TOIMINTAKERTOMUS 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2011"

Transkriptio

1 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2011 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry PL 62 (Eteläranta 10) FI Helsinki, Finland Puhelin Telekopio S-posti: Telephone Telefax first

2 1 YLEISTÄ 2 (9) Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry (jäljempänä tai liitto ) on Suomessa toimivien huolintayritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittisia asioita hoitava etujärjestö. Vuoden 2011 lopussa liittoon kuului yhteensä 66 jäsenyritystä, joilla on toimipisteitä ympäri Suomea. :n jäsenyritykset työllistivät huolinnassa ja siihen liittyvissä logistiikkapalveluissa yhteensä noin työntekijää (v. 2010) ja liiton jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 2,0 mrd. euroa (v. 2010). Liiton tehtävänä on edistää huolinta-alalla toimivien jäsenten toimintaedellytyksiä sekä lisätä alan tunnettavuutta ja arvostusta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto: seuraa alan kotimaista ja kansainvälistä kehitystä sekä alaa koskevaa säädösvalmistelua, tekee näihin liittyviä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja luo ja ylläpitää yhteyksiä viranomaisiin ja muihin sidosryhmiin alaa koskevissa asioissa edustaa alaa kotimaisissa ja kansainvälisissä järjestöissä sekä yhteistyö- ja valmisteluelimissä edistää alan tutkimustoimintaa, laatii tilastoja ja selvityksiä seuraa alan työoloja sekä kehittää jäsentensä ja näiden työntekijöiden välistä yhteistoimintaa toimii jäsentensä ja näiden työntekijöiden välisten työriitojen välttämiseksi ja sovinnolliseksi ratkaisemiseksi sekä tukee ja avustaa jäseniään työriitojen aikana neuvottelee alan työehtosopimukset sekä osallistuu alan muun sopimustoiminnan kehittämiseen antaa jäsenille koulutusta ja neuvontaa sekä avustaa heitä soveltamaan alaansa koskevaa lainsäädäntöä ja heitä koskevia sopimuksia. on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n (jäljempänä EK ) jäsen ja sen jäsenliiton Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n (jäljempänä PALTA") jäsenyhdistys. 2 LIITON TOIMINTA EK:N JA PALTAN JÄSENENÄ :n edustajat ovat toimineet mm. EK:n logistiikkavaliokunnan, maakuljetusryhmän, meriryhmän sekä EK:n eri liittojen edustajista koostuvan logistiikkayhteistyöryhmä LEKY:n jäseninä tuoden näissä toimielimissä ja -ryhmissä esille huolinta-alan näkemykset ja intressit. :n puheenjohtaja Göran Åberg on vuonna 2011 edustanut :ää PALTAn hallituksessa sekä työvaliokunnassa. :n toimitusjohtaja on oman toimensa ohella toiminut PALTAn logistiikkasektorin toimialavastaavana lähtien. :n edustukset EK:ssa ja PALTAn eri toimielimissä on mainittu liitteessä A.

3 3 (9) 3 HUOLINTA-ALAN TYÖMARKKINATOIMINTA :n jäsenyritysten työmarkkina-asiat hoidettiin vuonna 2011 yhteistyössä PALTAn kanssa. PALTA on vastannut :n kanssa sovitun työnjaon mukaisesti :n jäsenyritysten työmarkkina-asioiden ja työsuhdeneuvonnan käytännön hoidosta sekä työehtosopimusneuvotteluista :n hallituksen ohjaamana. :n hallitus lakkautti elokuussa 2011 liiton tes-jaoston ja siirsi sen tehtävät lähtien :n hallituksessa käsiteltäviksi. Vuonna 2011 neuvoteltiin ja sovittiin PALTAn nimissä kaikki kolme huolinta-alaa koskevaa työehtosopimusta työmarkkinakeskusjärjestöjen laatiman ns. raamisopimuksen pohjalta. 1. Huolinta-alan toimihenkilöiden työehtosopimus (ERTO) Sopimuskausi on ja toimihenkilöiden palkkoja korotetaan seuraavasti: yleiskorotus 2,2 %, taulukkopalkkoja korotetaan 2,2 % taulukkopalkkoja korotetaan 0,6 % yleiskorotus 1,3 %, taulukkopalkkoja korotetaan 1,3 % Vuoden 2012 ensimmäisen palkanmaksun yhteydessä toimihenkilöille maksetaan työmarkkinakeskusjärjestöjen raamisopimukseen perustuva 150 euron kertaerä. 2. Huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden työehtosopimus (AKT) Työehtosopimus on ajalle ja työntekijöiden palkkoja korotetaan seuraavasti: palkkoja korotetaan 52,70 euron yleis- ja taulukkokorotuksella taulukkopalkkoja korotetaan 0,3 % palkkoja korotetaan 37,40 euron yleis- ja taulukkokorotuksella taulukkopalkkoja korotetaan 0,2 % 3. Tullaajien ja huolintatyönjohtajien työehtosopimus (AHT) Sopimuskausi on ja toimenhaltijoiden palkkoja korotetaan seuraavasti: yleiskorotus 2,2 %, taulukkopalkkoja korotetaan 2,2 % taulukkopalkkoja korotetaan 0,6 % yleiskorotus 1,3 %, taulukkopalkkoja korotetaan 1,3 % Vuoden 2012 ensimmäisen palkanmaksun yhteydessä toimihenkilöille maksetaan työmarkkinakeskusjärjestöjen raamisopimukseen perustuva 150 euron kertaerä. 4 LIITON EK:N JA PALTAN ULKOPUOLINEN TOIMINTA :n edustajat ovat vuoden 2011 aikana toimineet useissa viranomaisten vetämissä toimielimissä tai logistiikka-alan yhteistyöelimissä pyrkien niissä tuomaan esille huolinta-alan näkemykset ja intressit. :n edustukset EK:n ja PALTAn ulkopuolisissa eri toimielimissä on mainittu liitteessä B.

4 5 LIITON SISÄISET TOIMIELIMET 4 (9) Hallitus (7 kokousta) :n sisäisiä toimielimiä ovat hallitus, kuusi eri jaostoa sekä kolme eri työryhmää. Liiton TES-jaosto lakkautettiin elokuussa 2011 ja sen tehtävät siirrettiin liiton hallituksen käsiteltäviksi. :n toimielinten kokoonpanot on mainittu liitteessä C. Toimielimet ovat käsitelleet vuoden 2011 aikana mm. seuraavia asioita: Puheenjohtaja Göran Åberg, Autojaosto (2 kokousta) :n asema ja toiminta PALTAssa :n jäsenkyselyn 2011 tulokset ja johtopäätökset Huolinnan työmarkkina-asioiden hoito ja TES:in uudistaminen :n jäsenyysasiat sekä edustukset EK:ssa ja EK:n ulkopuolella :n jaostojen ja työryhmien kokoonpanot PSYM ehtojen päivittäminen Hallitusohjelma sekä liikennepoliittisen selonteon valmistelu Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2011 Puheenjohtaja Päivi Kyllönen, Oy Kuehne + Nagel Ltd Maantiekuljetuksia koskevat tai niihin vaikuttavat lainsäädäntöhankkeet Logyn yhteydessä toimivan ns. LASTU-työryhmän käsittelemät aiheet Logistiikkaketjun sähköistäminen Liikennepoliittinen selonteko Lastivarkaudet Travemünden satamassa Lentojaosto (3 kokousta) Puheenjohtaja Mikko Lehtinen, DHL Global Forwarding (Finland) Oy Finnairin rahtiterminaalin toiminta Lennon AREX tuonti- ja vientimenettelyt v European Air Cargo Joint Councilin toiminta Uuden turva-asetuksen 300/2008 täytäntöönpanoasetukset sekä muut lentoliikenteen turvallisuusasiat Servisairin toiminta reklamaatiotapauksessa IATAn e-awb -projekti Lentorahtitilastointi Merijaosto (2 kokousta) Puheenjohtaja Markus Nyman, Oy Kuehne + Nagel Ltd Meriliikenteen ilmasto- ja ympäristövaatimukset Kevään 2011 jäätilanteen aiheuttamat aikatauluhaasteet Trans-Siperian radan nykytilanne ja mahdollisuudet Tullin ajankohtaiset asiat Liikennepoliittisen selonteon valmistelu Innorail Oy:n Cargo-Oulu ja Cargo Allegro hankkeet

5 5 (9) Tullausjaosto (3 kokousta) Puheenjohtaja Niko Plith, SA-TU Logistics Oy Ongelmat/katkokset tullin sähköisissä yhteyksissä Ennakkotullaukset ja niiden sujuvuus/toimivuus Incoterms ehdot Tullin ja huolinta-alan yhteistyöryhmän kokousten valmistelu ja kokouksissa käsitellyt aiheet AEO-hyväksymisprosessin sujuvuus tullissa Jaoston koulutusmatka Antwerpeniin Konttikohtaisen MRN-numeron käyttö ITU-tullauksissa TH:n määräys (135/7010/11) passituksen esittämisen määräajoista ja sen ongelmallisuus Venäjä / IVY-jaosto (2 kokousta) Puheenjohtaja Bengt Westerholm, Venäjän tullin kehitystoimet ja niiden vaikutukset FI-RU liikenteeseen Rautatieliikenteen läpimeno- ja kierto-ongelmat itäisessä liikenteessä Sähköisen tullauskeskuksen ja rajatullin välinen tiedonsiirto Paperinen ja sähköinen (NCTS) TIR Venäjän liikenteessä Ylipainomaksut Venäjän liikenteessä Liikennepoliittisen selonteon valmistelu TSR-yhteys ja Innorail Oy:n hanke Cargo Allegro Nimitysjaosto (1 kokous) Lakiryhmä (5 kokousta) Puheenjohtaja Göran Åberg, Ehdotus :n hallituksen kokoonpanoksi v Ehdotus :n edustuksista EK:ssa ja PALTAssa Puheenjohtaja Eila Sillanpää, ( asti) PSYM ehtojen uudistaminen Koulutusryhmä (8 kokousta) Puheenjohtaja Tarja Päivä, TNT Suomi Oy Metropolia Ammattikorkeakoulussa järjestettävä huolinta- ja logistiikkaseminaarisarja Innogeneralia 2011, Kontaktifoorumi 2012 sekä muu yhteistyö :n koulutustarjonta v ja jatkossa Ulkomaankaupan ammattitutkinnon (huolitsijan suuntautumisala) uudistamistyö :n ja PALTAn logistiikan koulutusta koskevat projektit/hankkeet v. 2012

6 6 (9) Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuusneuvonantajaryhmä (2 kokousta) Puheenjohtaja Heli Hörkkö, LVM:n VAK-neuvottelukunnassa käsitellyt asiat ADR-RID/2011, IMDG Amdt ja IATA-DGR 52th Edition kokemuksia käytöstä Suomen VAK-lainsäädäntöuudistus Sähköinen tiedonsiirto VA-kuljetuksissa 6 LIITON TOIMISTO Liiton toimisto on sijainnut Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n yhteydessä osoitteessa Eteläranta 10 (6 krs.), Helsinki. Liiton toimitusjohtajana on toiminut ja liiton sihteerinä Maja Niinikoski. Liiton päävastuullisena työsuhdeasiamiehenä on toiminut varatuomari Anssi Rautiainen PALTAsta. 7 VUOSIKOKOUKSET 2011 Kevätkokous Kevätkokous pidettiin ravintola Katajanokan Kasinolla Helsingissä. Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. Kokouksen jälkeen järjestetyssä esitelmätilaisuudessa kuultiin EK:n työmarkkinajohtaja Eeva- Liisa Inkeroisen sekä Suomen Pankista juuri eläkkeelle jääneen Pekka Sutelan esitykset. Kevätkokouksen jälkeiseen esitelmä- ja illallistilaisuuteen osallistui yhteensä 57 henkilöä jäsenyrityksistä ja liiton sidosryhmistä. Syyskokous Syyskokous pidettiin Suomen Huolintaliikkeiden Liitossa Helsingissä. Kokous päätti vuoden 2012 jäsenmaksuiksi 0,07 % vuonna 2011 jäsenyrityksen työsuhteessa olleille maksetuista palkoista, kuitenkin vähintään 845 euroa. Liittymismaksuksi vuodeksi 2011 päätettiin 600 euroa. Kokous valitsi liitolle vuodelle 2012 seuraavan hallituksen: Puheenjohtaja Göran Åberg Varapuh.joht. Bengt Westerholm Jäsenet Ben Angelvirta Itella Logistics Oy Heikki Halmetoja CHC Logistics Oy Pasi Kuusijärvi Oy Hacklin Logistics Ltd Pekka Laitinen Mikko Lehtinen DHL Global Forwarding (Finland) Oy Markus Nyman Oy Kuehne + Nagel Ltd Kenneth Palmgren DHL Freight (Finland) Oy Anne Pennala Rahtihuolinta Suomi Oy Niko Plith Jani Ståhlhammar SA-TU Logistics Oy UPS SCS (Finland) Oy ja United Parcel Service (Fin) Oy

7 7 (9) Kokouksessa kuultiin PALTAn työmarkkinajohtaja Harri Hietasen katsaus työmarkkinatilanteesta. 8 KOULUTUSTOIMINTA Suomen Huolintaliikkeiden Liitto on organisoinut ja/tai järjestänyt vuonna 2011 seuraavat huolinta-alalle suunnatut koulutustapahtumat: : Lentorahtikuljetukset ja huolinta-kurssi (23 osallistujaa) : Merirahtikuljetukset ja huolinta-kurssi (24 osallistujaa) : Liiton ja If Vahinkovakuutusyhtiön logistiikkaseminaari (50 henkilöä) Syksylle suunnitellut koulutustapahtumat Ulkomaankaupan logistiikan perusteista (1 pvä) sekä Kansainvälisistä maantiekuljetuksista (2 pvä) jouduttiin perumaan vähäisen osanottajamäärän takia. Vuoden aikana on jatkettu koulutusyhteistyötä liiton ja Metropolia Ammattikorkeakoulun välillä. Keväällä 2011 toteutettiin Metropolia AMK:n opiskelijoille suunnattu huolinnan ja logistiikan kolmiosainen seminaarisarja Innogeneralia Kolmen seminaarin sarjaan otti osaa keskimäärin 60 opiskelijaa. Syksyllä 2011 on suunniteltu keväälle 2012 AMK-opiskelijoille suunnattua huolinta-alan Kontaktifoorumia. Elokuussa 2011 valmistui ensimmäinen osa Logistiikan maailma -kirjasarjaan kuuluva teos nimeltään Logistiikan ja toimitusketjun hallinnan perusteet, minkä liitto toteutti yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistyksen sekä Rautauomasäätiön kanssa. 9 NORDISKT SPEDITÖRFÖRBUND ( Suomen Huolintaliikkeiden Liiton jäsenet ovat Nordiskt Speditörförbundin jäseniä liiton maksaman jäsenmaksun kautta. Vuonna 2011 NSF:n presidenttinä on toiminut :n hallituksen varapuheenjohtaja Bengt Westerholm sekä pääsihteerinä :n toimitusjohtaja. NSF:n hallitus piti vuoden 2011 aikana kaksi kokousta Helsingissä (11.4. sekä 2.9), joissa käsiteltiin tulevaa PSYM uudistusta sekä NSF:n stipendirahaston lakkauttamista. NSF:n lakikomitea piti vuoden 2011 aikana yhteensä 3 kokousta ( , sekä 3.9), joissa valmisteltiin NSF:n ehdotusta uusiksi PSYM-ehdoiksi. Lakikomitean työhön ovat Suomesta osallistuneet ja Kimmo Turunen (DHL Freight (Finland) Oy). 10 FIATA ( :n jäsenet ovat FIATAn jäseniä liiton maksaman jäsenmaksun kautta. Liiton toimitusjohtaja osallistui liiton edustajana FIATAn kevätkokoukseen, joka pidettiin Zürichissä Kevätkokouksessa käsiteltiin eri liikennemuotojen (lento, meri, maantie ja rautatie) sekä tullauksen ajankohtaisia kv-asioita.

8 8 (9) FIATAn Egyptissä lokakuussa 2011 pidettyyn maailmankokoukseen ei Suomesta osallistunut tällä kertaa kukaan. 11 JÄSENISTÖ ( Liiton jäsenistössä tapahtui vuoden aikana seuraavat muutokset: Uusiksi jäseniksi liittyivät Bring Express Suomi Oy ja Cargoworld Finland Oy. Liiton jäsenyys päättyi vuonna 2011 Herman Andersson Oy:n, RH Freight Oy:n ja Vopak Chemicals Logistics Oy:n osalta. Vuoden 2011 lopussa liittoon kuului 66 jäsentä. Liiton jäsenyritykset per on mainittu liitteessä D. 12 TALOUDEN TOIMINTAPERIAATTEET Liiton taloutta hoidettiin osana Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n kirjanpitoa. Elinkeinopoliittisen toiminnan taloutta seurattiin erillään liiton työmarkkinapoliittisen osan taloudesta. Liiton tilintarkastajina toimivat tilintarkastustoimisto PriceWaterhouseCoopers Oy:stä Henrik Sormunen sekä Sauli Salmi, jotka toimivat myös PALTAn tilintarkastajina. Tilikauden päättymisen jälkeen ei ole ollut tapahtumia, jotka vaikuttaisivat oleellisesti kuluvan tilikauden kehitykseen.

9 9 (9) Hallituksen allekirjoitukset Helsingissä 15. helmikuuta 2012 Göran Åberg Bengt Westerholm Ben Angelvirta Heikki Halmetoja Pasi Kuusijärvi Pekka Laitinen Mikko Lehtinen Markus Nyman Kenneth Palmgren Anne Pennala Niko Plith Jani Ståhlhammar Tilintarkastusmerkintä Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu erillinen tilintarkastuskertomus. Helsingissä Henrik Sormunen KHT Sauli Salmi KHT KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT Kirjanpito on hoidettu ATK:lla Päiväkirja, pääkirja, tuloslaskelma ja tase.

10 LIITE A LIITON EDUSTUKSET PALTAN JA EK:N TOIMIELIMISSÄ JA TYÖRYHMISSÄ VUONNA 2011 PALTAn hallitus ja työvaliokunta Göran Åberg PALTAn työmarkkinavaliokunta Dick Bäckström DSV Road Oy PALTAn logistiikkatoimialaryhmän johtokunta EK edustajisto Göran Åberg EK:n logistiikkavaliokunta Göran Åberg Logistiikka-alan neuvottelukunta Göran Åberg EK:n logistiikan yhteistyöryhmä (LEKY) EK:n maakuljetusryhmä Päivi Kyllönen EK:n meriryhmä Markus Nyman Oy Kuehne + Nagel Ltd Oy Kuehne + Nagel Ltd EK:n PK-valtuuskunta Bengt Westerholm EK:n koulutus- ja työvoima-asioiden yhteistyöryhmä EK:n liittoyhteisön veroryhmä

11 EK:n kauppapoliittisten asiantuntijoiden taustaryhmät: Ryhmä 1 (Yhdysvallat), ryhmä 2 (Latinalainen Amerikka), ryhmä 4 (Kiina, Japani ja muu Aasia) ja ryhmä 5 (Intia): Mikko Lehtinen DHL Global Forwarding (Finland) Oy Ryhmä 3 (Venäjä, IVY-maat, EU-laajentuminen): Bengt Westerholm Ryhmä 6 (WTO):

12 LIITON EDUSTUKSET EK:N ULKOPUOLELLA VUONNA 2011 LIITE B Tullin asiakasneuvottelukunta Niko Plith SA-TU Logistics Oy (varajäsen) Tullin ja huolinta-alan yhteistyöryhmä Mika Eloranta Nurminen Logistics Oyj Esko Holopainen SA-TU Logistics Oy Pasi Häkkinen Olli Järnström Oy Hacklin Ltd ( asti) Pekka Ovaska TNT Suomi Oy Olli Puustinen Oy Kuehne + Nagel Ltd ( asti) Ulla Sorjonen Itella Logistics Oy Rauli Werdermann Satu Yrjölä DHL Freight (Finland) Oy Tullin meriliikenteen asiakasyhteistyöryhmä Leena Nuotio Marjut Linnajärvi DHL Global Forwarding (Finland) Oy SA-TU Logistics Oy Valtiovarainministeriön EU5-jaosto (tullitekniset kysymykset) Liikenne- ja viestintäministeriön vaarallisten aineiden kuljetusten neuvottelukunta Heli Hörkkö Liikenne- ja viestintäministeriön EU-seurantaryhmä (kuljetukset) Liikenne- ja viestintäministeriön Venäjän liikenteen viranomaistyöryhmä VELIVI Juhani Hauhia (varajäsen) Liikenneviraston ulkomaankaupan ja liikennehallinnon yhteistyöryhmä Opetushallituksen Ulkomaankaupan tutkintotoimikunta Puolustustaloudellinen suunnittelukunta Ilmakuljetuspooli Mikko Lehtinen DHL Global Forwarding (Finland) Oy

13 Vesikuljetuspooli Markus Nyman Oy Kuehne + Nagel Ltd Vakuutuslautakunta / Huolintavastuuasiat Kimmo Turunen Tapani Ekuri DHL Freight (Finland) Oy (jäsen) (lisäjäsen) ICC Suomen Incoterms asiantuntijaryhmä Reijo Rautauoman säätiön hallitus NORDISKT SPEDITÖRFÖRBUND (NSF) Hallitus Bengt Westerholm Göran Åberg Juridiska kommittén Kimmo Turunen DHL Freight (Finland) Oy Stipendirahaston hallitus FIATA General Council Göran Åberg Bengt Westerholm Customs Affairs Institute Niko Plith Rauli Werdermann SA-TU Logistics Oy Multimodal Transport Institute Markus Nyman Oy Kuehne + Nagel Ltd Airfreight Institute Mikko Lehtinen Jari Merilahti DHL Global Forwarding (Finland) Oy

14 FIATAn ja IATAn yhteistyöryhmä (EACP-JC): Jari Merilahti Kristian Pennala Rahtihuolinta Suomi Oy (varajäsen) IATA CASS - Local Customer Advisory Group / Nordic & Baltic: Kristian Pennala Jari Merilahti Rahtihuolinta Suomi Oy (varajäsen)

15 LIITE C LIITON ERI TOIMIELINTEN KOKOONPANOT VUONNA 2011 Hallitus Göran Åberg (pj) Jarmo Halonen Itella Logistics Oy ( asti) Päivi Kyllönen Oy Kuehne + Nagel Ltd ( asti) Pekka Laitinen Mikko Lehtinen DHL Global Forwarding (Finland) Oy Markus Nyman Oy Kuehne + Nagel Ltd Kenneth Palmgren DHL Freight (Finland) Oy Anne Pennala Rahtihuolinta Suomi Oy Niko Plith SA-TU Logistics Oy Bengt Westerholm Autojaosto Päivi Kyllönen (pj) Oy Kuehne + Nagel Ltd. Jouni Eronen Oy Kuehne + Nagel Ltd ( asti) Pekka Hyvönen Esko Häkämies DHL Freight (Finland) Oy Bjarne Karlsson (vpj) Bertel Lund Scan Global Logistics (Finland) Oy Ari Malvela Itella Logistics Oy ( asti) Janne Naukkarinen Itella Logistics Oy ( alk.) Harri Salmi UPS SCS (Finland) Oy Annu Stenqvist Oy RH Freight Ab ( asti) Jasmin Tainio Hannu Vuorinen Nurminen Logistics Oyj Lentojaosto Mikko Lehtinen (pj) DHL Global Forwarding (Finland) Oy Jari Aaltonen Scan Global Logistics (Finland) Oy Sirpa Dunderfelt Oy Kuehne + Nagel Ltd ( asti) Keijo Flinkman Hans Gustavsson Oy Agility Logistics Ab Kari Heikkilä UPS SCS (Finland) Oy ( asti) Jussi Lauri Panalpina Ab, filial i Finland Petteri Leinonen Geodis Wilson Finland Oy Kimmo Leskinen Oy Waco Logistics Finland Jarmo Mattila SA-TU Logistics Oy ( asti) Jari Merilahti Kristian Pennala Rahtihuolinta Suomi Oy Markku Pulliainen DHL Global Forwarding (Finland) Oy Risto Suihko (vpj) Oy Kuehne + Nagel Ltd Teijo Turunen Merijaosto Markus Nyman (pj) Oy Kuehne + Nagel Ltd Carita Alanen Panalpina Ab Filial i Finland Pasi Aro Oy Hacklin Ltd ( asti) Marianne Blechingberg Oy Hacklin Ltd ( alk.) Keijo Flinkman Ari Halmela Jouko Harno Oy Kuehne + Nagel Ltd

16 Merijaosto (jatk.) Jani Hellsten UPS SCS (Finland) Oy Heli Jokinen Johanna Järvinen Oy Kuehne + Nagel Ltd ( asti) Valtteri Koponen Oy Agility Logistics Ab Timo Laine Oy Rauma Stevedoring Ltd Petteri Leinonen Geodis Wilson Finland Oy Marjut Linnajärvi SA-TU Logistics Oy Leena Nuotio (vpj) DHL Global Forwarding (Finland) Oy Kalle Päkki Scan Global Logistics (Finland) Oy Henri Silventoinen Oy Waco Logistics Finland Tullausjaosto Niko Plith (pj) SA-TU Logistics Oy Mika Eloranta Nurminen Logistics Oyj Esko Holopainen SA-TU Logistics Oy Pasi Häkkinen Soile Juslin Geodis Wilson Finland Oy Erja Juva UPS SCS (Finland) Oy Olli Järnström Oy Hacklin Ltd ( asti) Jaana Niemi Pekka Ovaska TNT Suomi Oy Olli Puustinen Oy Kuehne + Nagel Ltd ( asti) Jarmo Seppälä Panalpina Ab Filial i Finl. ( asti) Ulla Sorjonen Itella Logistics Oy Ritva Syvinki Oy Kuehne + Nagel Ltd ( alk.) Seppo Tarén Panalpina Ab Filial i Finl. ( alk.) Rauli Werdermann Satu Yrjölä DHL Freight (Finland) Oy Venäjä / IVY-maiden jaosto Bengt Westerholm (pj) Carita Alanen Sergei Fadeev Markus Haapanen Juhani Hauhia Jari Järvelä Kimmo Koski Anu Kujansuu Pekka Ovaska Pertti Silvennoinen Harri Vainikka Anssi Vääränen Panalpina Ab Filial i Finland DHL Freigt (Finland) Oy SA-TU Logistics Oy Stella Corona Oy Ltd Oy Euro-Baltic Logistics Ltd TNT Suomi Oy Nurminen Logistics Oyj Scan Global Logistics (Finland) Oy Nimitysjaosto Göran Åberg (pj) Pekka Laitinen Mikko Lehtinen Markus Nyman Anne Pennala Bengt Westerholm DHL Global Forwarding (Finland) Oy Oy Kuehne + Nagel Ltd Rahtihuolinta Suomi Oy

17 Koulutusryhmä Lakiryhmä Tarja Päivä (pj) TNT Suomi Oy Johanna Heiman Oy Kuehne + Nagel Ltd Minna Hurmalainen Itella Logistics Oy ( asti) Tuuli Niininen Itella Logistics Oy ( alk.) Mika Palmio DHL Freight (Finland) Oy Santeri Rommi ( asti) Jaana Tekoniemi Nurminen Logistics Oyj Olli Virtanen Oy Hacklin Ltd ( asti) Tuure Väisänen DSV Road Oy Eila Sillanpää (pj) ( asti) Tapani Ekuri (pj) ( alk.) Pirjo Grönroos Nurminen Logistics Oyj Mari Juopperi Scan Global Logistics (Finland) Oy Oscari Seppälä DSV Road Oy ( asti) Jorma Tirri Oy Hacklin Ltd Kimmo Turunen DHL Freight (Finland) Oy Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuusneuvonantajaryhmä Heli Hörkkö (pj) Pauliina Auveri Itella Logistics Oy Matti Hinkkanen DHL Freight (Finland) Oy Auli Porokka Oy Agility Logistics Ab Jari Rappu DSV Road Oy ( asti) Mikko Salminen UPS SCS (Finland) Oy Annu Stenqvist Oy RH Freight Ab ( asti) Arto Tuomi Alf Åberg

18 LIITE D :n jäsenyritykset Yritys Postitoimipaikka 1. "K" Line (Finland) Oy HELSINKI 2. Bring Express Suomi Oy HELSINKI 3. Ab Wasa Logistics Ltd Oy VAASA 4. Alpi Suomi Oy LAHTI 5. Cargoworld Finland Oy 6. CHS Logistics Oy VANTAA LAPPEENRANTA 7. DHL Supply Chain (Finland) Oy VANTAA 8. DHL Freight (Finland) Oy VANTAA 9. DHL Global Forwarding (Finland) Oy VANTAA 10. DSV Air & Sea Oy VANTAA 11. DSV Road Oy VANTAA 12. DSV Solutions Oy VANTAA 13. Easmar Logistics Oy KOUVOLA 14. Finnsteve Oy Ab HELSINKI 15. FREJA Transport & Logistics Oy HELSINKI 16. Geodis Wilson Finland Oy ESPOO 17. GreenCarrier Finland Oy HELSINKI 18. Ibertrans Oy VANTAA 19. ILP-International Logistics Partners Oy VANTAA 20. Itella Logistics Oy TUUSULA 21. Jetpak Finland Oy VANTAA 22. John Nurminen Prima Oy VANTAA 23. Kemi Shipping Oy KEMI 24. Kuljetusliike Ville Silvasti Oy KANGASHÄKKI 25. Leman International System Transport Oy HELSINKI 26. Newmark Oy UUSIKAUPUNKI 27. Nurminen Logistics Oyj HELSINKI 28. Oy Agility Logistics Ab VANTAA 29. Oy Backman-Trummer Ab VAASA 30. VANTAA 31. Oy Bulk Boys Ltd KOTKA 32. Oy Euro-Baltic Logistics Ltd KOUVOLA 33. Oy Finnsovtrans Ltd KOTKA 34. Oy Hacklin Hamiko Ltd HAMINA 35. Oy Hacklin Logistics Ltd HELSINKI 36. Oy Hacklin Ltd PORI 37. Oy Kuehne + Nagel Ltd VANTAA 38. Oy Logimix Ltd VANTAA 39. Oy Rauma Stevedoring Ltd RAUMA 40. Oy Scandic Trans Ab MUSTASAARI 41. Oy Tavatur Shipping Ltd VANTAA 42. Oy Transsphere Ltd VANTAA

19 43. Oy Vaasahuolinta-Vasaspedition Ab VAASA 44. Oy Victor Ek Ab HELSINKI 45. Oy Waco Logistics Finland VANTAA 46. Oy Wikeström & Krogius Ab TURKU 47. Panalpina Ab, filial i Finland VANTAA 48. Polar Logistics International Oy VANTAA 49. Posten Logistik SCM Oy VANTAA 50. Rahtihuolinta Suomi Oy VANTAA 51. Saimabulk Oy TURKU 52. SA-TU Logistics Oy HELSINKI 53. Scan Global Logistics (Finland) Oy VANTAA 54. HELSINKI 55. SeaRail Oy TURKU 56. Stella Corona Oy Ltd KOTKA 57. Steveco Oy KOTKA 58. Suomen Messulogistiikka Oy HELSINKI 59. TNT Suomi Oy VANTAA 60. Tschudi Logistics Oy HELSINKI 61. United Parcel Service Finland Oy VANTAA 62. UPS SCS (Finland) Oy VANTAA 63. UTi Logistics (Finland) Oy VANTAA 64. Uuttera Oy HANKO 65. HELSINKI 66. Viawest Oy KOUVOLA

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2012 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry PL 62 (Eteläranta 10) FI-00131 Helsinki, Finland Puhelin 020 595 5000 Telekopio

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2010 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry PL 30 (Eteläranta 10) FIN-00131 Helsinki, Finland Puhelin (09) 42 020 Telekopio

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin konttipunnituksen jatkoseminaari PETRI LAITINEN

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin konttipunnituksen jatkoseminaari PETRI LAITINEN Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin konttipunnituksen jatkoseminaari 29.4.2016 PETRI LAITINEN Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry Vuonna 1906 perustettu toimialaliitto, jonka tehtävänä edistää huolinta-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2009 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry PL 30 (Eteläranta 10) FIN-00131 Helsinki, Finland Puhelin (09) 42 020 Telekopio

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2007 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry Suomen Spedservice Oy, rek.nro 208.533 PL 30 (Eteläranta 10) FIN-00131 Helsinki,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2008 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry Suomen Spedservice Oy, rek.nro 208.533 PL 30 (Eteläranta 10) FIN-00131 Helsinki,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2006 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry Suomen Spedservice Oy, rek.nro 208.533 PL 30 (Eteläranta 10) FIN-00131 Helsinki,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 SUOMEN HUOLINTALIIKKEIDEN LIITTO ry FINLANDS SPEDITÖRFÖRBUND rf TOIMINTAKERTOMUS 2005 Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry Suomen Spedservice Oy, rek.nro 208.533 PL 30 (Eteläranta 10) FIN-00131 Helsinki,

Lisätiedot

Keskusliiton jäseneksi voivat liittyä rahoitus-, vakuutus- ja arvopaperimarkkinatoimialoilla toimintaa harjoittavat oikeustoimikelpoiset yhteisöt.

Keskusliiton jäseneksi voivat liittyä rahoitus-, vakuutus- ja arvopaperimarkkinatoimialoilla toimintaa harjoittavat oikeustoimikelpoiset yhteisöt. 1 (5) FINANSSIALAN KESKUSLIITON SÄÄNNÖT (Rekisteröity PRH:ssa 12.6.2014) 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Finanssialan Keskusliitto - Finansbranschens Centralförbund ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Erityisistä syistä voidaan liiton jäseneksi ottaa myös muun kuin edellä toimintaa harjoittava työnantaja tai yhdistys.

Erityisistä syistä voidaan liiton jäseneksi ottaa myös muun kuin edellä toimintaa harjoittava työnantaja tai yhdistys. Sivistystyönantajat ry Bildningsarbetsgivarna rf säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sivistystyönantajat ry, ruotsiksi Bildningsarbetsgivarna rf, jota jäljempänä sanotaan liitoksi. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen

Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen Vaalitoimikunnan esitys FIGBC:n vuosikokoukseen 19.11.2012 1. Vaalitoimikunta ja sen tehtävät FIGBC:n vaalitoimikunta ja sen tehtävät Yhdistyksen sääntöjen mukaan: 7. Muut toimielimet Vaalitoimikunta Vaalitoimikunnan

Lisätiedot

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu Puhjonmäen ilma-aserata 18.01.2014 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 10IT 1. Jesse Virola KuusA 81 83 164 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Joona Holkko KAS 88 96 184 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 11-14A 1.

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

POSTIALAN LAKKOJEN JA NIIDEN TUKITYÖTAISTELUIDEN VAIKUTUKSET AUTO- LIIKENTEEN YRITYKSIIN JA PALKANMAKSUUN

POSTIALAN LAKKOJEN JA NIIDEN TUKITYÖTAISTELUIDEN VAIKUTUKSET AUTO- LIIKENTEEN YRITYKSIIN JA PALKANMAKSUUN 27.11.2015 sivu 1 Anne Jansson ja Mari Vasarainen Mari Vasarainen POSTIALAN LAKKOJEN JA NIIDEN TUKITYÖTAISTELUIDEN VAIKUTUKSET AUTO- LIIKENTEEN YRITYKSIIN JA PALKANMAKSUUN 1. Tähän mennessä ilmoitetut

Lisätiedot

SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT ry:n SÄÄNNÖT

SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT ry:n SÄÄNNÖT 1 SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT ry:n SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenyys Yhdistyksen nimi on Sosiaalialan Työnantajat ry, jota jäljempänä kutsutaan liitoksi. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Varapuheenjohtaja / jäsen Seppo Kämäräinen varajäsen Kari Vanhala Rahastonhoitaja / jäsen varajäsen Marja-Liisa Isakow / jäsen varajäsen Päivi Pilli-Sihvola varajäsen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

PSYM 2015 ehdot - voimaan 1.1.2016

PSYM 2015 ehdot - voimaan 1.1.2016 PETRI LAITINEN PSYM 2015 ehdot - voimaan 1.1.2016 Vertailu PSYM 2015 ja 2000 versioiden välillä Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry Vuonna 1906 perustettu toimialaliitto, jonka tehtävänä edistää huolinta-

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Tulokset radoittain Tulokset sarjoittain 2,1 km

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271

Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271 Pöytäkirja 2015 1 Aika 17.11.2015 klo 09:05-11:00 Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 4 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut Kuortane, 18.02.2017 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 1. Koivumäki Aimo 71 Po 572 576 (96) 1148 2. Valkealahti Marko 86 Po 540 576 (96) 1116 3. Hill Raimo 75 Po 518

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Sisällysluettelo 1 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015... 1 1.1 Hallintoneuvoston jäsenten palkkiot ja

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton Maraton Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 (20.11.2018) 1.Tolksdorf Jonathan 3.21.10 (M 40/1) 2.Laitinen Seppo 3.27.50 (M 65/1) 3.Mäenpää Seppo

Lisätiedot

Vuoden 2014 maratoonit

Vuoden 2014 maratoonit Vuoden 2014 maratoonit Absetz Ilmari 2/10 3.44.28 (M 55/2) Absetz Ilmari 8/10 3.52.11 (M 55/2) Ahonen Jani Lohdutus 4.21.23 (M alle 40/3) Airaksinen Pekka 1/10 5.05.37 (M 60/9) Airaksinen Pekka 8/10 5.07.07

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries 1 Menestyvien yritysten Suomi 2 Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia

Lisätiedot

Varastoalan näyttötutkinnot

Varastoalan näyttötutkinnot Varastoalan näyttötutkinnot 1998-213 Tilastot Järjestämissopimukset Arviointioikeudet Tutkintotoimikunta Tilastot EDUPOLI % JAKK 6% AEL 8% ADULTA 1% FAKTIA VARIA % % EKAMI % AMIEDU % HYRIA 29% TAKK 8%

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä Maritta Niska, Haapajärveltä Jaana Salo, Kärsämäeltä Riikka Manninen, Kärsämäeltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä Maritta Niska, Haapajärveltä Jaana Salo, Kärsämäeltä Riikka Manninen, Kärsämäeltä PÖYTÄKIRJA 4/2016 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.6.2016 klo 9.00 9.45 Paikka: Nivala, Nivalan teknologiakeskus Nitek, Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila

Lisätiedot

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä. Pöytäkirja 96 1(7) Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston varsinainen kokous Aika Tiistaina 3.5.2016 kello 15.00 Paikka Metsätapiola, Revontulenpuisto 2 C, Espoo Läsnä Poissa Anttila Juha Haikkonen Aila

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Kaupan liiton SÄÄNNÖT

Kaupan liiton SÄÄNNÖT Kaupan liiton SÄÄNNÖT Kaupan liitto Eteläranta 10 PL 340, 00131 Helsinki Puhelin (09) 172 850 Faksi (09) 664 616 www.kauppa.fi Nimet ja suorat puhelinnumerot löytyvät verkkosivuiltamme kohdasta Yhteystiedot.

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 2/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Hooman

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 16/2018 1 AIKA 13.12.2018 klo 17:00-18:12 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Reserviläisurheiluliitto ry:n Sovelletun Reserviläisammunnan Suomenmestaruuskilpailu 2000

Reserviläisurheiluliitto ry:n Sovelletun Reserviläisammunnan Suomenmestaruuskilpailu 2000 Henkilökohtaiset tulokset, YLEISKILPAILU Kilpailijat Tulokset No Nimi Lk. Joukkue Rasti 1 Rasti 2 Rasti 3 Rasti 4 Rasti 5 Rasti 6 Rasti 7 Rasti 8 Rasti 9 Rasti 10 20 Runtti Petri a 12 92.77 57.32 53.41

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Aika Keskiviikko , klo 8.30 Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki. Paul Greenlees poissa Timo Tiihonen, läsnä asiat 1-12

Aika Keskiviikko , klo 8.30 Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki. Paul Greenlees poissa Timo Tiihonen, läsnä asiat 1-12 YLIOPISTOKOLLEGION PÖYTÄKIRJA 4/2018 Aika Keskiviikko 18.4.2018, klo 8.30 Paikka Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki Läsnä: Yliopiston professorit: Varajäsen, jos läsnä Sirpa Leppänen läsnä

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2007 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puh. (09) 680 401 24.1.2007 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot