Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin"

Transkriptio

1 Toukokuu 2010 Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Käy netissä: Hakojärven kevyen liikenteen väylä Töysän kunta aloittaa Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suostumuksella tie- ja rakennussuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen koskien kevyen liikenteen väylää Hakojärveltä Töysän kirkonkylään sekä keskustien vartta Niemenkyläntiehen saakka. Tienpitäjällä on oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön edellyttämiä mittauksia ja maaperätutkimuksia tai muita valmistavia toimenpiteitä (maantielaki 16 ). Maanomistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa, on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiasta (maantielaki 27 ). Suunnittelun edetessä tullaan myöhemmin erikseen ilmoitettavalla tavalla varaamaan tilaisuus mielipiteen lausumiseen laadittavien suunnitelmien johdosta (maantielaki 27 ). Valmistuttuaan suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus suunnitelmasta (maantielaki 27 ). Lisätietoja antavat Töysän kunnasta Jaana Koota ja Groundia Oy:stä Pekka Ranki Töysässä Kunnanhallitus Kiitos kaikille Töysän kunnan asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneille! Vastanneiden kesken arvotut 5 kpl 40 lahjakorttia Velj. Keskisen tavarataloon on toimitettu seuraaville: Jukka Pellonpää, Riitta Turunen, Kauko Lehtomäki, Raija Hietala ja Sinikka Ristiluoma.

2 TÖYSÄN KUNTA MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OPISTOLAN KIINTEISTÖN Töysän kirkonkylässä Iivarin koulu- ja vapaa-aikakeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitseva ns. Opistola (Koulupolku 2, Töysä) on rakennettu v ja laajennettu v Rakennus on peruskorjattu (ml. putkiremontti) v, päiväkotikäyttöön. Rakennus on hirsi/puurakenteinen ja sen kerrosala on n. 305 m 2. Rakennuksen yläkerrassa sijaitsee kaksi asuntoa, 1h+k (32 m 2 ) ja 2h+k (65m 2 ). Rakennus on sähkölämmitteinen ja se on liitetty kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon. Rakennus on mahdollista liittää kaukolämpöverkkoon. Rakennuksen tontti on n m 2 :n määräala tilasta RN:o 28:34 (Kansakoulutontti). Määräalalla sijaitsee myös puurakenteinen varastorakennus (n. 20 m 2 ). Voimassa olevan asemakaavan mukaan määräalalla on jäljellä rakennusoikeutta 150 krm 2. Kiinteistö myydään nykykuntoisena tarjousten perusteella. Ostaja vastaa tontin lohkomiskuluista. Kirjalliset tarjoukset tulee toimittaa klo mennessä osoitteella Töysän kunta/kunnanhallitus, Rantatie 2, Töysä. Myyjällä on oikeus hylätä tai hyväksyä kaikki tarjoukset. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Jaana Koota p , Kaavatiesuunnitelmat Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 :n mukaisesti pidetään yleisesti nähtävänä alkaen 14 päivän ajan Töysän kunnan teknisessä toimistossa Tuurin kaavaalueella Lavilantien perusparannusta sekä Saurakallion alueella Heikinrinteen rakentamista koskevat kaavatiesuunnitelmat. Mahdolliset muistutukset nähtävänä oloaikana toimitettava Töysän kunnan tekniseen toimistoon, osoite Töysän kunta, Tekninen toimi, Rantatie 2, Töysä. Lisätietoja tekniseltä johtajalta puh Töysässä Tekninen lautakunta MYYTÄVÄNÄ rivitalohuoneisto 45 m 2, 2 h+kk+s, myyntihinta Huoneisto Tuurin keskustassa, osoite Tapanintie 3. Valmistumisvuosi Öljylämmitys. Tiedustelut: Töysän kunta/marja-leena Pitkänen,

3 Minne jätevedet? Puolueetonta ja maksutonta tietoa jätevesistä kaikkien käyttöön. Kysy lisää! Minna Hakala jätevesitiedottaja puh Myydään Tuurista v rakennetun rivitalon päätyasunto 3h+k+s 70,5 m2 (Tapanintie 10 G). Remontoitu v Sähkölämmitys ja varaava takka, runsaasti varasto- ja säilytystilaa. Kannattaa tutustua! Lisätietoja, tekninen johtaja Jaana Koota p Käy tutustumassa tonttitarjontaan netissä Töysän vaihtelevasta maastosta löytyy erilaisia, reilunkokoisia tontteja eripuolilta kuntaa Osalla tonteista saatavana valokuituliittymä Lisätietoja: rak.tark. Martti Haapa-aho puh Kokouskutsu Laiturin metsätien osakkaat kutsutaan täten tiekunnan vuosikokoukseen, joka pidetään Töysän kunnantalolla klo Esillä sääntöjen määräämät asiat. Erityisesti keskustellaan tiekunnan tulevaan hallintoon liittyvistä asioista. Osakkaat tervetuloa joukolla kokoukseen! Alho Einola, toimeksi saaneena.

4 Kirjasto tiedottaa Huom. kirjaston aukioloajat vaihtuvat kesäaikoihin ajalle Töysän kirjasto on avoinna kesäaikana maanantaista torstaihin klo ja perjantaisin sekä aattopäivinä klo Helatorstaina suljettu. Avoinna normaalisti pe Kirjastoauto ei aja helatorstaina Muuten auto ajaa normaalin talviaikataulun mukaan kunnes koulut päättyvät. Kesäaikatauluun vaihdetaan ma 7. kesäkuuta. Kirjastoauton kesäaikataulu kesäkuun kuntatiedotteessa, tai saat sen kirjastosta, kirjastoautosta tai netistä -> kirjastoauto Näppi-käsityökoulun oppilastöiden näyttely kirjastossa. Tule tutustumaan! Kulttuuri Klubin seuraava kokoontuminen Töysän kirjastossa ti klo Illan teema Heräävä itsenäisyys 1; Sakari Topeliuksen matkassa Pietarsaaresta Helsinkiin. Luennoitsijana klubin vetäjä Juha Pohjonen. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Tervetuloa! Uutta tulossa! Lastenkirjastonhoitaja, kirjavinkkari, sanataidekasvattaja Marja-Leena Mäkelä ohjaa KIRJA- JA SANASEIKKAILULEIRIN kesäkuuta Töysän kirjastossa. Päiväleiri (klo 10-15) on suunnattu vuotiaille, ja mukaan mahtuu 12 ensimmäistä ilmoittautujaa. Päivään kuuluu myös lounas ja välipala. Leirillä seikkaillaan kirjojen ja sanojen maailmassa piirtäen, kirjoittaen, näytellen, askarrellen ja esitellen omia lempikirjoja. Leirin hinta on 10 euroa/lapsi (sis. em.ruoat). Ilmoittautumiset Töysän kirjastoon 3.6. mennessä, puh tai /Heli. Leirin järjestävät Töysän kirjasto ja Nuori kulttuurihanke/etelä-pohjanmaan Opisto. Mikäli osallistujia ja innokkuutta on riittävästi, toimintaa voidaan syksyllä jatkaa kerran kuussa kokoontuvan kirja- ja sanaseikkailukerhon muodossa. Kerhomaksu määritellään myöhemmin Opiston kanssa. Kulttuuritoimi tiedottaa Kaatuneiden muistopäivä su Jumalanpalvelus klo Töysän kirkossa, jonka jälkeen ohjelmallinen tilaisuus seurakuntatalolla. Alustavia tietoja Töysä-viikosta Muutokset mahdollisia, tarkista lähempänä ajankohtaa joko netistä -> tapahtumat, tai kesäkuun kuntatiedotteesta ja lehdistä. su 6.6. klo Jumalanpalvelus Töysän kirkossa, mukana Ritulit ja Kirkkokuoro. klo Toivo Kärki reliefin paljastus Makasiinilla. Järj. Helsingin töysäläiset, srk, kunta ma 7.6.-ti 8.6. klo Kirja- ja sanaseikkailuleiri 8-12-vuotiaille kirjastossa, vetäjä Marja-Leena Mäkelä, lisätietoja kirjastosta/ks. kirjaston ilmoitus ti 8.6. klo Luontokirkko Isokallion laavulla. Järj. Töysän srk, kahvitarjoilu järjestävät Oma Sp/Töysän Talsijat

5 ke 9.6. kaikille soveltuva liikuntailta Iivarin kentällä; klo UKK-kävelytesti, klo Asahi-jumppaa ja noin klo jälkeen Lapikkaan heittokisa. Järj. Töysän vapaa-aika- ja terveystoimi sekä Eläkeliiton Töysän yhdistys to klo torilta lähtevät Töysän Talsijat pyöräilemään Ponnenjärven ympäri Sepänniemeen seitsemäksi. klo Laulu-, soitto- ja kansantanssi-ilta Museolla Sepänniemessä, mukana Ritulit, Soitarit sekä Tanhuajat. pe klo Komian tähären, pontevan pohojalaashupaalun ensi-ilta Vetolassa, Kiiltomäentie 122. Esittää Tohnin Touhuteatteri. la klo Huutokauppa Tuurin konehuutokauppa-areenalla, töysäläisten yhdistysten hyväksi. Järj. Tuurin Ns. Yhteydenotot: Jussi Suni, tai Tauno Lavila, su klo Jumalanpalvelus Töysän kirkossa. klo Töysä-viikon pääjuhla & Tuurin koulun 100-vuotisjuhla Tuurin koululla. Juhlapuhuja Eila Pienimäki. Kahvitus ja avoimet ovet luokkiin juhlan jälkeen. klo Komian tähären -pohojalaasrevyy, toinen esitys Vetolassa. Töysäläisen Kevätkirmaisun järjestäjät kiittävät lämpimästi onnistuneen tapahtumamme lukuisia esiintyjiä, runsasta yleisöä sekä sponsoreita: E-P Osuuskauppa/Sale Töysä, Oma Säästöpankki, Lakeudenportin Opisto, Töysän Apteekki, IT Paja Ky, Töysän Kukkakauppa, Suomenselän Lähivakuutus, Lions Club Töysä, Parturi-Kampaamo Hius-Koski, Zippers, Lakeuden Kunto-Heli, Velj. Siltala, Latvala Group Oy, Töysän Kenkätehdas, Keskisen Kello, Alt-Musiikki, Parturi-Kampaamo Kauneus-Idea/Jenni Mikkonen, Leo Alava, Tuula Kivistö. Järj. Töysän 4H-yhdistys, Lakeudenportin kansalaisopisto, Töysän vapaa-aika- ja kulttuuritoimet, Töysän Nuorisoseura Palvelukeskus Elviira tiedottaa Äitienpäiväjuhla Elviirassa perjantaina alkaen klo 13! Ohjelmasta vastaavat mm. senioritanssi ryhmä ja Iivarin koululaiset. Ilmainen kahvi- ja kakkutarjoilu! Lämpimästi tervetuloa kaikki, läheltä ja kaukaa!

6 Liikuntatoimi.. Töysässä 33 mestarisuksittelijaa! Hyvän ja pitkän hiihtokauden aikana 33 töysäläistä hiihti vähintään 500 km, mikä oli minimivaatimuksena mestarisuksittelijaksi pääsemiseksi. Viime vuonna rajapyykin ylittäneitä oli 32, joten parannusta tuli edelliseen vuoteen verrattuna yhden hiihtäjän verran. Eniten hiihtokilometrejä keräsi tänä vuonna Olavi Tuokko joka hiihti kovan tuloksen 2330 km. Naisista parhaan tuloksen saavutti vasta 12-vuotias hiihtäjälupaus Oona Eerola joka hiihti 1100 km. Nuorin mestarisuksittelija oli 11-vuotias Juhani Hauta-aho hiihtäen 518 km. Vanhin mestarisuksittelija oli viimevuotiseen tapaan 85-vuotias Antti Mäkelä 505 km. Töysän mestarisuksittelijat vuosimallia 2010 ovat seuraavat henkilöt: Olavi Tuokko 2330 km, Risto Peltonen 1562 km, Terho Rauhala 1256 km, Oona Eerola 1100 km, Marko Mäkinen 1094 km, Pentti Hautala 1085 km, Eeva Sillanpää 1044 km, Risto Tuovila 1025 km, Jari Latvala 1020 km, Hannu Antila 1010 km, Voitto Yhtiö 900 km, Matti Huvila 880 km, Kirsti Herrala 870 km, Lauri Vannesluoma 729 km, Tapani Eerola 700 km, Martti Tikka 660 km, Tuulikki Hautala 645 km, Olli Kukkola 630 km, Ulla-Maija Harju 603 km, Ossi Laitinen 590 km, Jussi Eteläaho 575 km, Martti Lehtonen 560 km, Kirsi Kaunisto 548 km, Harri Kaataja 540 km, Jaakko Hauta-aho 524 km, Juhani Hauta-aho 518 km, Leena Jokiaho 517 km, Eeva Kiviniemi 516 km, Matti Korkeamäki 510 km, Eero Mäkiranta 505 km, Antti Mäkelä 505 km, Kimmo Hauta-aho 502 km sekä Hannu Pienimäki 500 km Mestarisuksittelijoiden hiihtämä kilometrimäärä on yhteensä km. Palkitsemistilaisuus järjestetään Iivarissa ke 5.5 klo 18 alkaen. Kaikki mestarisuksittelijat saavat muistopokaalin, joten tervetuloa! Jollet pääse noutamaan muistopokaalia kyseisestä tilaisuudesta, niin se on noudettavissa seuraavasta päivästä lähtien kunnantalon neuvonnasta. Poikien sählykerho 5-9 luokkalaisille Iivarissa tiistaisin klo ohj. Janne Tyttöjen liikuntakerho 5-9 luokkalaisille Iivarissa tiistaisin klo liikuntakerhossa pelataan erilaisia joukkuepelejä. ohj. Janne Sekasählyä Iivarissa! Ti klo Tarkoitettu naisille sekä miehille. tule pelailemaan mukavassa porukassa rennolla mielellä! Eläkeläisten jumpat! Mutkankylässä Pesolan talolla: ke 5.5, klo ohj. Janne Tuurissa Trimmin salissa: ke 12.5 klo ohj. Janne Eläkeläisten kuntosalivuoro perjantaisin Ohjattu alku- ja loppuverryttely! Ohj. Janne Miesten kuntojumpat Hakojärvellä to klo Tuurissa to klo kevään viimeinen jumppa pidetään 6.5

7 Mestaripyöräilijä-kampanja on alkanut! Mestaripyöräilijäksi pääset pyöräilemällä kesän aikana ( ) vähintään 1000 km. Liikuntatoimi tulee palkitsemaan syksyn aikana kaikki 1000 km pyöräilleet töysäläiset! Vuodenajan liike kampanja Merkitse suorituskorttiin liikuntakertasi kampanja-ajalta. Voit merkitä liikuntakilometrit tai kerrat; suoritus edellyttää 30 min yhtäjaksoista reipasta liikuntaa. Lajin voi valita vapaasti. Suorituskortteja on saatavilla liikuntatoimistosta, kunnantalon keskuksesta, Iivarin kahviosta, Salesta, apteekista sekä pankeista (Tuurin sekä kirkonkylän). Kampanjan päätyttyä arvotaan osallistuneiden kesken useita palkintoja! Liikuntatoimi hakee uimakouluun opettajaa/ohjaajaa. Uimakoulu pidetään Sepänniemessä välisenä aikana. Vapaamuotoiset hakemukset 15.6 mennessä osoitteeseen: Wilskmanintie Töysä tai sähköpostitse: janne.kujala@toysa.fi Lisätietoa Jannelta numerosta tai sähköpostilla. Nuorisotoimi.. NUORISOTILOJEN AUKIOLOAJAT: Kaktus/nuorisoinfo quume ala-asteikäisille 3-6lk tiistaisin klo ja yli 13.v ma ja to klo 14:30 20:30 ja Perjantai-iltaisin klo 15-19, paitsi ilmoitettuna ajankohtana 17-23! Seuraava myöhempi perjantai-ilta Kaktuksessa klo 17-23, Toukokuun aikana on mahdollisesti toinenkin myöhäinen ilta. Tuuri ala-asteikäisille ke klo ja yli 13.v ke klo Vapaaehtoisia vetäjiä Kiittäen ja kumartaen, maanantai-illat sulkee ovensa ja siirtyy kesälomalle! Nuoriso!! Lukekaa tapahtumista myös koulun ja nuorisotilojen ilmoitustauluilta!! Kuntojumppaa vuotiaille tytöille yläasteen salissa tiistaisin klo viimeinen jumppa Ohjaajana Sini Sirkusleiri vuotiaille Ähtärin Tuomarniemellä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Sinille LAKEUDENPORTIN OPISTO TIEDOTTAA Kulttuuri Klubin seuraava kokoontuminen Töysän kirjastossa ti klo Illan teema Heräävä itsenäisyys 1; Sakari Topeliuksen matkassa Pietarsaaresta Helsinkiin. Luennoitsijana klubin vetäjä Juha Pohjonen. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Tervetuloa! Loistava tilaisuus tulla kertaamaan tai opettelemaan perustanssin taitoja. LAVATANSSI KURSSI Töysän Ns pe klo ja la klo , ohjaajana Hanna Pantsu. Kurssilla opetellaan perustansseja kesän hääjuhliin ja lavoille. Kurssimaksu 10 tai opistopassi.

8 TÖYSÄN 4H YHDISTYS Tervetuloa tutustumaan Töysän 4H-yhdistyksen kotisivuihin osoitteessa: Kotisivuilta löydät tietoa 4H:n tapahtumista, kerhoista ym Iivarin kahvio auki ma-to iltaisin klo Kahviosta kätevästi kokouskahvitukset. Varaukset p Dogsitter-palvelua (koiranhoitoa) saatavana 4H-yhdistyksen kautta. Tarvitsetko loman ajaksi lemmikillesi hoitajaa, ulkoiluttajaa ym. 4H-yhdistyksellä on toiminnassaan mukana 8 koulutettua reipasta dogsitteriä. Lisätietoja 4H-yhdistykseltä p tai Helena Salokangas p , helena.salokangas@ahtari.fi APUA ARKEEN reippaat kotipalvelutyöntekijät auttavat arjen jaksamisessa. 4H-yhdistyksen kautta saatavana edullista (16 / h+matkat) kotipalveluapua siivouksiin ym. kotitöihin. Kotipalvelu on kotitalousvähennykseen oikeuttavaa palvelua. Ota yhteyttä 4H:n toimistoon p tai suoraan kotipalvelutyöntekijöihin, , Lions Club/ Töysä tarjoaa konsertin töysäläisille lapsiperheille Lasten konsertti Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti orkesteri Iivarissa maanantaina klo 18:00. Tapahtuman järjestää Töysän kunnan vapaa-aika- ja kulttuuritoimi ja 4H-yhdistys. 4H väen perhepäivä ja LUONTOPOLKUKISA Kuortaneella Kunto-Kympin maastossa la klo 10.00>. Sarjat tytöt ja pojat 6-9 v ( synt.) v ( synt.) Kilpailu tapahtuu maastossa luontopolkuradalla. Tehtävinä mm. havaintotehtävä, taitorasti, luonnon antimet, jokamiehen oikeudet, puun pituus, puun ikä, kasvupaikkatyyppi, kasvintunnistus ja eläintunnistus 10 rastia. Sarjoista 2 parasta pääsee edustamaan valtakunnalliseen kisaan Siilinjärvelle. Ilmoittautumiset Hellille mennessä tai s-posti helli.loukasmaki@4h.fi KONETAITO- ja METSÄTAITOKISAT Ylistaron Mäki-Pohdossa (4H tila), la klo Konetaitokisassa sarjoina pojat v, 16-23v. Tyttöjen sarjana yksi sarja (ajo ilman peräkärryä). Kilpailuosioon kuuluu traktorilla ajo (pojilla peräkärry perässä); peruutus, kääntyminen, pujottelu ja lopuksi kirjallinen osio (työturvallisuus. liikennekäyttäytyminen yms). Poikien sarjoista paras pääsee edustamaan valtakunnalliseen kisaan. Metsätaitokisassa sarjat tytöt ja pojat; v v, v. Kilpailu tapahtuu maastossa metsätaitoradalla kilpailukortin mukaan. Tehtäviä mm. määriteltävä kasvupaikkatyyppi, taimikonhoito, puun pituus, metsikön käsittely, puuston kokonaistilavuus, kehitysluokka, runkoluku ja 10 kasvin tunnistus. Sarjojen 2 parasta pääsee edustamaan valtakunnalliseen kisaan. Kaikki osallistujat palkitaan molemmissa kisoissa. Ilmoit. Hellille mennessä tai s-posti helli.loukasmaki@4h.fi Lähde viettämään koko perheen kesäistä 4H huvipuistopäivää POWERPARKIIN Lähtö Iivarista klo 9.30, paluumatkalle lähdemme noin klo Hinnat: mini-ranneke (alle 130cm) + matka 25, max-ranneke (yli 130 cm) + matka 35, pelkkä sisäänpääsy + matka 15, lapset alle 15v ja eläkeläiset 13 euroa. Alle 2 -vuotiaat ilmaiseksi. Matkaan lähdemme yhdellä linja-autolla, johon mahtuu 50 henkilöä. Teemme matkan yhdessä Soinin 4H:n kanssa, auto lähtee Soinista. Retki toteutuu, mikäli ilmoittautuneita 40. Sitovat ilmoittautumiset mennessä Hellille p tai s-posti helli.loukasmaki@4h.fi

9 Lannoitesäkkikeräyspaikka avataan Lehtosenmäen teollisuusalueelle kesäkuun alussa. Kesäkuun kuntatiedotteessa asiasta lisää. ********************************************************************* TÖYSÄN SEURAKUNTA Kirkkotie TÖYSÄ, p Kirkkoherranvirasto avoinna ma pe klo 9 13 Su 2.5. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, 4. sunnuntai pääsiäisestä, 70 ja 75- vuotiaiden juhlat. Su 9.5. klo 10 Messu kirkossa, 5. sunnuntai pääsiäisestä. Jumalanpalveluksen jälkeen äitienpäivälounas ja myyjäiset srk-talossa. To klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, helatorstai Su klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, 6. sunnuntai pääsiäisestä, kaatuneitten muistopäivä, kunniakäynti sankarihaudalla ja juhla srk-talossa. Su klo 10 Messu kirkossa, helluntai, saarnaa rovasti Teuvo Veikkola, SLEY:n kesäjuhla srk-talossa, kirkkokahvit ja päiväjuhla, Teuvo Veikkola ja Alpo Ahola. Su klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, kolminaisuuden päivä, esikouluun siunaaminen. Pe 4.6. klo 10 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa. Su 6.6. klo 10 Messu kirkossa, 2. sunnuntai helluntaista, kirkkokuoro ja Ritulit, kirkkokahvi makasiinissa ja klo 12 Toivo Kärki reliefin paljastustilaisuus. DIAKONIATYÖ: Ma klo 12 Omaishoitajaryhmä Turina Tuvalla. Ke Päihdetyön leiripäivä Soinissa Lauttosella, ilm mennessä Pirjolle Klo 11 Keskiviikko Ruokailu srk-talolla, alussa liikuntatuokio ja klo ateria ja Risto Lehtinen laulattaa. To klo 11 Eväs srk-talolla. La Näkövammaisten kirkkopyhä Kurikassa ilm mennessä Pirjolle , aiheena Toivon kasvumaa. Päivä alkaa klo 10 ja päättyy Messuun kirkossa noin klo 15. To klo 13 Päiväkahvit Vanhustentalolla. Ke Retki Virroille: Killinkosken kirkko, Kitusenkoski, jossa mahdollisuus kävellä luontopolku koskille, Karhunkaataja Kitusen talo, Kotala; Kitusen muistomerkki ja Suola-aitta, Keittolounas ja mahdollisuus ostoksiin. Matias-kappeli, paluumatkalla päiväkahvit. Matkan hinta 11 + kahvi. Ilmoittautumiset Pirjolle Auton aikataulu: Tuuri 7.25 Pennalanmäki 7.35, Leino-Kodin edestä, Keskustietä, Iivari 7.40, Hakomäki, Kitula 7.50, Ritola 7.55, Mutka 8.10, Hakojärvi La Perhepäivä Isosaaressa klo Tule viettämään mukavaa kesäpäivää yhdessä koko perheen voimin. Ohjelmassa temppurata, vanhempien keskustelutuokio, leikkejä, Raamattuhetki ja uintimahdollisuus omin pyyhkein, kerro siitä jo ilmoittautumisen yhteydessä, samoin ruokavaliot ja lasten ikä. Ilm mennessä diakoni Pirjolle Päivä on ilmainen ja järjestetään yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton Töysän yhdistyksen kanssa. Lapuan Kristillinen opisto tarjoaa Äiti-lapsi leirin Monipuolisen ohjelman hintaa tukee seurakunta ja tuomiokapituli. Perhe voi myös itse osallistua kustannuksiin. Tarkempi ohjelma saatavissa Pirjolta toukokuun loppuun mennessä. Diakoniatyö välittää jollekin mahdollisuuden osallistua.

10 Jos sinulla on mahdollisuus lahjoittaa aikaa, lankoja tai ruokaa diakoniatyöhön, ota yhteyttä /Pirjo. Voit myös lahjoittaa varoja Töysän seurakunnan tilille Oma Säästöpankki tai ASOP Merkintä diakonialahjoitus. LAPSITYÖ: Syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen on alkanut. Voit ilmoittaa kaikki ne lapset jotka täyttävät tai ovat täyttäneet jo 4 vuotta. Ilm. Eija Raiski Päiväkerholaisten leiripäivät Isosaaressa pe klo ja la klo Su klo 10 Päiväkerhon päätös ja esikoululaisten siunaaminen kirkossa, jonka jälkeen kahvitarjoilu srk-talolla. LÄHETYSTYÖ: La 8.5. klo etukäteen tilattujen äitienpäivän täytekakkujen nouto srk-talolta. HUOM! Kakkujen tilaus etukäteen Virveltä tai virastosta ti 4.5. mennessä. Täytekakkujen hinnat 17, 20 tai 23. Kakkuja noutaessasi ota mukaan oma kakkulautanen ja kupu. Su 9.5. klo äitienpäivälounas, myyjäiset ja arpajaiset srk-talolla. Lounaan hinta aikuiset 10, koululaiset 4, lapset 0. Täytekakkutalkoisiin sekä lounaan ja myyjäisten toteuttamiseen tarvitaan vapaaehtoista työväkeä la ja su klo 9 alkaen. Jos pääset jompanakumpana tai molempina päivinä, ota yhteyttä Virveen mahdollisimman pian. Myyjäistuotteita, leivonnaisia sekä arpajaispalkintoja otetaan etukäteen vastaan srk-talolla. Suuret kiitokset teille kaikille, jotka olette tehneet talven aikana käsitöitä myytäväksi lähetystyön myyjäisissä sekä teille jotka olette olleet mukana auttamassa lähetystyön tapahtumissa! Tervetuloa kiitoskahveille srk-talolle ma klo 14. Makasiinikahvilaan tarvitsemme jälleen kesällä sunnuntaisin innokkaita kirkkokahvien järjestäjiä. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Ellen Ruuhelalta NUORISOTYÖ: Rippikoulukorttien palautus yläasteella ti klo Tällöin rippikoulukorteissa pitää olla kaikki tarvittavat merkinnät kerättynä! Rippikoululaisten vanhempainilta srk-talolla ke klo 19. LEIRILLE, LEIRILLE, LEIRILLE Kesän 2010 ala-aste ikäisten varhaisnuorten leirit ovat seuraavat: 7-9v. leiri Leirin hinta on 15, josta 4H:n jäsenkortilla saa 5 alennuksen v. leiri Leirin hinta on 25, josta 4H:n jäsenkortilla saa 5 alennuksen. Molemmat leirit alkavat klo 10. Lossaus Isosaareen alkaa klo Leirit päättyvät klo 13. Yhteistä kuljetusta Isosaaren rantaan ei ole, joten jokainen tulee ja poistuu omin kyydein. Mukaan leirille tarvitset seuraavat varusteet: Makuupussi sekä lakana ja tyynyliina tai pussilakana sekä lakana ja tyynyliina. Lämmintä sään mukaista vaatetusta. Pyyhe ja uimapuku. Kumisaappaat. Henkilökohtaiset tarvikkeesi esim. hammasharja ym. Tasaraha leirimaksuun sekä vähän karkkirahaa jos haluat ostaa Isosaaren kioskin antimia ja Iloista ja reipasta leirimieltä. Leirit järjestää yhteistyössä seurakunta, kunnan vapaa-aikatoimi ja 4H. Huom! Ilmoittautuminen leireille alkaa ke Ennen sitä ilmoittautumisia EI oteta vastaan! Koska tarvitsemme leiriläisistä joitain tietoja, toivomme että vanhemmat ilmoittavat lapsensa leirille puhelimitse eli ei siis tekstarilla. Ilmoittautuminen leireille viimeistään mennessä. Tiedustelut leireistä sekä kaikille leireille ilmoittautumiset Virvelle seurakuntaan Katso tarkemmat tiedot seurakunnan toiminnasta torstaisin Viiskunnasta tai osoitteesta

11 ELÄKELIITON TÖYSÄN YHDISTYS Kylpylämatka Pärnuun klo 12. kk-tilaisuus srk.talossa. Aiheena: Töysän kuljetuskokeilu ja tietoa ikäihmisten postiasioista. Arpamyyntiä normaalisti Iloinen iltapäivä Onnenkivessä. Reijo Niemisen orkesteri solistina Rauno Vannesluoma. Tulossa: Miljoonan eläkeläisen kesärieha Tuurissa. Seuraa ilmoittelua Ykkösistä Kesäretki-risteily höyrylaiva Tarjanteella. Ilm. Markulle p ************************************************************ Tohnin kyläseura tiedottaa Tohnin koulun kentällä pelataan pesäpalloa klo 14. Aikuiset vastaan lapset. Mehutarjoilu. Kaikki mukaan pelaamaan ja kannustamaan!!! Kevätretki patikoiden, pyöräillen tai autoillen Virtaniemeen sunnuntaina Perillä klo 14. Kyläseura tarjoaa kahvit, suolaista piirakkaa sekä elämyksellisen makujen maistelun uutuusjäätelöistä. Varaa rahaa, jos haluat myös ostaa kotiin. Luvassa myös talon esittely. Ennakkoilmoittautumiset mennessä Sirpalle ************************************************************ Hakojärven kyläyhdistys ry järjestää klo19 Kylätalolla videoillan, jossa katsotaan videotykillä Kylätalon rakennusvaiheet. Paikalle kannattaa tulla, jos on kiinnostunut talkootoiminnasta. Video on Arto Myllyahon koostama ja antaa kattavan kuvan Hakojärven kylän suurimmasta talkoosuorituksesta 50 vuoteen. Paikalla kioski, josta voi ostaa naposteltavaa. Tilaisuudessa arvontaa, jossa mahdollisuus voittaa Raumanmatka. Muuten tilaisuus on ilmainen ja kestää noin 2 tuntia. Kaikki lämpimästi tervetulleita! PS kyläyhdistys järjestää matkan Rauman kaupunkiin. Tutustumiskohteena on mm. Olkiluodon ydinvoimala ja Rauman vanha kaupunginosa. Matkasta tarkemmin kesäkuun kuntatiedotteesta

12 HOIKAN APU Aina palveluksessasi Tarjoamme: siivousapua pienimuotoista pitopalvelua juhlien järjestämiseen liittyvää apua hierontapalveluja kokouskahvituksia Aila Ahopelto puh arkisin klo 8-15 Taksin saatavuus Töysässä parani. Nyt käytössä 1+6 hengen esteetön auto: - uusien määräysten mukaiset pyörätuoli- ja paarikuljetukset. Lisäksi uusi 1+4 hengen farmariauto. Turvallista matkaa Heikin takseilla! Heikki Pykälämäki puh Kalliomursketta Hiekkaa Maanrakennustyöt Sako- ja Umpikaivojen Tyhjäykset Matti Kitula MLL Töysän yhdistys tiedottaa. EU-RUOKATUKIJAKO toukokuussa tiistaina klo kunnantalon alakerta, Tuurin koulu, Hakojärven koulu ja Ylipään Ns. Lapsiperhe, hae omasi! KUNNIAKIERROS 2010 Liikuntatapahtuma, jolla kerätään varoja lasten ja nuorten urheiluharrastukseen Iivarin kentällä tiistaina klo Kumpi kerää enemmän kierroksia - kunnanjohtaja Liesmäki vai perusturvajohtaja Harju? Miten käy uhkean Miss Juoksuajan korkokengissään? Mukana menossa myös Töysän jätti OLLI-PEKKA KARJALAINEN. Tule, näe, osallistu! Kahvi-/mehutarjoilu! Töve:n Kunniakierrostoimikunta/ KESÄKUUN kuntatiedote ilmestyy viikolla 22. Toimitathan aineistosi viimeistään kunnanviraston neuvontaan tai sähköpostitse osoitteeseen marjatta.takamaki@toysa.fi

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

ESIINTYMÄSSÄ LAKEUDENPORTIN OPISTON RYHMIÄ SEKÄ MUITA TÖYSÄLÄISIÄ LAPSIA, NUORIA JA AIKUISIA TAITAJIA

ESIINTYMÄSSÄ LAKEUDENPORTIN OPISTON RYHMIÄ SEKÄ MUITA TÖYSÄLÄISIÄ LAPSIA, NUORIA JA AIKUISIA TAITAJIA Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Maaliskuu 2014 Töysän NS:lla la 5.4 klo 18.30 alkaen ESIINTYMÄSSÄ LAKEUDENPORTIN OPISTON RYHMIÄ SEKÄ MUITA TÖYSÄLÄISIÄ LAPSIA, NUORIA JA AIKUISIA TAITAJIA ARVONTA

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Leikkaa talteen, kirjaston ja kirjastoauton aikataulut!

Leikkaa talteen, kirjaston ja kirjastoauton aikataulut! Tammikuu 2011 Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Ukkokankaan pohjavesialueen jätevesiselvitys on valmistunut. Yleisötilaisuus selvityksen tuloksista järjestetään Ylipään Nuorisoseuralla tiistaina 18.1.2011

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

Helmikuun ryhmäkirje töysäläisille

Helmikuun ryhmäkirje töysäläisille Nro 02/2010 Helmikuun ryhmäkirje töysäläisille Käy netissä: www.toysa.fi http://tontit.toysa.fi KIRJASTO- JA KULTTUURITOIMI TIEDOTTAA Valokuvanäyttely Valakianhätä 26 vuotta pelastusalan historiaa, näyttelyavajaiset

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Käy netissä:

Käy netissä: Elokuu 2010 Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Käy netissä: www.toysa.fi http://tontit.toysa.fi TIESUUNNIITELMA VALTATIIEN 18 PARANTAMIISEKSII ASPIINMÄENTI IEN LIIIITTYMÄSSÄ,, TÖYSÄ Maantielain 27 mukaisesti

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin. Käy netissä: KUNNANVIRASTO ON SULJETTUNA viikot (

Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin. Käy netissä:   KUNNANVIRASTO ON SULJETTUNA viikot ( Heinäkuu 2010 Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Käy netissä: www.toysa.fi http://tontit.toysa.fi KUNNANVIRASTO ON SULJETTUNA viikot 27 29 (5.-25.7.) Puhelinpäivystykset Tekninen toimisto: - rakennusvalvonta

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2015 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Joulukuu 2015 Joulu/2015 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Wilskmannintie 1, 63600 Töysä puhelin 050-376 4319 s-posti: Kotisivuiltamme osoitteesta toysa.4h.fi löydät ajankohtaista

Lisätiedot

Tammikuun ryhmäkirje töysäläisille

Tammikuun ryhmäkirje töysäläisille Nro 01/ 2010 Tammikuun ryhmäkirje töysäläisille Käy netissä: www.toysa.fi http://tontit.toysa.fi Kaikkiin kunnan omistamiin vuokra-asuntoihin on jatkuva haku. Hakemukset ovat voimassa puoli vuotta. Lisätietoja

Lisätiedot

TÖYSÄ-PÄIVÄT

TÖYSÄ-PÄIVÄT Kesäkuu 2010 Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Käy netissä: www.toysa.fi http://tontit.toysa.fi TÖYSÄ-PÄIVÄT 6.6.-13.6.2010 su 6.6. klo 10.00 Jumalanpalvelus Töysän kirkossa, mukana Ritulit ja Kirkkokuoro

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALI 2012

PRESIDENTINVAALI 2012 Tammikuu 2012 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin PRESIDENTINVAALI 2012 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 22.1.2012 ja ennakkoäänestysaika on 11.-17.1.2012. Jos kukaan ehdokkaista ei saa

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Anna palautetta! Alavus Töysä kuntaliitosesiselvityksestä

Anna palautetta! Alavus Töysä kuntaliitosesiselvityksestä Lokakuu 2010 Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Anna palautetta! Alavus Töysä kuntaliitosesiselvityksestä Alavus ja Töysä ovat tehneet kuntaliitosesiselvityksen yhteisenä virkamiestyönä. Selvitys on

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Toukokuu 2012 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin KUNNANVIRASTO ON SULJETTUNA perjantaina 18.5.2012 Perusturvatoimiston puhelinpäivystys klo 9-11 numerosta 06 2525 5210. Vesihuolto- ja kiinteistöpäivystys

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Nuorten 4H-yritykset. Liikuntakerho. Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Heinäkuu 2014 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. Kotipalveluapua siivouksiin

Nuorten 4H-yritykset. Liikuntakerho. Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Heinäkuu 2014 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. Kotipalveluapua siivouksiin Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Heinäkuu 2014 Kotisivuiltamme osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät ajankohtaista tietoa tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. ja meidät löydät myös Facebookista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Kesäkuu 2012 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Töysä-viikko 3.-10.6. su 3.6. klo 10.00 Messu kirkossa, mukana Ritulit ja Kirkkokuoro ma 4.6. klo 17.30 UKK-kävelytesti; kaikki maanantai-illan tapahtumat

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Nro 10 2.10.2006 Ryhmäkirje töysäläisille NYT RAKENTAMAAN! Erinomaisia omakotitontteja eri puolilla kuntaa KIRJASTO TIEDOTTAA

Nro 10 2.10.2006 Ryhmäkirje töysäläisille NYT RAKENTAMAAN! Erinomaisia omakotitontteja eri puolilla kuntaa KIRJASTO TIEDOTTAA Nro 10 2.10.2006 Ryhmäkirje töysäläisille NYT RAKENTAMAAN! Erinomaisia omakotitontteja eri puolilla kuntaa Töysän vaihtelevasta maastosta löytyy erilaisia, myös suuria tontteja Vielä muutama tontti vapaana

Lisätiedot

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 3.5.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Töysäläinen Kevätkirmaisu & Markkinat lauantaina 9.4.2011 Töysän Nuorisoseuralla!

Töysäläinen Kevätkirmaisu & Markkinat lauantaina 9.4.2011 Töysän Nuorisoseuralla! Huhtikuu 2011 Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Töysäläinen Kevätkirmaisu & Markkinat lauantaina 9.4.2011 Töysän Nuorisoseuralla! MARKKINAT klo 11.00 14.00; myynnissä käsitöitä, askartelutuotteita,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Nuorten kesätyöpaikat haettavana

Nuorten kesätyöpaikat haettavana Nro 03/2010 Maaliskuun ryhmäkirje töysäläisille Käy netissä: www.toysa.fi http://tontit.toysa.fi Nuorten kesätyöpaikat haettavana Töysän kunta tarjoaa kesätöitä peruskoulun päättäneille-25 vuotiaille töysäläisille

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Töysä-viikko alustava ohjelma. Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Toukokuu 2016

Töysä-viikko alustava ohjelma. Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Toukokuu 2016 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Toukokuu 2016 Töysä-viikko 2016 5.6. 12.6. alustava ohjelma Su 5.6. klo 10.00 Ti 7.6. klo 19.00 Ke 8.6. klo 12.00-17.00 To 9.6. klo 17.00-20.00 To 9.6. klo 18.00

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Toukokuu 2018 TÖYSÄ-VIIKKO 2018

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Toukokuu 2018 TÖYSÄ-VIIKKO 2018 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Toukokuu 2018 Helatorstain aattona ke 9.5. kirjastot avoinna aattoajalla, suljettuna helatorstain. Huom, kesäaukioloaikaan siirrymme vasta kesäkuussa, toukokuu

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava).

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). YLIHÄRMÄ Diabeteskerho Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). Lisätietoja: Ossi Anttila p. 050 521 3308 Eläkeliiton Ylihärmän yhdistys ry Kerho

Lisätiedot

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H 2015 Kesä 4H:n kanssa 8-11.6 Kivaa kankaanpainantaa! Tietokonepeli-, kukka- tai graafisia kuvioita Ei ennakkoilmoittautumisia, 4H-jäsenille, lisätietoja kotisivuilta tai facebookista. (ruotsiksi) Nykarleby

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN TIEDOTE

VOIMAA VANHUUTEEN TIEDOTE Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Marraskuu 2013 TÖYSÄN KIRJASTO Alavuden ja Töysän kirjastot ovat nyt Facebookissa! Käy tykkäämässä! :) Oiva-tietokannassa (verkkopalvelussa) tehdään muutoksia

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry Uusi Vuosi 2009 La 31.12. klo 22.30 Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Helmikuu Su 1.2.klo 14.00-16.00 Tämän runon ja laulun haluaisin kuulla. Liperin. Vapaa pääsy. Järj. Runo- ja laulumaailma

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. - MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot

Töysä-viikko 2015. Kunniakierros Iivarin koulukeskuksen kentällä. Lisätiedot www.toysanveto.net Järj. Töysän Veto

Töysä-viikko 2015. Kunniakierros Iivarin koulukeskuksen kentällä. Lisätiedot www.toysanveto.net Järj. Töysän Veto Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Kesäkuu 2015 Töysä-viikko 2015 Ma 1.6. klo 19.00 Ke 3.6. klo 18.00 To 4.6. klo 18.00 Pe 5.6. klo 18.00 La 6.6. klo 14.00 Su 7.6. klo 16.30 klo 18.00 Luontokirkko

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2013 TÖYSÄN KIRJASTO. TÖYSÄN TERVEYSASEMA tiedottaa. Terveysaseman ajanvaraus:

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Joulukuu 2013 TÖYSÄN KIRJASTO. TÖYSÄN TERVEYSASEMA tiedottaa. Terveysaseman ajanvaraus: Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Joulukuu 2013 TÖYSÄN KIRJASTO Alavuden ja Töysän kirjastot ovat Facebookissa samassa profiilissa, tykkää meistä! :) Oiva-tietokannassa (verkkopalvelussa) on tehty

Lisätiedot

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana : KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2019 20.3.2019 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto Metsäpellontie 2, 68230 LOHTAJA puh. 06-828 9111 Digiopastusta

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Tammikuu 2016

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Tammikuu 2016 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin Tammikuu 2016 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Wilskmannintie 1, 63600 Töysä puhelin 050-376 4319 s-posti: Kotisivuiltamme osoitteesta toysa.4h.fi löydät ajankohtaista tietoa

Lisätiedot