JOLLA KORVA, KUULKOON Mark. 4:21-25
|
|
- Teuvo Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOLLA KORVA, KUULKOON Mark. 4: Jeesus sanoi heille: "Eihän lamppua oteta esiin vakan tai vuoteen alle pantavaksi? Eiköhän pantavaksi lampunjalkaan? 22. Mikään ei ole salattuna muuta varten kuin tullakseen ilmi, eikä kätkettynä muuta varten kuin tullakseen julki. 23. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." 24. Jeesus lisäsi: "Huomatkaa, mitä kuulette. Millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. 25. Jolla näet on, sille annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Kirkkojen alennustila ja herätykset Kun katselee kirkkohistoriaa taaksepäin ei voi olla ihmettelemättä erästä asiaa: "Miten on mahdollista, että kristillinen kirkko on yhä olemassa ja kaiken lisäksi kasvaa tänään nopeudella, jollaista ei koskaan edes alkuseurakunnan aikana ole koettu?" Kiinassahan on jo yli vuosikymmenen jatkunut maailmanhistorian laajin ja voimakkain herätys. Miljoonia kiinalaisia tulee vuosittain uskoon. Syy tähän ihmettelyyn on kirkon historiaa pinnallisestikin tuntevalle ilmeinen. Kristuksen nimeä kantanut seurakunta on epälukuisia kertoja vajonnut käsittämättömän syvään alennustilaan. Raha, valtapyyteet, väärä evankeliumi, yleisuskonnollisuus ja kaikkinainen synninharjoitus on saanut kirkkojen sisällä siinä määrin suuret mittasuhteet, että koko kirkon olemassaolo on joutunut vaakalaudalle. Ja kuitenkin Herra on nostattanut jälleen miehiä ja naisia, joiden mukana uudet herätyksen tulet ovat lähteneet leviämään. Euroopassa eletään yhtä sen kristillisen historian kaikkein syvintä alennustilaa, vaikka Afrikasta, Aasiasta ja latinalaisesta Amerikasta saammekin kuulla uutisia Herran suurista teoista. Herätyksen tarve maanosassamme on syvä ja siellä täällä on myös kristittyjen ryhmiä, jotka kaipaavat ja rukoilevat herätystä pakanallistuneeseen maanosaamme. Mitä herätys on? Mutta mistä herätyksessä on viime kädessä kysymys? Siitä vallitsee herätystä ikävöivien ja rukoilevien uskovienkin kesken varsin erilaisia käsityksiä. Herätyksellä on tietenkin useita ulottuvuuksia, joten käsitysten ei tarvitse olla keskenään ristiriitaisia. Vanhastaan herätyksellä on ymmärretty sitä, että paikallisesti tai alueellisesti moni ihminen tulee saman aikaisesti synnin tuntoon ja uskoon. Usein herätykset alkavat jonkun yksityisen ihmisen väkevästä kääntymyksestä ja leviävät sitten kulovalkean tavoin muodostaen herätysliikkeitä. Herätykseen on aina liittynyt myös aiemmin uskoon tulleitten hengellistä uudistumista ja uutta Hengen tulta. Historiassa hyvin monien herätysten alkuvaiheeseen on liittynyt sellaisten armolahjojen kuin profetian ja kielilläpuhumisen runsasta esiintymistä, mutta poikkeuksiakin on. Herätys on kokonaan Jeesuksen lahjaa, kun Hänen Henkensä alkaa väkevästi toimia jonkun kansan tai heimon tai alueen ihmisten keskuudessa. Herätystä edeltää aina evankeliumin julistus, sillä Pyhä Henki on omalla vapaalla valinnallaan sitonut ihmisen pelastuksen evankeliumin julistamiseen ja kuulemiseen. 1
2 Silmät ja korvat auki Ensi lukemalta hiukan arvoituksellisessa evankeliumitekstissämme on viime kädessä kysymys juuri herätyksestä. Sen keskeisin jae toistuu Uudessa Testamentissa tiuhaan: "Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." Jeesuksen julistus oli nostattanut lainopettajien ja farisealaisen liikkeen vihan ja vastustuksen. Tavallinen kansa, joka oli aluksi ottanut avosylin vastaan Jeesuksen opetuksen nähdessään Jeesuksen monet ihmeteot, oli alkanut myös kysellä, olisiko lainopettajien ja papiston vastaväitteissä perää. Sen korvat Jeesuksen julistamalle sanomalle alkoivat sulkeutua. Siksi Jeesus muutti lähestymistapaansa. Hän ei enää puhunut avoimesti, vaan alkoi käyttää vertauksia. Kun opetuslapset ihmettelivät tilannetta, Jeesus selitti opetuslapsilleen, mistä Jumalan valtakunnan pääsystä sydämiimme ja siis herätyksessä on viime kädessä kysymys. Jeesus kuvasi asiaa vastakohdasta käsi seuraavaan tapaan: 11. Jeesus vastasi: "Siksi, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. 12. Jolla on, sille annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin. Mutta jolla ei ole, häneltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. 13. Minä puhun heille vertauksin siksi, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. 14. Heissä käy toteen Jesajan profetia, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö. 15. Sillä tämän kansan sydän on turtunut. Korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi, ja etten minä parantaisi heitä'. 16. Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. 17. Totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet. (Matt. 13:11-17) Herätys on sitä, että ihmisen silmät ja korvat avautuvat kuulemaan. He alkavat nähdä sydämen silmin, millainen Jumala on pyhyydessään ja armossaan. He alkavat kuulla Jumalan puhetta omalle sydämelleen. Kun silmät ja korvat ovat auki, sydän voi ymmärtää. Kun sydän ymmärtää, se kääntyy parannuksessa ja uskossa Herran puoleen. Ja kun niin tapahtuu Herra itse parantaa ja antaa anteeksi. Herätys on Herran parantavaa, pelastavaa ja uudistavaa työtä. Herätys alkaa siitä kun ihminen avaa silmänsä ja korvansa Herran puheelle. Herätys on Jumalan armon ihme kääntyvän ihmisen elämässä. Jesajan herätys Tyypillinen Vanhan Testamentin esimerkki herätyksestä on Jesajan kokemus hänen kirjansa 6. luvussa, johon Jeesuksen lainauskin viittaa: 1 Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. 2 Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät. 2
3 3 He huusivat toinen toiselleen: - Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan. 4 Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua. 5 Ja minä sanoin: - Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin. 6 Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. 7 Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: - Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu. 8 Minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: - Tässä olen, lähetä minut! 9 Hän sanoi: - Mene ja sano tälle kansalle: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. 10 Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi - ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi. 11 Minä kysyin: - Kuinka pitkäksi aikaa, Herra? Hän vastasi: - Siksi kunnes kaupungit ovat autioina, asukkaita vailla ja talot tyhjillään, kunnes tyhjillä pelloilla vallitsee autius. 12 Herra vie ihmiset kauas, ja tyhjänä leviää hylätty maa. 13 Jos väestä on jäljellä vaikka vain kymmenesosa, vielä sekin raastetaan maasta, kaadetaan niin kuin puu, kuin tammi. Mutta puustakin jää kanto, ja siitä kannosta kasvaa pyhien suku. Jumala hallitsee Maa oli kaaoksessa. Kuningas Ussia oli juuri kuollut. Kukaan ei hallinnut Herrasta kauas pois juossutta valtakuntaa. Väkivalta, lama, anarkia, mielivalta rehottivat ja viholliset painostivat. Kansa oli hyljännyt elävän Jumalan ja juoksi epäjumaliensa perässä. Tällaisessa tilanteessa Herra avaa nuoren Jesajan silmät näkemään ja kuulemaan: Herra hallitseekin kaiken kaaoksen keskellä. Jumala on kuningas silloinkin, kun koko maailma on mitä hirveimpien ahdistusten keskellä syntiensä tähden. (Ilmestyskirjan suurta lohtua antava sanoma on siinä, että kun lopun ajassa tapahtuu käsittämättömän hirvittäviä asioita maan päällä: sataa kymmenien kilojen painoisia rakeita, ihmiskunnasta kuolee kerta heitolla kolmannes ja sodat raivoavat, kaiken tämän keskellä Kristus hallitsee. Tapettu Karitsa on avaamassa sinettejä, viemässä historiaa kohti lopullista päätöstä ja Jumalan kansan voittoa.) Jumalan pyhyys Herran kirkkaus täytti temppelin ja serafit lauloivat ja huusivat niin väkevää ylistystä Herralle, että temppelin ovenpielet vapisivat tämän suunnattoman voimakkaan ylistyksen voimasta. Enkelit julistivat Herran pyhyyttä ja hallintavaltaa ei vain taivaassa, vaan myös maan päällä. Heidän huutoonsa sisältyi profetia Jumalan suuren suunnitelman ihanasta päätöksestä: "Kaikki maa on oleva täynnä Herran kirkkautta". Vielä maan päällä vallitsi jumalaton meno, mutta Herra on kiivaudessaan vievä oman pelastussuunnitelmansa päätökseen. Temppeli täyttyi savulla, mikä Ilm.15:8: mukaan kertoo Jumalan pyhästä vihasta kaikkea syntiä kohtaan. 3
4 Kun Jesaja näki Jumalan pyhyyden ja vihan syntiä kohtaan, hän tajusi oman hirvittävän saastaisuutensa ja kansansa kauheat synnit. Hän tajusi, että hän oli "helvetin kekäle" ja parahti maan päällä: "Voi minua, minä hukun!" Helvetin kauhu alkoi taivaan kirkkauden näkemisestä. Kukaan ei voi ymmärtää mitään kadotuksen luonteesta näkemättä Jumalan pyhyyttä. Golgata kertoo meille saman: Jumala vihaa syntiä siihen määrään asti, että jokaisen synnin on saatava rangaistuksensa viimeiseen määräänsä asti. Sovittava armo Mutta merkillinen on Herran korva. Valtavan ylistyksen pauhun keskelle kantautui omien syntiensä ja kansansa syntien tähden kauhun valtaan joutuneen miehen parahdus. Se oli musiikkia Jumalan korville. Heti lähti enkeli taivaasta tuoden uhrialttarilta kiven Jesajan huulille. Uhrialttarin tuli oli sitä tulta, joka oli polttava Jumalan Pojan kadotuksen liekkeihin Golgatan ristillä, jotta Jesaja saisi kaikki syntinsä anteeksi. Alttarin kivi ei polttanut, vaan puhdisti, toi anteeksiantamuksen, sovituksen. Jesaja pääsi armon vapaaseen yhteyteen Jumalan kanssa. "Helvetin kekäle" ja Pyhä Jumala lähtivät kulkemaan yhtä matkaa. Suunnattoman suuri armo muutti kaiken. Mennyt oli poissa, uusi pysyvä suhde Jumalan kanssa oli rakennettu. Kenet minä lähetän? Uutta suhdetta kuvaa se, miten Jesajan silmät ja korvat pysyvät yhä auki taivaallisen Herran suuntaan. Hän kuuli Herran neuvottelevan Poikansa ja enkelien kanssa: "Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?" Jesajan saaman armon suuruudesta ja sen riittävyydestä kertoo hänen "sekaantumisensa" taivaalliseen keskusteluun. Hän ikään kuin nostaa kätensä ja ilmoittautuu vapaaehtoiseksi: "Tässä olen, lähetä minut!" Pelastit minut kadotuksen liekeistä, teit minusta lapsesi. Annoit minulle niin suuren armon, että elämäni kuuluu Sinulle. Sinulla on suunnaton rakastava sydän. Jos tahdot sananviejää, tässä olen. Tiedän, että voin sellaisena toimia, kun Sinä lähetät minut ja olet minun kansani! Jesaja tiesi kuinka varma oli Jumalan antama pelastus iankaikkisesta tuomiosta. Siksi hän tiesi voivansa luottaa samaan Herraan millaisissa ajallisissa ahdistuksissansa tahansa. Sanoma Herra vastasi: "Mene ja julista kansalle!" Mutta sitten Jesaja koki yllätyksen. Hän saikin aivan toisenlaisen viestin kerrottavakseen, kuin oli odottanut. Hän oli odottanut saavansa lähteä viemään sanomaa Jumalan käsittämättömän suuresta armahtavasta rakkaudesta. Olihan hän itse juuri saanut sen kokea omassa elämässään. Mutta hänen sanomansa pitikin olla aivan muuta: "Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi - ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi." Pitikö hänen siis lähteä julistamaan paatumusta. Miksi, miksi? Siksi, että kansan hirvittävä sokeus oli siinä, että se luuli näkevänsä ja kuulevansa. Se luuli ymmärtävänsä Jumalan sanan jopa syvemmin, avarammin, armollisemmin ja vapauttavammin kuin mikään aikaisempi sukupolvi oli Sanaa ymmärtänyt. Sehän oli päässyt jo ymmärtämään senkin, että kaikki muutkin uskonnot pelastaisivat, kaikille ihmisille kävisi lopulta hyvin. Olihan Jumalan armo niin suuri ja avara. Siksi kansalle oli julistettava paatumusta, sokeutta ja kuuroutta. Vasta oman sokeutensa tunnustava voi nähdä, vasta oman kuuroutensa tajuava voi kuulla, vasta oman ymmärtämättömyytensä ymmärtäjä voi alkaa ymmärtää. 4
5 Mutta Jesaja ei voinut tyytyä pelkästään tähän tehtävänasetteluun: "Kuinka pitkäksi aikaa, Herra?" Eihän tämä voi olla Sinun viimeinen tahtosi kansallesi. Juurihan Sinä osoitit armosi pelastamalla minut saastaisen. Eikö minulla olekaan lupaa julistaa armon evankeliumia. Jesajan kysymys oli oikea ja siksi Herra antoi siihen myös vastauksen: "Ei, ei todellakaan viimeinen tahtoni ei ole kansan hukkuminen, vaan sen pelastaminen. Mutta sen paatumus on niin syvä, että Minä en saa sitä hereille muuten kuin kovien ajallisten tuomioiden kautta. Maa tulee autioksi, kansa karkotetaan pois. Mutta lopulta saan edes sen pienen jäännöksen kääntymään puoleeni. Minua ei kiinnosta se miten hyvin kansalla sujuu ajallisesti, vaan se miten saisin edes jonkun heistä luopumaan hirvittävästä paatumuksestaan. Onko muuten tämän päivän Suomen kansa jotenkin vähemmän syntistä kuin heimoveljemme inkeriläiset, jotka saivat kokea Siperian ja muut kauhut, jotta tänään jäännöksen keskuudessa kasvaisi pelastettujen pieni Inkerin kirkko! Maamme rajat eivät ole Jumalalle mitään pyhää! Hänelle on tärkeintä meidän iankaikkinen pelastuksemme. Sanan kuuleminen Tänäkin päivänä meidän on korotettava äänemme ja julistettava Jumalan pyhää vihaa paatuneelle, silmänsä ja korvansa Jeesuksen puheelle sulkeneelle kansalle, että sen joukosta edes jotkut kääntyisivät ja saisivat kokea saman herätyksen armon kuin Jesaja. Jumalan puhe on tänäänkin julistetussa Raamatun sanassa luonnollisin korvin kuultavissasi ja luonnollisin silmin luettavissasi. Mutta ellei sydämesi avaudu kuulemallesi, menetät lopulta senkin, mitä aiemmin olet kuullut. Sydämesi paatuu. Mutta jos sydämesi avautuu ottamaan vastaan Herran Sanan, pääset ymmärtämään niin oman tilasi Jumalan edessä kuin Hänen halunsa päästä sinun elämäsi Hallitsijaksi. Jos silloin taivutat sydämesi tunnustamaan kaiken sen, mitä olet sydämesi syvimpiin kätkenyt, ja käännyt pyytämään anteeksiantamusta ja armoa, saat kaiken anteeksi ja löydät uuden yhteyden elävään Vapahtajaan. Ellet taas taivuta sydäntäsi kuulemasi sanan alle, joudut lopulta Herran paluun viimeisenä suurena päivänä kauhistumaan, sillä silloin ei kuitenkaan jää salatuksi mitään siitä, minkä ehkä täällä ajassa onnistuit itseltäsi, toisilta ihmisiltä ja niin kuin ehkä kuvittelit Jumalaltakin salaamaan. Herra kutsuu sinua kuulemaan ääntään, jotta avaisit sydämesi kätköt Hänelle. Mutta kun niin teet, Herra itse tulee avaamaan myös oman valtakuntansa ihmeellisen armon ja valon Sinulle. Japanilaisen rouvan tulo valoon Sain joitakin aikoja sitten kirjeen eräältä noin 35-vuotiaalta rouvalta Ananin seurakunnasta Japanista. Hän mainitsi aluksi, että hän on joutunut kohtaamaan vastustusta omalle uskolleen kotonaan, mutta jatkoi sitten, miten Jeesuksen rukoileminen on hänelle todellinen ilo, sillä nyt hän tuntee hänet, elävän Herran, jota saa rukoilla. Ennen buddhalaisenakin hän oli toki rukoillut paljon, mutta se oli ollut aina pelkkää huutoa tyhjyyteen. Mutta miten hän oli päässyt tähän? 5
6 Hän kävi aikanaan kristillisen yliopiston, ja sai käsiinsä Raamatun. Mutta hän pyrki johdonmukaisesti välttämään kaikkea kristillistä vaikutusta silloin, vaikka tutustuikin joihinkin kristittyihinkin. Kymmenen vuotta myöhemmin silloin saadut vaikutteet auttoivat häntä tulemaan vasta valmistuneen Ananin kirkon ruuanlaittopiiriin opiskelemaan eksoottista suomalaista leivontaa ja samalla myös Jumalan sanaa. Niin jatkui parisen vuotta. Aina kun evankeliumia julistettiin, hän kuunteli sivullisen asenteella. "Olen buddhalainen, ei Raamattu kuulu minulle. Voisiko Jumalaa todellakaan olla olemassa?" Hän oli epäilijä-tuomas tyyppiä. Mutta sitten Herra tarttui kouriintuntuvasti hänen elämäänsä. Hänen isälleen tuli vaikeuksia, hänen miehensä isä kuoli autoonnettomuudessa ja lopulta hän itsekin ajoi kolarin, jossa mopoilija loukkaantui onneksi lievästi. Viimeksi mainittu asia pani kuitenkin rouvan sydämen rauhan sekaisin. Hän alkoi tosissaan kysellä, voisiko Raamattu sittenkin olla totta. Mutta aina hän törmäsi samanlaisiin epäilyihin. Kun hän kuitenkin oli toistuvasti kuullut, että jos me tunnustamme syntimme, on Jumala uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän Jeesuksen veren tähden antaa meille kaikki synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä, hän tuli siihen lopputulokseen, että hänenkin tulisi tehdä parannus. Ei riittäisi, että hänelle yhtenä kauniina päivänä asiat ikään kuin selviäisivät. Hänen itsensä täytyisi tunnustaa sydämen syvyyksiin kätketyt synnit. Ja niin hän viime syksynä tuli kirkollemme ja alkoi kertoa:"minulla on asioita, joista olen tehnyt lujan päätöksen, että niiden kanssa menen hautaan. Kukaan ei koskaan saa näistä mitään tietää. Mutta tässä ne nyt kuitenkin ovat." Ja niin hän jakoi sydämensä raskaat ja todelliset synnit. Sain julistaa hänelle, että Jeesuksen nimessä ja veressä hänen kaikki syntinsä olivat anteeksi annetut. Ja niin hän palasi kotiinsa. Jonkun päivän jälkeen hän tuli taas kirkkoon johonkin tilaisuuteen ja saatoin havaita, että hänen kasvojensa ilme oli muuttunut. Niistä loisti valoisuus. Pari viikkoa myöhemmin hän kertoi rukouspiirissä muille, että nyt hän ymmärtää, että Jumala todella elää ja että hän on pelastunut, vaikka hän vielä syntejä tunnustaessaankin oli ajatellut:"mahtaako tästä olla mitään hyötyä." Jumalan sana alkoi sen jälkeen avautua hänelle ja Jeesus tuli läheiseksi todellisuudeksi. Herra kutsuu Sinua tänään kuulemaan ääntään ja tuomaan syntisi valoon. Kun niin teet, Jeesus puhdistaa Sinut verellään synneistäsi ja näyttää Sinulle taivaallisen Isän armokasvot. 6
ARMOLAHJAT JA HERÄTYS
ARMOLAHJAT JA HERÄTYS HERÄTYS Kirkkojen alennustila ja herätykset Mitä herätys on? Kun katselee kirkkohistoriaa taaksepäin ei voi olla ihmettelemättä erästä asiaa: "Miten on mahdollista, että kristillinen
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa. Vapaakirkko 14.9. 2014
Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa Vapaakirkko 14.9. 2014 Jesaja 6: 1- Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Me tiedämme olevamme Jumalasta, ja koko maailma on sen Pahan vallassa. (1. Joh. 5:19)
Jumala on valo! 1. Joh. 1:1-10 1. Mikä on ollut alusta, minkä olemme kuulleet ja omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta. 2. Elämä ilmestyi, ja me olemme
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
PYHÄN HENGEN TYÖ Joh. 16:5-15
PYHÄN HENGEN TYÖ Joh. 16:5-15 5. Nyt minä menen lähettäjäni luo, eikä kukaan teistä kysy minulta: 'Mihin sinä menet?' 6. Kun olen puhunut tämän teille, murhe täyttää sydämenne. 7. Mutta minä sanon teille
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 17/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 18.3.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) KYLVÄJÄVERTAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus opetti kansaa Gennesaretin järven rannalla b) Vieraat termit Tämä kertomus
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME
SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,
Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
Matt.7:15-23, Totuus ja harha
Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Rukoilemme: Kun me rukoilemme
1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI
Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...
Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.
Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17
Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
VIELÄ YKSI VUOSI Lk. 13:6-9
VIELÄ YKSI VUOSI Lk. 13:6-9 6. Jeesus esitti heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan. Hän tuli etsimään siitä hedelmää, mutta ei löytänyt. 7. Niin hän sanoi
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,
Ihmisen toivottomuuden alku
Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Uskontunnustuksestani
Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa
Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden
Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat?
Kuuleeko kukaan? Tämän päivän aihe: Kuuleeko kukaan, on asetettu kysymyksen muotoon. Monesti me ihmiset saatamme epäillä, kun elämäämme tulee yhtä ja toista vastoinkäymistä, että nouseeko tämä rukoukseni
Minä olen Jeesus len Jees Minä
Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Totuuden Henki - Puolustaja Joh. 16: ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas
Totuuden Henki - Puolustaja Joh. 16:5-15 5. "Nyt minä menen lähettäjäni luo, eikä kukaan teistä kysy minulta: 'Minne sinä menet?' 6. Murhe täyttää sydämenne, koska olen sanonut tämän teille. 7. Mutta minä
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta)
Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta) 1 Matteuksen evankeliumin luvun 24 alussa kerrotaan: Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 15/24 Evankeliumit Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo
Perusta, jolle rakennamme
Perusta, jolle rakennamme Asko Matikan opetus Lapualla 1.11.2006 Kunnon perusta on tarpeen Mökki rakennettu savimaalle 59 vuotta sitten Salaojaputkista huolimatta mökin alle päässyt vettä, ja maa on routinut
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin