SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 2"

Transkriptio

1 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Loppiainen. Länsimaissa päivää juhlitaan kolmen (oikein) viisaan Itämaan tietäjän kunniaksi. Muualla loppiaisella on muitakin merkityksiä. klo 13.00, Johtoryhmän kokous ammattioppilaitoksella Sedu neuvottelut Torstaina oli sedu neuvottelujen ohjausryhmän kokous. Neuvotteluissa ei löytynyt yksimielisyyttä. Sedu piti lähtökohtana meille ylläpitoluvan mukaista opiskelijamäärää vuonna 2016, joka on silloin 565 opiskelijaa. Esillä oli, että meidän nykyisistä opintolinjoista loppuisi täältä pahimmassa tapauksessa neljä. Tätä eivät meidän neuvottelijat hyväksyneet. Lisäksi pohdittiin olisiko jatkossa lähihoitajakoulutusta Kauhajoella. Seuraava sedu neuvottelujen ohjausryhmän kokous on täällä ke klo 13.00, Tuulivoimakoulutusta koskeva lehdistötilaisuus Työterveyshoitajan sijainen on Silja Lähdesmäki Siljaan saa yhteyden sähköpostitse tai soittamalla ajanvarausneuvontapuhelimeemme (06) ja jättämällä soittopyynnön tai varaamalla ajan. pe Voutilainen lomalla ke , klo yhtymähallituksen kokous ammattioppilaitoksella, kahvi klo ke klo 9.00 tarkastuslautakunnan kokous ammattioppilaitoksella, alkaen aamukahvilla Paussissa. Tutustuminen maatalousoppilaitokseen Sivu 1/7

2 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI REHTORI Viikon viisaus Tervetuloa töihin iloisena ja reippaana AIKUISKOULUTUSOSASTO klo 13.00, Tuulivoima ja vientiasentajakoulutuksien infot lehdistölle AOL:lla Riitta vuosilomalla HENKILÖKUNTA TIEDOTTAA Tällä palstalla voidaan ilmoittaa esim. kissat, koirat, myytäviä/kadonneita esineitä, henkilöstön runoja/kirjoituksia/kauniita valokuvia. Toimita teksti esimiehellesi Aikuiskoulutus. toimilupasiemennyskurssi Aikuiskoulutus: maatalouslomittajien täydennyskoulutus Opinlakeusmessut Seinäjoella Aikuiskoulutus: maatalouslomittajien täydennyskoulutus Aikuiskoulutus: toimilupasiemennyskurssi Vientiasentajakoulutuksen infotilaisuus AOL:lla klo Tuulivoimaasentajakoulutuksen infotilaisuus AOL:lla klo Sivu 2/7

3 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI KAUPPAOPPILAITOS Loppiainen Kevätlukukauden ensimmäinen koulupäivä klo 8.55, Jatkoopinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa SeAmk esittelytilaisuus auditoriossa päättävien luokkien opiskelijoille (K3, D23an, V3n ja V2a) Ke klo klo To klo 9 15 Opettajakunnan kokous Koulutuskuntayhtymän hallituksen kokous ammattioppilaitoksella Nurmon yläasteelta tänään vierailulla KOL:lla kolme opiskelijaa; kaksi tutustuu mediaassistentin, yksi datanomin koulutukseen Ma Rästikoeviikot alkavat (vkot 4 7) ainekohtaiset päivät ilmoitustaululla Ti klo Kauhajoen Yhteiskoulun vanhempainilta/yhteishakuinfo mm. SAI esittäytyy Instituutin kaksoistutkintoabien preliminäärit kauppaoppilaitoksen auditoriossa (aina klo 8 14) Ti Englanti (ENA) Ke Matematiikka (MAB) Ma Ruotsi (RUB) To Äidinkieli (AI) Ke 22. To Pe klo Ti Opinlakeuskoulutusmessut ja Yrittäjyyskasvatus 2014konferenssi Seinäjoen Areenassa Instituutilla on osasto messuilla Suupohjan viestintätiimin kokous Logistiassa (Hannu) Koulutus ja työelämämessut Närpiön koulukeskuksessa mm. SAI esittäytyy Sivu 3/7

4 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI MAATALOUSOPPILAITOS AMMATTIOPPILAITOS ke pe ke klo SeAMK vierailee amiksella auditoriossa. Mukaan kaikki tekniikan ja liikenteen kakkos ja kolmosluokat. pe Sivu 4/7

5 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI TOIMINTAJÄRJESTELMÄ Vuoden 2014 sisäisen auditoinnin kohteet: Talous ja tukipalvelut: keittiöpalvelut Kauppaoppilaitos Paula Hakamaa Opetus: Hotelli, ravintola ja catering alan perustutkinto (Kokki) Ammattioppilaitos Paula Hakamaa Opetus: Hiusalan perustutkinto (Parturi kampaaja) Ammattioppilaitos Virpi Rahikka Opetus: Sähkö ja automaatiotekniikan pt (sähköasentaja) Ammattioppilaitos Margit Haapamäki Opetus: Puualan perustutkinto (Puuseppä) Ammattioppilaitos Kalervo Pollari Opetus: Auto ja kuljetusala (Ajoneuvoasentaja) Ammattioppilaitos Satu Kokkinen Opetus: Liiketalouden perustutkinto (merkonomi) Kauppaoppilaitos Mari Björknäs Opetus: Maatalousalan perustutkinto (Eläintenhoitaja) Maatalousoppilaitos Liisa Majava Ulkoiset prosessit: Rakennuttaminen projektikohtaisesti Hallinto Rauno Sydänoja Aikuiskoulutusosasto: Kansainvälisyys Aikuiskoulutusosasto Riikka Mäki Aikuiskoulutusosasto: Oppisopimuskoulutus Aikuiskoulutusosasto Rauno Sydänoja Ulkoiset prosessit: Tavaroiden ja palveluiden hankintaprosessi Hallinto Virpi Rahikka ma sisäinen auditointipäivä * Ulkoiset prosessit: Rakennuttaminen projektikohtaisesti (auditoija: Rauno Sydänoja) * Aikuiskoulutusosasto: oppisopimuskoulutus (auditoija: Rauno Sydänoja) * Ulkoiset prosessit: tavaroiden ja palveluiden hankintaprosesssi (auditoija: Virpi Rahikka) ti sisäinen auditointipäivä ke sisäinen auditointipäivä * Opetus: auto ja kuljetusala (auditoija: Satu Kokkinen) Sivu 5/7

6 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI TERVEYDENHOITAJAN, KURAATTORIN JA ERITYISOPETTAJAN VIIKKOOHJELMA LUKUVUOSI Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Kuraattori klo 1014 AOL klo 810 OHR / KOL klo 812 KOL klo 1214 OHR/AOL Erityisopettaja klo 810 OHR / KOL klo 1214 OHR/AOL klo 89 OHR/MOL, palaveriaika klo 12 AOL perhetapaamiset kotikäynnit työnsuunnittelu klo 8 AOL klo 12 rästipaja Koulukuraattori: Jouni Vallin, gsm: , lyhytvalinta: 80542, sposti: jouni.vallin@saiedu.fi Erityisopettaja: Marjo Rosengren, gsm: , lyhytvalinta: 80543, sposti: marjo.rosengren@saiedu.fi Ammattioppilaitoksen ja kauppaoppilaitoksen opiskeluterveydenhoitajan yhteystiedot: opiskeluterveydenhoitaja Pauliina Lepola gsm , sposti: pauliina.lepola(a)llky.fi Ammattioppilaitoksen ja kauppaoppilaitoksen aikataulu: Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai klo 816, klo 816, klo 816, klo 816, klo , klo 1011 klo 1011 klo 1011 klo 1011 klo 1011 Maatalousoppilaitoksen opiskeluterveydenhuolto yhteystiedot: opiskeluterveydenhoitaja Satu Kivistö gsm: , sposti: satu.kivisto@llky.fi Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai,,, maatalousoppilaitos,, klo , jolloin mape klo 811. mape klo 811. mape klo 811. vastaanotot ilman ajan mape klo 811. varausta klo Jos terveydenhoitaja ei ole tavoitettavissa (loma, koulutus yms.) niin yhteys tarvittaessa an, mape klo 811 välisenä aikana puh. (06) Sivu 6/7

7 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI AMMATTIOPPILAITOKSEN TILOJEN VARAUKSET ( tilanne) Päivä Pvm Klo Varauksen tekijä / Tapahtuma Tila tammikuu AOL / AA / SeAMK:n info tekniikan ja liikenteen Suupohjasali kakkos ja kolmosluokkalaisille AOL/JI/ uusinnat Suupohjasali helmikuu to ProAgria EteläPohjanmaa / koulutus Suupohjasali la su la su Äippä ry / Kirpputori (alustava) Liikuntasali +aulatilat ke AOL / valokuvaus Suupohjasali to AOL/JI/ uusinnat Suupohjasali huhtikuu to AOL/JI/ uusinnat Suupohjasali ti Kauhajoen kaup. /Kulttuuri (alustava) Suupohjasali ke Kauhajoen kaup. /Kulttuuri (alustava) Suupohjasali to Kauhajoen kaup. /Kulttuuri (alustava) Suupohjasali su ? Kauhajoen kaup. /Kulttuuri (alustava) Suupohjasali ti Kauhajoen kaup. /Kulttuuri (alustava) Suupohjasali toukokuu to AOL/JI/ uusinnat Suupohjasali Sivu 7/7

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 4

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 4 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT TILASTOPÄIVÄ klo 14.00, Voutilainen energiakokouksessa Logistiassa klo 8.15, Johtoryhmän kokous klo 14.00, Voutilainen maakuntaliiton tilaisuudessa Seinäjoella Johtoryhmä koulutuksessa

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 3

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 3 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 13.1.2014 Nuuttipukki vie joulun pois Muita tiedotettavia asioita: HUOM, HUOM! Vuosi on vaihtunut. Siksipä käykää ahkerasti asiatarkastamassa

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 33

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 33 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 12.8.2013 Syyslukukauden yhteinen aloitus ammattioppilaitoksella klo 8.00. Opettajien kokous klo 10.00. Yhteinen lounas klo 11.30, sen jälkeen

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 6

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 6 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Muita tiedotettavia asioita: ma 3.2.2014 Henkilökunnan koulutuspäivä erillisen ohjelman mukaan talousjohtaja & palkkasihteeri KVTES ajankohtaispäivässä koko päivän Seinäjoella.

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 35

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 35 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 27.8.2012 ti 28.8.2012 talousjohtaja Sjoella iltapäivän Voutilainen ennakointitilaisuudessa Seinäjoelle koko päivä klo 16.00, Kiukkonen ja Voutilainen Kauhajoen kaupunginhallituksessa

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 6.5.2013 12.05.2013, vk 19

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 6.5.2013 12.05.2013, vk 19 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 8.15, johtoryhmän kokous Päihdeinfo Kauhajoen koulujen opiskelijoille AOL:n auditoriossa, Järjestäjänä Kauhajoen nuorisotyö Helatorstai, taivaaseen nousun päivä Voutilainen

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 13

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 13 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 8.15, Johtoryhmän kokous klo 9.30, Voutilainen Seinäjoelle Voutilainen lomalla su 30.3.2014 Kesäaika alkaa, käännetään kellot 1h eteenpäin Muita tiedotettavia asioita: Suupohjan

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 14.01.2013 20.01.2013, vk 3

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 14.01.2013 20.01.2013, vk 3 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Voutilainen klo 15.00 saakka Seinäjoella koulutuksen ennakointitilaisuudessa klo 8.15, johtoryhmän kokous klo 9.00, neuvottelu uudesta verkkokoulutuksesta

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 45

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 45 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 9.00, Sedu neuvottelujen ohjausryhmän kokous ammattioppilaitoksella klo 18.00, koulutuskuntayhtymän näyttötoimikunnan kokous maatalousoppilaitoksella ke 20.11.2013 yhtymähallituksen

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 10.9.2012 16.9.2012, vk 37

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 10.9.2012 16.9.2012, vk 37 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 11.00, Voutilainen Seinäjoella TEAK, JAKK, SYO - klo 8.15, Johtoryhmän kokous Muita tiedotettavia asioita: Jaossa kuntayhtymän henkilöstölle 2 kpl Kurikan Ryhdin jääkiekon

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 17.9.2012 23.9.2012, vk 38

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 17.9.2012 23.9.2012, vk 38 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT REHTORI - klo 9.00, Jäsenkuntien edustajat keskusteluissa kuntayhtymän tulevista investoinneista maatalousoppilaitoksella - klo 15.00, yhtymähallituksen kokous, kahvi alk. klo

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 19

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 19 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 8.15, johtoryhmän kokous HUOM! Kierrätysohjelmaa ja ProEconomicaa EI saa käyttää eikä avata ajalla 2.5. 9.5.2014. CGI tekee ohjelmaan päivityksiä. Aikaisemmasta ohjelmien

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 36

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 36 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 9.00, Voutilainen kauppakamarissa www.opintopolku.fi klo 8.15, Johtoryhmän kokous klo 11.00, Meidän ja SEDU:n välisten neuvottelujen ohjausryhmän 2. kokous Seinäjoella klo

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 11.11.2013 17.11.2013, vk 46

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 11.11.2013 17.11.2013, vk 46 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 9.00, Voutilainen maakuntaliiton tilaisuudessa klo 13.00, Johtoryhmän kokous ammattioppilaitoksella Tulevia tapahtumia: ke 20.11.2013 yhtymähallituksen kokous klo 16.00

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 40

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 40 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 1.10.2012 - ti 2.10.2012 - klo 8.15, Johtoryhmän kokous - klo 12.00, Voutilainen Kurikassa tuulivoimahankkeen merkeissä ke 3.10.2012 - klo 8.15, toimistotiimin palaveri,

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 04.03.2013 10.03.2013, vk 10

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 04.03.2013 10.03.2013, vk 10 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 4.3.2013 talousjohtaja Sjoella klo 12.45 alkaen klo 8.15, Johtoryhmä klo 13.00, Voutilainen maakuntaliitossa ke 6.3.2013 klo 9.00, Tuulivoimakoulutus alkaa, samalla lehdistötilaisuus

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 3.12.2012 9.12.2012, vk 49

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 3.12.2012 9.12.2012, vk 49 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 3.12.2012 - klo 14.00, Sydänoja, Uusi-Kokko ja Voutilainen ELY-keskuksessa tuulivoima asioissa - klo 15.30, Kaksoistutkinto-opettajien ajankohtaispalaveri KOL:lla ti 4.12.2012

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 12

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 12 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Minna Canthin päivä - klo 12.00 alk. Lindqvist ja Voutilainen Risto Uusitalon kanssa Järviseudulla laatuasioissa (JAMI Kurejoki) Kevätpäivän tasaus, enää kolme kuukautta, niin

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 49

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 49 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 14.00, Voutilainen Teakissa - Kerttu Y-J lomalla 2. 5.12. (PH-S) - klo 8.15, johtoryhmän kokous - ke 11.12.2013 klo 9.00 tarkastuslautakunnan kokous ammattioppilaitoksella,

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 45

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 45 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 8.15, Johtoryhmän kokous Ruotsalaisuuden ja Kustaa Aadofin päivä klo 8.15, johtoryhmän kokous. Vieraana Kauhajoen opetuspäällikkö Jari Mäkinen klo 8.15, johtoryhmä REHTORI

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 43

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 43 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Henkilökunnan koulutuspäivä klo 12.30, johdon katselmus rehtorin huoneessa ja sen jälkeen johtoryhmän kokous klo 17.00, yhtymähallituksen kokous, ammattioppilaitoksella, Wanha

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 34

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 34 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 18.8.2014 klo 8.15, Johtoryhmän kokous klo 14.15, Digitiimin kokous rehtorin huoneessa Muita tiedotettavia asioita: Syksyn 2014 ylioppilaskirjoitukset: ma 15.9.14 terveystieto

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 01.04.2013 07.04.2013, vk 14

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 01.04.2013 07.04.2013, vk 14 01.04.2013 07.04.2013, vk 14 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 9.00 tarkastuslautakunnan kokous ammattioppilaitoksella, alkaen aamukahvilla Paussissa. - klo 11.00, verkko-opetuksen kehittämispalaveri lukioiden

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 38

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 38 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Varmistakaa välittömästi Liisalle, jos olet lähdössä Tallinnan matkalle!! ma 16.9.2013 klo 9.00, keskustelu biokaasusta, Raimo YliHannula, Pekka Soini, Lehtimäki ja Voutilainen

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 2

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 2 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 7.1.2013 - klo 13.00, Voutilainen Kauppakamarissa ti 8.1.2013 - klo 8.15, Johtoryhmän kokous ke 9.1.2013 - klo 14.10, Tuulivoima koulutuksen aloituskokous to 10.1.2013 -

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 20.8.2012 24.8.2012, vk 34

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 20.8.2012 24.8.2012, vk 34 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Muita tiedotettavia asioita: Tapahtumia ma 20.8.2012 ti 21.8.2012 klo 8.15, Johtoryhmän kokous klo 17.00, Kiukkonen ja Voutilainen Erkki Nevanperän kanssa Närpiön kunnanhallituksessa

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 11.03.2013 17.03.2013, vk 11

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 11.03.2013 17.03.2013, vk 11 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 11.3.2013 klo 10.00, Voutilainen kaupungintalolla, asia KeskiPohjanmaan kulttuuripäivät ti 12.3.2013 alk. klo 9.00 Tweb:n (sähköinen asianhallintajärjestelmä) viranhaltijapäätös

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 09.12.2013 15.12.2013, vk 50

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 09.12.2013 15.12.2013, vk 50 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 9.12.2013 klo 15.00, Rakennustoimikunnan kokous maatalousoppilaitoksella klo 14.15, Johtoryhmän kokous klo 9.00 tarkastuslautakunnan kokous ammattioppilaitoksella,

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 7

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 7 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Muita tiedotettavia asioita: ma 10.2.2014 klo 15.00, Työnohjauksen aloituspalaveri AOL:n Paussissa asiasta kiinnostuneille ti 11.2.2014 klo 9.00, Sedu neuvottelujen ohjausryhmän

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 46

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 46 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 18.00, Koulutuskuntayhtymän näyttötoimielimen kokous Pinomaticilla - Ulkoinen auditointi tiistaina ja keskiviikkonan. Auditoijana Jukka Järvensivu - klo 15.00 yhtymähallituksen

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 48

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 48 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 25.11.2013 klo 13.00, Matti Voutilainen ja Esko Lehtimäki Teuvalla ti 26.11.2013 klo 8.15, Johtoryhmän kokous klo 10.00, Sedu neuvottelujen oppilastarjontatyöryhmän kokous.

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 10

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 10 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 9.00, kouluhuoltajatiimin (AOL, KOL, MOL) palaveri AOL Paussi+ opp.ruokalassa (PH-S) - klo 13.00, toimistotiimin (AOL, KOL, MOL) palaveri Oppikokissa (PH-S) - klo 8.15,

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 36

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 36 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Tapahtumia ma 3.9.2012 - klo 17.00, Kiukkonen ja Voutilainen Kurikan kaupunginhallituksessa ti 4.9.2012 - klo 8.15, Johtoryhmän kokous AOL:lla - klo 13.00, MOL:n asuntola- ja

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 15.04.2013 21.04.2013, vk 16

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 15.04.2013 21.04.2013, vk 16 15.04.2013 21.04.2013, vk 16 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 15.4.2013 - klo 9.00, Voutilainen kaupungintalolla ruokamessuasioissa - klo 13.00, Voutilainen E-P:n ennakointilitaisuudessa ti 16.4.2013 - Kiukkonen

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 20

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 20 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 9.00, Voutilainen ruokamessun merkeissä kaupungintalolla - klo 9.00, Voutilainen maakuntaliitossa - klo 14.00, Voutilainen energiakokouksessa Logistiassa - Opintopolku.fi

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 16

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 16 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT REHTORI Viikon viisaus - klo 10.00, Lehdistötilaisuus Oppikokissa koskien 50v juhlia - klo 13.00, Johtoryhmän kokous - klo 9.00, Verkkokoulutusta kauppaoppilaitoksella - klo

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 17

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 17 22.04.2013 28.04.2013, vk 17 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 8.15, Johtoryhmän kokous - klo 12.00, Kiukkonen ja Voutilainen jäsenkuntien kuultavana Kaupungintalolla - klo 8.00, Voutilainen lukiolla -

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 18.02.2013 24.02.2013, vk 8

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 18.02.2013 24.02.2013, vk 8 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Tapahtumia ma 18.2.2013 - klo 13.00, Voutilainen yrittäjyystilaisuudessa Törnävällä ti 19.2.2013 - klo 8.15, Johtoryhmän kokous AOL:lla - klo 11.00, Tuulivoimaprojektin ohjausryhmän

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 2

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 2 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Tapahtumia ma 9.1.2012 Koulu alkaa ti 10.1.2012 klo 8.15, Johtoryhmän kokous klo 12.00, Voutilainen Kristiinankaupungissa ke 11.1.2012 klo 15.00, Juhlatoimikunta 50v kokous

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 18

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 18 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 12.0014.00, talousjohtaja sähkön hankintarenkaan palaverissa kaupungintalolla klo 13.30, Johtoryhmän kokous AOL:lla Vappu, työn päivä klo 16.00

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 13.8.2012 19.8.2012, vk 33

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 13.8.2012 19.8.2012, vk 33 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Muita tiedotettavia asioita: Ote KEVA lehdestä nro 2/2012: ma 13.8.2012 klo 13.00 14.00 ruokahuolto/emännät palaveri kauppis, hkruokalassa (PHS)

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 5

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 5 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 28.1.2013 ti 29.1.2013 klo 8.15, Johtoryhmän kokous AOL:lla klo 13.00, Tuulivoimakokous Elykeskuksella Isosomppi, Voutilainen ja Sydänoja klo

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 10.03.2014 16.03.2014, vk 11

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 10.03.2014 16.03.2014, vk 11 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Muita tiedotettavia asioita: TERVETULOA! Kaisa Rummukainen toimii asuntolanhoitajan sijaisena maaliskuun loppuun. Hänet tavoittaa asuntolanhoitajan numerosta (80678, tai 044550

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 41

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 41 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 6.10.2014 ti 7.10.2014 klo 8.15, Johtoryhmä ke 8.10.2014 klo 9.00, tarkastuslautakunnan kokous ammattioppilaitoksella alkaen aamukahvilla Paussissa, mm. tutustuminen sähköosastoon

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 19.11.2012 25.11.2012, vk 47

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 19.11.2012 25.11.2012, vk 47 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT - klo 12.00, johtoryhmän kokous ti 20.11.2012 - Lapsen oikeuksien päivä - klo 10.30, Tarja Lindqvist ja Voutilainen Kankaanpäässä laatuasioissa to 22.11.2012 - pe 23.11.2012

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 17.03.2014 23.03.2014, vk 12

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 17.03.2014 23.03.2014, vk 12 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 17.3.2014 ti 18.3.2014 klo 8.15, Johtoryhmän kokous ke 19.3.2014 Minna Canthin ja tasaarvon päivä to 20.3.2014 Kevätpäivän tasaus, nyt päivä muuttuu yötä pidemmäksi. Muita

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 21.01.2013 27.01.2013, vk 4

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 21.01.2013 27.01.2013, vk 4 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 21.1.2013 - klo 9.00, Työpajaneuvottelu kolmannen oven ym. toimijoiden kanssa - klo 13.00, Voutilainen kauppakamarissa Muita tiedotettavia asioita: Lukuvuoden 2013-2014 koulupäivät

Lisätiedot

HUOM! Kierrätysohjelmaa ja ProEconomicaa EI saa käyttää eikä avata ajalla CGI tekee ohjelmaan päivityksiä.

HUOM! Kierrätysohjelmaa ja ProEconomicaa EI saa käyttää eikä avata ajalla CGI tekee ohjelmaan päivityksiä. INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT 2. pääsiäispäivä klo 9.00, Voutilainen maakuntaliitossa klo 9.00 tarkastuslautakunnan kokous alkaen aamukahvilla Paussissa klo 12.0014.00, SAI:n Ison opiskelijahuoltoryhmän

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 51

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 51 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 17.12.2012 ti 18.12.2012 klo 8.15, Johtoryhmän kokous ke 19.12.2012 klo 10.00 yhtymähallituksen kokous ammattioppilaitoksella klo 12.00, yhtymävaltuuston

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 48

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 48 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Muita tiedotettavia asioita: ma 26.11.2012 - klo 8.15, Johtoryhmän kokous AOL:lla - Voutilainen Opinlakeuden kokouksessa klo 9.00 Seinäjoelle - klo 15.00 yhtymähallituksen kokous

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 35

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 35 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Tapahtumia ma 26.8.2013 klo 8.30, Voutilainen Kauhajoen evankelisella opistolla opinlakeuden asioissa ti 27.8.2013 klo 8.15, johtoryhmän kokous klo 10.30, Airi Rummukainen ja

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 43

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 43 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 22.10.2012 Henkilökunnan yhteinen koulutuspäivä Suupohjasalissa klo 8.00 13.30. Sen jälkeen jatketaan koulukohtaisilla ohjelmilla valmistautumista avoimiin oviin. ti 23.10.2012

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 41

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 41 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 9.00, Opinlakeuden ryhmän kokous rehtorin huoneessa Muita tiedotettavia asioita: KIITOKSET MESSUJÄRJESTELYISTÄ RAKEN NUS JA RAVINTOTALOUSOSASTOILLE, ERI TYISET KIITOKSET

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 40

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 40 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 29.9.2014 ti 30.9.2014 klo 8.15, Johtoryhmän kokous ke 1.10.2014 to 2.10.2014 klo 15.00 Digitiimi rehtorin huoneessa. (JMK) su 5.10.2014 Mikkelinpäivä

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 44

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 44 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Tapahtumia ma 29.10.2012 - klo 13.30, Keittiöhenkilöstön palaveri, aol Paussi. (PH-S) ti 30.10.2012 - klo 10.00, Johtoryhmän kokous ke 31.10.2012 - klo 9.00, Voutilainen Logistiassa

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 15

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 15 7.4.2014 13.4.2014, vk 15 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Muita tiedotettavia asioita: Uuden navetan rakentaminen maatalousoppilaitoksella on aloitettu pohjan aukaisulla. ma 7.4.2014 - Voutilainen koko viikon

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 39

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 39 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT ma 22.9.2014 - klo 13.00, Ventus Volvo projektin ohjausryhmän kokous Jalasjärvellä - klo 9.00-12.00, Loppi ja Voutilainen Seinäjoella ti 23.9.2014 - klo 8.15, johtoryhmän kokous

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 28.04.2014 04.05.2014, vk 18

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 28.04.2014 04.05.2014, vk 18 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 8.15, Johtoryhmän kokous ammattioppilaitoksella klo 16.00, Hallituksen kokous ammattioppilaitoksella klo 8.0016.00, HELMI koulutus SAI:n toimistosihteereille ammattioppilaitoksella

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 23.09.2013 29.09.2013, vk 39

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI 23.09.2013 29.09.2013, vk 39 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT klo 12.0016.00, opintopolku.fi:n vastuukäyttäjät (Lindqvist, Metsäranta, Lehtola, Tapanainen ja Hautala) harjoittelevat Opintopolku.fi:n käyttöä

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 43

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 43 SUUPOHJAN AMMATTIINSTITUUTTI INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Tapahtumia ma 24.10.2011 Koko henkilökunnan yhteinen aloitus Suupohjasalissa klo 8.00. Kahvi ammattioppilaitoksen ruokalassa klo 9.00 Kahvin jälkeen

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 13

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 13 INSTITUUTTIA KOSKEVAT ASIAT Tapahtumia Tulevia tapahtumia: ma 28.3.2011 - Suupohjan Seutupalvelukeskuksen ICTpalveluhenkilöstö koulutuksessa Logistiassa (Jouko Junttila) - klo 8.15-16.00 palkkasihteeri

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 2.12.2016 Toimipisteet Hyvinkäällä: Juna Jokelasta Hyvinkäälle 8 min HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 Matkaa autolla 2,2 km Matkaa kävellen 1,6 km Kävelyaika

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 9

Viikkotiedote vko 9 Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä HAYO LUPI MSKK SASO YHTEENSÄ Opiskelijamäärä 30.9.2014 520 1083 585 823 3011 1.7.-30.9.2014 eronneet opiskelijat 14 32 25 19 90 1.7.-30.9.2014

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8.

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ELOKUU to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ma 12.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa, ryhmänohjaukset

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Opinvipinää

Opinvipinää Opinvipinää 4.11.2016 Haku Lappiaan Yhteishaku www.opintopolku.fi 21.2. 14.3.2017 Kaikilla aloilla myös yo-paikkoja Jatkuva haku suoraan oppilaitokseen Yhteishakuaikana keskitetysti, jos jo aiempi ammatti

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

25.9.2015. Keudan ammattiopisto

25.9.2015. Keudan ammattiopisto Keudan ammattiopisto 2 25.9.2015 Matkailupalvelujen tuottaja Vaatetusompelija Elektroniikka-asentaja Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Talonrakentaja Sisustusompelija (Uusi!) Kunnossapitoasentaja (Uusi!)

Lisätiedot

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa 16.4.2009 Kimmo Siuruainen Ammattistarttilaisen lukuvuosi Lapin ammattiopistossa Äidinkieli, matematiikka Englanti, fysiikka Ruotsi, kemia JAKSO 1 JAKSO

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 16

Viikkotiedote vko 16 Viikkotiedote 20.4.2018 vko 16 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille!

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Viikkotiedote 9.5.2018 vko 19 Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Tulevan 1.luokan ensimmäinen vanhempainilta Tulevan ensimmäisen luokan tapaaminen vanhempainillan merkeissä on tiistaina 5.6.2018 klo 17.00

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 18

Viikkotiedote vko 18 Viikkotiedote 4.5.2018 vko 18 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19

Viikkotiedote vko 19 Viikkotiedote 18.5.2018 vko 19 Sukset, monot, luistimet ja vaatteet kotiin Koulun naulakoilla on vielä talviurheiluvälineitä. Ne kannattaa kuljettaa kotiin, kun ovat vielä näkösällä. Huolehtikaa myös ylimääräiset

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI Svinhufvudinkatu 17 D Kauneustalo Helmi asiakaspalvelu klo 10-14 Svinhufvudinkatu 6 Shop-café avoinna to klo 9-16.30, pe 9-16 ja la klo 9-15 Ravintola Kulinaari

Lisätiedot

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2015-2016 VIPUSENKATU 14. - 15.10.2015 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2015-2016 VIPUSENKATU 14. - 15.10.2015 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN VIUSENKATU, LAHTI G-RAKENNUS D-RAKENNUS B4 C-RAKENNUS E-RAKENNUS B-RAKENNUS E C B2 A-RAKENNUS VIUSENKATU 5 F Kahvila- ja ravintolapalvelut Vipusenkatu F-RAKENNUS VIUSENKATU 3 VIUSENKATU 14. - 15.10.2015

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 7

Viikkotiedote vko 7 Viikkotiedote 16.2.2018 vko 7 Torstaina 22.2. oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 opettajien kouluttautumisen vuoksi. Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla.

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT

AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT HUOM! - aikataulut on julkaistu opiskelijanumeroilla - saavuthan ajoissa paikalle ilmoitetun salin ulkopuolelle

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Tuomola Anu Heinäsuo Jukka C

Lisätiedot

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky)

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) 16.2.2016 Ilkka Pirskanen Kuntayhtymän johtaja Lähtökohdat 2 Perustana on opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Forssan ammatti-instituutti

Forssan ammatti-instituutti 1 Oppikirjat 2015-2016 Autoalan perustutkinto, Ajoneuvoasentaja, AA15 Auto- ja kuljetusalan perusoppi 2 ISBN: 9511202723 Kustantaja: Otava 2010 Auto- ja kuljetusalan perusoppi 6 Moottori ISBN: 9511185225

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 17

Viikkotiedote vko 17 Viikkotiedote 27.4.2018 vko 17 Hauskaa vappua! Maanantai 30.4. on koulullamme vapaapäivä. Johtokunta 08.2018 07.2019 Johtokuntaan valitaan yhdeksän jäsentä. Johtokunnassa on ensi kaudelle yksi paikka vapaana.

Lisätiedot

Viikkotiedote viikko 6

Viikkotiedote viikko 6 Viikkotiedote 10.2.2017 viikko 6 Homeopaatin vastaanotto koululla la 25.-su 26.2. Homeopaatti Barbro Granholm tulee jälleen pitämään vastaanottoa koululle iltapäiväkerhon tiloihin. Lisätietoja ja ajanvaraus

Lisätiedot

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot