JÄTEHUOLTOHINNASTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄTEHUOLTOHINNASTO"

Transkriptio

1 KIRKKONUMMEN KUNTA Kunnallistekniset palvelut Liite Yt 9/ JÄTEHUOLTOHINNASTO Jätetaksa V u o s i 2007/1 2008/3 Kunnanvaltuuston päätös 35/ , jossa kunnan järjestämän jätteenkuljetusalueeksi päätetään koko kunta. Kunnanvaltuuston päätös 129/ , jossa päätetään Ekomaksuun siirtymisestä. Yhdyskuntatekniikan lautakunnan hyväksymän taksan mukaan. 1

2 Yleistä Yhdyskuntatekniikan lautakunnan (jätehuoltoviranomainen) tehtäviin kuuluu jätteenkuljetuksen järjestäminen Kirkkonummen kunnan asuin- ja palvelukiinteistöille eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kuljetusten lisäksi kunta antaa jätehuoltomääräykset, hoitaa kotitalouksien ongelmajätteiden vastaanoton, antaa neuvontaa jätteiden välttämisestä ja kierrätyksestä sekä kehittää kunnan jätehuoltoa kokonaisuudessaan. Jätteen tuottaja, kiinteistön haltija tai toiminnan järjestäjä, jonka jätteenkuljetuksen kunta on järjestänyt (jätelain 10 ), on velvollinen suorittamaan jätemaksun. Jätemaksu koostuu kahdesta osasta: a) kiinteistöjen tyyppiin perustuvasta osasta, joka peritään vuosimaksuna yhdessä erässä hinnaston mukaisesti käytössä olevilta asuinkiinteistöiltä, vapaa-ajan asunnoilta, myymälöiltä ja yrityksiltä. Maksua kutsutaan Ekomaksuksi. b) Jätteen lajiin, laatuun, määrään, astiatyyppiin ja noutokertoihin perustuvasta osasta, jäteastian tyhjennyksen ja jätteen kuljetuksen osuudesta, jäteastian siirtomatkasta jätepisteestä jäteautoon, kaatopaikalla perittävästä käsittelyhinnasta, kunnanosuudesta sekä astiavuokrasta, ellei astia ole kiinteistön oma. Näiden lisäksi jätemaksuun sisältyvät jätevero 30 /tonni ja tällä hetkellä 22%:n arvonlisävero. Kirkkonummen kunta perii tämän hinnaston perusteella jätemaksua järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä (jätelain 28 ). Hukkanouto Hukkanoudolla tarkoitetaan jätteen noutoa, jossa kiinteistön keräilyvälineet ovat tyhjät tai jossa astioiden tyhjennys on estynyt kiinteistöllä vallinneiden syiden johdosta. Milloin kiinteistön astiat ovat tyhjät jätettä säännöllisen noutojärjestelyn mukaan noudettaessa, peritään tällaisesta hukkanoudosta kiinteistöltä jätemaksu vähintään yhden jäteastian osalta. Samoin menetellään, mikäli nouto on estynyt kiinteistöllä vallinneista syistä (este pääsyssä jätetilaan tms.) tai tien hoitamattomuudesta johtuen (auraus, liukkaus tms.). Tyhjennysten keskeytys Kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen kuuluvan kiinteistön ollessa käyttämättömänä vähintään neljä viikkoa, voidaan kuljetukset keskeyttää määräajaksi. Kirjallinen ilmoitus, jossa ilmenee myös jätekuljetuksen jatkumisajankohta, on jätettävä SITA Finland Oy:lle vähintään kaksi viikkoa ennen toivottua alkamisajankohtaa. 2

3 Poikkeamat hinnastosta Jos hinnastoon sisältyvää jätemaksua on pidettävä kohtuuttoman suurena tai pienenä, jätehuoltomestarilla on oikeus jätelain 30 :n perusteella määrätä maksu hinnastosta poiketen. Samoin voidaan jätehuoltomestarin päätöksellä alentaa tai poistaa jätteen käsittelyhinta kuormilta, jotka kokonaisuudessaan tai osittain voidaan osoittaa hyötykäyttöön tai maankaatopaikan hoitoon. Kirkkonummen kunnalla on oikeus määritellä kiinteistön jätteenkuljetuksen tyhjennysrytmi sellaisissa tilanteissa, joissa tämä kuljetustaloudellisten ja teknisten syiden vuoksi on perusteltua. Maksukehotus Maksukehotuksen lähettämisestä peritään asiakkaalta 5 euroa. Asiakkaalta voidaan lisäksi periä kohtuulliset perintäkulut. K i i n t e i s t ö j e n b i o j ä t e m a k s u t Biojätemaksut YT-lautakunnan päätöksen mukaisesti: ja 240 litran astiat: 8, 22 / tyhjennys (sis. astiavuokran ja säkin) - Molok: 38,31 / tyhjennys + käsittelymaksu 50,85 /tonni Tilaukset, lisätiedot ja neuvonta YTV:n jätehuollon asiakaspalvelu puh K i i n t e i s t ö j e n s e k a j ä t e m a k s u t Kaikki hinnat sisältävät 30 /tonni jäteveroa ja 22 % arvonlisäveroa. Muovisten litran jäteastioiden sisällön suurin sallittu paino 60 kiloa. Astia Säkki 200 l 9,36 /tyhjennys Astia 120l-240 l 6,12 /tyhjennys Astia 330l-390 l 7,26 /tyhjennys Astia 600 l 8,15 /tyhjennys Jätemaksuun sisältyy yksi sekajäteastian pesu vuodessa. Halutessaan kiinteistö voi tilata lisäpesun, joka maksaa 12. Astiavuokrat 120l-240l = 0,18 /viikko, 330l-390l = 0,49 /vko, 600 l = 0,61 /vko sekajätteellä Jäteastioiden siirtoveloitukset 3

4 Jätehuoltomääräysten mukaan jäteautolla tulee olla esteetön pääsy vähintään 10 m:n päähän tai lähemmäksi käsin siirrettävistä astioista. Jos jäteastiaa tai -säkkiä joudutaan siirtämään käsin kiinteistön jätepisteestä jäteautoon, veloitetaan siirtomatkan pituuden mukaan jokaiselta tyhjennyskerralta ja jokaiselta siirrettävältä astialta seuraavasti: Astia- Astia- Siirtomatka veloitus Siirtomatka veloitus 0-10 m ei lisäveloitusta m 1, m 0, m 2, m 0,88 Jos siirtomatkaan liittyy erikoisolosuhteita kuten yli 50 m pitkiä siirtomatkoja, kellarinoutoja tms. lasketaan hinta erikseen siirtotyön vaativuuden mukaan. Muut astiat: Etukontti Tyhjennys Viikkovuokra/ 2 m 3 51,03 8,30 4 m 3 70,09 8,30 6 m 3 88,67 8,30 8 m 3 107,24 8,30 9,5 m 3 114,45 8,30 5,0 m3 Molok 101,32 3,0 m3 Molok 92,92 Siirtolavasäiliö Tyhjennys/ 6 m 3 156,64 8 m 3 172,03 Siirtolavan hintaan sisältyy keräily-, kuljetus- ja käsittelymaksut (ei mahdollinen lavavuokra) Ylimääräisen jätteen maksut Irtojätteellä eli ylimääräisellä jätteellä tarkoitetaan jätettä, joka ei mahdu jäteastiaan (jäteastian kansi täytyy sopia kiinni) tai joka sijoitettu astian viereen. Jos samassa paikassa on useampia jäteastioiden käyttäjiä, on ylimääräiseen jätteeseen merkittävä kenelle se kuuluu. Mikäli merkintää ei ole, laskutus tehdään jollekin ryhmässä olevalle jätteen tuottajalle ja he saavat jakaa kulut keskenään. Säännöllisen tyhjennyksen yhteydessä kuormatusta ylimääräisestä sekajätteestä veloitetaan 1000 l = 30,00 eli 3 /alkava 100 litraa 4

5 Kimppa-astiat Kimppa-astiat ovat mahdollisia ympärivuotisen asutuksen kesken. Periaatteena on, että 240 l:n astiassa voi olla max 2 osakasta ja l:n astiassa 3 osakasta, 600 l:n astiassa max 5 osakasta. Se, joka ottaa astiaansa kimppakaverin on velvollinen huolehtimaan itse jätemaksun saamisesta kimppakaveriltaan. Lisäksi hän on velvollinen ilmoittamaan kuljetusyritykselle kimppakavereidensa nimet ja osoitteet sekä huolehtimaan tietojen päivityksestä. Vuosimaksut Se joka käyttää Porkkalan tai Långvik vpk:n ekopistettä sekajätteen tuomiseen on velvollinen maksamaan vuosimaksun. Loma-asutuksen vuosimaksut YT-lautakunnan päätöksen mukaisesti: - 30 / vuosi Vakituisen asutuksen vuosimaksut: - 80 / vuosi Mikäli hänellä ei ole esittää maksetusta vuosimaksusta, häneltä peritään Yt-lautakunnan päättämä väärinkäyttömaksu 90 euroa tai 200 euroa riippuen jätteen laadusta ja määrästä. Maksulla katetaan tuodun jätteen poiskuljetus, käsittely sekä valvonnasta aiheutuneet kulut. Lisäksi törkeissä tapauksissa asia viedään poliisin tutkittavaksi jäterikkomuksena tai jäterikoksena. Ekomaksut - Asuinkiinteistöt 1-4 asuntoa 18,50 / vuosi/ asunto - Asuinkiinteistöt 5-20 asuntoa 16,20 / vuosi/ asunto - Asuinkiinteistöt yli 20 asuntoa 13,60 / vuosi/ asunto - Yhden asunnon asuinkiinteistöt, joissa 1 asukas 12,50 / vuosi/ asunto - Vapaa-ajan asunnot 11,00 / vuosi/ asunto - Yritykset 26,00 / vuosi Laskutus ja asiakaspalvelu Laskutusta ja asiakaspalvelua hoitaa kunnan lukuun SITA Finland Oy. Asiakaspalvelu ja jäteneuvonta (Huom! Biojäteasioissa YTV:n jätehuollon asiakaspalvelu puh ) Tilaukset ja muutokset 5

6 Sekajäte: SITA Finland Oy puh jätehuoltosopimukset -muutokset jätteiden kuljetukseen -määräaikaiset keskeytykset Asiakkaan on muuttaessaan ilmoitettava kirjallisesti SITA Finland Oy:lle muuttopäivämäärä ja uusi osoite, jotta hänen laskutuksensa osataan katkaista ja loppulasku lähettää oikeaan osoitteeseen. M u n k i n m ä e n h y ö t y- j a o n g e l m a j ä t e a s e m a Osoite: Munkinmäentie 3 Avoinna: ti klo 15-19, to klo 14-18, la klo 9-14 Sekajätteen pieneristä veloitetaan 5,00 alkavalta 100 litran osuudelta. (Asemalla ei voida ottaa vastaan suuria esineitä kuten sohvia, nojatuoleja, runkopatjoja, lasikuituisia tai porsliinisia ammeita tms tai rakennusjäte-eriä. Ne tulee toimittaa esim. Ämmässuon Sorttiasemalle.) Kyllästämättömistä puutavaraeristä veloitetaan 1,24 alkavalta 100 litran osuudelta, kuitenkin niin, että vähimmäisveloitus on 5,00 kuormalta (henkilöauto 5, peräkärry 8, pakettiauto 13 ). Jätteen vastaanottajalla on oikeus arvioida tuodun jätteen määrä edellisestä poiketen todellisen tilavuuden mukaan Ongelmajätteet Kirkkonummella sijaitsevilla kotitalouksilla syntyneistä tavanomaisista ongelmajätteistä ei peritä vastaanottomaksua. Akuista ei peritä maksua. Kylmäkoneet sekä sähkö- ja elektroniikkaromu Sähkö- ja elektroniikkaromun keräys siirtyi tuottajien vastuulle Tuottajien SEromun keräyspisteet on listattu osoitteisiin tai Kirkkonummi on saanut SE-romun keräyspisteen Munkinmäen hyöty- ja ongelmajäteasemalle. Lisätietoja kunnan internet-sivuilla tai jäteneuvonta puh Maankaatopaikka Maankaatopaikalla vastaanotetusta puhtaasta ylijäämämaasta peritään 51 /kuorma. Läjitysalueen hoitoon kelpaavasta maasta vastaanottomaksu voidaan jättää perimättä. Maankaatopaikan vastaavana hoitajana toimii jätehuoltomestari. 6

7 Jäteveroton: Maankaatopaikalla vastaanotetuista kannoista peritään 45 /m3. Risuista kuorma-autolla tai traktorilla tuotuna peritään 25 /kuorma. Henkilöauton peräkärryllä tai muulla vastaavalla tavalla tuotuna peritään aina minimimaksuna 10 /käynti. Risut ja kannot on tuotava lajiteltuna siten, että ne voidaan purkaa eri paikkaan alueella. Väärinkäyttömaksutaksa YT-lautakunnan päätöksen mukaisesti: Väärinkäyttömaksua peritään jos, -jätettä on vähäisessä määrin heitetty jäteastian ulkopuolelle tai väärää jätejaetta väärään astiaan 90,00 euroa. -jätteitä on heitetty huomattava määrä jäteastian ulkopuolelle 200,00 euroa. -jätteenkeräyspisteeseen on tuotu sellaista jätettä, jota sinne ei lainkaan saa tuoda, esim. ongelmajätettä 200,00 euroa. -ympäristöä on muutoin roskattu esim. heitetty metsään jätepusseja, koneita tms. 200,00 euroa. Muistutukset Hyväksytyn taksan mukaan määrätystä ja maksuunpannusta jätemaksulaskusta maksuvelvollisella on oikeus tehdä 14 päivän kuluessa maksulipun saamisesta kirjallinen muistutus päättävälle kunnan viranomaiselle (JäteL 32 ), joka on jätehuoltomestari /varalla kunnossapitomestari. Jätemaksu on suoritettava maksulipussa tai muistutuksen johdosta lähetetyssä uudessa maksulipussa ilmoitettuna aikana, vaikka siihen haettaisiinkin valittamalla muutosta (JäteL 33.1 ). Voimassaolo Tämä hinnasto on voimassa KUNNALLISTEKNISET PALVELUT 7

JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008. V u o s i 2008

JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008. V u o s i 2008 KIRKKONUMMEN KUNTA Kunnallistekniset palvelut Liite Yt 2/22.11.2007 JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008 Jätetaksa V u o s i 2008 Kunnanvaltuuston päätös 35/28.2.1991,

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2020 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Laukaa Muurame Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa xx.xx.20xx SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen.

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Kaupunginhallitus 17.12.20 12 59 Liite 3 Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013 Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Yleistä 1 Jätelain ja asetuksen perusteella

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 25.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA Sivu 1/7 KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Tässä taksassa päätetään jätelain mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevien asuin- ja muiden kiinteistöjen

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk Tekninen ltk 8.0.20L7 I SZ LIITE 4 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 Tekninen lautakunta lþ9207 S 52 Kunnanhallitus hyväksynyt _l _207 S 3 HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA..208 ALKAEN S 2S Jätteiden

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko. PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2017 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hyvinkään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Hyvinkään kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015. Tekninen

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Riihimäen kaupunki TAKSAT JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ 18.12.2018 45 Liite 2 Syd TSV-JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 18.12.2018 45

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. Perusmaksu. Vakinainen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,27 23,89 9,64 11,95 Kontiolahti * 23,28 28,87

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Rauman

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 1 Tekla 17.12.2009 138 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2009 Voimaantulo 1.1.2010 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Taulukko 1. Perusmaksu. Vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,45 24,12 9,73 12,06 Kontiolahti * 23,56 29,22 11,79 14,62 Liperi ** 22,51 27,92 11,26 13,96 Kaikkien kuntien

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS TSV-JÄTETAKSA LUONNOS 1.3.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa XX XX SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Miehikkälän jätetaksa 2013

Miehikkälän jätetaksa 2013 LIITE 3 Tela 11.9.2013 102 Miehikkälän jätetaksa 2013 1 Yleistä 1 Miehikkälän kunta hoitaa jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen Miehikkälän alueella. Jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla.

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. LIITE 1 HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. JÄTEMAKSUTAKSA 1.4.2011 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan

Lisätiedot

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Jätehuoltoon liittyminen Jokaisella kiinteistöllä on velvollisuus liittyä jätehuoltojärjestelmään, ei poikkeuksia.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunta on määrännyt jätemaksut suoritettavaksi Kymenlaakson Jäte Oy:lle tämän taksan mukaisesti.

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 9.3.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 2018 Tornion hallintopalvelut Nro 1 PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan 12.12.2017 hyväksymä, voimassa 18.1.2018 lähtien Tornion ja

Lisätiedot

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Sydän-Suomen jätelautakunta Yleiset jätehuoltomääräykset LUONNOS http://www.saarijarvi.fi/sites/saarijarvi.fi/files/atoms/files/ehdotus_kunnallisiksi_jatehuoltoma

Lisätiedot

1.2 Jätemaksua on velvollinen maksamaan sellaisen kiinteistön haltija, jonka kiinteistöllä syntyvien jätteiden käsittelyn kunta on järjestänyt.

1.2 Jätemaksua on velvollinen maksamaan sellaisen kiinteistön haltija, jonka kiinteistöllä syntyvien jätteiden käsittelyn kunta on järjestänyt. LUONNOS PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.2019 hyväksymä, voimassa 1.4.2019 lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt biojätteiden astiakohtaiset kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014, voimaantulopäivä

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja kunnat 1.1.2019 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta asuntokohtaisesta

Lisätiedot

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa.

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa. V Perusmaksu/ LTE 1 12 Perusmaksun/n perusteet Tässä taksan luvussa määrätään jätelain 78 :n tarkoittamasta jätehuollon perusmaksusta. Kotkassa maksusta käytetään nimikettä perusmaksu ja muissa kunnissa

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 9/Jätela 1.12.2016 58 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa.

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa. JÄTETAKSA 1.1.2015 ALKAEN Osa I Kunnan järjestämä jätteenkuljetus 1. Yleistä 1 Kunnan jätemaksun perusteet Saarijärven kaupunki sekä Kannonkosken, Karstulan, Kinnula ja Kivijärven kunnat ovat siirtäneet

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

HINNASTO. HSY Jätehuollon palveluhinnat 1.7.2010 alkaen

HINNASTO. HSY Jätehuollon palveluhinnat 1.7.2010 alkaen HINNASTO HSY Jätehuollon palveluhinnat 1.7.2010 alkaen Sisältö YleistÄ 3 Sekajätemaksut 6 Pienkiinteistöt 6 Jätesäkki tai 140 660 litran astia 6 Vähän jätettä tuottavat kiinteistöt 6 Aluekeräysmaksu (Kirkkonummi)

Lisätiedot

1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2019 Liite: 25 A Ehdotus: Pohjanmaan jätelautakunta 4.12.2018, 25 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi punnitusmaksu 9,97 (alv 0 %). Mahdolliset tyhjennyksen lisämaksut

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

JÄTEMAKSUTAKSA 2015. 1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2015 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksulla

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 26 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Juhani Koivusaari JÄRVENPÄÄN JÄTEHUOLLON MUUTOKSET ALKAEN

Juhani Koivusaari JÄRVENPÄÄN JÄTEHUOLLON MUUTOKSET ALKAEN Juhani Koivusaari 28.12.2004 JÄRVENPÄÄN JÄTEHUOLLON MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN Järvenpään uudet jätehuoltomääräykset astuvat voimaan 1.1.2005. Määräykset on laadittu tukemaan kaupunginvaltuuston hyväksymää

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla 9.3.2017 Keltakangas Kotkan ja Kouvolan välissä, vieressä vt 15 ja Kymijoki Kymenlaakson Jäte Oy:n omistajat Monipuoliset palvelut

Lisätiedot

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa.

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/2011 80 :n mukaista jätteen haltijaa. JÄTETAKSA 1.1.2014 ALKAEN Osa I Kunnan järjestämä jätteenkuljetus 1. Yleistä 1 Kunnan jätemaksun perusteet Saarijärven kaupunki sekä Kannonkosken, Karstulan, Kinnula ja Kivijärven kunnat ovat siirtäneet

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan järjestämä sekajätteen

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 8/Jätela 1.12.2016 57 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.1.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Tuusulan kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Tuusulan kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus JÄTEMAKSUTAKSA 2017 Hyväksytty: Pohjanmaan jätelautakunta, 13.12.2016, 22 1 Jätetaksan perusteet Jätelain 78 :n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille

Lisätiedot

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 46 Liite 4 JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 6/Jätela 1.12.2016 55 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Järvenpään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 1.12.2016 Voimaantulo 1.2.2017 I YLEISTÄ

Lisätiedot

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka LUONNOS JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka SISÄLTÖ YLEISTÄ JÄTETAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue... 3 2 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus ja maksumuistutukset... 3 3

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI

HANKO INKOO KARKKILA LOHJA HANKO INKOO KARKKILA LOHJA RAASEPORI JÄTEMAKSUTAULUKKO Maksut 1.1.2017 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 1. Perusmaksu /asunto/kk /asunto/kk

Lisätiedot

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte

Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte 1. Jätehuollon järjestäminen a) kiinteistökohtainen keräys b) usean kiinteistön yhteinen keräysväline (kimppa) a)kiinteistön haltija järjestää

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa 1.1.2015 alkaen Luonnos 30.10.2014. (Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta x.x.2014 xx.) Sivu 1 / 7 I YLEISTÄ 1 Soveltamisalue ja -ala Tätä taksaa

Lisätiedot

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA alkaen

Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA alkaen Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2019 alkaen Heinäveden, Joroisten, Juvan, Leppävirran ja Varkauden kuntien jätemaksutaksa 22.11.2018 1 (9) Sisällysluettelo 1. Luku: YLEISTÄ...

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010 LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ Jätemaksutaksa alkaen 1.1.2010 Maanmittauslaitos, lupa nro 804/MML/08 JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2010 ALKAEN 2(7) I YLEISTÄ 1 2 3 4 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä (myöhemmin kuntayhtymä)

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hattulan kunta ja Hämeenlinnan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 7.3.2019 Voimaantulo 1.5.2019 I YLEISTÄ 1 Hattulan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt x.x.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1 Sydän-Suomen jätelautakunta 8.11.2018 41 Liite 1 JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1 YLEISTÄ Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 5.11.2013 41

Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 5.11.2013 41 Hyväksytty Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaoston kokouksessa 5.11.2013 41 Rovaniemen kaupungin, Ranuan ja Pellon kuntien JÄTEMAKSUTAKSA 1. YLEISTÄ 1.1 Tässä taksassa tarkoitetaan:

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä.

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. JÄTEMAKSUTAKSA 2014 1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan 19.12.2008 vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä. Jätemaksut veloitetaan samanaikaisesti ja samalla laskulla

Lisätiedot