Määräykset ja ohjeet 7/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Määräykset ja ohjeet 7/2013"

Transkriptio

1 Määräykset ja ohjeet 7/2013 Liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuus Dnro FIVA 8/01.00/2013 Antopäivä Voimaantulopäivä FINANSSIVALVONTA puh faksi Lisätietoja Markkinavalvonta/Markkinat

2 2 (78) Määräysten ja ohjeiden oikeudellinen luonne Määräykset Finanssivalvonnan määräys- ja ohjekokoelmassa Määräys -otsikon alla esitetään Finanssivalvonnan antamat määräykset. Määräykset ovat velvoittavia oikeussääntöjä, joita on noudatettava. Finanssivalvonta antaa määräyksiä ainoastaan määräyksenantoon valtuuttavan lain säännöksen nojalla ja sen asettamissa rajoissa. Ohjeet Finanssivalvonnan määräys- ja ohjekokoelmassa Ohje -otsikon alla esitetään Finanssivalvonnan tulkintoja lainsäädännön tai muun velvoittavan sääntelyn sisällöstä. Ohje -otsikon alla on lisäksi suosituksia ja muita toimintaohjeita, jotka eivät ole velvoittavia. Ohjeissa on myös kansainvälisten ohjeiden ja suositusten noudattamista koskevat Finanssivalvonnan suositukset. Ohjeen kirjoitustavasta ilmenee, milloin kyseessä on tulkinta ja milloin suositus tai muu toimintaohje. Ohjeiden kirjoitustapaa sekä määräysten ja ohjeiden oikeudellista luonnetta on selvitetty tarkemmin Finanssivalvonnan verkkopalvelussa. Finanssivalvonta.fi > Sääntely > Määräys- ja ohjekokoelma > Uusi määräyskokoelma

3 3 (78) Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja määritelmät Soveltamisala Määritelmät 7 2 Säädöstausta ja kansainväliset suositukset Lainsäädäntö Euroopan unionin asetukset ja päätökset Euroopan unionin direktiivit Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuudet Kansainväliset suositukset 11 3 Tavoitteet 13 4 Yleistä tiedonantovelvollisuudesta Yleiset periaatteet Tiedonantopolitiikka 15 5 Jatkuva tiedonantovelvollisuus Soveltamisala Julkistettava tieto Julkistamisen ajankohta Julkistamisen lykkääminen Julkistamisen lykkäämiselle asetettavat edellytykset Hyväksyttävä syy Sijoittajien aseman vaarantumisen arviointi Tiedon säilyminen luottamuksellisena Sisäpiirintiedon ilmaisukielto Tulosvaroitus Yksittäiset kaupat, tilaukset ja muut liiketoimintaan liittyvät sopimukset Yrityskaupat ja muut järjestelyt 24

4 4 (78) 6 Tilinpäätös Soveltamisala Tilinpäätöksen laatimisperusta ja sisältö Uusien IFRS-standardien ja IFRIC-tulkintojen soveltaminen Standardit ja tulkinnat, jotka on hyväksytty EU:ssa Standardit ja tulkinnat, joita ei ole hyväksytty EU:ssa Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden esittäminen Kansallisten lisävaatimusten esittäminen Tilinpäätöksen julkistamisen ajankohta 29 7 Toimintakertomus Soveltamisala Toimintakertomuksen laatimisperusta Toimintakertomuksen laatimisperiaatteet Yhdenmukaisuus tilinpäätöksen kanssa Tilinpäätöksen täydentäminen ja selventäminen Johdon näkökulma Muut laatimisperiaatteet Toimintakertomuksen rakenne Selkeys ja asiakokonaisuudet Viittaukset Arvio taloudellisesta asemasta ja tuloksesta Olennaiset tapahtumat tilikaudella Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Muut kirjanpitolain sekä valtiovarainministeriön asetuksen, osakeyhtiölain ja arvopaperimarkkinalain edellyttämät tiedot Tutkimus- ja kehittämistoiminta Henkilöstö Ympäristötekijät Tilauskanta ja siihen liittyvät olennaiset riskit Osakkeiden omistuksen jakautuminen Tiedot merkittävistä omistus- ja ääniosuuksista Tiedot määräysvallasta Omistukseen ja äänivallan käyttöön liittyvät sopimukset ja järjestelyt Johdon ja hallintoelinten jäsenten omistus- ja ääniosuudet 43

5 5 (78) Optio-oikeuksien nojalla saatava omistus- ja ääniosuus Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen tai luovuttamiseen Tiedot julkiseen ostotarjoukseen liittyvistä seikoista Taloudelliset ja osakekohtaiset tunnusluvut Osakeyhtiölain edellyttämät tiedot Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Tiedot kiinteistöjen arvoista ja arvostuksista Muut tiedot liikkeeseenlaskijasta Pro forma -tiedot Toimintakertomuksen julkistamisen ajankohta 50 8 Tunnusluvut Soveltamisala ja määritelmät IFRS-tunnusluvut ja johdetut tunnusluvut Tunnuslukujen laskentaperiaatteet ja esittäminen Taloudelliset tunnusluvut Osakekohtaiset tunnusluvut 54 9 Osavuosikatsaus, tilinpäätöstiedote ja johdon osavuotinen selvitys Soveltamisala Osavuosikatsaus Velvollisuus julkistaa osavuosikatsaus Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet Osavuosikatsauksen selostusosa Osavuosikatsauksen taulukko-osa Osavuosikatsauksen julkistamisen ajankohta Tilinpäätöstiedote Johdon osavuotinen selvitys Mahdollisuus julkistaa johdon osavuotinen selvitys Johdon osavuotisen selvityksen sisältö Johdon osavuotisen selvityksen julkistamisen ajankohta Muu tiedonantovelvollisuus Soveltamisala Omien osakkeiden hankintaan liittyvä julkistamisvelvollisuus Osakkeiden kokonaismäärän ja äänimäärän julkistaminen Säänneltyjen tietojen julkistaminen ja saatavilla pito Soveltamisala 67

6 6 (78) 11.2 Säänneltyjen tietojen julkistaminen Menettelytavat Tiedon tasapuolinen julkistaminen Julkistamisessa käytettävä kieli Säänneltyjen tietojen saatavilla pito Tiedotevarasto Liikkeeseenlaskijan internetsivut Muun arvopaperin kuin osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan arvopaperin tai näihin rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskijaa koskeva tiedonantovelvollisuus Soveltamisala Jatkuva tiedonantovelvollisuus Säännöllinen tiedonantovelvollisuus Toimintakertomus Tunnusluvut Osavuosikatsaus Tilinpäätöstiedote Kumotut määräykset ja ohjeet Liitteet 78

7 7 (78) 1 Soveltamisala ja määritelmät 1.1 Soveltamisala (1) Näitä määräyksiä ja ohjeita sovelletaan pörssiyhtiöön, muuhun säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijaan sekä liikkeeseenlaskijaan, joka on hakenut arvopaperinsa ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle siten, kuin jäljempänä kunkin luvun alussa esitetään. (2) Lukua 10.2 sovelletaan pörssiin ja lukua valtiovarainministeriön nimeämään tiedotevaraston ylläpitäjään. (3) Liikkeeseenlaskijan velvollisuutta julkistaa saamansa liputusilmoitus käsitellään Finanssivalvonnan määräyksissä ja ohjeissa 8/2013 Huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoittaminen. (4) Mitä näissä määräyksissä ja ohjeissa sanotaan osakkeesta tai siihen oikeuttavasta arvopaperista ja sen liikkeeseenlaskijasta, koskee soveltuvin osin myös osuuskuntalain (1488/2001, OKL) mukaista osuutta, siihen oikeuttavaa arvopaperia ja sen liikkeeseenlaskijaa. Viittaukset osakkeisiin tulee tällöin käsittää viittauksiksi osuuksiin ja viittaukset osakkeenomistajiin viittauksiksi osuudenomistajiin. 1.2 Määritelmät (5) Liikkeeseenlaskijalla tarkoitetaan AML:n 2 luvun 3 :n mukaisesti suomalaista ja ulkomaista yhteisöä, joka on laskenut liikkeeseen arvopaperin. (6) Säännellyllä markkinalla tarkoitetaan kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain (748/2012) 1 luvun 2 :n 6 kohdan mukaisesti pörssin tai sitä muussa ETA-valtiossa vastaavan markkinoiden ylläpitäjän ylläpitämää monenkeskistä kaupankäyntimenettelyä, jossa säännellyn markkinan ylläpitäjän laatimien sääntöjen mukaisesti saatetaan yhteen rahoitusvälineitä koskevia osto- ja myyntitarjouksia tai tarjouskehotuksia siten, että tuloksena on rahoitusvälinettä koskeva sitova kauppa. (7) Katsauskaudella tarkoitetaan ajanjaksoa kuluvan tilikauden alusta osavuotisen taloudellisen katsauksen (osavuosikatsaus ja johdon osavuotinen selvitys) kattaman ajanjakson päättymiseen. (8) Säännellyillä tiedoilla tarkoitetaan AML:n 10 luvun 2 :n mukaisesti liikkeeseenlaskijan julkistettavaksi AML:n 6 9 ja 11 luvussa säädettyjä tietoja.

8 8 (78) (9) Säännöllisen tiedonantovelvollisuuden raporteilla tarkoitetaan osavuosikatsausta, johdon osavuotista selvitystä, tilinpäätöstiedotetta, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta sekä selvitystä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

9 9 (78) 2 Säädöstausta ja kansainväliset suositukset 2.1 Lainsäädäntö Näiden määräysten ja ohjeiden aihepiiriin liittyvät seuraavat säädökset: Arvopaperimarkkinalaki (746/2012, jäljempänä myös AML) Valtiovarainministeriön asetus arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta (1020/2012, jäljempänä myös valtiovarainministeriön asetus tai VMA) Kirjanpitolaki (1336/1997, jäljempänä myös KPL) ja kirjanpitoasetus (1339/1997, jäljempänä myös KPA) Osakeyhtiölaki (624/2006, jäljempänä myös OYL). 2.2 Euroopan unionin asetukset ja päätökset Näiden määräysten ja ohjeiden aihepiiriin liittyvät seuraavat suoraan sovellettavat Euroopan unionin asetukset ja päätökset: Liikkeeseenlaskija, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on ETA-valtiossa ja jonka arvopaperi on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1606/2002 (32002R1606), annettu 19 päivänä heinäkuuta 2002, kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta (IAS-asetus); EYVL L 243, , s Komission asetus (EY) N:o 1725/2003 (32003R1725), annettu 29 päivänä syyskuuta 2003, tiettyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien hyväksymisestä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o (EY) 1606/2002 mukaisesti; EUVL L 261, , s Liikkeeseenlaskija, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on muussa kuin ETAvaltiossa: Komission päätös 2006/891/EY (32006D0891), tehty 4 päivänä joulukuuta 2006, kansainvälisesti hyväksyttyjen tilinpäätösstandardien mukaisesti laa- 1 Näissä määräyksissä ja ohjeissa viitataan tiettyihin IFRS-standardeihin käsiteltäessä tilinpäätöstä, toimintakertomusta, osavuosikatsausta ja tunnuslukuja. Edellä mainitun komission asetuksen perusteella nämä standardit ovat osana komission hyväksymiä IFRS-standardeja arvopaperin liikkeeseenlaskijaa velvoittavia normeja.

10 10 (78) dittujen tietojen käytöstä kolmansien maiden arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden toimesta; EUVL L 343, , s Komission asetus (EY) N:o 1569/2007 (32007R1569), annettu 21 päivänä joulukuuta 2007, menetelmästä kolmansien maiden arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden soveltamien tilinpäätösstandardien vastaavuuden määrittämiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2003/71/EY ja 2004/109/EY nojalla; EUVL L 340, , s Liikkeeseenlaskija, jonka arvopaperi on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla: Komission asetus (EY) N:o 2273/2003 (32003R2273), annettu 22 päivänä joulukuuta 2003, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta takaisinosto-ohjelmille ja rahoitusvälineiden vakauttamiselle myönnettävien poikkeusten osalta (takaisinostoasetus); EUVL L 336, , s Euroopan unionin direktiivit Näiden määräysten ja ohjeiden aihepiiriin liittyvät läheisesti seuraavat Euroopan unionin direktiivit: Liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuus, tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen julkistaminen, jakelu ja saatavilla pito: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/34/EY (32001L0034), annettu 28 päivänä toukokuuta 2001, arvopaperien ottamisesta viralliselle pörssilistalle sekä siihen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta; EYVL L 184, , s Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/6/EY (32003L0006), annettu 28 päivänä tammikuuta 2003, sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden väärinkäyttödirektiivi); EUVL L 96, , s Komission direktiivi 2003/124/EY (32003L0124), annettu 22 päivänä joulukuuta 2003, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta sisäpiiritiedon määritelmän ja julkistamisen sekä markkinoiden manipuloinnin määritelmän osalta (määritelmädirektiivi); EUVL L 339, , s Komission direktiivi 2004/72/EY (32004L0072), annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta hyväksyttyjen markkinakäytäntöjen, hyödykejohdannaisia koskevan sisäpiiritiedon määrittelemisen, sisäpiiriluettelojen laatimisen, johtohenkilöiden arvopaperikaupoista ilmoittamisen ja epäilyttävistä arvopaperikaupoista ilmoittamisen osalta; EUVL L 162, , s Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/109/EY (32004L0109), annettu 15 päivänä joulukuuta 2004, säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta (avoimuusdirektiivi); EUVL L 390, , s

11 11 (78) Komission direktiivi 2007/14/EY (32007L0014), annettu 8 päivänä maaliskuuta 2007, säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 2004/109/EY tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (avoimuusdirektiivin täytäntöönpanodirektiivi); EUVL L 69, , s Erityisesti tilinpäätös ja toimintakertomus: Neljäs neuvoston direktiivi 78/660/ETY (31978L0660), annettu 25 päivänä heinäkuuta 1978, yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä (tilinpäätösdirektiivi); EYVL L 222, , s Seitsemäs neuvoston direktiivi 83/349/ETY (31983L0349), annettu 13 päivänä kesäkuuta 1983, konsolidoiduista tilinpäätöksistä (konsernitilinpäätösdirektiivi); EYVL L 193, , s Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuudet Finanssivalvonnan oikeus antaa velvoittavia määräyksiä perustuu seuraaviin lain säännöksiin: Finanssivalvonta voi AML:n 6 luvun 8 :n mukaan antaa komission markkinoiden väärinkäyttödirektiivin nojalla antamien säädösten täytäntöön panemiseksi tarvittavia tarkempia määräyksiä jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta. Finanssivalvonta voi AML:n 7 luvun 18 :n 1 momentin mukaan antaa tarkempia määräyksiä lain 17 :n nojalla annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa tarkoitetuista toimintakertomuksen tiedoista. Asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä osavuosikatsauksen, johdon osavuotisen selvityksen, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilinpäätöstiedotteen julkistamisesta, sisällöstä ja näissä annettavien tietojen esittämisestä. Finanssivalvonta voi AML:n 10 luvun 9 :n mukaan antaa tarkempia määräyksiä säänneltyjen tietojen julkistamisesta ja saatavilla pidosta. 2.5 Kansainväliset suositukset Näitä määräyksiä ja ohjeita laadittaessa on otettu huomioon seuraavat kansainväliset suositukset: Komission suositus (EY) N:o 408/2000 (32000H0408), annettu 23 päivänä kesäkuuta 2000, tietojen julkistamisesta rahoitusinstrumenteista ja muista vastaavista eristä pankkien ja muiden rahoituslaitosten tilinpäätöksestä ja konsolidoidusta tilinpäätöksestä annetun neuvoston direktiivin 86/635/ETY mukaan vaadittavan julkistamisen täydentämiseksi; EYVL L 154, , s Komission suositus (EY) N:o 453/2001 (32001H0453), annettu 30 päivänä toukokuuta 2001, ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja julkistamisesta yritysten tilinpäätöksissä ja toimintakertomuksissa; EYVL L 156, , s Komission asiakirja, joka käsittelee IFRS-standardien soveltamista (Huomautuksia kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta 19 päivänä heinäkuuta 2002

12 12 (78) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1606/2002 sekä yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetun neljännen neuvoston direktiivin 78/660/ETY ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä 13 päivänä kesäkuuta 1983 annetun seitsemännen neuvoston direktiivin 83/349/ETY tietyistä artikloista, marraskuu 2003). Komission suositus (EY) N:o 657/2007 (32007H0657), annettu 11 päivänä lokakuuta 2007, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/109/EY tarkoitetusta virallisesti nimettyjen järjestelmien sähköisestä verkosta säänneltyjen tietojen keskitettyä säilyttämistä varten; EYVL L 267, , s Kansainvälisiä tilinpäätösnormeja antavan IASB:n (International Accounting Standards Board) käytännön ohje johdon selonteosta (Management Commentary - A framework for presentation, joulukuu 2010). Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitean (CESR) tunnuslukuja koskeva suositus (Recommendation on Alternative Performance Measures, CESR/05-178b, lokakuu 2005), jonka CESR:n seuraaja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) on päättänyt pitää voimassa sellaisenaan. IASB:n ohje on saatavilla IASB:n internetsivustolta ESMAn suositus on saatavilla ESMAn internetsivustolta ESMA on julkaissut avoimuusdirektiiviin ja avoimuusdirektiivin täytäntöönpanodirektiiviin liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen internetsivustollaan Näissä kysymyksissä ja vastauksissa käsitellään myös osavuotisten taloudellisten katsausten sisältöä ja julkistamista. On kuitenkin otettava huomioon, että arvopaperimarkkinalain säännökset näistä ovat osittain avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia laajemmat.

13 13 (78) 3 Tavoitteet (1) Nämä määräykset ja ohjeet käsittelevät liikkeeseenlaskijan jatkuvaa ja säännöllistä tiedonantovelvollisuutta. Määräysten ja ohjeiden tavoitteena on saattaa arvopaperin liikkeeseenlaskijoiden tietoon tiedonantovelvollisuuteen liittyvät Finanssivalvonnan määräykset sekä Finanssivalvonnan suosituksia ja tulkintoja. Finanssivalvonta esittää näissä määräyksissä ja ohjeissa myös tiedonantovelvollisuuteen liittyviä käytännön soveltamis- ja menettelyohjeita. (2) Säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuus muodostuu listautumisvaiheessa esitteestä ja tämän jälkeen jatkuvasta ja säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta. Näissä määräyksissä ja ohjeissa käsitellään säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan jatkuvaa ja säännöllistä tiedonantovelvollisuutta sekä tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen julkistamista, jakelua ja saatavilla pitoa. Jatkuvan tiedonantovelvollisuuden mukaan liikkeeseenlaskijan tulee julkistaa ilman aiheetonta viivytystä kaikki sellaiset päätökset ja seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan sen arvopaperin arvoon. Säännölliseen tiedonantovelvollisuuteen kuuluvat tilinpäätös ja toimintakertomus sekä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, tilinpäätöstiedote, osavuosikatsaus sekä johdon osavuotinen selvitys. (3) Arvopaperin liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuutta koskevan sääntelyn ja näiden määräysten ja ohjeiden tavoitteena on varmistaa, että sijoittajilla on käytössään riittävät tiedot päätöksistä ja seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon. Tavoitetta voidaan tarkastella sekä julkistettavien tietojen sisällön että niiden julkistamiseen liittyvien menettelytapojen kannalta. Tiedonantovelvollisuuden tarkoituksena on tuottaa sisällöltään riittävän kattavia, ymmärrettäviä, merkityksellisiä, luotettavia ja vertailukelpoisia tietoja sijoittajien päätöksentekoa varten. Tietojen julkistamisessa tulee kiinnittää huomiota erityisesti julkistamisen oikea-aikaisuuteen, tasapuolisuuteen ja johdonmukaisuuteen, jotta markkinoilla toimivilla sijoittajilla on yhdenvertainen ja samanaikainen mahdollisuus tiedon saantiin. (4) Näissä määräyksissä ja ohjeissa myös kootaan yhteen arvopaperin liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuutta koskeva sääntely kirjanpito-, arvopaperimarkkina- ja osakeyhtiölainsäädännöstä.

14 14 (78) 4 Yleistä tiedonantovelvollisuudesta 4.1 Yleiset periaatteet (1) AML:n 1 luvun 3 :n mukaan täytettäessä arvopaperimarkkinalain mukaista tiedonantovelvollisuutta ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Tieto, jonka totuudenvastaisuus tai harhaanjohtavuus käy ilmi tiedon esittämisen jälkeen ja jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, on viivytyksettä oikaistava tai täydennettävä riittävällä tavalla. (2) AML:n 1 luvun 4 :n mukaan se, jolla on AML:n 3 9 tai 11 luvun nojalla tiedonantovelvollisuus sijoittajia kohtaan, on velvollinen pitämään sijoittajien saatavilla tasapuolisesti riittävät tiedot seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon. OHJE (kohdat 3-5) (3) Tiedonantovelvollisuutta koskevilla säännöksillä pyritään turvaamaan yhdenvertainen, tasapuolinen ja samanaikainen mahdollisuus tiedon saantiin. Finanssivalvonta suosittaa, että liikkeeseenlaskijan tiedottaminen on johdonmukaista ja selkeää, jotta sijoittajilla on mahdollisuus seurata liikkeeseenlaskijaa ja sen kehitystä luotettavalla tavalla. (4) Hallituksen esityksen mukaan totuudenvastaisella tiedolla tarkoitetaan jonkin seikan selostamista tai esittämistä virheellisellä tai vääristävällä tavalla. Tiedon totuudenvastaisuutta arvioidaan objektiivisesti tiedon antamishetken tilanteen mukaan. Harhaanjohtava tieto voi itsessään olla totuudenmukainen, mutta se voi esimerkiksi puutteellisuutensa, esittämistapansa tai muotonsa takia olla omiaan antamaan tiedon vastaanottajalle virheellisen käsityksen. Tiedon tulisi myös olla omiaan vaikuttamaan sijoittajan sijoituspäätökseen. Tiedon harhaanjohtavuutta ja vaikuttavuutta arvioidaan tiedon vastaanottajan näkökulmasta. 2 Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan harhaanjohtava kuva voi muodostua esimerkiksi tiedotteen otsikoinnin, tiedotteesta puuttuvien tietojen, tiedotteessa annettujen tietojen esittämistavan tai tiedotteessa valittujen painotusten takia. (5) Totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan tiedon oikaisemista käsitellään luvussa HE 32/2012 vp s. 98.

15 15 (78) 4.2 Tiedonantopolitiikka OHJE (kohdat 6-8 ) (6) Finanssivalvonta suosittaa, että liikkeeseenlaskija määrittelee toimintaperiaatteet ja -tavat, joiden mukaisesti se kommunikoi pääomamarkkinoiden kanssa. Toimintaperiaatteet ja - tavat tulisi koota kirjalliseksi tiedonantopolitiikaksi. (7) Tiedonantopolitiikassa liikkeeseenlaskija voi määritellä esimerkiksi sijoittajasuhdetoiminnan vastuuhenkilöt ja tavoitteet, toimintatavat sijoittaja- ja analyytikkotapaamisissa, miten julkistettavan tiedon olennaisuutta arvioidaan, tulevaisuudennäkymien antamisen periaatteet ja sisäiset toimintatavat erilaisissa tiedottamistilanteissa mukaan lukien mahdolliset kriisitilanteet. Tiedonantopolitiikan laajuus ja sisältö voivat vaihdella liikkeeseenlaskijoittain. (8) Liikkeeseenlaskija voi julkaista tiedonantopolitiikkansa soveltuvin osin internetsivuillaan, jolloin eri markkinaosapuolilla on mahdollisuus ymmärtää ja ennakoida liikkeeseenlaskijan toimintaa eri tilanteissa. Liikkeeseenlaskija päättää itse tiedottamispolitiikkansa julkaisemisesta.

16 16 (78) 5 Jatkuva tiedonantovelvollisuus 5.1 Soveltamisala (1) Tätä lukua sovelletaan liikkeeseenlaskijaan: jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa ja jonka liikkeeseen laskema arvopaperi on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla jonka liikkeeseen laskema arvopaperi on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla Suomessa joka on hakenut liikkeeseen laskemansa arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle Suomessa tai, jos liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa, muussa ETA-valtiossa. 5.2 Julkistettava tieto (2) AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin mukaan kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava kaikki sellaiset päätöksensä sekä liikkeeseenlaskijaa ja sen toimintaa koskevat seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan mainitun arvopaperin arvoon. OHJE (kohdat 3-12) (3) Markkinoiden väärinkäyttödirektiivi 3 edellyttää julkistettavaksi liikkeeseenlaskijaa välittömästi koskevan, luonteeltaan täsmällisen ja julkistamattoman tiedon, jolla, jos se julkistettaisiin, todennäköisesti olisi huomattava vaikutus kyseisen arvopaperin hintaan. Määritelmädirektiivin 4 mukaan tällä tarkoitetaan tietoa, jota järkevästi toimiva sijoittaja todennäköisesti käyttäisi yhtenä sijoituspäätöksensä perusteena. Hallituksen esityksen 5 mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin säännös on yhdenmukainen markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 1 kohdan kanssa. (4) Määritelmädirektiivin 6 mukaan tiedon katsotaan olevan täsmällistä, jos se viittaa ilmenneisiin olosuhteisiin tai olosuhteisiin, joiden voidaan kohtuudella olettaa ilmenevän, tai toteutuneeseen tapahtumaan tai tapahtumaan, jonka voidaan kohtuudella olettaa toteutuvan. Tiedon tulee olla riittävän tarkkaa, jotta sen perusteella voidaan tehdä johtopäätös edellä 3 1 artikla 1 kohta ja 6 artikla 1 kohta. 4 1 artikla 2 kohta. 5 HE 32/2012 vp s HE 32/2012 vp s. 156 ja määritelmädirektiivi 1 artikla 1 kohta.

17 17 (78) mainittujen olosuhteiden tai edellä mainitun tapahtuman mahdollisesta vaikutuksesta arvopaperin hintaan. (5) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan liikkeeseenlaskija arvioi itse, mitkä päätökset ja seikat sen tulee AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla julkistaa ja mikä vaikutus eri päätöksillä ja seikoilla voi olla sen arvopaperin arvoon sekä pitäisivätkö markkinoilla toimivat järkevät sijoittajat olennaisen hintavaikutuksen mahdollisuutta yleensä todellisena ja siten todennäköisesti ottaisivat kyseisen tiedon huomioon sijoituspäätöstä tehdessään. Liikkeeseenlaskijalta edellytetään päätöksen tai seikan vaikutuksen ennakkoharkintaa, joten päätöksen tai seikan myöhemmällä todellisella vaikutuksella ei ole merkitystä arvioitaessa AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin noudattamista. 7 (6) Päätöksiä, jotka Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon, ovat yleensä esimerkiksi liikkeeseenlaskijan yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset, jotka koskevat tilinpäätöstä, osakeantia tai osingonjakoa, sekä liikkeeseenlaskijan toiminnan tai organisaation olennaiset muutokset, keskeiset nimitykset ja liikkeeseenlaskijan muut merkittävät liiketoimet. 8 (7) Liikkeeseenlaskijan toimintaa koskevia seikkoja, jotka Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon, ovat yleensä esimerkiksi liikkeeseenlaskijaa koskevat viranomaisen päätökset Suomessa tai ulkomailla, liikkeeseenlaskijaa koskevat tuomioistuimen päätökset sekä tiedot meneillään olevista välimiesmenettelyistä, viranomaiskäsittelyistä tai oikeudenkäynneistä, joilla voi olla olennaista vaikutusta liikkeeseenlaskijan taloudelliseen asemaan. Julkistettavia seikkoja voivat olla myös tiedot konserniyhtiöiden, merkittävien asiakkaiden tai tavarantoimittajien taloudellisista tai toiminnallisista vaikeuksista. 9 (8) Liikkeeseenlaskijalle voi Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan syntyä velvollisuus julkistaa tietoonsa tulleet olennaiset osakkaiden tekemät liikkeeseenlaskijaa koskevat yhteistyö-, etuosto-oikeus-, optio-, takaisinosto- ja äänivallankäyttösopimukset ja muut osakassopimukset, joissa on päätetty äänivallan käyttöön liittyvistä asioista. Myös muut liikkeeseenlaskijaan liittyvät osakkaiden tekemät sopimukset tai järjestelyt voivat olla julkistettavia tietoja. Liikkeeseenlaskijalle voi syntyä tiedonantovelvollisuus myös ylimmän johdon arvopaperikaupoista, jos tällainen kaupankäynti muuttaa merkittävästi johdon omistusta liikkeeseenlaskijassa. 10 (9) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää, että tiedot julkistetaan johdonmukaisesti. Näin ollen arvioon tiedon olennaisuudesta vaikuttaa myös se, mitä liikkeeseenlaskija on aiemmin julkistanut. Esimerkiksi, jos liikkeeseenlaskija on aiemmin julkistanut johonkin liiketoiminta-alueeseen liittyviä tavoitteita, on yleensä perusteltua julkistaa myös niiden toteutuminen ja mahdolliset muutokset. Tiedon olennaisuutta arvioitaessa voidaan yhtenä viitteenä pitää myös, miten sijoittajat ja muut markkinoilla toimivat ovat yleensä reagoineet samankaltaisiin julkistettuihin tietoihin. 11 Mikäli kyseinen päätös tai seikka muistuttaa olennaisilta osiltaan jotain aiemmin esiin tullutta tilannetta, liikkeeseenlaskijan voi olla perusteltua noudattaa aiemmin omaksuttua toimintatapaa. Finanssivalvonta suosittaa, että liikkeeseenlaskija julkistaa myös tiedottamislinjansa olennai- 7 HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s. 52.

18 18 (78) set muutokset. Tällaisesta muutoksesta voi olla kysymys, jos julkistettavien tietojen, esimerkiksi saatujen tilausten tai tehtyjen sopimusten, euromääräistä julkistamiskynnystä korotetaan huomattavasti liikkeeseenlaskijan liiketoiminnan laajuudessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. (10) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan tiedonantovelvollisuus voi syntyä myös tilanteissa, joissa kyse ei ole mistään yksittäisestä päätöksestä tai seikasta vaan useammasta yksittäisestä tapahtumasta, jotka yhdessä ovat omiaan vaikuttamaan olennaisesti liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon. 12 (11) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti ei mahdollista tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvien päätösten julkistamisen sivuuttamista liikkeeseenlaskijan tekemän sopimuksen, kuten yrityskauppasopimukseen tai liiketoimintaan liittyvän sopimukseen sisällytettävän salassapitositoumuksen, nojalla. (12) Kauppoihin, tilauksiin ja sopimuksiin sekä yritysjärjestelyihin liittyvää tiedonantovelvollisuutta käsitellään tarkemmin luvuissa 5.7 ja Julkistamisen ajankohta (13) Kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on julkistettava AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentissa tarkoitetut tiedot ilman aiheetonta viivytystä. OHJE (kohdat ) (14) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentissa säädetty julkistamisen ajankohtaa koskeva vaatimus edellyttää, että päätökset julkistetaan mahdollisimman pian niiden tekemisen jälkeen. Jos päätös on tosiasiallisesti tehty, sen muodollisen hyväksymisen myöhentäminen ei ole peruste julkistamisen viivyttämiselle 13. Finanssivalvonta suosittaa, ettei tehdyn päätöksen julkistamista myöskään siirretä viikonlopun tai arkipyhien yli, ellei kyse ole kohdassa 16 tarkoitetusta aiheellisesta viivytyksestä. (15) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää, että tiedon julkistamista on ryhdyttävä valmistelemaan, kun julkistettava seikka on tullut liikkeeseenlaskijan tietoon. Seikan katsotaan tulleen liikkeeseenlaskijan tietoon, kun se on tullut yhdenkin liikkeeseenlaskijan hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan tietoon. 14 (16) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan aiheellinen viivytys tiedon julkistamisessa tarkoittaa käytännössä suhteellisen lyhyttä aikaa, jonka asian tiedottamiskuntoon saattaminen vaatii. Aiheellinen viivytys voi olla esimerkiksi tietojen tarkistaminen tai niiden todenperäisyyden varmistaminen. Tiedotettava asia voi myös edellyttää liikkeeseenlaskijan hallituksen käsittelyä. Aiheellinen viivytys voi tällöin olla, että hallitus pitää esimerkiksi puhelinkokouksen ennen tiedon julkistamista HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s. 53.

19 19 (78) (17) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti ei lähtökohtaisesti edellytä valmisteltavana olevien, päätöstä edellyttävien asioiden julkistamista. Esi- tai aiesopimuksen julkistaminen voi kuitenkin olla tarpeen, jos sopimuksen olennaiset osat ja ehdot on esi- tai aiesopimuksessa määritelty tai sovittu riittävän tarkasti ja lopullisen sopimuksen syntyminen on todennäköistä. 16 (18) Tiedon tasapuolista julkistamista käsitellään tarkemmin luvussa Julkistamisen lykkääminen Julkistamisen lykkäämiselle asetettavat edellytykset (19) Liikkeeseenlaskija saa AML:n 6 luvun 5 :n mukaan hyväksyttävästä syystä lykätä tiedon julkistamista, jos tiedon julkistamatta jättäminen ei vaaranna sijoittajien asemaa ja liikkeeseenlaskija pystyy varmistamaan tiedon säilymisen luottamuksellisena. Liikkeeseenlaskijan on viipymättä ilmoitettava Finanssivalvonnalle ja asianomaiselle säännellyn markkinan ylläpitäjälle päätöksestään lykätä tiedon julkistamista ja sen syistä. (20) Finanssivalvonta antaa AML:n 6 luvun 8 :n nojalla komission markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 17 nojalla antamien säädösten täytäntöön panemiseksi tarvittavia tarkempia määräyksiä jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta. Kohdissa 23 ja annetaan määräykset siitä, mikä on hyväksyttävä syy lykätä tiedon julkistamista ja miten liikkeeseenlaskijan on hallittava sisäpiirintietoa voidakseen varmistaa tiedon säilymisen luottamuksellisena. OHJE (kohdat 21-22) (21) Koska liikkeeseenlaskijan ei Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan lähtökohtaisesti tarvitse julkistaa valmisteilla olevia, päätöstä edellyttäviä asioita, AML:n 6 luvun 5 :ssä tarkoitettu tiedon julkistamisen lykkääminen voi tulla kysymykseen lähinnä silloin, kun asia muutoin olisi AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla julkistettava. (22) AML:n 6 luvun 5 :n edellyttämä ilmoitus liikkeeseenlaskijan tekemästä päätöksestä lykätä tiedon julkistamista tehdään Finanssivalvonnalle sähköpostitse osoitteeseen markkinat@finanssivalvonta.fi tai puhelimitse Finanssivalvonnan Markkinat-toimistoon, puhelinnumero Puhelimitse tehty ilmoitus vahvistetaan joko sähköpostitse tai kirjeitse. Ilmoitukseen sisällytetään sisäpiirintiedon ohella myös tiedon julkistamisen lykkäämisen peruste, sen odotettu kesto, jos tällainen voidaan määrittää, ja perusteet sille, miksi julkistamisen lykkääminen ei vaaranna sijoittajien asemaa Hyväksyttävä syy MÄÄRÄYS (kohta 23) (23) Liikkeeseenlaskijalla on oikeus päättää lykätä tiedon julkistamista ainakin seuraavissa tilanteissa 18 : 16 HE 137/2004 vp s artikla 2 kohta. 18 Määritelmädirektiivi 3 artikla 1 kohta.

20 20 (78) käynnissä olevat yrityskauppa- tai muut neuvottelut tai niihin liittyvät seikat silloin, kun tietojen julkistaminen todennäköisesti vaikuttaisi neuvottelujen tulokseen tai niiden normaaliin kulkuun. Erityisesti, jos liikkeeseenlaskijan taloudelliseen elinkelpoisuuteen kohdistuu vakava ja välitön uhka, tietojen julkistamista voidaan lykätä tilapäisesti, jos tiedon julkistaminen saattaisi vaarantaa vakavasti nykyisten ja potentiaalisten osakkeenomistajien edut haittaamalla sellaisten neuvottelujen loppuunsaattamista, joilla pyritään varmistamaan liikkeeseenlaskijan taloudellisen aseman vahvistuminen pitkällä aikavälillä. liikkeeseenlaskijan johtoelimen tekemät päätökset tai sopimukset, joiden voimaantulo edellyttää liikkeeseenlaskijan muun toimielimen hyväksyntää. Edellytyksenä julkistamisen lykkäämiselle on tällöin, että tietojen julkistaminen ennen hyväksyntää ja tieto siitä, että hyväksyntää ei vielä ole saatu, todennäköisesti vaarantaisi tietojen asianmukaisen arvioinnin yleisön keskuudessa. OHJE (kohdat 24-28) (24) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan hyväksyttävä syy lykätä AML:n 6 luvun 5 :n nojalla yksittäisen tiedon julkistamista voi olla myös se, että tiedon välitön julkistaminen ilman valmisteltavana olevan asiakokonaisuuden antamaa kokonaiskuvaa olisi AML:n 1 luvun 3 :n tarkoittamalla tavalla harhaanjohtavaa. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, jos liikkeeseenlaskijalle käy ilmi säännöllisen tiedonantovelvollisuuden raporttia laadittaessa, että raportti tulee sisältämään tietoja, jotka poikkeavat olennaisesti liikkeeseenlaskijan julkistamista tulevaisuudennäkymistä tai sen aiemmin julkistamien tietojen pohjalta tehtävästä perustellusta arviosta, mutta yksittäisen tiedon välitön julkistaminen olisi harhaanjohtavaa ilman raportin antamaa kokonaiskuvaa. 19 (25) Hyväksyttävä syy lykätä tiedon julkistamista AML:n 6 luvun 5 :n nojalla voi Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan olla myös viranomaisen kielto tiedon julkistamiselle tai ilmaisemiselle. (26) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan liikkeeseenlaskija voi päättää lykätä AML:n 6 luvun 5 :n nojalla jonkin osatiedon julkistamista, jos edellytykset tiedon julkistamisen lykkäämiselle täyttyvät kyseisen osatiedon osalta. Tarve tiedon julkistamisen osittaiseen lykkäämiseen voi syntyä esimerkiksi yrityskauppaneuvottelujen yhteydessä, jolloin kauppahinnan julkistamista voi olla perusteltua lykätä muiden ko. kauppaan liittyvien, vielä käynnissä olevien neuvottelujen ajan. (27) Vaikka liikkeeseenlaskija lykkäisi AML:n 6 luvun 5 :n nojalla kohdassa 23 tarkoitettuja, taloudellisen elinkelpoisuuden turvaamiseen liittyviä rahoitusneuvotteluja tai niiden sisältöä koskevan tiedon julkistamista, Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää kuitenkin julkistamaan tiedon liikkeeseenlaskijan taloudellisista vaikeuksista, jos tieto on omiaan olennaisesti vaikuttamaan liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon. (28) Hyväksyttävä syy tiedon julkistamisen lykkäämiselle AML:n 6 luvun 5 :n nojalla ei Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan kuitenkaan ole, että odotetaan liikkeeseenlaskijaa ja sen toimintaa koskevien olosuhteiden tai tapahtumien vaikutusten tosiasiallista ilmenemistä. 19 HE 32/2012 vp s. 118.

21 21 (78) Sijoittajien aseman vaarantumisen arviointi OHJE (kohta 29) (29) Jos liikkeeseenlaskijalla on luvun mukainen hyväksyttävä syy tiedon julkistamisen lykkäämiseen, Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 5 edellyttää, että liikkeeseenlaskija arvioi, vaarantaako tiedon julkistamatta jättäminen sijoittajien asemaa. Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan arviointi tehdään siitä näkökulmasta, johtaisiko tiedon julkistamatta jättäminen todennäköisesti sijoittajia harhaan Tiedon säilyminen luottamuksellisena MÄÄRÄYS (kohdat 30-33) (30) Liikkeeseenlaskijan on pidettävä AML:n 13 luvun 6 :n 2 momentin nojalla rekisteriä henkilöistä, joille liikkeeseenlaskija antaa yksilöityä hanketta koskevaa sisäpiirintietoa (hankekohtainen sisäpiirirekisteri). (31) Liikkeeseenlaskijalla on oltava tehokkaat järjestelyt sen varmistamiseksi, että sisäpiirintietoa eivät saa käyttöönsä muut kuin niitä tehtäviensä hoitamiseen tarvitsevat henkilöt. Sisäpiirintiedon hallinta on varmistettava AML:n 13 luvun 6 :ssä tarkoitetulla pysyvällä yrityskohtaisella ja hankekohtaisella sisäpiirirekisterillä. (32) Liikkeeseenlaskijan on varmistettava, että kaikki tietojen käyttöön oikeutetut henkilöt tuntevat ja ymmärtävät sisäpiirintiedon hallintaan liittyvät velvollisuutensa sekä ovat tietoisia sisäpiirintiedon käytön tai ilmaisemisen seuraamuksista. (33) Liikkeeseenlaskijalla on oltava valmius julkistaa tieto välittömästi tilanteissa, joissa se ei ole pystynyt varmistamaan sisäpiirintiedon säilymistä luottamuksellisena. OHJE (kohdat 34-37) (34) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan myös liikkeeseenlaskijan puolesta tai lukuun toimiva yhteisö on AML:n 13 luvun 6 :n 6 momentin nojalla velvollinen pitämään omaa yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä. (35) Viite tiedon luottamuksellisuuden menettämisestä kohdassa 33 tarkoitetulla tavalla voi Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan olla esimerkiksi liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvon merkittävä nousu, lasku tai kaupankäyntivolyymin kasvu ilman muuta loogista selitystä. 21 (36) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan liikkeeseenlaskija voi ylläpitää kohdassa 33 tarkoitettua valmiutta tiedon välittömään julkistamiseen esimerkiksi laatimalla hanketta koskevan kirjallisen tiedottamissuunnitelman sekä pitämällä suunnitelma ajan tasalla koko hankkeen ajan. Tiedottamissuunnitelmaan voi sisältyä esimerkiksi luettelo hankkeen vastuuhenkilöistä, yksityiskohtainen toimintasuunnitelma mahdollisten tietovuotojen varalta sekä tarpeelliseksi arvioidut tiedoteluonnokset kaikkina kieliversioina. 20 HE 137/2004 vp s HE 137/2004 vp s. 55.

22 22 (78) (37) Tähän aihepiiriin liittyviä yksityiskohtaisia määräyksiä ja ohjeita annetaan Finanssivalvonnan standardissa 5.3 Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit. 5.5 Sisäpiirintiedon ilmaisukielto (38) AML:n 14 luvun 2 :n 2 momentin mukaan sisäpiirintietoa ei saa ilmaista toiselle, ellei se tapahdu osana tiedon ilmaisevan henkilön työn, ammatin tai tehtävien tavanomaista suorittamista. Säännöksen 3 momentin mukaan tämä koskee myös muuta henkilöä, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että hänen saamansa tieto on sisäpiirintietoa. OHJE (kohdat ) (39) AML:n 14 luvun 2 :n 2 momentin mukainen sisäpiirintiedon ilmaisukielto koskee liikkeeseenlaskijaa ja sen edustajaa. Sisäpiirintieto voidaan Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan kuitenkin ilmaista, jos sille on kohdassa 40 tarkoitettu liikkeeseenlaskijan toiminnan kannalta hyväksyttävä syy. (40) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 14 luvun 2 :n 2 momentin mukaisena työn, ammatin tai tehtävien tavanomaisena suorittamisena ja siten sallittuna sisäpiirintiedon ilmaisemisena voidaan yleensä pitää esimerkiksi seuraavia tilanteita: Sisäpiirintiedon ilmaiseminen, kun liikkeeseenlaskija antaa erityisen toimeksiannon (esim. yritys- tai pääomajärjestely) neuvonantajalle tai muulle asiamiehelle, kuten emissionjärjestäjälle, asianajajalle tai muulle asiantuntijalle. Sisäpiirintiedon ilmaiseminen neuvottelutilanteissa (esim. yritysjärjestely) neuvottelun vastapuolelle sekä tämän neuvonantajalle tai muulle asiamiehelle. Sisäpiirintiedon ilmaiseminen liikkeeseenlaskijan ja sen konsernin sisällä sen tavanomaisen liiketoiminnan harjoittamisen yhteydessä. Sisäpiirintiedon ilmaiseminen, kun vastaanottajalla on oikeus saada tieto (kuten kilpailuviranomaiset, arvopaperimarkkinoita valvova viranomainen tai säännellyn markkinan ylläpitäjä). Sisäpiirintiedon ilmaiseminen luotonantajille ja mahdollisille luottoluokituksen antajille, kun se on tarpeen luoton tai luottoluokituksen saamiseksi tai niiden ehtojen mukaan. Tietyissä tilanteissa voi sisäpiirintiedon ilmaiseminen olla sallittua myös liikkeeseenlaskijan merkittäville osakkeenomistajille. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun liikkeeseenlaskijan johto harkitsee toimenpidettä, joka myöhemmässä vaiheessa vaatisi osakkeenomistajien nimenomaisen hyväksynnän taikka jota ei käytännössä muutoin ole tarkoituksenmukaista suunnitella ilman merkittävien osakkeenomistajien etukäteen antamaa suostumusta tai tukea. 5.6 Tulosvaroitus OHJE (kohdat 41-49) (41) Liikkeeseenlaskijalla on KPL:n 3 luvun 1 :n 6 momentin nojalla velvollisuus esittää toimintakertomuksessa arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä (tulevaisuudennäkymät).

23 23 (78) Vastaavaa velvollisuutta ei ole muissa säännöllisen tiedonantovelvollisuuden raporteissa. Tulevaisuudennäkymien esittämistä käsitellään luvussa 7.8. (42) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää, että liikkeeseenlaskija seuraa julkistamiensa tulevaisuudennäkymien toteutumista huolellisesti ja mahdollisimman ajantasaisesti. Jotta liikkeeseenlaskija voi perustellusti arvioida tarvetta tulosvaroituksen antamiseen, tulee sen raportointijärjestelmien tuottaa johdolle ajantasaisesti tietoa liikkeeseenlaskijan taloudellisen tilan kehityksestä. (43) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää, että muutos liikkeeseenlaskijan ennakoidussa tuloksessa, taloudellisen aseman kehityksessä tai tulevaisuudennäkymissä julkistetaan tulosvaroituksena ilman aiheetonta viivytystä, jos muutos on omiaan olennaisesti vaikuttamaan liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon. Vaikka tulosvaroitus terminä viittaa tuloskehitykseen, kattaa se kaikissa edellä mainituissa tekijöissä tapahtuneet olennaiset muutokset. Tulosvaroituksen julkistamisvelvollisuus koskee tilanteita, joissa liikkeeseenlaskijan tulos, taloudellinen asema tai tulevaisuudennäkymät ovat ennakoitua heikompia tai parempia. (44) Jos on todennäköistä, että liikkeeseenlaskijan kehitys katsauskaudella poikkeaa siitä, mitä se on aikaisemmin julkisesti ennakoinut tai mitä sen muista aikaisemmin julkistamista tiedoista voidaan perustellusti päätellä, Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan liikkeeseenlaskijan tulee AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla arvioida tarvetta tulosvaroituksen antamiseen. Lähtökohtana arvioinnissa on aina sijoittajan tiedon tarve perustellun arvion tekemiseen. Jos liikkeeseenlaskija arvioi, että tieto poikkeamasta on omiaan olennaisesti vaikuttamaan liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon, liikkeeseenlaskijalle syntyy Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla velvollisuus antaa tulosvaroitus. (45) Myös siinä tapauksessa, että liikkeeseenlaskija ei ole antanut lainkaan tulevaisuudennäkymiä, liikkeeseenlaskijan tulee Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan arvioida AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla tulosvaroituksen antamisen tarvetta kohdissa 43 ja 44 mainituista lähtökohdista käsin. Tulevaisuudennäkymien antamatta jättäminen ei poista liikkeeseenlaskijan velvollisuutta antaa tarvittaessa tulosvaroitus. (46) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan sellainen näkymien muutos, joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon, voidaan julkistaa säännöllisen tiedonantovelvollisuuden raportissa (esimerkiksi osavuosikatsauksessa), jos julkistaminen tapahtuu AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla ilman aiheetonta viivytystä tai jos tiedon julkistamista on lykätty edellä luvussa 5.4 kohdassa 24 tarkoitetulla tavalla. Finanssivalvonta suosittaa, että näkymien muuttuminen tuodaan selkeästi esille raportin johdannossa. (47) Vaikka kaikki yksityiskohdat eivät tulosvaroitusta annettaessa olisi vielä tarkasti tiedossa, Finanssivalvonta suosittaa, että liikkeeseenlaskija antaa mahdollisimman tarkan arvion odotetusta kehityksestä sekä kertoo keskeisimmät syyt julkistetuista näkymistä poikkeavaan kehitykseen. (48) Finanssivalvonta suosittaa, että tulosvaroituksen sisältävän tiedotteen otsikosta käy selkeästi ilmi tiedotteen sisältö sekä se, onko kysymyksessä aiemmin julkistettujen tulevaisuudennäkymien heikentyminen vai parantuminen. Tiedotteessa tulisi myös toistaa aiemmin julkistettu näkymä. Tulosvaroitusta ei tulisi julkistaa muun julkistettavan tiedon yhteydessä niin, että tulosvaroituksen selkeys ja ymmärrettävyys heikentyvät.

24 24 (78) (49) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan liikkeeseenlaskijalla ei ole AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla velvollisuutta tulosvaroituksen antamiseen liikkeeseenlaskijan tuloskehitystä koskevien sijoitusanalyytikoiden laatimien ennusteiden ja niistä koostettujen konsensustietojen perusteella, eikä liikkeeseenlaskijalla ole velvollisuutta kommentoida näitä ennusteita. Mikäli analyytikoiden arviot kuitenkin eroavat merkittävästi liikkeeseenlaskijan julkistamista tulevaisuudennäkymistä, Finanssivalvonta suosittaa, että liikkeeseenlaskija arvioi, mistä tämä johtuu. Jos syynä on esimerkiksi se, että liikkeeseenlaskijan julkistamat tiedot eivät ole olleet riittäviä tai yksiselitteisiä oikeansuuntaisten johtopäätösten tekemiseen, liikkeeseenlaskija voi tarkentaa julkistamaansa tietoa joko erillisellä tiedotteella tai seuraavassa säännöllisen tiedonantovelvollisuuden raportissa. 5.7 Yksittäiset kaupat, tilaukset ja muut liiketoimintaan liittyvät sopimukset OHJE (kohdat 50-52) (50) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää, että yksittäinen liikkeeseenlaskijan liiketoimintaan liittyvä kauppa, tilaus tai muu sopimus julkistetaan, jos se on omiaan vaikuttamaan olennaisesti liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon. (51) Yksittäisen kaupan, tilauksen tai muun sopimuksen vaikutusta arvopaperin arvoon on vaikea arvioida etukäteen. Vaikka sillä ei olisi välitöntä tulosvaikutusta, Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan siihen liittyvällä uudella markkinatiedolla voi olla olennainen vaikutus arvopaperin arvoon. Esimerkiksi yksittäinen kauppa tai tilaus voi olla strategisesti tärkeä päänavaus uusille markkinoille tai se voi myöhemmin vaikuttaa liikkeeseenlaskijan markkinaosuuksiin. (52) Finanssivalvonta suosittaa, että liikkeeseenlaskija arvioi yksittäisen kaupan tai tilauksen merkittävyyttä siihen liittyvän julkistamisvelvoitteen arvioimiseksi. Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan kauppa tai tilaus tulee AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentin nojalla julkistaa, jos tiedolla on todennäköisesti olennainen vaikutus liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon tai tieto muuten on niin merkittävä, että sillä voi olla olennainen vaikutus liikkeeseenlaskijan liiketoimintaan ja/tai sen kannattavuuteen tulevaisuudessa. Finanssivalvonta suosittaa, että tiedotteessa kerrotaan ainakin sopimuksen vastapuoli ja arvio sopimuksen vaikutuksista kasvuun ja tulokseen sekä muut kaupan merkittävyyteen liittyvät keskeiset seikat. Taloudellisten vaikutusten arvioinnin yhteydessä liikkeellelaskijan olisi pyrittävä arvioimaan myös ajanjaksoa, jolloin vaikutuksia odotetaan. 5.8 Yrityskaupat ja muut järjestelyt OHJE (kohdat 53-56) (53) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää, että liikkeeseenlaskijan tekemät yrityskaupat, liiketoimintakaupat ja muut yritysjärjestelyt julkistetaan, jos ne ovat omiaan vaikuttamaan olennaisesti liikkeeseenlaskijan arvopaperin arvoon. (54) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 1 luvun 4 :n mukaisten riittävien tietojen esittäminen edellyttää, että yritysjärjestelystä annettavat tiedot ovat kokonaisuuden kannalta

25 25 (78) relevantteja niin, että sijoittajat pystyvät julkistettavien tietojen perusteella arvioimaan järjestelyn vaikutusta liikkeeseenlaskijan liiketoimintaan ja taloudelliseen asemaan. Finanssivalvonta suosittaa, että kaupan kohdetta kuvataan siten, että sijoittajat saavat selkeän käsityksen sen liiketoiminnasta, toiminnan laajuudesta, kannattavuudesta ja taloudellisesta asemasta. Kaupasta tulisi myös kertoa suoritettava vastike ja arvio kaupan vaikutuksesta liikkeeseenlaskijan tuloskehitykseen ja taloudelliseen asemaan sekä kaupasta mahdollisesti aiheutuvat kertaluonteiset taloudelliset vaikutukset siinä laajuudessa, kuin ne kaupan julkistamishetkellä on mahdollista luotettavasti kertoa. (55) Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan AML:n 6 luvun 4 :n 1 momentti edellyttää, että liikkeeseenlaskija arvioi tehdyn kaupan mahdollista vaikutusta sen julkistamiin tulevaisuudennäkymiin ja antaa tarvittaessa uuden arvion tulevaisuudennäkymistä. (56) Finanssivalvonta suosittaa, että kaupan toteutumisen jälkeen liikkeeseenlaskija kertoo johdonmukaisesti kaupan kohteen yhdistämisestä muihin toimintoihin. Mikäli liikkeeseenlaskija on kaupan julkistamisen yhteydessä tai sen jälkeen esittänyt arvioita esimerkiksi kaupalla saavutettavista hyödyistä tai kustannussäästöistä, tulisi niiden toteutumisesta kertoa myöhemmin esimerkiksi säännöllisen tiedonantovelvollisuuden raporteissa.

Määräykset ja ohjeet 6/2016

Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräyksiä ja ohjeita tiedonantovelvollisuudesta Dnro FIVA 6/01.00/2016 Antopäivä 7.6.2016 Voimaantulopäivä 3.7.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 6/2016

Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräyksiä ja ohjeita tiedonantovelvollisuudesta Dnro FIVA 6/01.00/2016 Antopäivä 7.6.2016 Voimaantulopäivä 3.7.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2017

Määräykset ja ohjeet 7/2017 Määräykset ja ohjeet 7/2017 Keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville Dnro FIVA 10/01.00/2017 Antopäivä 8.8.2017 Voimaantulopäivä 8.8.2017 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 10/2014

Määräykset ja ohjeet 10/2014 Määräykset ja ohjeet 10/2014 Julkistettavat tiedot varojen vakuussidonnaisuudesta ja varoista, jotka eivät ole vakuuskäytössä Dnro FIVA 15/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 27.12.2014 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2018

Määräykset ja ohjeet 2/2018 Määräykset ja ohjeet 2/2018 Kaupparaportointi, tarjouskirjanpito ja kellotahdistus MiFID II:n Dnro FIVA 20/01.00/2017 Antopäivä 12.12.2017 Voimaantulopäivä 3.1.2018 FINANSSIVALVONTA puh. 09 831 51 faksi

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta

Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta Anu Lassila-Lonka, markkinavalvoja Esityksen sisältö 1 Sisäpiiritiedon julkistaminen ja julkistamisen lykkääminen 2 Tulosvaroitus vai ennakkotiedot 3 Säänneltyjen

Lisätiedot

Miten listayhtiön viestintää säännellään?

Miten listayhtiön viestintää säännellään? Miten listayhtiön viestintää säännellään? Markkinavalvoja Minna Toiviainen 26.5.2010 Minna Toiviainen Näkökulmia Tiedonantovelvollisuuden tavoitteena oikeat ja riittävät tiedot perustellun arvion tekemiseksi

Lisätiedot

PÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ

PÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ Yhtiön X SISÄPIIRIOHJE, LIITE 3 1 (5) PÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ FINANSSIVALVONNALLE TOIMITETTAVAT TIEDOT HUOM.: Finanssivalvonnalle toimitetaan alla olevat tiedot ainoastaan sellaisesta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 4/2014

Määräykset ja ohjeet 4/2014 Määräykset ja ohjeet 4/2014 Vaihtoehtorahastojen hoitajat Dnro FIVA 6/01.00/2014 Antopäivä 1.7.2014 Voimaantulopäivä 22.7.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2013

Määräykset ja ohjeet 3/2013 Määräykset ja ohjeet 3/2013 Valitusten käsittely vakuutusyhtiöissä, - yhdistyksissä ja - Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 Muutospäivä: 16.7.2014 FINANSSIVALVONTA puh.

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet x/2014

Määräykset ja ohjeet x/2014 Määräykset ja ohjeet x/2014 Vaihtoehtorahastojen hoitajat Dnro x/xxx/xxxx Antopäivä xx.xx.2014 Voimaantulopäivä xx.xx.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Pörssiyhtiöiden tiedonantovelvollisuus ja sisäpiiriä koskevat säännökset

Pörssiyhtiöiden tiedonantovelvollisuus ja sisäpiiriä koskevat säännökset Pörssiyhtiöiden tiedonantovelvollisuus ja sisäpiiriä koskevat säännökset Pekka Loikkanen KHT Oy 22.2.2006 P C Säädöstausta Arvopaperimarkkinalaki Rikoslaki Valtiovarainministeriön asetukset ja päätökset

Lisätiedot

SISÄPIIRI JA TIEDOTTAMINEN. [pvm]

SISÄPIIRI JA TIEDOTTAMINEN. [pvm] SISÄPIIRI JA TIEDOTTAMINEN [pvm] SISÄPIIRINTIEDON VÄÄRINKÄYTTÖ SISÄPIIRILÄISYYS KAUPANKÄYNTI YHTIÖN OSAKKEILLA TIEDOTTAMISVELVOLLISUUS 2 MITÄ ON SISÄPIIRINTIETO? TÄSMÄLLISTÄ Huhut, spekulaatiot, epävarma

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräykset ja ohjeet X/2013 Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Sisäpiiritiedon julkistamisen lykkääminen

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Sisäpiiritiedon julkistamisen lykkääminen Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Sisäpiiritiedon julkistamisen lykkääminen 20/10/2016 ESMA/2016/1478 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...

Lisätiedot

Standardin 5.2b muutokset. Listayhtiötilaisuudet 2008 Marjatta Virtanen

Standardin 5.2b muutokset. Listayhtiötilaisuudet 2008 Marjatta Virtanen Standardin 5.2b muutokset Listayhtiötilaisuudet 2008 Marjatta Virtanen RAHOITUSTARKASTUS FINANSINSPEKTIONEN FINANCIAL SUPERVISION 2 Standardi 5.2b Liikkeeseenlaskijan ja osakkeenomistajan tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2016

Määräykset ja ohjeet 7/2016 Määräykset ja ohjeet 7/2016 Ohjeet moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä palkitsemiseen liittyvistä tiedonantovelvollisuuksista Dnro FIVA 11/01.00/2016 Antopäivä 30.8.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 5/2016

Määräykset ja ohjeet 5/2016 Määräykset ja ohjeet 5/2016 Tuotehallintamenettely Dnro FIVA 7/01.00/2016 Antopäivä 24.5.2016 Voimaantulopäivä 5.9.2016 Muutospäivä 30.8.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 8/2015

Määräykset ja ohjeet 8/2015 Määräykset ja ohjeet 8/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet II osa, Dnro FIVA 17/01.00/2015 Antopäivä 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010

Lisätiedot

Standardi 5.2b. Liikkeeseenlaskijan ja osakkeenomistajan tiedonantovelvollisuus. Määräykset ja ohjeet

Standardi 5.2b. Liikkeeseenlaskijan ja osakkeenomistajan tiedonantovelvollisuus. Määräykset ja ohjeet Standardi 5.2b Liikkeeseenlaskijan ja osakkeenomistajan Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 4/2014

Määräykset ja ohjeet 4/2014 Vaihtoehtorahastojen hoitajat Dnro FIVA 6/01.00/2014 Antopäivä 1.7.2014 Voimaantulopäivä 22.7.2014 Lisätietoja Pääomamarkkinoiden valvonta/sijoituspalvelut ja -tuotteet FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 26/2013

Määräykset ja ohjeet 26/2013 Määräykset ja ohjeet 26/2013 Yhteiseurooppalainen raportointi (COREP) Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 29.6.2014 Muutospäivä: 7.12.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi

Lisätiedot

arvopaperit ovat julkisen 6.02 Dnro 1243/8.9/89, 7.12.1989 kaupankäynnin kohteena

arvopaperit ovat julkisen 6.02 Dnro 1243/8.9/89, 7.12.1989 kaupankäynnin kohteena RAHOITUSTARKASTUS OHJE 204.2 1(5) Antopäivä: 14.1.1994 Vaihde (90) 18 351 Voimassaoloaika: 14.2.1994 lukien toistaiseksi Sijoitusyhtiöille, joiden Korvaa ohjeen: arvopaperit ovat julkisen 6.02 Dnro 1243/8.9/89,

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2015

Määräykset ja ohjeet 2/2015 Määräykset 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen, suositus Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 15.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 luku 7:

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 9/2015

Määräykset ja ohjeet 9/2015 Määräykset ja ohjeet 9/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet II osa, muut Dnro FIVA 15/01.00/2015 Antopäivä 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2013

Määräykset ja ohjeet 3/2013 Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 16/01.00/2018 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2015

Määräykset ja ohjeet 2/2015 Määräykset ja ohjeet 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 14.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2013

Määräykset ja ohjeet 3/2013 Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 15/01.00/2012 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 Muutospäivä: 1.1.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 5/2014

Määräykset ja ohjeet 5/2014 Määräykset ja ohjeet 5/2014 Raportointi varojen vakuussidonnaisuudesta Dnro FIVA 13/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2015

Määräykset ja ohjeet 2/2015 Määräykset 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen, suositus Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 15.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 + FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Arvopaperimarkkinalaki muuttui mikä muuttui listayhtiöiden tiedottamisessa?

Arvopaperimarkkinalaki muuttui mikä muuttui listayhtiöiden tiedottamisessa? Arvopaperimarkkinalaki muuttui mikä muuttui listayhtiöiden tiedottamisessa? Sijoitus-Invest 2013 Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen Valvoo mm. pankkeja, vakuutus- ja eläkeyhtiöitä,

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 11/2014

Määräykset ja ohjeet 11/2014 Määräykset ja ohjeet 11/2014 Paikallispankkien vakavaraisuuden hallinnan raportointi Dnro FIVA 16/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 6/2014

Määräykset ja ohjeet 6/2014 Määräykset ja ohjeet 6/2014 Raportointi varainhankintasuunnitelmista Dnro FIVA12/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 30.6.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskeva standardi 5.1. Listayhtiötilaisuudet 2008 Minna Toiviainen

Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskeva standardi 5.1. Listayhtiötilaisuudet 2008 Minna Toiviainen Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskeva standardi 5.1 Listayhtiötilaisuudet 2008 Minna Toiviainen RAHOITUSTARKASTUS FINANSINSPEKTIONEN FINANCIAL SUPERVISION 1 Esityksen sisältö Yleistä standardista

Lisätiedot

Listayhtiön tiedonantovelvollisuuden sääntely

Listayhtiön tiedonantovelvollisuuden sääntely Listayhtiön tiedonantovelvollisuuden sääntely IR-yhdistyksen peruskurssi 5.6.2015 Markkinavalvoja Sääntelyn tavoite Tiedonantovelvollisuuden sääntelyn tavoitteena on varmistaa, että sijoittajalla on käytössään

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 20/2013

Määräykset ja ohjeet 20/2013 Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 24.05.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 20/2013

Määräykset ja ohjeet 20/2013 Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/ LUONNOS

Määräykset ja ohjeet X/ LUONNOS Määräykset ja ohjeet X/2011 - LUONNOS 5.2 Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat Dnro x/xxx/xxxx Antopäivä x.x.2011 Voimaantulopäivä x.x.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi

Lisätiedot

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Euroopan unionin lainsäädäntö

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Euroopan unionin lainsäädäntö Laki arvopaperimarkkinalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan arvopaperimarkkinalain (746/2012) 7 luvun, 8 luvun :n 2 ja 3 momentti sekä 5 ja 8, 15 luvun 2 :n 1 ja 5 momentti sekä

Lisätiedot

Julkinen. Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiritiedon julkistaminen ja julkistamisen lykkääminen (MAR 17 artikla)

Julkinen. Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiritiedon julkistaminen ja julkistamisen lykkääminen (MAR 17 artikla) 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiritiedon julkistaminen ja julkistamisen lykkääminen (MAR 17 artikla) MAR-asetukseen liittyvät tulkinnat ja kannanotot MAR on asetuksena suoraan sovellettavaa

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 5/2018

Määräykset ja ohjeet 5/2018 Määräykset ja ohjeet 5/2018 Varainsiirtojen mukana toimitettavat tiedot maksajasta ja Dnro 5/01.00/2018 Antopäivä 13.3.2018 Voimaantulopäivä 1.5.2018 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 20/2013

Määräykset ja ohjeet 20/2013 Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 31.12.201431.12.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831

Lisätiedot

ILKKA-YHTYMÄ OYJ. Tiedonantopolitiikka

ILKKA-YHTYMÄ OYJ. Tiedonantopolitiikka ILKKA-YHTYMÄ OYJ Tiedonantopolitiikka 2 Sisältö Tiedonantopolitiikka... 3 Tiedonantoperiaatteet ja niiden noudattaminen... 3 Viestintäperiaatteet ja -käytännöt... 3 Vastuut ja lausunnonantajat... 4 Taloudellista

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2016

Määräykset ja ohjeet X/2016 Määräykset ja ohjeet X/2016 Työkyvyttömyysriskin hallinta: Työeläkevakuutusyhtiöt Dnro FIVA 16/01.00/2015 Antopäivä x.x.2016 Voimaantulopäivä x.x.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 9/2014

Määräykset ja ohjeet 9/2014 Määräykset ja ohjeet 9/2014 LEI-tunnuksen käyttöönotto Dnro FIVA 14/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2015

Määräykset ja ohjeet 1/2015 Määräykset ja ohjeet 1/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet I osa Dnro FIVA 2/01.00/2015 Antopäivä 16.3.2015 Voimaantulopäivä 1.4.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 270/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi arvopaperimarkkinalain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 270/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi arvopaperimarkkinalain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 270/2006 vp Hallituksen esitys laiksi arvopaperimarkkinalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi arvopaperimarkkinalain muuttamisesta (HE 174/2006

Lisätiedot

Otsikko: Sopranon tiedonantopolitiikka päivämäärä: Laatinut: Panu Kauppinen päivitetty:

Otsikko: Sopranon tiedonantopolitiikka päivämäärä: Laatinut: Panu Kauppinen päivitetty: 1 Otsikko: Sopranon tiedonantopolitiikka päivämäärä: 22.11.2017 Laatinut: Panu Kauppinen päivitetty: 22.11.2017 Hyväksyntä: hallitus tila: hyväksytty SOPRANON TIEDONANTOPOLITIIKKA 1. Yleistä Tiedonantopolitiikassa

Lisätiedot

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta Laki arvopaperimarkkinalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan arvopaperimarkkinalain (746/2012) 1 luvun :n 1 momentin 8 kohta, 13 ja 14 luku, 15 luvun :n 2 momentti ja 16 luvun 3,

Lisätiedot

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1 (6) Sijoituspalveluyrityksille Omistusyhteisöille OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan

Lisätiedot

DIGITALIST GROUP OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA

DIGITALIST GROUP OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA DIGITALIST GROUP OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA 1. Johdanto Tässä politiikassa kuvataan Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group ) toimintaperiaatteet ja menettelytavat, joiden mukaan Digitalist Group viestii

Lisätiedot

Valvojan havaintoja listayhtiöiden tiedottamisesta- missä kohdin parannettavaa

Valvojan havaintoja listayhtiöiden tiedottamisesta- missä kohdin parannettavaa Valvojan havaintoja listayhtiöiden tiedottamisesta- missä kohdin parannettavaa Sijoittajaviestinnän aamiaisseminaari 6.3.2014 Anu Lassila-Lonka Tiedottamisen taso pääsääntöisesti hyvä Laajuudessa eroja

Lisätiedot

ARVOPAPERIMARKKINOIDEN TOIMINTAA KOSKEVAT FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET

ARVOPAPERIMARKKINOIDEN TOIMINTAA KOSKEVAT FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Hannu Ylänen kirjaamo@finanssivalvonta.fi LAUSUNTO 1 (8) 4.3.2013 ARVOPAPERIMARKKINOIDEN TOIMINTAA KOSKEVAT FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Yleistä Finanssivalvonta on pyytänyt Listayhtiöiden neuvottelukunnalta

Lisätiedot

METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET. 1. Taustaa

METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET. 1. Taustaa 1 (6) METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET 1. Taustaa 2. Sisäpiiritietoa koskeva sääntely Metsä Board Oyj ja sen konserniyhtiöt (jäljempänä yhdessä Metsä Board tai yhtiö) noudattavat sisäpiiriasioissa Suomen

Lisätiedot

Standardi 5.1. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Määräykset ja ohjeet

Standardi 5.1. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Määräykset ja ohjeet Standardi 5.1 Säännöllinen tiedonantovelvollisuus Määräykset ja ohjeet dnro 1/120/2008 2 (67) Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai

Lisätiedot

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Kamux Oyj Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 27.4.2017 Versio: 2.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän periaatteet

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta 6.10.2011

Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta 6.10.2011 Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta 6.10.2011 markkinavalvoja Anu Lassila-Lonka ja markkinavalvoja Minna Toiviainen Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 3.10.2011 Anu

Lisätiedot

Standardi 5.2b. Nimi ja nro 2

Standardi 5.2b. Nimi ja nro 2 Standardi 5.2b Liikkeeseenlaskijan ja osakkeenomistajan tiedonantovelvollisuus -standardiluonnos Määräykset ja ohjeet Nimi ja nro 2 Pääjakso 2 2 (31) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 4 2 Tavoitteet ja rakenne

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.12.2014 C(2014) 9656 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY täydentämisestä tietyillä huomattavia

Lisätiedot

Oma Säästöpankki. Tiedonantopolitiikka

Oma Säästöpankki. Tiedonantopolitiikka Oma Säästöpankki Tiedonantopolitiikka Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Tiedottamisen periaatteet 3 3 Hiljainen jakso 5 4 Tulevaisuuden näkymät ja tulosvaroitukset 5 5 Yhtiön edustaminen 6 6 Johtohenkilöiden

Lisätiedot

METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET. 1. Taustaa

METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET. 1. Taustaa 1 (6) METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET 1. Taustaa 2. Sisäpiiritietoa koskeva sääntely Metsä Board Oyj ja sen konserniyhtiöt (jäljempänä yhdessä Metsä Board tai yhtiö) noudattavat sisäpiiriasioissa Suomen

Lisätiedot

Tiedonantopolitiikka eq Oyj

Tiedonantopolitiikka eq Oyj Tiedonantopolitiikka eq Oyj SISÄLTÖ 1. Johdanto... 1 1.1 Tarkoitus... 1 1.2 Soveltamisala... 1 1.3 Viestinnän periaatteet ja tavoitteet... 1 1.4 Viestinnän vastuualueet... 2 1.5 Tulkinnat ja poikkeamat...

Lisätiedot

MAR:lla tarkoitetaan Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetusta N:o 596/2014 markkinoiden väärinkäytöstä.

MAR:lla tarkoitetaan Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetusta N:o 596/2014 markkinoiden väärinkäytöstä. 1 (5) METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 1. Tausta ja sääntelypohja 2. Määritelmät Metsä Board Oyj ja sen konserniyhtiöt (jäljempänä yhdessä Metsä Board tai yhtiö) noudattavat sisäpiiriasioissa Suomen lainsäädäntöä,

Lisätiedot

Incapin sijoittajaviestintää hoitaa konsernin toimitusjohtaja, joka vastaa viime kädessä tiedonantovelvollisuudesta.

Incapin sijoittajaviestintää hoitaa konsernin toimitusjohtaja, joka vastaa viime kädessä tiedonantovelvollisuudesta. TIEDONANTOPOLITIIKKA 1 (5) INCAP OYJ:N TIEDONANTOPOLITIIKKA (DISCLOSURE POLICY) Incap-konsernin emoyhtiön Incap Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Incap noudattaa tiedonantopolitiikassaan

Lisätiedot

TIEDONANTOPOLITIIKKA. Versio 1.1. Hyväksytty: 17.2.2011 Hallitus. Päivitetty: 9.12.2013

TIEDONANTOPOLITIIKKA. Versio 1.1. Hyväksytty: 17.2.2011 Hallitus. Päivitetty: 9.12.2013 TIEDONANTOPOLITIIKKA Versio 1.1 Hyväksytty: 17.2.2011 Hallitus Päivitetty: 9.12.2013 ASPOCOMP GROUP OYJ, Keilaranta 1, FI-02150 Espoo, Finland. Phone: +358 20 775 6860. Fax:+358 20 775 6868. www.aspocomp.com

Lisätiedot

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Kamux Oyj www.kamux.com Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 15.4.2016 Versio: 1.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän

Lisätiedot

NIXU OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA

NIXU OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA NIXU OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA Politiikan hyväksyjä: Nixu Oyj:n hallitus Politiikan vastuuhenkilö: toimitusjohtaja Politiikka on hyväksytty: 29.5.2018 Politiikka astuu voimaan: 2.7.2018 Nixu Oyj PL 39 (Keilaranta

Lisätiedot

Standardi 5.1. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Määräykset ja ohjeet

Standardi 5.1. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Määräykset ja ohjeet Standardi 5.1 Säännöllinen tiedonantovelvollisuus Määräykset ja ohjeet dnro 1/120/2008 2 (68) Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai

Lisätiedot

Nixu Oyj:n tiedonantopolitiikka

Nixu Oyj:n tiedonantopolitiikka Nixu Oyj:n tiedonantopolitiikka Politiikan hyväksyjä: Nixu Oyj:n hallitus Politiikan vastuuhenkilö: toimitusjohtaja Politiikka on hyväksytty: 21.6.2016 1. Yleistä Nixu Oyj:n ( Nixu, yhtiö ) osakkeet noteerataan

Lisätiedot

DIF-TIETOPANKKI SISÄPIIRINTIETO JA TIEDOTTAMINEN

DIF-TIETOPANKKI SISÄPIIRINTIETO JA TIEDOTTAMINEN DIF-TIETOPANKKI SISÄPIIRINTIETO JA TIEDOTTAMINEN Directors Institute of Finland Hallitusammattilaiset ry 7.6.2016 DIF-TIETOPANKKI SISÄPIIRINTIETO JA TIEDOTTAMINEN OSIO UUDISTUU Sääntelyuudistusten myötä

Lisätiedot

HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset. Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9.

HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset. Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9. HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9.2015 Avoimuusdirektiivin muutosten täytäntöönpano - keskeisimmät

Lisätiedot

Markkinat 5/2016. Joulukuu Markkinoiden tunnustelun vastaanottavia henkilöitä koskevat ohjeet voimaan

Markkinat 5/2016. Joulukuu Markkinoiden tunnustelun vastaanottavia henkilöitä koskevat ohjeet voimaan Markkinat-tiedotteessa käsitellään ajankohtaisia listayhtiön tiedonantovelvollisuuden, tilinpäätösvalvonnan, arvopaperikaupankäynnin sekä sisäpiiriasioiden tulkintoihin ja sääntelyyn liittyviä asioita

Lisätiedot

Tiedonantopolitiikka. Delete Group Oyj. Hyväksynyt Delete Group Oyj hallitus

Tiedonantopolitiikka. Delete Group Oyj. Hyväksynyt Delete Group Oyj hallitus Hyväksynyt 28.2.2018 hallitus Julkaisupvm 28.2.2018 Hyväksynyt: hallitus Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Tiedonantovelvollisuus ja viestinnän yleiset periaatteet... 3 3. Roolit ja vastuut... 7 4. :n

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 8/2013

Määräykset ja ohjeet 8/2013 Määräykset ja ohjeet 8/2013 Huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoittaminen Dnro FIVA 9/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328

Lisätiedot

TERVEYSTALO OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA

TERVEYSTALO OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA TERVEYSTALO OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA Versio 1.0 Terveystalo Oyj:n hallituksen hyväksymä 16.8.2017 1. Johdanto Terveystalo Oyj:n ( Terveystalo tai Yhtiö ) tiedonantopolitiikassa kuvataan keskeisimmät toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedonantopolitiikka

Viestintä- ja tiedonantopolitiikka Viestintä- ja tiedonantopolitiikka kuvaa Componentan viestinnän ja sijoittajasuhteiden linjaukset, roolit ja vastuut konsernissa. Componentan viestinnän tavoitteet ja julkisuuslinjaus Componentassa viestinnän

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 19. marraskuuta 2002 PE 319.720/34-42 TARKISTUKSET 34-42 Mietintöluonnos (PE 319.720) Marianne L.P. Thyssen Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

Markkinat Toukokuu 2008 2/2008

Markkinat Toukokuu 2008 2/2008 Tervetuloa lukemaan Rahoitustarkastuksen markkinavalvonnan Markkinat-tiedotetta Tässä tiedotteessa kerromme seuraavasta aiheesta: Säännöllisen tiedonantovelvollisuuden standardi 5.1 1 Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 26/2013

Määräykset ja ohjeet 26/2013 Määräykset ja ohjeet 26/2013 Yhteiseurooppalainen raportointi (COREP) Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 29.6.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Tiedonantopolitiikka eq Oyj

Tiedonantopolitiikka eq Oyj Tiedonantopolitiikka eq Oyj SISÄLTÖ 1. Johdanto... 1 1.1 Tarkoitus... 1 1.2 Soveltamisala... 1 1.3 Viestinnän periaatteet ja tavoitteet... 1 1.4 Viestinnän vastuualueet... 2 1.5 Tulkinnat ja poikkeamat...

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

Nixu Oyj:n tiedonantopolitiikka

Nixu Oyj:n tiedonantopolitiikka Nixu Oyj:n tiedonantopolitiikka Politiikan hyväksyjä: Nixu Oyj:n hallitus Politiikan vastuuhenkilö: toimitusjohtaja Politiikka on hyväksytty: 13.11.2014 1 Yleistä Nixu Oyj:n ( Nixu, yhtiö ) osakkeet noteerataan

Lisätiedot

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama

Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Sisältö Yhtiöiden listautumisvaihtoehdot Suomessa Miksi vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt 10/11/2016 ESMA/2016/1477 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

ASIANAJOTOIMINTAA KOSKEVIA SÄÄDÖKSIÄ JA OHJEITA. SISÄPIIRINTIEDON HALLINTAA KOSKEVA SUOSITUS (10.3.2006, muut. 16.6.2014)

ASIANAJOTOIMINTAA KOSKEVIA SÄÄDÖKSIÄ JA OHJEITA. SISÄPIIRINTIEDON HALLINTAA KOSKEVA SUOSITUS (10.3.2006, muut. 16.6.2014) B 18 SISÄPIIRINTIEDON HALLINTAA KOSKEVA SUOSITUS (10.3.2006, muut. 16.6.2014) Suomen Asianajajaliiton hallitus on 16.6.2014 antanut sisäpiirintiedon hallinnasta asianajotoimistoissa seuraavan suosituksen:

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 11/2013

Määräykset ja ohjeet 11/2013 Määräykset ja ohjeet 11/2013 Sijoitussuositusten laatiminen ja levittäminen Dnro FIVA 12/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET FI 8.8.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 213/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 759/2013, annettu 30 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1020/2012 Valtiovarainministeriön asetus arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2016

Määräykset ja ohjeet 1/2016 Määräykset ja ohjeet 1/2016 Työkyvyttömyysriskin hallinta: Työeläkevakuutusyhtiöt Dnro FIVA 16/01.00/2015 Antopäivä 29.2.2016 Voimaantulopäivä 1.3.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328

Lisätiedot

Nasdaq Helsinki markkinapaikan liikkeeseenlaskijat ja kaupankäynnin osapuolet

Nasdaq Helsinki markkinapaikan liikkeeseenlaskijat ja kaupankäynnin osapuolet Nasdaq Helsinki markkinapaikan liikkeeseenlaskijat ja kaupankäynnin osapuolet SÄÄNTÖTIEDOTE 22.5.2019 PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN MUUTOKSET 3.6.2019 (tai sen jälkeen) Tässä sääntötiedotteessa selostetaan Pörssin

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Sopimusrajoja koskevat ohjeet

Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPABoS14/165 FI Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot