OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET
|
|
- Väinö Ranta
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Hyväksytty yliopiston hallituksessa OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET I PERUSTUTKINTOKOULUTUS KORKEAKOULUKELPOISUUS JA VALINTARYHMÄT 2007 Kelpoinen opiskelijaksi opintoihin, jotka johtavat pelkästään alempaan korkeakoulututkintoon tai sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon on henkilö, joka on suorittanut laissa ylioppilastutkinnon järjestämisestä (672/2005) tarkoitetun tutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon, ammatillisen korkea-asteen tutkinnon, ammatillisen opistoasteen tutkinnon, vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon, ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin, tai jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Kelpoinen opiskelijaksi opintoihin, jotka johtavat pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon, on henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon, soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin, taikka jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Yliopisto voi edellyttää opiskelijaksi ottamansa henkilön suorittavan täydentäviä opintoja koulutuksessa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi. Laki ylioppilastutkinnon järjestämisestä (672/2005, 17 ) rinnastaa International Baccalaureate (IB) -tutkintoon tai Reifeprüfung -tutkintoon johtavan opetusjärjestelmän mukaiset tutkinnot suomalaiseen ylioppilastutkintoon. International Baccalaureate (IB) -tutkinnon tai Reifeprüfung - tutkinnon suorittaneilla on sama korkeakoulukelpoisuus kuin suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneilla. Asetus ylioppilastutkintoasetuksen muutoksesta (126/1996) 22 :n 2 momentin mukaan Eurooppa-koulujen eurooppalaisen ylioppilastutkinnon (EB) suorittaminen tuottaa samat oikeudet kuin suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaminen. Kukin tiedekunta määrittelee lisäopinnot niille, joilta puuttuu yleinen korkeakoulukelpoisuus. Pohjoismaiden välillä on tehty sopimus pääsystä korkeampaan koulutukseen (asetus 411/1995). Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi ovat sitoutuneet vastavuoroisesti antamaan toisessa Pohjoismaassa asuville koulutukseen hakeville pääsymahdollisuuden julkiseen korkeampaan koulutukseen samoilla tai vastaavanlaisilla ehdoilla kuin oman maan hakijoille. Hakijalla, jolla on kelpoisuus korkeampaan koulutukseen siinä Pohjoismaassa, jossa hän asuu, on kelpoisuus myös muissa Pohjoismaissa. Kandidaatti- ja maisteritutkintoon valittavalta ulkomailla kouluopintonsa suorittaneelta vaaditaan peruskoulutus, jonka pohjalta hänet on hyväksytty tai joka asianomaisessa maassa oikeuttaa hänet hakemaan opiskelijaksi korkeakouluun. Tämän on tasoltaan vastattava suomalaista korkeakoulua, jollaiseksi katsotaan oppilaitos, jossa voidaan suorittaa tohtorin tutkinto. Lisäksi valittavan on oltava suomen kielentaitoinen tai hänellä on oltava erikseen määritelty suomen kielen taitotaso, paitsi kielten laitoksen joissakin kieliaineissa ja joidenkin koulutusohjelmien/pääaineiden maisteriopintovaiheessa. Kokonaan englanninkielisiin maisterinohjelmiin hyväksytyiltä ei valintavaiheessa edellytetä suomen kielen taitoa. Pelkästään maisterikoulutukseen hakevilta edellytetään aikaisempaa kandidaatin tutkintoa tai vastaavia opintoja. Bolognan julistuksen allekirjoittaneissa maissa suoritetut kandidaatin (Bachelor) tutkinnot hyväksytään sellaisinaan, kun taas muualla suoritetut kandidaatin tutkinnot arvioidaan tapauskohtaisesti erikseen. Englantia äidinkielenään puhuvilta (kotimaa Iso-Britannia, Irlanti, Yhdysvallat, Kanada, Australia 1
2 tai Uusi-Seelanti) hakijoilta ei vaadita todistusta ko. kielen taidosta. Muuta kuin englantia äidinkielenään puhuvien hakijoiden (jotka eivät voi osoittaa riittävää suomen kielen taitoa) sen sijaan on osoitettava englannin kielen taitonsa kansainvälisellä kielitaitokokeella. Näistä vaadittavat minimipistemäärät ovat seuraavat: TOEFL 580 (Paper Based Test) / 237 (Computer Based Test) / 92 (Internet Based Test) tai IELTS 6.5 tai CPE ja CAE läpäisytasot A, B tai C. Englannin kielen pääaineeseen ja taloustieteiden tiedekuntaan hakevien vähimmäispistemäärän on oltava 600 (Paper Based Test)/250 (Computer Based Test) / 100 (Internet Based Test) tai IELTSkielikokeen vähimmäispistemäärä 7.0. Joihinkin pääaineisiin/koulutusohjelmiin haettaessa vaaditaan hyvä suomen kielen taito. Vieraiden kielten koulutukseen hakevilla on oltava laitoksen edellyttämä kielitaito. Valinta tehdään hakemuksen ja sen liitteenä olevien todistusten sekä mahdollisten lisäselvitysten perusteella. Osalla englanninkielisistä maisteriohjelmista on kaksivaiheinen hakuprosessi, jossa osa hakijoista valitaan hakupapereiden perusteella haastatteluun. Lopullisen valinnan tekee tiedekunta ao. laitoksen lausunnon pohjalta. Laitoksen harkinnan mukaan hakija voidaan kutsua valintakokeisiin. I A OPISKELIJAVALINTA KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTOON Tiedekunnat laativat opiskelijavalintamenettelynsä sekä kandidaatin ja maisterin tutkintoa että pelkästään maisteritutkintoa varten. Myönnetyllä opinto-oikeudella opiskelija voi suorittaa tiedekunnassa alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon tai pelkästään ylemmän korkeakoulututkinnon. Tavoitteena on, että vähintään 50 % uusista opiskelijoista on samana vuonna tai edellisen vuoden syksynä toisen asteen koulutuksen päättäneitä. Uusien ylioppilaiden ja samana vuonna toisen asteen koulutuksen päättäneiden osuutta kasvatetaan opiskelijavalintoja kehittämällä. Opiskelijavalinnassa käytettävät valintaryhmät ovat: 1. Todistusten ja valintakokeen perusteella valittavat 2. Valintakokeen tai kilpailun perusteella valittavat 3. Todistusten perusteella valittavat 4. Avoimen yliopiston opintojen perusteella valittavat. International Baccalaureate- tai Reifeprüfung- tai EB-tutkinnon suorittaneet voivat kuulua tiedekunnan harkinnan mukaan joko ryhmään 1, 2 tai 3. Ryhmään 2 kuuluvat ylioppilashakijoiden lisäksi suomalaista ylioppilastutkintoa suorittamattomat mm. ammatillisen opistoasteen ja ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittaneet ylioppilastutkintoa suorittamattomat, suomalaiset ulkomailla korkeakoulukelpoisuuden saavuttaneet ja muut ylioppilastutkintoa suorittamattomat. Koska hakijoiden suorittamien kansainvälisten ylioppilastutkintojen määrä kasvaa, on hakijoiden tasapuolisen kohtelun takia hakijoiden taustapistelaskentaan sovellettava opetusministeriön suosittamaa oheista pisteskaalausta: EB-tutkinto IB-tutkinto Reifeprüfung Ylioppilastutkinto Matematiikka Muu ainekoh- (aineissa, joissa suoritetainen koe taan kirjalliset kokeet) excellent pistettä laudatur very good pistettä eximia cum laude appr good 9-8 pistettä magna cum laude appr satisfactory 7 pistettä cum laude approbatur mediocre 6-5 pistettä lubenter approbatur poor 4 pistettä approbatur Niissä tiedekunnissa, joissa tutkinnon pääaineen mukaisia kieliopintoja edellytetään sisältyvän 2
3 korkeakoulututkintoon vähintään kahdessa kielessä, tiedekuntia suositellaan antamaan lisäpisteitä hyvästä ja monipuolisesta kielitaidosta. Äidinkielen kokeena voi olla suomi vieraana kielenä koe. Opiskelijavalintaan kuuluvat valintakokeet järjestetään ainoastaan tiedekunnan ilmoittamissa paikoissa. I B OPISKELIJAVALINTA PELKÄSTÄÄN MAISTERIN TUTKINTOON Tiedekunnat voivat ottaa opiskelijoita pelkästään maisterikoulutukseen. Maisterikoulutus voidaan järjestää joko maisteriohjelmana tai maisteriopintoina Tiedekunnat tiedottavat valintamenettelyistään verkkosivuilla ja muilla tavoin. Hakijalta edellytetään alempi korkeakoulututkinto tai riittävä määrä koulutukseen soveltuvia tiedekunnan tarkemmin määrittämiä pohjaopintoja, niin että maisterikoulutuksessa maisterintutkinto on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen 2-3 vuodessa aikaisemmista opinnoista riippuen. Mikäli alemman koulutuksen ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavien opintojen sisällöllisten erojen vuoksi on tarpeen, on suositeltavaa, että tiedekunta edellyttää opiskelijalta laajuudeltaan enintään 60 opintopisteen täydentävien opintojen suorittamista. Täydentävien opintojen tarvetta on harkittava tarkoin. Tutkinnon täydentämisopintojen suorittamista varten voi tiedekunta tehdä harkintansa mukaan yhteistyötä Avoimen yliopiston kanssa. Mikäli mahdollista, täydentävät opinnot sisällytetään maisterin tutkintoon. II HAKEMINEN JA OPINTO-OIKEUS Opinto-oikeutta tutkinnon suorittamiseksi voi hakea useammasta tiedekunnasta. Tiedekunta voi myöntää hakijalle toiseen samannimiseen tutkintoon johtavan opinto-oikeuden. Tällöin kuitenkin uuden tutkinnon pääaineen ja sisällön on poikettava riittävästi ensimmäisen tutkinnon pääaineesta ja sisällöstä. Valintayksikkönä voi olla tiedekunta, laitos, pääaineryhmä, pääaine tai koulutusohjelma. Opiskelija voi ottaa samana lukuvuonna vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan Suomessa (laki yliopistolain muuttamisesta 715/2004, 18 b ). Mikäli hakija tulee hyväksytyksi useampaan valintayksikköön, hänen on valittava, minkä opinto-oikeuden hän ottaa vastaan. Valitsemansa pääaineen/pääaineryhmän/koulutusohjelman lisäksi useampaan valintayksikköön hyväksytty säilyttää sivuaineen opinto-oikeuden perumaansa pääaineeseen, pääaineryhmään tai koulutusohjelman pääaineeseen tiedekunnan määräämällä tavalla. Sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinnot viimeistään kahta vuotta niiden yhteenlaskettua tavoitteellista suorittamisaikaa pitemmässä ajassa. Pelkästään alempaa korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinto viimeistään yhtä vuotta sen tavoitteellista suorittamisaikaa pitemmässä ajassa. Pelkästään ylempää korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinto viimeistään kahta vuotta sen tavoitteellista suorittamisaikaa pitemmässä ajassa. Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa poissaoloa, joka johtuu asevelvollisuuden tai vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Opintojen enimmäisaikaan ei lasketa myöskään muuta enintään neljän lukukauden poissaoloa, jonka ajaksi opiskelija on ilmoittautunut poissaolevaksi. Yliopisto myöntää opiskelijalle, joka ei ole suorittanut tutkintoa säädetyssä ajassa, lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Lisäaikaa myönnetään, kun opiskelija esittää tavoitteellisen ja 3
4 toteuttamiskelpoisen suunnitelman opintojen loppuun saattamisesta. Muutoin opiskelija menettää opiskeluoikeutensa. Jos opiskeluoikeuden menettänyt opiskelija haluaa myöhemmin jatkaa opintojaan, hänen on haettava yliopistolta oikeutta päästä uudelleen opiskelijaksi. III OPISKELUPAIKKOJEN TÄYTTÄMINEN Opiskelijavalinnoissa tulee pyrkiä siihen, että uusia opiskelijoita on aloittamassa vähintään aloituspaikkoja vastaava määrä. Tiedekuntaan hyväksytty voi pätevästä syystä (mm. varusmiespalveluksen suorittaminen) tiedekunnan luvalla lykätä opintojen aloittamista. Tavoitteena on, että maisteritavoitteisista aloittaneista, jotka suorittavat myös kandidaatin tutkinnon Jyväskylän yliopistoon, 75 % suorittaa tutkinnon 5 vuodessa (3 + 2 vuotta). IV VALINTAKOKEISSA ERITYISJÄRJESTELYJÄ TARVITSEVAT HAKIJAT Valintakoejärjestelyin tulee huolehtia siitä, että erityisjärjestelyjä tarvitsevat hakijat ovat opiskelijavalinnassa tasavertaisessa asemassa muiden hakijoiden kanssa. Tiedekunta voi poiketa vahvistetuista valintaperusteista sellaisten hakijoiden kohdalla, jotka eivät ole opiskelijavalinnassa ilmeisesti esimerkiksi vammansa aiheuttaman (ennen valintakoetta tiedekuntaan toimitetulla lääkärintodistuksella osoitetun) haitan vuoksi yltäneet hyväksyttyjen ryhmään, mutta joiden voidaan valintakokeen, ylioppilastutkinnon tai sitä vastaavan suorituksen perusteella olettaa selviytyvän yliopisto-opinnoista. Tällaisia hakijoita pyydetään hyvissä ajoin ottamaan yhteyttä asianomaisen tiedekuntaan tarvittavia erityisjärjestelyjä varten. V VAIHTO- JA VIERAILEVAT OPISKELIJAT Ulkomaalainen opiskelija, joka ei tule suorittamaan kokonaista tutkintoa Jyväskylän yliopistoon (ns. non-degree student), voi hakea lyhytaikaista opinto-oikeutta ja saada jonkun näistä kolmesta opiskelijastatuksesta: - vaihto-opiskelija (exchange student): Opiskelija hakee yliopiston/tiedekunnan/ laitoksen solmiman vaihtosopimuksen ja/tai ohjelman puitteissa ja valinta tehdään opiskelijan vastaanottavan ainelaitoksen lausunnon perusteella. Opiskelijalta ei vaadita TOEFL- tms. kielikokeen suorittamista. - vieraileva opiskelija (visiting student): Opiskelija hakee em. sopimusten ulkopuolella (esim. CIMO:n stipendiaatit). Vaatimuksena on kuitenkin opinto-oikeus jossain ulkomaisessa yliopistossa ja suunnitelma siitä, miten JY:ssa suoritettavat opinnot liitetään sikäläiseen tutkintoon. TOEFL tai IELTS kielikokeen tulos vaaditaan, jos englanti ei ole äidinkieli (TOEFL väh. 550/213, IELTS väh. 6.0). Vierailevan opiskelijan statuksen voi saada vähintään kolmeksi kuukaudeksi tai enintään yhdeksi lukuvuodeksi. Suomen kansalaisilla ei ole mahdollisuutta päästä vieraileviksi opiskelijoiksi. - vieraileva jatko-opiskelija (visiting doctoral student): Opiskelija hakee em. sopimusten ulkopuolella. Status voidaan myöntää kotiyliopistossaan tohtorintutkintoon tähtäävälle ulkomaalaiselle opiskelijalle vähintään kolmeksi kuukaudeksi tai enintään yhdeksi lukuvuodeksi. Poikkeuksena ovat Marie Curie stipendiaatit, joille status voidaan myöntää enintään kolmeksi vuodeksi. VI KANSAINVÄLISTEN YHTEISOHJELMIEN VALINNAT Yhteisohjelman pääsyvaatimusten, pituuden ja laajuuden, opetusohjelman ydinsisällöt sekä laadunvarmennuksen täytyy olla riittävän yhteismitalliset kaikissa partneriyliopistoissa. 4
5 Opiskelijavalintaan liittyvät menettelytavat määritellään etukäteen ja varmistetaan, että ne täyttävät kunkin yliopiston yleiset valintaperusteet. Opiskelija hakee opinto-oikeutta yhteisohjelmasopimuksen määrittämällä tavalla. Vaatimuksena on opinto-oikeus jossain partneriyliopistossa ja suunnitelma siitä, miten Jyväskylän yliopistossa suoritettavat opinnot liitetään kaksois-/yhteistutkintoon. Kielitaitovaatimukset ja muut valintakriteerit määritellään erikseen kussakin yhteisohjelmassa. VII AIEMPIEN OPINTOJEN PERUSTEELLA TAPAHTUVAT VALINNAT 1. Siirto-opiskelijat Päävalinnan ulkopuolella tiedekuntaan voidaan hyväksyä siirto-opiskelijoita, jotka aloittavat kandidaatin tutkinnosta. Maisteriohjelmiin ja -opintoihin voidaan myös hyväksyä siirtoopiskelijoita. Siirto-opiskelijalla tarkoitetaan hakijaa, joka on saanut opinto-oikeuden tutkinnon suorittamiseen jossain tiedekorkeakoulussa vastaavaan pääaineeseen/koulutusohjelmaan tai muutoin vastaavan opinto-oikeuden. Hyväksymisen edellytyksiä tällöin on, että - hakija on opiskellut alkuperäisessä tiedekorkeakoulussa vähintään lukuvuoden - hakija on osoittanut tiedekunnan riittäväksi katsomaa opintomenestystä - hakijalla on perustellut syyt opiskelupaikan vaihtamiseen - resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. 2. Avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet (ns. avoimen väylä) Tutkinnon suoritusoikeus alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon voidaan hakemuksesta myöntää henkilölle, joka on suorittanut avoimessa yliopisto-opetuksessa Jyväskylän yliopiston tai jonkun muun yliopiston opetussuunnitelman mukaisia pääaineen / koulutusohjelman opintoja - ainakin kahdessa oppiaineessa yhteensä vähintään 60 opintoviikon/100 opintopisteen verran. Näistä pääaineessa tulee olla vähintään 35 opintoviikon/60 opintopisteen laajuinen opintokokonaisuus tai vastaavat opinnot ja toisessa oppiaineessa vähintään 15 opintoviikon/25 opintopisteen laajuinen opintokokonaisuus tai vastaavat opinnot. Lisäksi hakijalla tulee olla suoritettuina tutkintoon vaadittavat kieli- ja viestintäopinnot. Tiedekunta voi harkintansa mukaan perustelluista syistä käyttää tarvittaessa myös muita valintaperusteita, jolloin niiden on käytävä ilmi tiedekunnan valintakriteereistä. Tässä ryhmässä eivät voi hakea sellaiset henkilöt, jotka ovat jo suorittaneet yliopistollisen korkeakoulututkinnon tai joilla on tutkinnonsuoritusoikeus jossakin tiede- tai taidekorkeakoulussa. 3. Erillisiä opintoja suorittavien valinta (avoimen yliopiston periaatteiden mukaan) Tiedekunnat voivat valita ylimääräisiä opiskelijoita suorittamaan yhden tai korkeintaan kahden oppiaineen erikseen määriteltyä opintokokonaisuutta. Opinnot ovat opiskelijalle maksullisia. a) muualla kuin Jyväskylän yliopistossa perustutkinnon suorittanut tai perustutkintoa suorittava (vrt. korkeakoulujen väliset yhteistyösopimukset) henkilö voi hakea tiedekunnalta opinto-oikeutta erillisiin opintoihin. b) suoritusoikeus voidaan myöntää myös sellaiselle henkilölle, jolla ei ole Jyväskylän yliopistossa tutkinnon suorittamiseen oikeutta, mutta jolla suoritettava opintokokonaisuus liittyy läheisesti hakijan aikaisempiin tai toisessa oppilaitoksessa käynnissä oleviin opintoihin tai ammattiin. VIII HAKUAJAT VUONNA 2007 Hakuaika kandidaatin- ja maisterin tutkintoon päättyy torstaina lukuun ottamatta kasvatustieteellisen alan valtakunnallisen valintayhteistyössä olevia koulutuksia, joihin hakuaika päättyy klo Hakuajat maisteriopintoihin ja maisteriohjelmiin päätetään tiedekunnissa tapauskohtaisesti. Myös postitse palautetun hakulomakkeen on oltava hakuajan päättymisajankohtaan mennessä perillä, viimeisen hakupäivän postileima ei riitä. Tiedekunnat 5
6 voivat ilmoittaa myöhemmin myös lisä- tai täydennyshauista sekä kasvatustieteiden tiedekunnan erillisiin opintoihin (mm. opinto-ohjaajat) hausta. Tdk Avoimen väylä Siirto-opiskelijat Erilliset HTK ITK jatkuvasti (kiintiö 25) jatkuvasti jatkuvasti KTK OKL, muut LTK MLTK jatkuvasti jatkuvasti jatkuvasti TTK YTK (psykologiassa vain 30.4.) (psykologiassa vain 30.4.) Ulkomaalaisten opiskelijoiden hakuaika (myös maisteriohjelmiin) päättyy Vieraileviksi opiskelijoiksi hakevien hakuaika päättyy Tiedekunnat ilmoittavat erikseen maisterivaiheen hauista. Tammikuussa 2008 alkaviin koulutuksiin hakuaika päättyy Peruskoulutuksen valintatuloksien ilmoittamisessa toimitaan valtakunnallisen hakija- ja opintooikeusrekisterin (HAREK) edellyttämällä tavalla. IX OPISKELIJAVALINTOJEN KEHITTÄMINEN Opiskelijavalintoja uudistetaan yliopistojen valtakunnallisen yhteishakujärjestelmän rakentamisen yhteydessä. Opetusministeriön tavoitteena on, että yhteishakujärjestelmä on käyttöön otettavissa syksyn 2008 opiskelijavalinnoissa. Yliopistojen valintakoejärjestelmää uudistettaessa ylioppilastutkinnon painoarvoa valintaperusteena lisätään. II TOHTORIKOULUTUS 1. KELPOISUUS TOHTORIOPISKELIJAKSI Yliopistolain edellyttämä kelpoisuus Yliopistolain 715/ a :n 3 momentin mukaan kelpoinen opiskelijaksi opintoihin, jotka johtavat tieteellisen, taiteellisen tai ammatilliseen jatkotutkintoon, on henkilö, joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin tai jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja 6
7 varten riittävät tiedot ja valmiudet. Jyväskylän yliopiston edellyttämät lisävaatimukset Yliopistolaissa määrätyn kelpoisuuden lisäksi Jyväskylän yliopisto edellyttää, että tohtoriopiskelijaksi valittavalla on riittävät perustiedot tieteenalalta, jolta väitöskirjatyö tehdään, syventäviin opintoihin sisältyvästä opinnäytteestä vähintään cum laude approbatur/hyvä arvolause tai ulkomaisen tutkinnon ollessa kyseessä vastaavantasoinen arvolause. Poikkeustapauksessa voidaan hyväksyä arvolausetta täydentävät lisäopinnot tai muut tasokkuutta osoittavat suoritukset. 2. YLEISET VALINTAPERUSTEET Tohtorin tutkinnon suorittamisoikeutta haetaan siltä tiedekunnalta, jonka tieteenalaan tutkimustyö pääasiassa kuuluu. Valinnassa noudatetaan tiedekuntien laatimia yksityiskohtaisia valintaperusteita, jotka perustuvat seuraaviin tohtoriopiskelijoiden yleisiin valintakriteereihin: Hakijan tiedot ja taidot - menestyminen maisteriopinnoissa tai vastaavissa ulkomaisissa opinnoissa - opintojen edellyttämä riittävä kielitaito Tutkimusaihe - tutkimusaiheen innovatiivisuus - tutkimussuunnitelman realistisuus - tutkimusaiheen liittyminen laitoksen tutkimusalueille Ohjaus - asiantuntevan ohjauksen saatavuus ja ohjausresurssien riittävyys - ohjauksen jatkuvuus Sitoutuminen - tohtoriopiskelijan sitoutuminen opintojen suorittamiseen - tohtoriopiskelijan mahdollisuus osallistua jatkokoulutusseminaareihin, muihin kursseihin ja/tai tiedekunnan tutkijakouluihin 3. VALINTAMENETTELYT Tiedekunnat päättävät tohtoriopiskelijoiden valintamenettelyistä kuten vaadittavista hakemusasiakirjoista ja niiden sisällöstä, hakuajoista, hakemusten arviointimenettelyistä ja mahdollista lisäkriteereistä kuin myös opintojen rahoitussuunnitelmasta. III. AVOIN YLIOPISTOKOULUTUS KELPOISUUS AVOIMEN YLIOPISTON OPISKELIJAKSI Avoimessa yliopistossa voi suorittaa tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisia opintoja, joiden perusteella on mahdollista hakea yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Avoimen yliopiston opetukseen voi ilmoittautua ilman ikä- tai pohjakoulutusvaatimuksia. Opinnot ovat maksullisia. HAKEMINEN JA OPINTO-OIKEUS Opiskelija voi ilmoittautua samanaikaisesti useampaan opintojaksoon tai opintokokonaisuuteen. Suurimmassa osassa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opintoja ilmoittautuminen ja opintojen aloittaminen on mahdollista ympäri vuoden. Joissakin oppiaineissa on opiskelijakiintiöt. Näissä oppiaineissa käytetään tarvittaessa valintakoetta tai muuta valintamenettelyä. 7
8 Ilmoittautuminen astuu voimaan kun opintomaksut on maksettu. Jos opiskelija haluaa perua osallistumisensa opetukseen, siitä on ilmoitettava kirjallisesti avoimen yliopiston opiskelijapalveluihin 2 viikon sisällä ilmoittautumisesta. Ellei osallistumista peruta asianmukaisesti, opiskelijalta veloitetaan opintomaksu. OPINTO-OIKEUDEN VOIMASSAOLOAIKA Opintokokonaisuutta tai yksittäistä opintojaksoa koskevalle opinto-oikeudelle on määritelty tietty voimassaoloaika, jonka aikana opiskelijaa kannustetaan saattamaan opintonsa päätökseen. Opinto-oikeuksien voimassaoloajat: Perusopintokokonaisuutta opiskelevalla opinto-oikeus on voimassa 3 lukukautta alkaen siitä lukukaudesta (syys-/kevätlukukausi), jonka aikana opiskelija ilmoittautuu opintokokonaisuuden opiskelijaksi (kirjoittamisen perusopinnoissa ja tanssipedagogiikan erikoistumisopinnoissa opintooikeus on voimassa 4 lukukautta opetussuunnitelmallisista syistä). Aineopintokokonaisuutta opiskelevalla opinto-oikeus on voimassa 5 lukukautta alkaen siitä lukukaudesta (syys-/kevätlukukausi), jonka aikana opiskelija ilmoittautuu opintokokonaisuuden opiskelijaksi. Yksittäisten opintojaksojen opinto-oikeus on pääsääntöisesti voimassa yhden lukukauden. Kieli- ja viestintäopinnoissa opinto-oikeus on voimassa sen ajan, jona opintojakso toteutetaan. Opintokokonaisuuden opinto-oikeuden voimassaoloajan umpeuduttua opintosuoritukset säilyvät ja opiskelija voi myöhemmin jatkaa opintojaan ilmoittautumalla uudelleen opintoihin ja maksamalla uudelleenkirjaamismaksun. IV TÄYDENNYSKOULUTUS Jyväskylän yliopiston hallintojohtosäännön 31 :n mukaan johtokunta päättää täydennyskoulutukseen osallistuvien valintaperusteista. KELPOISUUS TÄYDENNYSKOULUTUKSEN OPISKELIJAKSI Yleisesti koulutukseen pääsy ei ole riippuvainen aikaisemmasta muodollisesta koulutuksesta, joskin joko koulutuksen tai kokemuksen kautta hankittua osaamista voidaan edellyttää. Poikkeuksena edellä mainittuun ovat esim. pätevyyteen johtavat koulutukset, joissa pohjakoulutus on edellytyksenä. HAKEMINEN JA OPINTO-OIKEUS Hakijat ilmoittautuvat täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutuskeskus valitsee täydennyskoulutuskurssien ja -ohjelmien osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä osallistumisvaatimukset täyttävistä hakijoista. Valinta on aina kurssikohtainen, joten osallistumisvaatimusten täyttyminen arvioidaan myös kurssi- tai koulutuskokonaisuuskohtaisesti. Osallistujien kurssikohtainen sisäänotto riippuu kurssin tavoitteista, toteutustavoista ja tilaajan toiveista. 8
9 9
OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Hyväksytty hallituksessa 26.10.2005 OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET PERUSTUTKINNOT (ei koske avoimeen yliopistoon eikä täydennyskoulutukseen hakeutuvia opiskelijoita) KORKEAKOULUKELPOISUUS
LisätiedotOPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET (ei sisällä avoimen yliopiston eikä täydennyskoulutuksen opiskelijoita)
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 3.10.2001 Hyväksytty hallituksen kokouksessa Liite 1 OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET (ei sisällä avoimen yliopiston eikä täydennyskoulutuksen opiskelijoita) KORKEAKOULUKELPOISUUS
LisätiedotOPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET (ei koske avoimeen yliopistoon eikä täydennyskoulutukseen hakeutuvia opiskelijoita)
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Hyväksytty yliopiston hallituksessa 6.10.2004 OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET (ei koske avoimeen yliopistoon eikä täydennyskoulutukseen hakeutuvia opiskelijoita) KORKEAKOULUKELPOISUUS
LisätiedotSIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa
LisätiedotAKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2018 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen
LisätiedotSIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen
LisätiedotHallintotieteiden perustutkintojen määräykset
Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,
LisätiedotTeologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot
LisätiedotHakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin
OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (YHTEISHAKU KEVÄT 20 16) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014. Voit hakea
LisätiedotTEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010
TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan
LisätiedotTeatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun
LisätiedotGraafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014
1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa
LisätiedotOpiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa
Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Minna Kaartinen-Koutaniemi Urhean oppilaitostapaaminen 17.4.2013 19.4.2013 1 Palvelut ja neuvonta Yleinen opiskelijaneuvonta palvelee henkilökohtaisesti,
LisätiedotYliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat
14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,
LisätiedotAalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet
Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa
LisätiedotLastentarhanopettajan kelpoisuudesta
Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta Lastentarhanopettajan opintosuunnasta valmistunut kasvatustieteen kandidaatti on pätevä lastentarhanopettaja Myös esikoulun osalta Esi- ja alkuopetuksen sivuaine ei
LisätiedotTäytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.
1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita
LisätiedotYliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys
Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön
LisätiedotERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018
LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija
LisätiedotSosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010
Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiologian yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta
LisätiedotSosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010
Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiaalityön yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen
LisätiedotTIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto)
1 TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto) Valtioneuvoston asetuksen yliopistojen tutkinnoista (794/2004) mukaan opiskelemaan
LisätiedotOPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015
OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee
LisätiedotMAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka
MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan
LisätiedotEnglannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa
Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Sessio B4: Englannin kielen testit ja moni muu asia apuna opiskelijavalinnoissa Kv-kevätpäivät 2014 Katri Ventus, Aalto-yliopiston
LisätiedotOhje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille
Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan
LisätiedotOULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA
OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä
LisätiedotOpinnot ja opiskelu hallintotieteiden tiedekunnassa
Opinnot ja opiskelu hallintotieteiden tiedekunnassa Hallintotieteiden tiedekunta vastaa yhteiskuntatieteellisen alan opetuksesta ja tutkimuksesta Vaasan yliopistossa. Tutkintokoulutusta on annettu vuodesta
LisätiedotPerustutkintojen suorittamista koskevat määräykset
109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan
LisätiedotMinustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa
1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien
LisätiedotIlmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu
Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna 2019-2020 -yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu Yliopistoon ilmoittautumisesta on säädetty yliopistolaissa (558/2009) sekä Jyväskylän
LisätiedotKorkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan
LisätiedotUlkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan
LisätiedotLukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin:
Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaatin ja hallintotieteiden maisterin tutkintojen rakenteet, oppiaine-esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2010
LisätiedotUlkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa
Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan
LisätiedotMinna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011
Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä
LisätiedotVarhaiskasvatuksen koulutus: Lastentarhanopettajien koulutus
Varhaiskasvatuksen koulutus Kasvatustieteiden tiedekunnassa voi suorittaa varhaiskasvatukseen suuntautuvan kaksiportaisen kasvatustieteen maisterin tutkinnon: 1) Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (120
LisätiedotKASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian
LisätiedotAalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet
Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa
LisätiedotVALINTAPERUSTESUOSITUS 2016
VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 1 YLEISOSIO; AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on
LisätiedotHenkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM
MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys
LisätiedotVirtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002
Virtuaalisesti toteutettavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot 2002-2003 TÄYDENTÄVÄ HAKU 28.8.-21.10.2002 Virtuaalisesti toteutettavien erillisten opettajan pedagogisten opintojen hakuaika jatkuu
LisätiedotOULUN YLIOPISTON BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA VALINTAPERUSTEET
1 OULUN YLIOPISTON BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 Koulutusohjelmassa suoritettava
LisätiedotTaloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014
1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä
Lisätiedot1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013
1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija
LisätiedotOULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)
OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian
LisätiedotVARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS: LASTENTARHANOPETTAJIEN KOULUTUS
VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Kasvatustieteiden tiedekunnassa voi suorittaa varhaiskasvatukseen suuntautuvan kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon ja kasvatustieteen maisterin tutkinnon: 1) Kasvatustieteen
LisätiedotLukijalle. Lukuvuosi 2012 13 on jaettu viiteen periodiin: Syyslukukausi: I periodi viikot 36 43 II periodi viikot 44 50
Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaattiohjelman sekä maisteriopintojen rakenteet, oppiaineiden esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2012 13. Opetussuunnitelmissa
LisätiedotAVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4
M SIBELIUS-AKATEMIA I vararehtori 3.5.2012 Valtuutus: KS (25.1.2012) 64, 69 ja 71 ja rehtorin delegointi 5.3.2012 OPISKELU SIBELIUS-AKATEMIAN NUORISOKOULUTUKSESSA, AVOIMESSA YLIOPISTOSSA JA TÄYDENNYSKOULUTUKSESSA
LisätiedotAineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta
LisätiedotYHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi
YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.
LisätiedotAbipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola
Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola AJANKOHTAISTA TURUN YLIOPISTOSSA Abien vanhempien infoilta järjestettiin marraskuussa 2014 toista kertaa. Luentotallenne utu.fi-sivuilla. Opiskelijalähettiläät
LisätiedotOpiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö
Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun
LisätiedotOpettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
LisätiedotJYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINTA 2014
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINTA 2014 Huom! Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu ei ole mukana kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa. 1. Kauppakorkeakoulun koulutusalat
Lisätiedotluonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Aineenopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Biologia
LisätiedotTutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje
Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje 1. Ohjeen tarkoitus 2. Opiskelijahaut 3. Tutkinto-ohjelman vaihtaminen 4. Opiskelijaksi ilmoittautuminen ja opiskeluoikeus 5. Harkinnanvaraisen lisäajan hakeminen
Lisätiedotantaa suunnittelija opintohallintopäällikkö
jwasrvrän vuoprsro Rsnronru päärös Pvm 28.2.2018 Nro Øv 235 I 12.00.00. 00/20 1 8. il Ilmoittautuminen ]yväskylän yliop isto on lukuvuonna 2018-2019 - yleiset periaatteet sekä ytioppilaskunnan jäsenmaksu
LisätiedotVALINNAISTEN OPINTOJEN INFO
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname
LisätiedotHaku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto
Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,
LisätiedotOpiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019
Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019 Tämä on Savonia-ammattikorkeakoulua koskeva kooste ammattikorkeakoulujen valintaperustesuosituksesta. 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1
LisätiedotOpo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi
Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat
LisätiedotMikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.
Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011
LisätiedotAjankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista
Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan
LisätiedotKuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?
9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja
LisätiedotTANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen
LisätiedotOpiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018
Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on
LisätiedotYliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
LisätiedotPäätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotInfoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista
Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN
LisätiedotKorkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset
Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018 2. hakuaika 14.3.-28.3.2018 klo 15.00 Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Yksi yhteishaku, yksi hakulomake max. kuusi hakukohdetta Hakukohteet
LisätiedotULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA
ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta
LisätiedotValtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
LisätiedotPL 4600, Oulun yliopisto p HOPS
PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:
LisätiedotKIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
LisätiedotTERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto
LisätiedotHY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation
HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation Dokumentin tarkoitus Haka-infrastruktuuri on korkeakoulujen yhteinen käyttäjätunnistusjärjestelmä, jota käytetään mm. käyttöoikeuksien
LisätiedotAMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 Lisähaku 2011, Savonia AMK Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero
LisätiedotOpettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
LisätiedotValintaperusteet 2016 1 (6)
Valintaperusteet 216 1 (6) LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat, IB-, EB-
LisätiedotTieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018
Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...
LisätiedotAIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013
AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.
LisätiedotKÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET
KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan
LisätiedotKohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke
Kohti abivuotta 2. vk Vanhempainilta ke 20.3.2019 MSX 23.4.2018 Lukio-opintojen päättäminen YLIOPPILASTODISTUS: Kirjoitukset suoritettuna Vähintään pakolliset neljä ainetta, jotka tulleet hyväksytysti
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
LisätiedotAHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa
AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen
LisätiedotTavoitteena tutkinto
Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten
LisätiedotJatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus
Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin
LisätiedotMetropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013
Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2013 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 10 koulutusohjelmaa: Tutkinto Koulutusohjelma Aloituspaikat
LisätiedotTutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja
Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen
LisätiedotLAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
LisätiedotOpetus- ja kulttuuriministeriön asetus
Lausuntoversio 10.7.2017 Asetusluonnos Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti
LisätiedotTässä esitetyt linjaukset koskevat korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta, joka alkaa tai sen jälkeen.
Rehtorin päätös /2015 1 0 E HELSINGIN YLIOPISTON OPISKELIJAVALINTOJA KOSKEVAT YLEISET LINJAUKSET Tässä esitetyt linjaukset koskevat korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta, joka alkaa 1.8.2016 tai sen
Lisätiedot1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?
Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan
LisätiedotPsykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since
Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään
LisätiedotMillaisin tavoittein maistereita koulutetaan?
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden
LisätiedotOrientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
Lisätiedot1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus Hyvinvointipalveluiden erikoisalan hakulomake 2011
1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan käytät
Lisätiedot1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT
1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon
Lisätiedot