ottaa hakija palvelukseen, hakijan on käytävä pakollisessa lääkärintarkastuksessa, jossa todetaan, onko hänellä tehtävien suorittamiseksi tarvittava fyysinen kunto. Hakijan on toimitettava kaikkien asiaan liittyvien todistusten alkuperäiskappaleet tai oikeaksi todistetut kopiot. Henkilöstön eläkeikä on: joko automaattisesti 65-vuotiaana tai toimihenkilön omasta pyynnöstä 63-vuotiaana tai vuotiaana silloin, kun toimihenkilö täyttää ehdot eläkkeen välitöntä maksamista varten muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen mukaisesti. EMA/592239/2011 Sivu 4/7

5 Eturistiriidat Euroopan lääkeviraston työntekijöillä ei työsuhteensa aikana saa olla välittömiä taloudellisia intressejä missään lääkeyrityksessä eivätkä he saa pyrkiä sellaisia hankkimaan, eikä heidän hallinnassaan saa olla minkään lääkkeen voimassaolevaa patenttia. Kaikista tämänkaltaisista välittömistä sidonnaisuuksista on luovuttava ennen työsuhteen alkamista. Työsuhteen alkaessa lääkeviraston työntekijöiden on laadittava julkinen sidonnaisuuksia koskeva ilmoitus. Koeaika Rekrytoiduilla hakijoilla on aluksi 6 kuukauden pituinen koeaika. Palkkaus ja etuudet Henkilöstön jäsenten palkkaus koostuu peruspalkasta ja erilaisista sitä täydentävistä lisistä, kuten perhelisistä. Peruspalkka: kullekin palkkaluokalle on peruspalkkataulukko, joka jakaantuu eri palkkatasoihin. Henkilöstön jäsenet etenevät automaattisesti seuraavalle palkkatasolle kahden vuoden välein, kunnes he saavuttavat kyseisen palkkaluokan ylimmän palkkatason. Lisät: Peruspalkan lisäksi henkilöstön jäsenet voivat olla oikeutettuja erilaisiin lisiin, joita ovat erityisesti maastamuutto- ja ulkomaankorvaus sekä perhelisät, kuten kotitalouslisä, huollettavasta lapsesta maksettava lisä., alle kouluikäisestä lapsesta maksettava lisä ja koulutuslisä. Tietyissä olosuhteissa, varsinkin jos henkilöstön jäsenen on vaihdettava asuinpaikkaa ottaakseen työn vastaan, virasto voi myös korvata erilaisia rekrytointiin liittyviä kuluja, erityisesti muuttokulut. Yhteisön verotus Henkilöstön jäsenten palkoista maksetaan yhteisön veroa, joka pidätetään palkasta suoraan. Näistä palkoista ei makseta kansallista veroa, ja ne kuuluvat yhteisön sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmän piiriin. Palkka Tietoa palkoista on viraston sivustolla viraston rekrytointipolitiikka koskevalla sivulla. Tietosuoja Hakijan toimittamien tietojen käsittelyn tarkoituksena on käsitellä hakemus (hakemukset) mahdollista esivalintaa tai rekrytointia silmällä pitäen. Virasto ei julkista valinnassa menestyneiden hakijoiden nimiä varallaololuetteloilta. Rekrytointia ja siihen liittyvää suunnittelua varten on kuitenkin mahdollista, että viraston johtoryhmä tutustuu varallaololuetteloihin ja erityistapauksissa hakijan hakulomakkeeseen (ilman hakemuksen tueksi esitettyjä asiakirjoja, jotka hallinto-osasto säilyttää luottamuksellisina). Hakemuksia säilytetään viisi vuotta varallaololuettelon laatimispäivästä alkaen, minkä jälkeen ne tuhotaan. Hakijalta pyydettyä tietoa käsitellään yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18. joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 mukaisesti. EMA/592239/2011 Sivu 5/7

6 Valitusmenettelyt Hakija, jonka mielestä valintamenettelyyn hyväksymisestä päätettäessä on tapahtunut virhe, voi pyytää oman hakemuksensa uudelleenkäsittelyä lähettämällä 20 päivän kuluessa hylkäämiskirjeen lähettämispäivämäärästä (postileiman päivämäärä) kirjeen, jossa on esitetty valintamenettelyn numero, valintalautakunnan puheenjohtajalle seuraavaan osoitteeseen: European Medicines Agency, 7 Westferry Circus, Canary Wharf, London E14 4HB, United Kingdom. Valintalautakunta käsittelee hakemuksen uudelleen ja ilmoittaa päätöksestään hakijalle 45 päivän kuluessa kirjeen vastaanottamisesta lähtien. Jos tietyllä päätöksellä on hakijan mielestä hänen osaltaan ollut kielteisiä vaikutuksia, hän voi jättää Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen seuraavaan osoitteeseen: Executive Director European Medicines Agency 7 Westferry Circus Canary Wharf London E14 4HB Valitus on jätettävä 3 kuukauden kuluessa. Tämänkaltaisen menettelyn käynnistämisen aikaraja (ks. henkilöstösäännöt sellaisina kuin ne ovat muutettuina neuvoston asetuksella N:o 723/2004, annettu 22. maaliskuuta 2004, julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä L huhtikuuta alkaa siitä hetkestä, jolloin hakijalle saatettiin tiedoksi häneen kielteisesti vaikuttanut päätös. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 270 artiklan (entinen 236 artikla SEU) ja Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 91 artiklan mukaisesti teillä on oikeus pyytää oikeudellista muutoksenhakua, joka lähetetään Euroopan unionin virkamiestuomioistuimeen osoitteeseen: European Union Civil Service Tribunal Boulevard Konrad Adenauer Luxembourg 2925 On syytä huomata, että nimittävällä viranomaisella ei ole valtuuksia muuttaa valintalautakunnan päätöksiä. Virkamiestuomioistuin on johdonmukaisesti pitäytynyt sillä kannalla, että se ei puutu valintalautakuntien laajaan harkintavaltaan, mikäli valintalautakuntien toimintaa sääteleviä määräyksiä ei ole selkeästi rikottu. Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen verkkosivustolla on tietoa siitä, miten muutosta haetaan: Lisäksi on mahdollista valittaa Euroopan oikeusasiamiehelle Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 195 artiklan 1 kohdan mukaisesti sekä Euroopan parlamentin päätöksen mukaisesti, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994 oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (Euroopan unionin virallinen lehti L 113, 4. toukokuuta 1994): European Ombudsman 1 Avenue du Président Robert Schuman CS Strasbourg Cedex France EMA/592239/2011 Sivu 6/7

7 On syytä huomata, että oikeusasiamiehelle tehty kantelu ei lykkää henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa ja 91 artiklassa säädettyä määräaikaa, jonka kuluessa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 270 artiklan (entinen 236 artikla SEU) mukainen kantelu tai muutoksenhaku on toimitettava Euroopan unionin virkamiestuomioistuimelle. On myös syytä huomata, että ennen kantelun tekemistä oikeusasiamiehelle aiheelliset hallinnolliset menettelyt on oikeusasiamiehen tehtävien hoitamista koskevien yleisten ehtojen 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti oltava suoritettu toimielimissä ja elimissä, joita asia koskee. EMA/592239/2011 Sivu 7/7

Euroopan lääkevirasto hakee sopimussuhteisia toimihenkilöitä tilapäisiin tehtäviin(ema, Lontoo)

Euroopan lääkevirasto hakee sopimussuhteisia toimihenkilöitä tilapäisiin tehtäviin(ema, Lontoo) 1 August 2011 EMA/420859/2011 Administration Euroopan lääkevirasto hakee sopimussuhteisia toimihenkilöitä tilapäisiin tehtäviin(ema, Virasto on vastuussa ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden ja eläinlääkkeiden

Lisätiedot

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTO

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTO EUROOPAN LÄÄKEVIRASTO Jatkuva kiinnostuksenilmaisupyyntö sopimussuhteisten toimihenkilöiden rekrytoimiseksi tilapäisesti (Lontoo) Virasto vastaa ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden ja eläinlääkkeiden arvioinnin

Lisätiedot

Euroopan lääkevirasto hakee sopimussuhteisia toimihenkilöitä tilapäisiin tehtäviin (EMA, Lontoo)

Euroopan lääkevirasto hakee sopimussuhteisia toimihenkilöitä tilapäisiin tehtäviin (EMA, Lontoo) Euroopan lääkevirasto hakee sopimussuhteisia toimihenkilöitä tilapäisiin tehtäviin (EMA, Lontoo) Virasto on vastuussa ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden ja eläinlääkkeiden arvioinnin ja valvonnan yhteensovittamisesta

Lisätiedot

VIITE: CDT-AD5-2019/07 SUOMEN KIELEN KÄÄNTÄJÄ PALKKALUOKKA: AD 5 OSASTO:

VIITE: CDT-AD5-2019/07 SUOMEN KIELEN KÄÄNTÄJÄ PALKKALUOKKA: AD 5 OSASTO: Luxemburg 27/09/2019 VIITE: CDT-AD5-2019/07 SUOMEN KIELEN KÄÄNTÄJÄ PALKKALUOKKA: AD 5 OSASTO: KÄÄNNÖSOSASTO suomalais-ugrilaisten, balttilaisten ja slaavilaisten kielten jaosto TYÖSKENTELYMAA: LUXEMBURG

Lisätiedot

KOMISSIO III. 19.10.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 257 A/3. (Tiedotteita) HAKUOPAS (2004/C 257 A/01)

KOMISSIO III. 19.10.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 257 A/3. (Tiedotteita) HAKUOPAS (2004/C 257 A/01) 19.10.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 257 A/3 III (Tiedotteita) KOMISSIO HAKUOPAS (2004/C 257 A/01) Tämä opas on tarkoitettu tiedoksi hakijoille. Kilpailun valintalautakunnan työskentelyä sitoo

Lisätiedot

CDT-AD5-2019/02 RANSKAN KIELEN KÄÄNTÄJÄ

CDT-AD5-2019/02 RANSKAN KIELEN KÄÄNTÄJÄ Luxemburg, 12/06/2019 VIITE: PALKKALUOKKA: OSASTO: TYÖPAIKAN SIJAINTI: CDT-AD5-2019/02 RANSKAN KIELEN KÄÄNTÄJÄ AD5 KÄÄNNÖSOSASTO Romaanisten ja Välimeren maiden kielten ryhmä LUXEMBURG Euroopan unionin

Lisätiedot

1. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat ( )

1. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat ( ) . Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat (2005 2006) 250 200 50 00 50 0 2005 () 2006 Vireille tulleet asiat Ratkaistut asiat Vireillä olevat asiat

Lisätiedot

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE (Kaikkiin kysymyksiin on vastattava. Tarvittaessa merkittävä ei. Tyhjää tilaa ei saa jättää tai laittaa viivoja. Täytettävä kirjoituskoneella tai painokirjaimin MUSTAA

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 24.2.2005 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 48 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/92/S JOHTAJA (ura-alue A*/AD 14) SUHTEET POLIITTISIIN RYHMIIN

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta COI-tiedottajan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta COI-tiedottajan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta COI-tiedottajan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/TA/006 Julkaistaan Ulkoinen Tehtävänimike COI-tiedottaja

Lisätiedot

Viite: EASO/2018/SNE/003

Viite: EASO/2018/SNE/003 Kiinnostuksenilmaisupyyntö kansallisen asiantuntijan palvelukseen ottamiseksi Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastoon (EASO) Viite: EASO/2018/SNE/003 Julkaiseminen: ulkoisesti Tehtävänimike: tieto-

Lisätiedot

C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot

C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Oikeudenkäyntitilastot Virkamiestuomioistuin C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Virkamiestuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet, ratkaistut ja vireillä olevat asiat (2007 2011)

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta viestintäasiantuntijan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta viestintäasiantuntijan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta viestintäasiantuntijan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/003 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta johdon tukihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta johdon tukihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta johdon tukihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/033 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/035. Turvapaikka-asioiden tukihenkilö Dublin

Viite: EASO/2017/TA/035. Turvapaikka-asioiden tukihenkilö Dublin Ilmoitus turvapaikka-asioiden tukihenkilön Dublin (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) avoinna olevasta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/035 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/012

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/012 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/012 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Tieto- ja analyysivastaava Väliaikainen toimihenkilö

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/017

Viite: EASO/2017/TA/017 Ilmoitus avoinna olevasta tilastoalan hallintoavustajan (väliaikainen toimihenkilö, AST2) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/017 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/004

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/004 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/004 Tehtävän nimi Sopimuksen tyyppi Johtava lakimies Väliaikainen toimihenkilö Tehtäväryhmä

Lisätiedot

Viite: EASO/2019/CA/004. Alkuperämaatietoportaalista vastaava toimihenkilö

Viite: EASO/2019/CA/004. Alkuperämaatietoportaalista vastaava toimihenkilö Ilmoitus alkuperämaatietoportaalista vastaavan toimihenkilön (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) avoimesta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2019/CA/004 Julkaistaan

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/020

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/020 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/020 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Maakohtaisista ohjeista vastaava toimihenkilö

Lisätiedot

AVOINTA ILMOITUSTA. Lisätietoja on yhteisön kasvilajikeviraston verkkosivustossa seuraavassa osoitteessa:

AVOINTA ILMOITUSTA. Lisätietoja on yhteisön kasvilajikeviraston verkkosivustossa seuraavassa osoitteessa: AVOINTA ILMOITUSTA Viite: Avoin toimi: Valintamenettely tiedottajan tointa varten (AD 6) 1. Yhteisön kasvilajikevirasto Yhteisön kasvilajikevirasto (CPVO) on Euroopan unionin riippumaton erillisvirasto,

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/008. Koulutuksesta vastaava toimihenkilö

Viite: EASO/2017/TA/008. Koulutuksesta vastaava toimihenkilö Ilmoitus avoinna olevasta koulutuksesta vastaavan toimihenkilön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/008 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/025. Viestintä- ja sidosryhmäyksikön päällikkö

Viite: EASO/2017/TA/025. Viestintä- ja sidosryhmäyksikön päällikkö Ilmoitus avoinna olevasta viestintä- ja sidosryhmäyksikön päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 10) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/025 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/006

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/006 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/006 Tehtävän nimi Sopimuksen tyyppi Operatiivisen osaston päällikkö Väliaikainen

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/78/S TIEDOTUKSEN JA SUHDETOIMINNAN PÄÄOSASTON PÄÄJOHTAJA

Euroopan unionin virallinen lehti PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/78/S TIEDOTUKSEN JA SUHDETOIMINNAN PÄÄOSASTON PÄÄJOHTAJA 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/5 PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/78/S TIEDOTUKSEN JA SUHDETOIMINNAN PÄÄOSASTON PÄÄJOHTAJA (ura-alue A, palkkaluokka 1) (2003/C 201

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta vanhemman toimihenkilön johdon tuki (väliaikainen toimihenkilö, AD 7) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta vanhemman toimihenkilön johdon tuki (väliaikainen toimihenkilö, AD 7) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta vanhemman toimihenkilön johdon tuki (väliaikainen toimihenkilö, AD 7) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/034 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/002

Viite: EASO/2017/TA/002 Ilmoitus avoinna olevasta data-analyysia suorittavan informaatikon (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/002 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta logistiikkavastaavan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta logistiikkavastaavan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta logistiikkavastaavan (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/TA/008 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/008

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/008 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/008 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Koulutuksesta vastaava toimihenkilö Väliaikainen

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta kansalaisyhteiskunta-asiantuntijan toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta kansalaisyhteiskunta-asiantuntijan toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta kansalaisyhteiskunta-asiantuntijan toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/009 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

AVOIN VARAINHOIDON JA SISÄISEN VALVONNAN TOIMIHENKILÖN (FGIII) PAIKKA EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTOSSA (EU- OSHA)

AVOIN VARAINHOIDON JA SISÄISEN VALVONNAN TOIMIHENKILÖN (FGIII) PAIKKA EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTOSSA (EU- OSHA) AVOIN VARAINHOIDON JA SISÄISEN VALVONNAN TOIMIHENKILÖN (FGIII) PAIKKA EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTOSSA (EU- OSHA) Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) on Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa virkaa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/001

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa virkaa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/001 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa virkaa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/001 Tehtävän nimi Sopimuksen tyyppi (Italian/Kreikan) jaoston päällikkö Väliaikainen

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/020

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/020 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/020 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Toimintalinjoista vastaava toimihenkilö Väliaikainen

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/004. Operatiivinen toimihenkilö Ulkoinen ulottuvuus

Viite: EASO/2017/TA/004. Operatiivinen toimihenkilö Ulkoinen ulottuvuus Ilmoitus avoinna olevasta operatiivisen toimihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta ulkoisen ulottuvuuden alalla Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/004

Lisätiedot

Viite: EASO/2018/SNE/004

Viite: EASO/2018/SNE/004 Kiinnostuksenilmaisupyyntö kansallisen asiantuntijan palvelukseen ottamiseksi Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastoon (EASO) Viite: EASO/2018/SNE/004 Julkaiseminen: ulkoisesti Tehtävänimike: Koulutusasiantuntija

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/026. Operatiivisen osaston päällikkö

Viite: EASO/2017/TA/026. Operatiivisen osaston päällikkö Ilmoitus avoinna olevasta operatiivisen osaston päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 12) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/026 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/010

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/010 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/010 Tehtävänimike Vanhempi tietotyöntekijä alkuperämaata koskevat tiedot (COI) Sopimuksen

Lisätiedot

Nykyään valituslautakunnat koostuvat yhdestä valituslautakuntien puheenjohtajasta,

Nykyään valituslautakunnat koostuvat yhdestä valituslautakuntien puheenjohtajasta, HALLINTONEUVOSTO TYÖPAIKKAILMOITUS Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), jäljempänä virasto, hakee ehdokkaita valituslautakunnan puheenjohtajan tehtävään. Tehtävän nimi VALITUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/015

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/015 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/015 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Tutkimusavustaja Väliaikainen toimihenkilö Tehtäväryhmä

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta raportointivastaavan toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta raportointivastaavan toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta raportointivastaavan toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2018/CA/003 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/023

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/023 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/023 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi MedCOI-tutkimusavustaja Väliaikainen toimihenkilö

Lisätiedot

ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA KOM/AD/2/04

ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA KOM/AD/2/04 9.7.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 177 A/11 ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA KOM/AD/2/04 (2004/C 177 A/02) Euroopan komissio järjestää todistuksiin ja suulliseen kokeeseen perustuvan avoimen

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta palkka- ja etuusjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta palkka- ja etuusjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta palkka- ja etuusjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/031 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

VÄLIAIKAISEN HENKILÖSTÖN VALINTA HENKILÖSTÖHALLINNON JA TURVALLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTON PALVELUKSEEN

VÄLIAIKAISEN HENKILÖSTÖN VALINTA HENKILÖSTÖHALLINNON JA TURVALLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTON PALVELUKSEEN COM/TA/HR/13/AD9 VÄLIAIKAISEN HENKILÖSTÖN VALINTA HENKILÖSTÖHALLINNON JA TURVALLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTON PALVELUKSEEN Komissio järjestää valintamenettelyn neuvonantajan tehtävän täyttämiseksi henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta operaatioyksikön päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 10) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta operaatioyksikön päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 10) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta operaatioyksikön päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 10) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/001 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/010

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/010 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/010 Tehtävänimike: Sopimuksen tyyppi Koulutusyksikön päällikkö Väliaikainen toimihenkilö

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/011. Oikeusalan (tuomioistuimet) ylempi toimihenkilö

Viite: EASO/2017/TA/011. Oikeusalan (tuomioistuimet) ylempi toimihenkilö Ilmoitus avoinna olevasta oikeusalan (tuomioistuimet) ylemmän toimihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 7) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/011 Julkaistaan

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta viestintäavustajan IDS (väliaikainen toimihenkilö, AST 4) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta viestintäavustajan IDS (väliaikainen toimihenkilö, AST 4) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta viestintäavustajan IDS (väliaikainen toimihenkilö, AST 4) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/023 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti Viestintäavustaja

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta tietosuojavaltuutetun (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta tietosuojavaltuutetun (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta tietosuojavaltuutetun (väliaikainen toimihenkilö, AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/TA/018 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta hankintatoimihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 6) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta hankintatoimihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 6) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta hankintatoimihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 6) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/TA/021 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti Hankintavastaava

Lisätiedot

Viite: EASO/2019/CA/003. Verkko-oppimisen tuesta vastaava toimihenkilö

Viite: EASO/2019/CA/003. Verkko-oppimisen tuesta vastaava toimihenkilö Ilmoitus verkko-oppimisen tuesta vastaavan toimihenkilön (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) avoimesta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2019/CA/003 Julkaistaan

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/007

Viite: EASO/2017/TA/007 Ilmoitus avoinna olevasta vanhemman suunnittelijan (AD 7) toimesta Euroopan turvapaikkaasioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/007 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti Vanhempi suunnittelija

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta ICT-yksikön hankkeista ja sopimuksista vastaavan päällikön toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta ICT-yksikön hankkeista ja sopimuksista vastaavan päällikön toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta ICT-yksikön hankkeista ja sopimuksista vastaavan päällikön toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/020 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti ICT-yksikön

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus VIITE: EASO/2018/TA/023

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus VIITE: EASO/2018/TA/023 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus VIITE: EASO/2018/TA/023 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Viestintäavustaja Väliaikainen toimihenkilö Tehtäväryhmä

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/019. Vanhempi tiedottaja (maaohjeistus)

Viite: EASO/2017/TA/019. Vanhempi tiedottaja (maaohjeistus) Ilmoitus avoinna olevasta vanhemman tiedottajan (väliaikainen toimihenkilö, AD 7) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/019 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Viite: EASO/2019/CA/007. Operatiivinen toimihenkilö ulkoinen ulottuvuus

Viite: EASO/2019/CA/007. Operatiivinen toimihenkilö ulkoinen ulottuvuus Ilmoitus avoimesta operatiivisen toimihenkilön toimesta - ulkoinen ulottuvuus (sopimussuhteinen toimihenkilö, tehtäväryhmä IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2019/CA/007

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/006

Viite: EASO/2017/TA/006 Ilmoitus avoinna olevasta suunnittelijan (AD 5) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/006 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti Suunnittelija 1. KEITÄ OLEMME Asetuksella

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/016

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/016 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/016 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Uudelleensijoittamisoperaatioista vastaava toimihenkilö

Lisätiedot

Kiinnostuksenilmaisupyyntö. Johtava media- ja lehdistöneuvonantaja. (Yksi väliaikaisen henkilöstön toimi, AD13-AD14)

Kiinnostuksenilmaisupyyntö. Johtava media- ja lehdistöneuvonantaja. (Yksi väliaikaisen henkilöstön toimi, AD13-AD14) Kiinnostuksenilmaisupyyntö Johtava media- ja lehdistöneuvonantaja (Yksi väliaikaisen henkilöstön toimi, AD13-AD14) EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin

Lisätiedot

AVOIN HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMIHENKILÖN (FGIII) PAIKKA EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTOSSA (EU-OSHA)

AVOIN HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMIHENKILÖN (FGIII) PAIKKA EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTOSSA (EU-OSHA) AVOIN HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMIHENKILÖN (FGIII) PAIKKA EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTOSSA (EU-OSHA) Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) on Euroopan unionin hajautettu

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/005. Suunnittelu- ja arviointiyksikön päällikkö

Viite: EASO/2017/TA/005. Suunnittelu- ja arviointiyksikön päällikkö Ilmoitus avoinna olevasta suunnittelu- ja arviointiyksikön päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 10) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/005 Julkaistaan

Lisätiedot

Viite: EASO/2016/TA/009. Operatiivisen osaston päällikkö

Viite: EASO/2016/TA/009. Operatiivisen osaston päällikkö Ilmoitus avoinna olevasta operatiivisen osaston päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 12) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/TA/009 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/012

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/012 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/012 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Koulutusoperaatiojaoston päällikkö (AD8) Väliaikainen

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/014

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/014 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/014 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Tutkija Väliaikainen toimihenkilö Tehtäväryhmä

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/013

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/013 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/013 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Palkka- ja etuusjaoston päällikkö Väliaikainen

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/007

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/007 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/007 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Lääketieteellinen neuvonantaja (MedCOI) Väliaikainen

Lisätiedot

Viite: EASO/2016/CA/010. Ulkoisesti

Viite: EASO/2016/CA/010. Ulkoisesti Ilmoitus avoinna olevasta yleisten asioiden avustajan (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG III) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/CA/010 Julkaistaan Ulkoisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0163 (NLE) 9361/18 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 25. toukokuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta viestintäassistentin (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG III) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta viestintäassistentin (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG III) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta viestintäassistentin (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG III) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/CA/009 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/018

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/018 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/018 Tehtävänimike Tieto- ja viestintäteknisen yksikön (ICTU) päällikkö Sopimuksen

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta tietoanalyytikon toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta tietoanalyytikon toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta tietoanalyytikon toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/CA/006 Julkaiseminen Tehtävänimeke Ulkoinen

Lisätiedot

Viite: EASO/2016/TA/010. Turvapaikka-asioiden tukiosaston päällikkö

Viite: EASO/2016/TA/010. Turvapaikka-asioiden tukiosaston päällikkö Ilmoitus avoimesta turvapaikka-asioiden tukiosaston (DAS) päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 12) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/TA/010 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

Ilmoitus operaatioita käsittelevän sopimussuhteisen toimihenkilön (FG IV) avoimesta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus operaatioita käsittelevän sopimussuhteisen toimihenkilön (FG IV) avoimesta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus operaatioita käsittelevän sopimussuhteisen toimihenkilön (FG IV) avoimesta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2018/CA/007 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Viite: EASO/2016/TA/012. Turvapaikka-asioiden tukiyksikön päällikkö

Viite: EASO/2016/TA/012. Turvapaikka-asioiden tukiyksikön päällikkö Ilmoitus avoimesta turvapaikka-asioiden tukiyksikön päällikön (väliaikainen toimihenkilö, AD 10) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/TA/012 Julkaiseminen Tehtävänimike

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta varainhoitoavustajan toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG III) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta varainhoitoavustajan toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG III) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta varainhoitoavustajan toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG III) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/CA/008 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta turvallisuusjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta turvallisuusjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta turvallisuusjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/010 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta, ulkoisessa haussa olevasta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2018/TA/003

Ilmoitus avoimesta, ulkoisessa haussa olevasta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2018/TA/003 Ilmoitus avoimesta, ulkoisessa haussa olevasta toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2018/TA/003 Tehtävän nimi Sopimuksen tyyppi Tehtäväryhmä ja palkkaluokka Turvapaikkayhteistyön/turvapaikkamenettelyjen

Lisätiedot

CDT-AST3-2019/06 INFRASTRUKTUURIN JA TURVALLISUUSASIOIDEN RYHMÄN PALKKALUOKKA: YKSIKKÖ : HALLINTO-OSASTO TYÖSKENTELYPAIKKA: AVUSTAJA LUXEMBURG

CDT-AST3-2019/06 INFRASTRUKTUURIN JA TURVALLISUUSASIOIDEN RYHMÄN PALKKALUOKKA: YKSIKKÖ : HALLINTO-OSASTO TYÖSKENTELYPAIKKA: AVUSTAJA LUXEMBURG Luxemburg, 06/08/2019 VIITE: CDT-AST3-2019/06 INFRASTRUKTUURIN JA TURVALLISUUSASIOIDEN RYHMÄN AVUSTAJA PALKKALUOKKA: YKSIKKÖ : TYÖSKENTELYPAIKKA: AST3 HALLINTO-OSASTO LUXEMBURG Euroopan unionin elinten

Lisätiedot

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTOON (LONTOO)HAKULOMAKE

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTOON (LONTOO)HAKULOMAKE EUROOPAN LÄÄKEVIRASTOON (LONTOO)HAKULOMAKE Toimite taan sähköp ostina Paperiver siona Kiinnostuksenilmaisupyyntö sopimussuhteisiksi toimihenkilöiksi määräaikaisiin työsuhteisiin Mitä valintamenettelyä

Lisätiedot

PALVELUKSEEN OTTAMINEN

PALVELUKSEEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN OTTAMINEN EUROOPAN KALASTUKSENVALVONTAVIRASTO (EFCA) ON VUONNA 2005 PERUSTETTU EUROOPAN UNIONIN VIRASTO, JONKA TEHTÄVÄNÄ ON JÄRJESTÄÄ JÄSENVALTIOIDEN KALASTUKSENVALVONTA- JA -TARKASTUSTOIMIEN

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/018

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/018 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/018 Tehtävänimike Tieto- ja viestintätekniikan avustaja (ICT-avustaja) toiminta-analyytikko

Lisätiedot

Ilmoitus avoinna olevasta viestintätoimihenkilön toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoinna olevasta viestintätoimihenkilön toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoinna olevasta viestintätoimihenkilön toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2016/CA/011 Julkaiseminen Tehtävänimike

Lisätiedot

Viite: EASO/2018/CA/001. Tehtävänimike Sosiaalisen median seurannasta vastaava viestintätoimihenkilö (FG IV)

Viite: EASO/2018/CA/001. Tehtävänimike Sosiaalisen median seurannasta vastaava viestintätoimihenkilö (FG IV) Ilmoitus avoinna olevasta sosiaalisen median seurannasta vastaavan viestintätoimihenkilön toimesta (sopimussuhteinen toimihenkilö, FG IV) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2018/CA/001

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/008

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/008 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/008 Tehtävänimike Vanhempi vastaanottoasioista vastaava toimihenkilö / vanhempi haavoittuvuusasioista

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta rekrytointijaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta rekrytointijaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta rekrytointijaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/016 Julkaistaan Tehtävänimike Ulkoisesti

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/009

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/009 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa toimea koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/009 Tehtävänimike Vanhempi turvapaikkamenettelyasioista vastaava toimihenkilö / vanhempi

Lisätiedot

Viite: EASO/2017/TA/022. Talousarvioasioiden ylempi toimihenkilö

Viite: EASO/2017/TA/022. Talousarvioasioiden ylempi toimihenkilö Ilmoitus avoimesta talousarvioasioiden ylemmän toimihenkilön (väliaikainen toimihenkilö, AD 7) toimesta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2017/TA/022 Julkaistaan Tehtävänimike

Lisätiedot

Ilmoitus avoimesta tuomioistuinjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO)

Ilmoitus avoimesta tuomioistuinjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Ilmoitus avoimesta tuomioistuinjaoston päällikön toimesta (väliaikainen toimihenkilö, AD 8) Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) Viite: EASO/2018/TA/021 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Tuomioistuinjaoston

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/017

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2018/TA/017 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2018/TA/017 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Yleisten asioiden yksikön päällikkö Väliaikainen

Lisätiedot

Viite: EASO/2018/SNE/002

Viite: EASO/2018/SNE/002 Kiinnostuksenilmaisupyyntö kansallisen asiantuntijan ottamisesta palvelukseen Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastoon (EASO) Viite: EASO/2018/SNE/002 Julkaiseminen: Ulkoinen Tehtävänimike: turvapaikka-asioiden

Lisätiedot

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/001

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus. Viite: EASO/2019/TA/001 Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa (EASO) olevaa avointa tointa koskeva ulkoinen ilmoitus Viite: EASO/2019/TA/001 Tehtävänimike Sopimuksen tyyppi Tutkimusavustaja - tietojen analysointi Väliaikainen

Lisätiedot